Täyteläinen mätipasta

by Juulia 1 Comment
Täyteläinen mätipasta

mätipastaTäyteläinen mätipasta – kun mätileipiä on jo saanut kyllikseen

Mätiöverit

Kiitos joulun ja uudenvuoden, pakastimeni on ollut pullollaan mätiä viimeiset pari viikkoa. Tai no, oikeammin kiitos hattara-aivoni! Ostin nimittäin reilusti ennen joulua jo reilusti mätiä pakkaseen, se kun on suurta herkkuani. Halusin varmistaa, että sitä on varmasti tarpeeksi!

Sitten unohdin ostaneeni sitä jo reilusti … ja ostin LISÄÄ. Nyt onkin sitten mätiä saanut syödäkseen kerrankin kylläkseen ja koska tätä herkkua on ollut niin runsaasti talossa, olen myös lähtenyt laittelemaan sitä muuallekin kuin paahtoleivälle, blinille tai latke-perunaletulle.

lohen mäti

mätipasta

Se kaikkein viimeisin nokare piti syödä pois kuleksimasta tänään, vaikka todellisuudessa kehoni kiljuu kaikkea tuoretta ja raikasta – rehuja, ei mätiä. Koska jäljellä ei ollut mitään hirmuista määrää, tuli onneksi mieleeni mätipasta – siihen riittää ihan muutamakin ruokalusikallinen! Mätipasta kuulostaa ehkä vähän oudolta, mutta esimerkiksi Japanissa syödään mentaiko pastaa, johon tulee yksinkertaisimmillaan hieman mausteista turskanmätiä, voita, sekä mahdollisesti soijaa ja norileväsuikaleita. Minusta se kuulostaa ihanalta! Koska minä idiootti en kuitenkaan etsinyt tätä houkuttelevaa ruokalajia nenäni alle toissavuotisella japaninreissullamme, en tiedä miltä mentaiko maistuu. Todennäköisesti ihanalta, kuten kaikki mäti…

Onneksi kotiversio tästä maistamatta jääneestä ruuasta onnistuu nyt sillä lohenmätijämällä. Yksinkertainen ja varmasti herkullinen mätipasta syntyisi niinkin helposti, että keitettyyn pastaan sekoittaisi vain reilun nokareen voita, muutaman lusikallisen mätiä ja ehkä hieman soijaa sekä puristuksen sitruunaa. Koska me olemme kuitenkin nyt MINUN keittiössäni (yksinkertainen? Mitä se on?), laitan mätipastaani vähän muitakin kaappieni aarteita: iki-ihanaa ja tulisen sitruksista yuzukosho -tahnaa, hieman pehmeää ja mietoa shiromisoa, ruohosipulia ja crème fraîche -purkin jämät. Voinkin annan sulattamisen sijasta ruskistua rauhassa ihanan tuoksuvaksi ja karamellimaiseksi!

mätipasta

Vegaaninen versio tästä ruuasta syntyy merileväkaviaarilla, vegaanisella levitteellä (jota en tosin edes yrittäisi ruskistaa) ja kaura fraichella.

Täyteläinen mätipasta ruskistetulla voilla, yuzukosholla ja ruohosipulilla

n. 150 g spagettia tai linguinea

n. 40 g voita

1 tl shiromisoa

¼ tl yuzukosho -tahnaa

2 rkl crème fraîchea

n. 4 rkl (kirjo)lohenmätiä (kylmäsavustettu olisi muuten tässä ihanaa!)

n. 2 rkl ruohosipulia

(olisin laittanut mieluusti myös hieman silputtua norilevää, mutta sitä meillä ei nyt ollut)

Keitä pasta runsaassa reilusti suolatussa vedessä. Sillä välin kun se kypsyy, sulata voi keskilämmöllä pienessä pinnoitetussa kasarissa tai paistinpannulla. Jatka kuumentamista kokoajan sekoitelleen, kunnes voin kuplinta ja vaahtoaminen pikkuhiljaa hiljenee ja laantuu. Saman tien, kun voi muuttuu kullanruskeaksi, ota pannu liedeltä ja lisää sekaan yuzukosho, miso sekä ranskankerma. Sekoita hyvin ja lisää mukaan vielä puolet silputusta ruohosipulista sekä mädistä. (Voin ruskistamisesta voit lukea seikkaperäisen ohjeistuksen täältä)

Kun pasta on sopivan al dente, nostele se kastikkeen sekaan. Heitä perään muutama ruokalusikallinen pastan keitinvettä. Sekoita hyvin ja annostele. Viimeistele mätipasta lopulla mädillä ja ruohosipulilla. Älä pysähdy ottamaan annoksestasi kuvia, syö se heti!

linguine

Comment ( 1 )

  1. Hävikistä herkuksi: muikean mutkaton mätipasta | Lyhyenä hetkenä
    […] mistä ne kuukausia myöhemmin löytyivät. Olisipa minulla silloin ollut käytössäni tämä Vaimomatskuu-blogin mätipasta-resepti. Ota siis sinäkin resepti talteen vastaisuuden varalle. Tämä mutkaton […]

Leave a reply

Your email address will not be published.

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.