Hait kohdetta pasta. | Vaimomatskuu ruokablogi

Karhunlaukkapasta

by Juulia on May 11, 2019 2 Comments

Karhunlaukkaostoksilla

Piipahdin taannoin päiväreissulla Tallinnassa. Normaalisti suuntaan siellä lähinnä pienpanimo-olutvalikoiman perään, mutta tällä kertaa vakaana päämääräni oli löytää karhunlaukkaa! Tuota aromaattista ja tuoksuvaa villiyrttiä ei nimittäin Suomesta niin vain löydy ja kun kerran on sen makuun päässyt, sitä matkustaa vaikka ulkomaille hakemaan! Baalti Jaam Turgilla onneksi nappasi ja kotiin kulkeutui kuin kulkeutuikin ihanasti tuoksuva paketti tätä keväistä herkkua.

Karhunlaukka tuoksuu ja maistuu voimakkaasti valkosipulilta, mutta sen maku on kuitenkin valkosipulia pehmeämpi. Karhunlaukkaa voikin syödä vaikka raakana ilman, että seurauksena olisi valkosipulihönkä viikkotolkulla. Syötävää on tästä kasvista lähes kaikki osat; lehdet, varret, kauniit valkoiset kukat ja sipuli. Jos sitä olisi kotikulmillani runsaasti saatavilla, laittaisin sitä sen sesongin aikana varmaan ihan kaikkeen, mutta kun ei kerran ole, on vähän priorisoitava!

Karhunlaukkapasta

Ensimmäinen kokeiluni olikin siksi jo pitkään kaavailemani karhunlaukkapasta. Olen halunnut tehdä tuorepastaa jo useamman vuoden, mutta kokeilu on aina siirtynyt eteenpäin ja eteenpäin joko ajan tai välineiden puutteesta. Silmiini osui kuitenkin taannoin YouTubessa video, jolla tehdään käsin erilaisia pastamuotoja. Kun osaan ei pastakoneita tai edes kaulinta tarvita, päätin vihdoinkin ryhdistäytyä ja laittaa pastataikinan tekeille.

Muodoksi valikoitui cavatelli, sillä se näytti kaikkein helpoimmalta toteuttaa (jos jostain on kerran aloitettava, niin aloitetaan varmuuden varalta helposti)! Cavatelli on etelä-Italialainen pastamuoto, joka tehdään leikkaamalla pitkästä ohuesta pastataikinapötköstä paloja, jotka sitten litistetään ja rullataan 1-3 sormen avulla hauskalle kiemuralle. Cavatellin koko voi vaihdella alueen mukaan ja se tehdään perinteisesti semolinataikinasta. Itselläni oli kuitenkin mielessä karhunlaukkapasta!

Lähdinkin siksi pokkana tekemään cavatelli -pastaa kananmunalla ja karhunlaukalla rikastetusta taikinasta. Reseptiksi valikoitui tämä ohje, jonka tosin tein käsin koneen sijaan. Cavatellin muotoilu onnistui tästäkin taikinasta mukavasti, vaikka pastataikina ei oikeaoppinen ollutkaan. Ja mikä tärkeintä: lopputulos oli todella herkullinen! Karhunlaukkapasta sai kaverikseen yksinekertaisen lisukkeen: ruskistettua voita, paahdettuja pinjansiemeniä, parmesaania ja sitruunaa.

Uskallan tämän jälkeen vastaisuudessakin testailla käsin muotoiltavia pastamuotoja. Ehkä sen pastakoneenkin voisi joskus hankkia?

Karhunlaukkapasta

2:lle

20 g pestyä karhunlaukkaa

1 normaalikokoinen kananmuna

1 keltuainen

n. 150 g 00 jauhoja

ripaus suolaa

Tarjoiluun:

2-3 rkl luomuvoita

3 rkl pinjansiemeniä

puolen sitruunan mehu

kourallinen raastettua parmesaania

Surauta karhunlaukka silpuksi sauvasekoittimella tai tehosekottimen silppuriterällä kananmunan ja keltuaisen kanssa. Mikäli teet taikinan käsin, kokoa työtasolle jauhoista keko, jonka keskelle voit tehdä kuopan (vähän kuin tulivuori ja kraateri). Kumoa munaseos kuoppaan ja heitä perään ripaus hienoa suolaa (n. ¼ tl). Ala sekoittamaan munaseokseen haarukalla kuopan reunoilta vähän kerrallaan jauhoja. Jatka jauhojen lisäämistä, kunnes seos alkaa pysymään kasassa. Voi olla, että et tarvitse ihan kaikkea jauhoa, tai saatat tarvita hieman enemmän, tämä riippuu käyttämiesi munien koosta ja jauhojen laadusta. Mikäli haluat tehdä taikinan koneella, lue alkuperäinen ohje!

Vaivaa taikinaa käsin tasoa vasten kymmenisen minuuttia tai kunnes se on elastista ja silkkistä, vähän kuin muovailuvahaa. Kääri taikina sitten huolellisesti kelmuun ja nosta jääkaappiin lepäämään tunniksi.

Jaa taikina muutamaan osaan ja muotoile osa kerrallaan pitäen lopun taikinan huolellisesti kelmuun käärittynä odottamassa vuoroaan. Rullaa taikinapalasta pitkä pötkö, joka on halkaisijaltaan noin sentin paksuinen. Leikkaa pötkö noin sentin paloiksi. Paina jokaista palaa etu- ja keskisormella tasoa vasten rullaten samalla sormia ja taikinapalaa itseäsi kohden. Näin taikinapalaan tulee keskelle kuoppa jonka yli kiertyy taikinan liepeet molemmin puolin. Tästä videosta löytyy hyvät ohjeet muotoilulle 🙂

Ripottele pastan päälle hieman jauhoa jotta palat eivät tartu toisiinsa ja siirrä valmiit cavatellit sivuun odottelemaan loppujen valmistumista.

Kun kaikki karhunlaukkapasta on muotoiltu, kuumenna iso kattilallinen vettä ja suolaa se reippaalla kädellä. Keitä cavatellia sen koosta ja paksuudesta riippuen 4-7 minuuttia, testaa kypsyys maistamalla.

Meillä karhunlaukkapasta syötiin tosiaan ruskistetun voin, paahdettujen pinjansiemenien, sitruunamehun ja vastaraastetun parmesaanin kera:

Ruskistin pari ruokalusikallista voita paistinpannulla, paahda voissa pinjansiemeniä ja puserra lopuksi pannulle noin puolen sitruunan mehu. Lisää kypsät cavatellit pannulle, raasta päälle reilusti parmesaania ja notkista seos muutamalla lusikallisella pastan keitinvettä. Sen kummempaa ei tämä karhunlaukkapasta kaipaakaan, oli nimittin tolkuttoman maukasta!

Ps. Koska karhunlaukkaa on Suomessa hieman vaikea saada käsiinsä, kokeilen ainakin itse seuraavan satsini litulaukalla. Litulaukkaa löytyy ainakin omista lähimetiköistä runsain mitoin ja sen kausi on juuri nyt hyvässä vauhdissa! Litulaukka on viime vuosina muodostunut lempi villiyrtikseni nokkosen rinnalla, kumpaakin kun on niin runsaasti saatavilla ja molemmat ovat helposti tunnistettavia 🙂 Villiruokaa ja -yrttejä hyödyntävät reseptini löytyvät muuten kootusti täältä!

Fetakriittinen testaa: uunifetapasta

by Juulia on March 10, 2019 2 Comments

Uunifetapasta

No siinä se nyt on: uunifetapasta, isoin ruokahitti sitten avocadopastan ja panopastan. Olen varmaan viimeinen, joka sitä testaa … mutta minulla on ollut syyni! En nimittäin oikein ole fetan ystävä. En minä fetaa toki vihaa, mutta en myöskään rakasta. Ja silloin harvoin kun sitä syön, kelpuutan lautaselleni aika harvan tuotteen. Yksi niistä on Mevgal, johon tutustuin opiskeluaikoinani työskennellessäni Hakiksen Hallin juustotiskillä – ja kuinka ollakaan, paketti tätä fetaa tarttui poikkeuksellisesti kauppakassiini perjantaina ilman, että olin edes miettinyt mitä siitä tekisin.

Kun sitten tänään muistin heräteostokseni, totesin että ehkäpä alitajuntani yritti vinkata uunifetapastasta. Onhan se nyt tämä blogikollegani Liemessä -Jennin käsittämätön somehitti testattava, minkälainen ruokaihminen minä muuten oikein olisin?

Tomaattia, fetaa, chiliä ja oliiviöljyä – niin yksinkertaista, niin tolkuttoman hyvää! ♥ Kyllä se Jenni vaan osaa!

Jennin resepti on todella helppo ja yksinkertainen, enkä lainkaan ihmettele sen suosiota. Raaka-aineet löytyvät helposti kenen tahansa lähikaupasta eikä annoksen kokkaaminen vie kuin parikymmentä minuuttia. Suhteessa raaka-aineiden määrään, aikaan ja vaivannäköön uunifetapasta tarjoaa makua maksimaalisesti. Kukapa ei sellaiseen ruokaan ihastuisi?

Niin oivallinen kuin Jennin resepti jo ihan sellaisenaan onkin, en tietenkään malttanut olla tekemättä ruuasta ihan vähän muokattua omaa versiotani. Maustoin uunifetan chilin lisäksi kuivatulla timjamilla, rosmariinilla ja fenkolinsiemenillä, lisäsin pannuun puolitetun kokonaisen valkosipulin Jennin oman vinkin ja Hannan Sopan version tapaan ja käytin tavallisen neitsytoliiviöljyn lisäksi pastan viimeistelyyn lemppariani eli savustettua oliiviöljyä. Lisäksi kaapistani löytyi puska tuoretta kirveliä, jota lisäsin pastaan juuri ennen tarjoilua. Fenkolinsiemenien ja kirvelin anis-aromit sopivat minusta sekä fetaan että tomaattiin, joten itselleni nämä mausteet ovat oman versioni oleellisimmat lisäykset 🙂

Keittiössämme poikkeuksellinen raaka-aine sai erityisesti mieheni Juuson innostumaan, hän nimittäin on kovastikin fetan ystävä. Ja… niin olen näköjään nyt minäkin, kunhan feta on tässä muodossa 😀 Uunifeta on lempeämmän ja jotenkin kermaisemman makuista kuin suoraan paketista pastaan murusteltu olisi, mikä muodonmuutos!

Nyt kun uunifetapasta on testattu ja erittäin herkulliseksi todettu, en todellakaan tiedä miksi olen odottanut tähän asti, ennen kuin lykkäsin fetan uuniin. Siis onhan siitä ihan pelkästä uunifetastakin kohkattu jo vuosia!

Uunifetapasta ekstrayrteillä

2:lle erittäin nälkäiselle

300 g tuorepastaa

200 g fetajuustoa (Mevgal!)

¾ dl neitsytoliiviöljyä

1 mieto punainen chilipalko

½-1 valkosipuli

n. 300 g kirsikkatomaatteja

n. 1 tl kuivattua timjamia

½ tl kuivattua rosmariinia

1 tl kevyesti murskattuja fenkolinsiemeniä

1-2 tl vastarouhittua mustapippuria

suolaa*

Tarjoiluun:

¼ dl savustettua oliiviöljyä

tuoretta kirveliä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Lorauta uunivuoan tai uuninkestävän paistinpannun pohjalle ¼ dl oliiviöljyä. Laita feta kokonaisena vuokaan. Poista chilistä siemenet ja hienonna se. Halkaise valkosipuli poikittain. Nosta kirsikkatomaatit ja valkosipulin puolikas (tai puolikkaat, mikäli olet kova valkosipulifani) fetan ympärille ja ripottele chili sekä mausteet pannuun. Lorauta kaiken päälle vielä ½ dl oliiviöljyä.

Paista fetaa ja tomaatteja uunin keskiosassa noin 15 minuuttia. Nosta lämpö sitten 225-asteeseen ja käännä uuni vielä grillivastukselle. Siirrä vuoka uunin ylätasoon ja jatka paistamista noin 10 minuuttia pannua silmällä pitäen. Kun tomaatit ja feta alkavat saada väriä ja valkosipuli on pinnalta kullanruskeaa, on aika laittaa pastavesi kiehumaan ja nostaa pannu uunista.

Keitä tuorepasta ohjeen mukaan (n. 3-4 minuuttia merkistä riippuen) reilusti suolatussa vedessä, valuta mutta säästä keitinvettä noin desi. Jos käytit oksallisia kirsikkatomaatteja, poista niistä oksat ja kannat. Puristele valkosipulit kuoristaan ja riko fetapalaa hieman. Sekoita koko uunivuoallinen pastan joukkoon ja ohenna tarvittaessa pastan keitinvedellä. Tarjoile tuoreen kirvelin kera.

*Jennin ohjeessa feta ja tomaatit maustetaan suolalla, mutta itse jätin suolan pannulta pois. Sen sijaan suolaan pastan keitinveden reilusti (kuten toisaalta teen aina).

Ps. Sunnuntailounaamme uunifetapasta sai kaverikseen lasillisen Alkon tilausvalikoimasta löytyvää Noita Wineryn Blaufränkisch -natuviiniä (tai no, ei viiniä, sillä viiniksi tätä Fiskarsissa Itävaltalaisista luomurypäleistä käymisteitse valmistettua alkoholipitoista juomaa ei saa Suomessa kutsua). Ihana, ihana kevyen aromikas ja mustikkainen viini, joka sopi pastalle oivallisesti. Seuraavat Noita Wineryn “viinit” valmistuvat ilmeisesti vasta 2020, joten mikäli olet laillani alkuviinien ystävä, kannattaa napata tämä pullo kotiin ennen kuin erä loppuu. Noita Rieslinghän siis loppui jo…

Täyteläinen mätipasta

Merenelävät

by Juulia on January 2, 2019 1 Comment

Täyteläinen mätipasta – kun mätileipiä on jo saanut kyllikseen

Mätiöverit

Kiitos joulun ja uudenvuoden, pakastimeni on ollut pullollaan mätiä viimeiset pari viikkoa. Tai no, oikeammin kiitos hattara-aivoni! Ostin nimittäin reilusti ennen joulua jo reilusti mätiä pakkaseen, se kun on suurta herkkuani. Halusin varmistaa, että sitä on varmasti tarpeeksi!

Sitten unohdin ostaneeni sitä jo reilusti … ja ostin LISÄÄ. Nyt onkin sitten mätiä saanut syödäkseen kerrankin kylläkseen ja koska tätä herkkua on ollut niin runsaasti talossa, olen myös lähtenyt laittelemaan sitä muuallekin kuin paahtoleivälle, blinille tai latke-perunaletulle.

Se kaikkein viimeisin nokare piti syödä pois kuleksimasta tänään, vaikka todellisuudessa kehoni kiljuu kaikkea tuoretta ja raikasta – rehuja, ei mätiä. Koska jäljellä ei ollut mitään hirmuista määrää, tuli onneksi mieleeni mätipasta – siihen riittää ihan muutamakin ruokalusikallinen! Mätipasta kuulostaa ehkä vähän oudolta, mutta esimerkiksi Japanissa syödään mentaiko pastaa, johon tulee yksinkertaisimmillaan hieman mausteista turskanmätiä, voita, sekä mahdollisesti soijaa ja norileväsuikaleita. Minusta se kuulostaa ihanalta! Koska minä idiootti en kuitenkaan etsinyt tätä houkuttelevaa ruokalajia nenäni alle toissavuotisella japaninreissullamme, en tiedä miltä mentaiko maistuu. Todennäköisesti ihanalta, kuten kaikki mäti…

Onneksi kotiversio tästä maistamatta jääneestä ruuasta onnistuu nyt sillä lohenmätijämällä. Yksinkertainen ja varmasti herkullinen mätipasta syntyisi niinkin helposti, että keitettyyn pastaan sekoittaisi vain reilun nokareen voita, muutaman lusikallisen mätiä ja ehkä hieman soijaa sekä puristuksen sitruunaa. Koska me olemme kuitenkin nyt MINUN keittiössäni (yksinkertainen? Mitä se on?), laitan mätipastaani vähän muitakin kaappieni aarteita: iki-ihanaa ja tulisen sitruksista yuzukosho -tahnaa, hieman pehmeää ja mietoa shiromisoa, ruohosipulia ja crème fraîche -purkin jämät. Voinkin annan sulattamisen sijasta ruskistua rauhassa ihanan tuoksuvaksi ja karamellimaiseksi!

Vegaaninen versio tästä ruuasta syntyy merileväkaviaarilla, vegaanisella levitteellä (jota en tosin edes yrittäisi ruskistaa) ja kaura fraichella.

Täyteläinen mätipasta ruskistetulla voilla, yuzukosholla ja ruohosipulilla

n. 150 g spagettia tai linguinea

n. 40 g voita

1 tl shiromisoa

¼ tl yuzukosho -tahnaa

2 rkl crème fraîchea

n. 4 rkl (kirjo)lohenmätiä (kylmäsavustettu olisi muuten tässä ihanaa!)

n. 2 rkl ruohosipulia

(olisin laittanut mieluusti myös hieman silputtua norilevää, mutta sitä meillä ei nyt ollut)

Keitä pasta runsaassa reilusti suolatussa vedessä. Sillä välin kun se kypsyy, sulata voi keskilämmöllä pienessä pinnoitetussa kasarissa tai paistinpannulla. Jatka kuumentamista kokoajan sekoitelleen, kunnes voin kuplinta ja vaahtoaminen pikkuhiljaa hiljenee ja laantuu. Saman tien, kun voi muuttuu kullanruskeaksi, ota pannu liedeltä ja lisää sekaan yuzukosho, miso sekä ranskankerma. Sekoita hyvin ja lisää mukaan vielä puolet silputusta ruohosipulista sekä mädistä. (Voin ruskistamisesta voit lukea seikkaperäisen ohjeistuksen täältä)

Kun pasta on sopivan al dente, nostele se kastikkeen sekaan. Heitä perään muutama ruokalusikallinen pastan keitinvettä. Sekoita hyvin ja annostele. Viimeistele mätipasta lopulla mädillä ja ruohosipulilla. Älä pysähdy ottamaan annoksestasi kuvia, syö se heti!

“Kermainen” kurpitsapasta suppilovahveroilla

by Juulia on November 6, 2018 1 Comment

Päivän ruokalistalla: “kermainen” kurpitsapasta suppilovahveroilla!

Mun uskomaton sienisyksy se kuulkaa sen kun jatkuu: sain sunnuntaina viestin isosiskolta, että olis suppilovahveroita tarjolla – siskonpojat olivat vissiin ottaneet kisaa siitä, kumpi kerää enemmän ja lopputuloksena suppiksia oli sitten tarpeeksi koko laajennetulle perheelle.

En valita! Toki vähän harmittaa, etten ole yhtäkään sientä tänä vuonna itse poiminut, mutta sitä suuremmallakin syyllä arvostan kaikkia tänä syksynä vastaanottamiani sienilahjoja ♥

Osan aikaisemmin ystävältä saamistani suppareista pakastin odottelemaan talvea, mutta näistä halusin tehdä jotain heti. Kokit ja Potit -blogin Hannele vinkkasi minulle aiemmin syksyllä suppilovahveropestostaan, joka kuulostaa yksinkertaisuudessaan niin ihanalta että se on pyörinyt mielessä siitä asti.

Kuinkas ollakaan, kotoa ei kuitenkaan löytynyt muita sienipestoon tarvittavia raaka-aineita kuin nuo suppilovahverot (lue: kaapista ei löytynyt parmesaania) ja kun ruokakuvaukseen suotuisa luonnonvalo alkoi olemaan jo kortilla, ei kauppaankaan millään ehtinyt lähteä. Suppilovahveropesto jäi sitten toiseen kertaan eikä auttanut kuin lähteä säveltämään siitä, mitä kotoa löytyi: kurpitsaa!

Pumpkin Alfredo aka…

Amerikkalaisia ruokablogeja ahkerasti seuraavat eivät todennäköisesti ole voineet välttyä lukuisilta vegaanisilta “Pumpkin Alfredo” -resepteiltä (pikainen guuglaus antaa haulla yli 7 miljoonaa tulosta joista ainakin ensimmiset 20 sivua ovat silkkaa reseptiikkaa). Näissä resepteissä tuo amerikkalaisten rakas kermaa, voita ja parmesaania sisältävä Alfredo-kastike korvataan kasvimaitoon keitellyllä kurpitsasoseella. Luitte oikein… kurpitsasoseella voi korvata kerman, voin ja juuston – miten kätevää!

Kukaan täysjärkinen tuskin kuvittelee, että lopputulos maistuisi lainkaan samalta kuin esikuvansa, mutta ainakin minulle näin kurpitsafanina tämä feikkikermainen kurpitsasoossi kuullostaa mitä parhaimmalta pastakastikkeelta. Niinpä lähti tämäkin idea nyt sitten vihdoin testiin tässä keittiössä, suppilovahveroilla rikastettuna versiona vain.

…”kermainen” kurpitsapasta

Lopputulos oli onneksi mitä mainioin – Huom! Tämä on ison kurpitsafanin mielipide!! – joten kyllä vain tämä kaikkea muuta kuin “kermainen” kurpitsapasta pääsee täällä jatkokierrokselle varmasti useammankin kerran. Tykkään kokata vegaanista ruokaa ja jotenkin minua miellyttää se, kuinka vähillä tuoretuotteilla tämä ruoka valmistuu. Riitti, että kotoa löytyi pastaa, kurpitsaa, kasvimaitoa sekä perusmausteet, niin varsin tyydyttävä annos olikin jo kasassa.

Toki oman köökkini “perusmausteet” sisältävät kaikenlaista muutakin kuin suolaa ja pippuria (kastikkeeseen upposi lopulta mm. misotahnaa, savustettua oliiviöljyä ja ravintohiivahiutaleita), mutta maistoin soossia myös pelkän suolan ja pippurin kera ja kyllä se minulle olisi sellaisenaankin uponnut. Kurpitsapasta maistui minusta kuitenkin vielä paremmalle paistettujen suppilovahveroiden ja pekaanipähkinärouheen kanssa. Joku juju siinä sienien ja kurpitsan yhdistelmässä vissiin siis vaan minulle on!

“Kermainen” kurpitsapasta suppilovahveroilla

vegaaninen

2:lle

pastaa kahden henkilön nälän verran (n. 180-200 g kuivapastaa /n. 250 g tuorepastaa – ei munapastaa mikäli olet tekemässä ruokaa vegaanisena)

Kurpitsakastike:

n. 300 g kurpitsaa (esim. myskikurpitsaa tai Hokkaidoa)

1 pieni sipuli

2-3 valkosipulin kynttä

n. 2-3 rkl (savustettua) oliiviöljyä*

n. 3 dl makeuttamatonta kasvimaitoa (täällä oli tänään käytössä mantelimaito)

maun mukaan mustapippuria, suolaa

(1-2 rkl shiromisoa eli vaaleaa ja mietoa riisimisoa**)

(1-3 rkl ravintohiivahiutaleita)

Lisäksi:

n. 200 g tuoreita suppilovahveroita

n. 2 rkl (savustettua) oliiviöljyä*

ripaus suolaa

kourallinen (pekaani)pähkinöitä, manteleita tai siemeniä

(hieman tuoretta yrttiä, esim. timjamia, persiljaa, kirveliä…)

*) Löysin vastikään uudistuneesta Stockan Herkusta savustettua oliiviöljyä, johon olen nopeasti suorastaan rakastunut. Lykkään sitä siis just nyt vähän kaikkeen! Pullo oli törkeän hintainen (n. 20€), mutta olen just se tyyppi joka ostaa sen todennäköisesti uudelleen siitä huolimatta… Reseptissä luonnollisesti toimii kuitenkin aivan tavallinenkin oliiviöljy!

**) Misotahna on keittiössäni vakioraaka-aineita, jota käytän usein varsinkin vegaanisiin ruokiin tuomaan niihin suolaisuutta ja umamia. Jos sinulla on kotona misoa, suosittelen kokeilemaan sitä tässä reseptissä suolan sijasta, mutta ei sitä varta vasten tarvitse tätä reseptiä varten myöskään lähteä etsimään. Ruoka toimii hyvin ilman misoakin.

Kurpitsakastike:

Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuutioi kurpitsa (kuorineen, mikäli käytät Hokkaidoa tai myskikurpitsaa) parin sentin paloiksi. Kuullota sipuleita oliiviöljyssä pienessä kasarissa ja kun ne ovat pehmenneet, lisää kasariin kurpitsakuutiot sekä mantelimaito. Neste saisi mieluusti peittää kurpitsakuutiot juuri ja juuri, joten lisää tarvittaessa sekaan hieman vettä.

Keitä kurpitsa pehmeäksi kannen alla miedolla lämmöllä (n. 15 min) ja soseuta sitten kurpitsa liemineen. Mausta kurpitsakastike vastarouhitulla mustapippurilla, suolalla ja/tai misotahnalla sekä halutessasi vielä ravintohiivahiutaleilla. Mikäli kurpitsakastike on superpaksua, ohenna kastiketta hieman pastan keitinvedellä. Koostumus saisi mielestäni olla samantapainen kuin valkokastikkeessa.

Sillävälin, kun kurpitsa kypsyy, keitä pasta reilusti suolatussa vedessä kypsäksi ja valuta se. Säästä desin verran keitinvettä kurpitsakastikkeen mahdollista ohentamista varten. Paista suppilovahverot vielä pannulla kypsäksi oliiviöljytilkassa. Lisää pannulle lopuksi vielä hieman pienemmäksi rouhittuja pähkinöitä (mantelia tai siemeniä) lämpenemään ja mausta seos ripauksella suolaa.

Sekoita kurpitsakastike kypsään pastaan, jaa kurpitsapasta lautasille ja kruunaa molemmat annokset paistetuilla sienillä ja pähkinöillä. Ripottele päälle vielä tuoreita yrttejä, jos niitä vain kotoasi sattuu löytymään. Täältä löytyi tällä kerralla onneksi timjamipuskan jämät! Timjami ♥ suppilovahvero ♥ kurpitsa!

Ps. Se Kokit ja Potit -sienipesto tuli tietysti testattua heti seuraavana päivänä – IHANAA! Laitoin omaan versiooni paistettujen suppilovahveroiden lisäksi puolisen nippua tuoretta kirveliä, kourallisen cashewpähkinöitä, yhden yksikyntisen sienien kaverina pehmeäksi paistetun valkosipulin, sitä koukuttavaa savustettua oliiviöljyä (en kylläkään ihan niin paljon kuin Hannele omaansa, muistatte varmaan että se pullo maksoi kaksi kymppiä…) sekä reilusti raastettua parmesaania. Ai että ♥