Oletteko te koskaan syöneet meduusaa? Minäpä olen! Juuri tuota, tuollaista yläpuolisessa kuvassa näkyvää. Aikamoista!
Kahvila / Ravintola Wild (jonka kahvilatuotteista taannoin jo kirjoittelinkin) tarjoilee noin kerran kuussa poikkeuksellisen erityisiä illallisia, joista sarjassaan toinen osui sopivasti syntymäpäivälleni. Teemana tällä illalisella oli Itämeri, mikä sopii tälle synttärisankarille mitä loistavimmin – merenelävät kun ovat ehkä suurinta luksusta mitä nenäni alle voin saada. Menu, johon pääsin tutustumaan jo reippaasti etukäteen näytti alustavasti todella lupaavalta, mutta ei se kyllä mitenkään valmistanut siihen mitä oli tuleman!
Baltic Sea @ Restaurant WILD
Silakka, siloneula ja hietakatkarapu
Itämeren “MISO”
Merikaalikääryleet
Karitsaa ja merisinappia
Meduusa & ruusu
Itämeren “boullabaisse”
Tyrniä ja limppua
WILD:in illallisille mahtuu kerralla 24 ruokailijaa ja illallinen nautitaan intiimisti yhteisessä pöydässä.
Ensimmäinen WILD:in illallisista oli niin suuri menestys, että nämä toisen setin paikat myytiin hetkessä loppuun. Arto Koskelon raportti ekalta illalliselta kärpässieni -makupaloineen siis villitsi muutkin kuin minut, minkä tajusin puoli päivää liian myöhään.
Minulla kävi kuitenkin tsägä ja sain loppuunmyydylle illalliselle kutsun itselleni ja Juusolle vähän niinkuin työn merkeissä ja saimmepa vielä oman kahden hengen pöytämmekin keittiön vierestä. Siinä sain rauhassa toteuttaa itseäni kamerani kanssa häiritsemättä kanssaruokailijoita, mikä sopi kaltaiselleni ujolle kuvaajalle paremmin kuin hyvin 😀
Illallisen uskomattomat makuelämykset syntyvät tässä päässä: Jouni Toivanen, aikamoinen nero!
Alkumaljana Jolly Nature Pét’ Nat’
Näin iltamyöhään sisustuskauppa TRE:n jo suljettua illalliselle hipsitään sisäpihan kautta. Illallinen on kuitenkin katettu kaupan perällä sijaitsevien muutamien pikkupöytien sijaan keskeltä kauppaa löytyvälle pitkälle pöydälle.
Hämärässä kaupassa pyöri saapuessamme jo liuta jännittyneen oloisia illallistajia; jokaisella kädessään tunnelman nostattavaa pét nat:ia (lyhennys sanoista pétillant naturel; viinihipstereistä hipsterein kuplajuoma juuri nyt, lue aiheesta lisää esim. täältä). Jo yksikin lasillinen tätä ihanaa juomaa olisi saanut meidät kaksi pét nat:eihin tykästynyttä onnesta soikeaksi, mutta ei kuulkaas, sitä lasiahan tultiin vielä täyttämään monta kertaa! Hyvä alku illalle, sanoisin.
Alkumalja sopi myös mitä loistavimmin pöytään pikkuhiljaa ilmestyvien alkupalojen kaveriksi. Boqueorones -tyyliin valmistetut silakat olin jo kertaalleen päässyt maistamaan aiemmin – NAM – mutta varsinkin hietakatkarapuskagen ja fritattu “Itämeren merihevonen” eli särmäneula vetivät kyllä pisteet kotiin. Pelkiksi kuriositeeteiksi edellämainitut harvinaisemmat suupalat eivät kuitenkaan jääneet, vaan olivat juuri niin herkullisia mereneläviä kuin etukäteen kuvittelinkin.
Hietakatkarapu skagen
Fritattu siloneula (tai ehkä se oli sittenkin särmäneula?)
Illlallinen eteni mukavan verkkaista vauhtia ja pitkästä pöydästä kantautuvasta hilpeästä puheensorinasta päätelleen tunnelma oli muillakin mitä mainion. Annoksia kiikutettiin pöytään koko nelihenkisen keittiö- ja tarjoilutiimin voimin, mutta kellään ei vaikuttanut olevan kuitenkaan liian kiire vastailla kaikkiin mieleeni juolahtaviin kysymyksiin.
Jounin lyhyesti ja ytimekkäästi kuvailemat annokset syvensivät lautanen lautaselta menun teemaa: Itämerestä sukelletut toinen toistaan eksoottisemmat raaka-aineet kuten edellämainitut siloneulat sekä liejutaskuravut ja korvameduusat saivat seurakseen raaka-aineita tietysti niin merestä, kuin sen rannoiltakin. Niinpä lautasilta löytyikin esim. saariston karitsaa, rakkolevää, merikaalia, tyrnimarjoja, saaristolaisleipää, merisinappia…
Edgan Reppanen tarjoiluvuorossa
Litulaukkamiso, rakkoleväliemi, fermentoitu sananjalka, hauki katsuobushi; reunaa koristaa uuh lääh graavattu keltuainen ♥
Itselleni ehkä kiinnostavin annos koko illallisella oli merellinen misokeitto, joka sisälsi mm. litulaukkamisoa (!) ja fermentoituja sananjalkoja. Tutustuttani litulaukkaan ensimmäistä kertaa viime kesänä meillä on syöty sitä koko kauden ajan eri ruuissa (mm. villiyrtti-vichyssoisessa ja litulaukka-röstipizzassa), mutta miten ihmeessä siitä tehdään misoa? Täytyy ehkä käydä utelemassa asiaa Wildista tässä vielä lähipäivinä, moiset arvoitukset nimittäin tuppaavat pitämään minua hereillä öisin.
Sananjaloista olen ollut utelias siitä asti, kun minulle selvisi että tätä yhtä metsien sympaattisimmista kasveista voi syödä. Tai siis, mitä tahansa sananjalkaa ei tietenkään voi syödä, enkä ole uteliaisuudessani vielä edennyt siihen pisteeseen että selvittäisin mitkä niistä ovat syötäviä – niinpä maistaminenkin oli toistaiseksi jäänyt vain silmänruuan tasolle. Herkullisiahan nekin olivat. Hieman parsamaisia, ehkä hieman voikukanlehtien tyylistä kitkeryyttäkin niistä löytyi. Kiinnostava maku kaiken kaikkiaan!
Näin tehdään ruokahullu synttärisankari hyvin hyvin onnelliseksi!
Eikä siinä vielä kaikki: annoksessa oli nimittäin käytetty vieläpä itse valmistettua haukikatsuobushia!!! Blogiani pidempään lukeneet muistavat ehkä viime talven japanilaisten ruokien hurahdukseni – katsuobushia, kuten misoa ja kombulevääkin on keittiössäni oltava aina.
Ihannemaailmassa osaisin itsekin tehdä jos jonkinmoiset misot ja katsuobushit ja osaisin toki myös löytää metsistä ne syötävät sananjalat … mutta täällä todellisuudessa minä olen kuitenkin se, joka ostaa omansa kaupasta ja Jouni sekä Edgar taas niitä, jotka valmistavat kaikenlaiset jännät raaka-aineet tuosta noin vain itse. Siinä olikin sitten kyynelissä pidättelemistä, kun Edgar kiikutti kätösiini keittiöstä vakuumipakatun annoksen tuota haukikatsuobushia kotiin vietäväksi! Huh, mikä lahja ♥
Karitsatartar, merisinappisinappia, merisinappia, merivesikurkkua, Närpiön tomaattia
Olemme Juuson kanssa molemmat suuria tartarin ystäviä ja syömme sitä yleensä aina, kun sen listalta bongaamme. WILD:in tartar oli valmistettu tietysti saariston karitsasta ja sen kaverina tarjoiltiin merivedessä mehevöitettyä kurkkua, merisinappia JA merisinappisinappia, sekä vielä Närpiön tomaattia.
Oli kuulkaa raikkain syömäni tartar konsanaan; liha oli jätetty ihanan krouveiksi paloiksi ja merisinappisinappia olisin voinut lusikoida vaikka vähän taskuuni kotiin vietäväksi.
Taskuuni päätyi kuitenkin lopulta jotain muuta kuin sinappia, sillä seuraavana pöytään kannettiin illan jännittävin annos: korvameduusa! Niin, kuten jutun alussa leuhkin, olen tosiaankin syönyt meduusaa. Tätä nimenomaista annosta myös todellakin jännitin etukäteen, sillä matkalla ravintolaan silmiini osui syötävistä meduusoista kertova Nordin Food Lab:in juttu … eikä se ollut ihan joka osaltaan meduusan syömiseen rohkaiseva juttu se. Erityisesti virke, joka alkoi “Though none of us died after eating the moon jellyfish on the boat…” jäi jotenkin kummittelemaan mieleeni 😀
Tuon nimenomaisen jutun kirjoittamisesta on kuitenkin kulunut jo muutama vuosi enkä pienestä jännityksestä huolimatta epäillyt hetkeäkään kipata tuota korvameduusa-annosta kurkkuuni. WILD:in köökissä meduusa oli maustettu ruusun terälehdillä sekä ruusunmarjoilla ja ilmeisesti pakastettu – ainakin se nimittäin tarjoiltiin kohmeisena. Vahvasti merellinen maku annoksessa oli, kuin merivesisorbettia olisi syönyt.
Korvameduusa, ruusun terälehtiä, ruusunmarjaa ja szechuan kukan nuppuja. Tarjoiluastia on muuten yksi lempiastioistani – tällaisesta kulhosta me lapsena syötiin aina kiisseliä mammalassa.
Koukuttavaa kamaa nämä buzz button -kukat!
Kaikkihan tietävät, että meduusat voivat polttaa ja pahasti, joten annokseen kätkeytyvä sähköinen yllätys oli mitä oivallisin osoitus Jounin leikkisästä kokkailutyylistä! Illallisen ikimuistoisin komponentti ei nimittäin ollut se meduusa, vaan sähköinen ja turruttavan tulinen szechuan kukka eli Acmella oleracea, jota “buzz buttoniksikin” sanotaan. Tätä kukkaa oli murusteltu meduusa-annoksen päälle, joten kun kulho oli tyhjä, alkoi suussa yhtäkkiä tuntua eräänlainen hitaasti yltyvä sähköiskun kaltainen tunne.
Saimme pöytään lähemmin tutkittavaksemme muutaman kukan ihan sellaisenaankin. Täytyy kyllä sanoa, että tämä pieni ja yllättävä kasvi veti meiltä kummaltakin sanat suusta ja jalat alta (onneksi siis maistettiin näitä istualteen), sillä sen syöminen oli täysin ennenkokematon elämys! Jäätävä polte, jonka tämä kukka suussa ja huulissa aiheuttaa, käy läpi monta vaihetta. Välillä tunne on kuumottava, välillä kihelmöivä, välillä oudon makea, syljen suuhun herauttava, koko suun turruttava ja kun tunne vihdoin laantuu, sen haluaa heti kokea uudelleen – totaalisen addiktoiva elämys siis.
(Nyt arvaattekin jo varmaan, mitä minulla oli taskussani, kun lähdimme ravintolasta myöhemmin kotiin… aarre, todellinen ruokahullun aarre, klunk-klunk)
Pohjolan bouillabaisse: turskaa, leijutaskurapua, punakampelaa, artisokankukka-rapuöljyrouille, peruna, karhunlaukka
Lahnaribsit
Pikkuruisia ja todella herkullisia liejutaskurapuja, turskaa, punakampelaa, karhunlaukkaa ja perunaa sisältävä “pohjolan bouillabaisse” oli parasta koskaan syömääni bouillabaissea, tosin varsin hyvin mieleen painui myös annoksen ohessa pöytään kiikutettu pieni lautasellinen rapeita lahnaribsejä. Siis lahnaribsejä!
Keittonsa sai vielä silata todella vahva-aromisella ja täyteläisellä artisokankukka-rapuöljyrouillella, johon kyllä dippasin myös niitä lahnaribsejä sekä läpi aterian tarjottua herkullista karhunalaukkaleipääkin.
Tyrni, kallioimarre, saksankirveli, saaristolaisleipä
Ilta päättyi pirteän kirpeään ja anisaromiseen tyrnijälkkäriin, joka tosin oli itselleni ihan himpun verran liian makea. Juuso oli toki enemmänkin kuin tyytyväinen, kun sai syödäkseen puolet minunkin lautasellisestani. Jälkiruokaviini, Domaine Jolly Ferriolin Muscat de Rivesaltes sen sijaan oli just sellaista jumalten nektaria, jollaiseen täydellisen synttäri-illallisen haluankin päättää.
Pitkän pöydän ääressä iltaa taidettiin jatkaa vielä pitkään meidän kotiin hipsimisemme jälkeen – lähtiessämme siellä nimittäin maistatettiin parhaillaan ainakin rakkolevällä maustettua vodkaa ja loistavia Finnviinin viinejä. Käsittääkseni elämys on ollut muillekin niin poikkeuksellinen, että puhelinnumerojakin siellä oli kuulemma ennen kotiinlähtöä vaihdeltu – ei mikään pieni saavutus toisilleen entuudestaan tuntemattomien suomalaisten kesken.
Muistelin Juusolle illallisella, kuinka parikymppisenä idealistisena taideopiskelijana aikoinaan haaveilin sellaisesta kokonaisvaltaisesta pop up taideravintolasta. Tämän haaveravintolan jokaisella illallisella olisi ollut oma teema, kaikki uniikkia huonekaluja ja astioita myöten, menuun sopiva livemusiikki soisi ja seinille heijastettaisiin kokeellista videotaidetta…
Nyt jos haaveilisin ravintolasta, se saisi mieluummin olla juuri tällainen: uniikki … mutta ei tykötarpeiltaan tai puitteiltaan, vaan sielultaan. VAU!
Restaurant WILD
Mikonkatu 6, 00100 Helsinki
Finland
+3598 503590848
info@restaurantwild.fi
Restaurant WILD löytyy myös Facebookista & Instagramista
Ps. Seuraava illallinen on 4.11. ja sen teema on … KOULURUOKA! Jounin & co käsissä kouluruokakaan ei voi olla mitään muuta kuin upea elämys, paikka illalliselle kannattaakin siis varata heti 😀
Restaurant WILD tarjosi meille illallisemme. KIITOS!
Wow, olipa hengästyttävän upea elämys.
No kyllä! Ja niin oli tää koko elämyksen kirjoittaminenkin 😀 yritin niin kovin pitää jutun järkevän pituisena mutta eiiiii mahdooollistaaa…..