Villiruoka arkistot | Vaimomatskuu ruokablogi

Kurpitsainen kantarellipizza aka kantarelli kurpizza

by Juulia on October 14, 2018 0 Comments

Kurpista & kantarelli

Kurpitsa ja kantarelli, siinäpä vasta syksyn kauneimmat oranssin sävyt – ja kummastakaan en saa kyllikseni. Vaikka syön molempia tähän vuodenaikaan niin paljon kuin vain voin, tajusin yhdistää nämä oranssit kaverukset samaan ruokaan vasta nyt. Ehkä takaraivossa pyöri toissasyksyinen kantarellipizzani (josta löytyy keltaista kesäkurpitsaa), tai ehkä kyse oli vain siitä että jääkaapistani löytyi annos pizzataikinaa ja pöydältäni kurpitsoita ja kantarelleja joille piti keksiä käyttöä. Joka tapauksessa lopputulos oli blogikirjoituksen arvoinen!

Pizzataikinan ohjetta tästä jutusta on kuitenkin turha etsiä. Kun pizzataikinoista kirjoitetaan kokonaisia kirjoja, enkä ole aiheen suhteen minkään sortin ekspertti, jätän pohjan valinnan jokaisen oman harkinnan varaan – sen voi minusta kukin tehdä just omalla tyylillään. Tässä blogikirjoituksessa fiilistellään siis pizzan syksyisen oransseja täytteitä eikä pohjaa ja olen siitä aika varma että nämä täytteet toimisivat niin perinteisellä vehnäpohjalla, kuin täysjyvä-, speltti- tai ruispizzapohjallakin. Miksei myös sillä taannoin niin trendikkäällä kukkakaalipohjallakin?

Kurpitsainen kantarellipizza

(mitat ovat summittaisia, sillä täytteiden määrä riippuu käyttämäsi pizzapohjan koosta)

1 pizzan verran pizzataikinaa*

n. 100 g tuoreita kantarelleja

n. 50 g myskikurpitsaa / hokkaidokurpitsaa

n. 100 g ricottaa + 1 rkl oliiviöljyä + suola & pippuri

puolisen ruukkua salviaa

n. 1 rkl hunajaa

n. 2 rkl pinjansiemeniä

n. 150 g raastettua mustaleimaemmentalia

*Kuten jo edellä mainitsin, en koe että oma tapani tehdä pizzataikinaa olisi mitenkään parempi kuin monen muun. Voit siis tehdä pohjan ja paistaa sen just niin kuin olet tottunut ja mistä pidät. Omasta mielestäni tähän pizzaan tarvitaan kuitenkin suht ohut pohja, pannupizzaa en näillä täytteillä lähtisi tekemään! Itse teen mieluiten taikinan pitkällä kylmäkohotuksella Pizzariumin omistajan Luca Platanian ohjeen tapaan. Mikäli teet taikinan tuon Lucan ohjeen tapaan, voit myös seurata ohjeen paistovinkkejä, ne toimivat ainakin minun kotiuunissani hyvin.

Laita uuni kuumenemaan 250 asteen lämpöön ja laita pelti samalla jo uuniin kuumenemaan. Levitä hyvin kohonnut pizzataikina leivinpaperille ohueksi kiekoksi. Mausta ricotta reippaasti suolalla ja vastarouhitulla pippurilla sekä oliiviöljyllä. Levitä ricottaseos taikinalle. Veistele kurpitsasta mandoliinilla tai vaikka juustohöylällä ohuen ohuita siivuja pizzan päälle. Revi päälle sitten isommat kantarellit, pienet voit laittaa pizzaan kokonaisina. Lisää päälle lopuksi pinjansiemenet, puolet salvianlehdistä sekä mustaleimaraaste.

Paistaminen

Siirrä kantarellipizza leivinpapereineen varovasti kuumalle pellille ja paista pizzaa uunin alatasolla sen aikaa, että pohjan reunat saavat vähän väriä. Nosta pizza lopuksi uunin ylätasolle, jotta juusto saa vuorostaan väriä. Halutessasi voit laittaa grillivastukset päälle täksi aikaa (kunhan pidät pizzaa silmällä!).

Kun pizzan pinta on kauniisti ruskettunut ja pohja on kypsä sekä reunoiltaan väriä saanut, ota pelti uunista. Viimeistele kantarellipizza muutamalla tuoreella salvianlehdellä ja valuta päälle vielä hieman hunajaa. Sitten vaan syömään!

Ps. Olutsuositukseni tällaiselle makeita, pyöreitä ja umamisia makuja täynnä olevalle valkoiselle pizzalle on kevyt ja sitruksinen belgialainen vehnäolut, joka raikastaa pizzan täyteläisiä makuja mukavasti. Myös kevyesti funky ja raikkaan puoleinen moderni farmhouse ale tai saison voisivat toimia tämän sieniä sisältävän pizzan kanssa hyvin. Itselläni oli kuvauspäivänä lasissa Ameriikan tuliainen, sitruksinen ja kevyesti humaloitu Flying Dog Old Bay Summer Ale. Ihan mukava olut, muttei mikään huippu … joten ette menetä mitään vaikkette sitä maistamaan ilman Amerikan reissua pääsekään 😀

Sienipuuro karkkijuureksilla

by Juulia on October 9, 2018 2 Comments

Sienipuuro & karkkijuurekset = sunnuntairuokaa syksyyn!

Mulla on ollut aivan älytön sienimäihä tänä syksynä: kertaakaan en oo metsään ehtinyt, mutta silti keittiöstäni on löytynyt valtava keko niin tatteja kuin suppiksiakin. NIIN IHANAA! Tästä ihmeestä voin kiittää niin avokätistä perheenjäsentä kuin ystävääkin – miten ihania tyyppejä ovatkin molemmat näistä sienihaltiakummeistani, kun mulle osan saalistaan lahjoittivat ♥

Tattikeon sain jo monta viikkoa sitten tilanteessa, jossa en millään ehtinyt muuta, kuin putsata aarteeni ja paistaa sen pakastimeen odottelemaan rauhallisempaa kokkailuajankohtaa. Suppilovahveroista sen sijaan riitti sekä pakastimeen että useampaan ruokaankin – ensitöikseni lykin niitä lihapulliin ja tänään tein toissasyksyisen sitruunaisen suppilovahveropastani.

Sienipuuro

Viikonloppuna sulatin lähinnä koivunpunikkitateista koostuneen tattiaarteeni ja pistin tulille ruuan, jota olen halunnut testata jo pitkään: sienipuuron! Sienipuuro ei ehkä lähtökohtaisesti kuulosta niin hirmuisen houkuttelevalle ruokalajille, mutta jos ajattelee että kyseessä on eräänlainen sienirisotto (jossa riisi on vain korvattu jollain viljalla) se alkaa ehkä useampaakin jo ihan houkuttelemaan. Itse en tällaisia myyntipuheita tosin kaipaa – kaikki ruokaisat suolaiset puurot maistuvat kyllä minulle, se on se puuro hillosilmällä, mikä sen sijaan jäisi lautaselle 😀

Yksinkertaisimmillaan sienipuuro valmistuu niin, että puuro keitellään veden/maidon sijasta kasvisliemeen, jota lisätään vähän kerrallaan samaan tapaan kuin risottoa valmistaessa. Viljaksi käy minusta melkeinpä mikä tahansa “puuroraaka-aine” isoista kaurahiutaleista kokonaiseen tattariin, mutta itse käytin tähän ruokaan tällä kertaa nopeasti kypsyvää täysjyväohraa. Liemeksi käy kasvisliemi, mutta tässä japanilaisiin makuihin tykästyneessä köökissä reseptiä on toki testattu myös japanilaisella siitakedashilla, johon laitoin uuttumaan myös käyttämieni yrttien varret sekä kourallisen viimesyksyisiä kuivattuja suppareita. Osa liemestä voi myös olla kuivaa sherryä tai vermuttia, miksei valkoviiniä tai jopa kuivaa omppusiideriäkin. Sekaan tulevat sienet paistellaan erikseen kypsäksi, maustetaan ja käännellään lopuksi valmiin puuron sekaan.

Sienipuuron mausteeksi sopivat minusta hyvin erilaiset yrtit, kuten rosmariini, timjami ja salvia, mutta omasta mielestäni ruuan todella kruunaa reilu kourallinen jotain pitkään kypsytettyä ja vahva-aromista juustoraastetta. Sunnuntairuoaksi tähän tapaan valmistettu sienipuuro olisi jo sellaisenaan erinomaista, mutta viimeistelin annoksemme vielä hyvin pieniksi kuutioiksi leikatuilla, hunajassa ja voissa kullanrapeaksi paistetuilla juureskuutioilla (joita olen nyt päättänyt kutsua karkkijuureksiksi, anteeksi vaan kaikki joiden mielestä juures ei voi olla karkkia). Lisäksi puurooni tuli hieman pieneksi kuutioitua kurpitsaa, kun en vain malta olla laittamatta sitä vähän kaikkeen just nyt.

Juurisellerin ja palsternakan kohtalo on muuttua tällä kertaa karkiksi.

Mitä tulee käytännön kokkailuun, tämä sunnuntairesepti vaatii joko aikaa tai multitaskaamista (tai ehkä vähän molempia). Karkkijuurekset ja sienet kannattaa minusta valmistaa ensin odottamaan puuroa ja kun puuro on valmis, uudelleenlämmittää ne nopeasti ennen tarjoilua.

Sienipuuro karkkijuureksilla

4:lle

Sienipuuro:

3 dl täysjyväohraa (itse käytin Torinon alle 10 minuutissa valmistuvaa lisäkeohraa)

50 g voita

1 pieni keltasipuli tai pätkä purjon vaaleaa osaa

3-4 valkosipulin kynttä

1 dl kuivaa vermuttia tai sherryä

n. 7 dl kasvislientä / sienilientä / siitakedashia

n. 2 rkl hienonnettuja tuoreita yrttejä, esim. rosmariinia, timjamia tai salviaa

n. 1 dl hienolla terällä raastettua pitkään kypsytettyä juustoa, esim. pecorino romanoa tai parmesania

suolaa, vastarouhittua mustapippuria

n. 250-300 g tuoreita ja puhdistettuja metsäsieniä (tatteja, suppilovahveroita, kantarelleja…) + 2-3 rkl voita

(+ halutessasi n. 100 g pieneksi kuutioitua kurpitsaa, esim. butternut/hokkaido tms.)

Karkkijuurekset:

n. 200 g juuriselleriä, palsternakkaa, lanttua ja/tai naurista

n. 50 g voita

2-3 rkl hunajaa

ripaus suolaa, maun mukaan vastarouhittua mustapippuria

hieman hienonnettua tuoretta rosmariinia/timjamia/salviaa

Karkkijuurekset:

Aloita valmistelemalla karkkijuurekset: Kuori juurekset ja viipaloi ne vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi. Leikkaa viipaleet vielä pitkittäin vajaan sentin paksuisiksi tangoiksi, ja leikkaa tangot sitten vajaan sentin välein kuutioiksi. Kuutiointiin menee ehkä vähän aikaa ja vaivaa, mutta se kannattaa: tasalaatuiset kuutioit paistuvat yhtä nopeasti ja mitä pienempiä ne ovat, sitä isompi osa kuutioista on pelkkää karamellisoitunutta paistopintaa. (Ja uskokaa mua kun sanon, se paistopinta se vasta on herkkua!)

Sulata paistinpannussa voi ja paista kuutioita välillä pannua ravistellen keskilämmöllä, kunnes kuutiot alkavat olla kauttaaltaan kullanruskeita. Lisää sitten pannuun hunaja sekä hienonnetut yrtit, sekoita hyvin ja jatka paistamista vielä hetki. Mausta karkkijuurekset suolaripauksella ja vastarouhitulla mustapippurilla. Ota pannu pois liedeltä ja jätä juurekset odottelemaan sienipuuron valmistumista.

Sienipuuro:

Jos olet hyvä multitaskaamaan, voit hyvin aloittaa sienipuuron valmistelut samalla kun paistelet juureskuutioita. Hienonna sipuli/purjo sekä valkosipulin kynnet ja kuutioi vielä kurpitsa sentin parin kokoon mikäli käytät sitä. Paista sienet kypsäksi voissa, mausta ne suolaripauksella ja jätä ne odottelemaan pannulle, joka on otettu liedeltä.

Kuumenna käyttämäsi liemi erillisessä kattilassa kiehumispisteeseen ja laita liesi sitten pienimmälle mahdolliselle lämmölle. Kuullota sipulia/purjoa voin kanssa syvässä kasarissa, kunnes se hieman pehmenee. Lisää kattilaan valkosipuli, täysjyväohra ja yrtit (sekä kurpitsa, mikäli käytät sitä). Kääntele ohra huolella sekaisin sipulin ja voin kanssa ja lisää kattilaan sitten vermutti/sherry. Kun neste on melkein haihtunut, voit alkaa lisäämään kuumaa lientä, desin kerrallaan. Sekoittele puuroa välillä pohjia myöten ja jatka nesteen lisäämistä, kunnes ohra on kypsää ja puuron koostumus on hieman risottomaisen pehmeä ja kostea. Jos käytät tuota samaa kokojyväohraa mitä itse käytin, puuro valmistuu vajaassa vartissa. (Huom! voi olla että tarvitset nestettä hieman enemmän tai vähemmän kuin ohjeessa on sanottu, riippuen mitä ohraa käytät. Jatka lientä tarvittaessa vedellä.)

Lämmitä lopuksi sienet ja juureskuutiot. Kääntele puuroon juustoraaste, puolet juureskuutioista sekä sienet ja tarkista vielä maku. Tarjoile sienipuuro loppujen karkkijuuresten ja juustoraasteen kera.

Alkukesän villiyrttikastike

by Juulia on May 21, 2018 0 Comments

Nyt niitä taas saa! Siis metsän antimia, kuten nokkosta, litulaukkaa ja kuusenkerkkiä. Kaikki omia alkukesän suosikkejani, joita voin kerätä taskuuni vaikkapa palatessani töistä kotiin. Taskullisesta taas taiotaan hetkessä pirteä villiyrttikastike, joka taikoo salaatin kuin salaatin hetkessä kesäiseksi.

En ole todellakaan mikään superhortoilija, vaikka metsän aarteista joka kevät ja kesä intoilenkin. Pikkuhiljaa minusta on kuitenkin tullut huomaamattani se tyyppi, joka kykkii nokkospuskassa poimimassa nuoria versoja paljain käsin, eikä osaa muutenkaan enää käydä kävelyllä skannailematta kokoajan ympäröivää kasvustoa vähän sillä silmällä. Syötävien kasvien keräily on nimittäin tosi koukuttavaa ja hauskaa!

Niin hauskaa kuin se onkin, huomaan välillä kuitenkin hieman stressaavani nopeasti ohi sujahtavista villiyrttisesongeista. Perfektionismiin vähän liikaakin pyrkivä ihanneminäni olisi nimittäin tässä vaiheessa vuotta toki jo tehnyt omat “amarettonsa” pihlajansilmuista, laittanut kuusenkerkkäsiirapit tekeytymään ja kaivanut jo talvella lumen alta kallioimarteen juuria keittiöönsä. Ihanneminäni olisi myös jo suoriutunut vaikka kuinka monelle villiyrttikurssille, (toisin kuin todellinen minä joka aina vain aikoo), tietäisi erehtymättömänä minkä saniaisen versot ovat syötäviä ja mistä löytyisi villiä karhunlaukkaa. Hah! Sitä päivää odotellessa…

Villivihannesten ja -yrttien hyödyntäminen kiehtoo minua, mutta samalla olen hyväksynyt olevani aika laiska keräilijä. Itseni vätykseksi sättimisen sijaan olenkin päättänyt olla iloinen saavutuksistani, jos onnistun tutustumaan joka kevät yhteen uuteen kasviin. En kuitenkaan lähde vartavasten etsiskelemään jotain tiettyä kasvia kaukaa, vaan haravoinpa vain tuota meidän lähimetsäämme, sieltäkin löytyy vaikka mitä. Kevät on päivätyössäni sitä kiireisintä aikaa ja metsähaahuilut mitä parhainta lääkettä stressille – miksi siis tehdä niistäkin suorituksia?

Tänä vuonna tähtäimessä on rucolan ja parsakaalin omaiseksi kehuttu peltokanankaali sekä siankärsämö. Molemmat ovat minulle helppoja tunnistaa, sillä ne ovat tuttuja minulle jo lapsuudesta. Lautaselle ei vain ole päätynyt vielä kumpikaan.

Viime vuonna uusia tuttavuuksia kertyi loppukesään mennessä useampikin: loppukeväästä lautaselle päätyi valkosipuliarominen litulaukka, joka on helppo bongata jo kaukaa kun se alkaa kukkimaan. Tänä vuonna onkin sitten ollut helppo varmuudella sitä metsästä poimia jo ennen kukintaa, jolloin se on parhaimmillaan.

Keskikesällä kokkailin jo lapsuudesta tutun suolaheinän kanssa villiyrtti-vichyssoisea ja keräsin lautaselleni myös lempirikkaruohoani jauhosavikkaa, jonka olisin toivonut tietäväni olevan näin ihanaa herkkua silloin kun sitä opiskeluaikoinani työkseni kukkapenkeistä kitkin. Loppukesästä keittiööni eksyi vielä eksoottisen hedelmäistä pihasauniota, jonka pariin halajan kovasti jo tänäkin kesänä!

Pidempää blogihistoriasta löytyy myös mm. seuraavat villit reseptit:

Tämä kirpeä ja aavistuksen valkosipuliarominen villiyrttikastike on juuri nyt parhaimmillaan, kun metsä on pullollaan nuoria ja vielä pehmävartisia nokkosia ja litulaukkoja. Kun litulaukat alkavat kukkia, kannattaa niitä käyttää kastikkeessa vähän vähemmän (ovat tällöin jo vähän kitkerämpiä) mutta hyödyntää toki kasvin kauniit kukat salaatin koristeena.

Kuusenkerkkäkauden mentyä ohi kastikkeen voi kirpeyttää kuusenkerkkäjauheella tai vaikkapa ketunleivillä sekä suolaheinällä. Kuusenkerkkiä voi myös pakastaa!

Alkukesän villiyrttikastike

n. 1½ dl

kourallinen nuoria nokkosia

kourallinen nuorta litulaukkaa

n. 1 rkl sherryviinietikkaa (tai omena/valkoviinietikkaa)

3 rkl oliiviöljyä

1-2 rkl tuoreita kuusenkerkkiä (tai n. 1 tl kuusenkerkkäjauhetta)

ripaus suolaa

2-4 rkl vettä tai tuoretta sitruunamehua*

(¼ säilöttyä sitruunaa*)

* mikäli et laita kastikkeeseen säilöttyä sitruunaa, voit käyttää veden sijasta sitruunamehua.

Huuhdo nokkoset, litulaukat ja tuoreet kuusenkerkät huolella. Irroita litulaukat ja nokkoset varsistaan, mikäli varret ovat jo paksuuntuneet (itse yritän etsiä sen verran nuoria kasveja, että niiden varret ovat vielä pehmeitä ja hentoja).

Mikäli käytät säilöttyä sitruunaa, irroita siitä hedelmäliha ja leikkaa kuori muutamaan palaan. Mikäli et käytä säilöttyä sitruunaa, purista tuoreesta sitruunasta muutaman ruokalusikallisen verran sitruunamehua. Soseuta sitten 2 rkl vettä/sitruunamehua sekä kaikki muut raaka-aineet sileäksi. Ohenna kastiketta lisää vedellä/sitruunamehulla, mikäli se on tarpeen. Mausta villiyrttikastike makusi mukaan ripauksella suolaa.

Villiyrttikastike säilyy jääkaapissa hyvin peitettynä muutaman päivän, mutta on parhaimmillaan sekä ravinteiden että maun osalta samana päivänä.

Ps. Muistathan kerrata ennen metsään lähtöä Jokamiehen oikeudet ja kerätä vain kasveja, jotka tunnistat varmasti. Älä kisko kasveja juurineen – ellet sitten ole nimenomaan kaivamassa juuria – ja kerää kasveja vain puhtailta mailta tarpeeksi kaukana pakokaasuista ynnä muista myrkyistä. Vinkkejä villivihannesten ja -yrttien keruuseen ja käyttöön löytyy esim. Suomen Luonto -sivuilta ja Suomen Luonto Villivihannekset -mobiiliappsista, jonka tuotto käytetään kotimaiseen luonnonsuojelutyöhön.

Perunapasta + #ruokatrendit2018

by Juulia on February 13, 2018 4 Comments

Päivän reseptini ammentaa Etelä-Italialaisesta keittiökulttuurista, tarkemmin ottaen cucina poverasta (jonka voi suomentaa kutakuinkin “köyhäksi keittiöksi”). Cucina povera hyödyntää mitä edullisimmat ja yksinkertaisimmatkin raaka-aineet, kuten perunat, pavut, sisäelimet tai vaikkapa luonnosta kerätyt villivihannekset ja taikoo niistä täyttävän ja maittavan aterian. Cucina poveran kokkailufilosofia juontaa juurensa tietysti siitä, että perhe on ruokittava silloinkin, kun ei ole pennin pyörylää käytettävänä, eikä kaapeistakaan löydy juuri mitään.

Haaveissani matkustan vielä jonain päivänä Italiaan, jotta pääsen maistamaan näitä taikatemppuja autenttisimmillaan ja ehkä osallistumaan jopa jollekin kurssillekin. Minullahan on siihen varaa, kuten on varaa myös syödä ravintolassa, jos en jaksa kokata. Tänään lautasellani on simppeli perunapasta, “pasta e patate”, johon tulee minimissään vain pastaa, perunaa, valkosipulia, sekä parmesaanin kanta (se kova reuna, minkä useimmat ehkä heittävät roskiin), se on erittäin hyvää, se on täyttävää ja se on halpaa. Huomenna meinasin käydä sushilla.

Toki itsekin olen käynyt läpi myös ajanjaksoja, jolloin raha oli vähissä. Opiskeluaikoina tietysti, sekä myös muutama vuosi sitten avioeron jälkeen yksin isosta asuntolainasta suoriutuvana teki tiukkaa. Ei kuitenkaan koskaan niin tiukkaa, että olisin joutunut luopumaan kodistani tai syömään pelkkää makaroonia päivästä toiseen. Jouduin tinkimään monesta, mutten missään nimessä nähnyt nälkää. Tiesittekö, että täällä koti-Suomessakin jopa 470 000 ihmisen tulot eivät riitä kohtuulliseen vähimmäiskulutukseen?

Kun nyt fiilistelen “köyhää keittiötä”, kyse on osittain nostalgiasta (kiva vaikkapa syödä pitkästä aikaa sitä linssi-pakastepinaattimössöä, millä elelin vuonna 2005) ja osittain siitä, että myös minun keittiöfilosofiaan kuuluu esim. ruokahävikin vähentäminen, ah niin trendikäs hortoilu sekä kaikkia ruhon osia hyödyntävä “nose to tail” -kokkailu. Ongelmani ruuan suhteen ovat seuraavanlaisia: mitäs sitä tänään söisi? Mitähän mun tekisi mieli? Kokkaanko vai lähdenkö sushille? En jaksa suoriutua kauppaan, joten väännetäänkö siitä mitä kaapista löytyy vai tilataanko pizza? Jep, ei kovin vakavia pulmia nämä.

WTD-blogin Nata haastoi ruokablogaajia osallistumaan tämän vuoden Yhteisvastuu-kampanjaan. Nata kirjoitti aiheesta loistavan jutun otsikolla “Tässä se on, vuoden suurin ruokatrendi” – todeten jutussa tosin hyvin nopeasti, että vuoden suurin ruokatrendi on se, ettei sitä ole. Yhteisvastuukeräyksen tämänvuotinen hashtag #ruokatrendit2018 osuukin kaltaiseeni ruokahulluun kovaa ja kolahtaen. Viime vuonna vähintään 30 erilaista tartaria syöneenä ja niihin jo hieman kyllästyneenä (“Tartaria? Graavatulla keltuaisella? Hoh hoijaa…”) minäkin klikkasin Natan jutun auki miettien, että mihinkäs sitä tänä vuonna kyllästyisi. Sen sijaan särvin annoksen karua todellisuutta.

Vuoden trendikkäin vihannes 2018: maissi. Neljä miljoonaa eteläsudanilaista on paennut kesästä 2016 lähtien maansa sisällissotaa. Kyseessä on Afrikan suurin pakolaiskriisi sitten Ruandan kansanmurhan. Pakolaisasutusalueilla ihmisten ruokavalio koostuu pääosin maissijauhoista tehdystä puurosta 200 gramman päiväannoksina.

Vuoden ajankohtaisin raaka-aine proteiinin lähteenä 2018: papu. Yli miljoona eteläsudanilaista on paennut kotimaansa sisällissotaa Ugandaan, jossa pakolaisten ruoka-annoksia on jouduttu puolittamaan jo kahdesti. Valtavalle ihmismäärälle on vaikea taata elämän vähimmäistarpeita. Pakolaisasutusalueilla proteiinin lähteenä käytetään papuja. Pakolaisen saama 80 gramman päiväannos papuja vastaa yhtä desilitraa.

Täällä nykyään ihan mukavasti toimeentulevan ruokahullun ruokablogaajan kuplassa on väännetty viime vuonna maissista niin polentaa, pizzaa kuin maissintähkää neljällä tavallakin. Neljä miljoonaa eteläsudanilaista on taas elänyt pakolaisena jo vuodesta 2016 selviten nälästä päivittäin annoksella, joka sisältää 200 g maissipuuroa sekä 80 g papuja. Epäilen, että pakolaisleirillä kukaan tulee miettineeksi, kuinka monta mustapapubrownieta päivittäisestä annoksesta saisi väännettyä.

Yhteisvastuukeräys on käynnissä parhaillaan. Lahjoittaa voi keräyslippaiden lisäksi myös soittamalla, tekstarilla tai netissä – osallistuminen on siis vain hetken näpyttelyn päässä, joten eiköhän pistetä näpytellen vaikka sen sushilounaan äärellä. Itse aion laskea ravintolakäynteihin ja kahvilakahveihin viikon ajalla keskimäärin uppoavat euroni ja lahjoittaa saman summan keräykseen.

Lisää tietoa lahjoittamisesta voit lukea Yhteisvastuu -sivuilta. Tänä vuonna kerätyt varat ohjataan taisteluun nälänhätää vastaan niin Suomessa, kuin maailman katastrofialueillakin. Avun vie perille ulkomailla Kirkon Ulkomaanapu. Suomessa Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan taloudellisesti vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä yhteistyössä Kirkon diakoniarahaston ja paikallisseurakuntien kanssa.

Perunapasta

2:lle

30 g voita / 2 rkl oliiviöljyä

4-5 valkosipulin kynttä

300 g kiinteää perunaa

150 g pastaa

n. 7 dl mietoa kasvislientä

n. 50 g parmesaanin kantaa

2-3 rkl raastettua parmesaania

n. 70 g (pakaste)pinaattia / nokkosta

mustapippuria, kuivattua chiliä

(suolaa)

Viipaloi valkosipuli ja laita se hautumaan hyvin miedolle lämmölle voihin/öljyyn (Etelä-Italiassa käytössä olisi tietysti oliiviöljy). Kuori ja kuutioi peruna noin sentin kuutioiksi. Kuori myös parmesaanin kannasta noin milli sitä kaikkein ulointa reunaa ja kuutioi loppu kovasta juustonkannasta muutaman millin kokoiseksi minikuutioksi.

Lisää peruna kattilaan ja pyörittele huolella sekaisin valkosipulirasvassa. Kypsentele perunaa kattilassa miedolla lämmöllä reilu viisi minuuttia ja lisää kattilaan sitten vielä kuutioitu parmesaanin kanta, pasta ja kasvisliemi, sekä muutama pyöräytys mustapippurimyllystä. Nosta lämpöä, kunnes seos alkaa kiehumaan ja anna seoksen poreilla sitten keskilämmöllä ilman kantta, kunnes pasta on melkein kypsää. Sekoittele pastaa aina välillä, sillä juustokuutiot tuppaavat muuten takertumaan kattilan pohjaan.

Lisää kattilaan lopuksi (pakaste)pinaatti (tai mikäli vuodenaika sallii, nokkonen) ja jatka keittämistä, kunnes pasta on sopivan al dente ja jäljellä oleva keittoneste on tiivistynyt tärkkelyspitoiseksi ja silkkiseksi liemeksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa.

Mausta perunapasta mustapippurilla sekä raastetulla parmesaanilla, ripaus kuivattua chiliäkään ei ole pahitteeksi.