Löytö: Kyrönmaan Matkailun Edistämiskeskus

Löytö: Kyrönmaan Matkailun Edistämiskeskus

Minusta on tullut Isokyröfani. Että mitä? Kuullostaahan tuo äkkisilteen aika oudolta. Selitys tulee tässä: Isossakyrössä on aloittanut viiden rohkean miehen luotsaama Kyrö Distillery Company, jonka valmistamaa maailman mittakaavassa harvinaista suomalaista single malt -ruisviskiä pääsee maistelemaan ihan pian – eli vuonna 2017.

KyroFront

Koska kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini, suuntasin eilen uteliaana Malminrinne ykköseen, Kyrönmaan Matkailun Edistämiskeskukseen, joka on itseasissa samaisten viskiherrojen juuri avaama Pop Up -baari. Juhannukseen saakka Isonkyrön mainetta nostetaan mitä jänskimmin drinkein: kaikkien juomien pohjana on Kyrö Distilleryn ensitisle, joka siis ikääntyy vielä tovin ennen viskiksi muuttumistaan. Viskidrinkeistä ei kai siis vielä voi ihan puhua, kiinnostavista ja erittäin poikkeuksellisista juomista kyllä. Herkullinen juomalista on suunniteltu yhteistyönä Son of a Punch -cocktailvelhojen kanssa.

Itse maistoin eilen punajuurisiirapilla maustettua Levänluhdan Lähdettä, jonka esikuva sijaitsee tietysti Isossakyrössä, ja jonka vesi värjäytyy joka kevät punaiseksi. Ystävieni juomat olivat ihan yhtä nerokkaasti ideoituja, mutta pisimmän korren vei näin pääsiäisenä kyllä Kyrön Tappelus: mm. maitoa ja kardemummabitteriä sisältävän juoman kaverina tulee lusikallinen mämmiä!

Kyrokollaasi

Miehillä on jo suunnitteilla muutakin: entisen Kyrönmaan osuusmeijerin tiloissa aletaan tuottamaan myös ruisginiä, ja ravintolakin sinne Isoonkyröön ollaan avaamassa. Seuraavaksi herrat saavatkin perustaa Helsingistä vaeltaville kulinaristihipstereille designhostellin. Kyllä minulle ainakin tuli kummasti kiire lähteä ideoimaan kesäretkeä Isoonkyröön – ihan vain koska isotätini oli siellä meijerissä nuorena likkana harjoittelijana…

Ps. Baari avaa virallisesti vasta perjantaina.

90 views

Oliivi Fougasse

by Juulia 0 Comments
Oliivi Fougasse

661ec617b26c890938132282766de9b9

Palmusunnuntain ja vihreän brunssin inspiroimana leivoin eilen fougassea. Fougasse on ranskalainen vastine focaccialle, ja näyttävän ulkonäkönsä ansiosta se on huipputarjottavaa juhlissa. Leivässä on rikkonaisen muotoilun vuoksi paljon rapeaa pintaa, mutta sisältä se on pehmeän kuohkeaa ja kosteaa. Taikinan voi maustaa eri tavoin, mutta se on herkkua ihan sellaisenaankin, eikä kaipaa lisukkeita kadotakseen suoraan käsistäsi.
Oikeaoppinen fougasse tehdään todella löysästä taikinasta, jonka käsittely on melkoisen vaativaa. Tämä minun fougasseni saisi ranskalaiset leipurit varmaan repimään hiukset päästään – mutta pyhpah, ei kerrota niille. Parhaan maun ja rakenteen leipään saa, kun malttaa nostattaa taikinan hitaasti kylmässä yön yli, hätähousuille tämä ohje siis ei ehkä ole omiaan. Maltti on valttia!

7044450f3c4f37d69b8caac21f3c8ec8

Oliivi-Fougasse:
2 dl 42º vettä
yhteensä n. 1 dl oliiviöljyä
2 tl juoksevaa hunajaa
1,5 tl suolaa
puoli pussia kuivahiivaa (n. 6g)
4-5 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl vihreitä oliiveja viipaloituna

Lämmitä vesi hieman kädenlämpöistä lämpimämmäksi, ja sekoita siihen kulhossa reilu puoli desiä oliiviöljystä, hunaja, kuivahiiva ja 1,5 dl jauhoista. Anna seoksen seisoa puolisen tuntia, jotta näet, että hiiva aktivoituu (seos alkaa kuplia). Sekoita taikinaa rivakasti lusikalla, niin sitkoa alkaa muodostua. Lisää suola ja desi jauhoja, ja jatka sekoittamista. Taikina muuttuu silkkisemmäksi, ja alkaa irtoilla kulhon reunoista – hyvä. Peitä kulho ja jätä taikina kohoamaan jääkaappiin mieluiten yön yli, mutta vähintään kolmeksi tunniksi.

91e43152e8840830f03311e2c0203991

Seuraavana päivänä ota taikina esiin, ja kumoa se hyvin jauhotetulle alustalle. Painele taikina litteäksi öljytyillä käsillä, ja levitä oliivinviipaleet tasaisesti levylle. Leivontalastaa apunakäyttäen rullaa taikina kääretortun tapaan. Muotoile rullasta pallo, ja vaivaa taikinaa huolella kunnes se ei enää tartu käsiisi kovin pahasti. Lisää jauhoja aina vähän kerrallaan, ja venytä taikinaa sitkon luomiseksi. Taikinalasta on tässä hyvä apu: irroittele sillä taikinaa alustasta ja käsistäsi. Taikina kannattaa pitää liikkeessä, pöydällä möllöttäessään se taatusti liimautuu alustaansa kiinni. Jauhoja tarvitset enintään 2,5 dl tässä vaiheessa. Kärsivällisyys palkitaan, uurastuksen lopuksi taikina on silkkistä ja sileää.
Tarkoitus olisi siis säilyttää taikina niin kosteana, kuin mahdollista, mutta kuitenkin pystyä käsittelemään sitä – heti kun huomaat sitkon muodostuneen, ja taikinan rakenteen muuttuvan venyvämmäksi, lopeta jauhojen lisääminen. Jatka taikinan vaivaamista vielä tovi, ja litistele se sitten jauhotetulle leivinpaperille haluamaasi muotoon. Viillä terävällä veitsellä taikinaan aukkoja, ja venytä niitä varovasti levemmiksi. Yritä pitää taikinakaistaleet kauttaaltaan yhtä paksuina, jotta leipä paistuisi tasaisesti. Jätä taikina kohoamaan noin tunniksi.

Kuumenna uuni 225º asteeseen ja sivele leipä öljyllä, ennenkuin laitat sen uuniin. Jos haluat saada kuoresta extrarapean, viskaa uunin pohjalle muutama jääpala tai suihkauta sumutinpullolla muutaman kerran uunin sisään. Tarkkana kuitenkin, että toimit nopeasti: älä anna lämmön karata, eli laita luukku kiinni vauhdilla!
Paista leipää 10 minuuttia kuumassa uunissa, ja alenna lämpöä sitten kahteensataan. Leipä kypsyy osioiden paksuudesta riippuen 20-30 minuutissa. Tiedät sen olevan kypsää, kun pohjaa kopauttaessa leipä kuullostaa ontolta.

bb1a79c5920f09fabc5d499bd1b30dc2

Ps. Kokeile maustaa leipää myös yrteillä, chilillä, aurinkokuivatuilla tomaateilla, kapriksilla, chorizolla, kinkulla tai juustolla – nam!

72 views

Minttuinen Viskimuuli

by Juulia 0 Comments
Minttuinen Viskimuuli

d8e65725f909defa6c9d9c0e22341e1d

Heti ensimmäiseksi joudun tunnustamaan, etten ole mikään kovin kummoinen miksologi: juhlan hetkellä lasissani on useimmiten hyvää olutta, valkoviiniä tai Gin Tonicia. Silloin harvoin kun mieleni halajaa cocktailia, haluan jotain raikasta ja kirpeää, enkä missään nimessä mitään makeaa. Useimmiten siis päädyn johonkin juomasekoitukseen, jossa on minttua, limettiä ja/tai sitruunaa, ellen sitten siirry suoraan juomaspektrin suolaiseen päähän ja tilaa Bloody Marya. Tuossa taannoin, kun kotoani löytyi poikkeuksellisesti viskiä (tehtyäni viskillä juotettua nyhtöpossua), päädyin tietämättäni tekemään juoman, joka myös Bourbon Mulena tunnetaan. Tuosta juomasta tuli kertaheitolla uusin lempidrinkkini.

d4c0ed7a1e8d710d56e4eac5dec3c0de
Mule Cocktailit ovat juomia, joiden pohjana on inkivääriolut, sitrusmehu sekä valinnan mukainen alkoholi. Usein näitä juomia maustetaan esim. mintulla tai marjoilla, kuten mustikalla tai vadelmalla – Mulen jaloon sukuun siis uusi lempijuomani selvästi kuuluu. Pahoittelut kuitenkin Bourbon Mulen könöstä käännöksestä! Koin tarpeelliseksi suomentaa nimen, sillä en kehtaisi nimetä mitään kotonani sekoiteltua klassikkococktailin mukaisesti… sanon siis mieluummin juovani viskimuulia. Viskimuuli kuullostaa sitäpaitsi juuri minun juomaltani, olenhan tullut hurjina nuoruusvuosinani salakuljettaneeksi muun muassa viskiä muun muassa erinäisille festarialueille.

b5d262acce894045cafa69b37a4d8aea

Minttuinen Viskimuuli yhdelle janoiselle:
0,5 dl viskiä (ei savuista)
1/4 – 1/2 ruukkua minttua
puolen sitruunan mehu
n. 2 dl Ginger Alea eli inkivääriolutta (Old Jamaican ja Fentimans ovat suosikkejani)

Surauta minttu, viski ja sitruunanmehu sauvasekoittimella sekaisin ja kaada muutaman jääpalan päälle hyvin jäähdytettyyn korkeaan lasiin tai tinatuoppiin (sellaisessa ne Muulit perinteisesti tarjoillaan). Täytä lasi inkiväärioluella. Koristele haluetessasi mintunlehdillä ja sitruunanviipaleella. Tarjoile heti!

ps. Koska juoma on koukuttavan hyvää, valmistan sitä yleensä kerralla tupla- tai tripla-annoksen isoon kannuun. Kannun pidän jääkaapissa lasin täyttöä varten – Party on, excellent!

pps. Mintun ansiosta juoma on ihanan vihreää, joten aion tarjota sitä sunnuntaisella Vihreällä Väribrunssilla 🙂

181 views

Väribrunssi: Vihreä

by Juulia 0 Comments
Väribrunssi: Vihreä

9c6c572d430bd17c5f03906ecb6e9e1d

Brunssit ovat ihania, eikö? Siis, ainakin teoriassa. Käytännössä ainakaan minä en kovin monena sunnuntaina jaksa herätä ajoissa, enkä jaksa jonottaa, eikä kukkaroni jaksa maksaa. Kuitenkin haluaisin olla sellainen ihminen, joka käy brunsseilla. Edellämainitusta huolimatta olen menossa brunssille tulevana sunnuntaina 13.4. Tai oikeammin, olen järjestämässä tuolloin brunssin. Vaikka olen sunnuntaisin superlaiska. No kuinkas siinä niin kävi? Ihana ystäväni Noora, tosielämän Maija Poppanen, sai loistoidean: kuukausittaisen brunssipäivän, jolloin kuka tahansa voi pistää nyyttärihenkisesti brunssin pystyyn juuri sillä kokoonpanolla kuin haluaa, sinne minne haluaa, siihen vuorokaudenaikaan kun haluaa. Kulut jakaantuvat, järjestelypaineet jakaantuvat, rima brunssitteluun laskee. Niinhän toki voi tehdä milloin vaan ihan muutenkin, mutta joskus se ulkoapäin tuleva potku persuksiin on ainakin minulle tarpeen, että hyvät ideat muuttuisivat hyviksi teoiksi.

f7b091d1fa08ad7daddca9ca1589d3f5

Koska olemme Nooran kanssa molemmat luovan alan ihmisiä, ja puuhailemme päivät pitkät kaikenlaista taiteen parissa, halusimme yhdistää brunssiin luovan näkökulman. Niin sitten syntyi idea väribrunssista. Minua on jo pitkään kiehtonut monokromaattinen ruoka, ja olen ideoinut milloin minkäkinlaisia tietyn värin ympärille rakentuvia teemapäivällisiä, jotka eivät vain tähän mennessä ole koskaan toteutuneet… Nooran idealle lämpeneminen kesti osaltani siis enintään sekunnin. Joka brunssille tulee oma teemavärinsä, jota voi sitten toteuttaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Tässä alkukevään huumassa ekaksi väribrunssin väriksi valikoitui luontevasti vihreä. Väribrunssin Facebooksivulta voi kurkata, milloin minkäkin väristä brunssia on tiedossa. Toistaiseksi emme ole järjestämässä yleisiä tapahtumia, mutta haaveissa on kyllä jo keltainen heinäkuu ja jättipiknikbrunssi jossain aurinkoisessa puistossa… Jos innostuit väribrunssista, niin ei muuta kuin porukkaa kasaamaan ja ruokia ideoimaan! Minulla ei ainakaan ideoista ole pulaa … useimmiten lautaseltani kun löytyy nimenomaan vihreää eri muodoissa. Kirveli-hernekeitto, Pistaasifalafel, kesäkurpitsa”spagetti”, uunibataatti vihreällä täytteellä, vihersmoothie… Näitähän riittää. Mitä kaikkea brunssillemme ilmestyy, riippuu ihan siitä mitä vieraat mukanaan tuovat. Voihan vihreän tulkita myös ekologiseksi! Jännää. Tovin arvottuani päätin omalta osaltani kontribuoida sunnuntain tarjontaa raa’alla kesäkurpitsa-“pastasalaatilla”.

de2aed86d43a59d52009186c954e270f

Kesäkurpitsa-“pastasalaatti” pistaasipestolla (4:lle):

2 keskikokoista kiinteää kesäkurpitsaa

1 tl suolaa

1 iso valkosipulin kynsi

2 dl pistaasipähkinöitä (1,5 dl pestoon, puoli desiä koristeluun)

0,5 ruukkua persiljaa

0,5 ruukkua minttua

1 dl neitsytoliiviöljyä

Yhden sitruunan mehu

100 g Manchegojuustoa (itse tykkään enemmän vuoden ikäisestä kuin nuoresta manchegosta)

2 kevätsipulin vartta

200 g sulatettuja pakasteherneitä/pilkottuja sokeriherneenpalkoja

suolaa ja vastarouhittua mustapippuria maun mukaan

Suikaloi pestyt kesäkurpitsat pitkittäin julienneraudalla tai vetele niistä pitkiä lastuja juustohöylällä, pinoa lastut ja suikaloi pitkiksi suikaleiksi. Kannattaa etsiä kiinteitä ja ohuita kesäkurpitsoita, sillä paksuissa ja isoissa keskiosa on tähän liian höttöinen. Sirottele suola kesäkurpistoille, ja sekoita niihin 2 rkl oliiviöljystä. Jätä suikaleet pehmenemään ja odottamaan pestoa. Kuutioi manchegojuusto. Yhdistä tehosekoittimessa puolitoista desiä pistaaseja, yrtit, hienonnettu valkosipuli, loppu oliiviöljy, sitruunan mehu, juusto ja puolet herneistä. Hienonna mutta jätä seos hieman karkeaksi (voit myös käyttää sauvasekoitinta). Viipaloi kevätsipulit ja lisää ne sekä loput herneet ja pistaasit kesäkurpitsasuikaleihin. Lisää pesto ja nostele seos varovasti sekaisin. Anna vetäytyä kylmässä puolisen tuntia, ja tarjoile kylmänä alkupalana, lisäkkeenä, tai osana vihreää väribrunssia.

3acc51bc4d620648689af5fe16c68ef0

Ps. Jos kuvaatte brunssianne sosiaaliseen mediaan, niin käyttäkää tägejä #väribrunssi & #vihreä – me uteliaat kun olemme kiinnostuneita näkemään, onko muidenkin mielestä ideassamme itua 😉

12 views