Kotivararesepti: sitruunainen kikhernepata

Kotivararesepti: sitruunainen kikhernepata
Sitruunainen kikherne-orzo-pata

Sitruunainen kikhernepata valmistuu pitkälti kotivaran turvin

Terveisiä kotoa!

Kotona on mukavaa! Introvertilta kotoilu sujuu luonnostaan, hengailen täällä muutenkin suurimman osan vapaa-ajastani. Totuttautuminen elämäni ensimmäisiin etätöihin ja etäopetuksen ammatillisiin haasteisiin on sen sijaan vähän toinen juttu… Puhun harvemmin päivätyöstäni täällä, mutta olen siis ammatiltani kuvataideopettaja. Taideopetuksen järjestäminen etänä on käytännössä tarkoittanut sitä, että olen miettinyt ja laatinut aamusta iltaan kaikille ikäryhmälleni ohjeita tehtäviin, joita voisi tehdä mahdollisimman monenlaisissa kotioloissa. Kouluun suunnittelemiani tehtäviä ei juuri voi tässä hommassa hyödyntää, kun lähtökohtana on pidettävä se, että ns. taidetarvikkeiden osalta käytettävissä on joillain mahdollisesti vain lyijykynä ja paperia.

Onneksi luovaa työtä voi tehdä varsin monin tavoin. Niinpä etätehtävien ideointi on ollut varsin inspiroivaa ja antoisaa, vaikka kiire on toki aikamoinen ollutkin. Ja olen tietysti hurjan kiitollinen siitä, että saan ja voin tehdä etätöitä! Toisaalta kun kaikki luova ajattelu uppoaa nyt työhön, on luova ajattelu elämän muilla osa-alueilla ollut aikamoisessa jumissa. Tai no, välillä myös ajattelu ihan ylipäätään 😀

kotivara resepti

Kotivarareseptit

Nyt kun kotoa olisi hyvä poistua vain pakon edessä, löytyy takataskustani onneksi monta reseptiä, jotka eivät juuri kaupassakäyntiä ja ajatteluakaan kaipaa: yksinkertaisia, muutamista raaka-aineista koostuvia viritelmiä, jotka toimivat vuosikymmenistä toiseen. Yksi rakkaimmista tällaisista resepteistäni – sitruunainen pinaatti-linssikeitto – juontaa juurensa opiskeluaikoihin, jolloin raha oli tiukassa … ja monesti myös aika. Keittoon tarvitsee minimissään vain vihreitä linssejä, valkosipulia, kasvislientä, pakastepinaattia ja sitruunamehua, ja lopputulos on yksinkertaisuudessaan ihanaa. Tämänpäiväinen resepti on makumaailmaltaan lähellä tuota linssikeittoa, kyseessä kun on orzolla rikastettu kikhernepata jonka pääasialliset mausteet ovat valkosipuli ja sitruuna.

Listasin muutaman muun pitkälti kuivakaapin turvin valmistuvan reseptini edelliseen juttuuni Wuhanin “kuumista ja kuivista” nuudeleista. Avainsanoina suurimmassa osassa näitä reseptejä taitaa olla papu tai linssi, sekä pasta ja nuudelit! Kuivakaapistani löytyy kaikkia näitä edellämainittuja runsain mitoin ja eri muodoissa ihan ympäri vuoden, enkä lainkaan ihmettele, että ne löytyvät myös Marttojen laatimalta kotivaralistalta. Papuja ja linssejä parempia kotivara-raaka-aineita ei minusta juuri ole! Kunhan kotoa löytyy lisäksi mausteita (vaikka vain ihan perus suola + pippuri), kasvislientä, laadukasta neitsytoliiviöljyä ja valkosipulia, molempia syö vaikka ihan sellaisenaan.

kotivara

kikherne pasta

Sitruunainen kikhernepata valmistuu pitkälti kotivaran turvin – olettaen että kotivarastasi löytyy samoja asioita kun minulta: kuivattuja tai säilöttyjä kikherneitä, valkosipulia, sipulia, porkkanoita, varsiselleriä, kasvisliemikuutioita, jonkinlaista pastaa sekä sitruunaa (joka voi toki olla myös sitruunamehutiivisteen tai suolaan säilötyn sitruunan muodossa).

Porkkanan ja sellerin voi jättää pois jos niitä ei kotoa löydy, mutta jos kauppaan olisi lähiaikoina joka tapauksessa pakollista asiaa, ota kauppalistalle porkkana, selleri ja sipuli ja pyöräytä niistä pakastimeen italialaisen keittiön salainen ase eli soffritto Kokit ja Potit -blogin tapaan. Siellä käyttövalmiiksi paistettu vihannesseos säilyy hyvin ja on loistava pohja monen monelle ruualle.

Vihreiden osalta kikhernepata on parhaimmillaan tuoreiden yrttien kera (lisään rosmariinia pataan keittovaiheessa ja lehtipersiljaa lautaselle), mutta kuivatut tai pakastetut yrtit toimivat toki myös. Ja jos kotoa löytyy jo kuivahtanut ruukkurosmariini, älä heitä sitä pois vaan valmista siitä rosmariinivettä kikherneiden keittämistä varten tämän ohjeeni tapaan!

kikherne

kikhernepata

Teen tätä pataa (tai ehkä tämä on enemmänkin varsin sakea keitto?) meidän kahden aikuisen taloudessa aina suoraan neljälle, tämä kun on erittäin hyvää myös lämmitettynä. Ehkä pitäiskin tehdä seuraavalla kerralla vaan suoraan tuplasatsi…

Sitruunainen kikhernepata

vegaaninen

4:lle

200 g kuivia kikherneitä* / n. 400 g kypsiä kikherneitä

2 rkl oliiviöljyä

1-2 sellerinvartta (koosta riippuen)

1-2 porkkanaa (koosta riippuen)

1 keskikokoinen sipuli

4-5 valkosipulin kynttä

1 oksa rosmariinia / 1 tl kuivaa rosmariinia

muutama laakerinlehti

1 sitruuna (tai lohko suolaan säilöttyä sitruunaa / 2-3 tl sitruunamehutiivistettä)

1 litra vettä

1 kasvisliemikuutio

100 g orzoa** (n. 1,2 dl) tai jotain muuta pienikokoista pastaa

maun mukaan suolaa ja vastarouhittua mustapippuria

Viimeistelyyn:

kunnon loraus neitsytoliiviöljyä

kourallinen lehtipersiljaa

vastarouhittua mustapippuria

sitruunalohkoja

* 100g kuivia kikherneitä = n. 1,2 dl

** orzo on ison riisinjyvän muotoista pastaa

Valmistelut:

Jos käytät kuivia kikherneitä, laita ne likoamaan runsaaseen veteen kuudeksi tunniksi. Huuhdo ja valuta liotetut kikherneet. Jos käytät säilykekikherneitä, valuta ja huuhdo myös ne. (Kikherneliemi eli aquafaba tosin kannattaa säästää, siitä pyöräytät vaikka vegaaniset marengit!)

Padan valmistus:

Kuutioi selleri, sipuli ja porkkana hyvin pieneksi kuutioksi. Silppua valkosipulinkynnet. Lorauta muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä isoon kattilaan ja kuullota vihannesseosta välillä sekoitellen, kunnes sipuli muuttuu läpikuultavaksi. Lisää kattilaan valkosipuli ja jatka paistamista hetki. Kaada kattilaan sitten litra vettä sekä kikherneet. Heitä sekaan vielä oksa rosmariinia tai teelusikallinen kuivaa rosmariinia sekä muutama laakerinlehti. Kiehauta ja alenna lämpöä sitten sen verran, että vesi miedosti poreilee. Keitä kikherneitä, kunnes ne ovat täysin kypsiä. Lisää kattilaan vasta sitten liemikuutio ja sekoita, kunnes kuutio liukenee.

Poimi kattilasta pois rosmariinin oksa (ja halutessasi oksasta irronneet neulaset) sekä laakerinlehdet ja kauhaise kattilasta sitten desin-kahden verran kikherneitä ja keitinlientä sauvasekoittimen menevään kulhoon padan sakeuttamista varten. Soseuta sivuun otetut kikherneet liemineen tasaiseksi ja jätä odottamaan. Lisää kattilaan orzo (tai joku muu pieni pastamuoto) ja keitä, kunnes pasta on kypsää. Lisää kattilaan sitten takaisin soseutetut kikherneet sekä maun mukaan vastarouhittua mustapippuria.

Viimeistely:

Jos käytät tuoretta sitruunaa, pese se hyvin. Raasta kattilaan hieman sitruunankuorta ja purista sekaan sitruunan mehu. Jos käytät suolaan säilöttyä sitruunaa, poista lohkosta hedelmäliha ja huuhdo sitruunankuorta hetki juoksevan veden alla. Kuutioi säilötyn sitruunan kuori pieneksi ja lisää keittoon. Tiivistettyä sitruunanmehua ei sitten tarvitsekaan kuin tröötätä suoraan kattilaan oman maun mukaan – itse laittaisin muutaman teelusikallisen.

Sekoita hyvin ja tarkista maku – mikäli käytät suolaan säilöttyä sitruunaa, suolaa tuskin tarvitsee lisätä. Muussa tapauksessa suolaripaus voi tässä vaiheessa olla vielä tarpeen.

Tarjoile sitruunainen kikhernepata neitsytoliiviöljylorauksen, vastarouhitun mustapippurin, sitruunalohkon ja lehtipersiljan kera.

kikhernepata

Pysykäähän tekin kotosalla! Ja jos käy aika pitkäksi, kerro vaikka mikä on sun suosikki kuivakaapin/kotivaran turvin valmistuvista resepteistä 🙂

835 views

Wuhan hot dry noodles – Re Gan Mian + kotivararesepti x 8

Wuhan hot dry noodles – Re Gan Mian + kotivararesepti x 8
Wuhan hot dry noodles

re gan mian

Wuhan -nuudelit, iik!

Teinpähän tässä taannoin Wuhanin kuuluisia “hot & dry” nuudeleita (Re Gan Mian). IIK! Saanko nyt koronan? No tietenkään en, vaikka korkkaisin nuudelikulhoni kylkeen Coronan. Kaikenlaisia ihmeellisiä huhuja ja valeuutisia koronaviiruksen ympärillä kuitenkin maailmalla pyörii. Viime viikolla Asematunnelissa eräskin henkilö huuteli jokaiselle aasialaisen näköiselle ohikulkijalle “onkssul korona?” eikä Corona -oluellakaan Iltsikan mukaan ole mennyt ehkä ihan niin hyvin kuin ennen epidemiaa. Corona parka. Tosin enemmän empatiaa koen niitä kohtaan, jotka ovat viruksen riskiryhmässä ja joiden tulotasoon tämänhetkinen tilanne kolahtaa kovimmin. Kaikki eivät voi tehdä etätöitä tai olla pois töistä ilman vakavia seurauksia omalle taloudelleen … ja monelle yrittäjälle tämä poikkeustilanne tulee varmasti olemaan vaikea. Nyt on hyvä osoittaa tukea omille lempiyrityksille!

Uutiset Wuhanista ovat onneksi tässä vaiheessa jo positiivisempia kuin pitkään aikaan, kun taas meillä Suomessa ja monessa muussa maailmassa kolkassa pahin on jo päällä tai kaikella todennäköisyydellä vielä edessä. Liemessä-blogin Jenni on jo avautunut aiheesta kotivara ja myönnän, että tässäkin taloudessa on hyvissä ajoin jo vähän tarkistettu kaappien sisältöä. Jenni sai juttuunsa muutamia varsin ivallisia kommentteja, mutta nyt näyttäisi siltä että kotivaraa –  ja vessapaperia! – on miettimässä aika moni muukin. Tuli kotiin kannetuille varastoille käyttöä tavalla tai toisella, nyt on hyvä palauttaa mieleen myös kaikenlainen kuivakaappireseptiikka! Itselläni sinne entuudesta tuttujen suosikkien joukkoon pääsee nyt myös Wuhanin nuudelit, mutta niistä lisää jutun lopussa.

re gan mianRe Gan Mian on Wuhanin kuuluisimpia ruokia… ja myös ateria, joka valmistuu lähinnä kuivakaapin antimista.

Reseptejä, jotka syntyvät pakasteista, säilykkeistä ja kuivakaapin aarteista tarvitaan minusta aina, oli uhkana pandemia tai ihan vain surkea keli lähteä kauppaan. Ja mitä varustellumpi kuivakaappi ja pakastin, sen enemmän vaihtoehtoja aterialle tietysti löytyy! Omat kaappini ovatkin varmasti aina sieltä varustelluimmasta päästä, minkäs ruokahullu luonteelleen voi. Niinpä pystynkin nyhjäisemään “tyhjästä” yleensä vaikka mitä. Silloin kun en kuitenkaan jaksa kekkailla uusia reseptejä, suosikkejani ovat seuraavat tämän talouden klassikoiksi muodostuneet ruuat:

Kotivararesepti x 8

Dan dan nuudelit
  • Dan dan nuudelit on ihania, vaikka söisi pelkkää kastiketta ja nuudelia (eli käytännössä maapähkinävoita/seesamitahnaa + mausteita + nuudelia). Mutta eipä ne tuoreet raaka-aineet, joita näihin nuudeleihin tarvitaan ole sen ihmeellisempiä kuin kevätsipuli ja jonkinlainen vihreä vihannes (vihreät pavut, parsakaali, lehtikaali, herneenpalot, edamamepavut…), joita voi kiehauttaa nuudeleiden sekaan tarvittaessa myös pakkasesta. Vegaanisen lähikauppaversioni muruseokseen tarvittava tempeh säilyy jääkaapissa kuukausitolkulla, samoin autenttiseen versioon tarvittava kiinalainen sui mi ya cai -pikkeli, mikäli sellaista olisi sattunut kotiinsa hamstraamaan (ja tämän tuotteen hamstraaminen ei muuten liity tässä taloudessa mitenkään koronaan). Ymmärrän, että jollet ole koskaan tätä ruokaa tehnyt, se vaikuttaa ensi alkuun vaikealta. Mutta kun alkuun kerran pääsee ja kotoa tietyt tarpeet löytyy, tämä ruoka valmistuu hujauksessa ja dan dan nuudeleista voi yhtäkkiä tulla sinunkin uusi lempiruokasi ♥
Sitruunainen pinaatti-linssikeitto
  • Tarvitset tähän soppaan vain vihreitä linssejä, valkosipulia, pakastepinaattia, kasvisliemikuution ja sitruunamehua – tai sitruunamehutiivistettä! Tadaa, soppa on valmis. Tätä ruokaa olen syönyt opiskeluajoista asti, eli yli 20 vuotta!
Rosmariinivedessä keitetyt mustasilmäpavut
  • Välillä itseäkin ihmetyttää, voiko niin yksinkertainen asia kuin keitetyt pavut ja valkosipuli tosiaan maistua näin hyvältä? Mutta kyllä ne vaan voi. Rosmariinin lisäksi papuihin sopii muutkin kuivatut yrtit: timjami, laakeri, meirami… ja kunnon loraus oliiviöljyä! Jos pakastimesta löytyy lehtikaalia tai pinaattia, ne sopivat sekaan myös. Lisää ruokaisuutta papuihin saa kun heittää sekaan jauhoista perunaa ja antaa sen muhentua papujen sekaan!
Miso tahini pasta
  • Trööttää kulhoon misoa, trööttää kulhoon tahinia. Paahda sekaan reilusti valkosipulia ja lisää kourallinen ravintohiivahiutaleita ja reilusti vastarouhittua mustapippuria. Pastakastike on valmis! Tykkään syödä miso-tahinisoossilla maustetun pastan kera uunissa paahdettuja tomaatteja (jotka ovat tietysti tuoretavaraa), mutta hei, niitäkin saa halutessaan purkissa! Sekaan voi toki paahtaa muutakin, esim. pakasteparsakaalia.
Perunapasta
  • Perunapastaan tarvitset yllätys yllätys, perunaa ja pastaa! Lisäksi tässä simppelissä ja edullisessa ruuassa pääsee hyödyntämään parmesanjuuston kannan, mikäli sellainen kotoa löytyisi. Koska ruuan esikuva on Italia, seassa on toki myös valkosipulia ja oliiviöljyä. Vihreiksi lisäyksiksi sopii kevään korvilla villivihannekset, mutta toki myös vaikkapa pakastepinaatti.
Kikhernemuhennos
  • Tähän sörsseliin tarvitsen kookosmaitoa, tomaattimurskaa, maapähkinävoita (tai tahinia), mausteita ja kikherneitä. Sekaan voi lisäksi heitellä mitä vaan vihanneksia, mitä kotoa löytyy: perunaa, porkkanaa, sipulia, sekä pakastevihanneksia.
Vihreä valkopapukeitto
  • Se varmaan kävikin jo ilmi, että pakastepinaatti/parsakaali sekä pavut ja linssit ovat täällä kova sana kuivakaappimurkinaa kokatessa. Tähän simppeliin keittoon tarvitset valkopapuja, kasvislientä … ja jotain vihreää, kuten pakastepinaattia ja/tai parsakaalia.
Nopea mustapapukeitto
  • Nopea mustapapukeitto on yläpuolisen reseptin tapaan varsin minimaalinen: tarvitset kypsiä mustapapuja, kaurakermaa, jauhoisen perunan, valkosipulia ja kasvislientä. Mausteiden kanssa voi soveltaa, itse lisään tähän soppaan juustokuminaa ja korianterinsiemeniä 🙂

Okei. Tämän nuudeli-papu-linssi-pakastepinaatti-pakasteparsakaali-litanian loppuun voisi ehkä maistua vielä yhdet nuudelit! Dan dan nuudeleihin hurahtamisen jälkeen olen ollut seuraavaksi eniten innoissani Re Gan Mian -kulhollisesta. Makuprofiili on näillä kahdella Kiinan eri provinsseista tulevilla ruuilla hieman samankaltainen, sillä kastike on Re Gan Mian -nuudeleissa dan dan nuudeleiden tapaan seesamitahnapohjainen.  Wuhanin “kuumat ja kuivat” nuudelit ovat kuitenkin vähemmän tulisia, pähkinäisempiä ja siinä mielessä yksinkertaisempia, ettei niiden kaveriksi paistella mitään erillisiä muruja – kunhan vain avataan pari kiinalaista säilykettä!

re gan mian

Re Gan Mian

Wuhan hot dry noodles aka Re Gan Mian sisältää mm. seesamitahnaa, soijaa, valkosipulia, mausteita ja seesamiöljyä, sekä kiinalaisia säilöttyjä ja pikkelöityjä vihanneksia, kuten vihreitä papuja tai retikkaa. Kiinalaisissa pikkelöidyissä vihanneksissa on yleensä mausteena chiliä ja nuudeleihinkin tulee chiliöljyä, mutta “hot” ei tässä yhteydessä tarkoita silti tulisuutta, vaan kuumuutta. “Dry” taas tarkoittaa, etteivät nuudelit ole liemimäisiä. Nämä ovat siis kuumia ja kuivia nuudeleita.

En ole koskaan käynyt Wuhanissa, mutta kaupunki vaikuttaa tämän ruuan tavoin mahtavalta! Wuhanin historia ulottuu kauas ja kaupungissa on elävä yliopisto- ja punkskene (!) – vaikka olen Kiinassa matkustellut, ensikäden kokemusta minulla ei tästä kaupungista kuitenkaan ole. Olin silti kuullut siitä jo ennen koronavirusta, kiitos Chinese Cooking Demystified YouTube-kanavan. Kiinalaisille resepteille antaumuksella omistautuneiden Stephin ja Chrisin tekeminä hot dry noodles on työläämpikin operaatio, lähtien käsin tehdyistä alkaliinisista nuudeleista lo shui “master stock” -liemen keittelyyn, mutta jos on valmis ottamaan useamman oikotien, valmistuu tämäkin nuudeliruoka melko yksinkertaisesti.

Lasipurkissa on kiinalaista pikkelöityä retikkaa, pussissa tulisia ja kirpakoita lehmänpapuja. En osaa sanoa ovatko nämä juuri oikeita Re Gan Mian -lisukkeita, mutta hyvin nämä ainakin omasta mielestäni toimivat. Nuudeleihin voi laittaa myös zha cai tai ya cai -pikkeleitä.

Oikotietä nuudelionneen

My name is Andong -kanavan versio on jo huomattavasti helpommin toteutettavissa, sillä nuudeleihin olennaisesti kuuluva lo shui -liemi on hänen reseptissään korvattu simppelillä ja vegaanisella mausteseoksella, jota itse surautin kerralla useamman teepussukan verran kaappiini. Jos nyt kotosalla pitää alkaa viettämään enemmänkin aikaa, mikäs siinä toisaalta olisi haudutella liemiä vaikka useamman päivän ajan!

Muuten ei tämä Wuhanissa suosittu aamiaisruoka oikaistuna länkkäriversiona vaadi juuri muuta, kuin reissun aasialaiseen markettiin (tai nettikauppaan), nuudeleiden keittämistä ja asioiden yhteen sekoittamista. Wuhanissa nuudelit olisivat tosiaan alkaliiniseen veteen tehtyjä, viittä vaille kypsäksi keitettyjä, seesamiöljyssä pyöriteltyjä, viuhkalla jäähdytettyjä ja juuri ennen tarjoilua uudelleen kuumaan veteen dipattuja … mutta korvikkeeksi käy useamman lähteen mukaan hätätapauksessa jopa spagetti. Autenttinen hot and dry -nuudelielämys odottaa Wuhanissa, jos sinne jonain päivänä pääsen vierailemaan – kotona Suomessa puutteellisin tiedoin ja taidoin syön vain jotain sinne päin. Hyvää on onneksi silti tämäkin viritys!

Näiden “lo shui” -korvikemaustepussukoiden tekeminen vei 5 minuuttia. Mausteet silppuriin ja silppurista pussiin vaan!

wuhan nuudelit

Kuten dan dan nuudeleiden kanssa, kastiketta näillekin nuudeleille voi tehdä kerralla isommankin satsin, josta ateria syntyy vieläkin nopeammin seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. Tuoreista raaka-aineista olennaisin on kevätsipuli sekä korianteri, jota annokseen usein lisätään. Muut lisukkeet löytyvätkin suoraan purkista! Korianteria ja kevätsipulia ei kotivarasta ehkä minullakaan niin vain löydy, mutta tiesitkö että kevätsipulia voi pakastaa? Sinne vaan× kaiken sen pakastepinaatin sekaan 😀

Re Gan Mian aka Wuhan “hot & dry” nuudelit

2:lle

200 g kiinalaisia vehnänuudeleita (mieluiten alkaliiniseen veteen tehtyjä) tai spagettia

Kastike (tästä riittää neljään annokseen):

3 rkl seesamitahnaa (mieluiten paahdettua tai mustaa)

1-2 tl paahdettua seesamiöljyä

1 tl tummaa soijakastiketta

2-3 tl vaaleaa soijakastiketta

½ tl viismaustetta

¼ tl jauhettua valkopippuria

1 tl sokeria

2-4 rkl maustelientä / lämmintä vettä + 1 valkosipulin kynsi

Sekä:

1-2 tl kiinalaista chiliöljyä

½-1 tl kiinalaista mustaa Chinkiang -etikkaa

Lisäksi:

4-6 rkl kiinalaisia pikkelöityjä papuja / retikkaa ja/tai ya cai tai zha cai -säilykettä

1-2 kevätsipulin vihreä osa silputtuna

tuoretta korianteria

(2 rkl rouhittuja paahdettuja maapähkinöitä)

Mausteliemi:

1 tähtianis, laakerinlehti ja kuivattu siitakesieni

1 tl kumpaakin: kanelia ja juustokuminaa

2 tl kumpaakin: fenkolinsiemeniä ja sichuanpippureita

2 rkl tummaa sokeria

3 neilikkaa

4 vihreää kardemummaa

teepusseja

Lisäksi: pätkä inkivääriä, 1 valkosipulin kynsi, appelsiininkuoriviipale

Valmista ensin mausteliemi, mikäli sitä käytät. Jauha kaikki mausteet hienoksi esim. silppurilla tai maustemyllyllä. Jaa seos neljään-viiteen teepussiin ja sulje pussit huolella esim. paistinlangalla. Kun tahdot tehdä satsin maustelientä, kuumenna pienessä kasarissa muutama desi vettä ja lisää veteen yksi maustepussi, yksi veitsen lappeella murskattu tai raastettu valkosipuli, sekä muutama siivu inkivääriä sekä appelsiininkuoriviipale. Keittele miedolla lämmöllä, kunnes nestettä on jäljellä vajaa desi ja se on vahvan makuista. Purista maustepussista huolella kaikki maut liemeen ja siivilöi sattumat pois.

Kastike:

Sekoita seesamitahna ja seesamiöljy. Lisää seokseen vaalea ja tumma soija, sokeri, viismauste ja sen verran maustelientä (tai lämmintä vettä johon olet raastanut yhden valkosipulin kynnen), että seos on paksua velliä. Chiliöljy ja Chinkiang-etikka lisätään Wuhanissa nuudeleihin vasta kulhossa, mutta minä olen sekoittanut ne jo valmiiksi kastikkeen sekaan varsinkin, jos teen kerralla isomman määrän soossia.

Keitä nuudelit ja valuta ne. Annostele nuudelit kulhoon ja lusikoi päälle muutama ruokalusikallinen seesamitahnaa, kiinalaisia säilöttyjä vihanneksia, reilusti kevätsipulia, hieman tuoretta korianteria ja halutessasi rouhittuja paahdettuja maapähkinöitä. Kuvan annoksessa on muuten myös pieneksi kuutioitua raakaa porkkanaa tuomassa rousketta! Sitten vain kunnon sekoitus ja eikun syömään!

hot dry noodles

Loppuun vielä pyyntö: eihän jaeta uutisia ilman lähdekriittisyyttä, lietsota paniikkia tai hamstrata mitään yli omien tarpeiden?

Ja jos tahdot osoittaa tukesi kotimaisille pienyrityksille ja erilaisille kulttuuritahoille jotka ovat tässä tilanteessa konkurssiuhassa, tee se. Jollei nyt voi mennä paikan päälle asioimaan, ehkä voi ostaa lahjakortin tulevaisuuden varalle, asioida verkkokaupan kautta tai tilata jotain kotiin.

254 views

Neljän chilin chili sin carne

by Juulia 0 Comments
Neljän chilin chili sin carne
Chili sin carne & uunibataatti (vegaaninen)

chili sin carneNeljän chilin chili sin carne & uunibataatti

Chili sin carne

Chili sin carne on lihaton versio lämmittävien ruokien klassikosta, chili con carnesta (josta kirjoittelin viikko sitten). Jos aito tex mex -klassikko chili con carne (“chiliä lihan kera”) on ruokana tuttu, voi äkkisilteen chili sin carne (“chiliä ilman lihaa”) aiheuttaa ihmetystä: eihän chiliin jää lihan jälkeen muuta kuin chilikastike, mikäs ruoka se sellainen oikein muka on? Chili con carne on ruokana tosiaan varsin lihaisa – puristien mielestä se ei saisi sisältää edes papuja, lihaa ja chilikastiketta vaan.

Hyvän vegeversion ruuasta saa kuitenkin aikaan, kunhan laittaa sen lihan tilalle jotain. Heh niinpä. Ja vaikka lihan tilalle voi laittaa vaikka ihan vain papuja, omasta mielestäni parempaa tulee, kun vie virittelyt vähän pidemmälle ja valikoi mukaan kasviperäisiä proteiineja muutamassa eri muodossa. Lisäksi kastikkeeseen kannattaa tuoda eri tavoin umamia ja huolehtia siitä, että ruuasta löytyy tarpeeksi rasvaa!

chili sin carne

Rasvaa?

Jos olet oppinut tarkkailemaan rasvan määrää ruuassa painonhallinta- tai terveyssyistä, rasvan lisääminen muuten melko rasvattomaan ruokaan voi tuntua hassulta. Rasvalisäys tekee monesti kasvisruuille kuitenkin ihmeitä: se tuo ruokaan täyteläisyyttä ja silkkisen suutuntuman, jota ilman ainakin minusta varsinkin juuri chili sin carne jää jotenkin vajaaksi. Sitäpaitsi näissä tilanteissa rasvan laatuun voi itse vaikuttaa ja lorotella pataan kovan rasvan sijaan pehmeää ja sydänystävällistä kasviöljyä.

Proteiinia!

Kuten sanottu, chili sin carne voi tosiaan yksinkertaisimmillaan olla ihan vain papuja chilikastikkeessa. Kotimaisten nettisivujen chili sin carne -reseptejä selatessa soijarouhe ja pavut näyttäisivätkin olevan suosituimpia proteiininlähteitä chili sin carnessa. Alkuvuoden chili sin carne -reseptiikkaa pohtineena olen kuitenkin tullut tulokseen, että itse tykkään eniten kun mukana on proteiinia useammassa eri muodossa. Näin ruokaan syntyy erilaisia tekstuureja ja enemmän vaihtelevuutta kuin vain yhdellä proteiininlähteellä. Niinpä lisäänkin chili sin carneeni niin punaisia linssejä, kasvisjauhista (kuten Muu kasvisjauhis) kuin papuja ja/tai kikherneitäkin. Chilikastikkeessa kypsyvät linssit hajoavat osittain suurustamaan kastiketta, kun taas pavut ja erikseen ruskistettu ja soossissa tovin muhinut kasvisjauhis tuovat ruokaan rakennetta.

meksikolainen chiliChili sin carnen pohja: vanhat kunnon punaiset linssit!

…ja umamia.

Umami on määritelty yhdeksi ihmisen aistimasta viidestä perusmausta makean, suolaisen, happaman ja karvaan lisäksi jo vuodesta 1908. Umami on japania ja se tarkoittaa kutakuinkin “herkullista makua” tai ”miellyttävää, ruokahalua herättävää makua” – mikä voi sinänsä vähän hämätä, kun herkullisuus on kuitenkin subjektiivinen käsite. Umamia löytyy luonnostaan runsaasti lihasta sekä esim. merilevästä, fermentoiduista soijatuotteista sekä pitkään kypsytetyistä juustoista kuten parmesaanista. Kiitos umamille omistautuneen Umami Information Centren opin, että nämä ruuat sisältävät luonnollista glutamaattia, dinatriuminosinaattia tai guanylatea (mikä tämän viimeisimmän nimi suomeksi on, ei valitettavasti tietoa), joista myös arominvahventeita tehdään.

Vegaanisessa chili sin carnessa umamin lähteitä ovat tomaatti, sipuli, valkosipuli, misotahna ja ravintohiivahiutaleet. Tomaattia en chiliini lisää kuitenkaan paljoa, sillä en tahdo tomaatin dominoivan makuja. Myös sienet tuovat ruokaan umamia, joten chili sin carneen voi halutessaan upottaa sekä/joko tuoreita tai kuivattuja sieniä, kuten tatteja tai siitakesieniä. Itselläni on kaapissa tädiltä saatuja kuivattuja suppilovahveroita, joten käytin tällä kertaa niitä! Jos oikein haluan buustata umamikerroksia chiliini, saatan myös käyttää kasvisliemen sijasta kuivatuilla siitakesienillä ja umamia pursuilevalla kombulevällä maustettua dashilientä, kun niiden raaka-aineet kaapistani aina kuitenkin löytyvät.

guajillo chiliChili sin carnen sydän: guajillo, pasilla, chipotle ja ancho!

Entäs se chili!

Kun rasvan, proteiinin ja umamin lähteet on mietitty, kasvisversio chili con carnesta vaatii tietysti myös chiliä. Eikä mitä tahansa chiliä! Parhaaseen lopputulokseen nimittäin pääsee, kun etsii käsiinsä meksikolaisia kuivattuja chilejä, joista jokainen tuo ruokaan omat arominsa. Chili ei tässä ruuassa ole missään nimessä vain tulisuuden lähde, vaan erilaiset chilit luovat monikerroksista makua tähän ruokaan. Jos et usko, niin etsippä liuta kuivattuja meksikolaisia chilejä (miedosta keskituliseen) käsiisi ja maista jokaista erikseen!  Seasta löytyy makuja suklaasta kahviin ja kuivatuista luumuista karpaloon ♥ Voit lukea chili sin carneen käyttämistäni chileistä (guajillo, pasilla, chipotle ja ancho) lisää täältä.

Samaan lopputulokseen ei millä tahansa kuivatulla tai tuoreellakaan chilillä siis pääse. Chileissä on valtavasti eroja! Helsingissä meksikolaisia kuivattuja chilejä myy Hakaniemen Dos Tecolotes -kauppa, muuten näihin chileihin pääsee varmasti kätevimmin käsiksi netissä.

chili sin carne resepti

chili sin carne

Viimeiset ässät chili-hihassani ovat munakoiso ja makeuttamaton kaakaojauhe. Pieneksi kuutioksi pilkottu ja kuumassa pannussa paikoin hyvinkin tummaksi paistettu munakoiso hajoaa chiliin pitkän kypsyttelyn aikana niin, että et edes tajua sitä syöväsi. Se tekee kastikkeen koostumuksesta samalla silkkisen ja täyteläisen – ja tuo makumaailmaan paahteisuutta. Kaakojauhe taas buustaa chilien kaakaoaromeja ja tuo kastikkeeseen hauskaa syvyyttä tekemättä kastikkeesta kuitenkaan suklaan makuista 😀

Kun meksikolaiset kuivatut chilit on kerran tullut hankittua, niistä tekee chili sin carnea lukuisia kertoja. Niihin voi ehkä jäädä myös koukkuun, niin kuin minä! Meillä on nimittäin syöty chiliä kutakuinkin kahtena päivänä viikossa jo useampi kuukausi… Ja näyttäisi siltä että samalla tahdilla jatketaan ainakin siihen asti, kun kevät vihdoin kunnolla alkaa 🙂

Neljän chilin chili sin carne

vegaaninen

4:lle

Chilisose:

1 kuivattu pasilla, ancho ja guajillo -chili

½-1 kuivattu chipotlechili tai 1-3 tl chipotlerouhetta

1-2 dl vettä

Muut raaka-aineet:

300 g Muu kasvisjauhis / Incredible Mince tms. jauhelihan kaltainen kasviproteiinivalmiste

300 g munakoisoa

2-3 rkl oliiviöljyä

1 keskikokoinen keltasipuli

(150 g tuoreita sieniä, kuten herkkusieniä, siitakkeita tai kuningasosterivinokasta)

1 iso yksikyntinen valkosipuli tai 5-6 valkosipulin kynttä

70 g tomaattipyrettä

1 tl kutakin: timjami, juustokumina, korianteri, kaneli,

2 tl mietoa savupaprikaa

1-2 tl pekonisuolaa (Poppamiehen pekonisuola on täysin vegaaninen tuote) tai ihan vain suolaa

2 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta

2 rkl tummaa sokeria

3 laakerinlehteä

8 dl kasvislientä (tai vegaanista dashia!)

100 g tuoreita tomaatteja (tai 100 g paseerattua tomaattia)

(1-2 rkl jauhettuja kuivattuja sieniä, kuten herkkutatteja, suppilovahveroita, siitakesieniä)

1 dl kuivia punaisia linssejä

1-2 purkkia kikherneitä tai valkoisia/ruskeita/Kidneypapuja

1 rkl misotahnaa

2-3 rkl ravintohiivahiutaleita

4-5 rkl oliiviöljyä

Valmistelut:

Poista chileistä siemenet ja revi/pilko ne pieniksi paloiksi. Laita chilit pieneen kattilaan ja peitä vedellä. Keitä kymmenen minuuttia ja ota liedeltä. Jätä chilit kuumaan veteen vielä n. 20 minuutiksi. Soseuta chilit sitten nesteineen tasaiseksi soseeksi.

Kuumenna ison ja syvän kattilan tai padan pohjalla ruokalusikallinen öljyä ja ruskista vegejauhis. Nosta se padasta kulhoon odottamaan. Kuutioi munakoiso pieneksi (n. 1-2 cm) kuutioksi. Silppua sipuli ja valkosipuli. Mikäli käytät tuoreita sieniä, silppua nekin pieneksi silpuksi. Soseuta vielä tuoreet tomaati ja mikäli käytät kuivattuja sieniä, murskaa/jauha ne hienoksi jauhoksi.

Työvaiheet:

Lisää pataan muutama ruokalusikallinen öljyä ja ruskista munakoisokuutioita reippaalla lämmöllä, kunnes kuutiot saavat sieltä täältä reilusti väriä. Lisää pataan sitten sipuli ja valkosipuli sekä tuoreet sienet, mikäli käytät niitä. Jatka paistamista kunnes sipuli pehmenee ja sienten neste haihtuu. Lisää pataan tomaattipyre ja jatka paistamista sekoitellen, kunnes tomaattipyre hieman tummuu ja alkaa tuoksumaan. Lisää kattilaan mausteet, kasvisliemi (tai dashi), chilisose, tomaattisose sekä kuivatut linssit.

Nosta lämpö kiehumispisteeseen ja keittele chilikastiketta keskilämmöllä kannen alla välillä sekoitellen puolisen tuntia, tai kunnes linssit ovat täysin kypsiä ja munakoiso alkaa osittain katoamaan kastikkeeseen.

Huuhtele käyttämäsi pavut/kikherneet ja lisää ne pataan kasvisjauhiksen kera. Sekoita hyvin ja lisää hieman vettä mikäli se on tarpeen. Keittele miedolla lämmöllä vielä vartin verran, jotta kasvisjauhis hieman pehmenee ja imee itseensä kastikkeen makuja.

Viimeistele chili sin carne ruokalusikallisella misotahnaa, muutamalla ruokalusikallisella ravintohiivahiutaleita sekä reilulla lorauksella oliiviöljyä ja sekoita hyvin. Tarjoile sellaisenaan, riisin kera, tai vaikkapa uunissa paahdetun bataatin sisältä! Kuvan annoksissa on myös vihreää kaurafraichea – resepti kuvan alla.

täytetty bataatti

Uunibataatit & vihreä kaurafraiche

Uunibataatit syntyvät näin: pese bataatit ja pistele ne kauttaaltaan haarukalla. Paista bataatteja uunivuuassa 200 asteisessa uunissa täysin pehmeiksi – koosta riippuen n. 45 minuuttia. (Foliota ei tähän muuten minusta tarvita!) Sitten vaan bataatti halki ja chili sin carne väliin. Isosta bataatista riittää hyvin kahdelle.

Vihreään kaurafraicheen tarvitset purkin kaurafraichea, yhden kypsän avokadon, puolisen ruukkua korianteria varsineen (säästä osa lehdistä viimeistelyyn) sekä puolen limetin mehun. Soseuta kaikki keskenään ja mausta ripauksella suolaa.

 

200 views

Kiinalainen muna-tomaattikeitto

by Juulia 0 Comments
Kiinalainen muna-tomaattikeitto
kiinalainen muna-tomaattikeitto

muna-tomaattikeitto

Kiinalainen muna-tomaattikeitto = täydellistä sairaspäivän ruokaa

Lomapöpö & sairaspäivän ruokaa

Taas kerran se iski: pöpö lomalla. Hartaasti odotetun talviloman viimeiset päivät ovat kuluneet makuuasennossa joko nukkuen tai jotain katsellen. Minun tapauksessani se jotain on yleensä ruokaohjelmia. Tällä hetkellä vahvassa rotaatiossa on YouTubesta juuri löytämäni kiinalainen, Yunnanin maakunnassa ruokavideoita tekevä Dianxi Xiaoge. Hänen videonsa ovat kauniita, taidolla tehtyjä ja hypnoottisia kuvauksia perinteisistä yunnanilaisista ruuanlaitto- ja säilöntätavoista, enkä pysty lopettamaan niiden katsomista niin millään! Vaikka ruoka ei ole pariin päivään juuri maistunut, kokkailuvideot siis sitäkin enemmän.

Tänään sain kuitenkin vihdoin ruokahaluni takaisin ja ensimmäinen ruoka jota uskaltauduin kokkaamaan, on kiinalainen muna-tomaattikeitto. Inspiksen tämän ruuan kokkaamiseen sain eräältä toiselta YouTubessa seuraamaltani ruokaihmiseltä, MasterChef Australiastakin tutulta Marion Grasbyltä. Hänen viimeisin katsomani video on kymmenessä minuutissa valmistuva muna-tomaattikeitto, jota hän on kuulemma syönyt paljon viime aikoina ollessaan väsynyt ja raskauspahoinvoinnin vaivaama. Väsymys ja pahoinvointi on ollut täälläkin läsnä, joten ei muuta kuin muna-tomaattikeitto tulille, kun raaka-aineetkin kerran kotoa jo valmiiksi löytyvät!

muna-tomaattikeitto

kananmuna tomaattikeitto

Kiinalainen muna-tomaattikeitto

Kiinalainen muna-tomaattikeitto on lämmittävä, miedosti hapan ja kevyen suolainen lohturuoka joka sisältää yksinkertaisimmillaan vain tomaattia, kevätsipulia, valkosipulia, kananmunaa ja kanalientä (tai ihan vain vettä), sekä minimaaliset mausteet: soijaa ja valkopippuria. Itse kaipasin tänään kuitenkin keittooni vähän enemmän potkua, joten ripottelin sekaan hieman jauhettua sichuanpippuria ja pieneksi kuutioitua inkivääriä. Liemenä käytin kasvislientä ja todellakin ihan kuutiosta vaan. Lisäksi viimeistelin keittoni omaan makuuni sopivaksi paahdetuilla seesaminsiemenillä, paahdetulla seesamiöljyllä sekä pienellä nokareella sichuanilaista chiliöljyä, kun sitä kaapistani kerran löytyy. Nämä lisäykset eivät taida ihan kuulua asiaan, mutta toimivat minulle tässä olotilassa tänään mitä parhaiten!

Muna-tomaattikeitto valmistuu kuin valmistuukin kutakuinkin kymmenessä minuutissa. Ohje on todella helppo, mitä et ehkä usko kun katsot alapuolella löytyvää tekstin määrää. Mutta se johtuu siitä, että minä olen vain huono kirjoittamaan lyhyitä ja ytimekkäitä reseptejä! Sellaisen löydät Marionin sivuilta 🙂

Ps. Mitat ovat suuntaa-antavia. Kaikkea voi ja kannattaa säätää omaan makuun sopivaksi!

Kiinalainen muna-tomaattikeitto

2:lle

koosta riippuen 2-3 tomaattia + n. ¼ tl suolaa

1-2 valkosipulin kynttä

(pikkusormen pään verran tuoretta inkivääriä)

n. 2 tl miedon makuista (seesami)öljyä tai jotain muuta neutraalin makuista kasviöljyä

6 dl kasvislientä

1-2 kevätsipulin vaalea osa

1-3 tl vaaleaa soijakastiketta (eli maun mukaan!)

n. 1/4 tl jauhettua valkopippuria (tai mustapippuria)

muutama tippa paahdettua seesamiöljyä

(ripaus jauhettua sichuanpippuria ja/tai 5maustetta)

(2 tl maissijauhoa/riisijauhoa + n. 2 tl vettä)

2 kananmunaa

Tarjoiluun:

1-2 kevätsipulin vihreä osa

(paahdettuja seesaminsiemeniä)

(sichuanilaista chiliöljyä)

Valmistelut:

Pilko tomaatit ensi lohkoksi, sitten vielä puoliksi. Ripottele tomaateille leikkuulaudalla hieman suolaa ja jätä ne hetkeksi maustumaan. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi sekä inkivääri. Voit myös raastaa molemmat! Itse pidän tässä yhteydessä pikkuruisista inkiväärin palasista, joten kärsivällisesti ensin viipaloin, sitten suikaloin ja lopuksi kuutioin inkiväärin. Viipaloi vielä kevätsipuli ottaen sivuun sen vihreät osat.

Kokkailu:

Lämmitä pienessä kattilassa/kasarissa loraus öljyä. Itse käytän tässä mieluiten miedon makuista seesamiöljyä mutta mikä tahansa suhteellisen neutraalin makuinen kasviöljy toki käy. Paista tomaatteja, inkivääriä mikäli käytät, valkosipulia ja kevätsipulin vaaleaa osaa öljyssä keskilämmöllä silloin tällöin sekoitellen, kunnes tomaatti pehmenee ja osittain rikkoutuu kattilaan (tähän menee 3-5 minuuttia).

Lisää kattilaan liemi ja kuumenna kiehumispisteeseen. Lisää sekaan mausteet eli soijakastike, valkopippuri ja halutessasi sichuanpippuri sekä paahdettu seesamiöljy. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita (tai vettä jos maku on liian tuju – muista kuitenkin että kananmunan lisääminen miedontaa keiton makua).

Jos haluat suurustaa keiton, sekoita maissi/riisijauho ja vesi tasaiseksi ja suurusta keitto seoksella. Suurusteen voi lisätä vähän kerrallaan sekoitellen ja jättää osan käyttämättä kun koostumus on itselle sopivaa. Tarkoitus ei ole tehdä keitosta erityisen paksua. Eikö suurustamista ole toki pakko tehdä lainkaan!

Riko munat pieneen kulhoon ja riko niiden rakenne haarukalla. Pyöräytä kiehuvaa keittoa kauhalla ja valuta munat keittoon ohuena nauhana samalla kevyesti sekoittaen, niin että muna muodostaa keittoon ohutta nauhaa.

Tarjoilu:

Ota keitto liedeltä ja annostele kahteen kulhoon. Tarjoile muna-tomaattikeitto kevätsipulin vihreän osan kera. Itse tykkään lisätä sekaan vielä hieman paahdettuja seesaminsiemeniä sekä sichuanilaista chiliöljyä.

muna tomaattikeitto

Ps. Ihan vaan vinkkinä toinenkin ruoka, jota tykkään kokata kipeänä: okayu eli japanilainen riisipuuro. Sen raaka-aineet löytyvät kotoa kutakuinkin siinä kuin muna-tomaattikeitto -tarpeetkin, sillä tarvitset yksinkertaisimmillaan vain puuroutuvaa riisiä (puuroriisiä/sushiriisiä) ja joko dashia tai ruokavaliosi mukaisen liemikuution. Puuron voi viimeistellä niillä tilpehööreillä mitä kaapista löytyy: pehmeäksi keitetyllä kananmunalla, merilevähiutaleilla, shichimi togarashilla eli japanilaisella seitsenmausteella, seesaminsiemenillä, suolaisenkirpeällä umeboshi-luumulla… jotain näistä omasta kaapistani löytyy kutakuinkin aina.

741 views