Löytö: Kyrönmaan Matkailun Edistämiskeskus

Löytö: Kyrönmaan Matkailun Edistämiskeskus

Minusta on tullut Isokyröfani. Että mitä? Kuullostaahan tuo äkkisilteen aika oudolta. Selitys tulee tässä: Isossakyrössä on aloittanut viiden rohkean miehen luotsaama Kyrö Distillery Company, jonka valmistamaa maailman mittakaavassa harvinaista suomalaista single malt -ruisviskiä pääsee maistelemaan ihan pian – eli vuonna 2017.

KyroFront

Koska kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini, suuntasin eilen uteliaana Malminrinne ykköseen, Kyrönmaan Matkailun Edistämiskeskukseen, joka on itseasissa samaisten viskiherrojen juuri avaama Pop Up -baari. Juhannukseen saakka Isonkyrön mainetta nostetaan mitä jänskimmin drinkein: kaikkien juomien pohjana on Kyrö Distilleryn ensitisle, joka siis ikääntyy vielä tovin ennen viskiksi muuttumistaan. Viskidrinkeistä ei kai siis vielä voi ihan puhua, kiinnostavista ja erittäin poikkeuksellisista juomista kyllä. Herkullinen juomalista on suunniteltu yhteistyönä Son of a Punch -cocktailvelhojen kanssa.

Itse maistoin eilen punajuurisiirapilla maustettua Levänluhdan Lähdettä, jonka esikuva sijaitsee tietysti Isossakyrössä, ja jonka vesi värjäytyy joka kevät punaiseksi. Ystävieni juomat olivat ihan yhtä nerokkaasti ideoituja, mutta pisimmän korren vei näin pääsiäisenä kyllä Kyrön Tappelus: mm. maitoa ja kardemummabitteriä sisältävän juoman kaverina tulee lusikallinen mämmiä!

Kyrokollaasi

Miehillä on jo suunnitteilla muutakin: entisen Kyrönmaan osuusmeijerin tiloissa aletaan tuottamaan myös ruisginiä, ja ravintolakin sinne Isoonkyröön ollaan avaamassa. Seuraavaksi herrat saavatkin perustaa Helsingistä vaeltaville kulinaristihipstereille designhostellin. Kyllä minulle ainakin tuli kummasti kiire lähteä ideoimaan kesäretkeä Isoonkyröön – ihan vain koska isotätini oli siellä meijerissä nuorena likkana harjoittelijana…

Ps. Baari avaa virallisesti vasta perjantaina.

90 views

Minttuinen Viskimuuli

by Juulia 0 Comments
Minttuinen Viskimuuli

d8e65725f909defa6c9d9c0e22341e1d

Heti ensimmäiseksi joudun tunnustamaan, etten ole mikään kovin kummoinen miksologi: juhlan hetkellä lasissani on useimmiten hyvää olutta, valkoviiniä tai Gin Tonicia. Silloin harvoin kun mieleni halajaa cocktailia, haluan jotain raikasta ja kirpeää, enkä missään nimessä mitään makeaa. Useimmiten siis päädyn johonkin juomasekoitukseen, jossa on minttua, limettiä ja/tai sitruunaa, ellen sitten siirry suoraan juomaspektrin suolaiseen päähän ja tilaa Bloody Marya. Tuossa taannoin, kun kotoani löytyi poikkeuksellisesti viskiä (tehtyäni viskillä juotettua nyhtöpossua), päädyin tietämättäni tekemään juoman, joka myös Bourbon Mulena tunnetaan. Tuosta juomasta tuli kertaheitolla uusin lempidrinkkini.

d4c0ed7a1e8d710d56e4eac5dec3c0de
Mule Cocktailit ovat juomia, joiden pohjana on inkivääriolut, sitrusmehu sekä valinnan mukainen alkoholi. Usein näitä juomia maustetaan esim. mintulla tai marjoilla, kuten mustikalla tai vadelmalla – Mulen jaloon sukuun siis uusi lempijuomani selvästi kuuluu. Pahoittelut kuitenkin Bourbon Mulen könöstä käännöksestä! Koin tarpeelliseksi suomentaa nimen, sillä en kehtaisi nimetä mitään kotonani sekoiteltua klassikkococktailin mukaisesti… sanon siis mieluummin juovani viskimuulia. Viskimuuli kuullostaa sitäpaitsi juuri minun juomaltani, olenhan tullut hurjina nuoruusvuosinani salakuljettaneeksi muun muassa viskiä muun muassa erinäisille festarialueille.

b5d262acce894045cafa69b37a4d8aea

Minttuinen Viskimuuli yhdelle janoiselle:
0,5 dl viskiä (ei savuista)
1/4 – 1/2 ruukkua minttua
puolen sitruunan mehu
n. 2 dl Ginger Alea eli inkivääriolutta (Old Jamaican ja Fentimans ovat suosikkejani)

Surauta minttu, viski ja sitruunanmehu sauvasekoittimella sekaisin ja kaada muutaman jääpalan päälle hyvin jäähdytettyyn korkeaan lasiin tai tinatuoppiin (sellaisessa ne Muulit perinteisesti tarjoillaan). Täytä lasi inkiväärioluella. Koristele haluetessasi mintunlehdillä ja sitruunanviipaleella. Tarjoile heti!

ps. Koska juoma on koukuttavan hyvää, valmistan sitä yleensä kerralla tupla- tai tripla-annoksen isoon kannuun. Kannun pidän jääkaapissa lasin täyttöä varten – Party on, excellent!

pps. Mintun ansiosta juoma on ihanan vihreää, joten aion tarjota sitä sunnuntaisella Vihreällä Väribrunssilla 🙂

181 views

Banaani-Maapähkinävoi-Smoothie

by Juulia 0 Comments
Banaani-Maapähkinävoi-Smoothie

Lauantaina lähden ylittämään ja alittamaan esteitä ja väistelemään sumopukuisia gladiaattoreita. Discomusiikin tahdissa. Mukana menossa myös: strobovaloja, glowstickejä, kavereita, ja muutama tuhat muuta hullua.
Kyllä vain, olen nimittäin menossa SnowRunFestiin, eivätkä nämä edellämainitut seikat saa unohtamaan sitä tosiasiaa, että kyseessä on juoksutapahtuma, enkä ole juossut juurikaan sitten kesän. Iik!
Banskuu, maapähkinävoita … vain pekoni puuttuu!

Jotta vauhtia riittäisi maaliin saakka, ajattelin juottaa juoksutiimillemme proteiinirikkaan ja energiaa antavan maukkaan smoothien. Tapahtuma on konseptiltaan aika kreisi (kuten samojen järjestäjien kesäinen mutajuoksukin), niinpä täytyy minun mielestäni smoothienkin olla jotain älytöntä. Inspiraation lähteeksi päätyy lopulta itse Elvis – nyt on kuulkaas tosi kyseessä! (Juoksisin sitäpaitsi mieluiten glitterasussa satiiniviitta tuulessa hulmuten, mutta olosuhteiden, lue pakkasen, pakosta joudun varmaankin tyytymään johonkin asianmukaisempaan urheiluasuun.)

Mutta takaisin asiaan: niinsanottuun “pre workout” -smoothieen. Siinä pitäisi siis olla mukavasti energiaa viiden kilometrin lumi- ja esteradasta suoriutumiseen, ja sen pitäisi olla hyvää tietysti, mieluusti siinä saisi myös olla proteiinia. Banaania, maapähkinävoita, mantelimaitoa, muutama taateli, vaniljaa. Mitäs vielä… pekonia en ehkä sentään laita, vaikka Elvis varmaan laittaisikin. Ehkäpä laitan ekstraproteiiniksi vielä vähän maitorahkaa, se kun myös raikastaisi smoothien mukavasti.

Sitten ei muuta kuin ankara mielikuvaharjoittelu käyntiin, smoothie poskeen ja radalle!

Maapähkinävoi-bansku-smoothie 1:lle
1 paloina pakastettu banaani
1 rkl makeuttamatonta maapähkinävoita
1-2 kuivattua taatelia (esim. Medjool)
0, 5 tl vaniljaa (tai tl vaniljasokeria)
2 dl mantelimaitoa (makeuttamatonta)
2-3 rkl maitorahkaa

Heitä kaikki ainekset blenderiin. Muista poistaa taateleista kivet! (Heh, minä unohdin, eihyvä) Voit säädellä juoman makeutta taatelien määrällä. Suristele kuohkeaksi ja sileäksi, nauti rauhassa, ja sitten vaan juoksuksi!

Ps. Menee tämä jälkkäristäkin…

283 views

KAHVISTA ASIAA: FREESE COFFEE CO

by Juulia 0 Comments
KAHVISTA ASIAA: FREESE COFFEE CO
Kuva: Osmo Puuperä / All About Everything

Rakastan hyvää kahvia. Vähintään kerran viikossa on saatava laadukas kahvilakahvi, tai viikko on pilalla. Kunnioitukseni kaikkia rakkaudella ja ammattitaidolla kahvin parissa työskenteleviä ihmisiä kohtaan syveni taannoin, kun sain kutsun tulla osallistumaan vuoden 2013 baristan, Kalle Freesen, vetämälle “Pensaasta kuppiin” kurssille.

Ennen kuin kerron kurssista, pitää vähän hehkuttaa. Oikeesti. Vasta parikymppisen Kallen intohimo kahviin on ällistyttävä: tyyppi lintsasi lukion tunneilta, jotta pääsisi Kaffa Roasterylle kahvia pussittamaan ja oppimaan alasta enemmän. Kahvi vei miehen mukanaan kansainvälisestä kilpailusta toiseen, ja nuoresta iästä huolimatta ansioluettelo onkin melkoisen painava.

Kuva: Osmo Puuperä / All About Everything

Kuva: Osmo Puuperä / All About Everything

Kurssi järjestetään Kallen omassa kahvilassa (joka on sattumoisin kahvilasuosikkejani). Viihtyisä Freese Coffee Co sijaitsee tietysti Freesenkadulla, ja tarjoaa taidolla ja rakkaudella valmistettua kahvia – kahvit on valittu Kallen suosikkipaahtimoiden valikoimasta aina sen mukaan, mikä on milloinkin sesongissa. Kahvin Kalle ostaa suoraan tuottajilta ja varmistaa, että se on aina erinomaisesti paahdettua. Erikoisuutena täältä löytyy “Frespressoa” eli suodatinkahvia espressokoneella valmistettuna – aijai! Jos olet kahvihifistelijä, tai vain samanlainen nautiskelija kuin minä, niin Freesenkadulle mars!

5dbbf2df81a9ab3485fb2c89225f8083
Ja sitten siihen kurssiin: Kurssilla tutustutaan kahvipavun matkaan pensaasta kuppiin, eli sen kasvuolosuhteista lähtien aina sen paahtamiseen asti. Opimme kahvin prosessoinnista, fermentoinnista ja huutokaupasta – lisäksi pääsimme konkreettisesti aistimaan eri kahvilaatuja ja paahtoasteita cuppingin myötä. Pikkuhiljaa Kallen huolellisen opastuksen johdolla, jokaista kuppia haistellen, maistellen ja ryystellen, erotin aromeista aina pienempiä yksityiskohtia – kun aluksi joukosta erottui vain aurinkokuivattu kahvi (ja siihen ei mitään vainukoiran nenää kyllä tarvittu).
Sen arkiluksuskupilliseni vaatima valmistusprosessi avartuu Kallen seurassa niin hyvin, että alan varmaan jatkossa tilaamaan kahvejani entistä useammin mustana. Kahvin on oltava niin hyvää, ettei se kaipaa lantrinkeja makua parantamaan. Kahvin maistelua voikin mielestäni verrata viininmaisteluun – kun kerran tunnistaa omat mieltymyksensä, niin takaisin ei ole palaamista. Kahvimyllyn ostoakaan en voi enää välttää, ehkä pitää hankkia se vaakakin… Halpiskahvin alkuperä valottuu kurssilla niin kirkkaasti, etten siihen koske enää pitkällä kepilläkään (no en kyllä koske muutenkaan, nyt on vaan paremmat syyt). Ero laadukkaan kahvipavun ja viallisen välillä on todellakin silminnähtävä, yäk.

5ec2ce36d86de32b0c0058c88bcc8df5

Kuva: Osmo Puuperä / All About Everything

 

Jos haluat tehdä hyvää kahvia kotonasi, niin pidä mielessäsi nämä Kallen vinkit elikkä “Freesen lait”:

1. Panosta kahviin! Käytä kahvi kuukauden sisällä paahdosta.
2. Osta kahvi papuina ja jauha se itse.
3. Pidä välineet puhtaina!
4. Mittaa oikein. (esim. Suodatinkahville 6g kahvia/desi vettä)
5. Juo kahvisi tuoreena.

Kotibaristat huomio! Kalle järjestää myös baristakursseja.

Lisätietoja facebookista, kursseista voi tiedustella myös täältä: hello@freesecoffee.fi

48 views