Löytö: Espresso-Tonic

by Juulia 0 Comments
Löytö: Espresso-Tonic

c7f441a53e8ccca5fede35e27375c366

Tämän kesän henkilökohtainen überjuomahitti on ollut jännittävä juomasekoitus nimeltä Espresso-Tonic. Vannoutuneelle Gin Tonicin ystävälle tämä kylmä kahvijuoma kolahti kertaheitosta, ja tiedän, etten ole ainoa!

Koko kesän “ET:tä” onnellisena ryystäneenä tuli mieleeni kysäistä juoman alkuperästä kuitenkin vasta nyt. Good Life Coffeen omistaja Lauri Pipinen kertoo törmänneensä juomaan ulkomailla. Lauri, kuten minäkin, tykkää G&T:stä ja halusi tietysti kahvilaansa tämän samankaltaisen herkun tarjolle kun siihen törmäsi – kiitän!

“Idea on siinä, että espresso ja gin ovat kumpikin vähän katkeria/happamia juomia, joten kun gin&tonic toimii, niin miksei myös espresso&tonic.” kertoo Lauri. Ja väläyttää saman mitä itsekin olen koko kesän miettinyt kuitenkaan kokeilematta: “eiköhän espresso-gin-tonic toimisi myös”.

Espresso-tonicia löytyy tietääkseni lempikahvilani Good Life Coffeen lisäksi vain Freese Coffee Co:sta, mutta toivon että ilmiö leviää viimeistään ensi kesänä – ainakin toistaiseksi olen nimittäin saanut varsin hämmentyneitä katseita kahviloissa kun olen mennyt ehdottelemaan tonicvettä espressoni sekaan…

a6522c62fe695e65726098dec3750ef5

b7178244642fbf4879011b4b18530cf5

Ps. Good Life Coffeen ihana Vilhovuoren piste lopettaa toimintansa tämän viikon lopussa. YHYY! Mutta: HURRAA!!! syy on osittain oman paahtimotoiminnan starttaaminen, ja sehän nyt on supermahtava juttu!

Pps. Flow Festival on sijoittanut Good Life Coffeen ja Gin Tonic -baarin ihan vierekkäin … sattumaako?

184 views

Löytö: Bergga

by Juulia 0 Comments
Löytö: Bergga

d1a637f1462c6ab575f09381d6fae0dd

Moni on varmaan jo bongannut Karhupuiston kylkeen auenneen uuden kahvilan, Berggan? Bergga tarjoilee perinteisiä kahvilatuotteita, lounasta ja … peribrittiläistä LIHAPIIRAKKAA! Kyllä tämän tytön leuka loksahti, kun silmiini osui tuo herkku, jota olen ennen nähnyt vain televiissiossa.

Berggan leipuri, Lloyd Polack, on vastuussa tästä iloisesta yllätyksestä. Perinteisen umpinaiseen taikinakuoreen leivotun liha-juures-täytteisen piirakan lisäksi tarjolla on kasvisversio. Piiras on tolkuttoman mehevä, sakea täyte maukasta ja taikinakuori täydellinen sopivaa murenevaisuutta myöten.

668d15276803dd4e2c9c66d381ed5150

81e032eae534243626752cbe443ca9b0

Lisäbonusyllärinä Bergga myy myös itse tekemäänsä inkivääriolutta. Ginger Beer on – kuinkas muuten – myös Polackin kädenjälkeä. Leipurimestari on nimittäin asunut aikoinaan Jamaikalla, ja niinpä juomassa onkin autenttiseen Jamaika-tyyliin kunnolla potkua. AIJAI!

e75b948112b72480ffcb0260dfa3286f

11 views

Makumuisto: Lanttusupikkaat

Makumuisto: Lanttusupikkaat

9f27dedb0beae67abe1c76d7d912882e

Kaikilla on varmasti erilaisia rakkaita makumuistoja lapsuudestaan – niin myös minulla. Koska olen pienestä asti ollut todella kiinnostunut ruuasta, luulisi olevan vaikeaa valita pitkästä listasta sitä kaikkein rakkainta muistoa.. mutta ei. Ykkössijalla on aina Mamman leipomat lanttusupikkaat. Lanttusupikkaat ovat hieman kuin lanttukukkoja, mutta vain parin suupalan kokoisia. Ruiskuoren sisään ladotaan mehukkaita lanttusiivuja siankyljen kera, ja annetaan koko komeuden muhia uunissa suussasulavan pehmeäksi.

6ebaefde81b0bc045c5e7e767ded14f0
Mamma, eli äidinäitini, on varmaan vaikuttanut makutottumuksiini yhtä paljon kuin äitikin – jos äiti paisteli Herbamarella maustettuja munakoisopihvejä ja hemmotteli halvalla, niin Mamman luona syötiin siankyljellä silattuja karjalaisherkkuja, kuten ahvenpottia ja iki-ihania supikkaita.
Mamman ja Ukin luona sai muutenkin kaikkea sellaista, mistä muulloin vain haaveiltiin: itse kalastettua, perattua ja vastasavustettua kalaa, perunalepuskoita, Mamman keittämää korvasienikeittoa… Arvatenkin, kermaa ja voita ei juuri mammalassa säästelty. Mamma oli minulle lapsuudessa ja nuoruudessa rakas juttu- ja puuhailukaveri, ja opin isovanhemmiltani siinä samalla monen monta arvokasta menneen maailman taitoa. Heitä saan myös kiittää kauniisti sisustetusta kodistani – ja polkupyörästäni, ja niin monesta muustakin asiasta, etten niitä ala enempää tässä luettelemaan.
Tällä hetkellä taidan olla suvustamme ainoa, joka osaa leipoa lanttusupikkaita Mamman tavalla. Ja, jahka luette reseptin loppuun, on meitä kohta toivottavasti useampi, vaikkei sukua ollakkaan. Netistä toki löytyy erinäisiä supikasohjeita, mutta minusta ne ovat tietysti aivan vääriä (ei sitä lanttua etukäteen kuulu kypsentää!!!) – Mamman tapa on paras!

5f404e0a289aa834c4512186e0eee736
Mamman menetelmä on siis se ainoa oikea minulle, mutta myös hidas, tarkka ja suuritöinen, joten aika harvoin näitä herkkuja tulee yksin tehtyä. Tällä kertaa aloitin tämän harvinaisen urakan kun Mammalla oli 88-vuotis syntymäpäivät. Poikkeuksellisesti melkein koko suku oli juhlissa koolla ja halusin hemmotella kaikkia tällä nostalgisella erityisherkulla, mutta erityisesti rakasta pikku Mammaa. Edellisen kerran tein supikkaita Ukille, kun hän oli vielä elossa – enkä ehkä ihan muistanut kuinka suuritöinen homma oikein onkaan…
Mamma opasti minut supikkaiden saloihin käytännön tekemisen ohessa, joten kaikki mitat ja muut määreet olen itse tähän reseptiin arvioinut. Arvatenkin monet asiat voi tehdä hieman eri tavoin, ja lopputulos on silti namia. Annan tässä siis varsin pikkutarkat ohjeet, mutta vain, koska yritän imitoida prikulleen Mamman opetuksia. Soveltakaa ohjettani ihan vapaasti!

5ddc4d25fd9ee5df910a82962e00109a

Lanttusupikkaat (n. 18-24 kpl)
Täyte:
400 g lanttua (valitse mieluiten pieniä ja pyöreitä yksilöitä)
150 g possunkylkeä
2 tl suolaa
1 rkl sokeria
Taikina:
5 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
n. 3 dl kylmää vettä
1 tl suolaa
0,5 tl leivinjauhetta
2 rkl kasviöljyä
+ n. 1 dl ruisjauhoja kaulintavaiheessa
Voiteluun: lantuista irtoavaa nestettä ja desin verran voisulaa

Kuori lanttu. Halkaise se pitkittäin kahtia, jotta voit vuolla siitä puoliympyrän muotoisia ohuen ohuita viipaleita. Pyri siihen, että viipaleet ovat niin ohuita, että näet veitsen niiden läpi. Mandoliini on tässä hyvä apuväline! Lanttusiivujen pitäisi olla ohuita, eikä niissä saisi olla teräviä kulmia. Sitä mukaa kun siivuja valmistuu, lado ne astiaan, ja ripottele väleihin suolaa ja sokeria. Jätä lanttusiivut muutamaksi tunniksi viileään mehustumaan ja valmista tällä välin taikina.

28f425655873e5d1a66232b70799f1ef
Taikina on suht helppo valmistaa: sekoita kulhossa jauhot, suola ja leivinjauhe. Yhdistä öljy kahteen desiin kylmää vettä, ja lisää jauhoihin. Sekoita, ja jatka veden lisäämistä, kunnes taikina on tasaista. Taikina pitää jäädä aika paksuksi, sinun pitää pystyä muotoilemaan siitä pallo. Kääri taikinapallo kelmuun ja laita sekin jääkaappiin.
Noin tunnin kuluttua voit ottaa sekä lantut, että taikinan taas esiin. Valuta lantuista irronnut neste erilliseen astiaan – tämä neste on tärkeässä roolissa myöhemmin! Siivuta siankylki ohuiksi viipaleiksi (noin 24 supikasta vaatii noin 24 siivua). Järjestele työalustasi niin, että sinulla on niin lantut, taikina, possunkylki, kuin lanttunestekin ulottuvillasi.
Jaa taikina kahteen osaan, ja pyörittele osista kaksi saman kokoista pötköä. Jaa pötköt puoliksi, ja taas puoliksi, ja sen jälkeen kahteen tai kolmeen osaan (riippuen haluatko pienempiä vai isompia supikkaita). Pyöritä jokainen osa palloksi ja laita nopeasti kelmun alle odottamaan, jottei taikina pääse kuivahtamaan.

dd28c784a46275871031e563a2a9091f
Sitten oletkin valmis aloittamaan supikastehtailun! Ja näin se menee:
Kauli piirakkapulikalla taikinapallosta soikea, noin 3 mm paksu levy, joka on reunoiltaa hieman ohuempi kuin keskeltä. Täytä soikion toinen puolikas, mutta jätä sentin verran reunaa. Täyte ladotaan niin, että lanttua tulee reilun sentin kerros (itse laitan ensimmäiseksi ja viimeiseksi täydellisiä puolikaaren muotoisia paloja, ja täytän välin erimuotoisilla rämmäleillä), ja lanttukasan päälle laitetaan siankylkisiivu. Muista varoa lanttusiivuissa mahdollisesti töröttäviä kulmia, ne rikkovat taikinakuoren ja tuloksena on kuiva käntty (minulla on vieressä sakset, joilla tarvittaessa pyöristelen lanttusiivuja).

60f2561a2d40ee0983512cbcfde3551d
Kastele talteen otetulla lanttuvedellä täytteen viereen jäänyt reuna, ja taita soikion toinen puoli täytteen yli. Käännä kasteltu reuna varovasti taittamasi taikinan päälle, ja painen se tiiviiksi hellävaroen. Nosta supikas pellille odottamaan seuralaisia ja peitä se liinalla tai kelmulla jottei se kuivahtaisi.
Kun taikina/lantut/siankylki loppuu, on aika lykätä supikkaat uuniin. Niitä paistetaan ensin 200 asteessa vartti, jotta kuori hieman ruskistuu. Laske sitten lämpöä 160 asteeseen. Paista supikkaita yhteensä 1,5 tuntia, mutta ota ne uunista ulos puolen tunnin välein voitelua varten. Voiteluun käytetään jäljelle jäänyt lanttuvesi, johon on sekoitettu voisulaa. Paistoajan jälkeen voit ottaa pellin uunista.
Lopuksi Mammani paketoi koko lämpimän pellillisen useamman viltin sisään ja jätti paketin yöksi muhimaan uuninpankolle, taisivat ne supikkaat välillä köllötellä sohvallakin tyynykasan sisällä. Minä imitoin tätä hellää loppukäsittelyä käärimällä supikkaat folioon ja foliopaketin villavilttiin. Loppuhauduttelu on tärkeä vaihe, sillä silloin supikkaiden kuori hieman pehmenee, ja täyte muuttuu entistäkin mehukkaammaksi.

a64ba8d4b58adeac857438d7b968d00a

a67df327da6b13d07c02d99d65c5ecdf
Viimeinen ohje ei varmaan selittelyä kaipaa: Syökää supikkaat lämpiminä ja erityisesti suosittelen, että syökää ne hyvässä seurassa! Jos näkee kaiken tämän vaivan, kannattaa jakaa lopputulos ja sen takaama hyvä mieli lähimmäisilleen. Niin oma rakas Mammanikin teki.

217 views

Makumatkalla: Cafe Tsarevna & Majakkasaari Märket

1dcc1973cb96e131f4c65078979fb02c

10c0558c5431eb201f400a8750513475
Jos eksyt Ahvenanmaan vierailullasi Eckerön saarelle, on kaksi asiaa, joita ET SAA jättää väliin: majakkasaari Märket, ja luomukahvila Tsarevna. Uskokaa pois kun sanon – vierailu Märketillä on elämäni suurimpia elämyksiä, samaa kastia kuin Kiinan muuri ja Transsiperian juna. Mitä tulee esteettisiin herkkuelämyksiin, Cafe Tsarevna yltää samalle tasolle.

74cdd2d578794362f42e5f07a2f23089

7fec74bc6ac70f56b3b0fe74ef1e15ab

Märket on yksinäinen ja myrsykyinen puuton kallioluoto, jonka reunalla töröttää Suomen Majakkaseuran ylläpitämä, vuonna 1885 rakennettu majakka. Majakka rakennettiin aikoinaan merkitsemään matalikkojen ja karien reunustamaa väylää Ruotsin ja Suomen välissä. Keskellä kulkeekin siksakkia Suomen ja Ruotsin välinen raja, joten samalla visiitillä pääsee ihan ulkomaille!

Laivamatka Märketille kestää lähemmäs tunnin, ja perillä todellakin tuntuu siltä, että ollaan tultu Suomen läntisimpään kolkkaan. Vierailu majakkasaarella sisältää ohjatun kierroksen, tutustumisen majakan historiaan ja nykyiseen toimintaan, sekä siellä sijaitsevaan pikkuiseen myymälään ja postikonttoriin (lähetin itselleni postikortin … kun enhän mä muiden osoitteita muista, omanikin hädintuskin).

c231382e6dba093c257ecd754aea7003

734cb0aa0f88a3c32aed68434a0dc462

Kierros loppuu vapaaehtoisten tarjoilemaan päiväkahviin – voisikin siis sanoa, että Märketiltä löytyy myös Suomen läntisin kahvila ja terassi. Täydellinen elämys tuo visiitti, mutta matkalla takaisin Eckeröön, Käringsundin vierassatamaan, näimme vielä HYLKEITÄ!

0c02513991278919d388196709e9840f
Kävelymatkan päästä Käringsundin vierassatamasta, Eckerön Posti- ja Tullitalossa, löytyy ihana Cafe Tsarevna. Äidin ja tyttären ystävällä vahvistettu tiimi pitää talon sisäpihalla pientä kahvilaa, joka pyrkii tarjoamaan pelkkää lähiruokaa ja luomua. Kahvilan tarjonnasta välittyy rakkaus ruokaan ja kunnioitus raaka-aineisiin: kahvit tulevat Johan & Nyströmiltä, ja juomalista on suppea mutta kiinnostava: löytyy niin Stallhagenin oluita kuin viininharrastajaa houkuttelevia luomuviinejäkin.

eb22af2d64cd25bdea9dc429fd419b8d
Kahvilatuotteiden lisäksi Tsarevna tarjoilee päivittäin vaihtuvaa lounasta. Valitsin lammaslihapullat tsatsikin ja salaatin kera, Ahvenanmaa kun on tunnettu lampaistaan. Huh, mikä annos! Lammaspullat olivat meheviä ja maukkaita ja niiden kaverina tarjotut paistetut uudetperunat UPEITA. Kylkeen ilmestynyt salaatti tulvi kukkia ja yrttejä, omalta pihalta tietysti.

6f3483ca0335cb304ef53a4844482c7d

 

caf3438331aa5ba7f7661ab38f63e633

Jälkkäriksi meille, jo valmiiksi onnesta soikeille, tarjottiin kolme pikkuista makeaa: kermavaahdolla ja marjoilla täytetty pieni taikinakuppi, pieni toskakakkunen sekä panna cotta. Jokainen näistä täydellisistä pienistä herkkupaloista oli kuin taideteos.

d272b0ff1b0569186bfa81fc8204db9c
Yhteistyössä Visit Åland

21 views