Tomaattiset valkopavut

Tomaattiset valkopavut

englantilainen aamiainenTomaattiset valkopavut + rapeaksi paistettu muna leivällä ja rutosti kahvia. Ai että!

Unelmien aamiainen on katettu!

Unelmien aamiainen on katettu. Mitä siihen kuuluu? Jos minulta kysytään, niin siivu hapanjuurileipää, papuja tomaattikastikkeessa ja paistettu muna valuvalla keltuaisella. Runsasta määrää kahvia unohtamatta! Toisinsanoen, ei niin mitään tuoretta 😀

En ole jostain syystä koskaan oikein saanut juurrutettua rutiineihini aamiaisia, jotka koostuisivat jostain tuoreesta. Kiskon mielelläni välipalaksi vihersmoothieita ja erilaisia kulhoja marjoilla tai hedelmillä, mutta aamulla en niitä jaksa väsätä. Niinpä arkiaamuni alkavat lähinnä itseleivotulla leivällä ja maitokahvilla, eikä juuri muulla. Viikonloppuisin ja loma-aikoina jaksan kuitenkin vääntää vähän enemmän: tehdä itse papuja tomaattikastikkeessa ja paistaa sen munan siihen leivälle. Jos oikein innostun, paistan vielä mukaan herkkusieniäkin! Eikä ole juuri paremmasta väliä.

pavut tomaattikastikkeessa

Valkoiset pavut tomaattikastikkeessa

Ensikosketukseni papuihin tomaattikastikkeessa sijoittuu lapsuuteeni. Kävimme äidin ja isän kanssa kiertämässä autolla eteläistä Brittien saarta kahden viikon ajan kun olin kymmenen. Kun kerran pääsin perinteisen englantilaisen aamiaisen makuun, ei paluuta ole ollut! Tomaattisten papujen himo on iskenyt siitä asti aina tasaisin välein, ja yleensä hoidan tilanteen hakemasta kaupasta purkillisen säilykepapuja. Ne nyt vaan ovat just sellaisia kuin pitää! Pidän niistä niin paljon, että syön niitä vaikka kylmänä suoraan purkista.

Yhtä säännöllisin välein olen myös yrittänyt replikoida säilykepapuja tomaattikastikkeessa itse, enkä ole tähän päivään mennessä siinä täysin onnistunut. Ehkä se on kotikeinoin mahdotonta tai sitten huudan heurekaa joskus eläkeikäisenä 😀 Onneksi kotitekoiset tomaattiset valkopavut ovat aivan yhtä herkullisia kuin nostalgiset säilykepavutkin, vaikka erilaiselle tietysti maistuvatkin. Ehkä ne ovat jopa parempia – ainakin siinä mielessä, että niissä ei ole mitään ylimääräistä ja kaikkien raaka-aineiden määrän saa valita itse.

tomaattiset valkopavut

En ole jostain syystä viime aikoina löytänyt lähikaupoistani pieniä valkoisia papuja, mutta voipapuja onneksi sentään. Niinpä päivän resepti on tarkemmin ottaen tomaattiset voipavut. Tämä sama resepti onnistuu kuitenkin myös pienillä valkoisilla pavuilla, kunhan keittoaikaa vaan rukkaa pienemmille pavuille sopivaksi.

Pruukaan keittää liotetut pavut ensin kypsiksi suolattomassa vedessä ja yhdistää ne vasta sitten tomaattikastikkeeseen, jota yleensä keitän kasaan jonkin verran jo ennen papujen lisäämistä. Lopullista seosta keittelen kasaan välillä enemmän, välillä vähemmän, riippuen vähän mihin tarkoitukseen pavut tulevat ja mikä on kulloinenkin mieliteko. Välillä ohuempi tomaattikastike on just se mitä kaipaan, se kun suorastaan hujahtaa paahdettuun leipäviipaleeseen. Sokeria en lisää ihan niin paljoa kuin säilykepurkissa olisi, mutta pieni määrä on ehdottomasti tarpeen ja omaan makuuni paras valinta on joku aromaattinen tummempi sokeri. Ja vaikka tomaateissa hapokkuutta on jo omasta takaa, lisään aina sekaan myös pienen lorauksen etikkaa!

Tomaattiset valkopavut

250 g kuivia voipapuja tai valkopapuja + tuplasti vettä

(pieni pala kombua)

Tomaattikastike:

300 g tuoreita tomaatteja

3 valkosipulin kynttä + loraus öljyä

n. 1 tl suolaa + maun mukaan vastarouhittua mustapippuria

n. 2 rkl tummaa sokeria (esim. kookossokeria)

1 tl omenaviinietikkaa tai sherryviinietikkaa

Lisäksi:

yrttejä: esim. muutama tuore timjaminoksa, rosmariinioksa, laakerinlehtiä, salviaa / 1-2 tl kuivattuja yrttejä

(100-150 g kokonaisia kirsikkatomaatteja)

Liota papuja kaksinkertaisessa määrässä vettä vähintään puoli vuorokautta. Jos haluat, lisää liotusveteen pala kombulevää, se tekee mahdollisesti pavuista hieman helpompia ruuansulatukselle – lue lisää täältä). Huuhdo pavut liotuksen lopuksi (ja poista kombu). Laita pavut sitten isoon kattilaan ja peitä vedellä, jota saa olla vähintään pari senttiä papujen pinnan yli. Keitä pavut kannen alla pehmeiksi, muttei kuitenkaan hajoaviksi. Tähän menee pavuista ja liotusajasta riippuen noin 45-75 minuuttia.

Papujen kiehuessa valmista tomaattikastike: soseuta kaikki kastikkeen ainekset keskenään ja kaada seos kattilaan (tai soseuta kaikki suoraan kattilassa sauvasekoittimella). Keittele kastiketta, kunnes se hieman sakenee. Jätä tomaattikastike kannen alle odottelemaan papujen kypsymistä.

voipavut

Kun pavut ovat pehmeitä, kippaa ne tomaattikastikkeen sekaan. Lisää maun mukaan yrttejä. Itse heittelen sekaan tässä vaiheessan monesti vielä kourallisen kokonaisia kirsikkatomaatteja. Ne jäävät hauskoiksi, hieman tuoreemman tomaatin makuisiksi sattumiksi papujen joukkoon. Jatka keittelyä liedellä vielä sen verran, että tomaattikastike ja sen maut imeytyvät papuihin (ja kirsikkatomaatit halkeilevat) ja saat kastikkeen koostumuksesta omaan makuusi sopivan. Voit halutessasi myös laittaa pavut missä tahansa uuninkestävässä kannellisessa astiassa uuniin, noin 175 asteeseen. Anna papujen muhia siellä kannen alla sopiviksi.

Tomaattiset valkopavut maistuvat minusta parhailta rapeaksi paistetun kananmunan ja hapanjuurileipäviipaleen kera. Mutta ihan kuten säilykepavutkin, syön näitä mieluusti myös kylmänä suoraan purkista.

tomaattiset valkopavut

tomaattiset valkopavutHieman ohuempi tomaattikastike imeytyy ihanasti leipään

Leave a reply

Your email address will not be published.

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.