Osso buco bianco

by Juulia 0 Comments
Osso buco bianco

Siitä asti kun aloin pitkän kasvissyöjäelämänvaiheen jälkeen taas syömään lihaa, ovat lempiruokiani olleet pitkään hauduteltavat pataruuat. Halvemmat ruhonosat kun ovat sekä edullisempia, että usein myös maukkaampia kuin se pippuripihvi, josta kasvissyöntivuosinani uneksin…  vaikka kyllä se pihvi minulle edelleen satunnaisesti maistuu. Jo lapsena lemppariani oli karjalanpaisti, johon äiti lykkäsi aina kaikkia mahdollisia juureksia:  palsternakkaa, juuriselleriä, porkkanaa, lanttua… juureksia meidän kotona käytettiin reilusti ja usein.

En ole koskaan käynyt Italiassa, enkä siis maistanut osso bucoa sellaisena kuin sen “kuuluisi” olla, mutta jotain osso bucon tapaista on keittiössäni tullut hauduteltua tänä talvena useamman kerran.  Tämä pitkään hauduteltu milanolainen klassikko tehdään potkasta, ja se on minusta vähän kuin Italian karjalanpaistia – pitkään hauduteltua, kotoisaa lohturuokaa siis.

Perinteisesti osso buco tehdään tomaattipohjaiseen kastikkeeseen, joka tarjoillaan luuytimellä sekä sahramilla maustetun risotto milanesen kera. Annoksen viimeistelee sitruksisen raikas mausteseos gremolata. Itse olen kuitenkin tykästynyt tekemään ns. valkoista versiota, joka tuo minulle mieleen vahvasti juuri nuo lapsuuden karjalanpaistiset makumuistot. Vien “valkoisuuden” tässä ruokalajissa lientä pidemmälle käyttämällä vain vaaleita juureksia: juuripersiljaa, selleriä sekä palsternakkaa. Mausteita hieman vaihtelen – välillä teen hyvin pelkistetyn version, jossa on mausteena lähinnä suolaa ja pippuria; välillä ladon pataan reilusti yrttejä, chiliä tai ja jopa kanelitangon.

Ihanteellisin liha tähän ruokalajiin olisi vasikan potkakiekko, mutta ainakaan minun lähikaupastani sellaisia ei löydy. Niinpä olen kokkaillut tätä talvista lohturuokaa lähinnä naudan potkasta, joka on helpommin saatavilla oleva, suhteellisen edullinen ruhonosa. Poroa ja/tai hirveäkin voisi varmasti kokeilla, mikäli sellaisia olisi käden ulottuvilla 🙂

Oli liha sitten mitä vain, pitkä haudutusaika on oleellinen osa onnistumista. Kolme tuntia on minimi, sanoisin, hieman pidempäänkin voi pataa haudutella, mikäli vain huolehtii siitä ettei liha pääse kuivumaan.

Osso buco bianco 2:lle tosi nälkäiselle

2 naudan potkakiekkoa

4 dl valkoviiniä

4 dl kanalientä

4 laakerinlehteä

4 valkosipulin kynttä

1-2 keltasipulia

tuoretta meiramia ja/tai timjamia

(1 kanelitanko)

mustapippuria

200 g juuriselleriä

200 g palsternakkaa

200 g juuripersiljaa

Nosta potkakiekot huoneenlämpöön noin tuntia ennen kokkailua. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Viillä kiekon reunoja ympäröivä kalvo- ja rasvakerros muutamasta kohtaa halki, jottei se kypsennettäessä kutistu ja vetäise kiekkoa kupiksi. Itse myös poistan osan reunan rasvakerroksesta, luuydin tekee liemestä kuitenkin jo valmiiksi melko rasvaista ja täyteläistä. Kuivaa lihanpalat ja ruskista kuumassa pannussa molemmin puolin, lado ne sitten syvään ja kannelliseen uunivuokaan.

Kuori ja halkaise palsternakat ja juuripersiljat, lohko selleri isoiksi paloiksi. Ruskista myös juuresten leikkuupinnat ja laita nekin pataan. Kuori sipulit ja valkosipulinkynnet, ruskista nopeasti ja sitten nekin pääsevät pataan. Peitä koko komeus valkoviinillä ja kanaliemellä, ja ripottele vuokaan vielä mausteet, sekä rouhi pinnalle muutama kierros pippuria (tai murjo kokonaiset pippurit morttelissa karkeaksi rouheeksi).

Sitten ei muuta kuin kansi päälle ja pata uuniin! Kun puoli tuntia on kulunut, voit alentaa uunin lämmön 150 asteeseen. Jatka kypsentämistä vielä n. 2,5 tuntia; pata saa siis muhia uunissa yhteensä kolme tuntia.

Lisukkeeksi sopii hienosti vaikkapa yksinkertainen polenta, miksei myös se perinteinen risotto – itse tosin tykkään syödä tämän ruuan ihan sellaisenaan. Mössään juurekset ja lihan liemeen ja lusikoin lautaspuuron ääntä kohti. Ei ehkä kovin hienostunutta, mutta hei, makuasioita nämäkin!

535 views

Lämmin kikhernesalaatti olutvinegretin kera

by Juulia 0 Comments
Lämmin kikhernesalaatti olutvinegretin kera
SAMSUNG CSC

Huomasin taannoin, että olen alkanut toistamaan itseäni: halutessani lämmintä salaattia, teen melkeinpä poikkeuksetta jotain kikherneistä, kurpitsasta, lehtikaalista, ja/tai chorizosta. Eri variaatioita teemasta alkaa olla reseptikirjassani jo aika monta, eikä siinä toki mitään – ovathan ne kaikki selkeästi minulle mieleen. Uunissa kullankeltaisiksi paahtuneet kikherneet yhdistettyinä johonkin tuliseen, rapeaan, suolaiseen ja makeaan vain toimii. Lisäksi nämä kikhernepohjaiset salaattini valmistuvat itsekseen uunissa, eli sopivat myös ns. laiskoille päiville.

Käytin vuoden alusta aikaa muutaman tunnin siihen, että kävin blogiani läpi Vuosikatsaus 2015 -juttua varten. Siinä samalla tuli bongattua tämäntalvisten kikhernesalaattieni äiti: juttu, jota parhaillaan luette. Olen kuvannut ja kirjoittanut tämän reseptin nimittäin jo joskus lokakuussa, mutta jutuntynkä on jäänyt syystä tai toisesta luonnoskansioon odottelemaan löytymistään. Jospas sen nyt sitten lopulta julkaisisi 🙂

Sori Brewingin Garden Wit on maustettu korianterilla, ruusunmarjalla ja appelsiininkuorella – toimii sekä salaatin kaverina, että olutvinegretin raaka-aineena!

Laiskan päivän resepti tämä kikhernesalaattieni äiti ei kuitenkaan ole, vaan sellainen ihan vähän työläämpi versio. On oikein vinegrettiä ja kaikkea! Nythän se muistuu itseasiassa mieleenkin, miksi juttu roikkui siellä luonnosten limbossa: olutvinegrettiä piti tehdä useampi koeversio ennen kuin olin siihen tyytyväinen. Kun ohje lopulta oli valmis, taisin olla jo täysin kypsä koko aiheeseen.

Aika parantaa keittiöegonkin haavat, joten nyt ei tee kipiää viimeistellä tämä juttu. Ehkä sitä vinegrettiäkin vielä jonain päivänä vielä viilaa, hyvää se on onneksi jo tällaisenaankin. Eikä muuten huolta teille, jotka vietätte tipatonta tammikuuta – alkoholi kun keitellään siitä soossista poijjes.

Lämmin kikhernesalaatti olutvinegretillä 2:lle

1 tlk kikherneitä (n. 250 g)

n. 150 g chorizoa tai soijachorizoa

1 tl savupaprikaa

2 tl juustokuminaa

2 tl jauhettua korianterinsiementä

mustapippuria ja suolaa

2 rkl oliiviöljyä

400 g myskikurpitsaa

1 rkl juoksevaa hunajaa

puolen appelsiinin mehu

100 g lehtikaalia

olutvinegrettiin:

puolen appelsiinin mehu

1 dl sitruksista vehnäolutta

1 tl juoksevaa hunajaa

2-2,5 rkl oliiviöljyä

ripaus suolaa ja pippuria

Sekoita kikherneet, 1 rkl oliiviöljyä sekä pieneksi pilkottu chorizo keskenään ja mausta juustokuminalla, savupaprikalla, pippurilla ja suolalla (muista että chorizo on jo itsessään melko suolaista). Laita seos uunivuokaan. Jätä toiseen päähän vähän tilaa kurpitsalle, tai laita kurpitsa omaan vuokaansa.

Poista kurpistasta siemenet ja pilko se parin sentin kuutioiksi. Mausta lopulla öljyllä, hunajalla, suolalla ja pippurilla. Laita kurpitsakin vuokaan. Paista kurpitsaa ja kikherneitä uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia, tai kunnes kurpitsa on saanut väriä ja on läpikypsää. Ota vuoka uunista ja purista kurpitsan päälle puolikkaan appelsiinin mehu.

Sillä välin kun kurpitsa ja kikherneet paistuvat uunissa, keitä pienessä kattilassa olutta ja puolen appelsiinin mehua kasaan, kunnes jäljellä on vajaa puoli desiä nestettä. Vispaa sekaan hunaja, suola ja pippuri sekä öljy, kunnes seos on emulsioitunut.

Revi pestystä lehtikaalista lehtiruodit irti ja silppua kaalia pieneksi. Sekoita siihen puolet kastikkeesta ja hiero kastike kaalisilppuun käsiesi välissä, kunnes se hieman pehmenee. Annostele kaali kahdelle lautaselle, jaa niille myös kikherneet ja kurpitsa ja valuta loppu kastike vielä annosten päälle.

Tarjoile salaatti vielä vähän lämpimänä. Kastikkeen ja lehtikaalin voi valmistaa jo etukäteen, jolloin kaali ehtii muhia vielä pehmeämmäksi jääkaapissa. Ruokajuomaksi toimii hyvin kastikkeessakin käytetty olut, eli kevyen mausteinen, sitruksinen ja raikas vehnäolut.

 Ps. Paremmin varustelluista maitokaupoista löytyy esim. tämän jutun kuvauspäivänä käyttämäni Garden Wit; muita passeleita ovat esim. To Øl Cloud 9 Wit sekä Gypsy Inc Gypsy Wit – kokeile kuitenkin ihmeessä ohjetta millä vehnäoluella vaan.

139 views

Löytö: Feri’s Sausages

Löytö: Feri’s Sausages

Olen yleensä suhteellisen hyvin kärryillä pääkaupunkiseudun ruokaskenen tapahtumista ja uutisista, mutta välillä herkkututkani on näköjään pahemman kerran ulalla. Tämä kävi harmikseni ilmi, kun kerroin uusimmasta löydöstäni poikaystävälleni Juusolle: bongasin viikonloppuna Helsingin Ruokakulttuuripalkinnot 2015 -sivulta käsityöläismakkaramestari Ferin, jota joku suositteli kategoriaan Tulokas 2015. Juuso pääsi kerrankin leuhkimaan tiedoillaan, hän kun oli bongannut makkaraputiikin kotikatunsa varresta jo viikkoja sitten.

Mahtavia ehdokkaita ja kategorioita tuolla Ruokakulttuuripalkinnoissa (vaikkei Feri ehdolle näemmä päätynytkään), joko olette äänestelleet? Ruokakulttuuripalkintojen isältä, Helsingin ruokastrategi Timo Santalalta hieno tekotoivottavasti tämä kotikaupunkini ruokaosaajia ja -yrittäjiä esiin nostava idea jää elämään jokavuotiseksi perinteeksi, vaikka Timo ei strategina jatkakaan.

Kategoriasta Ruokalähettiläs 2015 löytyy muuten myös Vaimomatskuu – tosin olen ehdolla ihan omalla ristimänimelläni. Ehdokkuus on ollut minulle niin positiivisesti energisoiva ja ilahduttava juttu, että suosittelen kannustamaan äänestämällä kaikkia keiden työtä arvostatte – ääniä voi antaa vaikka jokaiselle, ja osaajiahan tässä kaupungissa riittää!

Pikavisiitti Feri’s Sausagesin FB-sivuille kertoo, että makkaroita on väännetty jo kesästä saakka. Juuson kotikadun toimitilaan tänään avautunut pop up -tyyppinen makkarakauppa on auki kolme päivää ennen joulua, jolloin pop upista voi käydä hakemassa etukäteen tilatut joulumakkarapaketit. Onpahan tarjolla myös glögiä, makkaramaistiaisia, sekä polaroidkuvaukset 🙂

Huolimatta siitä, että en makkarapakettia tietenkään ollut etukäteen ehtinyt näin mattimyöhäisenä tilaamaan, marssin paikalle utelemaan, josko tiskin alta irtoaisi kuitenkin jotain kotiin kannettavaa. Kuinka ollakaan, satunnaisia irtopaketteja pystyikin ostamaan – kiitos Feri’s porukalle! Kuvaankin itseni ängin, sillä tilaisuus poseerata makkarapaketin kanssa on toki pakko käyttää.

Makkaralaatuja Feri’s tarjoaa jos jonkinmoisia, joista osa on tehty ihan omilla resepteillä, osa ohjeilla ympäri maailman:  filippiiniläistä, italialaista, unkarilaista, saksalaista, turkkilaista… melkoinen makkaramakumatka. Pop upissa oli tänään tarjolla maistiaisena brittityylinen “bangers” sekä tulinen unkarilainen paprikamakkara: molemmat todella erinomaisia! Huomaa, että täällä panostetaan raaka-aineisiin ja laatuun.

Joulupakettiin, jota tässä joulun alla pop upissa siis ostajilleen toimitetaan, kuuluu Elsassilainen joulumakkara, Tulinen Unkarilainen Paprikamakkara, sekä Lammas-Possu-Rosmariini –makkara. Kaikki kuulostivat niin houkuttelevilta, että ostin lopulta jokaista pikkupaketin, kun niitä kerran ilokseni oli. Makkaranhimoiset huomio: aina kannattaa kysyä, vaikkei niitä irtopaketteja varsinaisesti nyt myynnissä olekaan 🙂 Visiitti tuskin on pettymys, vaikkei pakettia kotiin jouluksi saisikaan – onhan tarjolla kuitenkin ihania makupaloja!

Muina aikoina makkaroita voi tilata Feri’s Sausages FB-sivun kautta, ja kuulemma tilaan ollaan tulevaisuudessa suunnittelemassa ihan pysyvääkin makkarakauppaa. Ainakin Filippiiniläinen Chili-Longganisa sekä Italialainen Salsiccia Fresca tulevat olemaan ostoslistallani, jahka näistä juhlapyhistä selvitään!

Feri’s Sausage

Feri’s Sausage Studion avoimet ovet:

21. – 23.12.2015
klo 12-19
Pursimiehenkatu 2C, Helsinki

Ps. Elsassilainen joulumakkara pääsi heti testiin  jouluisen ruusukaalisalaattini chorizon korvikkeena – tosin tänään käytin salaatissa ruusukaalin sijaan lehtikaalia. Toimii!

Pps. Suusta Suuhun -blogin Alisa on näemmä vieraillut makkaramestarin luona jo kesällä, ja kirjoitellut Feri’s Sausagesista vähän kattavamminkin – joillain se tutka on selkeesti tehokkaammilla aaltopituuksilla 😀

1 014 views

Varaslähtö jouluun: viikunainen possurulla

by Juulia
Varaslähtö jouluun: viikunainen possurulla
SAMSUNG CSC

Yhteistyössä Asennemedia ja Social Wines

Jos minulta kysytään, mikä joulussa on parasta, vastaan empimättä “ruoka”. Heti perään korjaan toki, “laatuaika perheen kanssa” – mutta laatuajallahan tarkoitan tietysti sekä kokkailua, että syömistä, ja perheen läsnäolo on molempien aktiviteettien överiksi vetämisen paras perustelu.

Pääsin ottamaan tänä vuonna varaslähdön joulukokkailuihin, kun sain Social Winesilta testiin muutamia jouluisia punaviinejä, ja tehtävän kehitellä niiden kaveriksi jouluherkkuja. Eipä tarvitse kahdesti kehottaa!

Viinien joukosta löytyi heti muutama jo entuudestaan tuttu kaveri: sekä McGuigan Bin 3000 Merlot, että Pata Negra Gran Reserva ovat olleet hinta-laatusuhteeltaan erinomaisten, noin kympin hintaisten vakio-ostosteni listalla jo useamman vuoden. Molemmat näistä viineistä olen bongannut Vuoden Viinit -kisan menestyjien joukosta (juu, olen just niitä tyyppejä, jotka käyvät Alkossa nenä kiinni ruttuisessa ja korvamerkintöjä vilisevässä Viinistä Viiniin -kirjassa).

Pakettia kaivellessani esiin putkahti myös mielenkiintoisen näköinen pullo, jota en ole ennen nähnytkään: Los Monteros Crianza. Pikaisen guuglauksen perusteella kyseinen viini on välttänyt jostain kumman syystä seulani, vaikka onkin voittanut Vuoden Viinit -kisassa lähes vuosittain erinäisiä palkintoja.

Päätin jostain ihmeen syystä pelata kuitenkin varman päälle, ja kehitellä ruokani tutuille viineille eli Pata Negralle ja McGuigan Merlot‘lle. Mielessäni oli pyörinyt jo pidempään talvinen makumuisto lapsuudesta: äidin kuivatuilla aprikooseilla ja luumuilla täytetty possunfilee. Koska sekä possu, että kuivatut hedelmät ovat ainakin meidän perheessä joulun klassikkomakuja, halusin kyhäillä oman versioni tästä talvisesta herkusta viinien kaveriksi – pakon edessä, itseasiassa – äiti kun ei meinannut muistaa kyseistä ruokaa koskaan tehneensäkään 😀

Ideoin vielä possulle teemaan sopivat jouluiset lisukkeet: vaniljalla maustettua palsternakkasosetta edustamaan joululaatikoiden makeita ja mausteisia makuja, ja haudutettua punakaalia – jouluklassikko sekin. Ostinpa kaupasta kastanjoitakin, ekaa kertaa ikinä! Ja simsalabim: joulusimulaattori oli valmiina käynnistykseen!

Tapani parittaa ruokaa ja viiniä perustuu eräänlaiseen salapoliisityöhön: kaivelen netistä artikkeleita, etsin tietoja rypäleistä ja arvioita viineistä. Rakentelen sitten oppimani perusteella eräänlaista makupalapeliä sekä ruuan että viinin erilaisista komponenteista.

Koska jouluisa ruokani sisältää reilusti makeutta ja hedelmäisiä aromeja, se tarvitsee viinin, joka pärjää sekä makeudelle, että punakaalin kevyelle kirpeydelle, mutta ei ole liian tuhti vähärasvaiselle ja miedolle porsaanlihalle. Salapoliisityöni ansiosta tiedän, että makeahko ruoka kaipaa viiniltä jonkun verran sekä hapokkuutta, että tanniineja – liiat tanniinit sen sijaan jyräävät kevyen possun.

Mc Guigan Bin 3000 Merlot on mauiltaan täynnä luumua, kirsikkaa ja karpaloa, ja se on kevyen hapokas sekä kypsän tanniininen.  Pata Negra taas on aromeiltaan melkein identtinen annokseni kanssa: siitä löytyy vuoden tammitynnyröinnin ansiosta miellyttävää paahteisuutta, vaniljaa, kuivia hedelmiä sekä vahvat mutta silkkisenpehmeät tanniinit. Teoriassa siis molempien viinien pitäisi toimia annokseni kanssa. Eipä sitten muuta kuin testaamaan suunnitelmaa käytännössä!

Viinin ja ruuan paritusteoriat voivat monesti näyttää paperilla hyvältä, mutta käytännössä saattaa huomata yhtälöstä unohtuneen jonkun kokonaisuutta muuttavan osan – niinpä olenkin varsin tyytyväinen tämänkertaiseen paritukseeni. Molemmat viinit toimivat mallikkaasti ruuan kavereina, vaikka Merlot ei täyteläisen ja makean annoksen kanssa täysin oikeuksiinsa päässytkään – possulle se riitti, palsternakkasoseelle se taas jäi vähän liian kevyeksi.

Pata Negra täydensi ateriaa kokonaisuudessaan paremmin: viini korosti ruuan pehmeyttä, mutta hillitsi samalla annoksen runsaanpuoleisia hedelmä- ja vanilja-aromeja. Sekä ruoka että viini maistuivat yhdessä paremmilta, ja sehän on juuri se, mihin niiden yhdistelyssä tietysti pyrinkin!

Jälkikäteen ajatellen taisin olla hieman nössö, kun en avannut sitä jokeripulloa, Los Monteros Crianzaa. Ei ole tapani mukaista olla moinen varmanpäällepelaaja! Nynnyilyni harmittaa edelleen sen verran, että olen päättänyt nostaa kyseisen viinin sinne ihan oikeaan joulupöytään: tulikoe Crianzalle on siis vielä edessä!

Viikunainen possurulla 4:lle

n. 600 g possun ulkofilettä

1 iso keltasipuli

4 valkosipulin kynttä

50 g voita

1 tl hunajaa

puoli ruukkua salviaa

1 dl rommia

6 kuivattua viikunaa

4 kuivattua luumua / aprikoosia

0,5 dl pinjansiemeniä / muutama paahdettu ja rouhittu kastanja

suolaa, mustapippuria

50 g voita

Anna possun lämmetä huoneenlämpöiseksi. Puolita viikunat sekä luumut, ja laita ne likoamaan rommiin. Irrottele lihapalasta kalvot ja rasva, mikäli niitä on. Leikkaa palan ylin kolmasosa toiselta sivulta auki niin, että se pysyy palassa toiselta reunaltaan kiinni. Käännä pala ympäri, ja tee sama toiselle puolelle: sivusta katsottuna pala näyttää tässä vaiheessa hieman s-kirjaimelta. Avaa molemmat viillot auki levyksi ja nuiji näin aikaansaamaasi pitkää suorakaidetta hieman ohuemmaksi.

Silppua sipuli ja paista sitä voissa, kunnes se muuttuu läpikuultavaksi. Lisää silputtu valkosipuli ja jatka paistamista, kunnes sipulit ovat kullanruskeita ja karamellisoituneita. Varo kuitenkin polttamasta valkosipulia! Lisää pannulle pinjansiemenet, ja paahda niihinkin hieman väriä. Mausta sipuliseos hunajalla, suolalla ja pippurilla.

Levitä seos fileelle. Lisää sipulin päälle reilusti salvianlehtiä, ja asettele rommissa muhineet kuivahedelmät levyn toiseen lyhyeen laitaan. Säästä yli jäänyt rommi! Rullaa levy mahdollisimman tiukasti ja tuupi ulos pyrkiviä herkkuja samalla takaisin rullaan (mokomat!). Sido rulla tiukasti paistilangalla.

 

Paista rullaan kunnolla väriä pannulla, ja kääri se sitten folioon. Lykkää se uuniin 150 asteeseen noin tunniksi – kun paistomittari näyttää noin 70 astetta ota rulla uunista pöydälle lepäilemään vartiksi. Sisälämpö nousee vielä muutaman asteen possun levätessä, joten itse otan possun uunista jo 68 asteisena.

Leikkaa rulla noin sentin paksuisiksi viipaleiksi (2 per ruokailija). Ota rullasta valuva neste huolella talteen: kiehauta sitä kuivahedelmien liotusrommin kanssa muutama minuutti, jotta neste hieman sakenee. Sekoita liemeen loppu voi ja valuta viipaloidun possurullan päälle. Ai NAM!!! Se on joulu ny!

Tarjoilin possurullani joulun henkeen satsumamehussa haudutetun punakaalin sekä vaniljaisen palsternakkasoseen kera.

Pirteä punakaali:

n. 400 g suikaloitua punakaalia

1 rkl öljyä

1 rkl hunajaa

0,5 dl vettä

suolaa, pippuria

muutama oksa tuoretta meiramia

1-2 mehukkaan satsuman/mandariinin/kelmentiinin mehu

Kuullota punakaalisuikaleita öljyssä tovi, lisää hunaja ja vesi sekä meiramin oksat, ja hauduttele kaali kannen alla pehmeäksi (noin puoli tuntia). Mausta kaali pikkusitruksen mehulla, suolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla.

Palsternakkasose 4:lle

400 g palsternakkaa

2 isoa jauhoista perunaa

n. 2 dl kermaa tai täysmaitoa

0,5 tl jauhettua vaniljaa (ei vaniljasokeria!)

0,5 tl kanelia

1-2 tl suolaa

Kuori perunat sekä palsternakat, kuutioi parin sentin paloiksi ja keitä kypsiksi. Valuta vesi pois ja lisää kattilaan kerma sekä vanilja. Määrää voi olla vaikea arvioida, joten lisää ensin desi, soseuta, ja lisää nestettä mikäli sose on mielestäsi liian paksua. Lämmitä sose varovasti miedolla lämmöllä, ja mausta suolalla makusi mukaan – itse tykkään maustaa soseeni melko suolaiseksi saadakseni muutoin aika makeaan kokonaisuuteen hieman enemmän särmää.

Aterian jälkeen mies käski olemaan tekemättä mitään ja tiskasi sekä siivosi keittiön, joten istuskelin pöydässä viiniä siemaillen, kynttilää tuijotellen, paahdettuja kastanjoita kuorien… Tilanne olisi varmaan mennyt täydestä aitona jouluna, ellei ympäriltä olisi puuttunut liutaa perheenjäseniä makoilemassa mahat pullollaan.

Pehmeän ja suolaisen voin kera napsitut kastanjat osoittautuivat loistokumppaniksi Merlotille! Koska kyseessä olivat elämäni ensimmäiset itse paahdetut kastanjat, en ollut osannut miettiä niitä etukäteen sen kummemmin viinin näkökulmasta – yhdistelmä pääsi yllättämään täysin. Pistääkin miettimään, kannattaisiko minun viettää joka vuosi useampi joulu, jotta ehtisin myös nauttimaan niistä loihtimistani herkuista?

326 views