Kielen vievä poronkieli

Poronkieli, piparjuuri, retiisi ja hapankurkku leivälle ja avot!

Olen aina ollut kielellisesti lahjakas: lapsena kielin taitavasti sekä siskojeni puuhista äidille ja isille. Vieraisiin kieliin tutustuin niin koulun kielistudiossa, kuin, kröhöm, pullonpyörityksessäkin. Lukioikäisenä lävistytin kieleni, enkä pystynyt viikkoihin puhumaan sössöttämättä. Olen myös polttanut kielipoloiseni vähän turhankin monesti, sekä jäädyttänyt sen vahingossa kiinni tolppaan, kuten lapsena kuuluukin tehdä sen yhden kerran. Yhtään kieltä en silti ole koskaan keittänyt … ennen kuin nyt!

Keitetty kieli on ruokalaji, joka on minulle ollut lähinnä tuttu Enid Blytonin kuvailemilta piknikvilteiltä, eikä juuri muualta. Vaikka lapsena Viisikko-sankarien ateriat kielileipineen olivat oudon kiehtovia, ei kielen kokkailu kuitenkaan ole ollut todellisuuden tasolla koskaan niin houkutteleva idea, että olisin sitä lähtenyt toteuttamaan. Lopulta kävi kuitenkin puolivahingossa ja täysin ennalta suunnitelematta niin, että keitin elämäni ensimmäiset kielet!

Minulla on ollut nyt muutaman vuoden tapana ostaa keväisin pikkusiskoni kanssa puoliksi satsi karitsaa tai poroa. Viimeeksi poroa tilatessamme pakettiin sai mukaan pikkurahalla poronkieliä, maksaa ja sydäntä. Eihän moista tilaisuutta jätetä käyttämättä, joten ostin sitten kuriositeettina pakastimeeni muutaman poronkielen sekä maksan 🙂 Sydäntä vaille sen sijaan jäin, minkä tilanteen aion korjata kyllä ensi kerralla korkojen kera.

Kielet unohtuivat kuitenkin pakastimeen viime talveen saakka, jolloin yhtäkkiä muistin niiden siellä edelleen nököttävän. Irtokielet ovat aika makaaberi näky, joten projekti hieman arvelutti ennakkoon. Onneksi kielten keittäminen osoittautui varsin vaivattomaksi ja helpoksi toimenpiteeksi! Keitinliemen voi maustaa niin kuin haluaa (itse tein todella klassisen, mm. mirepoixilla maustetun liemen), ja sitten kieliä keitellään miedolla lämmöllä niin kauan, että nahka irtoaa niistä helposti. Liemen pinnalle kerääntyvää vaahtoa kuoritaan keittämisen alkuvaiheessa, mutta muuten kielet saavat kypsyä kattilassa aivan omassa rauhassaan. (Ohjeita poronkielen käsittelyyn löysin mm. täältä ja täältä.)

Jos ei lasketa kielten Hannibal Lecter -assosiaatioita synnyttävää alkukäsittelyä (suonien ja kalvojen irroittelua) sekä jälkikäsittelyä (eli nahan kuorintaa), onnistui keitetty poronkieli hurmaamaan minut täysin. Lihan rakenne on kielessä erityinen; samanaikaisesti tiivis, mehevä ja joustava. Maussa on myös aivan omanlaistaan syvyyttä ja riistaisuutta, johon ainakin omasta mielestäni sopi mitä loistavimmin vastaraastettu piparjuuri, hapankurkku sekä raikkaan rouskuva retiisi! Seuraavalla tilauskerralla en siis arkaile ostaa kotiin enemmänkin kieliä.

Keitetty poronkieli

4-6:lle

2-3 poronkieltä (n. 400 g)

2 porkkanaa

1 sipuli

1 lehtisellerin varsi

n. 10 valkopippuria

2 tl suolaa

laakerinlehti

reilusti vettä

Pese kielet huolella ja irroita niistä mahdolliset kalvot ja näkyvät suonet. Laita kielet runsaaseen kylmään veteen kattilaan (niin että ne peittyvät muutamalla sentillä) ja kiehauta. Kuori veden pinnalle muodostuva vaahto mahdollisimman tarkasti pois, kunnes sitä ei enää muodostu lisää. Lisää sitten kattilaan mausteet, kuoritut ja viipaloidut porkkanat, sellerinvarsi ja sipuli.

Säädä lieden lämpötila sellaiseksi, että liemi poreilee kevyesti. Jätä kielet sitten kannen alle kypsymään miedolla lämmöllä 2-3 tunniksi.

Kielet ovat valmiita, kun niiden nahkaa irtoaa niistä helposti – testaa tilannetta kahden tunnin jälkeen yhdellä kielellä ja jatka keittämistä mikäli irroittaminen on haastavaa.

Kuori kielet niin kuumina kuin mitä sormesi kestävät. Tee pitkittäisviilto nahkaan ja irroittele se varovasti kielestä. Nosta kielet sitten takaisin keitinliemeen jäähtymään. Viipaloi jäähtyneet kielet pitkittäin tai poikittain ja tarjoile ruisleiviltä esim. hapankurkkujen, retiisin ja piparjuuren kera.