Haahuilua Tallinnassa: Ravintola Pegasus, DM Baar, Pudel Baar + SIP

Syysloma tuli, syysloma meni. Ihan kuin joka vuonna, olin haaveillut pienestä irtiotosta, ihan vaikka sitten vain päivästä Tallinnassa. Poikkeuksellisesti tällä kertaa se irtiotto järjestyi, ja niinpä löysin itseni laahustamasta kohti Länsisatamaa loma-aamuna kello seitsemän.

Yön yli -reissuun ei tällä kiireisellä lomailijalla ollut aikaa, joten päivästä piti saada kaikki irti. Niinpä laadin tiukan haahuiluohjelman: laivalta lounaalle – haahuilua – olutostoksille – laivaan.

Etukäteen ehdin kuin ehdinkin tsekkailemaan kiinnostavia lounaspaikkoja, joista houkuttelevimmat olivat Kaks Kokka sekä Salt. Jotenkin siinä kävi kuitenkin niin, että päädyimme matkakumppanini kanssa Pegasukseen. Tähän Tallinnan kirjailijatalon perinteikkääseen ravintolaan olin törmännyt vuoden takaisessa Nytin jutussa, mutta ruokalista ei tehnyt yhtä suurta vaikutusta kuin vaikkapa tuo Salt.

Pegasus hurmasi retrolla sisustuksellaan sekä ystävällisellä ja informatiivisella palvelullaan, eikä ravintolavalinta loppujen lopuksi harmittanut lainkaan. Harvassa ravintolassa on näin huomaavaista palvelua tullut itseasiassa vastaan!

Otimme alkuun tarjoilijan suosituksesta ravintolan klassikon, tartarin. Viiriäisenmunaa kannatteleva lihapesä upposi nälkäisiin suihin vauhdilla, annos oli maukas sekä mehevä, vaikka valmiiksimaustettunakin annos kaipasi hieman lisää suolaa. Hirmuinen keko rucolaa tartarin kyljessä hieman nostatti kulmakarvoja… kuten hetken kuluttua pöytään kurvaavan pääruuankin kohdalla.

Tilasin pääruuaksi maksaa, jonka kypsyysasteen tarjoilija tenttasi minulta huolellisesti. Medium miinus, kiitos. Kun annos sitten kannettiin nenäni alle, sain ensi töikseni kaivella maksan esiin rucolakeon alta. Mikä näillä nyt oikein on tämän rucolan kanssa!? Jonkun sortin fetissi vissiin?

Ja niinhän siinä kävi, että maksa oli lähempänä läpikypsää kuin mediumia. Koska tiukka haahuiluaikataulu velvoitti, en kuitenkaan lähettänyt annosta takaisin keittiöön vaan pistelin sen kiltisti poskeeni. Tarjoilijan kanssa toki tapahtuneesta juttelimme, ja hän oli mokasta varsin pahoillaan.

Maksan kaverina oli jännästi todella kesäinen perunasalaatti uusista perunoista, kurkusta ja retiiseistä, sekä savukyljellä silattua tummaa ja maukasta kastiketta. Komponentit toimivat yllättävän hyvin, vaikka perunasalaatti olisikin sopinut mielestäni paremmin vaikkapa kalan kylkeen.

Vaikkei ruoka ihan täysiä pisteitä kerännytkään, jäi Pegasuksesta kuitenkin hyvä fiilis – siitä sitten päivän seuraavaa ohjelmanumeroa toteuttamaan: HAAHUILEMAAN. Haahuilu on kuulkaas mun ehdotonta lempipuuhaa, ja Tallinnassa oli tuona päivänä älyttömän upea sää.

Matkaseuralaisella oli mielessä levykauppa, ja kuin tilauksesta levykauppa sijaitsi Tallinnan legendaarista Depeche Mode -baaria vastapäätä. Niinpä käväisin DM:ssä keskipäivän GT:llä, ja siinä sivussa lepuuttin auringon kiduttamia, kaamokseen jo sopeutuneita silmäpoloisiani.

Ihana pimeys… ja Dave Gahan lauloi yksin minulle. Eräänlainen privakeikka siis?

Levy- ja GT-etappien jälkeen pyörimme tovin Tornide Väljak -puistossa ja saavuimme lopulta hitaasti mutta varmasti Telliskiven alueelle. Telliskivi on ollut pinnalla jo useamman vuoden, mutta ei siihen niin vain kyllästy! Täällä voisi haahuilla mieluusti pidempäänkin.

Haahuilut jäivät kuitenkin taka-alalle, koska mielessäni siinsi Pudel Baar olutvalikoimineen. ”Jouduimme” kuitenkin odottelemaan tovin, ennenkuin kyseinen olutkeidas avasi ovensa.

Mikäs siinä, parkkeerasimme itsemme odottelemaan F-hooneen. Jaoimme zakuskalajitelman, joka sisälsi paahtopaistia, kuivalihaa, parmankinkkua, pikku kurpitsoja, pikkelöityä valkosipulia, suolakurkkua, piparjuurikermaa, sinappia sekä leipälastuja. Hyvältä kuulostava setti osoittautui kuivaksi ja jotenkin vähän nuupahtaneeksi viritelmäksi, jonka parasta antia olivat marinoidut valkosipulit.

Zakuskalajitelma piti huomion kuitenkin tarpeeksi kauan, jotta Pudel Baar ehti avata ovensa. Tässä vaiheessa ei enää haahuiltu, vaan kipitettiin reippaasti sisään tutkimaan olutlistaa, joka osoittautui vähän niukemmaksi kun muistin. Tämä ei sinänsä ollut ongelma, jouduimme nimittäin toteamaan, että aikaa riittää nipin napin kahdelle oluselle jos vielä halajaa olutkauppaankin!

Nautiskelin yhden mukiinmenevän raikkaan gosen (De Molen/Brewfist: Beautiful & Stange) ja suunnistin tiskille hakemaan vielä yhden oluen jaettavaksi ennen lähtöä. Tsägällä silmiini osui jalokivi: To Øl Gose To Hollywood.

Gosen ystävälle tämä pullollinen oli yhtä juhlaa. Kyllä harmittaa, ettei Suomesta löydy enempi gosea! Joisin todennäköisesti pelkkää eritavoin maustettua gosea jos saisin itse päättää <3

Hyvän oluen äärellä aika rientää, ja niinhän tästäkin kivasta paikasta oli lopulta lähdettävä lampsimaan sataman suuntaan. Olin kaavaillut visiittiä Uba ja Humalissa, mutta Telliskiven varrella eteen osuikin olut- ja viinipuoti SIP! Pikainen kurkistus ovesta vakuutti, ja tuliaisostokset suoritettiin tällä kertaa täällä.

Pidin poikkeuksellisesti pääni kylmänä, ja kannoin kotiin lopulta vain yhdeksän herkkupulloa. Buxton Breweryn Red Raspberry Rye tuli tutuksi viime keväisellä Tallinn Craft Beer Weekendillä, ja muutkin käteen jämähtäneet oluet edustivat lähinnä happamia, marjaisia ja hedelmäisiä oluttyylejä. Ehkä minäkin tästä vielä laajennan repertuaariani… mutta siinä sivussa voisin kyllä perustaa kansanliikkeen, jossa vaadin gosea maitokauppaan 😉