Keltajuuri, umezuke, umeviinietikka & yukari ne yhteen soppii!
Tämä minun on pitänyt tehdä jo pitkään: esitellä teillä kolme kirpeää herkkua, joihin olen rakastunut viime vuosien aikana syvästi. Yhdistävä tekijä näillä kolmella tuotteella on aivan ihana yrtti nimeltä shiso aka kähäräveripeippi. Shisoa on olemassa niin vihreää kuin purppuranväristäkin, on kähäräreunaista sekä sileää ja varmasti vielä monta muutakin versiota johon en vain ole vielä törmännyt. Shison maussa on jotain raikkaan kiehtovaa ja koukuttavaa, jota on vaikea kuvailla. Siitä tulee etäisesti mieleen (thai)basilika, anis, pihasaunio sekä minttu (mikä ei ole yllättävää, sillä minttujen sukuun shisokin kuuluu). Maussa on kuitenkin myös hieman sitruksista kirpeyttä joka raikastaa annoksen kuin annoksen, jossa shisoa on käytetty.
Violetti shiso maustaa ja värjää ensimmäisen esittelemäni herkun eli pikkelöidyt japaninaprikoosit (umeboshi/umezuke). Edellämainitun umeboshin pikkelöintiliemi eli “umeviinietikka” on toinen kirpeistä herkuistani, ja kolmas on taas melkeinpä silkkaa sitä itseään eli kuivattua shisoa sisältävä mauste nimeltä yukari.
Tuoreita isoja shisolehtiä ei täällä Suomessa ole muutamaa överihintaista poikkeusta lukuunottamatta näkynyt. Tarkoitan nyt siis nimenomaan niitä isoja shisolehtiä, joita Aasiassa käytetään mm. erilaisten ruokien alustana, käärenä, koristeena ja mausteena. Ne ovat IHANIA! Japanissa näitä isoja shisolehtiä jopa friteerataan tempuran tapaan, oi nami! Jos niitä saisi tuosta lähikaupasta järkihintaan, meillä syötäisiin niitä harva se päivä. Onneksi Suomessa kasvatetaan kuitenkin perillaa, joka on saman makuista kuin kaipaamani isot ja jämäkät shisolehdet mutta vain pienempilehtistä ja heiveröisempää. Kotimaisen perillan lehdeltä ei ehkä siis sashimia tarjota, mutta sitä voi silti silputa vaikkapa chirashizushinsa päälle ja päästä näin varsin pikaiselle makumatkalle Japaniin.
Umeboshi / Umezuke
Umeboshi on japaninaprikoosi, joka ennen suolataan, pikkelöidään omassa liemessään ja lopuksi kuivataan. Lopputulos on ruttuisen suloinen ja suolaisen kirpeä herkkupala, josta en saa tarpeekseni! Liemeensä säilötyt kosteat umet ovat nimeltään umezuke, kuivatut ja kurttuiset taas umeboshi. Minulla on kätköissäni Japanista kotiini haalittuja kuivattuja umebosheja, mutta näitä kuvassa näkyviä umezukeja (tai oletan että ovat umezukea kun eivät ole kuivia vaan kosteita…) saa onneksi vaikeuksitta täällä Suomessakin. Omat purkkini ostan Tokyokanista, mutta myös Ruohojuuri myy niitä.
Syön umeboshini yleensä sellaisenaan himon iskiessä, syljen vain sen sisällä piilottelevan kiven pois. Umeboshi muistuttaa maultaan minusta etäisesti vaaleanpunaisia ufokarkkeja, vaikka toki makeutta näissä ei ole karkin tapaan juuri nimeksikään. Ne ovat erittäin kirpeitä ja suolaisia, mutta samalla ihanan hedelmäisiä. Shiso tuo umeboshiin/umezukeen vaaleanpunaisen värin lisäksi omaa makuaan, jota – kuten jo mainitsinkin – rakastan.
Voit lukea umeboshista/umezukesta lisää esim. täältä, täältä ja jos oman umeboshin valmistaminen alkaa kiinnostelemaan, voit kurkistaa täältä miten jotain melkein samankaltaista voidaan valmistaa täällä Suomen oloissa.
Umeboshien uskotaan muuten olleen samuraiden kestävyyden salaisuus ja monet ovat myös sitä mieltä, että ne mm. parantavat krapulan, auttavat flunssassa ja ruuansulatusongelmissa. Tiedä häntä, mutta mikäli näin olisi, en pistäisi sitä lainkaan pahakseni 😀
Umeviinietikka
Umeviinietikka on umeboshin valmistuksesta ylijäänyttä pikkelöintilientä – ei siis varsinaisesti etikkaa lainkaan, vaan suolaa ja japanin aprikoosien mehua. Englanniksi nimi on Ume Plum Seasoning ja olen toistaiseksi löytänyt tätä vain Clearspringin valmistamana. Umeviinietikka on erittäin suolaista, mutta siinä maistuu myös umeboshin hedelmäisyys ja sen mausteena käytetty shiso. Päällekäyvän vahvan suolaisuuden ja happamuuden vuoksi tätä “etikkaa” ei etikan tavoin kannata käyttää, vaan hyvin varovaisesti – tämä on todella tiukkaa kamaa!
Keittiössäni umeviinietikka kaivetaan esiin erityisesti silloin, kun haluan maustaa jonkin vegaanisen ruuan “kalamaiseksi”. Käytän sitä siis kalakastikkeen tai vaikkapa anjovisten sijasta, vaikkei maku toki suoraan verrainnollinen olekaan. Varsinkin porkkalan valmistamisessa umeviinietikka on aivan ässä! Käytän ume-etikkaa myös vegaanisessa pasta puttanescassa, erilaisissa salaatinkastikkeissa muiden etikoiden sijasta (mutta siis pienemmässä määrin), sekä jopa Bloody Maryssä!
Yukari
Yukari on mauste joka sisältää lähestulkoon yksinomaa kuivattua ja jauhettua punaista shisoa. Se on on mitä ihaninta keitetyn riisin kanssa, ripoteltuna salaatteihin, fetajuustolle, paistetulle kalalle tai vaikkapa vesimelonille. Nimi yukari on ollut ilmeisesti alunperin erityisesti Mishima Foods Co. -valmistajan tälle shiso furikakelle antama tuotenimi, joka on sittemmin laajentunut tarkoittamaan tätä maustetta yleisesti ottaen. Oli nimi sitten mikä oli, tämä purppuranvärinen ripote on nykyään keittiössäni vakiotavaraa, jota on ostettava heti lisää kun edellinen pussi hupenee.
Maistoin yukaria ensimmäisen kerran ravintola Kamomessa ja olen sittemmin käyttänyt sitä täällä blogin puolella sekä BAT-onigirazu että vegaaninen onigirazu -resepteissäni riisin mausteena. Kuten sanottu, sitä tulee kuitenkin siroteltua kotikeittiössäni jos johonkin, vaikken kaikkea täällä raportoikaan. Käytän yukaria itseasiassa hieman sitruksisen sumaçin tapaan kaikessa, mihin voisin kuivitella myös puristavani hieman sitruunaa tai limettiä.
Okei, nyt kun kaikki ihanat kirpakat herkkuni on esitelty, on aika siirtyä kokkaamaan niillä! Tiedossa on nyt siis jotain, josta kaltaiseni umeboshi-umeviinietikka-yukarihullu ei ihan hetkessä saa tarpeekseen. Lempimakujani ovat kirpeä ja suolainen, joten mikäli itse pistelet poskeesi mieluummin jotain makeaa ja mietoa ei seuraava resepti ehkä ole juuri sinua varten.
Idea näille kirpeille keltajuurille on saatu Bon Appetit -lehden reseptistä. Resepti oli itseasiassa sellaisenaan jo niin oivallinen, etten sitä juuri tähän muokannut. Lisäsin vain ripauksen sokeria tasapainottamaan kirpeyttä ja vähensinpä myös hieman umeviinietikan määrää. Keltajuuren makeus ja maanläheisyys pääsee umezuken ja umeviinietikan rinnalla minusta varsin kivasti esiin! Oma lisäni annoksessa on muuten myös tuo yukarin käyttö keltajuurien viimeistelyssä – jos sitä voi nimittäin johonkin laittaa, laitan.
Kirpeät keltajuuret
3-4 keskikokoista keltajuurta
6 umezukea
2 rkl umeviinietikkaa
1 tl sokeria
(½-1 tl yukari shiso -furikakea)
Keitä keltajuuret kypsiksi ja kuori ne vielä lämpiminä. Lohko jokainen keltajuuri 6-8 palaan. Liuota sokeri ume-viinietikkaan. Poista umezukesta kivet ja revi ne sormin pienemmiksi paloiksi. Pyörittele vielä lämpimät keltajuuret umeviinietikan ja umezuken kanssa. Nosta maustumaan jääkaappiin vähintään tunniksi.
Mikäli haluat ekstrakirpeyttä annokseesi, voit ripotella keltajuurille lopuksi vielä hieman yukaria. Pling, olet taatusti hereillä!
Tässä nämä kuurupiiloilleet aamupalaräpsyni
