Makumatkalla: Okonomiyaki Osakan tyyliin

Makumatkalla: Okonomiyaki Osakan tyyliin
Okonomiyaki Osakan tyyliin!
Okonomiyaki Osakan tyyliin!

Okonomiyaki Osakan tyyliin!

Ystäväni Pia ja Marko matkustivat viime syksynä Japaniin. Kateellisena katselin heidän matkakuviaan ja tietysti kuolasin kaikkia heidän syömiään herkkuja: sushit, sobanuudelit, ramenkeitot ja erityisesti okonomiyaki sai mahani kurnimaan. Eilen minulla oli ilo ja kunnia päästä ystävieni luo, kun he tekivät okonomiyakia kotonaan ensimmäistä kertaa. Mukana oli myös  heidän japanilainen ystävänsä Minori (jonka blogi löytyy täältä!), ja oli todella hauskaa päästä kysymään häneltä kaikista japanilaisen ruokakulttuurin erityispiirteistä! Erityisen mukavaa oli myös olla kerrankin vain katsomassa ja oppimassa toisilta, ja päästä suoraan ns. valmiiseen pöytään.

Erityisen illasta teki myös toinen ruokalajimme, natto. Natto on makunsa puolesta melko erikoinen tuttavuus, sillä se koostuu bakteerien avulla hapatetuista soijapavuista. Valmistusprosessi on työläs ja vie aikaa useita päiviä – Marko on kuitenkin tehnyt nattoa onnistuneesti kotonaan nyt jo kaksi kertaa. Natosta kuitenkin lisää toisella kertaa – tämän jutun aiheena on japanilainen “pyttipannukakku” okonomiyaki! Okonomiyaki tarkoittaa vapaasti käännettynä “se mitä haluat kypsennettynä”, ja lettuun voikin piilotella melkein mitä huvittaa. Eri puolilla Japania lettu rakennetaan hieman eri tavoin, mutta aina kuitenkin kuumalla paistolevyllä kypsentäen. Me teimme eilen kasvis-okonomiyakia Osakan tyyliin.

taikina

Minori sekoittaa taikinan, Marko silppuaa kaalin (ja minä napsin välistä herkkupaloja).

Minori sekoittaa taikinan, Marko silppuaa kaalin (ja minä napsin välistä herkkupaloja).

Taikinaan (n. 4 lettua):

2,4 dl vettä tai dashilientä

200 g okonomiyakijauhoja (tai katsuobushilla, eli kuivatulla bonitolla maustettuja vehnäjauhoja)

2 kananmunaa

1 dl juustoraastetta (Minori käyttää täällä suomessa emmentalia)

n. 300g hienoksi silputtua valkokaalia

2 viipaloitua kevätsipulia

neutraalia öljyä paistamiseen

Sekoita kaikki ainekset yhteen. Okonomiyakijauhoja löytyy esim. Tokyokanista, mutta voit käyttää myös tavallisia vehnäjauhoja, ja maustaa taikinan bonitolla. Tällöin olisi myös hyvä käyttää nesteenä veden sijasta dashilientä. Dashista ja katsuobushista asiaa esim. täällä!

Eksoottiset ainekset löytyivät tällä kertaa Tokyokanista.

Eksoottiset ainekset löytyivät tällä kertaa Tokyokanista.

Lisäksi:

katkarapuja ja/tai muita mereneläviä (raakana jos mahdollista)

pekonia

erilaisia vihanneksia: pinaattia, ohuelti viipaloitua parsakaalia, pavunituja, raastettua kesäkurpitsaa tms.

Voit hyvin tehdä okonomiyakin pelkästä kaalitaikinasta, kuten me teimme eilen, mutta kuten ruokalajin nimikin ohjeistaa: voit laittaa lettuun lisuukkeeksi ihan mitä haluat. Jos käytät pekonia/mereneläviä, laita ne pannuun ensin, paista hetki ja lisää sitten taikina ainesosien päälle. Pekonin voi jättää pitkiksi siivuiksi, niiden avulla lätty pysyy kääntäessä paremmin kasassa. Koska ystäväni eivät omista paistolevyä, paistoimme lettumme ihan peruspaistinpannussa. Okonomiyaki saa olla aika tuhti, jopa yli sentin paksuinen. Kun letun keskiosaan alkaa nousta pieniä ilmakuplia, ja reunat ovat selvästi ruskistuneet, on aika kääntää lätty! Tässä hommassa kaksi paistinlastaa ovat tarpeen.

minorilätty

Minori näyttää letunpaistomallia

natto_okonomiyaki

Okonomiyakin koristeluvuorossa Marko

Tarjoiluun:

kourallinen katsuobushi hiutaleita

japanilaista kewpie majoneesia

okonomiyakikastiketta

aonoria (norilevähiutaleita)

garia (pikkelöityä inkivääriä)

Kun okonomiyaki on paistettua rapean ruskeaksi molemmin puolin, on aika syödä! Okonomiyaki tarjoillaan perinteisesti japanilaisen kewpie-majoneesin sekä okonomiyakikastikkeen kera – kastikkeet pursotetaan letun päälle koristeelliseksi ristikoksi. Lisäksi päälle murennetaan keko bonitohiutaleita sekä norilevää. Pikkelöityä inkivääriä, tai jopa chilikastiketta lisätään usein myös. Japanissa okonomiyaki paistetaan pöydässä, ja jokainen kokoaa ja paistaa oman lettunsa paistolevyllään. Me vuorottelimme lieden ääressä, ja jaoimme teoksemme!

poyta

okonomiyakityhjä

Okonomiyakikastike on niin hyvää, että olisin halunnut nuolla tämän lautasen 😀

ps. Natto-ohje on työn alla! Ystäväni Marko on melkoinen ihmemies, kun lähti tekemään sitä itse, enpä voi muuta sanoa. Jahka saan häneltä ohjeen, pistän sen hänen luvallaan tänne jakoon – jos vaikka joku muukin uskaltautuisi kokeilemaan!

290 views

Löytö: Fat Lizard Brewing Co.

by Juulia 2 Comments
Löytö: Fat Lizard Brewing Co.
wpid-kilvellä-org.jpg.jpeg

101 California Pale Ale lanseerataan perjantaina! Kuva: Fat Lizard Brewing Co.

Piipahdinpa tuossa eilen Espoon Kivenlahdessa elämäni tuoreimmalla ja raikkaimmalla afterworkilla… enkä varmaan toviin lakkaa visiitillä leuhkimistani. Instagramiani aktiivisesti seurailevat varmasti jo tietävät, että mitä tulee olusiin, olen ehdottomasti pale ale ja IPA -naisia, ja sattumoisin Fat Lizardin pojat ovat lanseeraamassa perjantaina ekan valikoituihin hanoihin ilmestyvän olusensa, 101 California Pale Alen. Eipä tarvinnut tätä naista kauaa houkutella panimovisiitille, vaikka hornan tuuttiin pitikin taivaltaa! Perillä raikas ja kevyt jenkkityyppinen pale ale iskettiin käteeni, ja kyllähän se sopi omiin makumieltymyksiini kuin, öh, tuoppi käteeni!

20150203_190643

Heikki Ylinen & Tuomas Koskipää

Fat Lizard Brewing Co. perustettiin kahden miehen voimin vuonna 2013. Pääosakkaat, Heikki Ylinen ja Tuomas Koskipää, tuntevat toisensa jo ala-asteelta. Karkeasti kiteytettynä toimitusjohtaja Heikin vastuulla on teoria, ja Tuomaksella käytäntö – molemmat kuitenkin tekevät yhdessä panot ja myös vastaavat tasavertaisesti mausta ja laadusta. Taustapirut Kalle Valkonen, Eero Kukko sekä Topi Karenius on houkuteltu mukaan vahvistamaan niin käytännön osaamista, kuin markkinoinnin ja graafisen suunnittelunkin puolta – Kallelta löytyy olutosaamista (ja lisäksihän tämä monilahjakkus on Kyrö Distilleryn päätislaaja), Eero hoitaa markkinointia, ja Topi vastaa panimon graafisesta ilmeestä.

Ajatus omasta pienpanimotoiminnasta lähti liikkeelle, kun Tuomakselta kyseltiin eräässä illanvietossa että mitäs sä oikein teet? “Tietysti haluaisin, että olis oma panimo” – ja eipä aikaakaan, niin toive realisoitui: firma perustettiin syksyllä 2013  ja oman toimitilan metsästys alkoi. Sopiva tila löytyi lopulta Kivenlahdesta, mutta seuraava puoli vuotta kului remontoidessa. Koe-eriä miehet panivat pienemmällä laitteistolla jopa 42, kunnes tänä vuonna päästiin tekemään isompaa erää uusilla isommilla laitteilla – tuloksena juurikin tätä herkullista juomaa, jota lasiini tänään kegistä laskettiin. Reseptin ja prosessin hiominen huippuunsa kannatti, sillä isompaan laitteistoon siirtyminen ei tuottanut herroille suurempaa päänvaivaa –  ja me kaikki pääsemme sen ansioista nopeammin maistamaan työn hedelmää!

tuopinlasku

Kun en sen kummoisempi olut connoisseur ole, jätän juoman analysoinnin perehtyneemmille. Minun on kuitenkin helppo sanoa, että tämä pale ale oli parasta koskaan maistamaani – eikä ihme: kuinkas usein sitä pääsee maistamaan olutta näin tuoreeltaan suoraan panimolla? Ja ei, minua ei lahjottu sanomaan tätä (no, sain kyllä t-paidan kun hetkosen vonkasin). Uteliaille tiedoksi, että 101 California Pale Ale löytyy Helsingissä perjantaista 6.2. alkaen Black Doorista, Oljenkorresta, One Pint Pubista sekä Viikin Kaski Bistro & Baarista (kivoja paikkoja muuten kaikki)! Kukin ravintoloista on tilannut olutta arviolta viikoksi, mutta itse en kyllä jäisi nuolemaan näppejäni. Tosin jos niin onnettomasti pääsisi käymään, suuntaisin keskiviikkosta alkaen BrewDog Helsinkiin, jonka hanapaikkaäänestyksessä Fat Lizard pärjäsi kakkossijalle, ja hanapaikkansa vankan kannattajajoukon voimin näin ansaitsi. Seuraamalla panimon omaa viestintää, pysyy asioista parhaiten kärryillä!

humala

101 California Pale Ale — 35 IBUa katkeruutta uuden sadon Cascade- ja Amarillo-humalista.

Jenkkityyppisten oluiden faneina Fat Lizardin craft brewerit haluavat painottaa valttikorttiaan tuoreutta. Amerikkalaistyylinen ale on parhaimmillaan alle kolmeviikkoisena, ja eipä niitä sieltä rapakon takaa rahdata tänne ihan tarpeeksi nopeasti. Aitoon ja tuoreeseen makuun on toistaiseksi siis päässyt miesten mielestä vain matkustamalla suoraan paikan päälle – Suomen pienpanimoskenessä taisikin olla juuri Fat Lizardin kokoinen kolonen. Pyrkimys on valmistaa “Virheetöntä, raikasta, konstailematonta amerikantyyppistä olutta” ja melko vahvasti painottui myös seuraava: “EI KIKKAILUA”! Suodattamattomien oluiden puolustuspuheenkin sain, enkä taatusti koskaan enää erehdy valittelemaan että mahani ei tykkää suodattamattomista oluista (sillä sitähän tämäkin kristallinkirkas pale ale nimittäin oli).

Seuraava herkku IPA on parhaillaan käymässä ja pääsee hanoihin noin kolmen viikon kuluttua. Kesäksi harkinnassa on myös vehnäoluen valmistaminen, mutta mielestäni suurin ja jännin uutinen oli, että Alko on ottanut tilausvalikoimiinsa Fat Lizardin kegejä (joita voi toistaiseksi tosin tilata vain Espoonlahden Alkoon)! Taitaapa olla ensimmäinen suomalainen pienpanimo, jonka olutta voi ostaa Alkosta suoraan omaan hanaan! Jos nyt taianomaisesti äkkirikastuisin, tilaisin miehiltä vielä oman kegeraattorin, johon kegini lykkäisin ja voila – minibaarini olisi hetkessä hifistelytasolla. Pullomyyntiinhän tätä tuotetta ei toistaiseksi ole tulossa.

Romantikko kun olen, en malttanut maalailematta että: tosiaan! Te hyvät miehet ihan pokkana vaan perustitte pienpanimon tänne meidän alkoholilainsäädännön takapajulaan Suomeen? Lupaprosessi ei kuitenkaan kuulemma ole se suurin haaste, eikä Valviraa ainakaan tässä tapauksessa tarvitse demonisoida. Suurin haaste pienpanimotoiminnalle Suomessa on Heikin ja Tuomaksen mukaan yksinkertaisesti taloudelliset realiteetit. Pienpanimon perustaminen ja pyörittäminen Suomessa ON kallista.  Myynnin rajoitukset tuovat myös omat haasteensa liiketoiminnalle: seuraavia haaveita olisikin, että olutta voisi joskus myydä suoraan panimon ovesta. Väläyteltiinpä minulle myös kiinnostusta oluen ja ruuan yhdistelemistä kohtaan – ruokablogaaja ilmoittautuu, voisin aloittaa olutkokkailut ja -makuparitukset vaikka heti (pahoin pelkään että puhe taisi kuitenkin olla ravintolayhteistöistä).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva Fat Lizard Brewing Co.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kalle ja Heikki tuotekehittelyhommissa. Kuva Fat Lizard Brewing Co.

Fat Lizard Brewing & Co löytyy Facebookista, Instagramista sekä Twitteristä – oluen ystävät, pysykääs kuulolla!

ps. kuriositeetti: Fat Lizard Brewing & Co on Eviran rekisteröimä rehuntuottaja: mäskiryynit päätyvät pääasiallisen käyttötarkoituksensa jälkeen lähitilalle karjarehuksi.

pps. lisäkuriositeetti: poikien bisse on vegaanista (ei, kaikki olut ei ole).

101

Elämäni paras afterworkbisse <3

 

2 682 views

Löytö: Treffi Pub & Bistro

by Juulia 8 Comments
Löytö: Treffi Pub & Bistro

Olen asustellut metroradan varrella Herttoniemessä kohta neljä vuotta, ja rakastan kotikulmiani: kallioita, käkkyräisiä mäntyjä, pururatoja, kaislikkoa, luonnonsuojelualuetta ja metsää. 50-luvun miljöö muistuttaa minua lapsuuteni maisemista, ja Hertsikassa tapahtuu kaikkea kivaa: on esim. pihakirppistä sekä Pop-up toripäivää. Kaksi kertaa viikossa pääsee shoppailemaan Stadin puutarhurin viljelemiä vihanneksia ynnä muita lähi- ja luomutuotteita Ruokapiirin putiikkiin. Vanhassa Herttoniemessä on suorastaan hampaita vihlovan pittoreskia ja idyllistä!

metris

No, iltavalossa metriskin menettelee!

Poikkeuksena metroaseman ympäristö, jota tällainen esteetikko ei vaan parhaalla tahdollakaan voi kuvailla nätiksi. Viime vuosina metron vierus on kuitenkin ruvennut kohentumaan: on rakennettu uusia asuintaloja, ja kulmillani on nykyään jopa varteenotettavia ruokapaikkoja. Ensin riemuitsin Hanko Sushista, sitten Herttaa vastapäätä ilmestyneestä kivasta Nepalilaisesta, Gurkhasta… ja nyt… ennen kaukaa kiertämästäni Treffi Pubista.

Treffi Pub on ollut mielikuvissani jo vuosia paikka, jossa notkuu aamusta saakka sekalainen seurue kaikenlaista vipeltäjää. Kun meikäläinen marssii aamuisin siitä ohi asioilleni, on terassilla jo juhlat ylimmillään. Syksyisin olen uteliaana ihmetellyt, kuinka haalarikansa rynnii joukoittain Treffariin, ja kuunnellut legendoja Akateemisen Jaloviinaseuran kokoontumisista Treffin invavessassa.

Lopulta uskaltauduin itsekin piipahtamaan sisällä asti. Ennakkoluuloni räsähtivät vauhdilla pirstaleiksi, kun ensimmäisenä tiskillä silmiini osui iso mainos gluteenittomasta IPA:sta: tarjonta ei ollutkaan ihan pelkästään sitä olettamaani halpiskeskaria. Ei kuulkaas auttanut muu, kuin tarkistaa omia asenteita, ja aloin nöyrästi silmäilemään Treffaria hieman uusin silmin.

Joulun tienoilla Treffi Pub uudistui ja laajentui – remontin yhteydessä se sai nimeensäkin lisäyksen “Bistro”. Uuden uljaan Treffin aukeamista odoteltiin suurella kiinnostuksella monen paikallisen voimin, ja vaikken ihan avajaispäivänä paikalle päässyt, niin heti seuraavana iltana suoriuduin tutustumaan ruokalistaan. Ystävän Instagramiin postaamasta kuvasta innostuneena tilasin ensimmäisenä Treffin Cheeseburgerin sekä Frittipotut tryffeli-parmesaanimajoneesilla.

Seuralainen otti saman setin, ja noh, HUH! En oikein osaa sanoa, mitä odotin, mutta en missään nimessä pettynyt. Pihvi oli paksu ja mehevä, eikä juustossa ollut todellakaan säästelty. Savumajoneesi sopi komboon erinomaisesti, eikä minulla ollut setissä muuta kritisoivaa, kuin omaan makuuni turhan tuhti leipä. Tässä tosin on ehkä aihetta mainita, että olen avoburgerien ystävä, ja jätän yleensä burgeristani aina kannen syömättä.

Armottomana pottufanina olen perunoistani tosi tarkka, ja Treffi suoriutui tässäkin aika hyvin! Majoneesi on maun puolesta napakymppi, mutta ainakin kahdella testikerrallani itse perunat ovat olleet hieman turhan napakoita ja rasvaisia – määritelmäni unelmapotuistahan on siis rapea pinta ja kuohkean pehmoinen sisus. No ei näitä perunoita silti jäljelle jäänyt, joten lähelle omaa ideaaliani kuitenkin päästiin.

Toisella käyntikerralla keskityttiin kaverin kanssa juomaan “yhdet” (hah!) ja syömään vain jotain pientä. Valitsimme molemmat listalta ribsit. Ne saapuivatkin nenän alle vauhdilla, ja olivat kätevästi valmiiksi paloiteltuja. Tahmean makean kastike ja murea liha oli maukasta ja suht helppoa syötävää – selvisin ilman pahempaa sotkua! Ribsien kaverina tuli pieni kulhollinen papaya slawta. Annos kuuluu menussa kategoriaan “pienemmät”, mutta kyllä tällä kulhollisella kohtuullinen nälkä toviksi jo kaikkoaa.

Kolmannella testikerralla seurana oli oma rakas pikkusisko. Sisko oli ehtinyt jo kehuskella syöneensä Treffin hodarin Perro El Hefe Hot Dogin (talon mausteista tuoremakkaraa grillattuna, valkosipulijogurttia, chilikastiketta, friteerattua selleriä) ja pakkohan minun oli päästä se myös testaamaan. Niinpä sisko otti suosituksestani ribsit, ja minä hänen suosituksestaan hodarin.

Tyytyväisiä olimme kumpikin, tosin siskon annoksesta jäi keittiön virheen vuoksi puuttumaan se papaijaslaw (selitys: uusi kokki ei ollut vielä ihan sisäistänyt listaa, ja tilanne korjattiin ystävällisesti heti asiasta huomautettuamme).  Muuten hän oli annokseensa oikein tyytyväinen.

Omasta puolestani voin sanoa, että hodari upposi erinomaisesti: mehevää ja sopivan mausteista makkaraa oli leivän välissä kunnolla, ja rapea frittiselleri kruunasi tuhdin ja tulisen makumaailman hienosti. Miinusta taas leivästä! Omani oli (kuten kuvastakin näkyy) kärähtänyt ehkä ihan hippusen liikaa, ja leivän ja täytteiden suhde oli omaan makuuni hieman pielessä, kuten siinä hampparissakin. Kun makkara ja kastikkeet loppuvat, ja jäljellä on vielä rutosti kuivaa leipää niin ei sitä oikein tee mieli yksistään enää mutustaa. Hodarin kaveriksi valitsemani retikka kimchi oli myös hyvää, mutta kimchiksi en sitä kyllä kutsuisi: happamuus ja potku jäivät lisukkeestani uupumaan. Nimetään lisuke uudelleen pikkelöidyksi retikaksi, niin ei pääse  pettynyt kimchifani netissä tästäkään napisemaan!

Kaiken kaikkiaan tilanne on nyt tämä: minusta on tullut Treffarin tyytyväinen kantis. Enpä olisi tätä aikoinaan Herttoniemeen muuttaessani kyllä arvannut!

Treffi Pub & Bistro

Su – Ti: 09 – 02
Ke – La: 09 – 03

Hiihtomäentie 14
00810 Helsinki

(09) 759 2029

Mäenlaskijan puiston vanha mänty kallistuu selvästi kohti Treffaria 😀

2 444 views

Hätähousun salsa verde -keitto

by Juulia 0 Comments
Hätähousun salsa verde -keitto

20150128_201736

Okei. Tänään on ollut aivan järkyttävä kiire, ja päivä venähti 11-tuntiseksi – arvatkaapa jaksaako tällaisen päivän päätteeksi hirveästi kokkailla mitään, vaikka mieli tekeekin jotain lohduttavaa? No ei. Mutta keräilen tällaisia hetkiä varten helppoja ja nopeita reseptejä, ja tänään pistin kattilaan oman versioni Pinterestistä bongatusta nopeasta kanakeitosta “White chicken chili” (resepti löytyy esim. täältä).

Tämä on yksinkertaisimmillaan muutaman ainesosan soppa, ja se valmistuu melkein ilman vaivannäköä reilussa vartissa. Yleensä teen mieluiten kaiken itse ja kartan valmisruokia, joihin keiton oleellisimman ainesosan, Salsa Verden, lasken. Mutta joskus pieni oikaisu on ihan jees – eikä tämä valmiskastike edes sisällä mitään pitkää litaniaa lisäaineita. Muutaman herkun lisäyksellä keitto alkaa jo olla kunnon lohturuokaa, ja jep, tänään keiton kylkeen ilmestyi kyllä lasi kylmää olutta.

20150128_193355

Muutamalla ainesosalla pääsee jo pitkälle!

20150128_194643

Salsa Verde -keitto 2:lle

1-2 broilerin rintafilettä (luomua jos minä saan valita)

1,5 dl salsa verde -kastiketta, eli noin puoli purkkia (esim. Pirkka)

1 rkl jauhettua juustokuminaa

1 chilipaprika

1 punasipuli

8 dl kasvis- tai kanalientä

1-2 dl maissia tai valkoisia papuja

Soppa on näin helppo valmistaa: laita kattilaan liemi, fileet kokonaisena, silputtu sipuli ja chili, juustokumina sekä salsa verde. Kiehauta ja keittele keskilämmöllä noin kymmenen minuuttia (tai kunnes fileet ovat läpikypsiä). Nosta rintafileet keitosta leikkuulaudalle. Lisää maissi/pavut keittoon, ja riivi broileri kahdella haarukalla rikki. Lisää keittoon, tarkasta maku, ja tarjoile.

20150128_195739

20150128_200156

Vaatimattoman näköinen, mutta maukas

No niin! Ja sitten päästään siihen hieman kiinnostavampaan versioon, eli siihen, mihin ladataan kaikki herkut mitä kaapista löytyy! Ei sillä, etteikö tuo soppa maistuisi askeettisempanakin versiona, mutta noh, tänään ei ainakaan ollut kohtuudelle sijaa meikäläisen keittiössä. Bonuskierroksella keittoon lisätään keittelyvaiheessa kaikkea mitä jääkaapin alaosasta löytyy; tänään sekaan päätyi sellerin varsi ja porkkana. Nämä pilkoin liemeen kypsymään jo alkuvaiheessa. Lisäksi hienonsin sekaan läjän valkosipulia, ja lopuksi keitto sai kruunukseen keon avocadokuutioita, korianteria sekä kunnon nokareen creme fraichea.

20150128_193604

Muutama ainesosa LISÄÄ ja johan lyyti alkaa kirjomaan!

20150128_201702

Runsaampi versio lisukkeineen mulle tänään, kiitos!

Hirmuisena sipsimonsterina en malttanut olla lisäämättä keiton päälle kunnon kourallista murennettuja nachoja… annos ei tällöin enää ole niin kovin esteettinen, joten jätetään kuva siitä sotkusta väliin tällä kertaa.

52 views