Herkkusuun ruokalahjat

by Juulia 0 Comments
Herkkusuun ruokalahjat

HarioHarion keraaminen suodatin kannuineen on meidän huushollin käytetyin kahvi”kone”. Täydellinen 1-2 esteetikon / minimalistin taloudelle, vink vink.

Pyrin määrätietoisesti viettämään jouluni nykyään niin rentoina kuin mahdollista – en ota paineita siivouksista saatikka ruuista ja haaveilen lähinnä laatuajasta perheenjäsenien (ja Nukkumatin) kanssa. Yksi puoli joulussa kuitenkin on aina, joka aiheuttaa stressiä: JOULULAHJAT!

Männävuosina väänsin monesti jouluisin läheisilleni omatekemiä joululahjoja, kuten “loistavan ihmisen kunniamitaleja” (eli heijastimia) tai “jääkaapinvartijoita” (eli hassuilla hahmoilla kuvitettuja magneetteja). Monesti lahjat ovat olleet itsetehtyjä lahjakortteja leffaan tai illalliselle, eli yhteistä aikaa tavaran sijaan. Perheen kesken saatamme monesti sopia, ettei lahjoja tarvita välttämättä ollenkaan, mutta yleensä haluan silti aina hankkia edes jotain pientä rakkailleni. Lahjojen antaminenhan on kivaa! Päänvaivaa se vaan aina aiheuttaa, kun haluaisi kuitenkin keksiä jonkun juuri saajalleen sopivan lahjan.

ruokalahjatKokit ja Potit -blogin Hannele ilahdutti minua juuri Suupaloja -kirjallaan sekä pussillisella itse tehtyä yrttisuolaa ♥

Helpottaakseni teidän lukijoiden lahjapähkäilyjä, ajattelin kerätä muutaman oman lahjaidean tänne blogiin. Kyseessä on ruokablogin henkeen sopivat sekalaiset ruokalahjat – eli sellaiset lahjat joista joku muukin kaltaiseni ruokahullu herkkusuu ehkä ilahtuisi. Varmasti teilläkin on lähipiirissänne muutama kulinaristi?

Nämä tässä jutussa esittelemäni lahjaideat ovat kaikki sellaisia, joista olen itse saanut iloa: osan olen saanut lahjaksi ystäviltä ja osan olen ostanut ihan itse itselleni lahjaksi. Ovat siis kaikki ihan käytännössä itse hyväksi toteamiani ruokalahjoja 🙂

ruokalahjat

Kovakantisia

Ruoka- ja juoma-aiheiset kirjat ovat minusta hyviä lahjoja kaikille kulinaristeille. Toki on hyvä yrittää kurkata ensin lahjan saajan kirjahyllyyn, jottei tule ostettua jotain jonka saaja jo omistaa!

Omia suosikkejani viime vuosina julkaistuista teoksista ovat ehdottomasti todella kaunis ja kattava Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirja, Mikko Koskisen ja Jarkko Issukan Suomalainen Drinkki (josta kirjoittelin vähän enemmänkin persimoni-viskicocktail -jutun yhteydessä) sekä Meri-Tuuli Lindströmin Pataruokaa (josta lisää täällä).

Leivottuani onnistuneesti oman hääkakkuni kesällä Mona Tähtisen Say It With A Cake -kirjan avulla, voin suositella lämpimästi tätä kakkukirjaa myös vasta-alottelijoille, jollainen itsekin kakkupuuhissa olen. En todellakaan ole mikään leipuri, mutta kirjan gluteenittomalla kakkupohjaohjeella väänsin myös kummityttöni 1-vuotissynttäreille oikein onnistuneen ja herkullisen kaksikerroksisen kakun 🙂

Ruuan eettisyydestä ja ekologisuudesta kiinnostuneille vinkkaan pukinkonttiin Taru Anttosen ja Jukka Vornasen Lihansyöjien Maan. Kirja ottaa monipuolisesti, helppolukuisesti ja saarnaamatta kantaa siihen, miksi suomalaisen lihapainotteisen ruokavalion on muututtava – luin sen itse lähes yhdeltä istumalta. Itselleni ajattelin antaa joululahjaksi blogaajakollegan Hanna Hurtan uuden Kasvis -keittokirjan!

ruokalahjat

Suolaa, suolaa, enemmän suolaa

Herkuista lukemisen lisäksi itselleni ainakin kelpaavat aina ruokalahjat, joita voi syödä muutakin kuin silmillä. Olen heikkona erityisesti maustettuun suolaan, joita kaapistani löytyy tälläkin hetkellä aikamoinen kokoelma. On vaniljasuolaa, pancettasuolaa, sellerinsiemensuolaa, savustettua suolaa, punaviinisuolaa ja supernäyttävää mustaa suolaa … sekä sitä postin paketista juuri kaivettua Kokkipottilan yrttisuolaa 🙂

Aktiivihiilestä mustan värinsä saavan mustan suolan sain synttärilahjaksi ystäviltä, ja olen siihen nyt aivan hulluna – se on niin kaunista! Saman valmistajan (Mill & Mortar) punaviinisuola on todella kauniin vaaleanpunaista. Kummatkin suolat ovatkin siksi parhaimmillaan annosten viimeistelyssä.

Vegaaneille ja kokeileville kokeille suosittelen etsimään käsiinsä Himalajan mustaa suolaa (Kala Namak, löytyy esim. Ruohonjuuresta), jolla maustetaan esim. kikhernekäs “munamaiseksi”. Himalajan mustan suolan sisältämä rikki saa ruuassa aikaan kananmunamaisen vaikutelman vaikkei ruuassa munaa olisikaan!

ruokalahjatPunaviinisuolan ostin itse itselleni Hella ja Herkku -kaupasta, ja saman sarjan musta suola löysi tiensä kotiini syntymäpäivälahjana. Kyllä ne mun ystävät vaan niin tietää mistä tykkään!

ruokalahjat

Ostin muutama viikko takaperin Museokadun Hella ja Herkku -kaupasta itselleni myös seuraavanlaiset kaksi luksusherkkua: purkillisen kuivattuja rapeita kapriksia – joihin tulee äkkiä massiivinen himo – sekä Kokit ja Potit -blogin Instagramissa hehkuttamaa aidolla tryffelillä maustettua pastaa.

250 grammaa tuota luksuspastaa kustansi muistaakseni lähemmäs 15 euroa, joten odotukset olivat kyllä aika korkealla. Enkä pettynyt! Jo paketin avatessa vastaan tulvi vahva tryffeliaromi ja pastassa oli keitettynä oivallinen rakenne. En ehkä arkena suosittelisi kellekään tämän hintaista pastapakettia, mutta kun aiheena on ruokalahjat, menee tämä tuote minusta oivallisesti kategoriaan. Ei kai kukaan nyt lähikaupan rakettispagettia joululahjaksi antaisikaan?

Japanilaisista mauista innostuneelle keräisin Tokyokanista kokoelman keraamisia astioita ja tietysti jotain spesiaaliherkkuja – itselleni ainakin kelpaisi milloin tahansa pienenä lahjana purkillinen ihanaa umeboshia (pikkelöityjä japaninaprikooseja) sekä koukuttavaa yuzu kosho -tahnaa.

ruokalahjat

DIY

Olen saanut monena jouluna lahjaksi myös ystävien itse tekemiä herkkuja: fudgea, cantuccini-keksejä, herkkugranolaa… Tänä vuonna lähdin näistä lahjoista inspiroituneena kehittelemään omaa joulugranolan reseptiäni. Granola on siitä helppo ruokalahja, että sitä valmistaa helposti kerralla isommankin satsin.

Glögillä maustettu joulugranola onkin ruokalahjat -kategorian viimeinen vinkkini. Toki nyt tämän vinkin täällä jakaessani sabotoin omat joululahjasuunnitelmani, olettaen tietysti että lähimmäiseni lukisivat jokaisen blogipostaukseni (mitä kyllä suuresti epäilen). Toisinsanoen … saan itse jatkaa joululahjamietintöjä edelleen, jos haluan yllättää lähimmäiseni 😀

hario v60

Ps. Mikäli lahja on kahvihifistelijälle, lisäisin tuohon jutun alussa esiteltyyn Hario-settiin tietysti vielä hyvää kahvia. Oma suosikkipaahtimoni (ja -kahvilani) on Good Life Coffee, mutta sain alkusyksystä blogin kautta testiin Kaffa Roasteryn Kaffa Kotiin -palvelun ja olen ollut siihen varsin tyytyväinen! Postiluukusta on tupsahtanut kahden viikon välein todella tuoreita ja kiinnostavia kahveja (kuten viime paketin “luonnollinen” pensaisiin kuivunut kahvi Guatemala El Cabro), kun jätin kahvivalinnat paahtajan käsiin.


Suomalainen Drinkki, Say It With A Cake sekä Pataruokaa saatu kirjanjulkkareissa / blogin kautta testiin.

288 views

Itsenäisyyspäivän menu – viimetipan vinkit

by Juulia 0 Comments
Itsenäisyyspäivän menu – viimetipan vinkit

Olen taas kerran hyvissä ajoin liikkeellä, kun näin kaksi päivää ennen The Päivää alan miettimään Suomen satavuotistarjoiluja. Olen toisaalta siinä mielessä hyvässä asemassa, että en ole järjestämässä itse mitään kemuja, vaan lähdössä valmiiden pöytien äärelle. Lupasin kuitenkin kantaa korteni kekoon tarjoilujen järjestämisessä, joten jonkinlainen itsenäisyyspäivän menu sitä on minunkin sitten lopulta mietittävä 😀

Meillä on itseasiassa tiedossa oikein tuplajuhla, sillä 6.12. sattuu olemaan myös kummityttöni 1-vuotispäivä. Juhlimme päivällä kummien ja suvun voimin aurinkoista pikkuneitiä ja hänen hienosti ekasta vuodesta suoriutuneita vanhempiaan, ja iltaa kohden siirrytään mukavasti sohvan äärelle katsomaan kun silmää tekevät kättelevät toisiaan. Ihan niinkuin ollaan tällä kaveriporukalla tehty ammoisista ajoista asti!

Koska lupauduin itseasiassa tuomaan paikalle suolaisten juhlatarjoilujen lisäksi myös 1-vuotiskakun, ei minulla tosiaankaan ole tässä seuraavina päivinä aikaa alkaa väsäämään mitään kovin työlästä. Olen tehnyt aikuisiälläni vain muutaman täytekakun ja vasta yhden kerroskakun (jonka tein vaatimattomasti omiin häihini), joten haluan varmistaa ensin että saan sen kakun kasaan, ennen kuin pistän tikkuakaan ristiin niiden muiden ruokien kanssa. Kakun koristelunkin olen jo päättänyt hoitaa ihan ilman mitään taitoa vaativia kommervenkkejä … eli tuoreilla marjoilla ja syötävillä kukilla.

blinikakku

Jos mulla olisi yhtään enemmän aikaa, toisin juhlaan synttärikakun lisäksi blinikakun tai vegaanisen voileipäkakun, mutta eihän mulla ole. Onneksi juhlien emäntä on jo ilmoittanut tekevänsä blinipannaria, johon lupasin sitten vain huolehtia vegaaniset täytteet (eli tehdä porkkalaa, joka muuten pitääkin laittaa tekeytymään jo nyt, hupsista).

Blinikakunkin tosin vääntäisi suht helposti kaupan valmiista blineistä – suurin osa raaka-aineistahan nimittäin tulee jokatapauksessa lähes suoraan purkista, vink vink! En nyt sitten lähde siihen puuhaan kuitenkaan itse tällä kertaa 🙂

Porkkala valmistuu pitkälti itsekseen … paitsi se porkkanoiden kuoriminen, siihen kyllä saa uppoamaan niin aikaa kuin hermojakin.

Ajattelin myös kaivella kaapistani kaikki mahdolliset siemenet ja pähkinät joita sinne aina tuppaa kertymään ja tehdä niistä kräkkereitä soveltaen tätä ohjetta.

Pellavansiemenistä turvotetun “pellavaliman” avulla melkeinpä minkälainen pähkinä- ja siemenyhdistelmä vaan nimittäin taipuu kräkkeriksi, ja maustamisessakin on vain mielikuvitus rajana. Testattuja ja toimivia yhdistelmiä ovat esim. timjami-suklaa-chili sekä rosmariini-manteli – päälle esim. sipaisu pehmeää vuohenjuustoa ja vaikkapa sesonkihedelmää persimonia niin johan toimii!

Vielä vaivattomammin kräkkerin vääntää tietysti valmiista siemennäkkäriseoksesta, jollaisia minulla on kaapissani yleensä myös aina. Niitäkin voi sitäpaitsi maustaa just omaan makuun, tilanteeseen ja tykötarpeisiin sopiviksi.

Siemenkräkkerit = pari blenderin surausta ja tovi uunissa, valmista! Suklaaseen dippaamisen voi kiireinen skipata.

muhammara

Kräkkerin kaveriksi yritän ehtiä tekemään vielä jonkinlaisen tahnan. Hummus olisi ehkä kaikkein helpoin ja nopein valmistettava, mutta mikäli vain aika riittää, tekisi mieleni vääntää punaisista paprikoista ja saksanpähkinästä valmistettavaa koukuttavan intensiivistä muhammaraa.

Paprikoiden paahtamisessa ja kuorimisessa saa kulumaan aikaa vähän liiaksikin, mutta onneksi muhammarankin kanssa voi halutessaan oikaista ja käyttää itse paahdettujen paprikoiden sijaan kaupan paahdettua paprikasäilykettä. Lopputulos ei toki ole ihan sama, mutta varsin hyvä kuitenkin!

Jos en ehdi, niin sit vain kaupasta se hummuspurkki mukaan!

Hihassani on vielä muutama juhlava mutta nopeasti valmistettava tuliainen tarjoilupöytään edellisvuosilta, nimittäin helpot mutta tyylikkäät tryffelipopparit (ilman parmesaania tosin, #notonmypasta) sekä pullo hyvää oliiviöljyä, herkkuleipä ja kotitekoinen dukkah! 

Ja sitten jos aika ei riitä kuin kaupassakäyntiin…

Bongasin juuri Jotain Maukasta -blogista nerokkaan idean mätisipseistä. Niiden tekeminen ei paljoa kokkailua vaadi, mutta ne ovat silti tilaisuuteen sopivasti juhlavia. Tykötarpeet vain kaupasta mukaan ja sipsit kokoaa hetkessä juhlapaikalla! Myös Kokit ja potit -blogissa oli kiireiselle sopiva näyttävä idea juhlajuomaksi: hattarakuohari

Enköhän minä siis jotain saa paikalle sen kakun lisäksi tuotua. Kukkia ja sipsejä ainakin 😀 Miltäs itsenäisyyspäivän menu näyttää teillä?

Ps. Tryffelipopparit, dukkah, porkkala, muhammara ja siemenkräkkerit sopivat muuten kaikki myös vegaaneille ja gluteenitonta ruokavaliota noudattaville. En tiedä teistä, mutta meidän kaveriporukassa yhteiset juhlaruoat väsätään hyvin usein nämä seikat huomioonottaen, niin käyvätpä herkut sitten kaikille!

381 views

Rentoilijan joulukattaus & kurkistus kulissien taa

Rentoilijan joulukattaus & kurkistus kulissien taa

Kaupallinen yhteistyö Arabia & Asennemedia

joulukattaus

Tässä vaiheessa vuotta alkaa varmaan pikkuhiljaa mielessä pyöriä useimmilla meistä jouluvalmistelut. Osalla ne ovat varmaan jo pitkälläkin – tiedän monta, jotka aloittavat jouluvalmistelut jo syyskuussa – mutta itse kuulun kuitenkin siihen porukkaan, joka herää jouluun joka vuosi hieman liian myöhässä.

Kyse ei ole siitä, että joulu ei olisi minulle tärkeä juhla, vaan siitä, että perheeni joulunviettoperinne on viimeisen viiden vuoden aikana hieman muuttunut. Yli kolmekymppiseksi asti olen nimittäin viettänyt jouluni lähes poikkeuksetta saman kaavan mukaan: perinteinen jouluaatto siskojen kanssa äidin luona saunoineen, kirkkoineen, lahjoineen ja aterioineen – Tapaninpäivä isän kanssa leffassa.

Nyt on kuitenkin kulunut jo useampi vuosi niin, että perheenjäsenistäni on vuorollaan aina joku joulun tienoilla muilla mailla ja kun isosiskollani on jo omia lapsia, hän viettää joulua myös miehensä perheen kanssa. On siis vihdoinkin tullut aika alkaa luoda omia jouluperinteitä, visioida miltä meidän joulukattaus näyttää ja tietysti se tärkein, eli mitähän me syödään!

joulukattausChirashizushi + makeansuolainen tofu endiiviveneissä + mantelitäytteiset prosciuttoon käärityt taatelit = juhlaruokaa meidän tyyliin

Me emme Juuson kanssa ole kovinkaan kummoisia juhlapyhien viettäjiä. Yhteiset juhannukset, pääsiäiset ja itsenäisyyspäivät (paljon onnea vaan Suomi 100 –vuotta!) kuluvat usein pitkälti samoin kuin normaalit vapaapäivät … tai joskus jopa töitä tehden.

Meidän juhlamme ei siis rakennu koristeilla tai vaikkapa pukeutumisella, mutta pieni panostus laitetaan kyllä aina yhteiseen aikaan ja vielä isompi juhlaruokaan! Vaikka mitään muuta erityistä ei juhlapyhänä ohjelmassa olisi, niin ruoka on kuitenkin aina huolella etukäteen mietitty.

Ruuan lisäksi tärkeään rooliin nousee joulukattaus. Omistan paljon rakkaalta isoäidiltäni (eli “Mammalta”) perittyjä vanhoja astioita, joita arkena harvemmin käytetään – jouluna niitä kuitenkin nostellaan pöytään enemmänkin. Yleensä esille pääsevät ainakin tunnearvoltaan rakkaimmat perintöastiani, “mökkilasit”, eli Mamman mökkikäyttöön aikoinaan alentamat kuluneet vanhat kartiolasit, sekä kaiverretut perintöhopeat. Leikkokukkia ja kynttilöitä on pöydässä oltava myös ehdottomasti! Oma suosikkini joulukukista on ollut viime vuosina jouluruusu.

vanha kartioKalleimmat aarteeni: isovanhempien hopeiset aterimet & Mamman mökkilasit

uunikokkiSöpöäkin söpömpi mini-Uunikokki, tervetuloa taloon!

Käytännöllinen joulukattaus ripauksella nostalgiaa

Tämän Arabian kanssa yhteistyössä toteutetun postauksen nojalla pääsin ilokseni täydentämään rakasta äidiltä perittyä Uunikokki –sarjaa pitkään himoitsemillani kahden desin vetoisilla annosvuuilla sekä matalalla piirakkavuoalla. Kotoa muuttaessani peritty vanha Uunikokki –vuoka kuuluu yleensä aina joulupöytääni, sillä sen, kuten Mamman perintöastioidenkin näkemisestä tulee aina lämmin ja kotoisa olo. Ikäänkuin aterialla olisi läsnä myös nämä rakkaat läheiseni, vaikka kaksistaan pöydässä söisimmekin! Uunikokki –sarja on minusta ihana myös siksi, että se on monitoiminen: vuoissa voi kypsentää ruuat, ne toimivat tarjoiluastioina ja söpöt pienet annosvuoat käyvät myös kulhoista.

Kauniita ja käytännöllisiä juhlaan sopivia lautasia en kuitenkaan ole omistanut aikoihin. Seitsemän vuoden takaisen avioeroni myötä silloiset arki-/juhla-astiat, valkoiset Arabian Teema -lautaset, menivät exälle ja minulle jäi läjä rakkaita perintölautasia. Tunnearvosta huolimatta ne eivät ihan joka juhlaan kuitenkaan sovi, ne kun ovat tummanvihreää lasia 😀

Nyt tilanne onneksi Arabian avulla vihdoin korjautui! Valitsin tähän joulukattaus –juttuuni ihanat, niin arkeen kuin juhlaankin sopivat syvät 24h sarjan valkoiset salaatti-pastalautaset, sekä pienemmät matalat lautaset. Kun kaappitila on rajallinen, sitä arvostaa suuresti astiastoa, joka toimii niin arjessa kuin juhlassakin. 24h -sarjaa omistin muuten silloinkin, kun muutin kotoa omilleni. Nostalgiaa löytyy siis näistäkin astioista!

sushikulhoSushia joulupöytään? Kyllä kiitos.

endiivi

…entäs ne jouluruoat?

Mitä tulee jouluruokiin, perinteiset kylmät kalaruoat ja mädit ovat ehkä ainoita, joita haluan tässä vaiheessa omaan jouluuni perinteisistä jouluruoista tuoda. Laatikot ja rosollit kuuluvat edelleen liian vahvasti sinne äidin pöytään! Vietimme viime joulun Juuson kanssa Japanissa, joten niiden tuttujen maustesillien ja graavikalojen sijaan tänä jouluna pöytäämme nousee mitä todennäköisimmin sushia. Rentoilun nimissä sushi tarjoillaan näpertelyä vaativien nigirien tai makien sijaan chirashizushin tapaan kulhossa.

Kinkkua en ole jouluna syönyt oikeastaan koskaan (kiitos pitkän kasvissyöntivaiheeni), enkä siitä välittänyt itseasiassa  lapsuudessanikaan. Endiiviveneestä tarjottu makeansuolainen viismausteella maustettu paistettu kylmäsavutofu toimittaa tällä kertaa kinkun (tai oikeammin karkkipossun) virkaa ja se on mukavan intensiivinen suolapala myös pikkujoulupöytään (vink vink).

Rentoilun nimissä tunnustettakoon myös, että vaikka juhla-ateriat katetaan toki aina ruokapöytään, voi usein käydä kuitenkin niin, että annoksia siirrytään jossain vaiheessa syömään mukavammin sohvalle. Siinä ne ruuat arkenakin yleensä syödään … pöytänä joku jakkara, sohvapöytää kun kämppäämme ei mahdu. Joulun kunniaksi voitaisiin kyllä yrittää edes kerran syödä se ateria pöydän ääressä, tai jättää ainakin tietokoneet aterian ajaksi rauhaan.

stressitön joulu

Blogaanko jouluna? EN.

Mikäli muuten mietitte, niin EI, en mielelläni kuvaa juhlapäivinä ruokiani. Vaikka kuvausruuat toki aina ennenpitkää syödään, ne syödään enemmän tai vähemmän nahistuneina, kylminä tai kuivahtaneina … eikä sellainen käy päinsä juhlapäivänä.

En myöskään haluaisi koskaan altistaa läheisiäni pitkäksi venyvien kuvaussessioideni armoille juhlan hetkellä – kuvaamiseni nimittäin yleensä jatkuu kuvakulmia ja astioita sentin sinne tai tänne siirrellen pitkään. Maltan lopettaa vasta, kun olen varmistellut ainakin kolmeen kertaan saaneeni varmasti juuri sellaiset kuvat kuin halusinkin. Lopuksi valikoin sieltä useamman sadan kuvan joukosta tänne blogiin sekä Instagramiini ne parhaimmat kymmenkunta otosta, jotka toki vielä käsitellään huolella ennen julkaisua.

joulukattausKuva 78/296

blogitodellisuusParas joulusiivousvinkkini ? RAJAA KUVA. 

En sitäpaitsi edes kuvaa annoksia oikean ruokapöytämme äärellä, vaan “roinahuoneeksi”  tai “luolaksi” ristityssä työhuoneessa, jossa useimmiten tuskin mahtuu liikkumaan törmäämättä pyykinkuivaustelineeseen, Juuson levyihin ja levysoittimiin tai minun kuvasroinasta rakentelemiini pinoihin. Kuvauspöydän ääressä ei tulisi mieleenkään alkaa murkinoimaan, sellainen kaaos sen ympärillä yleensä on.

Täällä blogissa tai Instagramissa näkemienne kuvien takana on siis aina kuvaajan lisäksi LÄJÄ ROINAA, sekä hyvin usein vakiokuvausassistenttini Juuso pitelemässä milloin mitäkin – foliolla peitettyä valoa kuvaan heijastavaa pahvia, feikkiseinää joka blokkaa kuvasta roinan, tai jos tarvitsen kuvan tosi ylhäältä, kameraa (Juuso on super pitkä).

It’s a dirty job but someone’s gotta do it.Kiitos Juuso ♥

Aitoja juhlahetkiä tuntuu myös kuumottavalta laittaa vaikkapa Instagramiin – entä jos kuvasta ei tykätäkään? Jos kuvani on muiden mielestä tylsä, epäkiinnostava, ruma? Aitoutta peräänkuulutetaan, mutta harvemmin se niin kuvauksellista kuitenkaan on. Vaikkei moisesta pitäisi välittää, on siitä vaikea olla välittämättäkään. Mietinkin aina pitkään ja hartaasti, ennenkuin postaan itselleni tärkeistä hetkistä kuvia someen. En halua, että elämäni arvokkaat erityishetket muuttuvat tykkäilyjen tsekkailuiksi.

Summa summarum

Mitä yritän pitkän puoleiseksi venähtäneessä jutussani sanoa on tämä: täydellinen joulu / juhla voi näyttää todella monenlaiselta. Onneksi! En nykyisessä elämäntilanteessani kykenisi luomaan samanlaista joulua, kuin lapsuuden mielikuvissani, vaikka joskus viittä sorttia laatikkoa, maustekalaa ja pateeta olen vääntänytkin innolla siinä itsetehtyjen joululahjojen väsäämisen ohella. Perinteinen joulu on ihana, mutta niin on tämä meidän nykyinen, lähes arkinenkin joulu. Kaikelle on aikansa ja paikkansa

rento joulu

Ps. Lisää ihanan epätäydellisiä ja inhimillisiä joulutunnelmia löytyy Arabian Instagramissa julkaisemastaan joulukalenterista, jossa siis seikkalen minäkin lavastettuine joulukattauksineni ja roinahuoneineni. Lämmintä ja rentoa joulunodotusta itse kullekin!

Chirashizushin ohje löytyy täältä ja endiiviveneissä seilaavan karkkipossun tai –tofun ohje taas täältä.

 

237 views

Silakkaraati – ihan silakkana silakkaa!

Silakkaraati – ihan silakkana silakkaa!

stadin silakkamarkkinatIhan silakkana silakkaa!

Tänään alkoi perinteiset Stadin Silakkamarkkinat! Tämä vuodesta 1743 järjestetty perinnetapahtuma on minusta yksi Helsingin kivoimipia ruokatapahtumia. Kalastajalaivoja täynnä olevan Kauppatorin tunnelma on aina aivan omanlaisensa. Pyörähdänkin Kauppatorilla joka vuosi hakemassa kotiin vähintään aitoa saaristolaisleipää ja rakastamiani katajanmarjasilakoita, mutta tänä vuonna osallistuin silakkamarkkinoille poikkeuksellisesti muussakin kuin kuluttajan ja katsojan roolissa!

Minulla oli siis iso kunnia osallistua silakkaraatiin. Silakkaraati arvioi vuosittain liudan erilaisia silakkaherkkuja ja valitsee niistä vuoden parhaat tuoteet – varsin tärkeä ja arvokas tehtävä siis! Silakkaraati 2017 olikin aikamoinen, pöydässä istui nimittäin seuranani Ali Toppinen, Ravintola Hiedan keittiömestari, Seija Kurunmäki, Elo-säätiön johtaja, Saara Suojoki, Helsingin kaupungin viestintä- ja markkinointipäällikkö, Petri Burtsov, Monoclen toimittaja, sekä Maria Lohela, Eduskunnan puhenainen. Hieman etukäteen jännäilin miten surkeat small talk -taitoni moisessa seurassa pärjäisivät, mutta kun suu täynnä silakkaa olisi kovin huonotapaista puhua, niin hienostihan se meni 😀

Silakkaraati kokoontui omassa pöydässään juhlateltan reunalla.

Haitarinsoittaja Seija Vesterinen nostatti tunnelmaa juhlateltassa, toivekappaleitakin sai esittää!

Kunnianarvoisa ja tärkeä tehtävä, tuo vuoden maustekalan ja vuoden silakkayllätyksen valitseminen! Voittajan tuotteille kysyntä on taattu – maineesta ja kunniasta puhumattakaan – joten tiedostimme vastuumme raadin jäseninä hyvin vahvasti. Jos mielipiteelläni on kerran varsin suora vaikutus jonkun elantoon, ei sitä sovi muodostaa hutiloiden!

Tehtävä osoittautuikin yllättävän vaikeaksi. Kuvitelkaa nyt: istut kynän ja lehtiön kanssa pöydässä ja eteesi tuodaan uusi silakkatuote maisteltavaksi noin kolmen-viiden minuutin välein. Jokaista silakkaa pitää haistella ja sen esillepanoa ja ulkonäköä pitää arvioida ennen kuin purkkiin on kajottu. Mielipide silakan mausta ja suutuntumasta pitää muodostaa hetkessä ja kirjoittaa kaikki edellämainittu suht selvällä käsialalla nopeasti ylös. Kokonaisuudelle pitää lopuksi vielä miettiä kouluarvosana väliltä 4-10 – eikä tehtävää helpottavia puolikkaita, plussia tai miinuksia sallittu.

Saara Suojoki tekemässä muistiinpanojaan

stadin silakkamarkkinatEnsimmäiset maustesilakat! Esillepano ja ulkonäkö oli suurimmassa osassa maustesilakoita muuten prikulleen sama.

Eihän tuo niin hankalaa ole, ajattelee ehkä joku, mutta kuvitelkaapa vielä että kuvailemani kaltainen tilanne jatkuu muutaman tunnin ajan ja että maisteltavana on yhteensä 36 silakkaa 😀 Kyllä siinä varsinkin ensin arvioitujen, keskenään monesti hyvin samankaltaisten maustesilakoiden kanssa oli välillä sanat vähissä.

Sinänsä ei ehkä siis yllätäkään, että kun viidentoista maustesilakan joukossa oli muutama poikkeama (esim. kala olikin makea eikä suolainen, filee eikä kokonainen), nousivat ne positiivisesti joukosta esiin. Kaikki kunnia kokonaisista silakoista perinteisin maustein tehdylle maustekalalle, mutta omaan makuuni tyyli on välillä auttamattomasti liian suolainen. Yllätävän paljon makuvariaatioita löytyi silti myös näistä perinteisistäkin maustesilakoista.

silakkaraati

Pienen tauon jälkeen silakkaraati jatkoi työtään arvioimalla 21 “silakkayllätystä“. Sarjassa kilpailee siis erilaiset silakasta valmistetut kylmät tuotteet, joita ainakin itse odotin maultaan hieman monotonisempien maustesilakoiden jälkeen innolla.

Yllättäen näitä keskenään varsin erilaisia silakkatuotteita olikin vielä vaikeampi arvioida! Makuja oli nimittäin aivan laidasta laitaan: oli chilisilakkaa, aurinkokuivatuilla tomaateilla maustettua silakkaa, oli tillisilakkaa, perinteistä sinappisilakkaa ja sipulisilakkaa. Monesta tuotteesta näki jo päälle, millä silakka oli maustettu (purkeista tuli bongattua mm. pihlajanmarjaa, katajanmarjaa, limettiä, sitruunaa, puolukkaa, valkosipulia, rosépippuria, viherpippuria, maustepippuria…), mutta välillä maku tietysti selvisi vasta maistaessa.

Huomasin, että syön kyllä kovasti myös silmilläni! Joidenkin tuotteiden kohdalla huomasin hönkäiseväni suorastaan vau 😀 Toisaalta värikkäät tuotteet, joiden esillepanoon oli selvästi panostettu, herättivät myös eniten ennakko-odotuksia. Näkyvien mausteiden määrä kun ei aina korreloinut maun intensiteetin kanssa: mitä enemmän tuotteessa näki maustetta, sitä korkeammalta odotukset välillä putosivat.

Maistelun lomassa ehdittiin toki myös antaa lausuntoja eri medioille! Tässä Ali Toppinen MTV3:n tentattavana.

Omia suosikkejani olivat maustesilakkojen joukosta raikas ja etikkainen silakkafilee (napakymppi!) sekä makean mausteinen kokonainen maustesilakka, jota tuli santsattua suorastaan kolmeen kertaan. Koska arvioimme kaikki tuotteet sokkona, en valitettavasti tiedä, kuka nämä herkut oli valmistanut! Lähden siis metsästämään niitä Kauppatorilta ensi viikolla.

Silakkayllätysten joukosta herkullisia makuja löytyi niin runsain mitoin, että suosikkeja oli paljon vaikeampi valita! Omaan makuuni oli eniten kuitenkin todella tulinen mutta ihanan kermainen valkosipuli-chilisilakka, sekä sarjan ykkössijallekin yltänyt sitruuna-valkosipulisilakka.

Silakkaraati luovutti lopuksi muistiinpanonsa kisan järjestäjille, pisteet laskettiin yhteen ja sitten luovutimme pöydän lasten silakkaraadille joka jatkoi maistelua jälkeemme.

Silakkaraadin voittajat 2017:

Parhain maustesilakka:

  1. Magnus Nyholm Tirmosta
  2. Tanja Åkerfelt (Åkerfelts Service) Sipoosta
  3. Vento Aalto Pyhämaalta

Silakkayllätys:

  1. Liisa Vainio, Taivassalo: Sitruuna-valkosipulisilakka
  2. Pirjo ja Reima Salonen, Taivassalo: Tillisilakka
  3. Juha Välisalo, Merikarvia: Kraavisilakka

silakkaraati

Tämä oli mielestäni koko setin ehdottomasti näyttävin annos ja makukin oli mitä mainioin!

Stadin Silakkamarkkinat ovat avoinna sunnuntaista perjantaihin 1.–6. lokakuuta klo 7–19 ja lauantaina 7. lokakuuta klo 7–15. 

Silakkamarkkinat ovat osa Helsingin kaupungin Suomi 100 -juhlavuoden Syödään Yhdessä -ohjelmaa.

163 views