Hodaria “nakit ja muusi” + sileäotsainen punaviinitasting

Hodaria “nakit ja muusi” + sileäotsainen punaviinitasting

Huh mikä viikonloppu mulla on takana: kummipojan ihka ensimmäinen yökyläily sekä 7-vuotissynttärit + ystäväporukan illanistujaiset hodaribuffetteineen, lautapeleineen ja viininmaisteluineen. Ihanaa, mutta aikaa omalle rauhoittumiselle jäi kyllä pyöreät nolla minuuttia 😛 Sunnuntaipäivä alkoi sitäpaitsi jo noin kello viisi, jolloin armas kummipoikani päätti että on aika ruveta kyselemään, mitä olen hankkinut hänelle synttärilahjaksi. Tutumpaa mulle on viideltä nukkumaanmeno kuin silloin herääminen, joten loppupäivä meni melkoisessa koomassa!

Viikonloppu meni myös kevyiden nakkiövereiden merkeissä, sillä lauantaina meidän ruokalistalla oli Halloween-henkisesti nakkimuumioita perunamuussipedillä ja sunnuntain kevyt iltapalahan oli tosiaan se kaikkea muuta kuin vaatimaton hodaribuffet. Onneksi niillä synttäreillä ei sentään tarjoiltu nakkeja (vaikka oman lapsuuteni lastenjuhlien vakiotarjoilu eli “nakkisiili” voisikin mielestäni tehdä comebackin)!

Syy kaveriporukan kokoontumiselle oli ystäväpariskunnan avioituminen; häälahjamme kun oli “yhteistä laatuaikaa”, johon poppoosta jokainen oli ideoinut tai valmistanut jotain. Koska pikkusiskoni on entinen Alkolainen, päätimme siskon kanssa vetäistä ohjelmanumerona kevyen ja sileäotsaisen viinitastingin. Viinit maisteluun saimme blogini kautta Social Winesiltä, jonka asiantuntevan henkilökunnan annoin myös valkata meille ne maisteltavat viinit. Tastingiin lähtikin tämän vuoksi myös itselleni yhtä lukuunottamatta vähän tuntemattomampi punaviininelikko, minkä ansioista olin itse tastingissä kutakuinkin samalla viivalla muiden kanssa.

Tiukka punaviinitastingnelikko: Wakefield Cabernet Sauvignon 2015, Concannon Livermore Petit Sirah 2012, McGuigan Bin 3000 Merlot 2014 sekä Castillo Murviedro Tempranillo 2015.

Sileäotsaisessa viinitastingissä ei murehdita, vaikka viinit joudutaan maistelemaan kertislaseista – ne eivät ole viininmaisteluun ihanteellisia, mutta kellä oikeasti on 40 viinilasia?

Neljän suht keskitanniinisen ja -täyteläisen punkun maistelu ei muuten ole mikään helppo homma vaikka vähän viineistä kuvittelee tietävänsäkin. Jotta kellekään ei tulisi liikaa suorituspaineita, olin kehitellyt maistelun oheen luovuutta ruokkivia kysymyksiä tyyliin “kuvaile viinin makua kolmella kultsipuppelisi nimen alkukirjaimella alkavalla sanalla” tai “mikä viineistä muistuttaa eniten rakkauspakkaustasi ja miksi” sekä “kuvaile yhteisen historianne tapahtumaa/tilannetta, jonka viini tuo mieleesi”. Sitä saa mitä tilaa, joten vastauksissa vilisi mm. seuraavanlaisia kuvailuja: jörssärit, totinen, lentokenttäloungemainen, kompromissitreffit ja janottava.

Omaksi suosikikseni viineistä nousi lopulta Castillo Murviedro Tempranillo 2015, joka tastingin alkaessa oli itseasiassa se viini, jota vähiten teki mieleni maistella. Avauduttuaan viinin ensimmäiset tiukan karpaloiset hapot kuitenkin pehmenivät ja makea mausteisuus nousi enemmän esiin. Porukan keskuudessa selkeää yhteistä suosikkiviiniä ei kuitenkaan löytynyt, vaan valinnat jakautuivat melko tasaisesti kaikkien neljän viinin välillä. Ja mikä tärkeintä, meillä oli hauskaa 🙂

Koska olen viime aikoina pyrkinyt kiinnittämään enenevässä määrin huomiota köökkini ruokahävikkiin, oli lauantailta ylijääneille nakeille ja pottumuussille keksittävä maanantaina käyttöä. Kun sunnuntain ylenpalttisesta buffetista riitti jokaiselle kaveriporukan jäsenelle myös kotiinviemisiä, löytyi kotoa maanantaina myös hodarisämpylöitä. Mitäs muutakaan moisesta kombosta voi tehdä kuin ruotsalaistyyppisiä pottumuussilla täytettyjä hodareita?

Muistan vielä varsin elävästi tyrmistykseni, kun kuulin aikoinaan Göteborgissa opiskelleelta isosiskoltani ruotsalaisista hodareista, joihin tulee perunamuussia. Itse asustelin tuolloin Etu-Töölössä ja siinä Mechelininkadun Essolla (joka ei ehkä siinä vaiheessa enää Esso edes ollut, mutta jota en osaa muuksi kutsua) tuli vierailtua harva se lauantaiyö baarista kotiin päin könytessä. Mukaan Essolta tarttui yleensä Ötkerin pizzaa tai sipsejä, mutta jossain vaiheessa kyseinen huoltsikka alkoi tarjoilemaan myös hodareita perunamuussilla ja kuivasipulilla, eivätkä aamuöiset mässäilyni enää olleet entisensä ♥

Maanantaiateriamme oli siis nostalgisesti ruotsalaisia hodareita, tai hodareita “nakit ja muusi” – periruotsalaiseen tyyliin tietysti majoneesia tihkuvalla rapusalaatilla kuorrutettuina. Kuulostanee vähintäänkin epäilyttävältä, mutta suosittelen lämpimästä testaamaan ennen tyrmäämistä!

Perunamuussin tein lauantaina itse oikein perinteiseen tapaan jauhoisista perunoista, maidosta ja voista, mutta rapusalaatin hain lähikauppani tuoretiskistä – piiiiiiitkän maanantaipäivän päätteeksi moisen itse väsääminen väsyneenä nyt olisi ollut sulaa hulluutta. Jollei kotonani olisi jo valmiiksi ollut ystäväni Pian itse leipomia mahtavia hodarisämpylöitä, olisin pokkana ostanut nekin kaupasta. Poikkeuksellisesti siis ateria valmistui tällä kertaa lähinnä valmiita ainesosia lämmittämällä ja kasaamalla – ihanaa!

Ruotsalaiset hodarit 4:lle tai 2:lle tosi nälkäiselle

4 hodarisämpylää

4-8 makuusi ja ruokavalioosi sopivaa nakkia (määrä riippuu nakin ja sämpylän koosta ja nälkäsi määrästä)

n. 2 dl valmista perunamuussia

n. 150 g valmista majoneesipohjaista rapusalaattia (oma valintani tuoretiskillä on aina tulinen chili-rapusalaatti)

ketsuppia, sinappia

n. 4 rkl kuivasipulia

muutama kevätsipulin varsi tai n. 2 rkl hienoksi silputtua punasipulia

Lämmitä nakit kiehauttamalla ne nopeasti kattilassa. Lämmitä myös pottumuussi (notkista sitä tarvittaessa hieman maidolla). Halkaise hodarisämpylät ja laita alaosille ensiksi muussia, sitten 1-2 nakkia per sämpylä. Kuorruta nakit rapusalaatilla, ketsupilla, kuivasipulilla ja kevät- tai punasipulisilpulla. Voitele sämpylöiden kannet sinapilla ja paina kansi kevyesti hodarin päälle.

Sitten vaan ääntä kohti! Mikäli joku onnistuu muuten syömään tällaisen viritelmän sotkematta, nostan hälle hattua, kumarran ja lähetän virtuaaliset 10 pistettä ja papukaijamerkin: olet sankarini!


Viinit tastingiin saatu Social Winesiltä blogini kautta.

79 views

Kirsikkainen punaviinibrownie

Kirsikkainen punaviinibrownie

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja Social Wines

Syksy on ehdottomasti mun lempivuodenaika! …tai ainakin tämä alkusyksy. Pimenevät illat, kirpeä tuuli ja viilenevä sää antavat luvan uppoutua kotiin musiikin ja kirjojen kanssa ulkona huitelemisen sijaan. Syystraditioihini kuuluukin tiettyjen artistien ja levyjen luukuttaminen, lempikirjani uudelleen lukeminen ja elokuvamaratonit Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla.

Kesän kevyet ja kylmät herkut vaihtuvat pikkuhiljaa pitkään hauduteltuihin ja tuhdimpiin ruokiin, jotka maistuvat taas pitkästä aikaa sekä turvallisilta, lohdullisilta, että voimistavilta. Tulkoon talvi, minä olen kyllä valmis!

Juomapuolella kallistun loppuvuotta kohden aina tummempaan ja tummempaan: valkoviinit ja roséet vaihtuvat täyteläisiin punaisiin – berliner weisset ja goset stoutteihin ja porttereihin. Samettiset, vaniljaiset, mausteiset ja tummasävyiset juomat sekä dekadentit pitkään hauduteltavat keittiöklassikot vahvistavat entisestään kuuntelemieni kappalaiden ja lempikirjojeni luomaa mystistä ja taianomaista tunnelmaa. Eskapistisen fiilistelyni ansiosta lähestyvä räntä- ja lumikausi ei pian enää tunnu lainkaan niin masentavalta. Olenko romantikko? KYLLÄ.

Persoonani romanttisen puolen olen oppinut hyväksymään jo aikoja sitten, mutta jotain huolestuttavaa olen viime aikoina itsestäni kyllä havainnut: kun avaan aterialle viinipullon, se ei automaattisesti tyhjenekään loppuun saakka. Ei, vaikka olisi laitettu loraus pataan ja kumottu muutamakin lasillinen siinä sen aterian kyljessä. Ennenvanhaan olisin moista havaitessani huitaissut sen viimeisenkin lirun pois kuleksimasta, mutta nykyään olen ruvennut ilmaamaan niitä viinipullon jämiä seuraavaa päivää varten. Kovin aikuismaista touhua, eikö?

Ilmaamalla viini säilyy mukavasti muutaman päivän, joten se kannattaa tehdä kun tietää jämälle tulevan käyttöä lähipäivinä. Mitäs sitten, jos lähipäiville ei ole tiedossa sopivaa viinikokkailuhetkeä, eikä aikaa lasillisen nautiskelullekaan? No pakkaseenhan se silloin laitetaan! Pakastaminen mahdollistaa viinin käytön ruuanlaittossa vielä kuukausia myöhemmin.

Taannoisessa sunnuntaipöydässämme fiilisteltiin jo syysruokia, vaikka elokuun puolella tuolloin vielä oltiinkin. Oli pitkään hauduteltua ragùuta tagliatellen ja parmesaanikeon kera, sekä pullollinen marjaisaa Zuccardi Q Cabernet Sauvignonia. Kaukaa viisaana verotin pullosta jo alkuun vielä lorauksen muihin tarkoituksiin – uusin käyttökohteeni punaviinin jämille on nimittäin jälkkäriosastoa! Niinpä ateriallamme nautittiin tätä mainiota Argentiinalaista punaviiniä suorastaan kolmessa muodossa: lasissa, ragùssa sekä jälkiruuaksi leipomissani punaviinibrownieissa.

Zuccardi Q Cabernet Sauvignon ei ole kotonamme mikään uusi tuttavuus, maistelin sitä nimittäin jo keväällä pääsiäisaterian merkeissä. Ryhdikäs, tummia marjoja tulviva, aavistuksen kahvia ja tummaa suklaata vilautteleva viini kolahti minulle jo tuolloin, vaikkei se ateriani kylkeen tuolloin päätynytkään. Siinä on sekä puolentoista vuoden tammitynnyröinnin tuomaa rotevuutta, että mustaherukan, karhunvatukan ja kirsikan kepeyttä kivassa tasapainossa. Zuccardi Q toimiikin loistavasti vähän tuhdimpienkin liharuokien kaverina, mutta se ei ole kuitenkaan tanniineiltaan liian tiukka juotavaksi sellaisenaankaan. Erinomainen syysfiilistelypunaviini siis!

Viinin ja suklaan yhdistely menee osastoon makuasiat, mutta itselleni tämä nimenomainen kombo ainakin toimii. Apuvälineenä yhdistämisessä toimii kuivattu kirsikka, joka sitoo brownien maun mukavasti viiniin. Nämä browniet eivät myöskään ole super makeita, minkä vuoksi ne maistuvat myös tällaisen kuivan punaviinin kaverina  – makeamman ystävät voivat halutessaan lisätä toki brownieiden sokerin määrää, mutta tällöin kannattaa valita myös viiniksi jotain vähän makeampaa.

Kirsikkainen punaviinibrownie (4-8 palaa riippuen ahneuden määrästä)

1 ¾ dl punaviiniä (täyteläistä, runsasta, marjaisen mausteista)

1 dl kuivattuja kirsikoita

200 g tummaa suklaata

125 g voita

3 munaa

1¼ dl mantelijauhoja

½ tl suolaa

1,5 dl kookossokeria tai muuta aromikasta tummaa sokeria (muscavado, ruokosokeri)

1 tl vaniljasokeria

1 dl sokeroimatonta kaakaojauhetta

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita kirsikat likoamaan punaviiniin. Voitele pinnoitettu pienehkö vuoka reilusti voilla ja jauhota se ripauksella mantelijauhoa (itse käytän näihin mieluiten leipävuokaa).

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Siivilöi kuivat aineet keskenään kulhoon ja sekoita hyvin. Kun suklaa ja voi ovat täysin sulaneet, nosta kulho vesihauteesta. Anna seoksen jäähtyä kymmenisen minuuttia ja sekoita sitten vispilällä mukaan munat yksi kerrallaan. Lisää tämän jälkeen muna-suklaa-voiseokseen kuivat aineet ja lopuksi punaviiniset kirsikat viineineen. Kääntele seos huolella sekaisin.

Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla n. 20-30 minuuttia, tai kunnes brownien keskiosaan tuupattu hammastikku tulee ulos enimmäkseen puhtaana. Itse tykkään jättää brownien ihan vähän tahmaiseksi mieluummin kuin paistaa sen läpikypsäksi. Paistoaika riippuu vuuan koosta eli brownien paksuudesta, joten uunia kannattaa vähän pitää silmällä.

Jäähdytä brownieta ensin vuoassa puolisen tuntia ja kumoa se sitten leivinpaperin päälle nurinpäin jäähtymään loppuun. Leikkaa herkku terävällä veitsellä paloiksi ja tarjoile vielä hieman lämpimänä ihanan mustapilkkuisen aidon vaniljajäätelön kanssa. Lasi punaviiniä vielä kylkeen ja talvi saa totisesti tulla!

Huom! Valviran ohjeistuksen mukaan en saa julkaista alkoholiin liittyvää kommentointia.

244 views

Citysavustajan naatti-potaattisalaatti

Citysavustajan naatti-potaattisalaatti

Oi että minä tykkään savustetusta ruuasta! Mietin välillä, että onko oikein mitään, mikä ei olisi savustettuna hyvää (paitsi raparperipiirakka, huomauttaisi ystäväni Eevis tähän väliin kokemuksen syvällä rintaäänellä). Toissakesänä savustin munakkaan sekä hurahdin savustettuihin punajuuriin ja halloumiin, viimekesänä taas savuvalkosipuliin. Mutta arvatkaas mitä? En omista grilliä, joten en voi savustaa kotosalla muuta kuin kaupan savustuspussilla.

Toki olen katsonut TV-kokkien kotikeittiösavustusvinkkejä pilvin pimein, eli tiedän että voisin rakennella omia minisavustimiani vaikkapa wokpannuun ja heitellä sinne pohjalle savuamaan vaikkapa teetä. Mutta sitä päivää odotellessa, kun minulla olisi aikaa ja uskallusta alkaa kikkailemaan moista, käytän pokkana savustupusseja. Ne ovat mielestäni varsin toimivia, eivätkä todennäköisesti aikaansaa väärää palohälytystä aivan niin herkästi 😀

Tässä juhannuksen kynnyksellä tuli taas hinku saada jotain savuista. Savunieriän kävin ostamassa naapuriini avanneesta mahtavasta savukalakojusta (Pellingin savukala), mutta jotain sitä tekee mieli savustella itsekin! Vietämme juhannuksen Juuson kanssa tänäkin kesänä stadissa – tällä kertaa enimmäkseen siksi, että Juuson pitää vielä pakkailla tavaroitaan heti juhannuksen jälkeen ajoittuvaa muuttoa varten. Suunnitelmissa on keskiyön kävely lähimetsissä sekä tietysti armoton kokkailu ja syömiskely.

Olen vuosien varrella testaillut erilaisia kaupunkijuhannuksen viettotapoja: olen käynyt We Love Helsingin Juhannustansseissa kukkamekossa, grillannut Teurastamon pihalla, jopa piipahtanut aikoinaan Marian sairaalassa aattoyönä, kun piilolinssini piiloutui silmämunan taakse – ja siellähän sitä lössiä sitten riittikin 😀

Autio keskusta juhannusyönä on aika ainutlaatuinen ja unenomainen kokemus, jonka koen mieluusti uudestaan, vaikka aina välillä jonnekin Helsingistä jussiksi karkaankin. Tänä vuonna eksyn kotikulmilta todennäköisesti enintään lähimmälle kokolle Kivinokkaan, tekee nimittäin kovasti mieli vain nyhvätä kotona.

Pre-juhannusfiilistelyissäni savustin satsin uusia pottuja jo etukäteen. Väänsin niistä perunasalaatin, jonka inspiraationa on Etelä-Italian cucina povera – paistoin savustettujen pottujen sekaan nimittäin punajuurin ja nauriin naatteja, kun en hortoilemaan jaksanut lähteä. Köyhien keittiössä tosin sekaan tuskin päätyisi myös merguezmakkara… mutta menköön nyt tällä kertaa! Kastikkeen tein savustetusta valkosipulista, hunajasta, oliiviöljystä ja sitruunasta. Njam!

Hetken mielijohteesta avasin lautasellisen kylkeen pitkään hautomani Italialaisen suodattamattoman punaisen alkuviinin, Il Secondo di Pacinan. Hurahdin vuosi sitten alkuviineihin, joista erityisesti oransseihin viineihin, ja olen siitä asti pyrkinyt sekä juomaan niitä aina kuin on tilaisuus, että tilaamaan niitä ajoittain kotiini.

Alkuviinithän ovat ns. aitoja ja täysin lisäaineettomia viinejä, luomuja ja käsinkorjattuja. Niiden valmistuksessa ei käytetä mitään lisäaineita, ja käyminen hoituu rypäleen omilla luonnollisilla hiivoilla. Alkuviinejä ei yleensä myöskään suodateta. Lopputuloksena saadaan aikaan viinejä, joilla on aivan omalla laillaan persoonaa, syvyyttä ja luonnetta. Välillä alkuviiniä juodessa kohtaakin täysin uudenlaisia viinimakuelämyksiä; jokainen lasillinen käy seikkailusta ♥

Citysavustajan naatti-perunasalaatti 2:lle nälkäiselle tai 4:lle lisukkeeksi

n. 400 g uusia perunoita

2-3 merguezmakkaraa tai muuta mausteista tuoremakkaraa (n. 200 g)

3-4 punajuuren ja/tai nauriin terhakat varret ja naatit

2-3 kesäsipulia varsineen

1-2 savustettua yksikyntistä valkosipulia tai 3-6 savustettua valkosipulinkynttä

1 sitruunan mehu

loraus pippurista neitsytoliiviöljyä

ripaus suolaa ja reilusti vastarouhittua mustapippuria

Jynssää perunat puhtaiksi ja kuivaa ne. Savusta kokonaiset perunat sekä kokonaiset valkosipulit savustuspussin ohjeen mukaan (suosittelen muuten savustamaan kerralla vähintään tuplamäärän ainakin valkosipulia, sillä sitä on ihana sivellä ihan vaikka voidellulle ruisleivälle). Uuni siis täysille ja ladattu savustuspussi uunin alatasolle, ensin vartti tulikuumassa ja sitten vielä n. 25 minuuttia 200 asteessa. Lopuksi pieni vetäytyminen ennen pussi aukaisua.

Pottujen savustuessa voit pestä naatit ja pilkkoa makkaran, mikäli sitä käytät. Naatit kannattaa minusta leikata juureksista irti heti kotiin saavuttua, huuhtoa ja laittaa sitten vesikannuun leikkokukan tapaan. Siinä hieman nuupahtaneetkin naatit nimittäin terhakoituvat. Nahistuneita tai kellastuneita naatteja ei tietenkään kannata käyttää.

Huom! Henkilökohtaisesti en koe punajuuren naattien nitraattipitoisuutta itselleni kovin suureksi uhaksi, kun niitä kuitenkin verrattain harvoin puputan.

Pilko naatit varsineen muutaman sentin pätkiksi ja paista runsaassa oliiviöljyssä pannulla, kunnes vihreät lehdet muuttuvat läpikuultaviksi (samalla voit hyvin paistaa myös makkaran, mikäli sitä käytät). Pilko muutama sipuli varsineen ja lisää pannulle pehmenemään aivan lopuksi. Käännä lämpö pois ja jätä odottamaan.

Sekoita kulhossa yhden sitruunan mehu, reilu ruokalusikallinen hunajaa sekä iso loraus öljyä. Mausta ripauksella suolaa sekä reilulla määrällä vastarouhittua mustapippuria. Kun perunat ja valkosipulit ovat savustuneet, kuori haluamasi määrä pehmeää valkosipulia ja muussa se haarukalla kastikkeen sekaan. Lohko vielä lämpimät perunat koosta riippuen kahteen tai neljään osaan ja sekoita ne kastikkeen kanssa. Lämpimät potut imevät kastikkeesta mahtavasti makuja itseensä!

Sekoita lopuksi naatit (makkarat) ja potut yhteen ja tarjoile vielä hieman lämpimänä.

Ps. Alkuviiniuteliaiden suosittelen klikkaamaan itsensä Denizin Wine and Finland -blogiin, jossa alkuviinejä tarjoilevia ravintoloita ja baareja on listattu jo kahden blogipostauksen verran 🙂

91 views

Taste of Helsinki 2016 avajaispäivän fiiliksiä

Taste of Helsinki 2016 avajaispäivän fiiliksiä

Yhteistyössä Taste of Helsinki

Taste of Helsinki 2016 -hittiannos sisältää SELLERIÄ!

Ekakertalainen Taste of Helsinki -festareilla raportoi tässä hei! Päädyin vetämään eilen avautuneen tapahtuman avajaispäivän täysillä, kun tajusin että perjantai ja lauantai menee käytännössä festareilla. Siinä ei sitten pikku sateet kuulkaas enää haitanneet, kun lompsittiin deittini Juuson kanssa teltasta toiseen jokaisen vähänkin kutkuttavan annoksen perässä.

Eipä ollut sade pelottanut juuri muitakaan, sillä ropinasta huolimatta teltassa kuin teltassa oli kivasti tungosta, annokset sai silti käteen juurikaan odottelematta. Veikkanpa että sade jopa nostatti tunnelmaa; mikäpä olisi enemmän omiaan tuntemaan suomalaista sisua tässä kaupunkilaisen helpossa elämässä kuin viuhahtelu sissityylillä teltasta toiseen shamppanjan tai suolakuoressa kypsennetyn sellerin perässä? Kyllä tässä maassa on aina pärjätty, säässä kuin säässä!!!

Burgerilla festarinsa aloittivat myös Alisa (Suusta suuhun) ja Jaana (Keittiössä kaupungissa).

Ensialkuun juotiin tietysti tervetuliaisshampanjat ja aperolit (tyhjään mahaan, virhe) ja jahka ravintolat avasivat ovensa, oltiinkin jo varsin hilpeitä ja nälkäisiä. Päätimme aloittaa herkuttelun Bistro o Matin Haukiburger Vol.2:lla, jota olin kuola valuen odotellut käytyäni visiitillä Kirkkonummella.

No olihan se täysin kaiken etukäteishehkuttelun veroinen makupala! Rapeakuorisen mutta pehmeän sämpylän sisällä piileskeli käsittämättömän taidokkaasti paistettu haukimureke, mummonkurkkuja sekä mustekalan musteella maustettua aiolia. Varsin pätevä aloitus, enkä suinkaan ihmettele, jos joku syö tätä tänäkin vuonna useamman kappaleen päivässä.

Ravintola Murun parmesanrisotto, helix-etanat ja persiljaliemi olivat just niin hyvää kuin taannoisella ravintolasafarilla oli lupailtukin; nimikkoannokseen eli Charcuterieen petyin ihan vähän siksi, että olisin voinut enemmänkin näitä ravintolassa itse tehtyjä leikkeleitä mussuttaa. Coppan maukas rasva suorastaan suli suuhun, fenkolilla maustettua makkaraa olisin voinut haukata suoraan pötköstä ja ilmakuivattu ankka, noh, sitä en tohdi enää edes muistella. Giardiniera oli sopivan etikkaista ja mausteista, vihannekset ihanan rapsakoita. Miksi oi miksi tämä leikkelelautanen ei ollut tarjottimen kokoinen?

Alkumaljojen jälkeen nappasimme ensimmäiseksi lasiimme iki-ihanaa oranssia Porta del Vento Saray 2009. Siitä asti, kun kyseiseen viiniin tutustuin, olen ollut sen suuren suuri fani – juoksen nykyään luonnollisten ja alkuviinien perässä kuin mikäkin viinihipsteri. Kuultuani että Saray löytyy tapahtuman viinitarjonnasta, tiesin että sitä tulen juomaan kutakuinkin läpi ateriani. Kyseinen vuosikerta on muuten pikkuhiljaa loppumassa, joten se olis nyt tai ei koskaan, jos sitä haluaa kotiinsa tilata. Itse ainakin meinasin hieman hamstrata, seuraava vuosikerta kun voi taas olla jotain aivan erilaista.

Restoran Ö:n nimikkoannos (hirveä, mustavalkosipulinkastiketta, villivalkosipulin versoja, jäkälää) oli syömistäni annoksista ehdottomasti kaunein.

Restoran Ö:n selleriannos karamellivoineen = napakymppi

Festivaalin ensimmäisen ulkomaanvahvistuksen Restoran Ö:n annokset vakuuttivat. Suolakuoressa kypsennettyä luomuselleriä, karamellisoitua voita, herakastiketta ja sellerin lehtiä sisältävä kasvisannos peittosi helposti jopa etukäteen kovasti odottamani nimikkoannoksen (suolattua hirvenlihaa saarenmaalta, mustavalkosipulikastiketta, villivalkosipulin versoja ja jäkälää).

Äärimmäisen kaunis hirviannos oli todella maukas, mutta sen aromit olivat sen verran mietoja etteivät ne pärjänneet siinä välissä haarukoidulle sellerille. Olen heikkona karamellivoihin, näemmä jopa niin heikkona, että kaavin lapsuuden inhokkiani selleriä sisältäneen lautasen mieluummin kuin syön sen viimeisen murun hirveä – onneksi Juusolle tämä kauppa kävi enemmän kuin hyvin.

Ravintola Kolmos3n Haukea Lag3r-taikinassa (tempura) ja mummonkurkkuja = erittäin hyvvää!!!

Juuson suosikki oli Ravintola Grönin herkullinen nimikkoannos, johon olimme tosin molemmat ns. puolueellisesti ihastuttu jo vuosipäivätreffeillämme Grönissä. Raakakypsennettyä nautaa, litulaukkaa, kevätkaalia ja etikoitua hapankermaa sisältävä annos oli täydellisessä balanssissa; rapea lehtikaali, kirpeä hapankerma sekä aromikas litulaukka täydensivät murean naudan erinomaisesti.

Piipahdimme myös moikkaamassa Punavuori Gourmet -Anikoa olutpisteellä, lasiin napattiin välijuomaksi raikas Brooklyn Sorachi Ace. Olutpisteeltä sai mukaan myös lehtisen, jossa oli paritettu jokaiselle tapahtuman annokselle suositusolut – jollen olisi ollut niin sen oranssin viinini lumoissa, olisin niitä varmaan lähtenyt testailemaankin.

Tämäkin piti tietysti testata: punainen sancerre! Kevyempää ja raikkaampaa punaviiniä en ole tainnut koskaan maistaakaan ♥

Viinilehden top 5 -suosituslistaltakin löytyvää roséta oli toki myös pakko maistaa (mutta ei sitä Bradin ja Angelinan viiniä vaan Lafage Miraflors Rosé) – Juuson lasissa jälkiruokaviiniä, jonka nimi unohtui pistää ylös. Hupsista!

Pikku tauon jälkeen ruoka maistui taas. Ravintola Tocan ahvenanmaan karitsa munakoisopedillä oli murea ja mehevä, Sinnen BBQ-kana erinomaista. Erityisesti ihastuin annoksen hernesoseeseen, mintutkin popsittiin viimeistä lehteä myöten. Askin nimikkoannos  ”Askin Legendaarinen Metsä” sekä Pastorin “Chipirones” osoittautuivat itselleni pieniksi pettymyksiksi, vaikka hyviä toki molemmat olivatkin. Eipä näillä festareilla mitään huonoa varmaan saakkaan vaikka kuinka etsisi.

Takana Sinnen BBQ-kanaa, hernettä ja minttua, edessä Tocan Ahvenanmaan karitsaa, munakoisoa ja valkosipulia.

Edessä “Askin legendaarinen metsä”, takana Askin Hiillostettua Luomu Salaattia Ahlbergiltä, Muikunmätiä & Ruohosipulia –  se ehkä mitäänsanomattomin syömistämme annoksista. Höh.

Pastorin Chipirones eli Rapeiksi paistettuja pieniä mustekaloja, aiolia, fermentoitua chiliä, kevätsipulia ja chiliä. Maistui lähinnä frittitaikinalle sekä (erittäin maukkaalle ) chilille. Höh tällekin.

Hellan ja Huoneen nimikkoannos oli illan paras lautasellinen, jos minulta kysytään. Valitettavasti tässä on myös illan huonoin kuva…

Mietimme pitkään, minkä annoksen kumpikin meistä söisi toiseen kertaan, ja itse päädyin lopulta Hellan ja Huoneen “Lapinkobeen”. Kylmäsavustettua maa-artisokkaa, lipstikkaa ja ruisviskillä maustettua Lapin härkää sekä talon mallasleipää ja ruskeaa voita sisältävä annos oli yksinkertaisesti maukkain kaikesta maistelemastani. Kylmäsavustettuihin maa-artisokkiin oli jätetty ihanasti puruvastusta, ruskealla voilla päällystettyyn leipään sai ihanasti imeytettyä lautasen pohjalla lainehtivan viskiliemen (tosin lopuksi viimeiset tipat vielä vuorotellen juotiin) – jokainen annoksen komponenteista maistui selkeästi itseltään ja toimi myös täydellisesti yhteen.

Juuson ei valintaansa sen sijaan pitkään tarvinnut pohtia – hänelle se oli itsestäänselvästi Grönin raakakypsytettyä nautaa sisältävä nimikkoannos. Ehkä meidän pitää suoriutua tänne viikonlopun aikana nämä kaksi annosta vielä santsaamaan, tai sitten on uuden Grön-visiitin aika. Tampere ja Tallinna voisivat myös olla ihan kivoja kesämatkakohteita…

No syötiinhän me yksi jälkkärikin: Hellan ja Huoneen “Herukkapensas”. Herukanlehtivaahtoa, paahdettua valkosuklaata ja hapankermajäätelöä, joista ihanan kirpeää herukanlehtivaahtoa olisin voinut lusikoida sellaisenaan – Juusolle maistui myös vaahdon alta pilkistävä valkosuklaa.

Että semmoinen avajaispäivä! Kuten ilmeistä näkyy, fiilis oli jotakin ihmettelyn ja lapsekkaan innostuksen välimaastosta. Mahtava ilta! Suosittelen festaria vahvasti kaikille herkkusuille ja muillekin. Paikallahan voi siis ihan vain piipahtaakkin, vaikka itse suosinkin aina mieluumin övereitä kuin vajareita.

Taste of Helsinki

16.-19.6. 2016

lounaskattaus to-la klo 11-15

päivälliskattaus to-la 17-23 (ravintolat sulkevat klo 22)

sunnuntaibrunssi 11-16

Kansalaistorin puisto

Ps. Illan meille tarjosi Taste of Helsinki, jolle iso kiitos hetkellisestä Kroisosfiiliksestä! Harvoinpa sitä tulee “tuhlailtua” yhdessä illassa kokonaista säkillistä rahaa silkkaan hedonismiin. Söimme yhteensä 14 annosta + muutamat viinilasit, eipä sellaista tosimaailmassa niin vain tekisi – vastaan tulisi kukkaron pohja huomattavasti nopeammin, samoin kiristelevä vatsanahka. Pienille annoskoille ja matalille hinnoille täältä siis iso peukku!!!

368 views