POTUT JA BATAATIT UUNISTA ULOS!

by Juulia 0 Comments
POTUT JA BATAATIT UUNISTA ULOS!

fef2b45d63f10ed1e273d13b9aaadfb6

En ole varmasti ainoa, jolla on perunaan rakkaussuhde. Paistetut potut, ranskalaiset, sipsit, muusi, uudet perunat… ja uuniperunat, aijai! Näistä kaikista uuniperuna on se lohturuoka, jonka olemassaolon unohdan helposti kuukausiksi, kunnes yhtäkkiä on pakko sellainen taas saada.

Uuniperuna on itsensä hemmottelun lisäksi myös isomman joukon ruokkimiseen kätevä: perunat vaan uuniin ja täytteet kasaan, sitten kaikki pöytään jokaisen makunsa mukaan yhdisteltäväksi! Taisinpa eräänä uutenavuotena viedäkin pöytään kukkuraisen uuniperunakulhon, ja vaikka kuorimattomat ruttumötikät aika karuilta siinä näyttivätkin, katosivat ne pöydästä aika vauhdilla.

47387854c879f95e5558346abc302bff
Viimeviikolla pidin kotonani Tapaninpäivän kekkerit, ja tarjolla oli uuniperunasta jalostuneempi muoto. Käytin perunana sinistä, todella jauhoista Blue Kongo -lajiketta, ja metsästin kaupan perunalaarista kaikki pienet potut. Kypsensin ne uunissa öljyttyinä ja suolahunnutettuina, ja leikkasin kahtia. Koversin joka puolikasta hieman, ja tasoitin pohjan niin, että sain aikaiseksi eräänlaisia kuppeja. Nämä sitten täytin kylmäsavulohi-tilli-ranskankermalla.

Kun mulla on meneillään terveysintoilukausi (aina välillä sellainen on meneillään juu), vaihdan uuniin perunan tilalle bataatin. Bataatti on kypsänä yhtä ihanan pehmeä ja kuohkea sisältä kuin peruna, ja kuorikin paistuu rapeaksi herkuksi öljyttynä. Bataatissa on perunaa korkeampi ravintoainepitoisuus (runsaasti mm. A- ja C-vitamiinia ja antioksidantteja), mutta sillä on myös tulehdusta ehkäisevä ja verensokeria tasoittava vaikutus – se on siis tiedostavan terveysintoilijan helppo valita, puhumattakaan siitä, että bataatti on herkkua!

f89503745d1a5747bae1793f9bef3a98

Bataateissa käytän mielelläni luomua, ihan jo luonnonmukaisuuden takia, mutta myös siksi, että luomubataatit ovat usein pienempiä, sellaisia uuniperunan kokoisia, toisin kuin tavalliset mammuttibataatit. Uuniperunan kokoinen bataatti kypsyy 200ºC:ssa reilun puoli tuntia. Laitan perunani/bataattini uuniin aina ilman foliota ja syön ne kuorineen, eli huolellinen pesu on varsin tärkeää. Pesun ja kuivauksen jälkeen pistelen, öljyän ja suolaan pottuni jotta kuorista tulee rapeita uunissa.
Tänään tein väliaikaiskämppikselleni uunibataattia katkarapu-avokado-herne-täytteellä. Älyttömän hyvää, vaikka itse sanonkin. Tässä resepti!

Vihreä katkaraputäyte neljälle:

1 avocado
Pussillinen pakasteherneitä
Puoli ruukkua vesikrassia
Puolen sitruunan mehu
3 rkl ranskankermaa
Piparjuurta/wasabia maun mukaan
Pussillinen pakastekatkarapuja
Suolaa, pippuria

Sulata herneet ja katkaravut. Sekoita sauvasekottimella kaikki aineet katkarapuja lukuunottamatta, tarkista mausteet. Silppua halutessasi katkiksia pienemmäksi ennen kuin lisäät ne seokseen. Tarjoa esim. uunibataatin tai -perunan kanssa, mutta täyte sopii hyvin myös vaikkapa palttoonnapin päälle tai jopa voileipäkakkuun.

037d00ac3b6e51cb58eb6fcea57248a0

Ps. Ihanaa uuttavuotta 2014 kaikille! ♡♡♡

240 views

Jalo tofu

by Juulia 1 Comment
Jalo tofu

d6adc273388132c76db8adf45db075d3
Olen fanittanut suomalaista Jalotofua ja heidän valmistamaansa Jalotofu Kylmäsavua siitä asti, kun sitä ensimmäisen kerran syyskuussa maistoin. Se on NIIN hyvää, että jonain laiskoina päivinä syön sitä sellaisenaan kylmänä. Nam. Niinpä kun kuulin, että hyvä ystäväni Antti ei tykkää tofusta, päätin keksiä kylmäsavutofusta reseptin, jolla mieli saataisiin muutettua.

Ensimmäinen ideani oli oikestaan vitsi… nimittäin murjaisin tekeväni hänelle Jallutofua. No, vitsi muuttui aika nopeasti ihan oikeaksi ideaksi ja päätin todellakin tehdä Jaloviinalla marinoitua Jalotofua. Vaikeammaksi haaste muuttui, kun kuulin, ettei Antille maistu Jallukaan… Uups!

Resepti on siis kulkenut työnimellä “Jallutofu” ja tein sitä ensimmäisen kerran Oranssi ry:n itsenäisyyspäivänvastaanotolle, johon osallistuin Antin avecina. Tehdäkseni tofusta hänelle mahdollisimman helpostilähestyttävän, tein tofusta piparimuotilla pikkuisia sydämiä nyyttäripöytään. Kun juhlaväki kuuli ruokalajin spesiaalin ainesosan, katosivat sydämet pöydästä melkoisella vauhdilla… muistuttaisinkin tässä välissä, että Jaloviina toimii tässä reseptissä mausteena, ja ruuasta haihtuu paistovaiheessa alkoholi pois.

e0a34f0a33eab8156c8c4911370258ae

Sydämmmiä olla pitää!

Kun tekee marinoitua tofua, on mielestäni aina hyvä kuivata tofu kunnolla ja poistaa siitä mahdollisimman paljon nestettä, jotta marinadi imeytyisi hyvin. Niinpä aloitan Jallutofuhommat leikkaamalla tofun paloiksi, ja laittamalla sen talouspaperikäärön sisään ja painon alle puoleksi tunniksi (laitan talouspaperiin käärityn tofun kahden leikkuulaudan väliin, ja asetan päälle ison kattilan painoksi). Tämän jälkeen valmistelen lisukkeet ja teen marinadin.
Seuraavaksi leikkaan yhdestä appelsiinista veitsellä päät ja kuoret reilusti pois. Sitten kulhon päällä irroittelen filerointiveitsellä jokaisen appelsiinilohkon kulhoon. Teen siis kalvottomia appelsiinilohkoja. Samalla appelsiinistä irtoava mehu tulee kulhoon talteen. Tarkkana tyttönä puristan vielä rangan ja kuoriin jääneen hedelmälihan mehun kulhoon. Fenkolin leikkaan ihanalla japanilaisella mandoliinillani millin ohuiksi viipaleiksi. Asettelen appelsiiniviipaleet ja fenkolit kahdelle lautaselle, ja alan kehittelemään kulhoon jääneestä appelsiinimehusta tofulle marinadia.

80b925c4ef80b73ba7dc21694b1dc675

Appelsiinimehua pitää olla noin puoli desiä. Sen sekaan lorautetaan puolisen desiä Jallua (tähtimäärästä viis!!) sekä hunajaa, oliiviöljyä, suolaa, pippuria, lakritsijauhetta ja kiinalaista viismaustetta. Tofun palat otetaan painon alta pois ja laitetaan marinadiin noin vartiksi. Kääntele paloja muutamaan kertaan.
Juuri ennen tarjoilua tofu otetaan marinadista ja paistetaan melko kuumalla pannulla oliiviöljyssä. Kun pinnat ovat kauniisti ruskistuneet, kaadetaan marinadi pannuun ja annetaan sen kiehua kasaan siirappimaiseksi seokseksi. Huolehdi kuitenkin, ettei seos pala! Alenna lämpöä tarvittaessa. Kääntele tofupaloja siirappimaisessa kastikkeessa kunnolla ja nostele appelsiinin ja fenkolin päälle. Kaada loppu siirappi vielä annoksen päälle. Voit koristella annoksen esim. tuoreella rakuunalla tai fenkolin vihreillä tupsuilla. Ja sitten vaan syömään!

cff52396fda4de65346c709347803ceb
Tämän annoksen jakoi kanssani iskä. Iskä vanha pohojammaalaisjäärä söi kiltisti kaiken, ja kehui annosta, eli SUCCESS. Mitä tulee ystävääni Anttiin … no, Antti maistoi yhden Jallutofusydämen Oranssin kekkereissä kohteliaasti, eikä nähdäkseni sylkenyt sitä salaa roskikseen. Voi olla etten enempää voi hänen kohdallaan toivoa, mutten vielä luovuta. Käännytysprojekti jatkuu siis vielä, sorry Antti!

Resepti 2:lle

Puoli pakettia Jalotofu Kylmäsavua
1 appelsiini
0,5 dl Jaloviinaa
Puolikas fenkoli
1 tl lakritsijauhetta
1 tl viismaustetta
2 tl vaahterasiirappia
Suolaa, pippuria
1 rkl oliiviöljyä
(tuoretta rakuunaa)

Ps. Viismauste on kiinalainen mausteseos, joka sisältää useimmiten tähtianista, fenkolia, kanelia, neilikkaa ja anista.

108 views

Paleo-pizza

by Juulia 0 Comments
Paleo-pizza

Viime lauantaina pidettiin ihka ensimmäinen Enosaasanoa EI -klubin kokous. Klubi perustettiin pari viikkoa sitten, kun huomattiin kaveripiirissä useammalla esiintyvän (ainakin töissä) kiltin tytön syndroomaa… JA vaikeuksia sanoa EI suklaalle/hyvälle ruualle/hyville juomille – vertaistukiryhmälle oli siis selvä tarve 😉

Vaihtoehtoiset pizzapohjat: munakoiso & kukkakaali!

Mulle se suklaa ei ole suurin EI-ongelma, vaan suolaiset herkut, kuten pizza. Joten EI-klupin iltaan päätin tehdä raakasuklaan lisäksi pizzoja … ja halusin erityisesti päästä vihdoinkin kokeilemaan jo kuukausia sitten netistä bongaamaani paleo-pizzapohjaa, joka tehdään kukkakaalista!

Paleo-ruokavalion perustanahan käytetään evoluutiota ja jäljitellään kivikautisten metsästäjä-keräilijöiden oletettua ruokavaliota ennen maanviljelyn syntyä. Toisinsanoen, pizzapohjaa ei voi tehdä vehnästä.

Kukkakaalitaikatemppu

Seuraavaksi ohje taikatempulle. Ihan tosi. Ota puolikas iso kukkakaali, tai yksi pieni. Raasta se pienellä terällä, tai silppua tehosekoittimessa pieneksi muruksi. Sekoita joukkoon pari desiä juustoraastetta ja yksi kananmuna. Taputtele seos lätyksi uunipellille ja lykkää 200 asteiseen uuniin noin 20 minuutiksi, tai kunnes pohja hieman ruskistuu. Simsalabim, uunista tulee ulos lettumainen pizzapohja!

Munakoisopizza

Koska en osaa sanoa itselleni EI keittiöpuuhissa, tein tietysti myös toisenkinlaiset pizzat, pohjana munakoisoviipaleita. Bongasin idean näemmä itseltään Julia Childiltä.

Kukkakaalipohjat päällystin rucolapestolla, kesäkurpitsalla ja homejuustolla. Munakoisot tomaattikastikkeella, basilikalla, lumikinkulla ja pecorino romanolla. Uunissa molemmat viettivät pohjan esikypsennyksen jälkeen vielä vajaan vartin.

Munakoisopizzat

Klubi-ilta oli menestys. Lukuunottamatta sitä että aliarvioin pizzankulutuksemme … raakasuklaata oli sentään yllinkyllin, samoin Jalluboolia (jallua, inkivääriä, appelsiiniä, kuivaa omenasiideriä & ginger beeriä).

Pöytä katettu EI-klubille!

Ps. Kaikissa tutkimissani kukkakaalipohjan resepteissä kukkakaalimuru kypsennetään ennen munan lisäämistä. Ihan pokkana EN tehnyt niin, vaan sekoitin raakaan raasteeseen juuston ja egun ja onnistui varsin hyvin. Kukin tyylillään ja rohkeasti kokeilemaan!

251 views

Jääkaapin tyhjennystä: Valkopapusose & Villiintyviä vihanneksia

by Juulia 0 Comments
Jääkaapin tyhjennystä: Valkopapusose & Villiintyviä vihanneksia

Kesän huoleton hedonistinen elämä päättyy NYT! Pankkitilin saldo uhkaa pakkasasteilla, joten ei auta muu kuin aloittaa penninvenytysviikot palkkapäivään asti.

Neljäntoista kasvissyöntivuoteni aikana ehdin kehittää monen monta halpaa ja hyvää pöperöä, ja on mulla tuoreessa muistissa vielä myös opiskeluvuosien riittoisat arkiruuat. Inspistä ja ideologiaa nuukailuun löydän myös Etelä-Italialaisesta Cucina Poveran eli “köyhäinkeittiön” kasviksia ja villivihanneksia hyödyntävästä ruokafilosofiasta, jonka mukaan käytetään sitä mitä on ja se käytetäänkin huolella viimeiseen asti! Eli ei hätää, nyt vaan itsekuria ja suunnitelmallisuutta ruokaostoksilla… sienimetsäänkin voisi lähteä?

Ensihätään täytyy tehdä keittiössä inventaario, ja miettiä miten hyödyntää jo olemassa olevat ainekset, erityisesti vihannekset. Tilanteeni on aika hyvä, koska olen pienoinen hamsteri, mitä tulee esim. kuiva-aineksiin. Kaapistani löytyy aina linssejä, soijarouhetta, tomaattimurskaa, säilykepapuja, kuivattuja papuja/kikherneitä, ruis/vehnäjauhoja, mausteita, öljyä, pastaa ja erilaisia siemeniä. Pakkasessa taas on aina juustoraastetta, pinaattia, vihreitä papuja ja pakastemarjoja. Jääkaapin sisältö tietysti vaihtelee, mutta löytyy sieltä varmuudella aina ainakin maitoa, margariinia/voita ja kananmunia. Pyrin myös ostamaan perunoita, porkkanoita ja tomaatteja niin että niitä löytyisi aina. Valkosipuli ja sipuli ovat myös keittiöni vakivarusteita.

Kaappien tonginnan tulos.

Tänään siis aloitan nuukailuviikot jääkaapin tyhjennyksellä. Saaliiksi jää nuutunut kesäkurpitsan puolikas, kaksi jälkeenjäänyttä lehtikaalin lehteä sekä kourallinen vihreitä papuja – ne on pakko käyttää nyt eikä huomenna! Jääkaapin takaosasta kurkkii parmesaanin jämä, ja muistan että mulla pitäisi olla säilöttyjä valkoisia papuja.

Tänään jääkaapista löytyi sisilialaisen Cucina Povera -reseptin mukaelmalle hyvät ainekset: ruokalistalla siis valkopapusosetta & vihreitä vihanneksia. Köyhien resepti ehkä, mutta herkkua, uskokaa pois! Italiassa valkopapusoseen kanssa tarjottaisiin villivihanneksia ja runsaasti oliiviöljyä – mun versiossa vihannekset ovat lähinnä villiintymässä ja kävelevät kohta vastaan ellen pistä niitä pataan asap.

Ideaalitilanteessa olisin valmistautunut papusoseen tekoon jo eilen, ja laittanut pari desiä kuivattuja valkoisia papuja likoamaan. Kun en niin tehnyt, ruoka tulee valmistumaan supernopeasti säilykepavuista. Huuhtelen pavut, ja laitan ne kattilaan jossa on noin kaksi desiä vettä, reilu loraus oliiviöljyä ja yksi murskattu valkosipulin kynsi. (Jos kaapista löytyy jauhoista perunaa, kuori yksi, pilko se ja laita se papujen kaveriksi.) Sitten kattila liedelle ja keitellään tovi. (Perunan kanssa niin kauan, että peruna on kypsä. Pelkkien papujen kanssa riittää, että ne alkavat hajoilla, ja että valkosipulinkynsi pehmenee.) Kannattaa tietysti hieman vahtia, ettei vesi pääse haihtumaan kokonaan ennen kuin peruna/valkosipuli ehtii kypsyä. Tämän jälkeen etsitään perunanuija tai sauvasekoitin ja näytetään pavuille kuka keittiössä määrää! Soseen kuuluu olla perunamuusin omaista, eli jos tässä vaiheessa kattilassa on vielä paljon vettä, valuta siitä suurin osa johonkin erilliseen kulhoon ja lisää sieltä sitten tarpeen mukaan. Loraus oliiviöljyä, suolaa ja pippuria sekaan ja sekoitus. Jos kotonasi on parmesaania, teet soseesta vielä ihanampaa raastamalla sitä sekaan muutaman ruokalusikallisen verran.

Kattilassa papusoseen ainekset, siivilässä vihannekset. Pysyy tiski vähissä!

Sillävälin kun papusose porisee liedellä, voit valmistella vihannekset. Tähän sopii täydellisesti lehtikaali, joka on älyttömän terveellistä, todella hyvää, ja juuri nyt suomalaista lehtikaalia löytyy hyvin kaupoista. Olen käyttänyt tässä myös lehtipinaattia, mitä löytyy ympäri vuoden. Joskus rikkaampina päivinä tarjoan soseen kaverina vielä paistettua kalaa, esim. rouhitussa siemensekoituksessa pyöriteltyjä ahvenfileitä tai nieriää, mutta aika hyvin tällä nälkä lähtee ihan pelkkänä kasvisruokanakin. On hyviä rasvoja, on proteiinia, on kuitua ja on vitamiinia. Nimittäin mitä ikinä vihanneksia soseen kanssa tarjoatkin, älä keitä niitä hengiltä!!! Itseasiassa teen tämän ruuan yleensä mieluiten niistä kuivatuista pavuista, joita tietysti keitellään huomattavasti pidempään, ja laitan papukattilan päälle viimeiseksi n. kymmeneksi minuutiksi siivilän, jossa höyrytän parsakaalin/pavut/lehtikaalin tms. Pinaattissa ei mene niinkään kauaa, se on valmis alle minuutissa. Höyryttäessä alimmaiseksi tulevat hitaimmin kypsyvät rehut, ja päälle nopeammin kypsyvät.

Mamma mia! Tää on NIIN hyvää!

Olennaista tässä reseptissä on, että oliiviöljyssä ei nuukailla. Kyllä maha täyttyy ja on HYVÄÄ. Reilusti suolaa myös sinne soseeseen! Ja jos on sitä parmesaania niin johan kävis vaikka juhlaruuasta.

Summittainen resepti:

Sose

purkillinen valkoisia säilykepapuja (esim. GoGreen suuret valkoiset luomupavut tai Pirkka)
valkosipulin kynsi
n. 2 dl vettä
suolaa (lisätään vasta lopuksi)
pippuria
reilu loraus maukasta oliiviöljyä
(2-3 rkl parmesaaniraastetta)

Vihannekset

mitä tahansa seuraavista:

parsakaalin kukintoja
vihreitä papuja
lehtikaalia
ohueksi viipaloitua fenkolia
lehtipinaattia
kesäkurpitsaa
tms.

Terveysversiossa höyrytät vihannekset kannen alla, papukattilan päälle sopivassa siivilässä. Herkkuversiossa paista vihannekset valkosipulin kanssa öljyssä. Mausteeksi riittää suola.

ps. jos käytät kuivattuja papuja, liota ne runsaassa vedessä yön yli. Huuhtele ja laita kattilaan runsaan veden kanssa. Keittele kypsäksi, eli lähemmäs tunti, ja ota sivuun soseeseen tarvitsemasi määrä (yhdelle riittää pari desiä), loput voit vaikka pakastaa. Jos kerran aloittaa keittelemään papuja, parempi tehdä isompi satsi samalla vaivalla!

pps. Vegaani jättää tietysti parmesaanin lisäämättä – lihanhimoinen, mikään ei estä tarjoamasta tätä edellämainitun kalan sijaan esim. paksun paistetun savukylkisiivun kanssa.

94 views