Juhannus. Kesäloma. Suuria, odotuksentäyteisiä sanoja molemmat! Toista odotetaan koko vuosi, ja toinen merkkaa tilannetta josta alkaa … noh… taas alamäki kohti marraskuuta.
Kesäloma
Kun kesäloma alkaa, on vihdoinkin aikaa sukeltaa kukoistavaan luontoon, levätä, nukkua, nauttia elämästä! Silmissäni siintää idyllisiä kuvia kauniista maisemista, joissa viipotan tukka hulmuten kuin joku keijukainen suoraan Kesäyön Unelmasta pyörälläni … tai ehkä lenkkitossut jalassa? Nythän olis hei aikaa ja jaksamista aloittaa taas urheilu! Syödä vihreitä vihanneksia, villiruokaa, elää terveellisemmin, mieli ja keho tasapainossa!
Kun sitten loma todellisuudessa alkaa, käyn lähimetsässä kävelyllä ehkä kerran viikossa (tai kahdessa), ja sen sijaan että nauttisin ympäristöstäni, räpsin siitä kuvia julkaistavaksi Instagram-tililläni ripotellen läpi kesäkuun. Röhnötän sängyllä läppärini tai kännykkäni äärellä ensimmäisen lomaviikkoni aamut, päivät, iltapäivät, illat. Väsyttää, koska yöllä ei huvita nukkua kun voi kerrankin valvoa, ja aamulla valo herättää aivan samaan aikaan kuin herätyskello duuniarkena. Salaattilautasten lisäksi syön sipsejä, käyn pizzalla kolmesti, juon roséviiniä (koska se on kesäjuoma), olutta (koska sekin on kesäjuoma), cocktaileja, (koska olen sen ansainnut!). Yksi kerta ylämäkeen pyörän taluttamista käy mielestäni oikein hyvästä treenistä.
Juhannus
Juhannukseen latautuu helposti yhtä suuret odotukset, kuin siihen kesälomaankin. Mielessä pyörii ihanat kesäruoat jotka tietysti laitan itse, kukkaseppeleet, taianomainen yökävely valoisassa metsässä, seitsemän rehua tyynyn alla, juhannussauna ja yöttömän yön romantiikka. Hah! Viime juhannusaattona minulle nousi korkea kuume ja muistanpa eräänkin juhannuksen jolloin satoi rakeita. Parikymppisenä juhannusbravuureihini kuului vähintään yksi parisuhderiita. Hyttysenpistot kuumottavat (pers)poskia toki paljon romantiikkan liekkejä voimallisemmin, että käyhän se niinkin. Olikohan se yksi juhannusyö, jonka vietin sinkkuna juhannusta paossa Berliinissä sittenkin se paras…?
Juhannusyö
Oli se millainen vaan, juhannusyö on minusta silti kesän taianomaisin yö. Valon määrä on huumaava ja luonto kukoistaa vehreänä ja elinvoimaisena. Kaikkialla tuoksuu kesä, linnut laulavat ja vaikka vähän sataa ripsauttaisi, kaikki on silti jotenkin täydellistä. Meillä on ollut Juuson kanssa yhteisen elämämme ajan tapana viettää juhannus kahdestaan kotosalla, sen kummempia puuhailematta tai suunnittelematta. Eikä todellaakaan olla riidelty, eli se juhannusbravuuri on onneksi jo takanapäin 😀
Ruoka on ollut osin itsetehtyä, osin suoraan kaupasta kotiin kannettua. Juhlapäiville latautuu minusta helposti liikaa paineita ihan ilman sitäkin, että yrittää vääntää keittiössä jotain seitsemän sortin taikatemppua – niitä voi ihan hyvin tehdä arkenakin, noin niinkuin muuten vaan. Kunhan on uusia perunoita ja silliä, olen oikein tyytyväinen.
Tärkein – ja toistaiseksi ainoa – perinteemme on ollut juhannusaaton yökävely, jolle todellakin raahauduin kuumeisena myös viime vuonna! Tänä vuonna perinne kuitenkin katkeaa, sillä Juuso viettää juhannuksensa rakkaan ystävänsä polttareissa ja itse lähden ystävieni kanssa landelle Keski-Suomeen. Toki sielläkin voi yökävellä… mutta on tässä silti vähän haikea fiilis viettää keskikesän juhlaa erillään omasta muru-kultsi-murtsista!
Olipa kerran kaksi kaunista perintölasia…
Halusin tämän vuoksi tällä viikolla hieman etukäteisfiilistellä juhannusta. Pakkasin hieman meidän juhannukseen kuuluvaa rekvisiittaa reppuuni ja fillaroin aiemmin löytämälleni valkoisten pienten kukkien täyttämälle unelmakedolle tuohon lähimetikköömme.
Mielessäni pyöri etäisesti sellainen täydellinen keskikesän idylli, jollaisia vangitsee upeisiin ja varsin taianomaisiin kuviinsa esim. supertaituri Ottilia Orenius tai ällistyttävä Our Foodstories. Koska meidän juhannus ei ole koskaan näyttänyt niin kovin idylliseltä, vaikka se sitä on omalla tavallaan ollutkin, päätin jääräpäisesti nyt lavastaa siitä sellaisen. Edes hetkeksi!
#EatCaptureShare
Kimmoke tälle kunnianhimoiselle kuvausviritelmälle oli The Little Plantation -blogin Instagram-kuvahaaste, johon olen kesäkuun ajan osallistunut. Haasteeseen osallisuneiden kuvat löytyvät Instasta hashtagilla #eatcaptureshare ja kun onnistuin saamaan viime viikolla kunniamaininnan Kimberlyltä itseltään tälle kuvalleni, motivaationi vääntää lopuista haastekuvistani vieläkin parempia nousi hälyttävän korkealle. Onhan se nyt herran tähden aina parempi vetää överiksi kuin ottaa rennosti?
Juhannusaatolle osui teemaksi “valkoinen”, jota päätin tulkita vangitsemalla kuvaani yöttömän yön ( eng.”white nights”) valon. Kun Juuson lempiruoka sattuu vielä olemaan kermavaahto (huom! kermavaahto, siis vaahdotettu kerma, ilman mitään turhia sokereita sunmuita), oli valkoinen kuvaideani minusta teemaan täydellinen. Yhdistäisin kuvaan meidän juhannusperinteen eli öisen metsän, Juuson lempiruuan ja öh, oman lempi…keittoni eli gosetyylisen oluen (se ei tosin ole valkoista mutta eipä jäädä jumittamaan siihen seikkaan). Aivan loogista!
… ja sitten vain yksi yksinäinen. Miten meni niinku omasta mielestä?
Mitä väliä sillä, että Juuso oli valikoimanani kuvausiltana töissä ja lähdin retkelleni yksin, tai sillä, että ihana niittyni oli ukkoskuuron jäljiltä silkkaa mutaa? Mitä väliä silläkään, että metsä oli täynnä verenhimoisia hyttysiä. Punkkejakin, todennäköisesti. Tai sillä, että potkaisin toisen hyvin hyvin varovasti mukaan käärimistäni Juuson isoäidiltä perityistä laseista kumoon niin, että se räsähti rikki ja omalta isoäidiltäni perimäni liina sai kaljakasteen? Tai sillä, että mukaan pakkaamani syötävät valkoiset orvokit unohtuivat kokonaan lautaselta niitä hyttysiä huitoessa? Kunhan se saakelin idyllinen juhannusyö -kuvani onnistuu!
Kun olin äheltänyt litimärällä kedolla ees taas säätämässä asetelmaani sen tunteroisen, hätistellyt hyttysiä, rikkonut sen lasin kyllästyttyäni kiertämään kuvatilani takaa pikku “pöytäni” ääreen ja loikkaamalla sen sijaan sen yli (FIKSUA), tunnistin yhtäkkiä tutun äänen lähestyvän.
No kas, siskohan se sieltä ilmestyi, iltakävelyllä koiriensa ja uuden deittinsä kanssa. Ei, en ollut tavannut tätä komeaa ja mukavaa nuortaherraa koskaan aiemmin. Koska ensivaikutelmaa on aika vaikea rikkoa, olen pahimmassa tapauksessa tälle miehelle ikuisesti se hikinen, punakka, sekavasti höpöttelevä kameran kanssa pöpelikössä heiluva kaheli –sisko. Toki muistin käytöstavat siinä tilanteessa edes sen verran, että tarjosin maistiaiset kuvausoluesestani, jota tässä vaiheessa jo janooni ja ketutukseeni hörpin itsekin.
Serenity, NOW.
Se olut oli muuten hyvää, vaikkei oluen nimi, Serenity Now olisi tilanteesta juuri kauempana voinut ollakaan. Hyvä olut parempi mieli, näinhän sen menee – ainakin, kun minusta on kyse. En epäile lainkaan, etteikö monen juhannus olisi juuri niin taianomainen ja täydellinen, kuin niissä Instagramin pysäyttävän upeissa kuvissa… mutta omani taitaa olla vastaisuudessakin parempi ilman sitä, että alan väkisin feikkaamaan siihen “vähän enemmän idylliä”.
Toivotankin kaikille näillä puheilla mitä parhainta juhannusta, mielenrauhaa, keskiyön taikaa, mikä ikinä teidän juhannuksesta onnistuneen tekeekään ♥
Vastaa