Tiedättekö sen tunteen, kun on matkustanut lähemmäs vuorokauden ja lopulta pääsee määränpäähän … ja saa ensimmisen kylmän oluen kätösiinsä? Se se vasta on ihanaa. Japanin ollessa määränpäänä, ensimmäinen käteen osuva olut on todennäköisesti Asahi. Asahin Super Drytä ei Japanin matkalla taida oikein voida välttääkään – mikä sopi minulle edelläkuvailemassani tilanteessa paremmin kuin hyvin, sellainen vetinen janojuomahan tuo lagerhan nyt on!
Hupsista. Taisin hypätä suoraan asiaan. Uusille lukijoille selvennykseksi, että lensimme siis kumppanini Juuson kanssa Osakaan joulun alla vajaaksi kahdeksi viikoksi. Matkamme oli kaukana Japanin kiertomatkasta, pysyimme nimittäin visusti Honshū-saaren eteläpuoliskolla: Osakassa, Tokiossa ja Kiotossa, kuten varmaan useimmat ensikertalaiset Japaniin lähtiessään. Minkälaisesta tahansa Japaninmatkasta olimme kumpikin tahoillamme haaveilleet jo yli kymmenen vuotta, joten voitte ehkä kuvitella sen oloni, kun lopulta istuin Osakassa, sushibaarissa, kylmä Asahi nenäni alla? Ei sitä osaa kuvailla.
Ensimmäinen ateria Osakassa: sushia ja Asahia. Samalla tuli maistettua elämäni ensimmäinen uni eli merisiili, johon jäinkin heti koukkuun. Huh mitä herkkua!
Matka oli liiottelematta elämäni paras. Se oli täydellinen irtiotto arjesta ja todellinen herkuttelijan unelmaloma! Jotenkin reissu oli suorastaan niin onnistunut, että minun on ollut vaikeaa alkaa kertomaan siitä täällä blogissa. Mistä aloittaa, kun on niin paljon kerrottavaa? Ja miten parhaiten välittää muille kaikki kokemani elämykset? Miten niitä kuvailisi niin, että tekee niille oikeutta?
Loma teki siinä mielessä tehtävänsä vähän liiankin hyvin, että blogin kirjoittaminen tuntuu yhtäkkiä kovin vaikealta!
Lopulta totesin, että on parasta vain aloittaa kirjoittaminen, eikä jahkailla ikuisuuksiin mitä kirjoittaisi ja mistä aiheesta aloittaisi. Niinpä aloitan nyt matkan alusta, ja kuten jo kerroin, tuolloin alussa mielessä pyöri kovasti kylmä olut. Kerron teille siis matkastamme olutnäkökulmasta. Tiedän, ettei se varmasti ole ihan kaikkien ensisijainen kiinnostuksenkohde, mutta enköhän minä tässä vauhtiin päästyäni pääse lopulta niihin ruokaraportteihinkin 🙂 ja niitä sitten riittää. Kyllästymiseen saakka. Ensimmäisen matkan inspiroiman reseptinhän jo sentään julkasin ja lisää on tulossa niitäkin!
Far Yeast Brewingin Tatsuya Oshiro piti meistä, paikalle heidän yllätykseksekseen pöllähtäneistä turisteista superhyvää huolta. Arigato Tatsuya!
Erityisesti Kagua Rouge (keskellä) oli mieleeni: tätä vahvaa, makean maltaista, yrttistä ja pippurista kauniin punaista olutta toivoisin löytäväni vähän kotia lähempääkin.
Kuten matkoilla monesti käy, ihka ensimminen etappimme oli täysi susi – Namban ostoskeskushelvetin ”Craft Beer Bar” osoittautui pettymykseksi niin oluiden, kuin ruokienkin osalta. Mitäänsanomatonta ja kallista, kiitos ei! Siitä opittiin hyvä läksy: ”craft beer” ei välttämättä tarkoita Japanissakaan aina laatua. Ei pitäisi olla yllättynyt, eihän se niin ole täälläkään.
Onneksi olin selvitellyt olutpaikkoja etukäteen enemmänkin, joten virhettä oli helppo lähteä reippaasti korjaamaan. Seuraava osoitteemme, JR Namba -aseman takaisella kadulla piilotteleva Smokehouse Ape, vaikuttikin huomattavasti lupaavammalta! Mitä Google ei minulle tosin ollut kertonut, oli että kyseinen paikka oli suljettu pysyvästi. Onni onnettomuudessa, sillä siellä majaili parhaillaan kuitenkin Tokiolaisen pienpanimon, Far Yeast Brewingin Pop Up olutbaari! Mikä tsägä!
Vietimme loppuillan tuossa viihtyisässä pikkubaarissa (harmi että se on suljettu!) maistellen kutakuinkin koko pop upin valikoiman läpi. Tykästyin erityisesti kepeän raikkaaseen ja trooppisen hedelmäiseen Far Yeast FINAL CUT Session Aleen, sekä panimon vahvoihin belgioluisiin: yuzulla maustettuun Kagua Blanciin ja shansopippurilla maustettuun Kagua Rougeen. Illan lopuksi saimme pop upin vetäjältä Tatsyualta myös suosittelun hänen suosikkiolutbaaristaan Tokiossa – kullanarvoinen vinkki, jos nyt verrataan näihin kahteen ensimmäiseen guuglailuni tulokseen 🙂
Ensimmäinen päivämme Tokiossa osui Keisarin syntymäpäivälle, joka on pyhäpäivä, joten suuntasimme aina takuuvarmasti auki olevaan nörttitaivaaseen Akihabaraan. Suunnitelmissa oli kaikenlainen shoppailu kellon ostamisesta uuden kameran hankintaan, mutta loppujen lopuksi taisimme viettää eniten aikaa kahdeksankerroksisessa manga- ja animekaupassa Mandarakessa.
Akihabarasta kävelimme iltapäivällä sen itäiseen naapurikaupunginosaan Ryōgokuun oluelle. Siellä sijaitsevaa Popeyetä minulle suositteli Tempel Brygghusin Arvid, mutta eipä se olisi varmaan guuglailututkastani jäänyt ulos muutenkaan: kyseinen baari taitaa olla lähes legendan asemassa Tokion olutskenessä. Popeyessä on 70 olutta hanassa ja suurin osa niistä on paikallisia oluita.
Me emme lähteneet testaamaan ihan jokaista hanaa – sentään – vaan tyydyimme vaatimattomasti sellaiseen kymmenen oluen maistelusettiin. Musta-valkoisiin pukeutunut, asiantunteva ja ystävällinen henkilökunta osasi hieman englantiakin, mikä oli kiva juttu. Parhaillaan meneillään oli happy hour, minkä ansiosta pöytään ilmestyi myös muutama lautasellinen ilmaista ruokaa 🙂
Ilmainen ruoka on aina iloinen asia, mutta en minä Popeyeen takaisin suuntaisi ruuan perässä. Japanilaisista oluista kiinnostuneille paikkaa sen sijaan kyllä suosittelisin – moista valikoimaa ei taida ihan missä tahansa ollakaan. Maistelusettimme mieleenpainuvimmat oluet olivat savuisen raikas Fujizakura Heights Rauch sekä paahteinen ja kitkerän suklainen Brimmer Brewingin Porter. VBA-kisoissa Japanin parhaan savuoluen 2016 -tittelin voittanut rauch kolahti erityisesti minulle, ehkä samasta syystä miksi se ei maistunut Juusolle: se oli vähän kuin nestemäistä palvikinkkua. Nam!
Koska ilta oli tuossa vaiheessa vasta nuori, jatkoimme matkaamme metrolla Shibuyaan. Sinne päästyämme totesimme, että kerranhan täällä vaan ollaan, eikä meitä vielä väsytä, joten päätimme etsiä käsiimme vielä Tatsyuan suositteleman baarin, Watering Holen. Shibuyasta ei ole sinne hurjan pitkä matka, joten kävelimme määränpäähämme, kiertäen samalla Harajukun söpöjä pikkukujia (jossa ilmeisesti pyhäpäivän vuoksi suurin osa kivan oloisista putiikeista oli valitettavasti suljettuna).
Watering Hole sijaitsee hieman Shinjukun eteläpuolella pilvenpiirtäjien varjossa. Popeyessä ei länkkäreitä visiitillämme näkynyt, mutta täällä meistä koostui lähes puolet asiakaskunnasta. Olutvalikoimasta löytyi tuttuja eurooppalaisia herkkuja Mikkelleristä Loverbeeriin, hieman tuntemattomampia jenkkioluita, sekä mukavasti myös paikallisia oluita – Far Yeast Brewing mukaanlukien.
Neljän oluen maistelusetti + jälkiruuaksi maistettu viides olut, erinomainen annos curry udoneita sekä Juuson ahmaisema ”paras burgeri pitkään aikaan” kustansi n. 35 euroa, mikä ei mielestäni ole lainkaan paha hinta moisesta setistä viihtyisässä ja hauskassa pikku baarissa.
Erityispisteet tällä maistelukierroksella keräsi Sankt Gallen Breweryn Shonan Gold, raikas, sitruksinen hedelmäolut, joka tuossa vaiheessa varsin pitkää päivää virkisti juuri mukavasti. Päivän paras olut se ei kuitenkaan ollut, sen tittelin keräsi supermausteinen Ballast Pointin Indra Kunindra. Curry stout ja curry udon, match made in heaven!
Ja tähän päättyy olutmatkakertomukseni ensimmäinen osa. Voin varoittaa jo ennalta, että kakkososassa hehkutan armottomasti pienintä ja suloisinta olutbaaria, jossa olen koskaan vieraillut. Lisäksi tiedossa on lähestulkoon sensuroimaton minikuvaraportti joulupäivämme illasta … joka kului tietysti Shibuyassa karaokea lauleskellen. Jep, jep, oli kyllä ensiluokkainen joulu!
Facebookin puolella jo muutaman hassun kuvan perusteella ajattelin että teillä on ollut ihan huikea reissu! Toivottavasti tulee elämässä vielä sellainen sopiva hetki matkustaa Japaniin, mutta siihen asti jään odottamaan lisää teidän matkaraportteja 🙂
Toivottavasti tulee, se meni kyllä heti ykköseksi mulla 🙂 ja raportteja täältä kyllä pukkaa, ootas vaan!
Mä niin tiedän tuon tunteen, että Japanista on vaikea kirjoittaa, koska se on niin ihmeellisen upea kohde :D! Ollaan käyty siellä jo neljä kertaa (5. kerta parin kuukauden päästä), mutta postausten tekeminen on yllättävän vaikeaa. Meille Japani oli unelmien matkakohde ensimmäisellä kerralla, mutta suoraan sanottuna siitä tuli sitäkin tärkeämpi ja pakkomielteisempi maa, kun siellä oli kerran käynyt. Nyt pitää päästä joka vuosi. Japanin mahdollisesti paras ravintolakonsepti on izakaya, koska sieltä saa hyvää juomaa, ruokaa ja sellaista fiilistä, jota ei löydä muualta.
Näistä paikoista olen käynyt ainoastaan Watering Holessa, joka oli kyllä kiva paikka :).
Hauska kuulla etten oo yksin tämän ongelmani kanssa! Meilläkin Japanikuume vain yltyi tämän reissun myötä, ja uutta matkaa on suunniteltu lähitulevaisuuteen. Haluaisin itse kovasti nähdä seuraavaksi Hokkaidon … tai Okinawan 😀 Toisinsanoen, niitä reissuja on vaan tehtävä vielä lisää! Izakayat ovat kovasti meidänkin mieleen, sen tyyppisiä ravintoloita kun saisi tänne Suomeenkin (niitä rentoja ja meluisia, ei liian stailattuja, kuten kotimaassa toistaiseksi testataamani ”izakayat”).
Vietimme osan häämatkastamme Okinawalla ja se oli kyllä varsinainen paratiisi, jonne kannattaa ehdottomasti suunnata jollain reissulla :)! Seuraavaksi pääsemme tutustumaan Kiotoon ja Osakaan, joista ei ole vielä kokemusta. Sitä odotetaan innolla! Olisi mahtavaa saada tuollaisia izakayoja meille, mutta valitettavasti en usko, että niiden konsepti ja fiilis toimisivat Suomessa, vaikka kuinka yrittäisimme. Eli toisaalta on hyvä jättää jotkin paikat mieluummin lomalla nautittaviksi :).
Oi oi oi! Häämatka Okinawalle, vau! Meidän häämatka oli 4 vuorokautta Köpiksessä … mikä oli kyllä ihanaa mutta ehkä sen vois silti nimetä ”lämmittelyhäämatkaksi” ja ostaa vielä liput Okinawallekin? Vähän samaa mieltä tuosta izakaya-konseptissa Suomessa – tuskinpa samaa meininkiä tänne aikaansaadaan vaikka siitä kuinka haaveilisin. Sen sisätiloissa röökaamisen voisin tosin kyllä skipata Japanissakin… Seuraavaa matkaa ootellessa voi onneks esim. koittaa tehdä izakayassa tarjottavia annoksia kotona, omia suosikkeja olivat kaikki tsukemonot, yaki onigirit sekä yakitorivartaat 🙂
Okinawa + Tokio -yhdistelmä oli kyllä ihan huippu :). Köpiskään ei kuulosta pahalta, mutta ehkä voitte tosiaan tehdä vielä uuden häämatkan jonnekin muualle, jos siltä tuntuu ;).
Jep, tuo röökin polttaminen sisätiloissa on kyllä todella rasittava puoli, mutta siihen on pitänyt vain “tottua” Japanissa. Onneksi sentään kadulla ei saa polttaa kuin tietyillä alueilla. Tuota sääntöä kaipaan Suomeenkin, koska jonkun sauhuttelijan takana käveleminen on todella hanurista.
En taida edes yrittää noita herkkuja kotona, kun omat taidot eivät ihan riitä niihin x). Sentään japanilainen curry on helppo tehdä kotona, mutta muut jätän Japaniin :).