Janoisena Japanissa 2/2
Romanttinen joulu, onnellinen pari
Taisin lupailla olutmatkakertomuksen ensimmäisen osan lopussa kertovani teille meidän ikimuistoisesta joulusta Japanissa. Lupaukset on pidettävä – kuvineen päivineen – joten täältä pesee!
Joulun vietimme Tokiossa. Aattoillaksi suuntasimme Shinjukuun, maailman vilkkaimman rautatieaseman ja Godzillan kotikaupunginosaan. Tarkemmin ottaen tiemme vei Shinjukun pahamaineiseen Kabukichoon, koska mikäs sen romanttisempaa kuin jouluaatto tissibaareja pursuilevalla punaisten lyhtyjen alueella? Japanissahan joulu on nimittäin ystävänpäivään verrattava rakastavaisten juhla, jolloin varataan pöytä romanttisesta ravintolasta ja tehdään muitakin hempeitä pariskunta- ja/ treffijuttuja.
Tissibaarit jätimme kuitenkin väliin, sillä syymme suunnata tälle alueelle oli legendaarinen Robot Restaurant. Ravintolaksi tätä puljua on turha erehtyä luulemaan (vaikka toki sieltä jonkinsortin ruokaakin saa), joten jouluateria syötiin nurkan takana ankeriaisiin erikoistuneessa pienessä grilliravintolassa.
Alkoholia Robotissa sen sijaan saa kulumaan enemmänkin 😀 Ilman muutamaa cocktailia olisin tuskin koko showta ihan kestänytkään, kitchimpää ja campimpaa illallisshowta kun saa hakea! Turistikerroin Robotissa on myös huipussaan: yleisö koostui varsin homogeenisesti kaltaisistamme länkkäreistä, joilta nyhdettiin joka välissä jokainen jeni joka irtosi. Robot Restaurant olisikin varmaan paljon suositeltavampi paikka, ellei se maksaisi niin paljon! Sisäänpääsy on noin 60€ per naama ja ne drinkit, joita kaupiteltiin jokaisella tauolla, eivät olleet ihan halpoja nekään. Muistokrääsää myynnissä oli toki myös runsain mitoin!
Mutta kerrankos sitä. Kun on joulukin.
Robot show on: eeppisiä taisteluja!
…vilkkuvia ja ees taas viuhuvia valoja!
…kreisiä kakofoniaa!
Yritimme Juuson kanssa pohtia näytösten välissä, montako Japanikliseetä yhteen showhun voidaan ympätä, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Historillinen ja popkulttuurin kuvasto oli sotkettu iloisesti sekaisin, mausteena sitä sun vilkkuvaa, värikästä, pyörivää ja kimaltavaa. Meininki vain villiintyi loppua kohti, ja lopulta lavalla pyöri niin joulupukki, seepralla ratsastava cowboyksi pukeutunut hevonen, kuin savua syöksevä kobrakin.
Mitä tulee spektaakkeleihin, nousee Robot kyllä aivan omiin sfääreihinsä. Haluaisin mieluusti sanoa, että sinne meneminen on rahan arvoista, mutta tottapuhuen olisin poistunut tyytyväisempänä, jollen olisi kokenut maksaneeni itseäni kipeäksi. Esityksen kohokohta taisikin itselleni olla se, kun tanssiva ja laula tonttutyttö jakoi joulun kunniaksi minulle ja muutamalle muulle lahjapussin … ja se osoittautui vielä sipsipussiksi! Joulupukki oli selvästi kuunnellut toiveitani tänä vuonna 😀
Yksi olut vielä!
Edes tämä käteeni väkisin tuupattu glowstick ei ollut ilmainen. Eipä tietenkään 😀
Robot jätti meidät sen verran pökerryksiin, että unohdimme poistua paikalta vessan kautta. Virhe! Pahimpaa vessahätää ja janoa paetaksemme juoksimme suoraan lähimpään karaokekompleksiin. Alueellahan kaikki muut vaihtoehdot olivat siis niitä tissibaareja, joten oikeastaan karaokehuoneen ottaminen tunniksi vain vessan ja drinkin vuoksi oli aivan looginen ratkaisu?
Niin hauskaa kuin karaoken lauleleminen jouluaattona kahdestaan onkin, suuntasimme lopuksi vielä hotellimme vieressä sijaitsevaan suloiseen olutbaariin, Pigalleen. Olin bongannut Pigallen jo ennen matkaamme Instagramista – täysin sattumalta – ja seurannut sen tapahtumia jo pidempään. Täysin sattumalta matka hotelliltamme Pigalleen oli noin sata metriä: kiitos sattuma!
Pigallessa oli meneillään “Merry Metal X’Mas”, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että tämän noin 20 asiakaspaikan pikkuruisen olutbaarin/-kaupan vieläkin pikkuruisemmassa vessassa pauhasi metallimusiikki. Pigallen omistajat, Hide ja Chie, olivat juuri niin hauskoja, huumorintajuisia ja ystävällisiä kuin olin Instagramin perusteella ymmärtänyt, mikä kävi selväksi viimeistään siinä vaiheessa, kun sain heiltä illan lopuksi lahjaksi CD:n verran vessassa soinutta örinää ♥
Baarissa vietetystä illasta tulikin hetkessä meidän kummankin matkan kohokohta. Olutvalikoima Pigallessa on pieni mutta erinomainen (6 hanaa + kaapillinen pulloja joita pystyi ostamaan myös mukaan), meininki oli lämmin ja kotoisa. Aiheutin hilpeyttä baaritiskin äärellä kertomalla innoissani kaikesta syömästäni japanilaisesta ruuasta (minullahan oli siis Japaniin lähtiessä noin 30 kokeiltavan ruuan lista, joka kasvoi matkan aikana lähes 60-kohtaiseksi), ja varsinkin kiinnostukseni nattoa kohtaan jaksoi heitä naurattaa. Vastineeksi sain paljon kullanarvoisia vinkkejä sekä japanilaisen ruuan, että oluiden suhteen.
Olimme käsittäneet, että baari suljettaisiin keskiyöllä, mutta niin se ilta vain venyi ja venyi ja lisää ihmisiä ilmestyi ovesta sisään, ja tunnelma oli kirjaimellisesti katossa. Jossain vaiheessa yötä kömmimme kuitenkin lopulta Yoshinoyan lihapatojen kautta nurkan taakse nukkumaan.
Tunnelma katossa, katto tunnelmissa.
Lasissa kuvattuna selvästi toinen omistajista, Chie. Lasin sisällä oli Japanilaisen Baird Brewing Companyn Dark Sky Imperial Stout (nam!)
Omnipollo, Buddelship, Evil Twin, Pohjala, Lervig, LoverBeer … seinä täynnä terveisiä lempipanimoiltani ♥
Pigalle teki meihin niin suuren vaikutuksen, että piipahdimme siellä iltapäiväolusilla vielä joulupäivänä. Mikäli asuisin Tokiossa, tämä suloisuus olisi tasan tarkkaan toinen olohuoneeni! Oluen ystävät, söpöjen ja persoonallisten baarien ystävät, vahvempaa suositusta en voi antaa ♥
Joulupäivämme kului edellämainittuja iltapäiväoluita lukuunottamatta seuraavasti: päivä rauhallista haahuilua söpössä Naka-Meguron kaupunginosassa, sitten nenä kohti Shibuyaa. Meillä oli siellä treffit Juuson ystävän kanssa, joka oli luvannut “viedä meidät ulos”!
Umeshu on the rocks. Edeltävä drinkkihän olikin shotti pullosta, jossa uiskenteli käärme.
Mitä se ulos vieminen tarkoitti, kävi ilmi jo ensimmäisellä pysäkillä, jossa pöytään iskettiin pullollinen käärmeviinaa. Muutamaa shottia myöhemmin siirryimme onneksi kuitenkin syömään, ja hyvin me söimmekin! Jossain Shibuyan sokkeloisten pikkukujien keskellä on siis izakaya, jota voisin aivan hyvin suositella, jos vain tietäisin missä se sijaitsi… Izakaya -tyylisiä ravintoloita voin kuitenkin yleisesti suositella! Niissä on rento meininki: pöytään tilataan aina reilusti erilaisia ruokia jaettavaksi, ruoka on edullista mutta herkullista, eikä sakekannujen virta tunnu ehtyvän lainkaan.
Sakekannujen virta myös ehkä selittää sen, että muutaman tunnin kuluttua löysin itseni ja hilpeän seurueeni taas karaokehuoneesta … ex tempore -shoppailureissu japanilaisessa hupi- ja krääsäkaupassa Don Quijotessa alla tietysti. Niinpä seurueemme oli pukeutunut tilannetta varten: itselläni oli päässä joulukuusi tähtineen ja löytyipä vierestäni myös Petteri Punakuono, jonkinlainen hauva sekä seilori.
When in Shibuya…
Ikimuistoinen joulupäivä, totta tosiaan. Sen verran oli meillä sentään järkeä, ettemme jatkaneet karaokekompleksin syövereistä enää mihinkään klubeille, vaan suoraan taksilla koisimaan. Tapaninpäivä kun oli matkustuspäivä! Aamulla päätöksestä oltiin varsinkin kovin tyytyväisiä. En voi silti sanoa syöneeni junaan pakkaamistani erinomaisista eväistä muruakaan 😛
Tässä kohtaa tarinani hyppää muutaman päivän eteenpäin, sillä välietapistamme Kiotosta ei löytynyt baarin baaria, joista kertoa. Tottapuhuen emme tainneet sellaisia etsiäkään, mikä on ehkä ihan ymmärrettävää alkumatkamme olutbaarihyppelyn ja tuon jouluhulluttelun jälkeen.
Sen sijaan haluasin kertoa teille vielä loppumatkan löydöstä!
Osakaan palattuamme löysin sieltä aivan mahtavan olutkaupan, Asahiyan. Asahiya löytyy Osakan koillisosasta, vajaan puolen tunnin metromatkan päästä pohjois-Osakan ytimestä Umedasta. Sanoisin, että oluen ystävälle tuo matka ei ole matka eikä mikään, sillä Asahiyasta löytyi varsin varteenotettava kokoelma Japanilaisia käsityöläisoluita (jopa 80 erilaista, kertoi ylpeä omistaja)!
En juuri shoppaillut koko matkalla muutamaa keittiöhankintaa lukuunottamatta mitään, mutta Asahiyassa lähti lapanen kyllä hieman kätösestä. Ainoa, mikä jarrutteli, oli tietysti matkalaukkujemme kapasiteetti. Japanilaisten oluiden lisäksi mukaani tarttui amerikkalaisia jännyyksiä, joita Japanista löytyi muualtakin kadehdittavan runsaasti. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että löysin Asahiyasta eräänlaisen oman graalin maljani: Rogue Sriracha Hot Stoutin. Lukuisia kertoja olen Juusoa pyytänyt pitämään silmiä auki kyseisen oluen varalta hänen Amerikan työmatkoillaan, mutta kertaakaan ei hänellä napannut.
Kiitos siis Japani!
Tämä nimenomainen olut tuskin hivelee asiantuntevien olutharrastajien makuhermoja (ehkä ei omianikaan – vaikea sanoa kun olut on vielä avaamatta), mutta haloo, siinä on srirachaa! Eihän se mitenkään voi silloin olla huono ♥
Nämä kaapit oli pyhitetty japanilaisille pienpanimoille ja kyllä, tutkin niiden sisältöä pitkään ja hartaasti.
Asahiyan omistaja oli niin innostunut meistä kaukaisista olutturisteista, että pääsimme hänen kanssaan oikein kuvaankin. Harmi kun en tajunnut pyytää häntä lähettämään tuota kuvaa meillekin. Pitkähköksi venähtäneen shoppailutuokion aikana samainen ystävällinen herra tarjosi meille maistiaisia niin sakesta kuin umeshustakin. Ovela myyntitaktiikka, pakko myöntää!
Tähän loppuu olutmatkakertomukseni. Se taisi tosin tämän osan puolella lipsahtaa sieltä asiallisen olutmaistelun puolelta hieman yleisemmäksi juomakertomukseksi, ettenkö sanoisi juopottelukertomukseksi…
Seuraavaksi yritän saada kirjoitettua tänne hieman matkalla nähdyistä paikoista ja niistä kuudestakymmenestä syödystä ruuastakin. Esimakua niistä ruuista voitte käydä kurkkimasta tähänastisista japanilaisten reseptien sarjastani:
Lisää on tiedossa pitkälle loppukevääseen 😉
Osakassa syöty merellinen ochazuke, joka oli pakko uudelleenluoda kotikeittiössä!
Comments ( 8 )