Paholaisen munamössö

by Juulia 0 Comments
Paholaisen munamössö

paholaisen munat

Paholaisen munat

Huomasin pääsiäisen alla, että vuoden takainen reseptini parsalla ja pekonilla silatuille paholaisen munille keikkui blogin luetuimpien juttujen kärjessä. Jaoin jutun uudelleen sosiaalisessa mediassani ja hämmästyin kuvasta saamieni viestien määrää – tällä munaruokaklassikolla on selvästi monen monta ystävää!

Pääsiäisen alla ostin myös kotiin pitkästä aikaa ison kennollisen vastamunittuja munia, ajatuksena tehdä niistä ainakin niitä paholaisen munia. Pääsiäiseni päädyin kuitenkin viettämään flunssassa. Niinpä kaikki suuritöisemmät kokkailuideani jouduttiin hyllyttämään. Sen sijaan puuhailin verkkaisesti keittiössä erilaisia vain vähän energiaa vaativia ruokakokeiluja: leivoin mämmileipää ja värjäsin kananmunia. Olen ihastellut erilaisia ruoka-aineilla värjättyjä kananmunia jo pitkään, mutta en ole jostain syystä päätynyt tekemään niitä itse. Nyt kun pyörin koko pitkän viikonlopun kotona lievästi sanottuna tylsistyneenä, käärin hihani ja keitin kolmenlaiset värjäysliemet: yhden sipulinkuorista, yhden hibiscusteestä ja yhden kurkumasta. Lopputuloksena meillä oli kotona kauniin sävyisiä kananmunia … ja ongelma, mitä kaikilla niillä kovaksi keitetyillä munilla lopulta oikein tehdä.

munamössö

Onneksi kovaksi keitetyt munat säilyvät hyvin, joten kun pahin flunssa oli ohitettu, olivat paholaisen munat taas mielessäni. Ongelmallista niiden tekeminen kuitenkin on, jos käytössä on supertuoreita munia kuten minulla. Olen aina aika kömpelö munan kuorija, mutta supertuoreiden munien ollessa kyseessä kuori ei millään suostu kaikista jäävedellä säikyttelystä huolimatta lähtemään keitetyn munan pinnasta repimättä mukaansa osaa valkuaisesta. Siinä jää kuulkaa valmiit paholaisen munat aika vähiin, jos täytettäväksi kelpuuttaa vain ne ehjät ja siistit valkuaiset…

Paholaisen munamössö

Niinpä sain idean nimeltä paholaisen munamössö! Joo, nimi ei ehkä ole kovin houkutteleva, mutta varsin paikkaansapitävä. Kyseessä kun on kirjaimellisesti munamössö, joka on tehty paholaisen munista. Ensin tehdään keltuaisista maustettua ja majoneesilla jatkettua tahnaa. Mutta sen sijaan, että keltuaismassa pursotettaisiin valkuaisille, valkuaiset silputaan ja sekoitetaan keltuaisiin. Tattadaa! Ei enää kananmunan kuorimisstressiä! Ei huolta rikkinäisistä valkuaisista! Minusta ideani oli sen keksimishetkellä suorastaan nerokas 😀

munamössö

Paholaisen munamössö osoittautui aivan yhtä herkulliseksi suupalaksi kuin ehjään valkuaiseen pursotettu keltuaismassakin olisi, onhan kyse kuitenkin prikulleen samoista muista tarjoiltuna vain eri muodossa. Munamössö maistuu tarjoiltuna leipäviipaleelta, palttoonnapilta tai ihan vain lusikoituna tarjoilukulhosta pilkotuille keitetyille perunoille. Itse päädyin kuitenkin lopulta pursottamaan sitä keitetyille uusille perunoille ja näin lopputulos näyttääkin yhtäkkiä kovasti paholaisen munilta 🙂

Paholaisen munamössö

n. 24-30 suupalaa

6 normaalikokoista luomumunaa

100 g luomupekonia

6-8 valkosipulin kynttä

1 dl majoneesia

2-3 rkl turkkilaista jugurttia

1 jalapeño

2-3 rkl ruohosipulisilppua

2-3 tl Dijon sinappia

2-3 tl raastettua piparjuurta

n. 1 tl (selleri)suolaa

1 tl savupaprikaa

1 tl rouhittua mustapippuria

maun mukaan Tabascoa

Tarjoiluun:

n. 2 rkl rapeaksi paistettua pekonia muruna

n. 2 rkl (kuivattuja) kapriksia

n. 2 rkl silputtua ruohosipulia

12-15 keitettyä pientä uutta perunaa

Keitä munat koviksi ja säikäytä jääkylmällä vedellä. Jätä kylmään veteen jäähtymään. (Oma tapani keittää munat on laittaa ne kylmään veteen, nostaa vesi kiehumispisteeseen ja laittaa ajastin kymmeneen minuuttiin siitä hetkestä kun vesi kiehuu. Veden kiehuessa laitan kattilaan kannen ja katkaisen lämmön, kymmenen minuutin kuluttua säikäytän munat.)

Munien jäähtyessä paista pekoni omassa rasvassaan tumman rapeaksi. Nosta viipaleet talouspaperoidulle lautaselle valumaan mutta säästä pekonin rasva pannulla. Pilko valkosipulinkynnet ja paista ne pekoninrasvassa miedolla lämmöllä siihen pisteeseen, että valkosipuli alkaa juuri ja juuri saamaan väriä. Älä päästä valkosipulia kärähtämään! Nosta sitten valkosipulikin valumaan talouspaperille.

Kun munat ovat jäähtyneet, kuori ne ja ota keltuaiset sivuun pieneen kulhoon. Muussa keltuaiset haarukalla ja sekoita niihin mausteet, majoneesi, jugurtti, ruohosipulisilppu, valkosipuli ja jalapeño, josta poistat ensin siemenet ja silppuat chilin sitten pieneksi silpuksi. Hienonna rapea pekoni joko veitsellä pieneksi tai surauta se muruksi tehosekottimen silppuriosalla. Säästä osa pekonista munamössön pinnalle ja sekoita loppu keltuaismassaan. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita – keltuaismassa saa olla varsin vahvan makuista, sillä valkuaisten lisääminen sekaan miedontaa kokonaisuuden makua. Silppua lopuksi vielä valkuaiset ja sekoita ne keltuaismassaan – tadaa, paholaisen munamössö on valmis! 

Tarjoilu:

Omasta mielestäni paholaisen munamössö maistuu parhaimmalle, kun se saa vetäytyä jääkaapissa ainakin muutaman tunnin ennen tarjoilua. Jos aikomuksesi on pursottaa munamössö esim. perunalle, voit lusikoida massan pussiin ja nostaa pursotinpussin jääkaappiin (tai kylmälaukkuun) odottelemaan tarjoiluhetkeä. Sitten nips vaan saksilla pursotinpussin kärki pois ja trööttäilemään kun H-hetki koittaa. Mikäli tarjoilet munamössön perunanpuolikkailla kuten minä, keitä perunat napakan kypsiksi, puolita ne jäähtyneinä ja leikkaa vielä pohjasta pieni siivu pois. Näin perunanpuolikas pysyy kiltisti pystyssä tarjoiluastialla. Perunat kannattavat olla melko pieniä, jotta annos pysyy yhden-kahden suupalan kokoisena. Omat perunani viimeistelin ruohosipulilla, pekonimurulla ja kuivatuilla kapriksilla.

paholaisen munat

paholaisen munat

Vappupiknik!

Paholaisen munamössö on minusta mitä parhainta ruokaa esim. vappupiknikille: mössö vaan jääkaappiin edellispäivänä, piknikhetkellä jääkaapista kylmälaukkuun ja kylmälaukusta lautaselle. Tämä voisikin olla tämän vuoden kontribuutioni perinteiselle kaveripiirin vappupiknikille 🙂 Koska joukossa on reilusti kasvissyöjiä, vaihdan tietysti pekonin vegepekoniin tai rapeaksi paistettuun vegemakkaramuruun. Hyvä vaihtoehto piknikille on myös ricotta & tomaattitäytteinen galette!

Edellisvuosien ratkaisujani vappupiknikille tästä:

Mitäs teidän vappupiknikillä syödään?

Leave a reply

Your email address will not be published.

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.