Ystävänpäivän punajuuri-suklaakakku

by Juulia 2 Comments
Ystävänpäivän punajuuri-suklaakakku

Ajattelin ennen, ettei aikuisena enää ystävysty samalla tavalla kuin lapsena, tai vaikkapa opiskeluaikana. Lapsena olin vilkas ja reipas tutustumaan muihin (lempinimenikin oli ilopilleri) … mutta annas olla, kun murrosikä alkoi. Siihen loppui kaikkien kanssa kaveeraaminen, ystäviä oli vain yksi-kaksi bestistä, eikä edes tarvetta useammalle.

Pitkän seurustelusuhteen aikana ystäväpiiri ei juuri kasvanut, vaan pysyi muutamissa kaveripariskunnissa ja opiskeluaikojen ystävissä. Kourallinen hyviä tyyppejä riitti oman rakkaan lisäksi mainiosti, kun elämä pyöri lähinnä kodin ja työpaikan ympärillä.

5baec61a47dfaabfe6fc950c7a70cef3

Kun erosin, ilmaantui nopeasti ongelma: kenen kanssa puuhailla juttuja, kenen kanssa käydä ulkona, kun useimmat vanhat ystävät viettivät edelleen parisuhde-elämää? Muuttuneet sosiaaliset tarpeet aikaansaivat rohkaistumista: aloin astua ulos mukavuusalueeltani, osallistua tilanteisiin joista en tuntenut entuudestaan ketään ja jutella ihmisille siellä sun täällä ihan omana hönttinä itsenäni, vaikken sellaista ollut tehnyt sitten lapsuuden.

03768e848241fe0fb7365ac344574d2b

Moisesta uskaliaisuudesta on seurannut pelkkää hyvää. Kaveripiirini on laajentunut erityisesti muutaman viimeisen vuoden aikana isoksi, mahtavista, eri ikäisistä ja erityyppisistä persoonallisuuksista koostuvaksi verkostoksi, joka toimii aktiivisesti eri kokoonpanoilla järkkäillen milloin minkäkinlaisia yhteisrientoja. Ihaninta on ollut nähdä, kuinka uudet ystäväni tutustuvat vanhoihin, ja ympärilläni alkaa olla sellainen laajentunut perhe, josta en osannut nuorempana haaveillakkaan!

Uusia ystäviä on tupsahtanut elämääni sieltä täältä, mutta yllättävää kyllä: myös sosiaalisen median kautta. Instagram yhdisti minut ja Viiskulman Ullan, eikä tätä blogia edes olisi ilman Ullaa. Ullasta on tullut lyhyessä ajassa rakas ja kallis ystävä, johon olen yhteydessä lähes päivittäin. Myöskin Twitter on rikastuttanut tuttavapiiriäni mahtavilla persoonilla, ja onpa minulla muutama niinsanottu kirjekaverikin nykyään.

c690ac2e8f383692eea57e77b3e69c7b

Ystävänpäiväksi päätin kutsua muutaman näistä extrasiskoistani kylään, ja kokkailla heille jotain hemmottelevaa. Pääruokalaji on vielä kehittelyssä, mutta jälkiruoka tulee olemaan lempikakkuani, punajuuri-suklaakakkua. Tekisin tätä kakkua mieluiten joka tapauksessa, mutta erityisesti näille ruokavalioltaan rajoittuneemmille naisille tämä herkku on omiaan: se on gluteeniton, laktoositon ja silti ah, niin supersupermakoisa.

Punajuuri-suklaakakku

vegaaninen

300 g punajuurta
350 g vegaanista tummaa suklaata
450 g pehmeää tofua (esim. Jalotofu Silken)
1,5 dl ruokosokeria
1 tl vaniljaa tai 2 tl vaniljasokeria
1 tl jauhettua lakritsijuurta (esim. Urtekram)
1 tl kanelia
1 tl jauhettua kardemummaa
2 rkl maissitärkkelysjauhoa
2 tl kookosöljyä

401f2bdc08176283e94d02f3bcfe8c7b

Keitä pestyt punajuuret kypsiksi (30-45 minuuttia, koosta riippuen. Voit myös oikaista ja käyttää kaupan vakuumiin pakattuja valmiiksi keitettyjä punajuuria). Sulata suklaa vesihauteessa hitaasti sekoitellen ja nosta hetkeksi jäähtymään. (Eli: paloittele suklaa teräskulhoon ja nosta kiehuvan vesikattilan päälle. Vesi ei saa koskettaa kulhoa.)

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele irtopohjainen kakkuvuoka kookosöljyllä ja peitä pohja leivinpaperilla. Sekoita kuoritut keitetyt punajuuret, tofu, sokeri, mausteet ja maissitärkkelys ja soseuta. Sekoita hieman jäähtynyt suklaa joukkoon. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua uunin keskitasolla noin 40-50 min (paistoin pikku annosvuokia 30 min, pienempää sydänvuokaa 45 min, ja isoa sydänvuokaa 55 min), tai kunnes se tuntuu kiinteytyneen. Kakku jää hieman tytiseväksi mutta kiinteytyy jäähtyessään. Siirrä viilennyt kakku peitettynä jääkaappiin ainakin pariksi tunniksi, mutta mieluummin vaikka yön yli.

Tarjoilua varten valelen kakun suklaalla ja koristelen sen suklaalastuilla, gojimarjoilla, kaakaopavuilla ja mulperimarjoilla. Kakun kaverina tarjoilen cashewpähkinöistä tehtyä “kermaa”.

637253f16611063c3d5c0f12d553e791

8d828b7a44d5265bd9a5766898e9e5ab

Cashew-vanilja-kerma:
2 dl raakoja suolattomia Cashew-pähkinöitä (mulla oli testissä Big Tree FarmsinTruRa-cashewpähkinät, jotka on kylmäprosessoitu niin, että mahdollisimman paljon ravinteita säilyy pähkinässä) liotetaan reilussa vedessä vähintään kolme tuntia. Vesi kaadetaan pois, ja pähkinät laitetaan tehosekoittimeen. Lisätään 1 tl vaniljasokeria ja vettä tai esim. mantelimaitoa tilkka kerrallaan samalla sekoittaen, kunnes koostumus on tarpeeseen sopivasti paksu/ohut ja tasainen.

86fd30dac43bec7104470941d3ddb83dbf7353ceab86bbd390e2ec21750b15e4

Kakusta voi tehdä täysin maidottoman käyttämällä maidotonta suklaata (tummassa suklaassa saattaa olla jäämiä maitoproteiinista).

Jalotofu ja TruRa -tuotteet sain testattavaksi blogini kautta.

ps. Tein tätä kakkua taannoin synttärikemuilleni, enkä kertonut mitä siinä on. Eipä juuri kukaan meinannut uskoa, kun lopulta ainesosat paljastin. Kokeilkaa siis rohkeasti, ja heittäkää mahdolliset ennakkoluulot romukoppaan! Niin, ja tämähän siis pätee myös niissä sosiaalisissa tilanteissa 😉

pps. Ohje on mukaelmani Glorian ruoka&viini -lehdessä julkaistusta reseptistä(6/2011).

13 views

Samettinen Kukkakaali-Homejuustokeitto

by Juulia 2 Comments
Samettinen Kukkakaali-Homejuustokeitto

Kaikkien aikojen ikimuistoisin kesätyöpaikkani on eräs Hakaniemen hallin juustomyymälöistä. Aloittaessani juustotiskillä lempijuustoni taisi olla sinileima-emmental, joten tiskin vahvimmat juustot, kuten Tête de Moine ja 24 kk vanha Gouda, eivät oikein uponneet.
Kesän edetessä siirryin kuitenkin miedoista juustoista pikkuhiljaa aina vahvempiin juustoihin: juustomaailmassa porttiteoria pätee, ainakin minun kohdallani. (Hyi kamala, vertaan juustoja huumeisiin – toivottavasti teissä lukijoissa on muutama kohtalotoveri, perustetaanko Anonyymit Juustoaddiktit -kerho?)

Tuon kesän aikana rakastuin juustoihin. Niinpä, jos haluan todella hemmotella itseäni, suuntaan juustotiskille. Niin kävi tänäänkin: lähikaupasta tarttui ostoskoriin yksi suosikeistani, pehmeä ja kermainen ranskalainen sinihomejuusto Saint Agur. Kotona taas odotti kukkakaali. Kukkakaali ja homejuusto ovat oiva pari, joten kotiin päästyäni aloinkin samantien keittopuuhiin. Puolen tunnin kuluttua kotiintulosta sylissäni oli lautasellinen samettista herkkua, ja oloni on nyt tässä sohvalla varsin tyytyväinen.

 

Kukkakaali-homejuustokeitto hunajaisten saksanpähkinöiden kera 4:lle

400 g kukkakaalia
2 jauhoista isoa perunaa (esim. Van Gogh tai Rosamunda)
70 g saksanpähkinöitä
2 tl juoksevaa hunajaa (tai lämmitä kiinteää hetki)
2, 5 dl kermaa tai ruokakermaa
120-140 g kermaista ja pehmeän makuista sinihomejuustoa (nuori ja kermainen Gorgonzola, Saint Agur)
TAI
80-100 g voimakasta sinihomejuustoa (esim. Roquefort)
mustapippuria ja suolaa
(Ruoho- tai kevätsipulia)
Saksanpähkinäöljyä (tai maukasta oliiviöljyä)

Pilko kuorittu peruna parin sentin kuutioiksi, ja lohko kukkakaali suurehkoiksi paloiksi. Laita isoon kattilaan ja peitä vedellä juuri ja juuri. Kiehauta, ja keitä keskilämmöllä kymmenisen minuuttia, tai kunnes haarukka uppoaa sekä perunaan, että kukkakaaliin helposti.

Valuta keitinvesi kattilasta talteen ja lisää vihanneskattilaan kerma ja homejuusto, sekä noin 5 dl keitinvedestä. Soseuta keitto, ja lisää tarvittaessa keitinvettä, jos seos on liian paksua. Mausta pippurilla ja suolalla. Maistelu on tärkeää, sillä keitossa pitäisi erottua niin kukkakaalin, kuin homejuustonkin maut. Homejuuston määrä on makuasia, mutta riippuu myös juuston voimakkuudesta – vaikka rakastaisit vahvaa homejuustoa, älä anna se kuitenkaan jyrätä muita makuja alleen.

Tarjoilua varten pyörittele saksanpähkinät hunajassa, levitä ne leivinpaperin päälle uunipellille, ja paahda viidestä kymmeneen minuuttia 150-asteisessa uunissa. Varo polttamasta pähkinöitä! Kun pähkinät ovat hieman jäähtyneet, rouhi niitä pienemmäksi veitsellä. Tarjoile keitto pähkinärouheen (ja kevät- tai ruohosipulisilpun) kanssa. Pirskottele päälle vielä saksanpähkinäöljyä.

Ps. Keiton päälle sopisi hunajaisten pähkinöiden lisäksi myös nopeasti paahdettu nahaton lohifile, tai ikisuosikkini, rapeaksi paistettu pekonimuru.
Pps. Äitini kysyi juuri puhelimessa, että entäs jos ei tykkää homejuustosta? Neuvoin äitiä kokeilemaan parmesaania tai mustaleimaemmentalia, tai vaikkapa voimakasta cheddaria. Tällöin vaihtaisin saksanpähkinät hasselpähkinöihin. Mutta hmm, nämä ovat makuasioita – minusta parmesan ja hasselpähkinä sopivat kukkakaaliin!

249 views

Sitruunainen pinaatti-linssikeitto

Sitruunainen pinaatti-linssikeitto

Vuodenvaihteen jälkeen alkaa mielestäni jo kevät – tai ainakin ihan melkein kohta. Kun mieli vilistää omia teitään kohti sandaalikautta, kylmyyden ja pimeyden kohtaaminen tuntuu välillä varsin vaikealta. Pahimpaan hätään keitän raikkaan, pirteän ja ravitsevan lempisoppani: sitruunaisen pinaatti-linssikeiton. Kun syön tätä keittoa, en pysty mököttämään. Aurinko alkaa paistamaan. Ihan tosi! Kokeilkaa vaikka!

5cedc1243b648417ca6fcfc6cef9d0c8

Sitruksinen Linssi-Pinaattikeitto 4:lle

vegaaninen

3 dl vihreitä linssejä
1,5 l vettä
1,5 kasvisliemikuutiota tai reilu rkl kasvisliemijauhetta (esim. Reformi Luomu)
70 g tuoretta pinaattia/pussillinen pakastepinaattia
1-2 porkkanaa
1-2 sitruunaa
(1 appelsiini)
nippu persiljaa
(Muutama mintunoksa)
suolaa, pippuria
(chiliä, valkosipulia)

Huuhtele linssit. Jos haluat lyhentää keittoaikaa, liota linssejä runsaassa vedessä tunnin verran. Älä käytä liotusvettä.

Kiehauta vesi ja lisää linssit (ja pilkottu chili/valkosipuli). Keitä linssit puolikypsiksi ennen liemikuution tai kasvisliemijauheen ja viipaloidun porkkanan lisäämistä (linssit kuten muutkin palkokasvit eivät kypsy kunnolla suolaisessa vedessä). Keitä linssit pehmeiksi (20-25 min, reilu 10 min jos liotettu).

Lisää keittoon juuri ennen tarjoilua runsaasti silputtua persiljaa ja tuore pinaatti tai pakastepinaatti (sekä minttu), mutta vain muutamaksi minuutiksi pehmenemään/kuumenemaan, jotta kaikki vitamiinit ja ravinteet säilyvät lautaselle asti.

Tarkista vielä suola/pippuri. Lisää keittoon reilusti sitruuna- ja/tai appelsiinimehua juuri ennen tarjoilua. Sitruuna tummentaa pinaatin, näin keitto säilyttää kauniin vihreän värinsä. Liemen pitää maistua reilusti sitrukselle, ja linssien olla täysin pehmeitä.

f3d714a70562609668399baa141201e1

Tämä linssikeitto on hyvä proteiinin. raudan ja C -vitamiinin lähde. C-vitamiini myös auttaa rautaa imeytymään.

Ps. Kokeile keitossa myös fenkolia, varsiselleriä, pienittyä parsakaalia, purjoa, lehtikaalia, vihreitä papuja… kunhan et pihtaile sitruunassa ja/tai appelsiinissa! Voit myös korvata osan linsseistä vaikka quinoalla.

e102a38d0767cf4b548eaa51e1360d1a

205 views

Som Tam Nam Nam

by Juulia 1 Comment
Som Tam Nam Nam

e4a8bd63ec1e42dc0f2c3695c10ef936

Ihka-ensimmäisellä Thaimaanreissullani hurahdin Som Tamiin eli tuliseen papaijasalaattiin pahemman kerran. Ko Sametin rannoilla löhötessäni tilasin usein jokaiselta ohimenevältä papaijasalaattinaiselta annoksen – vaikka sitten kolme kertaa päivässä. En kyllästynyt papaijasalaattiin niin millään.

Kotisuomessa olen ottanut tehtäväkseni paikallistaa thaimaalaisia ravintoloita, joista saisi hyvän Som Tamin – tällä hetkellä suosikkini on Vaasankadun Tuk Tuk. Onneksi osasin matkalla olla sen verran kaukokatseinen, että ostin kotiin papaijaraudan, jollaisella papaijan suikaloi näppärästi. Toisinsanoen: pystyn väsäämään herkkulautasellisen kotioloissa helposti, aina kun tarve iskee!

637f448c7aa33fbc47e1a9fa12c46d83

Salaattiin pohjana on raakaa papaijaa, joka muistuttaa enemmän vihannesta kuin hedelmää – makua kuvailisin hieman kesäkurpitsanomaiseksi. Salaattiin sopivaa papaijaa voi Helsingissä haeskella Hämeentien etnisistä kaupoista, kuten Vii Voanista. Oikeaoppiseen papaijasalaattiin tulee mausteeksi ärjyä ja haisevaa kalakastiketta, kuivattuja pikkuisia katkarapuja, sekä pitkiä vihreitä (longbean) papuja – mutta kotiolosuhteissa vaihdan useimmiten kuivatut katkikset pakastettuihin ja pitkät pavut vihreisiin papuihin. PItkiä papuja löytyy tosin myös etnisistä, eli te autenttisuutta metsästävät, napatkaa niitä mukaan sillä papaijanhakureissulla!

Oleellista salaatin valmistuksessa on raaka-aineiden lisäksi niiden käsittely: salaatti kuuluu nuijia huolella! Paikalliset tekevät salaattinsa suuressa morttelissa, kotona hoidan homman kulhon ja rakkaan perunanuijani avulla.
Reseptejä Som Tamille on varmasti yhtä monta kuin kokkiakin… eri puolilla Thaimaata salaatista tulee hieman erilaista, puhumattakaan Laolaisista, Vietnamilaisisita ja Kambodzalaisista variaatioista. Versioissa vaihtelee niin kalakastikkeen tyyppi, makujen tasapaino, lisukkeet, kuin pääraaka-ainekin: papaija voidaan korvata esim. vihreällä mangolla, kurkulla, vihreillä pavuilla tai porkkanalla. Niinpä olen surutta tehnyt kotona milloin minkäkinlaista omaa versiotani – ihanaa salaatti on silti aina.

ebb1e9f765ffee216ce51f8d24282adc

Eräänlainen Som Tam 2-4:lle:

Puolikas vihreä papaija tai kokonainen vihreä mango
2 rkl palmusokeria (tai ruokosokeria)
1-2 chilipaprikaa (riippuen kuinka tulista haluat)
1-3 tl kalakastiketta (aloita yhdellä, lisää tarvittaessa)
3-4 kirsikkatomaattia tai yksi iso tomaatti lohkottuna
kourallinen vihreitä papuja
1-2 limettiä
1 dl kuivapaahdettuja maapähkinöitä
(1 pieni valkosipulinkynsi)
(1-2 kevätsipulin vartta)
(silputtua tuoretta korianteria/minttua)

Silppua chili (ja valkosipuli) ja laita kulhoon tai isoon mortteliin sokerin kanssa. Nuiji chiliä sokerin kanssa tahnaksi (käytän kotona puista perunanuijaani) ja lisää kalakastike. Puolita kirsikkatomaatit tai lohko tomaatti ja pestyt limetit, lisää kulhoon ja nuiji niitäkin niin, että saat mehun irtoamaan.
Kuori papaija tai mango. Suikaloi hedelmä papaijaraudalla pitkiksi suikaleiksi. Jos sinulla ei ole papaijarautaa, voit raastaa hedelmää (yritä tehdä pitkää raastetta), tai höylätä siitä pitkää suikeroa kuorimaveitsellä, tai pilkkoa sen ohuenohuiksi julienne-suikaleiksi. Rannalla naiset hakkasivat hedelmään pitkittäisiä syviä viiltoja, ja sitten vuolivat pintaa – jos kokeilet tätä tekniikka, varo sormiasi – mitä tahansa tekniikkaa käytätkin, varo siemeniä/kiveä.

Lisää papaija kulhoon ja nuiji ainekset huolellisesti sekaisin. Nuijiessa papaijasuikaleet pehmenevät ja maut sekoittuvat muheviksi. Tarkista lopuksi maut (suolaisuus, happamuus ja makeus pitäisi olla mukavassa tasapainossa) ja lisää maapähkinät ja halutessasi tuoreet yrtit ja/tai pilkottu kevätsipuli.

124c32d7a4ddf198763d374fa6e64ab5

Tuunattu Som Tam 2-4:lle

Tuunatun salaatin pohjana on edellinen resepti. Papaijasalaattiin sekoitetaan muutama desi keitettyä, jäähdytettyä ja valutettua riisinuudelia, muutama desi sulatettuja katkarapuja, reilusti tuoretta korianteria ja/tai minttua, pätkä viipaloitua kurkkua ja porkkanaa. Yleisimmin riisinuudelit vaativat vain muutaman minuutin liotuksen kuumassa vedessä, jonka jälkeen ne voi huuhdella kylmällä vedellä siivilässä. Itse lisää tuohon siivilään jäiset katkaravut, jolloin saan nuudeleita huuhtoessani katkikset sulamaan. Muista tarkistaa valmiin salaatin maku, saatat joutua lisäämään niin limettiä, kalakastiketta, kuin sokeriakin, kun raaka-ainesmäärä kasvaa.
Ps. Papaijan voi tarvittaessa vaihtaa esim. valkokaaliin, varsinkin jos lähistöllä ei ole etnisiä kauppoja mistä mötkälettä löytää. Maapähkinöiden sijaan voit kokeilla cashewpähkinöitä tai seesaminsiemeniä. Myös kuivattu sipuli (tai itse rapeaksi paistettu sipuli/valkosipuli) sopii salaattiin. Lisää se vasta viimetingassa!

Pps. Vegeversiossa kalakastike korvataan suolalla. Soijakastiketta en suosittele korvikkeeksi. Rapeaksi paistetut tofukuutiot sopivat salaattiin hyvin katkaravun sijaan.

83 views