Löytö: Kamome

Vähän kaikkea, kiitos

Olen kävellyt legendaarisen Ruokala Lokin, aka entisen Kahvila Suomen, eli nykyisen Kamomen ohi viime vuoden aikana satoja kertoja ihmetellen joka kerta sinne suuntaavien ja paikkaa kuvaavien japanilaisten turistien määrää. Oli vuodenaika tai sää mikä tahansa, tähän piskuiseen paikkaan on ollut aina tunkua. Kymmenen vuoden takainen elokuva Ruokala Lokki teki kuvauspaikastaan kuuluisan, mutta vaikka sekä omistajat että konsepti ovat paikassa vaihtuneet, jaksavat turistit tänne edelleen vaeltaa.

Kun kuulin ja näin blogaajaystävieni Jaanan (Keittiössä Kaupungissa) ja Idan (365 days with Ida) käyneen Kamomessa, minulle tuli kiire päästä sinne vihdoinkin itsekin. Miten sitä voikin yli vuoden tallustella jonkun kiinnostavan paikan ohi astumatta ikinä sisään? Hyi minua 🙁 Parempi myöhään kuin ei milloinkaan siis tämänkin asian kanssa, ja niinpä suoriuduin ovesta sisään vihdoin itsekin.

Ekalla testikerralla käväisin Kamomessa yksin lounaalla, mikä tosin oli virhe – Juuso, joka asui useamman vuoden aivan naapurissa, sai nimittäin hepulin: ”MÄKIN HALUAN SINNE!” Kas kun ei ollut tullut kunnolla puheeksi, että meitä kumpaakin paikka niin kovasti utelutti! Kamomessa tarjoillaan päivittäin lounasta lounaslistalta, mutta ainakin omasta mielestäni kannattaa valita päivän lounastarjotin, joka maksaa 15 euroa ja sisältää alkupalan, pääruuan sekä jälkiruuan.

Ravintola oli testikerrallani lounasaikaan lähes jokaista pöytää myöten täynnä, joten tarjotintani sain odotella lopulta yli puoli tuntia. Kiireisen lounaan paikka tämä siis ei ehkä ole, varsin kiireettömänä onneksi tällä kerralla olin kuitenkin liikkeellä. Tarjotin sisälsi testipäivänäni kana-inkivääri-pyöryköitä dashiliemessä, grillattua makrillia sekä hiillostettua kurkkua ja lopuksi vielä pienen suklaa-tyrnitäytteisen pannukakun.

Öljyinen, mehevä ja suolainen makrilli mureni ihanasti haarukassa ja hiillostettu kurkku sopi sen kaveriksi loistavasti. Supisuomalaisen oloinen piparjuurijugurtti toimi annoksessa juuri niin hyvin kuin odottaa voi ja varsin kauniisti tässä annoksessa yhdistyikin niin japanilainen kuin suomalainenkin makumaailma.

Kirkas dashiliemi jäi omaan makuuni aavistuksen valjuksi, mutta kanapyöryköissä makua sitten piisasikin. Näin ollen annos oli loppujenlopuksi varsin tasapainoinen.

Jälkiruuaksi mutustelemani pieni täytetty pannukakku oli rapea ja herkullinen, tosin täyte makuuni hieman liian makea (mutta niinhän ne jälkiruuat aina ovat). Tyrniä olisin siis suonut annoksessa olevan vaikka vähän enemmänkin. Erittäin mukava lounaskokonaisuus tämä tarjottimellinen kuitenkin oli, suunnittelen jo uutta lounasvisiittiä!

Ennen kuin sille toiselle lounaalle kuitenkaan uskallan suunnata, oli Juuso vietävä Kamomeen. Vietimme juuri ennen juhannusta viimeistä iltaamme Punavuoressa (nythän me asumme jo molemmat Herttoniemessä), joten Kamome oli luonteva valinta nälän kurniessa: erityiselle illalle erityinen ravintola kiitos.

Ravintolassa oli tälläkin kerralla vilinää – turistit eivät selvästi tiedä, ettei juhannuksen aatonaattona kuuluisi enää olla Helsingissä. Alkuun meille tuotiin Kamomen ihanaa kunnolla suolaista leipää, sekä kalaisa keittiön tervehdys.

Ahneita ja nälkäisiä kun oltiin, tilasimme kumpikin oikein alkupalatkin: minä Jaanan ja Idan kuvista kadehtimaani parsaa pehmeäksi keitetyn munan ja hasselpähkinävinegretin kera ja Juuso bliniä. Graavilohta, hunajasinappia sekä taimenenmätiä sisältävä setti oli Juusolle selvästi nappivalinta, kuten ilmeestäkin näkyy. Ainoa kritiikki tuli siitä, ettei blini uinut voissa, kuten täällä meilläpäin on yleensä tapana 😀

Paahdetut vihreät parsatangot oli paistettu juuri sopivan napakoiksi, mutta kieleni vei erityisesti kirpeässä hasselpähkinävinegretissä uiskentelevat rouskuvat parsaviipaleet. Rapeaksi paistettu viljaseos annoksen päällä viimeisteli nautinnon – oivaltava ja ihanan erilainen parsa-annos tämä Kamomen lautasellinen!

Pääruuaksi valitsimme yhteisin tuumin Tsumamit eli valikoiman pieniä annoksia, joiden kylkeen nappasimme lasilliset sakea.

Pöytään alkoikin pikkuhiljaa ilmestyä kaikenlaista jännää: soijassa ja mirinkastikkeessa haudutettua mustekalaa, seesamikastikkeessa pyöriteltyä kurkkua, marinoitua muikkua, hapatettuja ja säilöttyjä kasviksia, onigiri -riisipalloja ja misokeittoa.

Hurahdimme kumpikin seesamkastikkeessa mehustuneeseen kurkkuun, jota pöytään onneksi tuotiinkin kukkurainen kupillinen. Myös muikut maistuivat kummallekin –  sekä kurkku- että muikkuannokset sisälsivät tuttuja makuja kiinnostavalla pienellä twistillä.

Misokeitossa uiskenteli todella silkkisiä tofukuutioita, mutta kuvaahan en koko kulhollisesta hoksannut edes napata, niin ahnaasti sen kulauttelin. Tsukemono eli hapatetut ja pikkelöidyt vihannekset olivat täynnä mielenkiintoisia makuja – esimerkiksi kiinankaalista maistoin jopa kimchimäistä syvyyttä, kirpeys tosin löi päällimäisenä läpi jokaisessa suupalassa. Ymmärrän nyt, miksi näitä ei syödä kerralla enempää 😀

Ihastuin myös kukkean aromikkaaseen onigiriin – arvuuttelimme Juuson kanssa olisiko riisi maustettu jasmiiniteellä, tai ehkäpä kiinanruusulla, mutta ei. Violetin vivahteen ja kukka-aromin salaisuus olikin yukari, joka on kuivattua ja jauhettua punaista shisonlehteä, ei siis kukkaa lainkaan.

Erityisjännä osa valikoimaa oli marinoitu mustekala. Tekstuuri oli saman aikaisesti sekä murea että joustava, ja maku erittäin voimakas. Erikoista. En ole ihan varma, pidinkö siitä, tosin olen samaan aikaan aika varma että haluan maistaa sitä uudelleen 😀

Samaten jännäksi osoittautui sake, Hakutsuru Junmai Ginjo. Olen toki juonut sakea ennenkin, mutta en tosiaan muistanut aivan, miltä se maistuu! Valitsimme listalta saken, jonka kuvailussa ei käytetty sanaa banaani, lähtökohtaisesti kun en banaanista juomissani niin välitä (ainakaan, jos kyse on oluesta). Tämän saken maut toivat mieleen eniten hunajamelonin, ehkä myös aavistuksen vaniljaa, kuten kuvailussa luvattiin. Mielenkiintoni sakea kohtaan on nyt herännyt.

Ravintola Kamome

Pursimiehenkatu 12, 00150 Helsinki

Ps. Hetkinen … kaivelin juuri Kamomen nettisivuilta tiedon, että ravintolan tiimistä löytyy mm. saksalainen Michelin-tähtikokki Gerald Zogbaum – sehän selittääkin jo aika paljon! Mitä saksalainen Michelin-tähtikokki tekee Punavuoressa jää sen sijaan olemattoman saksantaitoni takia Guuglen uumeniin. Täytyy varmaan siis käydä paikan päällä kyselemässä, voi kamalaa 😀 (lisätty 13.9.2016)