Mikä ihmeen hapanolut? + vadelmaketsuppi hodarit

Mikä ihmeen hapanolut? + vadelmaketsuppi hodarit

Kaupallinen yhteistyö Kulttuuritehdas Korjaamo & CoolHead Brew

vadelmaketsuppiTänään ruokalistalla vegaaninen hodari jonka viimeistelee vadelmaketsuppi sekä salmiakkimajoneesi, lasissa hodarin makumaailmaa inspiroinut hapanolut: CoolHead Brew Salted Liquorice Raspberry Sour.

Hapanolut ♥

Jos olet yhtään olutihmisiä, et ole todennäköisesti voinut välttyä termiltä hapanolut. Hapanolut on ollut oluttyylinä nouseva trendi jo useamman vuoden, jona aikana kotimaisistakin panimoista moni on laajentanut tuotevalikoimaansa happamien pariin. Kun viitisen vuotta sitten happamia sai vielä metsästää lähinnä ulkomailta ja muutamasta valikoidusta baarista, niin nyt on jos jonkinlaista gosea, berliner weisseä ja souria tarjolla ihan peruskuppilasta lähikauppaan. Happamien ystävä kiittää!

Koen, että hapanolut on noussut suosioon maailmalla kutakuinkin samaan aikaan kuin alkuviinitkin. Molempia valmistetaan villeillä hiivakannoilla ja molemmat ovat juomia, joiden joukosta löytyy todella erikoisia makuja sekä suurta hajontaa: on helppoa, kevyttä ja raikasta, mutta on myös tallimaisuutta, nahkaisuutta, haisulijuustomaisuutta… erilaisia makuja, jotka ovat vaikempia ja monelle myös oudompia kokemuksia viinissä tai oluessa. Omasta mielestäni sekä hapanoluet että alkuviinit ovat kuitenkin valtavan kiinnostavia juomia, joiden laajasta ja monipuolisesta makuskaalasta jaksan olla aina yhtä innoissani. Silloinkin, kun vastaan tulee se vaikeampi maku 🙂

hapanolut

Hapanoluista ystävilleni kertoessani kohtaan usein saman kysymyksen: mitä se hapanolut oikein on? Hapan olut ei mielikuvana ehkä ole Suomessa siihen stereotyyppisimpään olueen eli lageriin lähinnä tottuneelle mikään houkutteleva ajatus. Ja vaikka oluesta olisi jo kokemusta enemmänkin, oluttyylien laaja kirjo voi silti vaikuttaa ylivoimaisen monimutkaiselta. On pintahiivaa ja pohjahiivaa, alea, bitteriä, stoutia, lageria, saisonia, gruitia, pilsneriä, souria… Ja olikos ne gueuze ja gose eri asioita vai samaa tavaraa? Pikkuhiljaa asiat alkavat selvitä, mutta ainakin itselläni on usein tunne, että mitä enemmmän opin, sitä enemmän tuntuu siltä etten oikeastaan tiedä mistään vielä mitään.

Olutmaailma on kuitenkin kiitollinen tutkimusretkeilyn kohde: kun kaikki makuaistiin liittyvä kerran minua niin kiinnostaa, löytyy oluiden parista jatkuvasti uusia jännittäviä makuelämyksiä. Harvoin tilaan baarissa samaa olutta kahdesti jos tarjolla on jotain jota en ole maistanut. Niinpä avoimin mielin maistellen olen pikkuhiljaa oppinut ja omaksunut asioita, joiden avulla olen löytänyt ne itselleni kaikkein omimmat oluttyylini ja tiedän myös mitä välttää. Mielipiteet ja makutottumukset myös kehittyvät matkan varrella 🙂 Hapanoluet ovat kuitenkin siinä poikkeuksellinen oluttyyli, että niihin rakastuin ensimmäisenä ja niitä rakastan edelleen eniten. Siksipä kokosinkin teille tänään pienen hapanolut aiheisen sanaston 🙂

Sanaston jälkeen tietoa Pohjoismaiden ensimmäisestä hapanoluisiin keskittyneestä olutfestarista Sour Spring Break!

Pieni hapanolut -sanasto:

Lambic ja gueuze:

Lambic on yksi vanhimmista oluttyyleistä jota valmistetaan vain Belgiassa. Lambic on nimisuojattu spontaanikäynyt pintahiivaolut. Sen valmistuksessa ei käytetä teollista hiivaa, vaan ilmassa olevia luonnollisia villihiivoja. Lambicissa on 30-40% mallastamatonta vehnää ja humalat, joita lambiciin lisätään ovat vanhennutettuja. Vanhat humalat eivät tuo olueen humalan katkeruutta eivätkä sen aromejakaan, vaan niiden rooli on suojata olutta vääränlaisilta hiiva- ja bakteerikannoilta. Käymisen alettua lambic kypsyy tammi- tai pähkinäpuutynnyreissä yhdestä kolmeen vuotta.

Nuori lambic on hiilihapoton ja erittäin hapan olut. Nuorta eli alle vuoden ikäistä lambicia harvemmin sellaisenaan edes juodaan, vaan lambicin annetaan mieluummin kypsyä useampia vuosia tynnyrissä ja/tai siihen sekoitetaan mausteita, kuten kirsikoita (kriek), vadelmia (framboise) tai sokeria (faro).

Gueuze syntyy sekoittamalla nuorta ja vanhempia lambiceja eri suhteissa yhteen. Gueuze (kirjoitetaan myös geuze) käy läpi hiilihappoja tuottavan pullokäymisen. Lopputuloksena on moniulotteinen ja kuivan hapan maku, josta voi löytyä esim. sitrusaromeja, omenaista kirpeyttä, tallimaisuutta, kuivan valkoviinin kaltaisuutta sekä tammea. Gueuze on yksi niitä oluttyylejä, jotka kehittyvät varastoitaessa laadukkaiden viinien tapaan ja tyypillisesti se pullotetaankin samppanjakorkilla varustettuun 0,75l pulloon.

Berliner Weisse:

Berliner weisse on saksalainen hapan vehnäoluttyyli, joka saa happamuutensa maitohappobakteerista. Berliner weisse on vanha oluttyyli, jota myös “pohjoisen samppajaksikin” on kutsuttu 🙂 Se on alkoholiprosenteiltaan tyypillisesti hyvin mieto (3-5%) ja perinteisesti sitä on tarjoiltu maustettuna erilaisilla makusiirapeilla.

Vaikka vielä 1800-luvulla berliner weisse oli Berliinin suosituin alkoholijuoma, viime vuosisadalla se meinasi kadota kokonaan. Pikkuhiljaa se on kuitenkin taas noussut ajakohtaiseksi oluttyyliksi jota tehdään ympäri maailman. Berliner weisseä maustetaan nykyään monesti varsin kokeellisesti. Itse olen juonut mm. hapankaalilla hapatettua berliner weisseä sekä maistellut esim. kahvilla, punajuurilla ja jopa oliiveilla maustettuja versioita tästä tyylistä. Berliner weisse on lempparityylejäni sen raikkauden, miedon happamuuden ja kepeyden vuoksi 🙂

hapanolutCoolHead Brew Sea Betrayed Us gose oli viime kesänä sekoittelemani bloody mary gosen oleellinen raaka-aine 🙂

Gose:

Gose on vanha perinteinen saksalainen oluttyyli Leipzigistä. Gose on suodattamaton pintahiivaolut, joka maustetaan perinteisesti korianterin siemenillä ja tehdään perinteisesti Leipzigin läpi virtaavan Goslar-joen suolaisesta vedestä. Maultaan gose on sitrusmaisen hapan ja humalaa tyylissä käytetään vähän. Gose muistuttaa maultaan hieman suolaista versiota berliner weissestä, mutta se on alkoholiprosenteiltaan yleensä hieman korkeampi (n. 5%).

Gosen valmistus meinasi berliner weissen tavoin loppua 1900-luvulla, mutta vuosisadan loppupuolella perinnettä on onnistuneesti elvytetty. Nykyään gosekin on tyyli, jonka maustamisella tunnutaan leikittelevän ja kokeilevan yhtä reippaasti kuin berliner weisselläkin. Omaan suuhuni on päätynyt mm. sammalta, merilevää, thai-chilejä, sitruunaruohoa, kuusenkerkkiä kuin sieniäkin sisältäviä gose-oluita. Kokeellisesti maustetut goset ja berliner weisset ovatkin suuresti mieleeni, jännien makuyhdistelmien ja happaman ystävä kun olen!

Sour Ale & Wild Ale:

Sour ale ja wild ale ovat termejä, joita usein käytetään iloisesti sekaisin ja keskenään vaihdellen. Wild Ale eli “villi olut” ei kuitenkaan aina ole välttämättä hapanta ja sour ale eli hapan olut taas ei aina välttämättä ole villiä. Wild ale valmistetaan joko kokonaan tai osittain luonnon omilla villihiivoilla. Villihiivat tuottavat oluen makuun monesti happamuutta, mutta välillä ihan vain erilaisia tallimaisia ja funkyjä aromeja (jotka ovat tyypillisiä villille Brettanomyces-hiivalle). Jotkut wild alet ovat siis happamia, toiset taas eivät. Sour ale -kategorian oluet sen sijaan ovat nimensä mukaisesti happamia.

Nordic Sour:

Nordic Sour on pohjoismaiden luonnosta inspiraationsa ammentava uusi oluttyyli joka kattaa erilaisia tapoja valmistaa raikkaita mixed fermentation -hapanoluita. Termin on lanseerannut kotimainen CoolHead Brew ja sen toivotaan laajenevan ja vakiintuvan yleiseen käyttöön 🙂

hapanolut

Sour Spring Break

Hapanoluita on nykyään tosiaan kiitettävän laajalti tarjolla niin olutravintoloissa, Alkoissa ja ihan ruokakauppojen hyllyissäkin, mutta omasta mielestäni paras paikka oluiden maistelulle on monesti olutfestari. Oluita on festareilla tarjolla moneen lähtöön ja vieläpä maistelukokoisina annoksina, joten erilaisten tyylien ja makujen pariin pääsee helposti. Maistelukokoinen annos on itselleni tosi tärkeä: en maistele oluita humaltuakseni, joten mitä pienempi annos sitä useamman oluen voin maistaa ilman että joudun kaatelemaan arvostamieni ammattilaisten tuotteita viemäriin. Festareilla saa kattavan vaikutelman olutmaailman monimuotoisuudesta ja pääsee usein tutustumaan myös eri panimoiden kokeellisempiin viritelmiin. Lisäksi festareilla on läsnä panimolla työskenteleviä tietäjiä, joilta voi suoraan kysyä kaikki ne mielessä pyörivät kysymykset.

Tässä kuussa hapanoluista kiinnostuneita hemmotellaan, sillä Korjaamolla järjestetään Pohjoismaiden ensimmäinen hapanoluisiin keskittynyt festari Sour Spring Break. Järjestävänä tahona on Korjaamon ohella omasta mielestäni Suomen kiinnostavin hapanoluita valmistava panimo, CoolHead Brew. Viime kesänä samalla tiimiillä järjestettiin Craft Beer Garden Festival, tammikuussa taas Craft Beer Winter Wonderland ja molemmat tapahtumat olivat omasta mielestäni Suomalaisen olutfestaritarjonnan parhaimmistoa niin oluiden kuin tunnelmankin osalta. Odotankin siksi toukokuun viimeistä viikonloppua innolla!

CoolHead Brew

CoolHead Brew on kuratoinut Sour Spring Breakin olutkattauksen tämän hetken kiinnostavimmista ulkomaisista ja kotimaisista panimoista, mutta tiedossa on muutakin kuin sitä itseään: “Olutfestivaaleissa voi olla kyse myös kulinarismin, hauskanpidon ja kaupunkikulttuurin liitosta” kertoo Aleksi Saikkonen, CoolHead Brew’n markkinointi- ja kehityspäällikkö festareiden tiedotteessa. Kun tiedossa on mm. olutbingoa, massiivinen pallomeri sekä Italodiscoa soitteleva DJ, en lausuntoa lainkaan epäile 🙂

Oleellisinta olutfestareilla on kuitenkin tietysti olut ja sitä on tarjolla kiinnostava kattaus kotimaan ja Euroopan lupaavimmilta panimoilta. Mikä parasta, järjestäjien mukaan panimoita valitessa tärkeää on myös ollut se, että paikalle saapuu panimomestareita eikä vain maahantuojan edustajia. Eli nyt ne kaikkein eniten mietityttäneet hapanolut -kysymykset sitten kehiin!

Sour Spring Break jakautuu kahdelle päivälle, joista kumpikin on jaettu vielä ruuhkautumisen välttämiseksi kahteen sessioon. Tila tyhjennetään sessioiden välillä. Toisin kuin useimmilla kesäfestareilla, säästä ei tarvitse tällä kertaa murehtia. Jos aurinko hellii, tapahtuma laajenee Korjaamon vihreälle pihalle … ja jos räntäsade uhkaa, tapahtuma järjestetään sisätiloissa. Ruuasta vastaa Korjaamo Bar & Kitchen ja tiedossa on kesäisiä grilliherkkuja niin sekaaneille kuin kasvissyöjillekin.

vadelmaketsuppiLakritsinen vadelmaketsuppi = kesän jännin kastike?

vegaaninen hodari

Salmiakkia ja vadelmaa

CoolHeadin uutuus, Salted Licorice Raspberry Sour on loistava esimerkki panimon rohkean kokeilevasta tyylistä sekä oluesta, jollainen vetoaa minuun. Tämä salmiakilla ja vadelmilla maustettu nordic sour on nimittäin ihanan raikas, aidon vadelmainen ja juuri sopivan hapan sour, miellyttävä juoma sellaisenaan nautittavaksi, mutta varsin toimiva myös ruokajuomana. Raakalakritsin maku täydentää vadelman marjaista intensiteettiä kiinnostavasti eikä sen lakritsin kanssa muuten ole ujosteltu!

CoolHeadilla on tapana tuottaa erilaisia olutprotoja varsinkin panimon omiin tapahtumiin ja protot ovatkin heille tärkeitä tuotekehityksen kannalta. Esimerkiksi Salted Licorice sai protovaiheessa niin hyvän vastaanoton, että se päätettiin ottaa isompaan tuotantoon … ja nythän se sitten onkin panimon kevään kärkituote. Sour Spring Break -festareilla kannattaakin siksi käydä testaamassa ainakin kaikki CoolHeadin protot, joita siellä on tarjolla neljä 🙂 Sain kurkistaa tapahtuman olutlistaa etukäteen ja tiedossa on myös paljon muuta jännittävää!

Sour Spring Break 2019 -tärppini
  • CoolHead Brew (FI): Experimental 1: Pear, Walnut, Experimental 4: Cocoa, Orange, Ancho chili
  • Bakunin (RUS): Amphiprion, Sea Buckthorn Sour Ale
  • Brekeriet (SWE): Nova Bruin sekä Vild Viola (molemmat julkaistaan festareilla) – Brekeriet on lempipanimoitani ja varsinkin Vild -sarjan oluet ovat mielee
  • Ca’ del Brado (ITA): Zena – jos tarjolla on 6-8 kk tynnyröity “wild gose” en jätä sitä taatusti väliin!
  • Fiskarsin Panimo (FIN): Floridus – 1 year oak barrel aged Flanders Red
  • Penyllan Brewery (DEN): kaikki 😀

Hapanoluiden maistelun väliin suosittelen visiittiä “shame/haze” nurkkaan, josta lasiini ottaisin ainakin FUERST WIACEK Fire In The Disco IPA sekä CoolHead Summer In Vermont DIPA -oluet. Toki myös veden juonti on suositeltavaa 🙂

Koska rakastan kokeellisesti maustettuja oluita ja imen maistamistani kiinnostavista oluista usein inspiraatiota myös ruuanlaittoon, kokkasin Salted Licorice Raspberry Sourin henkeen hodareita. Olut on loistava raaka-aine monessa ruuassa suolaisesta makeaan ja niin on myös tämä vadelmainen hapanolut, josta syntyi tällä kertaa hodareiden kruunannut vadelmaketsuppi!

Vadelmaketsuppi

Valmista ketsuppia n. 2½ dl

200 g pakastevadelmia

1 reilun kokoinen valkosipulinkynsi (n. 5g)

muutaman sentin pätkä tuoretta inkivääriä (n. 5g)

pieni salottisipuli (n. 20g)

2 rkl (savustettua) oliiviöljyä

2 dl CoolHead Brew Salted Licorice Raspberry Sour -olutta (*

½-1 tl raakalakritsijauhetta

1 -2 rkl soseutettua chipotlechiliä adobo-kastikkeessa

n. ½ tl suolaa

½ tl jauhettua mustapippuria

2-3 rkl muscavadosokeria / ruokosokeria / fariinisokeria

3 rkl laadukasta ketsuppia

2 tl soijakastiketta

*) Mikäli et raaski käyttää olutta ketsuppiin, voit korvata oluen vedellä, johon sekoitat 2 tl omenaviinietikkaa.

Mittaa kaikki raaka-aineet kattilaan. Keitä seosta miedolla lämmöllä noin kolme varttia, soseuta ja siivilöi kastike (näin saat vadelman siemenet pois seasta). Mikäli et ole kovin tulisen ystävä, laita chipotlea alkuun vähemmän ja lisää sitä vähän kerrallaan. Samoin voi toimia raakalakritsin ja sokerin kanssa – makeutta ja lakritsisuutta on helppo lisätä myöhemmin tarpeen mukaan. Säilytä vadelmaketsuppi jääkaapissa.

vadelmaketsuppi

vadelmaketsuppi

Vadelmaketsuppi sopii jos jonkinlaisen grilliherkun kaveriksi, mutta itse laitoin sitä tällä kertaa vegaanisen hodarin mausteeksi. Hodariin päätyi vadelma-salmiakkiteeman mukaisesti salmiakkimajoneesia, anismaista thaibasilikaa, tuoretta fenkolia sekä rapeaksi paistettuja bataattiranskalaisia. Rakastan raakalakritsin anismaista ja lämmintä aromia ja lempimausteitani monessa ruuassa ovatkin tähtianis sekä fenkolinsiemenet. Niinpä tämän hieman erilaisen hodarin makumaailma kolahtaa itselleni mitä parhaiten. Hyvin se onneksi maistui myös testiryhmälleni!

Vadelma-lakritsi hodarit

4:lle

4 hodarisämpylää

4 ruokavalioosi sopivaa savuista/tulista hodarinakkia (itselläni oli käytössä savuinen vegaaninakki)

500 g pakastettuja tai itse tehtyjä bataattiranskalaisia

1 tuore fenkoli + 1 rkl oliiviöljyä + ripaus suolaa

ruukku thaibasilikaa

1-2 vartta kevätsipulia

n. 1 dl vadelmaketsuppia

Salmiakkimajoneesi:

4 rkl ruokavalioosi sopivaa majoneesia (itselläni oli käytössä kaupan vegaanimajo)

n. 1 tl suolaista raakalakristijauhetta / salmiakkijauhetta / muutama murskattu Lakrisal-pastilli

Viipaloi fenkoli ohuelti esim. mandoliinilla. Mausta oliiviöljyllä ja suolaripauksella. Sekoita lakritsi/salmiakkijauhe tai murskatut Lakrisal-pastillit majoneesiin. Paista bataattiranskalaiset rapeiksi. Lämmitä käyttämäsi nakit ja sämpylät ja sivele sämpylöille salmiakkimajoneesia. Nosta sämpylälle sitten reilusti fenkolia, thaibasilikaa, muutama rapea bataattiranskalainen sekä käyttämäsi nakki. Kruunaa hodari vadelmaketsupilla ja kevätsipulilla, tarjoile loppujen bataattiranujen kera. Ruokajuomaksi oma valinani olisi tietysti hapanolut 🙂

vegaaninen hodari

Sour Spring Break 24.-25.5.2019

Korjaamohalli
Töölönkatu 51 B

Sessiot:
PE 24.5. klo 14–18 & klo 19–00
LA 25.5. klo 14–18 & klo 19–00

Ennakkoliput: 9 € (iltapäivä) / 11 € (ilta)
Liput ovelta: 14 €

Juomalipukkeet: 3 € (annos 10/15cl riippuen tuotteesta)

Sour Spring Break -tapahtuma löytyy myös Facebookista


Lähteitä: Olutwiki, Olutkellari -blogi, Lambic.info, The Beer Connoisseure, Mikko Salmi: Olut! sekä Anikó Lehtinen: Niin Monta Olutta kirjat

HUOM! Valviran ohjeistuksen mukaisesti en voi julkaista alkoholiin liittyviä kommentteja, mutta olisi todella hauska kuulla mitä mieltä olette vadelmaketsupista ja kokeellisesta hodariviritelmästäni!

721 views

Natuviini: termistöä & erään viini-illan menu

Natuviini: termistöä & erään viini-illan menu

Kaupallinen yhteistyö Vindirekt & Asennemedia

ikura don

Natuviini: viinien Vekkula

Blogiani pidempään lukeneet ovat taatusti jo huomanneet, että natuviini on sana, joka toistuu usein tässä blogissa. Natuviini, alkuviini, luonnollinen viini… nimityksiä on monia, mutta mitä ne oikein tarkoittavat? “Natu” tulee sanasta natural eli luonnollinen. Natuviini – jota alkuviiniksikin kutsutaan – kasvatetaan maaperässä, jota viljellään mahdollisimman luonnolliseen ja perinteiseen tapaan, ilman teknologiaa tai kemiallisia lisäaineita, kuten kemiallisia lannoitteita. Sulfiitteja viiniin lisätään vähän tai ei laisinkaan. Pyritään siis siihen, että viini syntyy mahdollisimman luonnollisesti.

Mitä tämä voi sitten käytännössä tarkoittaa? No esimerkiksi sitä, että viinitarhoja viljellään luomu- ja biodynaamisin menetelmin, viiniköynnösten annetaan kasvaa vapaasti ilman leikkaamista, rypäleet keräätään käsin, viinirypäleet poljetaan murskaksi jaloin, tai sitä, että viini voidaan kypsyttää tynnyrin tai terästankin sijaan saviamforassa. Myös käyminen tapahtuu vain luonnollisten villihiivojen voimilla, eikä natuviinejä monesti myöskään suodateta. Natuviineille ei kuitenkaan ole vielä sertifikaattia, joten joka tilalla toimitaan omalla tavalla.

Lopputuloksena syntyy viinejä, joiden nauttiminen on kuin lapsuuteni ensivisiitti jo edesmenneeseen Linnanmäen parhaaseen laitteeseen Vekkulaan: täynnä yllätyksiä, jännitystä, hämmentäviä ulottuvuuksia ja syvyyksiä, jotka tahtoo taatusti kokea uudelleen.

Meinklang Grüner Veltliner

Motivaationi natuviinilasillisen tilaamiselle onkin tavallaan seikkailu, sillä nämä viinit harvemmin maistuvat ihan sille vuosien saatossa tutuksi tulleelle “viinille”. Natuviinit ovat usein makumaailmaltaan uniikkeja ja jännittäviä, eikä ihme – niiden kasvatus- ja valmistustapa saa tutuistakin rypäleistä esiin aromeja joita ei teollisilla viininvalmistusmetodilla saada välttämättä esiin. Lisäksi natuviinejä kasvatetaan usein pienillä tiloilla, joilla saatetaan viljellään myös sellaisia rypälelajikkeita joista et ole ennen kuullutkaan.

Jo tutuksi tullut natuviini saattaa myös maistua joka pullollisen kohdalla vähän erilaiselta, puhumattakaan viinien vuosikertakohtaisista eroista. Kaikki viinit ovat vahvasti viinitilan ekosysteemin, sään ja ympäristön yhteistyön tuloksia mutta natuviini se vasta onkin! Joidenkin natuviinistä käyttämä termi “elävä viini” tuntuukin tavallaan minulle osuvimmalta nimitykseltä alkuviineille.

Luomuviini syntyy tilalla, jonka viljelyprosessia säätelee luomusertifikaatin asettamat määräykset. Luomurypäleiden viljelyssä rajoitetaan kemiallisten lannoitteiden tai torjunta-aineiden käyttöä eikä luonnollisesti viljellä mitään geenimanipuloitu. Luomutilalla pyritään ylläpitämään maaperän hedelmällisyyttä luonnonmukaisin keinoin.

Biodynaaminen viini syntyy tilalla, joka noudattaa Rudolf Steinerin biodynaamista filosofiaa. Biodynaamisella tilalla pyritään ymmärtämään ekosysteemiä siihen vaikuttavien luonnon energioiden ja henkisyyden kautta. Käytännössä tämä tarkoittaa esim. sitä, että viljelyn aikatauluissa huomioidaan kuun ja tähtien liikkeet. Lisäksi tiloilla hyödynnetään erilaisia preparaatteja, kuten viinilehdille suihkutettavaa nokkostislettä.

viini ilta tarjoiluIkura don ja kevään ekat parsat!

Siis voiks viini maistua tältä!?

Sysäys alkuviinien maailmaan tapahtui minulle nelisen vuotta sitten, kun maistoin ensimmäistä kertaa oranssia natuviiniä. Makuelämys oli ikimuistoinen – “siis voiks viini maistua tältä?!” ja olin kerrasta myyty sekä oransseille, että natuviineille.

Oranssi viini on valkoviinirypäleistä punaviinimenetelmin tehtyä viiniä. Pidennetty kuorikontakti rypälemehun kanssa tuo viiniin sekä aromeja ja tanniineja. Oranssi viini syntyy valmistustavan kautta, joten kaikki oranssit viiniet eivät välttämättä ole myös alkuviinejä.

Koska oransseissa viineissä on pitkän kuorikontaktin vuoksi valkoviinejä enemmän tanniineja, ne ovat todellisia ruokapöydän moniottelijoita, jotka sopivat monenlaisten ruokien kaveriksi. Itse nautin niistä kuitenkin eniten ihan sellaisenaan, antaen viinin kehittyä lasissa rauhassa välillä sitä maistellen.

Joistain natuviineistä löytyy sellaisia aromeja ja makuja, joita ei viinissä ehkä odota tapaavansa: balsamicoa, sherrymäisyyttä, jugurttimaisuutta, hapanolutmaisuutta, pirskahtelevuutta, sekä samantyyppisiä tallimaisia aromeja joita Brettanomyces-hiiva tuottaa esim. farmhouse ale -oluisiin ja ranskalaisiin maalaissiidereihin. Niinpä jos joskus olet saanut eteesi lasillisen natuviiniä josta et pitänyt, tai joka oli suorastaan aivan liian outo sinulle, älä ihmeessä tyrmää kaikkia natuja 🙂 Mielipidettä laajasta asiasta ei varmaan koskaan kannata muodostaa yhdellä maistamiskerralla, mutta varsinkin natuviinien kanssa se olisi suorastaan epäreilua.

viini ilta

Makujen vaihtelu on alkuviineissä niin runsasta, että joukosta löytyy varmasti myös sellainen johon ihastut – tai ehkä suorastaan rakastut. Osa alkuviineistä ei taatusti maistu koskaan kaikille, mutta yhtälailla osa varmasti maistuu jos vain viinistä lähtökohtaisesti pitää. Kuten kaikkien viinien kohdalla, myös alkuviinien joukosta löytyy sitäpaitsi niitä hyvin tehtyjä … sekä niitä vähemmän hyvin tehtyjä. Itselläni on käynyt sellainen tuuri, etten vielä tähän päivään ole saanut lasiini sellaista natuviiniä, josta en olisi pitänyt lainkaan. Taidanpa joskus olla maistanut sellaisenkin punaisen alkuviinin, jonka maku lähenteli enemmän punajuurimehua ja kombuchaa kuin mitään koskaan maistamaani viiniä. Ja kyllä, tykkäsin siitäkin – mutta en tiedä olisinko tykännyt niin paljon, jos olisin saanut sen lasiini ensimmäisenä alkuviininäni tai täysin varoittamatta.

No mistä niitä natuja oikein saa?

Alkuviinien liike on syntyisin Ranskasta ja se on pikkuhiljaa kerännyt kannatusta ympäri maailman, nousten siinä sivussa myös suuren yleisön tietoon ja suorastaan trendiksi. Alkuun maistelin näitä viinejä lähinnä Kööpenhaminassa ja Berliinissä, mutta nykyään jopa täällä pohjoisessa pääkaupungissamme on useita vallan natuviineihin orientoituneita ravintoloita ja viinibaareja, kuten Kallion suosikkini Wino ja Way, sekä keskustan Bas Bas Winebar, Grön, Maannos ja Vin-Vin.

Neljä vuotta sitten näitä viinejä oli aika turha etsiä Alkosta, mutta nytpä niitä löytyy jo runsaasti sieltäkin ja niillä on hyllynreunassa jo oma merkintänsäkin: vihreä amforaruukku -symboli. Tämänpäiväisen juttuni yhteistyökumppani Vindirekt tuo maahan kymmenittäin natuviinejä, joita löytyy ravintoloiden lisäksi mukavasti myös Alkon valikoimasta.

meinklang burgenlandwhite

Meinklangin viinipuutarhat

Vindirektin natuvalikoimasta omia suosikkejani ovat ehdottomasti Itävaltalaisen Meinklangin sukutilan viinit. Meinklangin tilaa viljelee kolmen veljeksen tiimi. Tilalla on ollut luomusertifikaatti vuodesta 1991 ja biodynaamisen viljelyn Demeter –sertifikaatti vuodesta 2001. Itävallan ja Unkarin rajalla sijaitsevalla tilalla asustelee veljesten lisäksi 55 hehtaarin verran viiniköynnöksiä, runsaasti hedelmäpuita ja kasvimaita, 800 lehmää, lukuisia hevosia, possuja, lampaita, kanoja ja erilaisia tilalla viihtyviä villieläimiä – ja jokaisella on roolinsa viinitilan ekosysteemissä. Meinklangin tilalla annetaan jopa perinteisten “rikkaruohojen”, kuten nokkosten ja ohdakkeiden kukoistaa viinipuutarhoiksi kutsuttujen viinitarhojen keskellä, sillä monet biodiversiteetille tärkeät hyönteiset hyötyvät niistä.

Vakio-ostoksiani Meinklangilta on ollut jo vuosia Alkon valikoimasta löytynyt Grüner Veltliner. Tämä vanha tuttu viini on nyt merkitty Alkossa alkuviiniksi jo aiempien luomu- ja biodynaaminen merkintöjen lisäksi, mutta tiesittekös sitä, että Meinklangin viinit ovat myös vegaanisia? Lisäksi tämä viini on pakattu kierrekorkilliseen ja kevyempään pulloon eli se on sekä ekologinen valinta, että kevyt kantaa vaikkapa piknikille 🙂 Meinklang Grüner Veltliner on muuten myös loistava valinta niille, jotka haluavat tutustua alkuviinien maailmaan hyppäämättä suoraan sinne oudoimpaan päähän, sillä se on hinnaltaan alkuviiniksi varsin edullinen ja makumaailmaltaan tunnistettavasti viiniä.

vegaaniset viinit

Meinklang, Meinklang, Meinklang…

Olen tykännyt Meinklangin viineistä itseasiassa niin paljon, että olen kantanut Alkosta kotiin maistettavaksi aina jokaisen Meinklangin joka on silmiini osunut. Alkon tilausvalikoimasta löytyvä ihana oranssi viini Meinklang Graupert on valintani, kun haluan erityisesti hemmotella itseäni (lue lisää täältä) ja kuplivaa tarvitessani tartun mieluusti Meinklang Pét Nat -pulloon (jota suosittelin taannoin joululahjaostokseksikin). Niinpä olin tänään varsin mielissäni, kun pääsin tämän yhteistyön tiimoilta maistamaan juuri hyllyille ilmestyneen Meinklang-uutuuden, Burgenlandwhiten.

Pét nat viini on kuohuviiniä, joka valmistetaan Ranskasta lähtöisin olevalla ikivanhalla “method ancestral” menetelmällä. Pét nat viini pullotetaan kesken alkoholikäymisen, jolloin käyminen jatkuu pullossa luoden kuplat viiniin. Samaa spontaanikäymisen menetelmää käytetään esim. lambic -oluissa. Pét nat on lyhennys ranskankielisistä sanoista pétillant naturel, joka tarkoittaa “luonnollisesti kuplivaa”.

Vegaaninen viini on viiniä, jonka valmistuksessa ei ole käytetty eläinperäisiä raaka-aineita, kuten liivatetta, kananmunaa, kaseiinia tai kalaliimaa.

jean biecher moshi moshi

Viini-illan menu

Kun ystäväni tulivat viikonloppuna kyläilemään luokseni, nostin pöytään sekä tuon uuden Meinklangin Burgenlandwhite –natuviinin, että Jean Biecher Moshi Moshi Organic –luomuviinin Alsacen suurimmalta luomuviinien tuottajalta. Molemmissa on jäännössokeria 6-7 grammaa, joten ounastelin niiden toimivan hyvin itämaisten makujen ja pienen tulisuudenkin kanssa. Molemmat ovat myös vegaanisia, joten voin tarjota niitä kaikille ystävilleni.

Illanistujaisteni menu olikin lopulta melkoisen Aasia-painoitteinen: helppo ja nopea ikura don eli lohenmädillä kuorrutettu riisikulho, misolla ja shichimi togarashilla maustetut suolaisen tuliset edamamet sekä aasialaisen marketin pakastealtaasta ongitut kevätsipulitäytteiset gyoza-nyytit samaisen kaupan ponzukastikkeen kera (jossain on joskus ihan ookoo oikaista, eikö?).

Molemmat viinit mätsäsivät näille runsaille, suolaisille ja paikoin tulisillekin mauille hienosti. Varsinkin Moshi Moshi oli sopivan mineraalisena ja sitruksisena omiaan raikastamaan ja tasapainottamaan lohenmädin suolaisuutta. Tämä ei sinänsä yllätä, kun pullon etiketissäkin komeilee suloiset sushi-hahmot 🙂 Burgenlandwhiten raikkaat luumuiset, viheromenaiset ja pippurisetkin maut toimivat taas minusta erityisesti parsan ja gyoza-nyyttien kaverina. Molemmat viinit maistuivat koko seurueelle ja ainakin itse tiedän ostavani niitä myös vastaisuudessa.

Ikura don parsalla, avocadolla ja retiisikukilla

Vegaaninen, kun käytät merileväkaviaaria tai porkkalaa

2-4:lle

500 g sushiriisiä

200 g lohenmätiä / vegaaniseen versioon merileväkaviaaria tai porkkalaa

n. 2 rkl vähäsuolaista soijakastiketta

200 g parsaa

1 kypsä avocado + 1 rkl riisiviinietikkaa

5-6 retiisiä tai pätkä daikon-retikkaa

Sekoita soijakastike lohenmätiin (merileväkaviaariin/porkkalaan) ja anna sen maustua sen aikaa, kun valmistelet muut kulhon raaka-aineet.

Pese sushiriisiä juoksevan veden alla, kunnes pesuvesi on kirkasta (itse laitan riisin siivilässä isoon kulhoon, jolloin voin pestä riisiä siivilässä niin että samalla pystyn tarkistamaan miltä pesuvesi alapuolisessa kulhossa näyttää). Liota riisiä puhtaassa vedessä vartin verran ja keitä se sitten paketin ohjeen mukaan kypsäksi.

Kiehauta kattilassa reilusti vettä. Napsi parsasta puumaiset tyvet pois ja pilko parsat 4-5 sentin paloiksi. Keitä paloja vedessä 2-3 minuuttia ja huuhtele sitten parsa jääkylmällä vedellä kypsymisen pysäyttämiseksi. Viipaloi vielä avocado ja valele viipaleille hieman riisiviinietikkaa tummumisen ehkäisemiseksi. Viipaloi retiisit/retikka muutaman millin paksuisiksi viipaleiksi ja leikkaa viipaleista halutessasi kukkasia joko veitsellä tai sopivalla muotilla.

Kun riisi on valmista, jaa se 2-4 kulhoon. Anna riisin jäähtyä hetki ja kuorruta se sitten avocadoviipaleilla, parsapaloilla, retiisillä/retikalla sekä lohenmädillä. Voit halutessasi valuttaa mädistä soijan pois ennen kulhoon lisäämistä. Itse tuppaan usein jättämään soijan mädin sekaan, kun viimeistelisin riisikulhoni kuitenkin syödessä soijalla 🙂

sushi kulho

Suolaisen tulinen edamame

4-6:lle

500 g pakastettuja edamamepapuja paloissaan

n. 2 rkl shiromisoa tai muuta mietoa misotahnaa

 1 rkl miedon makuista seesamiöljyä (tai neutraalin makuista kasviöljyä)

1 tl shichimi togarashi -mausteseosta (tai srirachaa, chilihiutaleita tai jauhettua sichuanpippuria)

Kiehauta jäiset edamamepavut muutaman minuutin ajan kiehuvassa vedessä. Valuta hyvin. Sekoita miso, öljy ja chilimauste sekaisin ja pyöritä pavut seoksessa. Tarjoile vielä lämpiminä! Muista ottaa pöytään tyhjä kulho edamamen palkoja varten ja reilusti servettejä sormia varten 😀

edamame

Muita tarjoiluideoitani tämäntapaisille illanistujaisille ovat onigirazu -sushileivät, sushikulho eli chirashizushi, jokaisen itse pöydässä kääräisemät temaki -käsirullat sekä seesamitofulla ja lootusjuurella lastatut salaattiveneet. Niin, ja miksipä ei myös sushiriisipiirakat!

Ps. Gyozanyyttien kanssa tapanani on valmistaa ne näin: laitan pannulle lorauksen öljyä, jäiset gyozat ja desin verran vettä. Laitan pannun kuumenemaan keskilämmölle ja peitän sen kannella. Näin gyozat höyrystyvät kannen alla ja kun kannen avaa ja kaikki vesi on haihtunut, ne ruskistuvat ihanasti pohjastaan.

Lähteet:

Vindirekt, Alko, Viinilehti

Valviran ohjeistuksen mukaan joudun poistamaan kaikki alkoholia koskevat kommentit, ethän siis kommentoi viiniä. Ruokaan liittyvä kommentointi on kuitenkin tässäkin jutussa tosi tervetullutta!

305 views

Sellerimehu 2.0 aka … sellericocktail!

by Juulia 2 Comments
Sellerimehu 2.0 aka … sellericocktail!

sellerimehu

Vihattu rakastettu selleri

Käsi ylös kaikki sellerifanit! Montako meitä oikein on? Välillä tuntuu nimittäin siltä, että selleripoloista vihataan enemmän kuin rakastetaan. Itsekään en siitä aina ole pitänyt, en juuriselleristä enkä todellakaan varsiselleristä. Varsinkin lapsena selleri oli raaka-aine, joka aiheutti suorastaan puistatusta. Ajat kuitenkin muuttuvat ja niin myös makumieltymykset… ja niinpä selleri kaikissa muodoissaan on nykyään minulle rakas ja mieluisa raaka-aine.

Juurisellerille menetin aikoinaan sydämeni, kun sain ensimmäistä kertaa elämässäni maistaa itse tehtyä Waldorfin salaattia. Suhteemme syveni, kun syötyäni ihanaa paahdettua juuriselleriä ravintola Juuressa hoksasin kokeilin paahtaa sitä kotonakin uunissa hunajalla valeltuna.

Varsiselleri poloinen sai kuitenkin odotella reilusti pidempään ennenkuin tajusin että tämäkin on oikeastaan aikamoista herkkua. Tämä ihme tapahtui kymmenisen vuotta sitten Berliinin legendaarisessa White Trash Fast Foodissa, jossa nenän eteen kannettiin Bloody Mary sellaisen metrisen lehtevän sellerinvarren kera. Sitä massiivista selleriä olisi ollut tosi sääli heittää hukkaan, joten aloin nakertelemaan sitä juomani kera ja kas, sehän olikin yllättäen hyvää!

sellerimehu

vihermehu

En tiedä jos lapsuuteni varsisellerit olivat maultaan vahvempia kuin nykyiset, mutta lähes jokainen nyt kaupasta kotiin kantamani sellerinvarsi on ollut virkistävän mieto, raikas ja rouskuva. Ei siis lainkaan sellainen kuin ensimmäisissä makumuistoissani. Käytänkin varsiselleriä nyt kaikenlaisissa ruuissa kastikkeista keittoihin ja salaatteihin, syön sitä sellaisenaan, maapähkinävoilla tai homejuustolla siveltyinä sekä tietysti upotettuina Bloody Maryyn tai vihermehuun.

Kun ostan puntin varsiselleriä jotain tiettyä ruokaa varten, teen jäljelle jääneestä osasta yleensä aina mehua, joka voi yksinkertaisuudessaan sisältää vain selleriä ja hieman sitruunaa. Riippuen mitä kotoa löytyy, saatan kuitenkin laittaa mehuun myös omenaa, ananasta, lehtikaalia, parsakaalia, jotain yrttiä (kuten persiljaa tai minttua) sekä salaatinlehtiä. Myöhemmin keväällä mehuun uppoaa myös metsän antimia kuten nokkosta. En ole suuri makean ystävä, joten minulle maistuu pääsääntöisesti parhaiten sellerimehu, jossa hedelmät ovat minimissä ja selleri maksimissa 🙂

Jos siis olet sellerin ystävä, voit tehdä sellerimehun todellakin pelkästä selleristä. Se on kuulemma erityisen terveelinen tapa aloittaa päivä 😀 Itse laitan useimmiten sellerimehuuni kuitenkin kirpeän vihreän omenan puolikkaan tai neljänneksen, sekä puolen sitruunan verran sitruunamehua. Siis kutakuinkin näin:

Sellerimehu:

n. 400 g luomuselleriä

0-1 kirpeää vihreää omenaa

½ sitruuna

Mehusta selleri, sitruuna sekä makuusi sopiva määrä omenaa. Itse mehustan omenan ja sitruunan osina niin, että joka palan välissä lykkään koneeseen sellerinvarren tai varrenpätkän – kuituinen selleri auttaa pehmeämpien hedelmien mehustamisessa ja varsinkin lopuksi mehustan aina sellerinvarren, jotta saan koneesta kaiken kuidun varmasti ulos.

sellericocktail

Terveyscocktail?

Kun sellerimehu kerran maistuu minulle niin hyvin, ei ehkä ole suuren suuri yllätys että se maistuu minulle myös cocktailin muodossa. Jos sellerimehu kerran on niin kovin terveellistä, niin tuskinpa sitä terveellisyyttä vodkashotti aivan totaalisesti kumoaa?

Alapuolinen vodkasta, vaaleasta ruisbitteristä ja sellerimehusta ravisteltu sellericocktail on useiden kokeilujen tuloksena syntynyt tämänhetkinen lempiyhdistelmäni. Mainittakoon kuitenkin, että kokeiltua on tullut myös yhdistellä sellerimehua giniin ja eri merkkisiin vaaleisiin vermutteihin, eivätkä nekään viritelmät olleet lainkaan hullumpia. Oleelliseksi asiaksi nousee minusta tässä cocktailissa kuitenkin tasapaino: sopiva suhde makeutta, happamuutta, yrttisyyttä sekä tietysti sellerin makua.

Sellericocktail

6 cl sellerimehua

2 cl laadukasta vodkaa

2 cl Kyrö Pale Rye Bitteriä tai jotain vaaleaa vermuttia, kuten Martini Biancoa

1 cl agavesiirappia tai sokerisiirappia

+1-2 cl sitruunamehua riippuen oliko sellerimehussa jo seassa sitruunaa

jäitä

Annostele shakeriin (tai tiiviskantiseen hillopurkkiin) sellerimehu, alkoholit, siirappi sekä sitruunamehu. Sekoita ja tee makutesti, lisää tarvittaessa sitruunaa / siirappia / mehua tms. Lisää shakeriin sitten reilusti jäitä. Sulje shaker ja ravistele reippaasti 20-30 sekuntia. Kaada sellericocktail siivilän läpi lasiin ja koristele ohuella sellerisuikaleella. Tarjoile/nauti heti.

selleri

283 views

Fetakriittinen testaa: uunifetapasta

by Juulia 2 Comments
Fetakriittinen testaa: uunifetapasta
uunifetapasta

uunifetapasta

Uunifetapasta

No siinä se nyt on: uunifetapasta, isoin ruokahitti sitten avocadopastan ja panopastan. Olen varmaan viimeinen, joka sitä testaa … mutta minulla on ollut syyni! En nimittäin oikein ole fetan ystävä. En minä fetaa toki vihaa, mutta en myöskään rakasta. Ja silloin harvoin kun sitä syön, kelpuutan lautaselleni aika harvan tuotteen. Yksi niistä on Mevgal, johon tutustuin opiskeluaikoinani työskennellessäni Hakiksen Hallin juustotiskillä – ja kuinka ollakaan, paketti tätä fetaa tarttui poikkeuksellisesti kauppakassiini perjantaina ilman, että olin edes miettinyt mitä siitä tekisin.

Kun sitten tänään muistin heräteostokseni, totesin että ehkäpä alitajuntani yritti vinkata uunifetapastasta. Onhan se nyt tämä blogikollegani Liemessä -Jennin käsittämätön somehitti testattava, minkälainen ruokaihminen minä muuten oikein olisin?

uunifetapastaTomaattia, fetaa, chiliä ja oliiviöljyä – niin yksinkertaista, niin tolkuttoman hyvää! ♥ Kyllä se Jenni vaan osaa!

Jennin resepti on todella helppo ja yksinkertainen, enkä lainkaan ihmettele sen suosiota. Raaka-aineet löytyvät helposti kenen tahansa lähikaupasta eikä annoksen kokkaaminen vie kuin parikymmentä minuuttia. Suhteessa raaka-aineiden määrään, aikaan ja vaivannäköön uunifetapasta tarjoaa makua maksimaalisesti. Kukapa ei sellaiseen ruokaan ihastuisi?

Niin oivallinen kuin Jennin resepti jo ihan sellaisenaan onkin, en tietenkään malttanut olla tekemättä ruuasta ihan vähän muokattua omaa versiotani. Maustoin uunifetan chilin lisäksi kuivatulla timjamilla, rosmariinilla ja fenkolinsiemenillä, lisäsin pannuun puolitetun kokonaisen valkosipulin Jennin oman vinkin ja Hannan Sopan version tapaan ja käytin tavallisen neitsytoliiviöljyn lisäksi pastan viimeistelyyn lemppariani eli savustettua oliiviöljyä. Lisäksi kaapistani löytyi puska tuoretta kirveliä, jota lisäsin pastaan juuri ennen tarjoilua. Fenkolinsiemenien ja kirvelin anis-aromit sopivat minusta sekä fetaan että tomaattiin, joten itselleni nämä mausteet ovat oman versioni oleellisimmat lisäykset 🙂

uunifetapasta

uunifeta

Keittiössämme poikkeuksellinen raaka-aine sai erityisesti mieheni Juuson innostumaan, hän nimittäin on kovastikin fetan ystävä. Ja… niin olen näköjään nyt minäkin, kunhan feta on tässä muodossa 😀 Uunifeta on lempeämmän ja jotenkin kermaisemman makuista kuin suoraan paketista pastaan murusteltu olisi, mikä muodonmuutos!

Nyt kun uunifetapasta on testattu ja erittäin herkulliseksi todettu, en todellakaan tiedä miksi olen odottanut tähän asti, ennen kuin lykkäsin fetan uuniin. Siis onhan siitä ihan pelkästä uunifetastakin kohkattu jo vuosia!

Uunifetapasta ekstrayrteillä

2:lle erittäin nälkäiselle

300 g tuorepastaa

200 g fetajuustoa (Mevgal!)

¾ dl neitsytoliiviöljyä

1 mieto punainen chilipalko

½-1 valkosipuli

n. 300 g kirsikkatomaatteja

n. 1 tl kuivattua timjamia

½ tl kuivattua rosmariinia

1 tl kevyesti murskattuja fenkolinsiemeniä

1-2 tl vastarouhittua mustapippuria

suolaa*

Tarjoiluun:

¼ dl savustettua oliiviöljyä

tuoretta kirveliä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Lorauta uunivuoan tai uuninkestävän paistinpannun pohjalle ¼ dl oliiviöljyä. Laita feta kokonaisena vuokaan. Poista chilistä siemenet ja hienonna se. Halkaise valkosipuli poikittain. Nosta kirsikkatomaatit ja valkosipulin puolikas (tai puolikkaat, mikäli olet kova valkosipulifani) fetan ympärille ja ripottele chili sekä mausteet pannuun. Lorauta kaiken päälle vielä ½ dl oliiviöljyä.

Paista fetaa ja tomaatteja uunin keskiosassa noin 15 minuuttia. Nosta lämpö sitten 225-asteeseen ja käännä uuni vielä grillivastukselle. Siirrä vuoka uunin ylätasoon ja jatka paistamista noin 10 minuuttia pannua silmällä pitäen. Kun tomaatit ja feta alkavat saada väriä ja valkosipuli on pinnalta kullanruskeaa, on aika laittaa pastavesi kiehumaan ja nostaa pannu uunista.

Keitä tuorepasta ohjeen mukaan (n. 3-4 minuuttia merkistä riippuen) reilusti suolatussa vedessä, valuta mutta säästä keitinvettä noin desi. Jos käytit oksallisia kirsikkatomaatteja, poista niistä oksat ja kannat. Puristele valkosipulit kuoristaan ja riko fetapalaa hieman. Sekoita koko uunivuoallinen pastan joukkoon ja ohenna tarvittaessa pastan keitinvedellä. Tarjoile tuoreen kirvelin kera.

*Jennin ohjeessa feta ja tomaatit maustetaan suolalla, mutta itse jätin suolan pannulta pois. Sen sijaan suolaan pastan keitinveden reilusti (kuten toisaalta teen aina).

fetapasta

noita winery

Ps. Sunnuntailounaamme uunifetapasta sai kaverikseen lasillisen Alkon tilausvalikoimasta löytyvää Noita Wineryn Blaufränkisch -natuviiniä (tai no, ei viiniä, sillä viiniksi tätä Fiskarsissa Itävaltalaisista luomurypäleistä käymisteitse valmistettua alkoholipitoista juomaa ei saa Suomessa kutsua). Ihana, ihana kevyen aromikas ja mustikkainen viini, joka sopi pastalle oivallisesti. Seuraavat Noita Wineryn “viinit” valmistuvat ilmeisesti vasta 2020, joten mikäli olet laillani alkuviinien ystävä, kannattaa napata tämä pullo kotiin ennen kuin erä loppuu. Noita Rieslinghän siis loppui jo…

2 059 views