Löytö: Ravintola Kamome (osa 2)
Hamachitartar ja lime-soijajäätelö
Löysin Ravintola Kamomen viime kesänä, juuri ennen kuin Juuso muutti sen yläkerrasta luokseni. Olimme kumpikin talsineet ravintolan ohi varmaan satoja kertoja, mutta sisään emme jostain syystä uskaltautuneet ennen kuin Juuson vihoviimeisellä Punavuoriviikolla.
Kamome teki tuolloin meihin molempiin niin suuren vaikutuksen, että kirjoittelin löydöstäni innoissani teillekin. Ravintolan ruoka oli ensiluokkaista ja sekä miljöö että palvelu eleettömän ystävällistä. Ihastuin erityisesti ravintolan tavasta yhdistää japanilaisia ja suomalaisia makuja kiinnostavalla tavalla.
Sittemmin opin, että Kamomessa on viime keväästä asti vaikuttanut saksalainen huippukokki Gerald Zogbaum, jolla oli aiemmin Saksassa Michelintähdellä varustettu ravintola. No sehän selittää, ajattelin, ja päätin vakaasti vierailla Kamomessa mahdollisimman pian uudelleen.
Vastahöyrytettyjä possusämpylöitä char siu bao, kotitekoista kimchiä, muikku nanban zuke sekä mustekalaa ja misoa makeassa soijakastikkeessa.
Ennen kuin kuitenkaan ehdin paikalle omin nokkineni, oltiin Kamomessa bongattu kesäinen blogipostaukseni ja heiltä tuli kutsu tutustumaan ravintolan uudistettuun ruokalistaan. Niinpä kipitimme Juuson vanhaa kotikatua pitkin taas paikalle, valmiina makumatkailemaan; odotukset olivat korkealla ja hieman jännitti, etukäteen kun oltiin sovittu visiitillemme aika, jolloin myös tähtikokki Zogbaum olisi paikalla.
Jää kuitenkin rikkoutui nopeasti, kun emäntämme Angela tervehti meitä jo ovella cavalasillisten kera. Ensimmäinen annos, hamachi tartar soija-limejäätelöllä saapui pöytään lähes istuuduttuamme: suolaisen kirpeä jäätelö täydensi raikasta tartaria uskomattoman hienosti, enkä oikein vieläkään osaa elämystä artikuloida syvää ja onnellista huokausta paremmin.
Seuraavaksi pöytään kannettiin lajitelma erilaisia herkkuja: char siu baoja eli höyrytettyjä possusämpylöitä, kimchiä, japanilaiseen tyyliin viinietikassa marinoituja muikkuja sekä edellisvisiitilläni ihastuttanutta/ihmetyttänyttä mustekalaa mison ja makean soijan kanssa (mikä oli muuten tälläkin kertaa todella mainiota, tosin ehkä aavistuksen miedompaa kuin muistin).
Onsen Tamago eli kylpevä muna – oma reseptini tälle herkkupalalle löytyy täältä!
Alkupalalajitelmaan kuului myös henkilökohtainen suosikkini koko ateriasta, onsen tamago. Hitaasti lämpimässä kylvyssä kypsyneen munan valkuainen oli täydellisen silkkinen ja keltuainen aavistuksen paksuuntunut, täyteläinen ja juokseva. Muna kellui todella aromaattisessa ja vahvassa dashiliemessä, jollaiseen voisin itsekin varsin hyvin laskeutua lillumaan näinä marraskuun pimeinä iltoina.
Ihastuin annokseen niin, etten meinannut millään raaskia syödä koko lautasellista. Säästelin sitä hartaasti ja hitaasti vähän kerrallaan lusikoiden, kunnes lautanen oli pakko luovuttaa uusien tieltä pois.
Kultaotsa-ahvensashimin kanssa joimme Takehara Junmai “True Mirror” sakea: aavistuksen kukkea ja banaaniarominen sake jakoi meidän mielipiteet, minä ihastuin, Juuso ei niinkään.
Juomat olivat läpi aterian täydellisesti annoksilleen sopivia. Pääsimme tutustumaan kolmeen eri sakeen, joista yksi oli kupliva. Lisäksi ruokajuomina oli mm. ihania rieslingejä Viinitieltä.
…ja annokset vain jatkoivat ilmestymistään pöytäämme. Nipin napin toivuttuani onsen tamagon aiheuttamasta sydämentykytyksestä, kannettiin pöytäämme kokonainen kultaotsa-ahven! Tällaisia annoksia Kamomessa kuulemma tarjotaan vain, jos kalaa on saatavilla tuoreena – meillä kävi siis niinsanotusti mäihä. Kultaotsa-ahven oli leikattu suupaloiksi, joista puolet oli valeltu kuumalla vedellä. Moista sashimiannosta en konsanaan ole nenäni alle saanutkaan.
Kultaotsa-ahven sashimi
Wagyu-härkää mison ja nashipyreen kera
Upean sashimiannoksen jälkeen alkoi napamme jo ratkeilla liitoksistaan. Lautasellinen seuraavaa houkutusta odotti kuitenkin jo: hiillostettua Waguy-härkää misolla ja nashipäärynäpyreellä sekä tahmean mausteisia ribsejä. Mehukas härkä oli juuri ihanasti pinnaltaan karamellisoitunut ja ribsien glaseeraus oli koukuttavan tiukka (oikein pistävää kalakastiketta ja suolaista misoa, nam!)
Sticky spareribs
Seafood nabe
Ikäänkuin siinä ei jo olisi ollut tarpeeksi, luoksemme tuotiin valtava tarjottimellinen kaikenlaista herkkua: lohta, piikkimakrillia eli hamachia, tofua, sinisimpukoita, siitakesieniä, jättirapuja… Niiden mukana tuli kattilallinen maukasta ja tulikuumana höyryävää lientä, jossa saimme itse kypsennellä makupalamme.
Puuha oli todella hauskaa, joten hetkeksi suorastaan unohdin miten ähkyssä jo olin – eihän tällaisia herkkuja nyt syömättä jätetä? Viimeiset suolaiset herkut eli onigiri (jonka mausteeseen yukariin ihastuin edellisvisiitilläni suuresti, ja josta olen kirjoitellut hieman enemmän tässä onigirazu-jutussa) sekä happamankirpeä tsukemono (eli erilaiset hapatetut vihannekset) upposivat meihin täysinäisestä tilasta huolimatta kuitenkin vielä tämän jälkeen kuin varkain.
Kotitekoinen mochi mustaseesamilla ja litsisorbetilla, lasissa ihanasti pirskahteleva Sparkling Sake Awayuki.
Kun pöytään tuotiin ensimmäinen jälkiruoka, huokasin helpotuksesta – toisaalta harmittelin jo ikimuistoisen illan lähestyvää loppua. Lasi on minulla niinsanotusti siis aina sekä puolitäysi että -tyhjä, vaikka Kamomessa se taisi kyllä olla kokoajan täysi, niin hyvää huolta meistä pidettiin 😀
Kotitekoinen mochi mustalla seesamilla ja litsisorbetilla oli minusta hieman erikoisesta koostumuksestaan huolimatta ihanaa, tässä höyrytetyssä riisitaikinapallerossa kun on todella mielenkiintoinen puruvastus ja musta seesamitahna sopi sen aromiin hienosti. Juusolle sen sijaan kolahti mochia seuraava suklaakohokas puolukkasorbetilla niin, että hän söi suurimman osan minunkin annoksestani. Muutama päivä sitten hän mainitsi muistelevansa annosta edelleen kaiholla – pitänee opetella tekemään suklaakohokkaita!
Suklaakohokas ja puolukkasorbetti
Wham bam thank you mam!
Voitte varmaan kuvitella, että kun lopulta noin neljä tuntia ravintolaan astumistamme myöhemmin vyöryimme ovesta ulos, olimme aika lailla sanattomia. Moista elämysmakumatkaa ei tule kovin usein koettua, saatikka niin ystävällistä ja huomaavaista emännöintiä. Listan parhainta antia oli mielestäni edelleen japanilaiset ja japanilais-suomalaiset annokset, joiden kaltaisia ei vastaan kävelekään ihan jokaisessa japanilaisessa ravintolassa. Niiden rinnalla jäi kakkoseksi kaikki listan muut muihin Aasian maihin pohjaavat annokset, niistä kun puuttui tuo erityisyys.
Aterian loppupuolella pääsimme juttelemaan sekä Angelan että Geraldin kanssa pitkään ja hartaasti: sain kuulla mm. heidän Virossa sijaistevasta maatilastaan, jossa he kaavailevat tulevaisuudessa kasvattavansa pääosan ravintolan vihanneksista. Samaisella maatilalla ollaan pian tekemässä myös omaa kojia ja jopa misoa, mille todella nostan hattua! Ei jäänyt epäselväksi, minkä tasoista parin omistauminen gastronomialle ja japanilaiselle ruokakulttuurille oikein on.
Illan päätteeksi kurkkasimme vielä naapuritilaan (entiseen kahvila Kuumaan), johon pariskunta on remontoimassa Kamomen jatketta: kahvilaa/workshoptilaa, jossa tullaan järjestämään erilaista japanin kulttuuriin liittyvää ohjelmaa niin meille helsinkiläisille, kuin korvapuustityöpajaa ravintolassa edelleen juokseville japanilaisille Ravintola Lokki -elokuvan faneillekin.
Ravintola Kamome
Pursimiehenkatu 12, 00150 Helsinki
Illan tarjosi meille Ravintola Kamome. KIITOS ♥
Comments ( 9 )