Maissipihvit!
Rapeaksi paistetulla halloumilla ja yrteillä ryyditetyt maissipihvit ovat maissifanin herkkua! Ahmin kotimaista makeaa maissia loppukesästä runsaasti, mutta kaukaa viisaana pakastin osan myös myöhempää herkuttelua varten. Nämä pakastemaissistakin onnistuvat maissifritterit maistuvat meillä vastapaistettuina, ja lisukkeeksi riittää nokare ranskankermaa!
Maissi ♥
Montakohan kertaa olen jo fiilistellyt kotimasta maissia tässä blogissa, tai tuoretta maissia yleensä? Veikkaan että blogiani pisimpään seuranneiden mielestä ehkä jo ihan kyllästymiseen asti. Maissi on kuitenkin aihe, josta voin intoilla ikuisesti! Tuoreimmat kotimaiset maissit ahmin aina raakana suoraan tähkästä jyrsien. Tuore maissi on valtavan makeaa ja mehukasta, eikä sille minusta kannata tehdä suurempia. Nokare voita ja ripaus suolaa korkeintaan!
Vaimomatskuu 9 vuotta
Olen tupannut kirjoittelemaan vähintään yhden uuden maissireseptin per vuosi ja yleensä maissiohjeet ajoittuvat aina blogini syntymäpäivän kanssa yhteen. Aloitin blogin kirjoittamisen elokuussa 2013 – siitä on jo yhdeksän+ vuotta! Tänä vuonna elokuisten maissireseptien perinne on ollut ns. katkolla, kun unohdin koko blogisynttärit … enkä saanut tätä julkaisua kasaan tuolloin kotimaisen maissin sesongin aikana. Oh well… Onneksi tämänpäiväinen ohje syntyy hyvin myös pakastemaissista!
Tuntuu, että vuosi vuodelta ja kuukausi kuukaudelta julkaisutahtini hidastuu, enkä yksinkertaisesti kykene enää tuuttamaan ruokasisältöjä samalla tahdilla kuin ennen. Omat standardini ovat nousseet samalla kuin vapaa-aikani määrä kutistuu. En kelpuuta blogiin enää mitä tahansa kuvia, ja haluan monesti taustoittaa ohjeitani enemmän kuin mihin minulla olisi ajallisesti oikein varaa! Kun tähän yhtälöön ynnätään päätökseni kirjoitella juttuja myös englanniksi, ei ole ihme että saan nykyään nipin napin kaksi reseptiä julkaistuksi kuukaudessa. Pitäisi opetella kirjoittamaan ja kuvaamaan taas sillä matalalla kynnyksellä, mikä minulla oli blogia aloittaessa! Tuntuu hullulta ajatella, että olen joskus julkaissut blogipostauksia jopa neljä viikossa… Mistä se aika ja energia silloin oikein löytyi? Ehkäpä kannattaa alkaa kirjoittelemaan lähestyvää 10-vuotispostausta jo nyt, että se on sitten hyvissä ajoin valmis julkaistavaksi…
Maissifiilistelyä … ja fiilistelyä
Löydät kaikki maissia sisältävät ohjeeni täältä. Tajusin juuri myös, että julkaisinhan minä yhden maissireseptin ((maissi coleslaw) jo maissisesongin aikana ٩(˘◡˘)۶ ehdin vain jo unohtaa! Alta taas löytyy blogisynttärifiilistelyjä, joita ei sittenkään ole näköjään kuin kolme. Ehkä se ei olekaan niin tavatonta että unohdin taas koko jutun? Olen joka tapauksessa kunnostautunut paljon paremmin vuosikatsauksien kirjoittamisessa!
- Vaimomatskuu 5 vuotta -muistelot
- Vaimomatskuu 7 v. Q&A + lohi poke
- Next level maissileipä! ( + Vaimomatskuu 8v.)
Halloumi & maissipihvit
Näiden maissifrittereiden juju on erikseen kullanrapeaksi paistettu halloumimuru. Koska kukapa ei rakastaisi paistettua halloumia? Keksin muutama vuosi sitten että halloumin ihanan paistopinnan voi maksimoida paistamalla halloumin pienenä muruna, ja minulla on siitä asti ollut tapana paistaa raastettua tai käsin murennettua halloumia kerralla aina runsaasti! Kullanruskea ja karamellisoitunut halloumimuru säilyy jääkaapissa ja sillä viimeistelee ihanaksi monet keitot, salaatit, pastat, hummuskulhot…
Kullanruskea ja rapea halloumimuru on hauska kaveri makealle maissille, jota nämä maissipihvit sisältävät runsaasti. Tykkään lisätä taikinaan myös reilusti yrttejä. Suosikkini on shiso, mutta periaatteessa mikä tahansa pehmeälehtinen yrtti sopii tähän!
Halloumi & maissipihvit
Tarvikkeet
- raastin
Raaka-aineet:
- 400 g maissinjyviä (n. 7dl)
- 200 g halloumia
- 1½ dl vehnäjauhoja
- 2 luomumunaa
- 1 tl vastarouhittua mustapippuria
- 1-2 vartta kevätsipulia
- ½ dl karkeasti silputtuja yrttejä (shisoa, basilikaa, minttua, salviaa...)
- ¾ dl (kaura)maitoa/vettä
- 40 g pinjansiemeniä (halutessasi)
- n. ½ dl oliiviöljyä
Ohjeet
- Raasta halloumi raastimen isolla terällä karkeaksi muruksi. Kuumenna ½ dl oliiviöljyä paistinapnnulla ja paista halloumimuru kauttaaltaan kullanruskeaksi. Kaavi muru pannulta esim. lautaselle jäähtymään, jätä öljy pannulle odottamaan frittereiden paistamista.
- Viipaloi kevätsipulin varret ohuelti. Sekoita maissinjyvät, kananmunat, vehnäjauhot, kevätsipuli ja (kaura)maito tai vesi tasaiseksi. Mausta seos yrteillä, mustapippurilla, sekä rapealla halloumimurulla. Suolaa ei tarvitse halloumin takia lisätä. Sekoita mukaan halutessasi vielä pinjansiemeniä sattumiksi!
- Paista seoksesta paksuja kakkusia paistinpannulla. Anna taikinan asettua ja ruskistua pohjasta rauhassa, ennen kuin yrität kääntää frittereitä! Keskilämmöllä frittereiden paistamiseen menee 4-5 minuuttia per puoli.
- Paina fritteriä lastalla varovasti kun käännät sen. Muotoile halutessasi lastalla taputellen frittereiden reunoja tasaisemmiksi. Kun halloumi & maissipihvi on molemmalta puolelta kullanruskea, nosta se pannulta sivuun ja jatka uuden paistamista, kunnes kaikki taikina on käytetty.
- Voit pitää valmiita maissipihvejä lämpimänä miedosti lämmitetyssä uunissa (60-70°c)
- Tarjoile halloumi-maissipihvit kuumina ranskankerman tai rasvaisen jugurtin kera.
Huom:
- Tästä ohjeesta tulee meidän keittiössä fiiliksestä riippuen n. 12-16 maissipihviä. Välillä teen pihveistä isompia ja paksumpia, välillä pienempiä ja ohuempia.
- Rapeaksi paistettu halloumi on minusta ihanaa ja teen sitä usein jääkaappiin isomman satsin, lisättäväksi milloin salaatteihin, milloin keiton pinnalle. Siksi suosittelen paistamaan halloumin erikseen myös tähän ohjeeseen! Jos tämän työvaiheen haluaa kuitenkin skipata, voi raastetun halloumin sekoittaa taikinaan toki myös sellaisenaan. Siinä tapauksessa pihvit kannattaa paistaa ohuiksi, jotta mahdollisimman iso osa taikinassa majailevasta halloumista saa kontaktia pannuun ja paahtuu rapsakaksi!
Kuvauspäivänä maissipihvit saivat koristeeksi fenkolin kukintoja! Ne näyttävät hauskalta pihvien pinnalla, mutta en suosittele tätä makuyhdistelmää kenellekään, ellet ole todella vahvan anisaromin ystävä. Minä olen, mutta fenkolin kukka oli jopa minulle hieman liian päällekäyvä maku tässä ohjeessa!
Vastaa