Sfincione aka joulupizza

Sfincione aka joulupizza

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja Social Wines

Punkku ja pizza. Klassikkoyhdistelmä, jota himoitsen ympäri vuoden – tosin erityisesti talvella ja mieluiten kotisohvalle käpertyneenä.

Ei siis ihme, että meinasin hyppiä pöksyistäni, kun kuulin sfincionesta, sisilialaisesta joulupizzasta! Minulle joulu on nimittäin juurikin sohvalle käpertymisen aikaa, pötköttelyä, rentoilua ja mitäpä muuta kuin useamman vuorokauden kestävä herkuttelumaratoni. Vaikka perinteisillä jouluruuilla on vakaa paikkansa joulupöydässäni, alkaa sitä kokemukseni mukaan jossain vaiheessa pyhiä aina tekemään mieli jo jotain ihan muuta – kuten vaikkapa juuri pizzaa (koska sitä nyt ei tekisi mieli?)

Sfincione on sisilialainen pizza, joka eroaa napolilaisesta siinä, että sen pohja on pannupizzamaisesti paksumpi, siihen tulee enemmän soossia ja se päällystetään juuston lisäksi leivänmuruilla. Usein se myös paistetaan neliskulmaisella pellillä. Kaikkein esteettisin pizza se tuskin on, mutta älkää antako ulkonäön hämätä, se on mehevää ja täyteläistä ja todella vaarallisen koukuttavaa! Sisiliassa sfincione kuuluu niin joulun kuin uudenvuodenkin juhliin, kertoo pikainen netin kaivelu, tosin sitä syödään ilmeisesti myös ympäri vuoden kuten minäkin tähän herkkuun tutustuttuani todennäköisesti teen.

Tehtyäni ensimmäiset sfincioneni hoksasin heti, mikä tässä pizzassa on parasta ja miksi se sopii joulupyhien aikaan kuin nakutettu: lähes jokaisen sen ainesosista voi valmistaa useita päiviä etukäteen. Pizzahimon iskiessä ei siis tarvitse kuin kurkottaa jääkaappiin, kasata pizza ja paistaa se.

Taikina varsinkin on helpoimpia pizzataikoinoita, joita olen koskaan kokeillut. Siinä kun ei juuri muuta kuin sekoiteta ainekset yhteen ja lykätä ne kelmutettuna jääkaappiin, jossa se saa fermentoitua jopa 3-4 vuorokautta.

Ystäväni Eevis ja Jarkko vääntäytyivät keskikaupungilta tänne lähiöön viime viikolla lounaalle, joten nostin suorituksen kunniaksi sfincionen kaveriksi pöytään pullon jouluista punaviiniä, Los Monteros Crianzaa.

Los Monteros on sopivan mehevä, täyteläinen ja tanniininen tuhdin pizzan kaveriksi (vaikkei sisilialaista olekaan). Tämä aavistuksen nahkainen, vaniljainen ja makean mausteinen punaviini on myös pizzassa käytettävän suolaisten ja terävien cacciocavallon/provolone piccante -juustojen oiva kumppani. Eipä viinivalintaa lainkaan huononna sekään, että tätä viiniä on ilo nautiskella sohvalla vielä senkin jälkeen, kun pizza on kadonnut viimeistä murua myöten!

Käyttämäni reseptin mukaisesti tehtynä sekä taikinaa että iki-ihanaa, karamellisoidulla sipulilla ja anjoviksella maustettua tomaattisoossia tuli todella reilu määrä, joten tässä kahden hengen taloudessa pizzaa saatiin syödäkseen ekaa kertaa reseptiä testatessani useampikin päivä putkeen. Tämän havainnon tehtyäni puolitin ohjeen.

Alkuperäisohjeessa ainesosat pitää lisäksi mitata gramman tarkkuudella – ei tule tapahtumaan tässä taloudessa, ellen saa joululahjaksi pikkutarkkaa keittiövaakaa! Niinpä käänsin grammamäärät omaan ohjeeseeni hieman summittaisemmiksi teelusikoiksi ja desilitroiksi, enkä usko tehneeni alkuperäisohjeelle näin toimiessani kovin suurta hallaa. Täyttä varmuutta en taida tosin saada, ennen kuin pääsen mittailemaan raaka-aineita gramman tarkkuudella… Joulupukki, olethan kuulolla?

Suurperheelle tai kestopizzanhimoisille suosittelen ohjeen tuplaamista takaisin alkuperäismäärään – yhden paistinpannukokoisen pizzan sijasta saat silloin joko useamman samanmoisen, tai sitten kokonaisen uunipellillisen tätä rapeaa ja koukuttavaa herkkua!

Sfincione n. 4:lle

Taikinaan:

250 g vehnäjauhoja

5 g suolaa (vajaa 1 tl)

3 g kuivahiivaa (n. ½ tl)

2 rkl oliiviöljyä: 1 rkl taikinaan + 1 rkl kulhoon

173 g vettä (n. 1 ¾ dl)

Tomaattisoossiin:

n. 4 dl kokonaisia säilyketomaatteja liemineen

1 iso keltasipuli

2-4 valkosipulin kynttä

3 rkl oliiviöljyä

½ rkl sokeria

½-1 tl chilihiutaleita

1 tl oreganoa

4-10 anjovisfilettä

suolaa ja mustapippuria maun mukaan

Päälle:

n. 200 g ciabattaa tms. maukasta vehnä- tai sekaleipää

¼ dl oliiviöljyä

30 g hienolla terällä raastettua cacciocavalloa/provolone piccantea (*

50-100 g cacciocavalloa/provolone piccantea (**

¾ dl oliiviöljyä

Aloita valmistelut pizzataikinasta: mittaa taikinan kuivat aineet kulhoon ja sekoita huolella. Lisää vesi sekä 1 rkl öljyä, sekoita tasaiseksi – taikinaa ei tarvitse vaivata ja sen kuuluu jäädä hieman kosteaksi. Valuta loppu öljy kulhoon ja pyörittele taikinapallo siinä. Kelmuta kulho ja siirrä jääkaappiin vähintään yön yli, tai jopa kolmeksi vuorokaudeksi.

Myös kastikkeen voi valmistaa useamman päivän etukäteen: silppua sipuli ja valkosipuli hienoksi. Kuullota niitä öljyssä paistinpannulla viitisen minuuttia, lisää sitten sekä sokeri että ripaus suolaa. Jatka paistamista miedolla lämmöllä, kunnes sipuli muuttuu kullanruskeaksi – tähän menee ainakin minulla vähintään parikymmentä minuuttia. Lisää karamellisoituneeseen sipuliseokseen sitten tomaatit ja riko niitä lastalla hieman. Lisää kastikkeeseen makusi mukaan anjovisfileitä, chiliä sekä oreganoa. Keittele kastiketta vähintään puoli tuntia miedolla lämmöllä ja tarkista lopuksi maku. Lisää tarvittaessa suolaa sekä vastarouhittua mustapippuria.

Valmistele vielä leivänmurut: viipaloi leipä ja kuivata sitä uunissa n. 175 asteessa, kunnes se saa hieman väriä ja on kauttaaltaan kuivunut (jos omistat leivänpaahtimen, voit myös paahtaa viipaleet). Silppua kuivahtaneet viipaleet sitten tehosekoittimessa juustoraasteen ja oliiviöljyn kera.

Ota taikina huoneenlämpöön n. tuntia ennen kuin alat leipomaan. Öljyä pieni uunivuoka tai uunin kestävä paistinpannu ja kumoa taikina siihen. Painele ja tuupi taikina varovasti astiaan reunoja myöten ja jätä sitten kohoamaan vielä tunniksi. Taikinaa saa olla jo tässä vaiheessa paistoastiassa noin sentin paksuinen kerros – vähän kuin focacciaa siis tekisi.

Laita uuni lämpenemään 230 asteeseen. Lisää kohonneen taikinan päälle hellästi tomaattisoossi, sitten leivänmuruseos ja lopuksi loppu juusto raastettuna sekä oliiviöljy ohuena nauhana. Paista pizzaa n. 25-30 minuuttia uunin keskitasolla, eli kunnes juusto on ruskistunut ja pohja kypsä. Varo polttamasta leivänmuruja – siirrä vuoka tarvittaessa uunin alatasolle.

Sitten ei muuta kuin pala pizzaa käteen ja herkuttelemaan! Sfincione maistuu erittäin hyvälle myös kylmänä … ehkä tuo ohje olisi siis sittenkin hyvä tuplata takaisin alkuperäismääräänsä?

*) Cacciocavalloa on suomesta harmillisen vaikea löytää, mutta hyvin sen kaltaista provolone piccantea löytyy ainakin Hakaniemen Kauppahallin Lentävästä Lehmästä. Olen tosin tehnyt sfincionea myös kotimaisella mustaleimalla, parmesanilla ja pecorinolla … mutta ei kerrota sitä sisilialaisille!

**) Alkuperäisohjeen mukaan juustoa ei tule tähän pizzaan minunlaiseni juustohiiren mielestä kovinkaan paljoa – tässä keittiössä määrä on siksi ruvennut pikkuhiljaa hieman kasvamaan. Ehkä ei kerrota sitten siitäkään niille sisilialaisille?

Ps. JOULUPUKKI, voisin mieluusti myös ottaa joululahjaksi matkan Sisiliaan testaamaan tätä pizzaa sen alkulähteillä 😀


Koska kyseessä on alkoholiyhteistyö, Valviran ohjeistuksen mukaan en voi julkaista alkoholia koskevia kommentteja.

Sfincioneen liittyvät ajatukset ovat kuitenkin erittäin tervetulleita!

1 400 views

Blinikakku

Blinikakku

blinikakku

Maistuisko blini tai pari? No maistuishan se – ja kun blineistä on kyse, pari ei riitä alkuunsakaan! Ratkaisu tällöin on blinikakku!

Blinihimon iskiessä ei minusta kannata turhia tuhista, vaan lähteä samantein mielitekoa toteuttamaan. Niinpä päädyimme blinibrunsseilemaan eilen ihan muuten vaan, vaikka alunperin olinkin kaavaillut rakentavani tällaisen blinifanin kakun Juusolle hänen syntymäpäiväkseen. En sitten vain millään malttanut odottaa siihen asti… eikä se onneksi haitannut Juusoakaan lainkaan.

blinikakkuSellainen Pisan torn…. eikun blinikakku.

Tulipahan myös todettua, että näyttävän blinikakun ex tempore väsääminen brunssille onnistuu myös aamu-uniselta ja kiireiseltä blinifanilta – kaikkea kun ei aina tarvitse valmistaa itse. Hyviä ideoita ei kannata pantata, tai siirtää niiden toteuttamista tulevaisuuteen vain siksi, ettei juuri nyt ole aikaa tai energiaa ns. täydelliseen suoritukseen. Sellaisina aikoinahan jotain kivaa juuri tarvitaan!

Niinpä pistin tuumasta toimeksi, vaikka ihanneminäni kuiskailikin jostain aivojeni perukoilta syytöksiä siitä, etten blinikakkuni osasista tällä kertaa itse valmistanut ainuttakaan. Jotenkin kuitenkin kuvittelisin, etten ole se ainoa intohimoinen kotikokki, jolla on tarve välillä hieman oikaista … eli ihanneminälleni siis tiedoksi: oleppa hiljaa siellä.  Loistavien itsepaistettujen blinien tekeminen, lohen graavaaminen ja sen sellainen on ihanaa puuhaa, mutta juuri nyt se on sellaista luksusta, johon vain tuolla ihanneminälläni on aikaa ja energiaa – ehkä hän pääsee siis päättämään asioista sitten lomalla.

Ihanneminän suun tukittuani suuntasin siis päättäväisesti perjantaisella lounastauollani Stockan Herkkuun. Tuossa vaiheessa vielä mietin vähintäänkin graavaavani lohen itse, mutta poistuessani kaupasta löytyi koristani kuitenkin valmiiksi paistettujen blinien lisäksi niin lohen mätiä, graavilohta, kylmäsavustettuja silakkafileitä kuin valmista skagen röraakin + muutama muu tilpehööri. Kalliiksihan se tuli, mutta eipä tällaisia ideoita joka viikonloppu toteutetakaan 🙂 Lisäksi moisen törsäilyn avulla ostin itselleni blinin paistohommista vapaan perjantai-illan, jonka vietin sen sijaan ystävän kanssa rauhassa jutellen. Ei paha valinta, ei lainkaan.

Sen verran ihanneminä pääsi lopulta ääneen, että edellämainittuja ainesosia hieman tuunattiin kakkua varten: graavilohi laitettiin maustumaan puolukkasurvokseen muutamaksi tunniksi ja Herkun varsin simppeli skagen rörä sai ytyä runsaasta määrästä vastaraastettua piparjuurta.

Blinikakku oli sekä tämän parhaillaan äänessä olevan oravanpyöräminän, että hiljennetyn ihanneminän mielestä sen verran suuri menestys, että lopuksi kakun osien alkuperällä ei ollut mitään väliä. Veikkaan kuitenkin, että seuraavalla kerralla alan tällaiseen kakunrakentelupuuhaan, kun minulla on aikaa paistaa blinit ihan itse. Kaupan blineille kaikki kunnia, mutta ovathan ne itsepaistetut ihan omaa luokkaansa!

Senpä vuoksi en malta olla laittamatta tähän lempi bliniohjettani. Minusta parhaat blinit tehdään tattarijauhoihin ja taikinanesteessä on oltava ehdottomasti olutta. Pidän kovasti happamista mauista, joten teen joskus blinitaikinan kermaviilin sijasta myös Bulgarian jugurttiin. Resepti, jota yleensä käytän hieman ainesosia vaihdellen, perustuu tähän ohjeeseen ja on kutakuinkin seuraavanlainen:

Tattari-olut blinit n. 10 kpl

2 dl bulgarian jugurttia tai kermaviiliä

3 dl tummaa lageria (Karhun Tumma Ykkönen on oma suosikkini blinitaikinassa)

20 g tuorehiivaa

ripaus sokeria

3 dl tattarijauhoja

Seuraavana päivänä:

1 dl kuumaa maitoa

1 dl tummaa lageria

suolaa maun mukaan (n. 1 tl)

1 kananmuna valkuainen ja keltuainen eroteltuina

n. ½ dl voisulaa

runsaasti voita paistamiseen

Lämmitä kermaviili/jugurtti ja olut kädenlämpöiseksi. Liuota seokseen sitten hiiva. Lisää taikinaan ripaus sokeria ja tattarijauhot, sekoita huolella. Peitä taikinajuuri ja laita se tekeytymään viileään (esim. jääkaappiin) seuraavaan päivään saakka. Kiireellisemmän blininälän yllättäessä taikinajuuren tekeytymistä voi nopeuttaa hapattamalla juuren huoneenlämmössä, silloin taikinan tekoa voi jatkaa noin parin tunnin kuluttua.

Kun olet valmis aloittamaan blinien paiston, lisää taikinajuureen kuuma maito, loppu olut, suola, voisula sekä keltuainen ja sekoita huolella. Vatkaa valkuainen vaahdoksi ja kääntele se taikinaan juuri ennen paistamista. Paista blinit blinipannussa reilussa voissa kullanrapeiksi ja tarjoile omien mieltymyksiesi mukaisten lisukkeiden kera. Blinien määrä riippuu siitä, minkä kokoisesta pannua käytät ja kuinka paksuista blineistä pidät.

Mitä tulee yksittäisten blinien muuntamisesta kakuksi: uskon, että jokaisella herkkusuulla on blinien itsensä lisäksi myös täytteiden suhteen oma näkemyksensä. Niinpä seuraavaksi listaamani ainesosat ovat oma suositukseni; laittakaa ihmiset toki omaan kaakkuunne just sitä mitä mielenne halajaa! … Tosin jos siihen tulee sienisalaattia, niin minua ei tarvitse kutsua kylään 😛

Blinikakku 4:lle

4-6 keskikokoista bliniä (riippuen nälästä ja blininhimosta)

täytteeksi esim:

n. 100 g graavilohta (+ n. 3 rkl puolukkasurvosta)

n. 100 g kylmäsavukalaa (esim. kylmäsavusilakoita)

n. 150 g valmista tai itse tehtyä katkarapusalaattia

n. 150 g mätiä (oma suosikkini on kylmäsavustettu lohen mäti)

1 keskikokoinen punasipuli hienona silppuna

yhteensä n. 3 dl creme fraichea ja/tai smetanaa

vastarouhittua mustapippuria

puolisen ruukkua tilliä

tuoretta piparjuurta

muutama hapankurkku + 2-3 rkl hunajaa

Kakun kerrosten suunnittelussa tyyli on tietysti yhtä vapaa kuin itse täytteiden ja blinitaikinan valinnassakin. Itse kasasin kerrokseni kuitenkin niin, että ladoin blinille ensin muutaman ruokalusikallisen ranskankermaa, sitten hieman mätiä/graavilohta/kylmäsavukalaa/katkarapusalaattia sekä lopuksi punasipulisilppua, mustapippuria ja tilliä – ja sitten seuraava kerros ja täyte kehiin. Graavilohen maustoin muutamaa tuntia ennen kakun kokoamista puolukkasurvoksella, jonka kaavin lohen pinnasta pois juuri ennen kakkuhommia. Puolukka antaa kalalle kauniin värin lisäksi mukavaa hapokkuutta ja raikkautta. Skagen röran maustoin vastaraastetulla piparjuurella.

Lopuksi koristelin blinikakun ranskankermalla, mädillä, raastetulla piparjuurella sekä smetanaruusukkeilla, joiden pursottamista voisin tosin selvästi hieman treenata…

Tässä muutama käytännön vinkkini:

  • tuin blinikerrokset kahdella sopivan pituiseksi leikatulla grillivartaan pätkällä, jotka työnnettiin pystyyn blinitornin vastakkaisiin reunoihin.
  • Kaupan blinejä kannattaa lämmittää hieman ennen kakun kokoamista. Vastapaistetun kuumat taas sulattaisivat smetanaa ja ranskankermaa tällaisen kerrostelun suhteen liikaa – omatekemiä kannattaa siis sen sijaan jäähdytellä. Lämmitetyistä blineistä rakennettu kakku tarjoillaan tietysti myös aikailematta jo pöydässä odotteleville herkkusuille.
  • Mikäli blinit jättää jo kakkua kootessa täysin kylmiksi, menee tämä viritelmä omasta mielestäni hieman voileipäkakun suuntaan (nam!) ja tuolloin laittaisin kuoruttamattoman kakun vetäytymään ja tekeytymään jääkaappiin ainakin muutamaksi tunniksi. Tämän totesimme hyväksi ideaksi käytännössä viime yönä: söimme nimittäin erinäisistä juhlista kotiuduttuamme loput rääppeet jääkaapista, jossa blinikakku oli mehevöitynyt aivan tolkuttoman herkulliseksi. Yöpala deluxe!
  • Mikäli paistelet blinit pikkupannulla, voi jokainen koota oman kakkunsa vaikka suoraan pöydässä. Moinen ohjelmanumero blinikesteillä saisi ainakin minut huokailemaan onnesta ♥

blinikakku

Kakun kaverina meillä oli blineille hienosti sopivaa kuivaa rieslingiä, Dr. Pauly-Bergweiler Riesling Trockenia vuodelta 2015. Viini on rasvaisen puoleiselle blinikakulle sopivan hapokas ja sen sitruksiset ja viheromenaiset aromit raikastava kokonaismakuelämystä mukavasti. Eipä olis varmasti silti shampanjakaan ollut hullumpi valinta tähän herkuttelutuokioon!


Viini saatu testiin blogini kautta Social Winesiltä.

220 views

Dukkah & kultaiset pikkujoulut

Dukkah & kultaiset pikkujoulut

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja Social Wines

Jokos teillä on pikkujoulukausi korkattu? Mullapa on! Näissä blogihommissa pääsee usein ottamaan varaslähdön juhlaan kuin juhlaan; olen siis viettänyt myös ensimmiset pikkujouluni varsin hyvissä ajoin jo lokakuussa 😉

Aika eksklusiivinen meininki meillä kyllä oli, pikkujouluihin oli kutsuttu nimittäin vain pikkusiskoni Nuppu hauvoineen, ekstrasisko Eevis sekä tietysti Juuso – eli toisinsanoen luottomallini, kun pitäisi saada vähän elämää näihin mun ruokakuviin. Tällä VIP-porukalla sitten etkoilimme muutaman tunnin, kunnes talo täyttyi lopuista vieraista ja juhla muuttui simsalabim vaan pikkujouluista Juuson tupaantuliaisiksi ♥

Juuso (kameran takana), ekstrasisko, pikkusisko & kaksi karvaista siskoa = Very Important People.

Tarjolla näissä supereksklusiivissa pikkujouluissa oli yhtä lempikuohuviiniäni Jaume Serra Cava Brutia, jonka kylkeen ideoin jo viime vuonna vähän naposteltavaa. Jaume Serra on luottovalintani kuohuviinihyllyllä sen erinomaisen hinta-laatusuhteen vuoksi; se on loistava juhlajuoma sellaisenaan ja lisäksi se toimii todella monenlaisen ruuan kaverina. Tänä syksynä Jaume Serra on puettu kultaiseen asuun, minkä ansioista se sopii pikkujoulukauden juhlapöytään jopa entistä paremmin – ainakin itselläni oli hauskaa suunnitellessani valkoisen ja kullan sävyistä, omasta mielestäni varsin “rennon eleganttia” tarjoilupöytää.

Tryffelipopparit toimivat viime vuonna niin hyvin tämän cavan kanssa, että niitä oli tarjolla tietysti näissäkin pikkujouluissa. Lisäksi pöydässä oli mustapapubrownieita, jotka eivät mielestäni ole liian makeita kuivalle cavalle, sekä vielä tämänvuotinen makuparitukseni dukkah, johon dipattiin oliiviöljyyn kastettua leipää. Dukkahin pähkinäiset, maanläheiset ja lämpimän mausteiset aromit sopivat Jaume Serran erittäin kuivaan, kevyen paahteiseen ja keskihapokkaaseen makuun hienosti. Hapokkuus myös taittaa oliiviöljyn sekä pähkinöiden rasvaisuutta mielestäni juuri sopivasti.

Dukkah (tai duqqa) on egyptiläinen mauste- ja pähkinäseos, johon tutustuin ensimmäistä kertaa vuosituhannen vaihteessa muuttaessani Helsinkiin opiskelemaan. Tuolloin tuntui, että lähes jokaisessa trendikkäässä juhlassa tai ravintolassa tuotiin pöytään kulhollinen oliiviöljyä, dukkahia sekä leipää (joka oli, mikäli muistan oikein, aina focacciaa ).

Duqqaa voi käyttää perinteiseen tapaan öljyyn kastetun leivän dippinä, mutta se on myös maukas kuorrute/mauste kalalle, kanalle tai vaikkapa uunijuureksille. Sen maku on ainakin itselleni ollut silloin aikoinaan todella mieleenjäävä ja inspiroiva, joten käyttökohteita rajoittanee vain mielikuvitus! Olin kuitenkin jo suorastaan unohtanut koko duqqan, kunnes se alkoi taas ilmestyä gastronomiseen tutkaani: ettei vaan olisi dukkah taas vähän trendikästä?

Vaikka duqqaa voi ostaa valmiina, sen tekeminen itse on todella helppoa. Kotona voi lisäksi vaikuttaa seoksen ainesosiin, seosta kun voi tehdä hyvin monenlaisella kokoonpanolla. Yleensä dukkah kuitenkin sisältää ainakin joitain paahdettuja pähkinöitä ja/tai siemeniä, sekä erilaisia mausteita kuten juustokuminaa, korianteria ja yrttejä.

“Dukkah”sana on peräisin arabian kielestä ja tarkoittaa ilmeisesti kutakuinkin murskaamista/survomista/jauhamista, joten mortteli lienee oikeaoppisin duqqan valmistuväline. Itse kuitenkin oikaisen surutta varsinkin isompaa määrää tehdessä (morttelini on kovin pieni) ja rouhin mausteet, siemenet ja pähkinät silppurissa. Koneella rouhiessa pitää vain huolehtia siitä, ettei seos vahingossa rouhiinnu jauheeksi asti – duqqassa pitää olla kunnolla sattumia!

Omat suosikkiraaka-aineeni ovat paahdetut hasselpähkinät, seesaminsiemenet ja mantelit, jotka rouhitaan karkeaksi ja maustetaan ripauksella suolaa, sokeria, korianterinsiemeniä, juustokuminaa, timjamia, fenkolinsiemeniä ja ihanasti lämmittävää chiliä. Se on talvi nyt, kaikki lisälämpö on kuulkaas tarpeen!

Dukkah (n. 2½ dl)

vegaaninen, gluteeniton

n. 1 dl kuorittuja hasselpähkinöitä

n. 1 dl kuorittuja manteleita

½ dl seesaminsiemeniä

1 rkl korianterin siemeniä

1 rkl jauhettua juustokuminaa

1 ½ tl suolaa

1 ½ tl sokeria

1 tl kuivattua timjamia

1 tl fenkolin siemeniä

1 tl chilihiutaleita

Paahda manteleita ja hasselpähkinöitä kuivalla pannulla keskilämmöllä, kunnes ne saavat hieman väriä. Lisää pannulle sitten seesamin, korianterin ja fenkolin siemenet, chilihiutaleet, timjami sekä jauhettu juustokumina ja jatka paahtamista, kunnes seos alkaa tuoksua voimakkaasti ja korianterin siemenet alkavat poksua. Varo polttamasta!

Jäähdytä seos ja lisää siihen suola ja sokeri. Rouhi seos sitten joko morttelissa tai tehosekoittimen silppuriosassa. Itse teen rouhimisen varsinkin koneella kahdessa osassa, jotta voin varmistaa seokseen jäävän tarpeeksi isompia sattumia.

Tarjoile dukkah hyvän leivän ja oliiviöljyn kera. Leiväksi suosittelen juureen leivottua rapeakuorista leipää ja öljyksi vihertävää, ruohoisia ja jopa pippurisia aromeja sisältävää neitsytoliiviöljyä. Lasillinen cavaa tietysti kyytipojaksi!

Ps. Hasselpähkinöitä saattaa olla vaikeaa löytää kuorettomina. Kuoret saa kuitenkin irti, kun paahtaa pähkinöitä kuivalla paistinpannulla miedolla lämmöllä, kunnes kuoret alkavat halkeilla. Kumoa hieman jäähtyneet pähkinät sitten keittiöpyyhkeelle ja hiero niitä pyyhkeen sisällä, kunnes kuoret irtoavat. Muutama tiukempaan istuva kuorenpala seassa ei kuitenkaan haittaa mitään! Lopuksi pähkinät voi napsia pyyhkeeltä talteen ja ravistella pyyhkeestä kuoret irti vaikkapa parvekkeella. Paahtamalla kuorittuja hasselpähkinöitä ei tarvitse tietenkään erikseen enää paahtaa duqqa-seosta varten.

Pps. Tein meidän noin kolmenkymmenen hengen juhlia varten tupla-annoksen ohjeesta ja dipattavaa riitti pitkälle iltaan, kun tarjolla oli muutakin naposteltavaa. Menekkiä on tietysti aika hankala arvioida, joten mikäli duqqaa sattuisi jäämään yli, säilytä se suljetussa astiassa jääkaapissa. Huoneenlämmössä pähkinöiden rasva alkaa ennenpitkää härskiintymään, joten niin pähkinät kuin siemenetkin kannattaisikin säilyttää viileässä aina!


Koska kyseessä on alkoholiyhteistyö, Valviran ohjeistuksen mukaan en voi julkaista alkoholia koskevia kommentteja.

Kuulisin kuitenkin mieluusti vaikkapa teidän parhaat pikkujoulunaposteluvinkkinne!

362 views

Hodaria “nakit ja muusi” + sileäotsainen punaviinitasting

Hodaria “nakit ja muusi” + sileäotsainen punaviinitasting

Huh mikä viikonloppu mulla on takana: kummipojan ihka ensimmäinen yökyläily sekä 7-vuotissynttärit + ystäväporukan illanistujaiset hodaribuffetteineen, lautapeleineen ja viininmaisteluineen. Ihanaa, mutta aikaa omalle rauhoittumiselle jäi kyllä pyöreät nolla minuuttia 😛 Sunnuntaipäivä alkoi sitäpaitsi jo noin kello viisi, jolloin armas kummipoikani päätti että on aika ruveta kyselemään, mitä olen hankkinut hänelle synttärilahjaksi. Tutumpaa mulle on viideltä nukkumaanmeno kuin silloin herääminen, joten loppupäivä meni melkoisessa koomassa!

Viikonloppu meni myös kevyiden nakkiövereiden merkeissä, sillä lauantaina meidän ruokalistalla oli Halloween-henkisesti nakkimuumioita perunamuussipedillä ja sunnuntain kevyt iltapalahan oli tosiaan se kaikkea muuta kuin vaatimaton hodaribuffet. Onneksi niillä synttäreillä ei sentään tarjoiltu nakkeja (vaikka oman lapsuuteni lastenjuhlien vakiotarjoilu eli “nakkisiili” voisikin mielestäni tehdä comebackin)!

Syy kaveriporukan kokoontumiselle oli ystäväpariskunnan avioituminen; häälahjamme kun oli “yhteistä laatuaikaa”, johon poppoosta jokainen oli ideoinut tai valmistanut jotain. Koska pikkusiskoni on entinen Alkolainen, päätimme siskon kanssa vetäistä ohjelmanumerona kevyen ja sileäotsaisen viinitastingin. Viinit maisteluun saimme blogini kautta Social Winesiltä, jonka asiantuntevan henkilökunnan annoin myös valkata meille ne maisteltavat viinit. Tastingiin lähtikin tämän vuoksi myös itselleni yhtä lukuunottamatta vähän tuntemattomampi punaviininelikko, minkä ansioista olin itse tastingissä kutakuinkin samalla viivalla muiden kanssa.

Tiukka punaviinitastingnelikko: Wakefield Cabernet Sauvignon 2015, Concannon Livermore Petit Sirah 2012, McGuigan Bin 3000 Merlot 2014 sekä Castillo Murviedro Tempranillo 2015.

Sileäotsaisessa viinitastingissä ei murehdita, vaikka viinit joudutaan maistelemaan kertislaseista – ne eivät ole viininmaisteluun ihanteellisia, mutta kellä oikeasti on 40 viinilasia?

Neljän suht keskitanniinisen ja -täyteläisen punkun maistelu ei muuten ole mikään helppo homma vaikka vähän viineistä kuvittelee tietävänsäkin. Jotta kellekään ei tulisi liikaa suorituspaineita, olin kehitellyt maistelun oheen luovuutta ruokkivia kysymyksiä tyyliin “kuvaile viinin makua kolmella kultsipuppelisi nimen alkukirjaimella alkavalla sanalla” tai “mikä viineistä muistuttaa eniten rakkauspakkaustasi ja miksi” sekä “kuvaile yhteisen historianne tapahtumaa/tilannetta, jonka viini tuo mieleesi”. Sitä saa mitä tilaa, joten vastauksissa vilisi mm. seuraavanlaisia kuvailuja: jörssärit, totinen, lentokenttäloungemainen, kompromissitreffit ja janottava.

Omaksi suosikikseni viineistä nousi lopulta Castillo Murviedro Tempranillo 2015, joka tastingin alkaessa oli itseasiassa se viini, jota vähiten teki mieleni maistella. Avauduttuaan viinin ensimmäiset tiukan karpaloiset hapot kuitenkin pehmenivät ja makea mausteisuus nousi enemmän esiin. Porukan keskuudessa selkeää yhteistä suosikkiviiniä ei kuitenkaan löytynyt, vaan valinnat jakautuivat melko tasaisesti kaikkien neljän viinin välillä. Ja mikä tärkeintä, meillä oli hauskaa 🙂

Koska olen viime aikoina pyrkinyt kiinnittämään enenevässä määrin huomiota köökkini ruokahävikkiin, oli lauantailta ylijääneille nakeille ja pottumuussille keksittävä maanantaina käyttöä. Kun sunnuntain ylenpalttisesta buffetista riitti jokaiselle kaveriporukan jäsenelle myös kotiinviemisiä, löytyi kotoa maanantaina myös hodarisämpylöitä. Mitäs muutakaan moisesta kombosta voi tehdä kuin ruotsalaistyyppisiä pottumuussilla täytettyjä hodareita?

Muistan vielä varsin elävästi tyrmistykseni, kun kuulin aikoinaan Göteborgissa opiskelleelta isosiskoltani ruotsalaisista hodareista, joihin tulee perunamuussia. Itse asustelin tuolloin Etu-Töölössä ja siinä Mechelininkadun Essolla (joka ei ehkä siinä vaiheessa enää Esso edes ollut, mutta jota en osaa muuksi kutsua) tuli vierailtua harva se lauantaiyö baarista kotiin päin könytessä. Mukaan Essolta tarttui yleensä Ötkerin pizzaa tai sipsejä, mutta jossain vaiheessa kyseinen huoltsikka alkoi tarjoilemaan myös hodareita perunamuussilla ja kuivasipulilla, eivätkä aamuöiset mässäilyni enää olleet entisensä ♥

Maanantaiateriamme oli siis nostalgisesti ruotsalaisia hodareita, tai hodareita “nakit ja muusi” – periruotsalaiseen tyyliin tietysti majoneesia tihkuvalla rapusalaatilla kuorrutettuina. Kuulostanee vähintäänkin epäilyttävältä, mutta suosittelen lämpimästä testaamaan ennen tyrmäämistä!

Perunamuussin tein lauantaina itse oikein perinteiseen tapaan jauhoisista perunoista, maidosta ja voista, mutta rapusalaatin hain lähikauppani tuoretiskistä – piiiiiiitkän maanantaipäivän päätteeksi moisen itse väsääminen väsyneenä nyt olisi ollut sulaa hulluutta. Jollei kotonani olisi jo valmiiksi ollut ystäväni Pian itse leipomia mahtavia hodarisämpylöitä, olisin pokkana ostanut nekin kaupasta. Poikkeuksellisesti siis ateria valmistui tällä kertaa lähinnä valmiita ainesosia lämmittämällä ja kasaamalla – ihanaa!

Ruotsalaiset hodarit 4:lle tai 2:lle tosi nälkäiselle

4 hodarisämpylää

4-8 makuusi ja ruokavalioosi sopivaa nakkia (määrä riippuu nakin ja sämpylän koosta ja nälkäsi määrästä)

n. 2 dl valmista perunamuussia

n. 150 g valmista majoneesipohjaista rapusalaattia (oma valintani tuoretiskillä on aina tulinen chili-rapusalaatti)

ketsuppia, sinappia

n. 4 rkl kuivasipulia

muutama kevätsipulin varsi tai n. 2 rkl hienoksi silputtua punasipulia

Lämmitä nakit kiehauttamalla ne nopeasti kattilassa. Lämmitä myös pottumuussi (notkista sitä tarvittaessa hieman maidolla). Halkaise hodarisämpylät ja laita alaosille ensiksi muussia, sitten 1-2 nakkia per sämpylä. Kuorruta nakit rapusalaatilla, ketsupilla, kuivasipulilla ja kevät- tai punasipulisilpulla. Voitele sämpylöiden kannet sinapilla ja paina kansi kevyesti hodarin päälle.

Sitten vaan ääntä kohti! Mikäli joku onnistuu muuten syömään tällaisen viritelmän sotkematta, nostan hälle hattua, kumarran ja lähetän virtuaaliset 10 pistettä ja papukaijamerkin: olet sankarini!


Viinit tastingiin saatu Social Winesiltä blogini kautta.

87 views