Vastaanotin toissaviikolla illalliskutsun, joka oli otsikoitu “sekopäiset italialaiset ja paljon viiniä”. Kutsun esitti Ravintola Groteskin Food and Beverage Manager Paul Hickman (joka muuten juuri voitti Pro-gaalassa vuoden ravintolapäällikön palkinnon), sekä italialaisten luomuviinien ja maustetuotteiden maahantuoja ja tukkumyyjä Travia Wines.
Grotesk on lempiravintoloitani Helsingissä, varsinkin silloin kun mieleni tekee huolella ja taidolla valmistettua lihaa: picanhaa, tartaria, ribsejä… Oli valintani mikä milloinkin, kylkeen on saatava aina pitkän kaavan mukaan tehdyt, kolmesti kypsennetyt potut. Ne ne vasta ovat herkkua! Kävisin varmaan Groteskissa paljon useammin, mikäli kukkaroni vain sallisi!
Niinpä ei varmaan kellekään ole yllätys, että vastasin kutsuun myöntävästi. Kuola jo valmiiksi valuen lampsin loskasta Toscanaan: tiedossa oli nimittäin niin leikkeleitä, lihaa Groteskin ihanasta grillistä, risottoa, kuin italialaista juustoa Hakiksen hallin legendaarisesta Lentävästä Lehmästä. Eikä siinä vielä kaikki – ateria huuhdottaisiin alas Panzanon kylän viinitilallisten upeilla viineillä!
Alkuun nautimme hurmaavaa luomuroséta Fattoria Le Fontilta (Le Fonti Rosato 2014) katsoessamme ja kuunnellessamme viinitilojen esittäytymiset. Punaisia marjoja, kuten vadelmaa tulviva rosé vei fiiliksen hetkessä kesään, jopa siinä määrin, että loskakin alkoi pikkuhiljaa (märkiä sukkia lukuunottamatta) unohtumaan. Vaikka en pöytään istahtaessani tuntenut paikalta ketään, muuttui tunnelma nopeasti jäykästä rennoksi – tilannetta avitti roimasti viinitilalliset, jotka kiersivät itse pöydissämme tarjoilemassa viinejään tarinoiden kera.
Aterian kaveriksi oli tarjolla neljältä Panzanon kylän viinitilalta niin Chianti Classico, pidempään kypysynyt Chianti Classico Riserva, sekä ns. tilan paras, IGT tai Gran Selezione -viini.
Pöytään kannettu leikkelelankku rikkoi viimeisetkin jäät ja kohta keskuudessamme solisi viinin lisäksi vilkas keskustelu. Kun tällaisiin arki-illan tilaisuuksiin useimmiten saapuu suoraan töistä, jää helposti päälle tietynlainen suoritusvaihde … siinä se pikkuhiljaa kuitenkin vaihtui vapaalle ja hartiatkin alkoivat laskeutua. Groteskin omat Iberico Coppa ja Pancetta maistuivat kaikille, herkullisen mustuneesta hiillostetusta broccolinista puhumattakaan.
Vierustoverini paljastui kanssani saman alan edustajaksi, ja juttua riitti heti helposti. Vastapäätä istui taasen aito italialainen herrasmies Luca, joka työskentelee viinien parissa. Pöydästä löytyi vielä Instagramista tuttu viiniblogaaja Anna, jonka Blanc des blancs -blogista kannatta viineistä enemmän kiinnostuneiden käydä kurkkaamassa asiantuntijan ajatuksia 🙂
Leikkeleiden kera tarjottujen viinien joukosta suosikikseni nousi Il Palagio Chianti Classico 2012, joka oli verrattaisen nuoresta iästään huolimatta tasapainoinen ja pehmeän tanniininen. Suussasulavan rasvaiset ja mehevät leikkeleet katosivat nopeasti, jonka jälkeen vuorossa oli sienirisotto sekä seuraavat neljä viiniä, pidempään kypsynyttä Chianti Classico Riservaa.
Sienirisotto oli makuuni juuri sopivan suolaista ja täyteläistä, joskin itse riisi oli jäänyt ehkä aavistuksen liian al denteksi. Makuasioitahan nämäkin, pöytänaapureille risotto näkyi maistuvan erinomaisesti – taidettiinpa kaikki ottaa santsikauhallisetkin! Epäselväksi tosin jäi, mitä sieniä risotto sisälsi – vastaus kysymykseeni kun oli ympäripyöreästi “metsäsieniä”. Viineistä nousi suosikikseni taas Il Palagion Chianti Classico Riserva vuodelta 2011 – 24 kk tynnyröinti tuo tähän viiniin kevyitä tammen ja vaniljan aromeja, joista punaviineissä usein pidän.
Hups, se meni jo!
Kolmannella kierroksella maisteltiin kunkin viinitalon ns. lippulaivatuote, sekä Grotsekin upea Big Green Eggissä grillattu Black Angus Entrecôte. Mitä tulee viineihin … no sanotaanko vaikka niin, että hyvää kannattaa odottaa! Upeita, täyteläisiä, moniulotteisia viinejä on edelleen vaikea ajatella ilman että menee pää solmuun – mikä niistä oli paras, ei mitään hajua enää!? Mieleen jäi silti ehkä parhaiten taas tuon samaisen Il Palagion Le Bambole Gran Selezione 2011, sekä Rignana IGT Il Riccio 2012, joka olikin yllättäen 100% merlota! Sellainen mehumainen ja helppo merlot, mihin olen mielikuvani rypäleestä pitkälti perustanut, jää tästä kyllä kauas. Aina sitä oppii uutta 🙂
Black Agnus Entrecôte oli täydellisesti paistettua – karamellisoitunutta pinnalta, suussasulavan mehukasta ja mureaa sisältä. Voi kuinka toivoisin mahani vetävän enemmän, lihaa kun olisi saanut lautaselleen niin paljon kuin mahtuu… ” sano stop, ku riittää” kävi kehotus! Tyydyn kahteen palaan, mieli kun teki myös vihreitä papuja rapeaksi paistetun kinkun kera… ja se juustokin piti vielä saada mahtumaan! Kuva ei taida tällä kertaa kertoa lähellekään totuutta annoksesta, joten uskokaa kun sanon: taivaallista. Laitetaan surkea kuva jookos useamman viinin maistelun ja hämärän piikkiin…
Lopuksi tarjoiltiin vielä palaset pecorinoa kera Vignole Vin Santo 2009 ja pähkinäisen lisukkeen. Pähkinöissä oli mukavan kirpeä aromi, olisikohan niissä käytetty balsamicoa? Vin Santo oli makuuni juuri sopivan kuiva ja tamminen – erinomainen kaveri pecorinolle, vielä loistavampi päätös illalle! Ravintolasta pöistuessa loska suorastaan yllätti… niin täydellinen oli tämä makumatka aurinkoiseen Toscanaan.
Kiitos kutsusta Grotesk sekä Travia Wines, saa kutsua toistekkin 😀
Vastaa