Olut arkistot | Vaimomatskuu ruokablogi

Guest Brew Dinner x Pien

by Juulia on October 5, 2018 0 Comments

Tämä tässä on Sloe Haven, oratuomigose – CoolHead Brew’n Hotelli Havenille valmistama nimikko-olut

Piipahdin muutama viikko sitten Hotel Havenissa poikkeuksellisessa oluenlanseeraustilaisuudessa: Hotel Haven, viiden tähden luksushotelli, julkisti nimikko-oluensa … joka oli oratuomigose! Jos olette olutasioista yhtään kärryillä (ja ehkä vaikkette olisikaan) ymmärrätte varmaan innostukseni: harva peruskuluttajista vielä tietää, minkälaista olutta on gose ja vielä harvempi on todennäköisesti maistanut oratuomen marjalla maustettua olutta. Aika rohkea veto siis tältä hotellilta!

Gose on yksi omista lempioluttyyleistäni, joten ilo tyylin leviämisestä on mallia oma lehmä ojassa. Perinteinen gose maustetaan korianterin siemenillä sekä suolalla ja sen makuprofiili on sekä raikas, hapan että omalla tavallaan varsin intensiivinen, vaikka olut onkin prosenteiltaan yleensä aika mieto. Humalointi ei goseen yleensä kuulu, joten katkeruutta tästä oluesta on turha etsiä. Monet panimot maustavat gosensa varsin kokeellisesti ja olenkin maistellut niin sammalilla, skyrillä kuin mustekalan musteellakin maustettua gosea. Oratuomigose oli kuitenkin minullekin ensimmäinen laatuaan.

Alkumaljana oli ihana Brekeriet Nick Z, tynnyrikypsytetty hapan blond ale.

Guest Brew Dinner @ Hotel Haven

Sain kutsun jäädä tilaisuuden jälkeen viettämään iltaa Havenin ravintolaan, jossa järjestetään säännöllisin väliajoin varsin kutkuttavia olutillallisia. Aterioita on rakennettu niin Fat Lizardin kuin Panimo Hiidenkin oluiden ympärille, ja tällä kertaa vuorossa oli Suomen paras (ja sympaattisin) olutkauppa Pien.

Pien tarjoaa Suomen laajimman kotimaisiin pienpanimoihin erikoistuneen olutvalikoiman ja lisäksi valikoimaan kuuluu varsin tiheästi uudistuva ulkomaalaisten oluiden kattaus. Täällä minäkin käyn shoppailemassa monet suosikkipanimoideni uutuudet! Aika selvää siis oli, että tälle olutillalliselle olisi tiedossa varsin ajanmukainen ja kiinnostava juomapaketti, jossa oli ilokseni edustettuna myös minulle mieluisa happamampi kategoria. Oluet aterialle valitsti “Suomen olutkeisariksi” tituleerattu Erkki Häme Pieneltä ja kiinnostavasta kasvismenusta taas vastasi tietysti Restaurant Havenin luova keittiötiimi.

Illallinen alkoi tunnelmaa virittelevällä alkumaljalla ja amusella, ja sitten päästiin itse asiaan! Ensimmäinen ruokalaji oli fermentoitua palsternakkaa ja piimää. Olueksi tälle ruualle oli valittu alunperin Whiplash Northern Lights NEIPA, mutta se oli jostain syystä korvattu Maistilan Tradatolla, joka on ananaksella ja greipillä maustettu sour.

Lähtökohtaisesti todella kiinnostavan kuulloinen ruoka oli valitettavasti pieni floppi: kokonainen ihanan kirpeä fermentoitu palsternakka oli perus ruokaveitselle kovempi luu veisteltäväksi ja kokonaisuus oli piimän ja varsin happaman oluen kanssa jopa minun makuuni aivan liian hapan (ja minähän siis todellakin rakastan hapanta!). Pientä jeesiä kokonaisuuteen toivat pinjansiemenet, mutta kyllä niitä olisi tässä setissä saanutkin sitten olla ihan kourallinen. Harmi! Ehkä se NEIPA olisi toiminut tämä ruuan kanssa kuitenkin paremmin?

Maistilan Tradato: ananaksella ja greipillä maustettu sour. Erittäin hyvää!

Illan vetäjät: Pienen Erkki Häme ja Hotel Havenin Alexander Winberg

Seuraavaksi syötiin suolattua portobellosientä ja puolukkaa, joiden kanssa oli se edelliselle annokselle alunperin mietitty Whiplash Northern Lights NEIPA. Portobelloa löytyi annoksesta sekä moussena että carpacciona ja sen kyljessä oli mm. piklattua kantarellia, puolukkageeliä, siankärsämöä sekä kuusenkerkkää. Herkullinen annos, kaiken kaikkiaan! Prosenteiltaan kevyt (2,8%) mutta maultaan huima NEIPA toimi ruuan kanssa loistavasti, ja onpahan vaan sanottava että parempaa “ykkösolutta” saa hakemalla hakea!

Suolattua portobellosientä ja puolukkaa

Savustettu vesimeloni

Illan tähti oli kuitenkin vasta tulossa: savustettu … vesimeloni! Jep, luitte oikein. Koska bongasin itse viime kesänä somesta videon, jolla esiteltiin kokonaisena savustettu vesimeloni “kinkku”, en ollut ruuasta niin hirmuisen shokissa. Enemmänkin olin tietysti super utelias ja innostunut päästessäni tätä jännästi valmistettua melonia vihdoinkin maistamaan!

Pettyä ei tarvinnut. Savustettu vesimeloni todellakin ON hyvää. Hieman aivot nyrjäyttävä makuelämyshän se silti on, kun samaan aikaan suuhunsa saa jotain raikasta ja tutun vesimelonimaista … sekä savuista ja suolaista. Annosta tukemaan oli nostettu grillattua härkäpaputempehiä, valkosipulivaahtoa, grillattua nippusipulia sekä jäätävän hyvä soossi (jonka arvelen sisältäneen sitä savustetusta vesimelonista irronnutta lientä). Annokselle mietitty Garagen SOUP dipa oli näille savuisille mauille sopivan roteva kaveri (ja muutenkin kiva tuttavuus!).

Lopuksi syötiin vielä pop rockseilla, tyrnigeelillä ja persikkasorbetilla silattua herkullista kurpitsapiirasta ja karviaismarmeladia. Ihanaa, tosin minulle nyt aina maistuu jälkkäreitä mieluummin jälkiruokajuomat. Brewskin Pink Pony Reloaded (ananas & vadelma-gose) upposikin viimeistä pisaraa myöten, kun taas piirakkani viimeisteli Juuso (tämä on meillä jälkkärin kanssa aivan normaali työnjako, minulle kun yleensä riittää makeaa muutama suupala). Molemmat poistuimme paikalta varsin tyytyväisinä!

Otetaanpa lopuksi vielä pieni yhteenveto: Ilta oli mahtava, mutta olisin kaivannut lisää avausta olut ja ruoka -paritusten logiikasta. Veikkaan etten ole ainoa, josta olisi ollut kiinnostavaa kuulla, millä perusteella juuri nämä oluet oli näille ruuille valittu. Siinä olis voinut oppiakin jotain! Guest Brew Dinner Havenissa on joka tapauksessa todella kiinnostava konsepti, keittiössä ideoidaan selvästi innostuneena näille illallisille luovia annoksia ja juomat ovat Suomen (ja ulkomaiden) ajankohtaista kärkeä. Fiilis paikan päällä oli myös juuri mukavan rento. Kyllä sitä tälleen voisi vastaisuudessakin perjantaitaan viettää 🙂

Ps. Sloe Havenista voit käydä lukemassa enemmän esim. Bönthöö Bönthöö -blogista. Uusia Guest Brew Dinner -tilaisuuksia taas kannattaa pitää silmällä Hotel Havenin sivuilta ja Facebookissa!

Vaimomatskuu 5 vuotta -muistelot

Olut
Yleinen

by Juulia on August 26, 2018 8 Comments

Vaimomatskuu 5 v.

Tämä blogi täyttää tänään VIISI VUOTTA! Vaimomatskuu, viisi vuotta. Miten se on mahdollista? Tuntuu samanaikaisesti siltä, että olen tehnyt tätä aina ja siltä, että se henkilö joka tämän blogin ekan jutun nettiin rykäisi, oli joku ihan muu. Kuinka paljon sitä voi viidessä vuodessa tapahtuakaan!

26.8.2013

Ekan juttuni kirjoitin hetken mielijohteesta pienen usuttamisen seurauksena, enkä juuri pysähtynyt tuolloin miettimään tekoni seurauksia. Olen aina rakastanut kokkailua ja viettänyt päiväni ruokaa miettien, laittaen tai syöden, joten idea reseptien kehittelemisestä ja muille jakamisesta yksinkertaisesti vain kuulosti minusta hauskalta! Blogeista en toki tiennyt hölkäsen pöläystä – en ollut lukenut oikeastaan mitään blogia – mutta ehkäpä juuri siksi rohkeninkin omani aloittaa: ei ollut vertauskohteita. En myöskään ollut kirjoittanut mitään muiden luettavaksi sitten lopputyöni, mutta toisaalta en kirjoittaessani ajatellut, että kukaan päätyisi tekstiäni edes lukemaan.

Niinpä vain räpsin tabletilla muutaman tosi hienon kuvan (eka ruokakuvani alla), suolsin niiden oheen jonkinlaisen itseni esittelyn + reseptin ja painon julkaisunappia. Hupsista vaan!

Vaimomatskuu vm. 2013

Ekaa juttuani jaettiin Facebookissa useita satoja kertoja ja pian olinkin jo Cityn “toimituksellinen blogi” – eli juttuni löytyi sivuston etusivulta ja niitä nostettiin jakoon sosiaalisessa mediassa. Tilanteessa oli puolensa ja puolensa: sain runsain mitoin lukijoita sekä sitä ah niin kovin tärkeää näkyvyyttä, mutta toisaalta sainpa myös runsain mitoin jos jonkinlaisia hassun hauskoja yksityisviestejä … enkä ollut varautunut kumpaankaan. Henkilö, joka ei ollut juuri blogeihin tutustunut muuttui varsin nopeasti henkilöksi, jonka blogia moni luki.

Seuraamuksia:

Vaimomatskuu oli blogin nimeksi hauska läppä, kun ei kelaillut sellaisia, että joutuu esittelemään itsensä erinäisille ventovieraille viisi vuotta eteenpäin tällä läpällä.
Lämmin ateria muuttui nopeasti itsestäänselvyydestä poikkeukseksi.

Niin kauan kun räpsin kuvia liesituulettimen valossa tabletillani ja käsittelin otokseni Insta-filttereillä, jutut syntyivät siinä kokkailun ja ruokailun sivussa. Mutta auta armias kun Vaimomatskusta kuoriutui perfektionistimatksuu ja kuvista piti saada aina vain parempia, tuli tarve harpata valmiilta alustalta omille sivuille ja investoida harrastukseen aina vain enemmän niin aikaa kuin rahaakin? Elämäntapahan tästä on tullut. Että sellainen pieni seuraamus yhdestä impulsiivisesta teosta.

Graafikkomatskuu vm. 2014! Ai että ne mun ekat WordPress -sivut olivat pro.

En toki valita! En enää osaa oikein kuvitella elämääni ilman blogia. Tämä on elämässäni ensimmäinen aivan oma juttuni, luomus, joka on syntynyt sekä luovasta tarpeesta että rakkaudesta ruokaan. Olin blogin aloittaessani päälle 30-vuotias ja elämäni kanssa hieman hukassa. Blogin kirjoittaminen sekä voimaannutti, että motivoi löytämään itseni. Kuka olen, mistä nautin, mitä osaan, mikä on minulle tärkeää, mitä elämältä haluan… niitä perusjuttuja, jotka on jokaisen hyvä selvittää ennemin tai myöhemmin itselleen.

Ruokakuvaus

Ruokakuvaamisesta on myös tullut salakavalasti minulle se taiteellinen ilmaisumuoto, jota opiskeluaikoinani yritin epäonnisesti etsiä. En ole koskaan saanut samanlaista paloa piirtämiseen, maalaamiseen tai muihinkaan ilmaisumuotoihin joita olen opiskellut, vaikka niistä toki nauttinut olenkin.

Valokuvaamistakin olen itseasiassa opiskellut, mutta silloin aikoinaan tuo opintosuoritus oli minulle lähinnä pakollinen rasti ja mieleen on jäänyt kuvaamisen sijasta enemmänkin pimiössä sähellys. Niistä opinnoista ei ruokakuvaamiseen ole siis juurikaan ollut etuja 😀 Nyt sormeni syyhyävät kameran ääreen päivittäin ja haaveilen ajasta, jolloin saisin toteuttaa itseäni viimeisen päälle, ajan kanssa ja kiireettä. Enpä olisi silloin 20 vuotta sitten filmirullaa pimeässä kopeloidessani arvannut tätä!

Ruokakuvausyritystä vm. 2014 (kesäkurpitsan muodomuutos)

Ruokakuvausyritystä vm. 2015 (paketoitu lanttu)

Ruokakuvausyritystä vm. 2016 (Onsen tamago)

Ruokakuvausyritystä vm. 2017 (Polentaa, kantarelleja ja paistettua munaa mesjuustokruunulla)

Ruokakuvausyritystä vm. 2018 (Mozzarella-melonisalaatti)

Kuka, miten, miksi?

Yksi asia ei vuosien varrella kuitenkaan ole muuttunut: en vieläkään osaa oikein ajatella sitä, että joku oikeasti lukee juttujani. Toki statistiikkani todistaa että juu, lukee, mutta se ei kuitenkaan oikein mene tajuntaan. Kirjoitan tässä kotisohvalla, kohellan keittiössä, lataan kuvia nettiin, painan taas kerran julkaisunappia ja siellä ruudun toisella puolella joku avaa selaimen, etsiytyy tavalla toisella sivulleni, lukee ja näkee tekoni. Ihan oikeasti.

Niinpä pyytäisin teiltä lukijoilta nyt pientä synttärilahjaa: jos sinulla on hetki aikaa, kertoisitko minulle miten eksyit sivulleni ja jos olet täällä vieraillut ennenkin, miksi tulet takaisin? Minkälainen ruuanlaittaja olet, onko jutuistani ollut joskus sinulle iloa tai inspiraatiota? Arvostaisin lyhyttäkin palautetta suuresti, sillä kaikkien näiden vuosien jälkeen te lukijat olette minulle edelleen pieni mysteeri!

Palautteen voi minulle lähettää ihan minkä viestimen kautta vaan – sähköpostilla, IG -viestillä, FB-viestillä, tai toki ihan tuon kommenttikentänkin kautta.

Kerrothan myös, mikäli olisit kiinnostunut tapaamaan ihan naamatustenkin hyvän oluen merkeissä! Minusta olisi nimittäin tosi hauskaa nostaa malja näille viidelle erityiselle vuodelle muutaman teistä kanssa. Tämä pieni ja rento oluenmaistelutilaisuus olisi Helsingissä klo 16 joko lauantaina 22.9. tai 29.9. ja koska haluaisin pystyä ihan oikeasti jutustelemaan läsnäolijoiden kanssa, on pöydässä tilaa lisäkseni viidelle. Palaan kiinnostuneille asiaan, kun saan käsityksen siitä montako teitä on ja kumpi päivä näyttäisi sopivan paremmin vastanneille 🙂

Mikäli et ehdi tai syystä tai toisesta tahdo palautetta antaa, ISO KIITOS joka tapauksessa kun olet. Blogini ei olisi tässä pisteessä, ellei teitä lukijoita olisi.

♥♥♥

Bloody Mary Gose

by Juulia on July 25, 2018 0 Comments

Bloody Mary gose aka tomaattimehuolut, uus lempparini!

Join taannoisella visiitilläni Tallinn Craft Beer Weekendiin oivallisen Bloody Mary gosen, eli gose-tyylisen oluen, joka oli maustettu tomaattimehulla ja erilaisilla mausteilla. Olut oli kaltaiselleni Bloody Mary- ja gosefanille lähtökohtaisesti houkutteleva maistettava, tosin hienoisella epäilyksellä sitä kuitenkin maistoin.

Turhaan epäilin! Olut maistui juuri sopivasti aidolle tomaatille ja siitä löytyi myös sitä tulisuutta ja pippuria, mikä saa minut rakastamaan Bloody Maryä. Goselle ominainen suolaisen hapan maku ei kuitenkaan edellämainittujen johdosta peittynyt.

Maistoin tämän oluen Uba ja Humal Taproomissa, mutta putiikin puolella kyseistä olutta ei kuitenkaan ollut myytävänä. Kylläpä sitten ilahduin, kun bongasin Pien-olutkaupasta ihan täältä kotisuomesta Bloody Mary gosen! Ostin saman tien kotiin pullon ja kehaisin ostosta pohtivalle ventovieraallekin kuinka iloinen yllätys olut oli minulle ollut. Kotona pullon korkattuani tajusin kuitenkin virheeni aika pian: kyseessä olikin aivan toinen olut. Hailakka väri paljasti tilanteen ensimmäisenä, mutta mausta sen viimeistään hoksasi – tässä Bloody Mary gosessa ei ollut tomaatin makua nimeksikään. Olut maistui enemmän siltä, kuin sekaan olisi vain roiskittu vähän Worcesterkastiketta. Auts!

Sakiškiu Alus Bloody Mary Gose: miellyttävä lähinnä katseltuna.

Tallinnassa maistamani olut oli virolaisen Purtse Pruulikodan ja kotimaisen CoolHead Brewin yhteistyöolut Plaadimeri ja Pienestä ostamani olut taas liettualaisen Sakiškiu Alus -panimon Bloody Mary Gose. Veikkaan ettei kumpikaan näistä oluista ole kaikkien makuun, mutta itselleni toinen oli selvä voittaja, toinen lähes juomakelvoton.

Virheostoksesta seurasi kuitenkin jotain hyvääkin: älysin sekoittaa ihan itse hyväksi toteamaani gosea tomaattimehuun, ja maustaa juomani juuri itselleni sopivan mausteiseksi. Ding ding ding! Olen jo muutaman vuoden tehnyt Kalja-Maryksi ristimääni juomaa, jota Micheladaksikin voi tosin kutsua. Eipä silti ole välähtänyt mieleeni ennen tätä kokemusta, että juoman voisi tehdä suolaisen happamaan gose-olueen!

Alla ohje, joka sopii omaan suuhuni. Mikäli innostutte testaamaan tätä juomaa, kannattaa mittasuhteita ja mausteiden määriä säätää tietysti juuri omaan makuun sopivaksi.

Bloody Mary gose

1:lle

n. ½ dl tomaattimehua

1-2 tl sitruunamehua

rouhaus mustapippurimyllystä

6-8 tippaa Tabascoa

n. ½ tl Worcesterkastiketta

ripaus sellerisuolaa

2 dl gose-olutta (*

jäitä

Mausta tomaattimehu, sekoita se hyvin ja kaada jäillä täytettyyn olutlasiin. Kaada päälle varovasti gosea, kunnes lasi on täynnä. Voit tarjota juoman sekoittamatta eli kauniin kaksikerroksisena, kunhan nostat esille esim. lusikan tai pillin juoman sekoittamista varten.

Lasin reunaan voi halutessaan pyöräyttää chili-suolareunan: hierrä lasin reunaan limettiä tai sitruunaa ja dippaa se esim. savusuola-chilirouheseoksessa. Juomaan voi lisätä myös kaikenlaisia lisukkeita Bloody Maryn tapaan: suolakurkkua, hillosipuleita ja/tai oliiveja cocktailtikussa, sitruuna/limettisiivun, rapeaksi paistetun pekonisiivun… Ihan mitä nyt mielesi tekee!

*) Omia gose -suosikeitani tähän juomaan ovat perinteiset goset, jotka on maustettu suolalla ja korianterin siemenillä. En siis käyttäisi tähän seokseen esim. mangolla tai vadelmalla maustettua gosea (tai pitäisköhän ensin kokeilla ennen kuin tyrmää…). Tällä kertaa käytin kotimaisen CoolHead Brewin Sea Betrayed Us gosea, joka poikkeaa hieman perinteisestä tyylistä – se kun sisältää mustekalan mustetta. Monesti Micheladaan lisätään simpukkamehua tai jopa osterimehua, joten miksei sitten käyttäisi mustekalan musteella maustettua olutta? Käytit kuitenkin sitten mitä gosea vain, omasta mielestäni pääasia on kuitenkin löytää sellainen, jossa on kunnolla suolaisuutta ja happamuutta. Ei niissä kaikissa nimittäin ole!

Juhannusyö = maagista idylliä (vaikka väkisten)!

Juomat
Olut

by Juulia on June 21, 2018 0 Comments

Juhannusyö = maagista idylliä (vaikka väkisten)!

Juhannus. Kesäloma. Suuria, odotuksentäyteisiä sanoja molemmat! Toista odotetaan koko vuosi, ja toinen merkkaa tilannetta josta alkaa … noh… taas alamäki kohti marraskuuta.

Kesäloma

Kun kesäloma alkaa, on vihdoinkin aikaa sukeltaa kukoistavaan luontoon, levätä, nukkua, nauttia elämästä! Silmissäni siintää idyllisiä kuvia kauniista maisemista, joissa viipotan tukka hulmuten kuin joku keijukainen suoraan Kesäyön Unelmasta pyörälläni … tai ehkä lenkkitossut jalassa? Nythän olis hei aikaa ja jaksamista aloittaa taas urheilu! Syödä vihreitä vihanneksia, villiruokaa, elää terveellisemmin, mieli ja keho tasapainossa!

Kun sitten loma todellisuudessa alkaa, käyn lähimetsässä kävelyllä ehkä kerran viikossa (tai kahdessa), ja sen sijaan että nauttisin ympäristöstäni, räpsin siitä kuvia julkaistavaksi Instagram-tililläni ripotellen läpi kesäkuun. Röhnötän sängyllä läppärini tai kännykkäni äärellä ensimmäisen lomaviikkoni aamut, päivät, iltapäivät, illat. Väsyttää, koska yöllä ei huvita nukkua kun voi kerrankin valvoa, ja aamulla valo herättää aivan samaan aikaan kuin herätyskello duuniarkena. Salaattilautasten lisäksi syön sipsejä, käyn pizzalla kolmesti, juon roséviiniä (koska se on kesäjuoma), olutta (koska sekin on kesäjuoma), cocktaileja, (koska olen sen ansainnut!). Yksi kerta ylämäkeen pyörän taluttamista käy mielestäni oikein hyvästä treenistä.

Juhannus

Juhannukseen latautuu helposti yhtä suuret odotukset, kuin siihen kesälomaankin. Mielessä pyörii ihanat kesäruoat jotka tietysti laitan itse, kukkaseppeleet, taianomainen yökävely valoisassa metsässä, seitsemän rehua tyynyn alla, juhannussauna ja yöttömän yön romantiikka. Hah! Viime juhannusaattona minulle nousi korkea kuume ja muistanpa eräänkin juhannuksen jolloin satoi rakeita. Parikymppisenä juhannusbravuureihini kuului vähintään yksi parisuhderiita. Hyttysenpistot kuumottavat (pers)poskia toki paljon romantiikkan liekkejä voimallisemmin, että käyhän se niinkin. Olikohan se yksi juhannusyö, jonka vietin sinkkuna juhannusta paossa Berliinissä sittenkin se paras…?

Juhannusyö

Oli se millainen vaan, juhannusyö on minusta silti kesän taianomaisin yö. Valon määrä on huumaava ja luonto kukoistaa vehreänä ja elinvoimaisena. Kaikkialla tuoksuu kesä, linnut laulavat ja vaikka vähän sataa ripsauttaisi, kaikki on silti jotenkin täydellistä. Meillä on ollut Juuson kanssa yhteisen elämämme ajan tapana viettää juhannus kahdestaan kotosalla, sen kummempia puuhailematta tai suunnittelematta. Eikä todellaakaan olla riidelty, eli se juhannusbravuuri on onneksi jo takanapäin 😀

Ruoka on ollut osin itsetehtyä, osin suoraan kaupasta kotiin kannettua. Juhlapäiville latautuu minusta helposti liikaa paineita ihan ilman sitäkin, että yrittää vääntää keittiössä jotain seitsemän sortin taikatemppua – niitä voi ihan hyvin tehdä arkenakin, noin niinkuin muuten vaan. Kunhan on uusia perunoita ja silliä, olen oikein tyytyväinen.

Tärkein – ja toistaiseksi ainoa – perinteemme on ollut juhannusaaton yökävely, jolle todellakin raahauduin kuumeisena myös viime vuonna! Tänä vuonna perinne kuitenkin katkeaa, sillä Juuso viettää juhannuksensa rakkaan ystävänsä polttareissa ja itse lähden ystävieni kanssa landelle Keski-Suomeen. Toki sielläkin voi yökävellä… mutta on tässä silti vähän haikea fiilis viettää keskikesän juhlaa erillään omasta muru-kultsi-murtsista!

Olipa kerran kaksi kaunista perintölasia…

Halusin tämän vuoksi tällä viikolla hieman etukäteisfiilistellä juhannusta. Pakkasin hieman meidän juhannukseen kuuluvaa rekvisiittaa reppuuni ja fillaroin aiemmin löytämälleni valkoisten pienten kukkien täyttämälle unelmakedolle tuohon lähimetikköömme.

Mielessäni pyöri etäisesti sellainen täydellinen keskikesän idylli, jollaisia vangitsee upeisiin ja varsin taianomaisiin kuviinsa esim. supertaituri Ottilia Orenius tai ällistyttävä Our Foodstories. Koska meidän juhannus ei ole koskaan näyttänyt niin kovin idylliseltä, vaikka se sitä on omalla tavallaan ollutkin, päätin jääräpäisesti nyt lavastaa siitä sellaisen. Edes hetkeksi!

#EatCaptureShare

Kimmoke tälle kunnianhimoiselle kuvausviritelmälle oli The Little Plantation -blogin Instagram-kuvahaaste, johon olen kesäkuun ajan osallistunut. Haasteeseen osallisuneiden kuvat löytyvät Instasta hashtagilla #eatcaptureshare ja kun onnistuin saamaan viime viikolla kunniamaininnan Kimberlyltä itseltään tälle kuvalleni, motivaationi vääntää lopuista haastekuvistani vieläkin parempia nousi hälyttävän korkealle. Onhan se nyt herran tähden aina parempi vetää överiksi kuin ottaa rennosti?

Juhannusaatolle osui teemaksi “valkoinen”, jota päätin tulkita vangitsemalla kuvaani yöttömän yön ( eng.”white nights”) valon. Kun Juuson lempiruoka sattuu vielä olemaan kermavaahto (huom! kermavaahto, siis vaahdotettu kerma, ilman mitään turhia sokereita sunmuita), oli valkoinen kuvaideani minusta teemaan täydellinen. Yhdistäisin kuvaan meidän juhannusperinteen eli öisen metsän, Juuson lempiruuan ja öh, oman lempi…keittoni eli gosetyylisen oluen (se ei tosin ole valkoista mutta eipä jäädä jumittamaan siihen seikkaan). Aivan loogista!

… ja sitten vain yksi yksinäinen. Miten meni niinku omasta mielestä?

Mitä väliä sillä, että Juuso oli valikoimanani kuvausiltana töissä ja lähdin retkelleni yksin, tai sillä, että ihana niittyni oli ukkoskuuron jäljiltä silkkaa mutaa? Mitä väliä silläkään, että metsä oli täynnä verenhimoisia hyttysiä. Punkkejakin, todennäköisesti. Tai sillä, että potkaisin toisen hyvin hyvin varovasti mukaan käärimistäni Juuson isoäidiltä perityistä laseista kumoon niin, että se räsähti rikki ja omalta isoäidiltäni perimäni liina sai kaljakasteen? Tai sillä, että mukaan pakkaamani syötävät valkoiset orvokit unohtuivat kokonaan lautaselta niitä hyttysiä huitoessa? Kunhan se saakelin idyllinen juhannusyö -kuvani onnistuu!

Kun olin äheltänyt litimärällä kedolla ees taas säätämässä asetelmaani sen tunteroisen, hätistellyt hyttysiä, rikkonut sen lasin kyllästyttyäni kiertämään kuvatilani takaa pikku “pöytäni” ääreen ja loikkaamalla sen sijaan sen yli (FIKSUA), tunnistin yhtäkkiä tutun äänen lähestyvän.

No kas, siskohan se sieltä ilmestyi, iltakävelyllä koiriensa ja uuden deittinsä kanssa. Ei, en ollut tavannut tätä komeaa ja mukavaa nuortaherraa koskaan aiemmin. Koska ensivaikutelmaa on aika vaikea rikkoa, olen pahimmassa tapauksessa tälle miehelle ikuisesti se hikinen, punakka, sekavasti höpöttelevä kameran kanssa pöpelikössä heiluva kaheli –sisko. Toki muistin käytöstavat siinä tilanteessa edes sen verran, että tarjosin maistiaiset kuvausoluesestani, jota tässä vaiheessa jo janooni ja ketutukseeni hörpin itsekin.

Serenity, NOW.

Se olut oli muuten hyvää, vaikkei oluen nimi, Serenity Now olisi tilanteesta juuri kauempana voinut ollakaan. Hyvä olut parempi mieli, näinhän sen menee – ainakin, kun minusta on kyse. En epäile lainkaan, etteikö monen juhannus olisi juuri niin taianomainen ja täydellinen, kuin niissä Instagramin pysäyttävän upeissa kuvissa… mutta omani taitaa olla vastaisuudessakin parempi ilman sitä, että alan väkisin feikkaamaan siihen “vähän enemmän idylliä”.

Toivotankin kaikille näillä puheilla mitä parhainta juhannusta, mielenrauhaa, keskiyön taikaa, mikä ikinä teidän juhannuksesta onnistuneen tekeekään ♥