Lämmittävä kurpitsakeitto

by Juulia 1 Comment
Lämmittävä kurpitsakeitto

20150112_200427

Hinta ihanassa 50-luvun talossa asumiselle: talvisin kämpässäni voi jättää maitopurkin pöydälle eikä se ole moksiskaan.  Kun en ulkopukeutumisessakaan harrasta kerroksia, niin vielä vähemmän kotosalla – mieluiten hilluisin pelkässä jättikoon t-paidassa kesät talvet.

Kovimmilla pakkasilla luita ja ytimiä myöten jäinen olotila hoituu kehittelemälläni minisaunalla. Minisauna vaatii rakennusalustaksi sohvan tai sängyn. Seinät kasataan peitoista ja tyynyistä, ja saunaan kaivaudutaan alasti tietenkin, kuinkas muuten. Kiukaan virkaa toimittaa väsyneenä päivänä suurimmasta omistamastani mukista juotu mausteinen tee, hieman viitseliäämmällä tuulella kaurapuuro, ja erityisen reippaana päivänä mikä tahansa sosekeitto. Myös perunamuusi toimii. Itseasiassa, mikä tahansa paksu lämmin mössö toimii.

Minisaunan ainoa miinus on, että lopulta voi tulla hiki. Ja mikään ei kuulkaas ole kamalampaa, kuin suihkussa käyminen näin talvisin…

20150112_192020

20150112_192200

Lämmittävä myskikurpitsakeitto (reseptin tapainen noin 4:lle)

vegaaninen

6 dl kasvislientä

1 pieni myskikurpitsa (butternut)

1 sipuli

2-3 valkosipulin kynttä

1 chilipaprika

pätkä inkivääriä

1,5 dl punaisia linssejä

2 dl kookosmaitoa

200 g paseerattua tomaattia

1-2 rkl kookosöljyä

2 rkl juustokuminaa

2 rkl kurkumaa

1 rkl sinapinsiemeniä

1 rkl savupaprikaa

1-2 tl kanelia

1-2 rkl agavesiirappia

(1 rkl tahinia)

suolaa, valko- tai mustapippuria

100 g tuoretta baby-pinaattia

Pese ja halkaise myskikurpitsa pitkittäin. Poista siemenet ja laita se uunipellille tai vuokaan leikkuupinta alaspäin, paista 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia (kurpitsa on kypsä, kun haarukka uppoaa siihen helposti). Kun kurpitsa on uunissa, voit laittaa keiton tulille: silppua sipuli, inkivääri, valkosipuli ja chili. Kuullota niitä öljyssä ison kattilan pohjalla muutama minuutti, lisää sitten juustokumina, kurkuma ja sinapinsiemenet.

Paista seosta keskilämmöllä muutama minuutti, ja heitä kattilaan kaneli, savupaprika, agavesiirappi, paseerattu tomaatti, (tahini) sekä kasvisliemi. Kun keittopohja kiehuu, voit lisätä sekaan linssit. Punaiset linssit kypsyvät vajaassa vartissa, joten kun linssit tuntuvat pehmeiltä, on kurpitsakin todennäköisesti kypsä.

Lisää kattilaan kookomaito sekä pienemmäksi pilkottu kurpitsa ja soseuta. Jos keitto on liian paksua, ohenna tilkalla vettä. Lämmitä keitto vielä uudelleen, ja tarkista maut – lisää tarvittaessa suolaa, pippuria ja siirappia. Sekoita keittoon viime hetkellä tuore pinaatti ja odota, kunnes se pehmenee kuumassa keitossa.

20150112_192400 20150111_163139

20150112_200432

ps. laiskempi tai kiireisempi pilkkoo kurpitsan kuorineen päivineen suoraan keittoon, kurpitsa kypsyy toki siinäkin. Muutaman sentin kuutioilla ei kypsyminen kestä linssejä kauempaa (ja säästäähän silloin myös sekä energiaa, että ei tarvitse erikseen tiskata uunivuokaakaan). 

803 views

Maapähkinäinen Jalotofu ja kirpeä salaatti

by Juulia 4 Comments
Maapähkinäinen Jalotofu ja kirpeä salaatti

Jalotofu1

Uusi vuosi ja uudet kujeet … ja ehkäpä jo uudet rikotut uudevuodenlupaukset? No ei täällä! Taisin tehdä fiksusti, kun en lähtenyt tänä vuonna lupailemaan itselleni mitään kovin suuria. Tiedän, ettei minun kannata asetella itselleni vartavasten tilaisuuksia kritisoida itseäni: rikotut lupaukset ovat kovaa morkkistelumatskua! Saatan muutenkin olla välillä turhan ankara itselleni, ei tässä tarvita moisia lisämiinoja joihin astahtaa. Vaikken varsinaisia uudenvuodenlupauksia siis tehnyt, pyrkimys on toki minullakin tehdä tästä vuodesta entistä parempi: päätin yrittää keskittyä enemmän vahvuuksiini, kuin yrittää korjata (lukuisia) heikkouksiani.

Yksi ehdoton vahvuuteni on luovuus. Luovuutta pääsen toteuttamaan päivittäin työssäni taideopettajana, mutta kotona luovuus keskittyy keittiöön. Lempipuuhiani on keksiä ruokalajeja joiden ideoinnissa on haastetta – antakaa minulle ruokavalioltaan rajoittunut kyläilijä, ja laitan hänelle ilolla viiden ruokalajin illallisen. Kun kaverit tulevat kylään syömään, suorastaan kerjään heitä listaamaan suosikkeja, inhokkeja, ruoka-allergioita tai mitä vaan, minkä vuoksi joudun vaivaamaan päätäni keksiäkseni maukkaimmat lopputulokset annettujen rajoitteiden puitteissa.

20150105_115610

Minä sydän Jalotofu kylmäsavu!

Minulla on ilo tehdä tämä blogijuttu yhteistyössä suomalaisen Jalotofun kanssa, ja kehitellä heille mahdollisimman herkullinen resepti. Ei ole vaikeaa, syön kylmäsavustettua Jalotofua ihan sellaisenaankin, se on niin hyvää! Vaikka kaikki Jalotofun tuotteet ovat minulla ahkerassa käytössä, kylmäsavu on kyllä ehdoton suosikkini: tätäkin reseptiä kokkaillessani napsin tofukuutioita eri työvaiheissa siihen tahtiin, että hyvä kun annokseen riitti lopulta vielä kuvausmateriaalia… Minusta on sitäpaitsi aivan mahtavaa, että Suomessa tehdään tofua. Ja vieläpä pirun hyvää tofua, joka on vastuullista: Jalotofu valmistetaan reilun kaupan luomulaatuisista soijapavuista, ja paketista löytyy jopa merkintä hiilijalanjäljestä (se on tietysti pieni). Osalle tuotteista on vastikään myönnetty myös sydänmerkki. Jep, olen Jalotofufani ja ylpeä siitä!

20150105_133831

20150105_133728

Haastetta tähän reseptinkehittelyyn piti kuitenkin tälläkin kertaa saada, joten päätin keksiä tofulle lisukkeen, jossa käyttäisin mahdollisimman paljon sesonkivihanneksia. Ei muuta kuin Satokausikalenteri käteen, ja tutkimaan, mikä juuri nyt on sesongissa. Lähikaupan hevi-osastolla meinasikin lähteä lapasesta, mutta lopulta mukaan tarttui omenapäärynää, pikkusitruksia, limettiä, inkivääriä, ja kotimaisia varastokasviksia: punakaalia, kyssäkaalia, maa-artisokkia ja porkkanoita. Kausituotteita on kiva ostella, kun ne ovat useimmiten myös edullisempia – plus ekologinen valinta.

Otin tähän ruokaan vaikutteita aasiasta: indonesialaisesta satay-kastikkeesta, ja yhdestä lempiruuaastani, thaimaalaisesta papaijasalaatista Som Tamista. Kirpeät ja raikkaat maut yhdistettynä rapeaan pähkinäiseen tofuun toimivat minusta enemmän kuin hyvin! Tofu kannattaa mielestäni aina laittaa toviksi kuivumaan keittiöpyyhkeeseen käärittynä painon alle, jotta siihen on helpompi imeyttää marinadi tai kastike, mutta viitseliäs laittaa tofunsa tämän lisäksi vielä hetkeksi uuniin – lyhyen uunikäsittelyn jälkeen se imaisee kaikki maut itseensä vieläkin tehokkaammin.

Maapähkinäinen Jalotofu 4:lle

Tofuun:

2 pkt Jalotofu Kylmäsavua

3 rkl maapähkinävoita (ei makeutettua)

1 dl kookoskermaa tai -maitoa

2 tl srirachaa tai muuta chilikastiketta

2 rkl agavesiirappia tai vaahterasiirappia

1 valkosipulin kynsi

2 tl soijakastiketta

puolen limetin mehu

1-2 rkl öljyä paistamiseen

20150105_130824

20150105_124237

Salaattiin:

200 g valko- tai punakaalia

1 kyssäkaali

1 päärynäomena

muutama maa-artisokka

1 porkkana

2 kevätsipulin vartta

peukalonpään verran tuoretta inkivääriä

1 mandariinin mehu

puolen limetin mehu

1 mieto chili

ruukku korianteria

puoli desiä suolapähkinöitä

2 tl kalakastiketta tai suolaa

1 tl sokeria

Valmistele ensin tofu: leikkaa palat halki kahdeksi litteäksi levyksi. Aseta tofulevyt vierekkäin keittiöpyyhkeen tai talouspaperin sisään, ja laita päälle esim. leikkuulauta painoksi. Jätä tofu puristumaan ja kuivumaan reiluksi vartiksi. Valmistele sillä välin salaatti ja tofun kastike. 

20150105_120004

20150105_120241

Löytyipä tällekkin koriste-esineelle hyötykäyttöä!

Suikaloi kaali, inkivääri ja chili ohuelti. Laita ne kulhoon kalakastikkeen ja sokerin kanssa, ja nuiji kaali hieman perunasurvimella, tai vaikka pestyn pullon pohjalla. Purista sekaan mandariinin ja puolikkaan limetin mehut. Kuori porkkana, kyssäkaali, päärynäomena ja maa-artisokka (kuorittu maa-artisokka tummuu nopeasti, joten sekoita se salaattiin mahdollisimman nopeasti – sitruunamehu estää tummumista). Viipaloi kaikki ensin ohuiksi viipaleiksi, ja leikkaa viipaleet sitten  mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Sekoita kaaliin huolella. Tarkista maku, lisää tarvittaessa hieman kalakastiketta (tai suolaa), jos maku ei ole tarpeeksi suolainen. Sekoita silputtu korianteri, suikaloitu kevätsipuli  ja maapähkinät salaattiin vasta juuri ennen tarjoilua.  Salaatti voi hyvin odotella kylmässä tähän asti.

20150105_124734

Uskalikko kokeilee salaatissa raakaa maa-artisokkaa.

Kun salaatti on valmis ja maustumassa, sekoita kastikkeen ainekset keskenään esim. sauvasekoittimella (voit myös lämmittää seosta hieman ja sekoittaa ainekset yhteen lusikalla). Kuutio tofu (ja jos et ole kiireinen, suosittelen laittamaan palat 200 asteiseen uuniin 10 minuutiksi) ja paista rapeaksi öljyssä paistinpannulla. Kun kaikki palat ovat saaneet kauttaaltaan väriä, lisää kastike pannulle. Jatka paistamista miedommalla lämmöllä samalla hellävaraisesti sekoitellen, kunnes kastike kiehuu kasaan ja tarttuu kauttaaltaan tofuun. Pannun pohjaan tarttuvaa kastiketta kannattaa raaputella irti ja antaa pannun täyttyä rapeista määpähkinäkastikemuruista, varo kuitenkin polttamasta näitä herkkupaloja.

20150105_132044

20150105_132254

Varo käräyttämästä pähkinäistä kastiketta!

Tarjoilua varten lisää salaattiin kevätsipuli, korianteri ja pähkinät. Kumoa rapeat maapähkinätofukuutiot murusineen salaatin päälle, ja sitten ei muuta kuin ääntä kohti!

Jalotofu2

ps. salaatin ainesosia voi vaihdella sen mukaan, mikä kulloinkin on sesongissa: kaikki rapea ja raikas toimii tässä – kurkku, retiisi, retikka, karambola, omena, alkukesän makea nauris… NAM! Maa-artisokka voi aiheuttaa tottumattomalle ilmavaivoja, mutta on raakanakin kokeilemisen arvoinen herkku. Olen varoittanut 😉

pps. muutamat edelliset Jalotofureseptini löytyvät täältä ja täältä!

 

564 views

Rehutalo

by Juulia 0 Comments
Rehutalo

20141225_124507

Aika monen kotona rakennellan joulun alla perinteisiä piparkakkutaloja. Meilläpä ei ollutkaan tänä jouluna piparitaloa, vaan tällainen ihana vihanneksista kasailtu rehuhökkeli! Kuka sanoi, ettei ruualla saa leikkiä…? Törmäsin Facebookissa joulun alla kuvaan vihanneksista rakennettuun taloon, ja pakkohan sellainen oli kokeilla tehdä. Alkuperäistä lähdettä en linkille enää löydä, mutta ohje löytyy esim. täältä.

Itsehän en juuri ohjeita lue, joten lähdin rakentamaan hökkeliäni sen kummemmin lopputulosta suunnittelematta. Sen verran haastetta halusin itselleni asettaa, että päätin olla käyttämättä mitään syötäväksi kelpaamatonta rakenteissa. Tasakatto ei kuitenkaan houkutellut, ja harjakaton askartelu tässä projektissa lopulta eniten päänvaivaa tuottikin.

20141225_120901

Pääraaka-aineeni olivat kurkku- ja porkkanatangot. Pyrin leikkaamaan ne samapituisiksi, ja kutakuinkin kulmikkaiksi. “Laastina” käytin sekä valkopapusosetta, että hummusta. Koristeluun käytin paprikaa, persiljaa, oliiveja ja tomaattia.

20141225_122812

Kuten kuvasta näkyy, harjakaton väsääminen oli melkoista palapeliä, ja pelkäsin koko mökin elinkaaren, että katto romahtaa. Hyvin se lopulta kuitenkin kesti!

Valkopapusose:

Purkillinen hyvin huuhdottuja valkoisia papuja

puolen sitruunan mehu

1 valkosipulin kynsi

puolisen desiä manteleita

ripaus suolaa ja pippuria

(muutama rkl oliiviöljyä tai vettä ohentamaan tahnaa sopivan paksuiseksi)

Jos omistat sauvasekottimen tms. valmistusohje on helppo: kaikki aineet soseeksi, piste. Oleellista on, että tahna on tarpeeksi paksua toimiakseen “muurauslaastina”; liian löysä sose valuu ja talosi ei taatusti kestä Ison Pahan Suden puhkumista.  Ilman blenderiä soseen valmistus on sen verran työlästä, että jättäisin koko homman väliin. Kaupasta saa ihan passelia valmista hummusta – oikotie rehutalonrakennusonneen!

20141225_123243

20141225_124412

 

22 views

Kalapuikko-Caesar

by Juulia 0 Comments
Kalapuikko-Caesar
Kalapuikko Caesar

Mulle iski alkuviikosta täsmähimo: KALAPUIKOT!!! 

kalapuikkolove

Juu. Ihan juurikin ne pakastealtaasta löytyvät peruskalikset. Hyviä ihan sellaisinaan, ihania myös “hampurilaispihvinä”. Tällä kertaa koin kuitenkin vuosisadan neronleimauksen – lisäsin rapeaksi paistetut kalapuikon palaset caesarsalaatin päälle toimittamaan leipäkrutonkien virkaa! Jep, jep, harkitsen vakavasti, josko tälle innovaatiolle pitäisi hakea patentti. Ehkä. Mutta ei nyt vielä kuitenkaan.

Kalapuikko Caesar

Kalapuikko Caesar

Kalapuikko Caesar 1:lle

4-5 rapeaksi paistettua kalapuikkoa

1 pieni sydänsalaatti

muutama rkl rouhittua pistaasipähkinää sekä parmesaania

kastikkeeseen:

puolikas avokado

puolen sitruunan mehu

maun mukaan kalakastiketta

0,5 dl raastettua parmesaania

pippuria

hieman Tabascoa tai Srirachaa

0,5 dl vettä

Soseuta kaikki kastikkeen ainekset sekaisin.

Halkaise sydänsalaatti pitkittäin kahtia, ja paista leikkuupintaa öljytyllä paistinpannulla muutama minuutti (tai kunnes saat pintaan kauniin värin). Paista myös kalapuikot, ja murenna ne käsin varovasti suupaloiksi.

Kokoa annos: levitä kastike lautaselle, ja aseta paistetut salaatinpuolikkaat sekä rapeaksi paistetut kalapuikonpalaset kastikkeen päälle. Viimeistele pistaasipähkinällä ja parmesanlastuilla.

Ceaser

ps. erittäin hyvää myös ilman kaliksia…

pps. samasta kastikkeesta olen kirjoittanut myös aiemmin – kestosuosikki!

137 views