Natuviini: termistöä & erään viini-illan menu

Natuviini: termistöä & erään viini-illan menu

Kaupallinen yhteistyö Vindirekt & Asennemedia

ikura don

Natuviini: viinien Vekkula

Blogiani pidempään lukeneet ovat taatusti jo huomanneet, että natuviini on sana, joka toistuu usein tässä blogissa. Natuviini, alkuviini, luonnollinen viini… nimityksiä on monia, mutta mitä ne oikein tarkoittavat? “Natu” tulee sanasta natural eli luonnollinen. Natuviini – jota alkuviiniksikin kutsutaan – kasvatetaan maaperässä, jota viljellään mahdollisimman luonnolliseen ja perinteiseen tapaan, ilman teknologiaa tai kemiallisia lisäaineita, kuten kemiallisia lannoitteita. Sulfiitteja viiniin lisätään vähän tai ei laisinkaan. Pyritään siis siihen, että viini syntyy mahdollisimman luonnollisesti.

Mitä tämä voi sitten käytännössä tarkoittaa? No esimerkiksi sitä, että viinitarhoja viljellään luomu- ja biodynaamisin menetelmin, viiniköynnösten annetaan kasvaa vapaasti ilman leikkaamista, rypäleet keräätään käsin, viinirypäleet poljetaan murskaksi jaloin, tai sitä, että viini voidaan kypsyttää tynnyrin tai terästankin sijaan saviamforassa. Myös käyminen tapahtuu vain luonnollisten villihiivojen voimilla, eikä natuviinejä monesti myöskään suodateta. Natuviineille ei kuitenkaan ole vielä sertifikaattia, joten joka tilalla toimitaan omalla tavalla.

Lopputuloksena syntyy viinejä, joiden nauttiminen on kuin lapsuuteni ensivisiitti jo edesmenneeseen Linnanmäen parhaaseen laitteeseen Vekkulaan: täynnä yllätyksiä, jännitystä, hämmentäviä ulottuvuuksia ja syvyyksiä, jotka tahtoo taatusti kokea uudelleen.

Meinklang Grüner Veltliner

Motivaationi natuviinilasillisen tilaamiselle onkin tavallaan seikkailu, sillä nämä viinit harvemmin maistuvat ihan sille vuosien saatossa tutuksi tulleelle “viinille”. Natuviinit ovat usein makumaailmaltaan uniikkeja ja jännittäviä, eikä ihme – niiden kasvatus- ja valmistustapa saa tutuistakin rypäleistä esiin aromeja joita ei teollisilla viininvalmistusmetodilla saada välttämättä esiin. Lisäksi natuviinejä kasvatetaan usein pienillä tiloilla, joilla saatetaan viljellään myös sellaisia rypälelajikkeita joista et ole ennen kuullutkaan.

Jo tutuksi tullut natuviini saattaa myös maistua joka pullollisen kohdalla vähän erilaiselta, puhumattakaan viinien vuosikertakohtaisista eroista. Kaikki viinit ovat vahvasti viinitilan ekosysteemin, sään ja ympäristön yhteistyön tuloksia mutta natuviini se vasta onkin! Joidenkin natuviinistä käyttämä termi “elävä viini” tuntuukin tavallaan minulle osuvimmalta nimitykseltä alkuviineille.

Luomuviini syntyy tilalla, jonka viljelyprosessia säätelee luomusertifikaatin asettamat määräykset. Luomurypäleiden viljelyssä rajoitetaan kemiallisten lannoitteiden tai torjunta-aineiden käyttöä eikä luonnollisesti viljellä mitään geenimanipuloitu. Luomutilalla pyritään ylläpitämään maaperän hedelmällisyyttä luonnonmukaisin keinoin.

Biodynaaminen viini syntyy tilalla, joka noudattaa Rudolf Steinerin biodynaamista filosofiaa. Biodynaamisella tilalla pyritään ymmärtämään ekosysteemiä siihen vaikuttavien luonnon energioiden ja henkisyyden kautta. Käytännössä tämä tarkoittaa esim. sitä, että viljelyn aikatauluissa huomioidaan kuun ja tähtien liikkeet. Lisäksi tiloilla hyödynnetään erilaisia preparaatteja, kuten viinilehdille suihkutettavaa nokkostislettä.

viini ilta tarjoiluIkura don ja kevään ekat parsat!

Siis voiks viini maistua tältä!?

Sysäys alkuviinien maailmaan tapahtui minulle nelisen vuotta sitten, kun maistoin ensimmäistä kertaa oranssia natuviiniä. Makuelämys oli ikimuistoinen – “siis voiks viini maistua tältä?!” ja olin kerrasta myyty sekä oransseille, että natuviineille.

Oranssi viini on valkoviinirypäleistä punaviinimenetelmin tehtyä viiniä. Pidennetty kuorikontakti rypälemehun kanssa tuo viiniin sekä aromeja ja tanniineja. Oranssi viini syntyy valmistustavan kautta, joten kaikki oranssit viiniet eivät välttämättä ole myös alkuviinejä.

Koska oransseissa viineissä on pitkän kuorikontaktin vuoksi valkoviinejä enemmän tanniineja, ne ovat todellisia ruokapöydän moniottelijoita, jotka sopivat monenlaisten ruokien kaveriksi. Itse nautin niistä kuitenkin eniten ihan sellaisenaan, antaen viinin kehittyä lasissa rauhassa välillä sitä maistellen.

Joistain natuviineistä löytyy sellaisia aromeja ja makuja, joita ei viinissä ehkä odota tapaavansa: balsamicoa, sherrymäisyyttä, jugurttimaisuutta, hapanolutmaisuutta, pirskahtelevuutta, sekä samantyyppisiä tallimaisia aromeja joita Brettanomyces-hiiva tuottaa esim. farmhouse ale -oluisiin ja ranskalaisiin maalaissiidereihin. Niinpä jos joskus olet saanut eteesi lasillisen natuviiniä josta et pitänyt, tai joka oli suorastaan aivan liian outo sinulle, älä ihmeessä tyrmää kaikkia natuja 🙂 Mielipidettä laajasta asiasta ei varmaan koskaan kannata muodostaa yhdellä maistamiskerralla, mutta varsinkin natuviinien kanssa se olisi suorastaan epäreilua.

viini ilta

Makujen vaihtelu on alkuviineissä niin runsasta, että joukosta löytyy varmasti myös sellainen johon ihastut – tai ehkä suorastaan rakastut. Osa alkuviineistä ei taatusti maistu koskaan kaikille, mutta yhtälailla osa varmasti maistuu jos vain viinistä lähtökohtaisesti pitää. Kuten kaikkien viinien kohdalla, myös alkuviinien joukosta löytyy sitäpaitsi niitä hyvin tehtyjä … sekä niitä vähemmän hyvin tehtyjä. Itselläni on käynyt sellainen tuuri, etten vielä tähän päivään ole saanut lasiini sellaista natuviiniä, josta en olisi pitänyt lainkaan. Taidanpa joskus olla maistanut sellaisenkin punaisen alkuviinin, jonka maku lähenteli enemmän punajuurimehua ja kombuchaa kuin mitään koskaan maistamaani viiniä. Ja kyllä, tykkäsin siitäkin – mutta en tiedä olisinko tykännyt niin paljon, jos olisin saanut sen lasiini ensimmäisenä alkuviininäni tai täysin varoittamatta.

No mistä niitä natuja oikein saa?

Alkuviinien liike on syntyisin Ranskasta ja se on pikkuhiljaa kerännyt kannatusta ympäri maailman, nousten siinä sivussa myös suuren yleisön tietoon ja suorastaan trendiksi. Alkuun maistelin näitä viinejä lähinnä Kööpenhaminassa ja Berliinissä, mutta nykyään jopa täällä pohjoisessa pääkaupungissamme on useita vallan natuviineihin orientoituneita ravintoloita ja viinibaareja, kuten Kallion suosikkini Wino ja Way, sekä keskustan Bas Bas Winebar, Grön, Maannos ja Vin-Vin.

Neljä vuotta sitten näitä viinejä oli aika turha etsiä Alkosta, mutta nytpä niitä löytyy jo runsaasti sieltäkin ja niillä on hyllynreunassa jo oma merkintänsäkin: vihreä amforaruukku -symboli. Tämänpäiväisen juttuni yhteistyökumppani Vindirekt tuo maahan kymmenittäin natuviinejä, joita löytyy ravintoloiden lisäksi mukavasti myös Alkon valikoimasta.

meinklang burgenlandwhite

Meinklangin viinipuutarhat

Vindirektin natuvalikoimasta omia suosikkejani ovat ehdottomasti Itävaltalaisen Meinklangin sukutilan viinit. Meinklangin tilaa viljelee kolmen veljeksen tiimi. Tilalla on ollut luomusertifikaatti vuodesta 1991 ja biodynaamisen viljelyn Demeter –sertifikaatti vuodesta 2001. Itävallan ja Unkarin rajalla sijaitsevalla tilalla asustelee veljesten lisäksi 55 hehtaarin verran viiniköynnöksiä, runsaasti hedelmäpuita ja kasvimaita, 800 lehmää, lukuisia hevosia, possuja, lampaita, kanoja ja erilaisia tilalla viihtyviä villieläimiä – ja jokaisella on roolinsa viinitilan ekosysteemissä. Meinklangin tilalla annetaan jopa perinteisten “rikkaruohojen”, kuten nokkosten ja ohdakkeiden kukoistaa viinipuutarhoiksi kutsuttujen viinitarhojen keskellä, sillä monet biodiversiteetille tärkeät hyönteiset hyötyvät niistä.

Vakio-ostoksiani Meinklangilta on ollut jo vuosia Alkon valikoimasta löytynyt Grüner Veltliner. Tämä vanha tuttu viini on nyt merkitty Alkossa alkuviiniksi jo aiempien luomu- ja biodynaaminen merkintöjen lisäksi, mutta tiesittekös sitä, että Meinklangin viinit ovat myös vegaanisia? Lisäksi tämä viini on pakattu kierrekorkilliseen ja kevyempään pulloon eli se on sekä ekologinen valinta, että kevyt kantaa vaikkapa piknikille 🙂 Meinklang Grüner Veltliner on muuten myös loistava valinta niille, jotka haluavat tutustua alkuviinien maailmaan hyppäämättä suoraan sinne oudoimpaan päähän, sillä se on hinnaltaan alkuviiniksi varsin edullinen ja makumaailmaltaan tunnistettavasti viiniä.

vegaaniset viinit

Meinklang, Meinklang, Meinklang…

Olen tykännyt Meinklangin viineistä itseasiassa niin paljon, että olen kantanut Alkosta kotiin maistettavaksi aina jokaisen Meinklangin joka on silmiini osunut. Alkon tilausvalikoimasta löytyvä ihana oranssi viini Meinklang Graupert on valintani, kun haluan erityisesti hemmotella itseäni (lue lisää täältä) ja kuplivaa tarvitessani tartun mieluusti Meinklang Pét Nat -pulloon (jota suosittelin taannoin joululahjaostokseksikin). Niinpä olin tänään varsin mielissäni, kun pääsin tämän yhteistyön tiimoilta maistamaan juuri hyllyille ilmestyneen Meinklang-uutuuden, Burgenlandwhiten.

Pét nat viini on kuohuviiniä, joka valmistetaan Ranskasta lähtöisin olevalla ikivanhalla “method ancestral” menetelmällä. Pét nat viini pullotetaan kesken alkoholikäymisen, jolloin käyminen jatkuu pullossa luoden kuplat viiniin. Samaa spontaanikäymisen menetelmää käytetään esim. lambic -oluissa. Pét nat on lyhennys ranskankielisistä sanoista pétillant naturel, joka tarkoittaa “luonnollisesti kuplivaa”.

Vegaaninen viini on viiniä, jonka valmistuksessa ei ole käytetty eläinperäisiä raaka-aineita, kuten liivatetta, kananmunaa, kaseiinia tai kalaliimaa.

jean biecher moshi moshi

Viini-illan menu

Kun ystäväni tulivat viikonloppuna kyläilemään luokseni, nostin pöytään sekä tuon uuden Meinklangin Burgenlandwhite –natuviinin, että Jean Biecher Moshi Moshi Organic –luomuviinin Alsacen suurimmalta luomuviinien tuottajalta. Molemmissa on jäännössokeria 6-7 grammaa, joten ounastelin niiden toimivan hyvin itämaisten makujen ja pienen tulisuudenkin kanssa. Molemmat ovat myös vegaanisia, joten voin tarjota niitä kaikille ystävilleni.

Illanistujaisteni menu olikin lopulta melkoisen Aasia-painoitteinen: helppo ja nopea ikura don eli lohenmädillä kuorrutettu riisikulho, misolla ja shichimi togarashilla maustetut suolaisen tuliset edamamet sekä aasialaisen marketin pakastealtaasta ongitut kevätsipulitäytteiset gyoza-nyytit samaisen kaupan ponzukastikkeen kera (jossain on joskus ihan ookoo oikaista, eikö?).

Molemmat viinit mätsäsivät näille runsaille, suolaisille ja paikoin tulisillekin mauille hienosti. Varsinkin Moshi Moshi oli sopivan mineraalisena ja sitruksisena omiaan raikastamaan ja tasapainottamaan lohenmädin suolaisuutta. Tämä ei sinänsä yllätä, kun pullon etiketissäkin komeilee suloiset sushi-hahmot 🙂 Burgenlandwhiten raikkaat luumuiset, viheromenaiset ja pippurisetkin maut toimivat taas minusta erityisesti parsan ja gyoza-nyyttien kaverina. Molemmat viinit maistuivat koko seurueelle ja ainakin itse tiedän ostavani niitä myös vastaisuudessa.

Ikura don parsalla, avocadolla ja retiisikukilla

Vegaaninen, kun käytät merileväkaviaaria tai porkkalaa

2-4:lle

500 g sushiriisiä

200 g lohenmätiä / vegaaniseen versioon merileväkaviaaria tai porkkalaa

n. 2 rkl vähäsuolaista soijakastiketta

200 g parsaa

1 kypsä avocado + 1 rkl riisiviinietikkaa

5-6 retiisiä tai pätkä daikon-retikkaa

Sekoita soijakastike lohenmätiin (merileväkaviaariin/porkkalaan) ja anna sen maustua sen aikaa, kun valmistelet muut kulhon raaka-aineet.

Pese sushiriisiä juoksevan veden alla, kunnes pesuvesi on kirkasta (itse laitan riisin siivilässä isoon kulhoon, jolloin voin pestä riisiä siivilässä niin että samalla pystyn tarkistamaan miltä pesuvesi alapuolisessa kulhossa näyttää). Liota riisiä puhtaassa vedessä vartin verran ja keitä se sitten paketin ohjeen mukaan kypsäksi.

Kiehauta kattilassa reilusti vettä. Napsi parsasta puumaiset tyvet pois ja pilko parsat 4-5 sentin paloiksi. Keitä paloja vedessä 2-3 minuuttia ja huuhtele sitten parsa jääkylmällä vedellä kypsymisen pysäyttämiseksi. Viipaloi vielä avocado ja valele viipaleille hieman riisiviinietikkaa tummumisen ehkäisemiseksi. Viipaloi retiisit/retikka muutaman millin paksuisiksi viipaleiksi ja leikkaa viipaleista halutessasi kukkasia joko veitsellä tai sopivalla muotilla.

Kun riisi on valmista, jaa se 2-4 kulhoon. Anna riisin jäähtyä hetki ja kuorruta se sitten avocadoviipaleilla, parsapaloilla, retiisillä/retikalla sekä lohenmädillä. Voit halutessasi valuttaa mädistä soijan pois ennen kulhoon lisäämistä. Itse tuppaan usein jättämään soijan mädin sekaan, kun viimeistelisin riisikulhoni kuitenkin syödessä soijalla 🙂

sushi kulho

Suolaisen tulinen edamame

4-6:lle

500 g pakastettuja edamamepapuja paloissaan

n. 2 rkl shiromisoa tai muuta mietoa misotahnaa

 1 rkl miedon makuista seesamiöljyä (tai neutraalin makuista kasviöljyä)

1 tl shichimi togarashi -mausteseosta (tai srirachaa, chilihiutaleita tai jauhettua sichuanpippuria)

Kiehauta jäiset edamamepavut muutaman minuutin ajan kiehuvassa vedessä. Valuta hyvin. Sekoita miso, öljy ja chilimauste sekaisin ja pyöritä pavut seoksessa. Tarjoile vielä lämpiminä! Muista ottaa pöytään tyhjä kulho edamamen palkoja varten ja reilusti servettejä sormia varten 😀

edamame

Muita tarjoiluideoitani tämäntapaisille illanistujaisille ovat onigirazu -sushileivät, sushikulho eli chirashizushi, jokaisen itse pöydässä kääräisemät temaki -käsirullat sekä seesamitofulla ja lootusjuurella lastatut salaattiveneet. Niin, ja miksipä ei myös sushiriisipiirakat!

Ps. Gyozanyyttien kanssa tapanani on valmistaa ne näin: laitan pannulle lorauksen öljyä, jäiset gyozat ja desin verran vettä. Laitan pannun kuumenemaan keskilämmölle ja peitän sen kannella. Näin gyozat höyrystyvät kannen alla ja kun kannen avaa ja kaikki vesi on haihtunut, ne ruskistuvat ihanasti pohjastaan.

Lähteet:

Vindirekt, Alko, Viinilehti

Valviran ohjeistuksen mukaan joudun poistamaan kaikki alkoholia koskevat kommentit, ethän siis kommentoi viiniä. Ruokaan liittyvä kommentointi on kuitenkin tässäkin jutussa tosi tervetullutta!

161 views

Sellerimehu 2.0 aka … sellericocktail!

by Juulia 2 Comments
Sellerimehu 2.0 aka … sellericocktail!

sellerimehu

Vihattu rakastettu selleri

Käsi ylös kaikki sellerifanit! Montako meitä oikein on? Välillä tuntuu nimittäin siltä, että selleripoloista vihataan enemmän kuin rakastetaan. Itsekään en siitä aina ole pitänyt, en juuriselleristä enkä todellakaan varsiselleristä. Varsinkin lapsena selleri oli raaka-aine, joka aiheutti suorastaan puistatusta. Ajat kuitenkin muuttuvat ja niin myös makumieltymykset… ja niinpä selleri kaikissa muodoissaan on nykyään minulle rakas ja mieluisa raaka-aine.

Juurisellerille menetin aikoinaan sydämeni, kun sain ensimmäistä kertaa elämässäni maistaa itse tehtyä Waldorfin salaattia. Suhteemme syveni, kun syötyäni ihanaa paahdettua juuriselleriä ravintola Juuressa hoksasin kokeilin paahtaa sitä kotonakin uunissa hunajalla valeltuna.

Varsiselleri poloinen sai kuitenkin odotella reilusti pidempään ennenkuin tajusin että tämäkin on oikeastaan aikamoista herkkua. Tämä ihme tapahtui kymmenisen vuotta sitten Berliinin legendaarisessa White Trash Fast Foodissa, jossa nenän eteen kannettiin Bloody Mary sellaisen metrisen lehtevän sellerinvarren kera. Sitä massiivista selleriä olisi ollut tosi sääli heittää hukkaan, joten aloin nakertelemaan sitä juomani kera ja kas, sehän olikin yllättäen hyvää!

sellerimehu

vihermehu

En tiedä jos lapsuuteni varsisellerit olivat maultaan vahvempia kuin nykyiset, mutta lähes jokainen nyt kaupasta kotiin kantamani sellerinvarsi on ollut virkistävän mieto, raikas ja rouskuva. Ei siis lainkaan sellainen kuin ensimmäisissä makumuistoissani. Käytänkin varsiselleriä nyt kaikenlaisissa ruuissa kastikkeista keittoihin ja salaatteihin, syön sitä sellaisenaan, maapähkinävoilla tai homejuustolla siveltyinä sekä tietysti upotettuina Bloody Maryyn tai vihermehuun.

Kun ostan puntin varsiselleriä jotain tiettyä ruokaa varten, teen jäljelle jääneestä osasta yleensä aina mehua, joka voi yksinkertaisuudessaan sisältää vain selleriä ja hieman sitruunaa. Riippuen mitä kotoa löytyy, saatan kuitenkin laittaa mehuun myös omenaa, ananasta, lehtikaalia, parsakaalia, jotain yrttiä (kuten persiljaa tai minttua) sekä salaatinlehtiä. Myöhemmin keväällä mehuun uppoaa myös metsän antimia kuten nokkosta. En ole suuri makean ystävä, joten minulle maistuu pääsääntöisesti parhaiten sellerimehu, jossa hedelmät ovat minimissä ja selleri maksimissa 🙂

Jos siis olet sellerin ystävä, voit tehdä sellerimehun todellakin pelkästä selleristä. Se on kuulemma erityisen terveelinen tapa aloittaa päivä 😀 Itse laitan useimmiten sellerimehuuni kuitenkin kirpeän vihreän omenan puolikkaan tai neljänneksen, sekä puolen sitruunan verran sitruunamehua. Siis kutakuinkin näin:

Sellerimehu:

n. 400 g luomuselleriä

0-1 kirpeää vihreää omenaa

½ sitruuna

Mehusta selleri, sitruuna sekä makuusi sopiva määrä omenaa. Itse mehustan omenan ja sitruunan osina niin, että joka palan välissä lykkään koneeseen sellerinvarren tai varrenpätkän – kuituinen selleri auttaa pehmeämpien hedelmien mehustamisessa ja varsinkin lopuksi mehustan aina sellerinvarren, jotta saan koneesta kaiken kuidun varmasti ulos.

sellericocktail

Terveyscocktail?

Kun sellerimehu kerran maistuu minulle niin hyvin, ei ehkä ole suuren suuri yllätys että se maistuu minulle myös cocktailin muodossa. Jos sellerimehu kerran on niin kovin terveellistä, niin tuskinpa sitä terveellisyyttä vodkashotti aivan totaalisesti kumoaa?

Alapuolinen vodkasta, vaaleasta ruisbitteristä ja sellerimehusta ravisteltu sellericocktail on useiden kokeilujen tuloksena syntynyt tämänhetkinen lempiyhdistelmäni. Mainittakoon kuitenkin, että kokeiltua on tullut myös yhdistellä sellerimehua giniin ja eri merkkisiin vaaleisiin vermutteihin, eivätkä nekään viritelmät olleet lainkaan hullumpia. Oleelliseksi asiaksi nousee minusta tässä cocktailissa kuitenkin tasapaino: sopiva suhde makeutta, happamuutta, yrttisyyttä sekä tietysti sellerin makua.

Sellericocktail

6 cl sellerimehua

2 cl laadukasta vodkaa

2 cl Kyrö Pale Rye Bitteriä tai jotain vaaleaa vermuttia, kuten Martini Biancoa

1 cl agavesiirappia tai sokerisiirappia

+1-2 cl sitruunamehua riippuen oliko sellerimehussa jo seassa sitruunaa

jäitä

Annostele shakeriin (tai tiiviskantiseen hillopurkkiin) sellerimehu, alkoholit, siirappi sekä sitruunamehu. Sekoita ja tee makutesti, lisää tarvittaessa sitruunaa / siirappia / mehua tms. Lisää shakeriin sitten reilusti jäitä. Sulje shaker ja ravistele reippaasti 20-30 sekuntia. Kaada sellericocktail siivilän läpi lasiin ja koristele ohuella sellerisuikaleella. Tarjoile/nauti heti.

selleri

118 views

Fetakriittinen testaa: uunifetapasta

by Juulia 2 Comments
Fetakriittinen testaa: uunifetapasta
uunifetapasta

uunifetapasta

Uunifetapasta

No siinä se nyt on: uunifetapasta, isoin ruokahitti sitten avocadopastan ja panopastan. Olen varmaan viimeinen, joka sitä testaa … mutta minulla on ollut syyni! En nimittäin oikein ole fetan ystävä. En minä fetaa toki vihaa, mutta en myöskään rakasta. Ja silloin harvoin kun sitä syön, kelpuutan lautaselleni aika harvan tuotteen. Yksi niistä on Mevgal, johon tutustuin opiskeluaikoinani työskennellessäni Hakiksen Hallin juustotiskillä – ja kuinka ollakaan, paketti tätä fetaa tarttui poikkeuksellisesti kauppakassiini perjantaina ilman, että olin edes miettinyt mitä siitä tekisin.

Kun sitten tänään muistin heräteostokseni, totesin että ehkäpä alitajuntani yritti vinkata uunifetapastasta. Onhan se nyt tämä blogikollegani Liemessä -Jennin käsittämätön somehitti testattava, minkälainen ruokaihminen minä muuten oikein olisin?

uunifetapastaTomaattia, fetaa, chiliä ja oliiviöljyä – niin yksinkertaista, niin tolkuttoman hyvää! ♥ Kyllä se Jenni vaan osaa!

Jennin resepti on todella helppo ja yksinkertainen, enkä lainkaan ihmettele sen suosiota. Raaka-aineet löytyvät helposti kenen tahansa lähikaupasta eikä annoksen kokkaaminen vie kuin parikymmentä minuuttia. Suhteessa raaka-aineiden määrään, aikaan ja vaivannäköön uunifetapasta tarjoaa makua maksimaalisesti. Kukapa ei sellaiseen ruokaan ihastuisi?

Niin oivallinen kuin Jennin resepti jo ihan sellaisenaan onkin, en tietenkään malttanut olla tekemättä ruuasta ihan vähän muokattua omaa versiotani. Maustoin uunifetan chilin lisäksi kuivatulla timjamilla, rosmariinilla ja fenkolinsiemenillä, lisäsin pannuun puolitetun kokonaisen valkosipulin Jennin oman vinkin ja Hannan Sopan version tapaan ja käytin tavallisen neitsytoliiviöljyn lisäksi pastan viimeistelyyn lemppariani eli savustettua oliiviöljyä. Lisäksi kaapistani löytyi puska tuoretta kirveliä, jota lisäsin pastaan juuri ennen tarjoilua. Fenkolinsiemenien ja kirvelin anis-aromit sopivat minusta sekä fetaan että tomaattiin, joten itselleni nämä mausteet ovat oman versioni oleellisimmat lisäykset 🙂

uunifetapasta

uunifeta

Keittiössämme poikkeuksellinen raaka-aine sai erityisesti mieheni Juuson innostumaan, hän nimittäin on kovastikin fetan ystävä. Ja… niin olen näköjään nyt minäkin, kunhan feta on tässä muodossa 😀 Uunifeta on lempeämmän ja jotenkin kermaisemman makuista kuin suoraan paketista pastaan murusteltu olisi, mikä muodonmuutos!

Nyt kun uunifetapasta on testattu ja erittäin herkulliseksi todettu, en todellakaan tiedä miksi olen odottanut tähän asti, ennen kuin lykkäsin fetan uuniin. Siis onhan siitä ihan pelkästä uunifetastakin kohkattu jo vuosia!

Uunifetapasta ekstrayrteillä

2:lle erittäin nälkäiselle

300 g tuorepastaa

200 g fetajuustoa (Mevgal!)

¾ dl neitsytoliiviöljyä

1 mieto punainen chilipalko

½-1 valkosipuli

n. 300 g kirsikkatomaatteja

n. 1 tl kuivattua timjamia

½ tl kuivattua rosmariinia

1 tl kevyesti murskattuja fenkolinsiemeniä

1-2 tl vastarouhittua mustapippuria

suolaa*

Tarjoiluun:

¼ dl savustettua oliiviöljyä

tuoretta kirveliä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Lorauta uunivuoan tai uuninkestävän paistinpannun pohjalle ¼ dl oliiviöljyä. Laita feta kokonaisena vuokaan. Poista chilistä siemenet ja hienonna se. Halkaise valkosipuli poikittain. Nosta kirsikkatomaatit ja valkosipulin puolikas (tai puolikkaat, mikäli olet kova valkosipulifani) fetan ympärille ja ripottele chili sekä mausteet pannuun. Lorauta kaiken päälle vielä ½ dl oliiviöljyä.

Paista fetaa ja tomaatteja uunin keskiosassa noin 15 minuuttia. Nosta lämpö sitten 225-asteeseen ja käännä uuni vielä grillivastukselle. Siirrä vuoka uunin ylätasoon ja jatka paistamista noin 10 minuuttia pannua silmällä pitäen. Kun tomaatit ja feta alkavat saada väriä ja valkosipuli on pinnalta kullanruskeaa, on aika laittaa pastavesi kiehumaan ja nostaa pannu uunista.

Keitä tuorepasta ohjeen mukaan (n. 3-4 minuuttia merkistä riippuen) reilusti suolatussa vedessä, valuta mutta säästä keitinvettä noin desi. Jos käytit oksallisia kirsikkatomaatteja, poista niistä oksat ja kannat. Puristele valkosipulit kuoristaan ja riko fetapalaa hieman. Sekoita koko uunivuoallinen pastan joukkoon ja ohenna tarvittaessa pastan keitinvedellä. Tarjoile tuoreen kirvelin kera.

*Jennin ohjeessa feta ja tomaatit maustetaan suolalla, mutta itse jätin suolan pannulta pois. Sen sijaan suolaan pastan keitinveden reilusti (kuten toisaalta teen aina).

fetapasta

noita winery

Ps. Sunnuntailounaamme uunifetapasta sai kaverikseen lasillisen Alkon tilausvalikoimasta löytyvää Noita Wineryn Blaufränkisch -natuviiniä (tai no, ei viiniä, sillä viiniksi tätä Fiskarsissa Itävaltalaisista luomurypäleistä käymisteitse valmistettua alkoholipitoista juomaa ei saa Suomessa kutsua). Ihana, ihana kevyen aromikas ja mustikkainen viini, joka sopi pastalle oivallisesti. Seuraavat Noita Wineryn “viinit” valmistuvat ilmeisesti vasta 2020, joten mikäli olet laillani alkuviinien ystävä, kannattaa napata tämä pullo kotiin ennen kuin erä loppuu. Noita Rieslinghän siis loppui jo…

790 views

Kirkas Bloody Mary martini

by Juulia 4 Comments
Kirkas Bloody Mary martini

bloody mary martini

Tomaatti -kippis!

Tänään täällä valmistetaan taas cocktaileja! Eikä ihan mitä tahansa cocktaileja, vaan tomaattivesi vodka martineja. Niin… eikä edes ihan mistä tahansa vodkasta, vaan itse Bloody Maryn tapaan maustetusta vodkasta. Mikäli siis jutun otsikko sai aikaan akuutin Bloody Mary martini -himon, pahoittelen: näitä cocktaileja ei tehdä ihan käden käänteessä.

Mikäli olette blogiani lueskelleet jo pidempään, tällaiset aikaa vievät viritykset eivät teitä onneksi varmaan enää yllätä. Sellaisiahan tämä blogi on täynnä! Aina kun sille liikenee arjessa aikaa, kokeilen mielelläni kaikenlaisten asioiden tekemistä pitkän kaavan kautta. Se vaan on minusta keittiössä hauskinta! Eikä asioiden tekeminen alusta asti aina edes tarkoita sitä, että ne olisivat kovin työläitä. Monesti kyse on vain ajasta – niinkuin tämänpäiväisessä tapauksessa 🙂

tomaattivesi martini

bloody mary vodka

Askel 1: mausta vodka

Aivan ensiksi olisi siis tarpeen valmistaa Bloody Mary -maustettu vodka. Sen tekemiseen menee vajaa viikko, mutta se tekeytyy itsekseen jääkaapissa, riittää kun pilkot mausteet puhtaaseen purkkiin ja kaadat vodkan päälle. Tarkemman ohjeen tämän maustetun vodkan tekemiselle voit lukea lisää täältä! Oikotiekin toki löytyy, sillä juoma valmistuu tarvittaessa myös maustamattomasta vodkasta, johon lisätään mausteet Bloody Maryn tapaan vasta cocktailia valmistettaessa.

Askel 2: valmista tomaattivesi

Seuraavaksi valmistetaan tomaattivesi. Tämä vie vähintään kaksi tuntia, ainakin mikäli haaveilee useammasta kuin yhdestä cocktailista. Mutta tämäkään homma ei paljoa työtä vaadi, kunhan soseutat muutaman tomaatin suolaripauksen kera ja laitat kahvinsuodatinpussiin valumaan.

Askel 3: lue resepti!

Itse cocktail ei sitten enää vaadikaan muuta kuin raaka-aineiden mittailun ja sekoittamisen (tai ravistelun, mikäli olet 007:n tapaan “shaken not stirred” -ihminen). Itse tykkään tehdä tämän cocktailin suhteessa 1 osa vodkaa + 2 osaa tomaattivettä, mutta voihan tuon tehdä tiukemmaksikin.

Bloody Mary Martini

1:lle

Tomaattivesi:

2 mehukasta ja kypsää isoa tomaattia

ripaus suolaa

kahvinsuodatinpussi & suodatin

Bloody Mary martini:

4 cl tomaattivettä

2-4 cl Bloody Mary -maustettua vodkaa (riippuen kuinka tiukan cocktailin haluat)

tai 2-4 cl vodkaa + roiskaus Tabascoa & Worchesterkastiketta, puristus sitruunaa, ripaus mustapippuria, hieman raastettua piparjuurta

jäitä

Tarjoiluun:

sellerinvarsi (tai sellerin lehti / muutama vihreä oliivi / pala sitruunankuorta tai säilötyn sitruunan kuorta)

Valmista ensin tomaattivesi:

Soseuta tomaatti sauvasekoittimella ja mausta se ripauksella suolaa. Laita sose suodatinpaperilla vuorattuun suodattimeen valumaan jääkaappiin, mieluiten yön yli – näin saat mehua eniten talteen. Valutusviritelmä kannatta laittaa esim. muovipussin sisään, ettei tomaattivesi saa jääkaapista itseensä epätoivottuja makuja eikä kosteus pääse haihtumaan.

Kun tomaattivesi on valmis, laita martinilasit pakastimeen kylmenemään. Mittaa shakeriin tomaattivesi, Bloody Mary -vodka tai maustamaton vodka sekä omaan makuusi sopivasti mausteita. Lisää shakeriin vielä reilusti jäitä. Sekoita juomaa reippaasti lusikalla n. 30 sekuntia, ota lasit esiin ja siivilöi juoma laseihin. Vuole sellerinvarresta perunankuorimaveitsellä tai mandoliinilla muutama ohut suikale pitkittäin ja koristele Bloody Mary martini sellerisuikaleella. Tarjoile heti.

tomaattivesi

bloody mary martini

Ps. Sivutuote tomaattisose uppoaa tietysti pizzaan. Senkun pilkot sekaan muutaman valkosipulin kynnen, lorautat hieman öljyä, ripauksen sokeria, suolaa ja pippuria, ja lusikoit pizzapohjlle. Tai lämpimille voileiville. Tai pyöräytät keitetyn pastan sekaan. Eikä mene mitään hukkaan!

29 views