Casa Italia eli tuttavallisemmin Makkarataivas

by Juulia 1 Comment
Casa Italia eli tuttavallisemmin Makkarataivas

Makkarataivas

Mun työpaikkaa vastapäätä on ilmestynyt makkarataivas! Tai no, saa sieltä myös juustoja, italialaisia leivonnaisia, leikkelelautasia, viiniä, kahvia, panineja, piadinoja… kaikkea mitä nainen työpäivänsä päätteeksi himoita saattaa? Sanomattakin varmaan selvää, että aika usein tulee lähdettyä töistä kotimatkalle pienen kiertotien kautta. Casa Italia avattiin Bulevardille Lokakuun alussa, ja hyvin näyttää menevän! Melkein joka kerta vieraillessani putiikkin on täynnä uteliaita herkkusuita.

CasaItaliaulkoa

CasaItaliasisusta

Panini

Mukaan on minulla tarttunut täältä jo Diavolo-panini (joka muuten oli todella tujua ja tuhtia ja herkullista ja piti nälän pois koko loppupäivän), erilaisia juustoja, makkaraa, ja kahvia. Vielä on testaamatta putiikin takaosan viihtyisä viinibaari, jonne voisi napata lajitelman juustoja ja makkaroita Chiantinsa painikkeeksi. Työkaverini on myös kovin kehunut paikan Piadinoja, joten ei tässä auta kuin käydä useammin…

Juustot

Kotiseuturakkaus paistaa omistajien puheista vahvasti läpi, omien alueiden erikoisuuksia kehutaan kilvan, ja eihän siinä silloin muu auta kuin ottaa kotiin maisteltavaksi “vähän kaikkea”… viimeeksi mukaani tarttui Ndujaa, Calabrian omaa tulista versiota salamista. Samaten nappasin kimpaleen Gorgonzolaa, jota valmistavan suku on kuulemma tehnyt juustoaan samalla metodilla jo yli sata vuotta. Silmiini osui vielä Scamorza, mozzarellan tapainen savustettu juusto,ja eihän tuossa vielä tarpeeksi ollut –  Taleggiotakin oli saatava.

Casa Italian iloisille herroille onnea, toivon että putiikki on ja pysyy tuossa kotimatkani varrella ikuisesti. En oikein keksi parempaa tapaa lopettaa pitkä työpäivä, kuin kevyt juusto- ja makkarashoppailu? Ja ehkä se lasillinen viiniä. Seuraakaan ei luulisi olevan vaikea löytää.

nduja

pizza

calzone

Ps. Juustot ja Nduja jalostuivat viime shoppailun jälkeen pizzaksi, sekä calzoneiksi, joita sitten työpöydän takana tyytyväisenä mutustin. Ei paha!

499 views

Munasta asiaa

by Juulia 0 Comments
Munasta asiaa

kurpitsakiller

No heippa! Minusta ei ole vähään aikaan kuulunut täällä blogissa mitään! Ei, en ole talviunilla, enkä ole lopettanut kirjoittelua. Syyt ovat seuraavanlaisia:

Ensinnäkin: tablettini hajosi, enkä työkiireissäni ole ehtinyt sitä korjauttaa. Uskokaa tai älkää, mutta tätä blogia on kirjoiteltu pelkällä tabletilla jo reilusti yli vuosi… Ostin ekan oman läppärini vasta eilen.

Toisekseen: töissä on ollut niin kiire, että ruokavalioni koostuu lähinnä monomeal-tyyppisistä ratkaisuista, jotka eivät taida olla ruokablogissa kovin kiinnostavia (esim. syön pelkkää keitettyä kurpitsaa voilla, suolalla ja pippurilla). Syy askeettiseen ruokavaliooni on kiire, en ole millään ihmedieetillä!

Ja kolmanneksi: päivätyöni on taiteen parissa, ja nyt se taiteellinen kunnianhimo iski sitten tähänkin harrastukseen… suunnittelenkin parhaillaan erinäisiä uudistuksia blogiini, joka tulee siirtymään lähiaikoina omille nettisivuilleen.

Vielä ei ole kuitenkaan siirtymisen hetki koittanut, joten tässä teille pieni raportti tämänhetkisistä keittiökokeiluistani!

egusuukurpitsa

Olen tosiaan syönyt PALJON kurpitsaa, mutta olen myös testaillut erilaisia uunimunia! Munakupin virkaa on toimittanut mm. avocado, kurpitsa sekä paprika. Munan voi rikkoa myös uuninkestävään annosvuokaan, ja tehdä klassisen “oeuf en cocotte” -annoksen. Missä ikinä “astiassa” munan uuniin tyrkkäätkin, tärkeää on, ettet paista sitä liian kovassa lämmössä. Kananmunan rakenne on paljon parempi, kun kypsennyslämpötila on alhainen. Niinpä käyttäessäni kurpitsaa kananmunan kulhona, kypsensin kurpitsan ennen kuin rikoin munan sen sisään. Pelkän munan kypsentää n.175 asteessa suurinpiirtein 20 minuutissa sopivasti hyytyneeksi, kurpitsa ei sen sijaan siinä ajassa mitenkään ehdi kypsyä.

Avocado-uunimunat kahdelle
1 kypsä avocado
2 kananmunaa
2 tl öljyä
suolaa, pippuria, chilikastiketta

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Halkaise avocado ja poista kivi. Koverra kiven jättämää koloa hieman isommaksi, jotta kananmuna mahtuisi siihen. Aseta puolikkaat leikkuupinta ylöspäin uuninkestävään astiaan, mieluiten sellaiseen, johon puolikkaat mahtuvat juuri ja juuri (niin ne eivät pääse keikkaamaan). Voit myös leikata pienen siivun kuoren puolelta niin, että avocado pysyy tukevammin asennossaan.

Mausta avocado suolalla ja pippurilla, ja riko muna kumpaankin puolikkaaseen, kiven jättämään koloon. Yritä saada ainakin vähän valkuaista keltuaisen päälle suojaksi. valuta munien päälle hieman öljyä ja mausta ripauksella suolaa. Laita astia uuniin noin 20 minuutiksi, tai kunnes valkuainen on hyytynyt. Itse pidän eguistani juoksevalla keltuaisella, joten tarkkailen munien kypsymistä vähän väliä.

20141115_114338-2 20141115_120207

Kokeilemisen arvoisia vihanneksia tähän tarkoitukseen ovat esim. paprikan puolikkaat ja tyhjäksi koverretut tomaatit. Ilmakuivatulla kinkulla vuoratut pienet annosvuoat ja nokare voita nostaa uunimunan jo astetta tyylikkäämmäksi brunssiruuaksi, joka on helppo valmistella ja laittaa isommallekkin joukolle.

eguavo

Mitä tulee blogini tilanteeseen ja omien nettisivujeni avautumiseen: seuraamalla minua Instagramissa ja Facebookissa pysyt varmasti kärryillä!

48 views

Karkki vai Kurpitsa?

by Juulia 0 Comments
Karkki vai Kurpitsa?

kurpitsa

Huhuu, Halloween lähestyy ja kaupat pursuilevat ihania kurpitsoja! Ei, en osta kurpitsaa kaiverrettavaksi. Taion siitä karkkia!

Kurpitsahan on itsessään jo aika makea möllykkä, eikä ihme, onhan se sukua melonille. Kurpitsoja on monen muotoisia, värisiä ja kokoisia, joista oma suosikkini on käytännön vuoksi myskikurpitsa eli butternut: butternut mahtuu kokonsa puolesta jääkaappiini ja saan sen halki ilman kirvestä.

Näin syksyllä käytän kurpitsaa monessa ruuassa; teen kurpitsakeittoa, paahdan eri tavoin maustettuja lohkoja salaatteihin tai sellaisenaan syötäviksi. Soseena kurpitsa käy eräänlaisesta valkokastikepohjasta, ja sopii gratiineihin. Kurpitsasta saa tietysti myös ihanaa makeaa piirakkaa!

Helpoin pikaherkkuni on yksinkertainen paahdettu, karamellisoitu kurpitsa. Se valmistuu puolessa tunnissa ja uppoaa sellaisenaan. Lempimausteeni on kiinalainen viismauste, jonka lisäksi käytän vaahterasiirappia ja chilikastiketta.

kurpitsa2

Karkkikurpitsa:
puolikas myskikurpitsa
2 rkl vaahterasiirappia tai hunajaa
1-2 rkl kasviöljyä
1-2 rkl viismaustetta
maun mukaan suolaa ja chilikastiketta tai tabascoa
(muutama siivu pekonia)

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Poista kurpitsasta siemenet. Kuorimisen voit halutessasi jättää väliin, myskikurpitsan kuoret voi vallan hyvin syödä! Viipaloi kurpitsa noin sentin paksuisiksi isoiksi paloiksi, ja levitä kevyesti öljyttyyn uunivuokaan. Roiski loppu öljy sekä vaahterasiirappi ja chilikastike päälle, mausta runsaalla määrällä viismaustetta ja ripauksella suolaa. Heivaa kurpitsa uuniin, ylimmälle tasolle, ja paista kunnes haarukka uppoaa siivuun helposti, ja pinta on hieman ruskistunut (noin 20-30 min). Voit kuutioida viimeiseksi kymmeneksi minuutiksi siivujen päälle hieman pekonia rapeutumaan, aijjjaijai!!!

ps. Kiinalainen viismauste on seos: tähtianis, kaneli, fenkoli, neilikka ja anis ovat seoksen ainesosat. Jos et löydä viismaustetta, kokeilisin vaikka lakritsijauhetta ja kanelia. Neilikan kanssa kannatta ainakin olla varovainen, se on aika voimakas mauste!

191 views

POWAU!!!

by Juulia 0 Comments
POWAU!!!

c9f8eaf0f83d7b36672a974f0a9f7060

Mehupaasto on tilaisuus ottaa harhateille lipsahtanut ruokavalio haltuun, nollata, panostaa omaan hyvinvointiin, piristyä, ja puhdistaa elimistöä. Sitä se tarkoittaa ainakin minulle. Olenkin ollut jo pitkään aikeissa pitää pienen jakson mehupaastoa, mutten ole uskaltanut siihen ryhtyä peläten miten jaksaisin työpäivät. Vietin syyslomaa viime viikon, joten nyt paastolle tuli lopulta sopiva väli.

Parikymppisenä paastosin laihdutusmielessä palmusiirappi-sitruuna-cayennemehulla jopa viisi päivää… olo keventyen ja puhdistuen, mutta yksitoikkoinen mehu korvista ulos pursuillen. Ja se laihtuminenkin on paastoamalla vain hetkellistä, kun kropasta katoaa siihen kerääntynyttä nestettä. Ei kiitos, sellaista ei enää koskaan! Haluan mehukuurille nyt ihan muista syistä! Valmiit paastopaketitkaan eivät hotsita… onneksi on Powau! Olen seuraillut Powaun tyttöjä, Elisoa ja Anna-Kaisaa, sosiaalisessa mediassa jo tovin, ja jo pelkkä ajatus heidän raakamehuistaan saa sukat pyörimään jaloissa! Powaun mehukuurille siis halajan minä.

0654cafc9ed5bc92621150c1847bd4f9

Raakamehut sisältävät valtavat määrät ravinteita helposti imeytyvässä ja herkullisessa muodossa, ja tällaista ravintoa nauttien voi olla varma, ettei keho ajaudu puutostiloihin mehukuurin aikana. Päivittäinen energiantarve toki jää vajaaksi, mutta sitäkin runsaammin elimistö saa kaikkea mikä on sille hyväksi. Mehut auttavat elimistöä myös puhdistautumaan myrkyistä (tehostavat maksan ja munuaisten toimintaa) sekä antavat ruuansulatuselimistölle tilaisuuden levätä.

Powaun tyyliin kuuluu käyttää mahdollisimman paljon paikallisia marjoja, hedelmiä, vihanneksia, sekä yrttejä, superfoodeja ja hortaa (villivihanneksia -yrttejä). Päivittäiseen, Elison pyörällä kotiovelle kuskaamaan mehusatsiin kuuluukin jopa kolme litraa uskomattoman maukkaita ja monipuolisia mehuja, joiden funktio on sekä puhdistaa että antaa energiaa.

9e1d107fc2eec3dc62549659ea6b4f21

f483976f5fe9455664fbf828dc659de2

Mehukuuriin olisi hyvä valmistautua juomalla tavallista runsaammin nestettä. Jo hyvissä ajoin luopua nikotiinista, alkoholista, kofeiinista sekä jättää vähemmälle liha, maito ja viljatuotteet. Arvatkaas kaksi kertaa, miten tämä onnistui tältä tytöltä… kahvin, lihan, maidon ja viljatuotteet kyllä jätin vähemmälle koko edellisviikon (no okei, en kahvia), mutta alkoholia viikonloppuna tuli “hieman” nautittua. Kun meillä oli ystävien kanssa treffit ja treffeillä ostereita ja skumppaa! Ja sitten hodareita ja cocktaileja! Voi itku, juuri tällaisten herkuttelupäivien takia detox minua kiinnostaakin… Huonosti siis valmistauduin ja maanantain lähestyminen hirvitti koko sunnuntain.

Pelko oli kuitenkin turhaa. Kolmipäiväinen mehukuurini sujui alusta loppuun ongelmitta. Nälkä ei mahassa kurninut, mahdolliset sivuvaikutukset (päänsärky, huimaus, väsymys) loistivat poissaolollaan. Vessassa toki koko kuurin ajan sai juosta kymmenien kertojen päivätahdilla, mutta onkos se nyt ihme tuolla nestemäärällä: mehujen lisäksi kuurilla kehotetaan nauttimaan runsaasti vettä, detox-teetä sekä vähäsuolaista luomu kasvislientä. Ja minähän tein työtä käskettyä…

67339cea6a6f9578f2aea29fbf121cfc73840dbbe85b5233614777ef7ee5c12d

Maanantaina olo oli ehkä epämukavin – kävin illalla Cariboun keikalla ja kotiin päästyä mehua oli jäljellä vielä litra. Niin hyvää kuin se olikin, litran kiskaiseminen iltayhdeltätoista ei ole enää niin hauskaa, puhumattakaan siitä, kuinka monta kertaa jouduin kipittämään vessaan ennen kuin sain unen päästä kiinni. Tiistaina ja keskiviikkona toiminkin juomisen kanssa fiksummin, ja varmistin, että mehua kului päivän mittaan tasaista tahtia.

Todellinen tulikoe oli kuurin kolmantena ja viimeisenä päivänä, kun päättäväisesti suuntasin joka keskiviikkoiselle tanssitunnilleni. Ja niitähän on siis kaksi peräkkäin. Eliso oli valmistanut minulle varta vasten korkeaenergisemmän juoman mm. päärynästä ja raakasuklaasta, ja ihme kyllä tunnit sujuivat suhteellisen kivuttomasti. Monesti työpäivän päätteeksi tupla tanssitunti tuntuu jopa huomattavasti rankemmalta…

3fbb0a5a00ae1cf2c05604fd8ac47091

No mitä niissä mehuissa oikein oli? Jotain taikaa, sillä kolmen päivän kuurin jälkeen olo oli tosiaankin elinvoimainen ja pirteä. Toisaalta kun miettii sitä huimaa määrää lehtiselleriä, kurkkua, kesäkurpitsaa, omenaa, päärynää, ananasta, kaalia, parsakaalia, lehtikaalia, voikukkaa, sitruunaa, appelsiinia, basilikaa, moringaa, ynnä muuta jännää kolmessa päivässä kitusiini upotin, EI IHME. Tuon vihannes- ja hedelmämäärän syöminen olisi jo aika kova homma, mutta mehuina ne katosivat parantamaan kroppaani ja mieltäni kumman helposti.

Paastoon tottumattomille suositellaan lyhyttä kuuria, eikä ruokaakaan välttämättä tarvitse täysin jättää pois. Mehukuureista voi kysellä tarkemmin Elisolta, ja uteliaille tiedoksi: kolme herkullista Powaun mehua on juuri lanseerattu ja kohta niitä voi ostaa hyvin varustelluista kaupoista! Betty Brownin voimin vetäisin ne tanssituntini, joten minä ainakin odotan kieli pitkällä kyseistä mehua kauppaan, jos vaikka sen voimin jatkan vastedes joka keskiviikko…

8764644cadc9e5d171f6333d06dfe750

Powau
Eliso Kokojeva, eliso@powau.com

Sain kuuriin pienen alennuksen (n. 25%) blogini kautta.

Ps. Muistakaas hei että meikäläisen löytää myös Instagramista ja Facebookista!

72 views