Kävinpä viime sunnuntaina minilomalla iki-ihanassa saaristossa! …tai no, ainakin tavallaan. Kävimme nimittäin Asenneblogaajien Ullan, Vienan ja Minnan kanssa kauden ekalla sunnuntaibrunssilla ravintola Saaressa – kiitos kutsusta A&S ravintolat! Sirpalesaareen on oikeasti vain harppaus Merisatamanrannasta, mutta saaristofiilis iskee silti näinkin lähellä mannerta.
Muutaman minuutin laivamatkan jälkeen kiiruhdimme etunenässä ravintolaan (ei niinkään siksi että nälkä olisi ollut niin kiljuva, vaan tietysti kuvaamaan). Keittiön tervehdys odotti ovella, jonka jälkeen meidät ohjattiin tunnelmalliseen saliin.
Ravintola Saari panostaa saariston makuihin; ja buffetpöydästä löytyikin kalan ystävälle ihanan paljon silliä, lohta, silakkaa ja rapua. Suoritin poikkeuksellisen maltillisen lautasen täytön, ja suunnistin pöytään kuvaamaan vähän lisää – sellaista se on blogaajien kanssa brunssilla. Jollen olisi ollut paikalla jutuntekomielessä, olisin kyllä mättänyt lautaseni kukkuroilleen. Onneksi kuvaushommien jälkeen voi kuitenkin aina sanstata!
Kylmien ruokien parasta antia olivat minusta salaatit: Waldorfin salaatti on heikkouksiani, ja Saaressa se oli todella onnistunutta. Savukassler-perunasalaattia santsasin lopulta kolmesti – voittajan merkki! Rapusalaattia ja sillejä kävin myös hakemassa lisää, vaikka järki sanoi että jätäs nyt hyvä ihminen tilaa lämpimillekin. En kuunnellut. Eikai kellään pysy pää kylmänä buffetpöydässä?
Tältä näyttää ”maltillinen annos”
Kalapainotteisesta tarjonnasta kiitosta, mutta entisenä kasvisruokailijana silmäilin pöytää myös vegenäkökulmasta: kasvissyöjänä olisin ehkä ollut hieman pettynyt, vaikka nälkä olisikin lähtenyt.
Lämpimältä puolelta löytyi herkullista kasvisgratiinia, uusia perunoita, lohta metsäsienikastikkeella ja vielä varsin mainioita lihapullia.
Sienikastikkeessa oli runsaasti korvasieniä ja vahvasti sienien makua – ihan kuin mammani tekemää! Ihan pelkkää kastiketta en kuitenkaan kehdannut lautaselleni kauhoa, vaikka mieli teki. Buffetpöydässä seisova lämmin lohi on usein ylikypsää, mutta täällä se oli ihanan mehevää ja omaan makuuni juuri sopivan napakkaa.
Jälkkäripöydässä pitäydyin juustojen ja marjojen parissa, tarjolla oli kuitenkin myös lajitelma keksejä ja marjarahkaa. Kahvit vielä, ja tämä nainen oli valmis vyörymään ulos aurinkoon sulattelemaan ateriaa.
Saaren brunssia pääsee herkuttelemaan sunnuntaisin syyskuun alkuun saakka. Buffetpöytä on katettu 11.30-15.00, jonka jälkeen à la carte -lista astuu voimaan. Nälkä brunssin jälkeen tuskin enää on, mutta viihtyisälle ja aurinkoiselle terassille tekisi mieli asettua taloksi!
Sirpalesaari 60º 9’ 7’’ N 24º 56’ 46’’ E
Avoinna toukokuussa ma-la 17-23
Sunnuntaibrunssi 17.5.-6.9. 11:30-15 + a la carte 16-(22)
Ravintola Saari tarjosi brunssin.
Vastaa