Baba ganoush, gremolata-oliivit & siemennäkkäri

Baba ganoush, gremolata-oliivit & siemennäkkäri

Kaupallinen yhteistyö Risenta & Asennemedia

Metsäbrunssi!

Jos metsän reunassa asumisesta pitäisi valita paras puoli, niin tähän aikaan vuodesta tehtävä on helppo: spontaanien metsäpiknikien järjestäminen vaatii vain eväiden pakkaamisen ja muutaman minuutin kävelyn. Ei ole haitaksi sekään, että kotioven ja piknikpaikan väliltä voi halutessaan kerätä vielä leivänpäällisiä, kuten ketunleipää tai litulaukkaa

Kesän edetessä pidemmälle metsäpiknikeissä alkaa olla inisevä kääntöpuoli, mutta näin touko-kesäkuun vaihteessa myös syvemmällä metsässä on saanut nauttia eväistään vielä ilman sen kummempaa huitomista.

metsäpiknik50 metriä eteenpäin ja perillä ollaan!

Meidän taloyhtiön pihalta alkaa polku, jonka varrelta löytyy monta tuulensuojaisaa pikku aukiota, joissa evästää ja paistattelee päivää rauhassa. Viime viikonloppuna pakkasimmekin itsemme metsään brunssille. Ihan täysin spontaani temppu tämä ei sentään ollut, jonkinlaista piknikiä olin kaavaillut nimittäin jo etukäteen: paistanut muutaman pellillisen ruokaisaa siemennäkkäriä ja muussannut jääkaappiin baba ganoush -purkillisen, valkopapusoseen ja za’atarilla maustetut gremolataoliivit.

Tämäntyyppisissä piknikeväissä on se hyvä puoli, etteivät ne ole moksiskaan, vaikka kaavailtuna piknikpäivänä sää ei yllättäen suosisikaan. Purkit voivat hyvin odottaa muutaman päivän verran jääkaapissa sitä hetkeä, kun aurinko suvaitsee tulla esiin. Sitten vaan viltti olalle, purnukat koriin ja asemiin! Purkkiin pakatuissa eväissä on myös se hyvä puoli, että erillisiä tarjoiluastioita ei tarvita, eikä purkkien pakkaaminen pois lähtiessä vie juuri aikaa – ei, vaikka kesäkuinen raekuuro yllättäisi 😛

risenta siemennäkkileipä

risenta siemennäkkileipä

Sama juttu pätee Risentan siemennäkkäreihin: näkkäriseoksen voi paistaa sopivalla hetkellä etukäteen ja pakata valmiit näkkärit paloina purkkiin odottelemaan piknikhetkeä. Kiertoilmauunissa tekee helposti kerralla useammankin pellillisen ja tuolloin näkkäreistä riittää tarvittaessa isommallekin seurueelle.

Risentan hapanjuurinäkkileipä on ollut jo pitkään lempparini itse paistettavista näkkäriseoksista, mutta nyt se sai kovat kilpailijat Risentan uutuustuotteista: 50 % siemeniä sisältävät juuressiemennäkkileipä & lehtikaali-siemennäkkileipä valmistuvat nimittäin aivan yhtä nopeasti ja helposti! Ne ovat lisäksi hauskan värikkäitä, maukkaita ja ruokaisia rouskuteltavia.

siemennäkkileipäPunatäpläisessä juuressiemennäkkärissä maistuu just sopivasti punajuuren, porkkanan ja palsternakan makeus!

risenta siemennäkkileipä

Risentan siemennäkkileipä -seoksissa on sekin hyvä puoli, että gluteenittomina ja vegaanisina ne sopivat myös jokaisen ystäväni ruokavalioon. Risenta myös lupaa kompensoida kaikki tuotteidensa viljelyssä, valmistamisessa, pakkaamisessa ja kuljetuksessa syntyvät hiilidioksidipäästöt, joten tuotetta on kiva käyttää myös kestävän kehityksen näkökulmasta.

Omaksi suosikikseni näistä kahdesta uutuusmausta nousi punajuurella, porkkanalla ja palsternakalla täplitetty juuressiemennäkkileipä, johon huomasin käteni kurottavan brunssillamme uudestaan ja uudestaan. Kun pakkasin brunssipiknikkimme rääppiäiset myöhemmin samana päivänä mukaan kyläilyreissulle, niin katosi tosin lehtikaalinäkkärikin vauhdilla viimeiseen muruun asti 🙂

baba ganoushBaba ganoush aka munakoisotahna on suurta herkkuani 

Parhain baba ganoush valmistuu minusta uunin/grillin ja haarukan avulla, suristelulaitteita ei munakoisotahnan valmistukseen tarvita! Oleellisinta munakoison kypsentämisessä on kypsentää se todella pehmeäksi ja mieluiten pinnaltaan jopa savuisen hiiltyneeksi. Sähköuunissa laitankin baba ganoushia valmistaessani aina grillivastukset päälle.

Haarukalla valmistaessa baba ganoush jää kivasti rouheammaksi, mutta kuohkeutta siitä ei silti puutu. Minulla on ollut usein tapana keventää ja raikastaa baba ganoush muutamalla ruokalusikallisella kreikkalaista jugurttia, mutta totesin taannoin homman toimivat aivan yhtä hyvin kreikkalaistyyppisellä vegaanisella kauravalmisteella. Niinpä tekemäni baba ganoush maistuu myös vegaaneille, vaikka ns. jugurttia sisältääkin 🙂

Baba ganoush

(vegaaninen)

n. 1 kg munakoisoa

puolikas valkosipuli

1 sitruunan mehu

n. 1 dl oliiviöljyä

2-3 rkl tahinia (tummaa)

n. 1 tl suolaa

+ 2-3 rkl kreikkalaistyyppistä kauravalmistetta

(kourallinen sileälehtistä persiljaa silputtuna)

Paahda munakoisoja uunipellille asetetun folion päällä 200 asteisessa uunissa n. 1 tunti. Käännä munakoisot kerran kypsymisen aikana. Laita viimeiseksi vartiksi uunin grillivastukset päälle ja yritä saada munakoison kuori tummenemaan oikein kunnolla. Mikäli pääset käsiksi grilliin, kypsennä munakoiso siellä.

Laita viimeisen puolen tunnin ajaksi uuniin myös foliopalan sisään kääritty puolikas valkosipuli. Munakoisojen kuuluu olla uunista otettaessa täysin pehmeitä, kokoon lysähtäneitä ja kuorestaan enemmän tai vähemmän mustuneita; valkosipulin täysin pehmeää muttei palanutta (kurkkaa sitä siis muutaman kerran kypsymisen aikana). Kääri munakoisot lopuksi folion sisään lepäämään vielä noin vartiksi otettuasi ne uunista.

Halkaise munakoisot niiden hieman jäähdyttyä pitkittäin. Irroita kypsä munakoiso kuoresta mahdollisimman huolellisesti. Laita munakoiso tiheään siivilään valumaan, jotta ylimääräinen neste saadaan siitä pois. Painella munakoisoa siivilää vasten, jotta saat siitä irtoamaan mahdollisimman paljon nestettä – älä kuitenkaan puserra munakoisoa siivilästä läpi.

Olen kuullut huhuja, että myös salaattilinko toimisi munakoison kuivaamisessa hyvin! Jos kotoasi siis löytyy sellainen ja olet rohkealla päällä, kokeile tätä metodia ihmeessä ja kerro sitten minullekin miten kävi!

baba ganoush

Purista sitruunan mehu kulhoon ja puristele sen sekaan jäähtyneet kypsät valkosipulin kynnet kuorestaan. Ripottele päälle suolaa ja murskaa valkosipulinkynnet haarukalla painellen tahnaksi sitruunamehun kanssa. Lisää kulhoon sitten munakoiso ja murjo sekin haarukalla rikki. Lisää seokseen tahini haarukalla reippaasti ”vatkaten”. Aloita tahinin lisääminen kahdesta ruokalusikallisesta, mutta lisää ihmeessä vielä kolmas mikäli haluat. Lisää oliiviöljy seokseen vähän kerrallaan edelleen haarukalla vatkaten, jolloin seos vaalenee ja kuohkeutuu. Mausta valmis baba ganoush lopuksi suolalla.

Baba ganoush on jo tässä vaiheessa minusta superherkullista, mutta happamien makujen ystävänä lisään seokseen vielä muutaman ruokalusikallisen kreikkalaistyyppistä kaurajugurttia, joka raikastaa, kepeyttää ja happamoittaa tahnaa hieman. Voit myös silputa tahnaan tässä vaiheessa hieman hienoksi silputtua persiljaa. Baba ganoush säilyy jääkaapissa 3-4 päivää.

baba ganoushBaba ganoush & gremolataoliivit / valkopapusose ja villiparsa

Za’atarilla maustetut gremolataoliivit

150 g vihreitä kivettömiä luomuoliiveja

1 luomusitruunan raastettu kuori

puolen sitruunan mehu

pieni valkosipulin kynsi raastettuna

2 rkl za’ataria (*

n. ½ dl oliiviöljyä

n. ½ dl hienoksi silputtua persiljaa

Valuta oliivit nesteestään huolella. Laita oliivit puhtaaseen lasipurkkiin ja lisää päälle loput raaka-aineet. Sulje purkin kansi ja ravistele raaka-aineet huolella sekaisin. Survo oliiveja hieman rikki purkissa esim. kaulimen tai kauhan varrella, ravista vielä kerran ja laita purkki sitten yön yli jääkaappiin maustumaan. Kun sopiva pikniksää koittaa, nappaa purkki ja haarukka kassiin ja napsi herkut näkkärin päälle suoraan purkista. Gremolata-oliivit säilyvät jääkaapissa 2-3 päivää tai muutaman päivän pidempäänkin, jos lisäät sitruunan mehun ja persiljan oliiveihin vasta juuri ennen tarjoilua.

*) Yrttinen ja kirpeän paahteinen za’atar on koukuttava mausteseos lähi-idästä. Sitä voi tehdä itse tai ostaa etnisistä ruokakaupoista. Muita za’atar-reseptejä blogissani ovat granaattiomena-za’atar-fetasalaatti, arabialaiset munakoisopihvit & savuiset za’atarpunajuuret.

Valkopaputahna

n. 350 g isoja valkoisia papuja

puolen sitruunan mehu

1 valkosipulin kynsi

1 dl oliiviöljyä

n. ½ tl suolaa

Huuhdo ja valuta pavut huolella. Raasta valkosipulin kynsi tehosekoittimen kulhoon ja purista sitruunanmehu päälle. Ripottele kulhoon vielä suola ja surauta valkosipulin kynsi mahdollisimman sileäksi tahnaksi. Jätä seos tekeytymään noin kymmeneksi minuutiksi – sitruunan happo ja suola pehmentävät kivasti raa’an valkosipulin makua.

Lisää kulhoon sitten valutetut valkopavut ja oliiviöljy. Soseuta kaikki mahdollisimman sileäksi ja kuohkeaksi tahnaksi – ohenna seosta tarvittaessa kylmällä vedellä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa. Pakkaa valkopaputahna purkkiin ja tarjoile se siemennäkkärin kera (näkkärin paloja voi halutessa vaikka dipata purkissa). Valkopaputahna säilyy jääkaapissa 3-4 päivää.

risenta siemennäkkileipä

Meillä oli brunssilla mukana vielä purkillinen pikaisesti kiehautettua villiparsaa, jota lastasimme sekä näkkäreille, että pistelimme menemään ihan sellaisenaan. Villiparsan saatavuus taitaa olla täällä Suomessa vähän niin ja näin, joten sen sijaan kannattaa kokeilla kiehauttaa minuutin pari kotimaista ”villiparsaa” eli hyvin nuoria maitohorsman versoja, tai perinteistä viljeltyä parsaa, joka vaatii tietysti vähän pidemmän keittoajan.

Seuraavaksi taidamme siirtyä eväinemme metsän siimeksestä lähikalliolle – tuulestakin tulee nimittäin taas ystävä kun hyttysarmeijat aloittavat hyökkäyksensä. Jostain syystä hyttyset ovat aina olleet erityisesti juuri minun kimpussani – eräänkin ikimuistoisen juhannusyönä jälkeen laskin itsestäni yli 100 hyttysenpistosta! Ei auta meikäläistä Offit, ei citronella, ei huitoiminen. Se on vain hyväksyttävä paikkansa ravintoketjussa 😀

Sekä hyttystenkarkoitus- että piknikvinkkejä siis vastaanotetaan!

346 views

Umaminen kombu-papupata

Umaminen kombu-papupata

Kaikkea sitä netistä oppiikin, osa xxx: kuivattujen papujen keittäminen kombulevän kanssa tekee niistä helpommin sulavia. No sehän testataan! Minä nimittäin rakastan papuja ja erityisesti niiden keittelyä itse. Mitä sen sijaan en erityisemmin rakasta, on kipeä maha ja ilmavaivat. Mikäli on siis olemassa keinoja vähentää papujen mahdollista haittavaikutusta, niistä jokaista on tietysti kokeiltava!

Kombulevä on minulle aiemmin tuttu lähinnä japanilaisen keittiön parista; maustan kombulla sushiriisin ja valmistan siitä dashilientä, jota käytän mm. miso- ja ramenkeittoon. Olen kuitenkin aiemmin ollut siinä käsityksessä, että kombua ei saa ainakaan dashilientä valmistettaessa keittää, tai sen liemen maku muuttuu kitkeräksi ja lopputulos limaiseksi; teen dashiliemen siksi yleensä kombua yön yli liottamalla ja vain kiehumispisteeseen asti lämmittämällä, jonka jälkeen poistan kombun liemestä.

Epäluuloisena testasin siis kombulevän ja papujen keittelyä pienessä kattilassa makua jatkuvasti maistellen, ennenkuin uskaltauduin lisäämään levää kokonaiseen papupata-annokseen. Eihän siitä mitään kitkerää tai limaista tule! Höpön pöpön. Hajotessaan kombu toki hieman suurustaa papujen keitinlientä, mutta se on mielestäni vain positiivinen juttu. Kombun maku on mielestäni niin ihana, mieto mutta täyteläisen umaminen, että se sopii papujen keitinliemeen erinomaisesti nousematta sieltä kuitenkaan päällepäsmäriksi.

Mihin kaikkeen kombulevää mahtaakaan voida käyttää! Sen ainakin tiedän, että ruotsalainen pienpanimo Stockholm Brewing Co. on tehnyt kanttarelli-kombugosea (joka oli vieläpä kuulemma hyvää, kertoo luotettava ja puolueeton lähteeni – itse en tätä erikoisuutta ole valitettavasti päässyt maistamaan). Asiaa on selviteltävä lisää. Onneksi olen lähdössä joululomalla Japaniin, niin voin siellä sitten tutustua tähän raaka-aineeseen oikein sydämeni kyllyydestä 🙂

Vaikka se ensimmäinen testisatsini (kattilassa pelkän veden ja kombulevän kanssa keitellyt pavut) maistui herkulliselle, teki mieleni viedä kombu-pavut samantien seuraavalle tasolle. Niinpä kaivelin kaapeistani kaikki mahdollisimman umamiset raaka-aineeni ja laitoin ne pataan liotettujen papujen ja kombulevän kanssa.

Sekaan päätyi kombun lisäksi mm. erittäin kypsä pihvitomaatti, parmesaanin kanta, paahdettua sipulia, porkkanaa ja valkosipulia sekä erään anjovispurkin jämät. Uunissa näiden kaikkien herkkujen maut sekoittuivat ihanasti yhteen, eikä lopputuloksesta voi oikein muuta sanoa kuin että se oli tähänastisen papupataurani huippu: ♥ UH ♥ AH ♥ !

Umaminen kombu-papupata 4:lle

4 dl kuivattuja papuja, kuten valkopapuja, kidneypapuja, mustapapuja sekä halutessasi hieman keltaisia tai vihreitä linssejä

n. 1 l mietoa kasvislientä

1 iso keltasipuli

5-6 valkosipulin kynttä

1 keskikokoinen porkkana

8-10 anjovisfilettä

n. 15 × 20 cm pala kombulevää

1-2 kypsää isoa pihvitomaattia tai 2-3 luumutomaattia

2 laakerinlehteä

maun mukaan vastarouhittua mustapippuria

pala parmesaanin kuorta

2 isoa jauhoista perunaa

1-2 tl suolaa

(* kasvissyöjät & vegaanit: kourallinen kuivattuja liotettuja siitakesieniä liotusvesineen, 2-3 rkl oluthiivahiutaleita / 1-2 rkl misoa – lue lisää jutun lopusta)

tarjoiluun:

loraus laadukasta oliiviöljyä

reilusti raastettua parmesaania

Liota papuja runsaassa vedessä vähintään vuorokausi. Vaihda vesi papujen liotusaikana muutaman kerran, huuhtele ne samalla huolella.

Huuhtele liotetut pavut vielä kerran ja kaada ne kannelliseen uunivuokaan tai pataan. Kuori valkosipulin kynnet sekä sipuli ja lohko sipuli kahdeksaan osaan. Kuori ja pätki myös porkkana. Paahda sipulilohkoihin ja porkkanaan kuivalla pannulla kunnon tumma pinta ja lisää ne papujen päälle. Alenna lämpöä hieman ja paahda myös valkosipulinkynnet nopeasti ennen pataan lisäämistä (varo kuitenkin polttamasta).

Lohko tomaatit neljään osaan ja lisää se sekä parmesaanin kuori, anjovisfileet, laakerilehdet ja kombulevä papujen sekaan. Kaada päälle sitten noin litra kasvislientä (nesteen pitäisi peittää pavut ainakin sentillä). Laita pata kansi päällä uuniin ja ala lämmittää uunia 200 asteeseen. Kahteensataan päästyäsi voit ottaa padan kannen hetkeksi pois ja painella tomaatteja ja sipulin lohkoja hieman rikki nesteen sekaan. Laske lämpötila sen jälkeen 150 asteeseen ja jätä pata uuniin muhimaan vähintään kahdeksi tunniksi – kunhan tarkkailet nesteen määrää, voit kuitenkin antaa padan muhia rauhassa vaikka neljä tuntia. Lisää pestyt, kuoritut ja pitkittäin puolitetut perunat pataan noin tunti ennen kuin aiot ottaa padan uunista.

Tarkkaile pataa muutaman kerran hautumisen aikana: sekoita raaka-aineita hieman ja lisää tarvittaessa hieman vettä, mikäli neste näyttää imeytyvän papuihin liikaa – padassa kuuluu olla jäljellä vielä jonkun verran lientä sen valmistuttua. Pata on valmista, kun kaikki isommatkin pavut sekä perunat ovat täysin pehmeitä ja kombulevä hajoilee liemen sekaan. Tarkista maku ennen tarjoilua ja lisää tarvittaessa hieman suolaa ja pippuria.

Annostele papupata sekä perunat lautasille ja tarjoile annokset oliiviöljyn ja parmesaanin kera. Idea on, että jokainen ruokailija muussaa itse perunan, porkkanan ja sipulit papujen sekaan; pata on nimittäin hieman esteettisempi ilmestys pöytään kannettaessa ennen ainesten muussausta. Toki voit kuitenkin muussailla koko padan jo ennen tarjoilua 🙂

Testasin muuten pataa viimeeksi pienellä chorizonpätkälisäyksellä. T O I M I I!

Mitä tulee kombulevän kykyyn tehdä pavuista paremmin sulavia ja vähemmän ilmavaivoja aiheuttavia: vaikea sanoa!

Testipäivinä ja sitä seuraavina päivinä olo oli kuitenkin mukavan kaasuton verrattuna siihen, millainen se yleensä olisi tällaisen papumäärän jälkeen. Kun päivän mittaan tulee kuitenkin syötyä myös kaikenlaista muuta, on vähän vaikea sanoa mistä mikäkin olotila johtuu. Ihan vielä en siis väitettä uskalla ainakaan täysin allekirjoittaa, vaikka lupaavalta kyllä näin muutaman testikerran jälkeen vaikuttaa 🙂


*) Padasta saa kasvissyöjälle sopivan, kun jättää anjoviksen pois. Vegaanille se sopii, kun jättää myös parmesaanin pois. Tällöin tosin lisäisin pataan muutaman ruokalusikallisen oluthiivahiutaleita tai misoa juuri ennen tarjoilua paikkaamaan umamitilannetta! Kasvissyöjät ja vegaanit voivat myös kokeilla lisätä pataan kourallisen noin tunnin verran liotettuja kuivattuja siitakesieniä liotusliemineen; muista tuolloin vähentää liotusliemen määrä kasvisliemestä. Itse välttelen kuivattuja sieniä, sillä ne aiheuttavat minulle usein juuri niitä mahavaivoja joita kombulla yritän tässä padassa vähentää 😉

260 views

Arjen pelastus: mustakaali-makkararibollita

by Juulia 4 Comments
Arjen pelastus: mustakaali-makkararibollita

Ribollita pelasti mun viime viikon. Ihan tosi! Keitin nimittäin sunnuntaina valtavan kattilallisen ribollitaa, eli perinteistä toskanalaista kasviskeittoa ja sitä riittikin sitten useamman superkiireisen päivän pelastajaksi viikon varrella.

Normaalisti en niin innostu saman aterian syömisestä peräkkäisinä päivinä (saatikka vielä useampina peräkkäisinä päivinä), mutta ribollitan maku vain paranee uudelleenlämmitettäessä. Keiton nimikin tarkoittaa uudelleenkiehauttamista! Pitkien ja energiasyöppöjen työpäivien päätteeksi kulhollinen ribollitaa lohduttaa sitäpaitsi melkein kuin äidin halaus, lämmittää melkein kuin heinäkuinen aurinko ja voimistaa melkein kuin hyvin nukutut pitkät yöunet. Siis ainakin melkein, ei nyt sentään ihan. Mitään edellämainituista ei ole ollut kuitenkaan tässä viime aikoina oikein saatavilla, joten ribollita on kelvannut korvikkeeksi enemmän kuin hyvin!

Hei pää pystyyn, kyllä se siitä! Lautasellinen ribollitaa vaan massuun ja johan helpottaa.

Viimeaikoina viikonloppuni ovatkin kuluneet lähinnä työviikoista toipumisen merkeissä; en ole jaksanut poistua kotoa juuri lähikauppaa kauemmas. Poikkeuksena visiitti Stadin Puutarhurin pelloille lehtikaalin itsepoimintaan! Osallistuin vastaavaan tapahtumaan ensimmäistä kertaa viime syksynä ja suosittelen tilaisuutta kokemukseni perusteella lämpimästi kaikille kaltaisilleni lehtikaalifaneille. Mukaansa pellolta saa kerätä ison muovipussillisen lehti- ja mustakaalia 12 € passeliin hintaan, eikä kukaan ole kyttäämässä kuinka tiukkaan sen kassin sulloo. Pienempi pussillinen maksaa 4 € ja sehän on luomulaatuista supertuoretta lehtikaalia, suoraan pellosta (vieläpä melkein mun takapihalta) – ihanaa!

Aurinkoinen sää oli houkutellut Herttoniemen kartanon takana majailevalle pellolle toissaviikonloppuna reippaasti ahkeria lehti- ja mustakaalimetsän harventajia. Hyvin sitä kaalia sinne silti vielä jäi, jos jotakuta nyt alkoi kaalisavotta houkuttelemaan. Seuraava tilaisuus on lauantaina 15.10. eikä sitä kannata jättää väliin – säistä ja peltoon jäävän kaalin määrästä kun ei koskaan tiedä. Viime vuonna kävin pellolla muistaakseni vielä marraskuun puolella, mutta tänä vuonna tämä kerta voi hyvinkin olla jo viimeinen.

Massiivisen lehti- ja mustakaalikeon lisäksi nappasin pellolta mukaani myös muutaman mehevän maissintähkän (maissihan on suurta herkkuani, jos ette ole sattuneet viime kuukausien lukuisista maissiresepteistä vielä asianlaitaa päättelemään). Olisin tuonut kotiin mieluusti myös muutaman auringonkukan, mutta ne olivat lähes yhtä nuutuneita kuin minäkin 😛 Sitä ainoaa löytämääni vielä nupussaan piilottelevaa pirteää yksilöä en raaskinut katkaista maljakkoon, nauttikoon syksystään siinä!

Hetken valtava keko kahisevaa vihreää luonnon mammonaa jaksoi kotona ilahduttaa, mutta voin kyllä kertoa, että näin suuren lehtikaalisatsin perkaaminen ja pilkkominen pakastimeen ei kauaa hirveästi naurattanut. Aherruksen tuloksista nautitaan kuitenkin vielä monta monituista kertaa ja myöhemmin itseä jaksaa varmasti myös kiitellä siitä, että on vaivautunut silppuamaan kaalin jo etukäteen –  sitä kun on varsin helppo heitellä suoraan pakastimesta jos jonkinlaiseen viritelmään.

Lehtikaalin perkaamisesta ylijääneet lehtiruodit hyödynsin vielä vihermehun raaka-aineena. Pellolta keräämääni mustakaalia ei pakastimeen liiennyt, sillä osa päätyi jo poimimispäivänä sipseiksi (inspiraatio tähän Jotain Maukasta -blogilta, joka taas oli saanut inspiksensä Ravintola Gröniltä), loput siihen sunnuntaiseen ribollitakattilaan.

Ribollitan ihanuus piilee sen edullisuudessa, käytännöllisyydessä ja yksinkertaisuudessa: maukkaasen liemeen voi nimittäin upottaa mitä tahansa vihanneksia ja juureksia, mitä siellä kaapeissa nyt sattuu olemaan. Ruokaisuutta keitto saa vaatimattomista ja edullisista valkoisista pavuista ja lopuksi koko komeus suurustetaan kuivahtaneella leivällä.

Ribollita on siis kutakuinkin täydellistä hävikkiruokaa: kaikenlaiset hylkiöraaka-aineet, nuutuneet sellerinvarret, porkkanat, sipulit ja potut sekä leivän- ja juustonkäntyt muuttuvat simsalabim hävikistä voittajiksi 🙂 Viikon varrella keittoa voi vielä jatkaa uusilla jääkaapin jämillä, tai tuoda siihen vaihtelua lisäämällä sekaan keitettyjä linssejä, jyviä, soseutettuja papuja, pekonia…

Italialaisen keittiön pyhä kolminaisuus eli porkkana, selleri ja sipuli löytyvät tämänkin sopan pohjalta ♥

Mustakaali-makkararibollita 4-6:lle

2-3 sellerin vartta

4-5 valkosipulin kynttä

1 sipuli

1-2 porkkanaa

2 rkl oliiviöljyä

2 ½ l kasvislientä

250 g kirsikkatomaatteja

2-3 jauhoista perunaa

250 g raakamakkaraa (esim. salsicciaa, mulla tällä kertaa varsin epä-italialaista lammaswurstia)

1 tölkki valko- tai voipapuja

n. 300 g mustakaalia

1 tl sekä kuivattua timjamia että rosmariinia

1 tl fenkolin siemeniä

1-2 tl chilihiutaleita

2-3 laakerinlehteä

reilusti vastarouhittua mustapippuria

(suolaa maun mukaan)

Tarjoiluun:

leipää

parmesaania

oliiviöljyä

Silppua sipuli sekä valkosipuli ja kuutioi porkkana sekä sellerinvarret pieniksi kuutioiksi. Kuullota niitä oliiviöljyssä viitisen minuuttia, tai kunnes ne saavat kevyesti väriä ja pehmenevät (eli aloitetaan keiton kokkailu perinteisellä italialaisella soffrittolla).

Lisää kattilaan sitten kasvisliemi, kirsikkatomaatit ja noin kahden sentin paloiksi leikattu kuorittu peruna. Lisää kattilaan kaikki mausteet suolaa lukuunottamatta ja kiehauta liemi. Alenna sitten lämpöä ja keittele soppaa vartin verran eli kunnes perunat ovat kypsiä ja alkavat hajoilla.

Leikkaa mustapavut lehtiruoteineen muutaman sentin viipaleiksi ja lisää ne kattilaan. Huuhtele säilykepavut huolella ja lisää nekin keittoon. Puserra raakamakkara kuorestaan nokareina kevyesti poreilevaan soppaan ja jatka keittämistä vielä kymmenisen minuuttia. Tarkista keiton maut ja lisää tarvittaessa hieman suolaa.

Tarjoile keitto hieman kuivahtaneen leivän kanssa  – leivän voi lisätä halutessaan jo kattilaan, mutta itse tykkään lisätä sen vasta lautaselle, jolloin jokainen voi itse valita sen määrän. Lautaselle voi lorauttaa vielä hyvää oliiviöljyä sekä raastaa muutaman lastun parmesaania.

Tätä keittoa voi soveltaa monella tavalla ihan sen mukaan, mitä kotoa löytyy: pavut voi liottaa ja keittää itse liemessä, kirsikkatomaatit voi vaihtaa säilyketomaatteihin, mustakaalin lehtikaaliin, valkokaaliin tai vaikka savoykaaliin. Soffritoa en kuitenkaan jättäisi pohjalta pois, enkä oikestaan papujakaan, vaikkei niiden valkoisia ehkä pakko sentään ole olla.

Mikä kuitenkin on mielestäni on tärkeintä, on keiton rikastaminen ja suurustaminen kuivahtaneella leivällä. Meillä se tehtiin kuvauspäivänä valkosipulin kanssa rapeaksi paistetuilla kauraleivän muruilla (kuvassa), mutta vielä paremmaksi osoittautui seuraavan päivän oivallus: paistettu kerrosjuustoleipä (ei kuvassa, nyyh)! Paistettu kerrosjuustovoileipä ei taida kovin perinteinen lisuke ribollitalle olla, mutta perinteitä voi onneksi pistää uusiksi.

Juustoleivän valmistus kahdelle menee kutakuinkin näin: voitele kaksi upeaa ison juureen leivotun maalaisleivän siivua molemmin puolin (!) ja paahda ne ensin yhdeltä puolelta paistinpannussa. Käännä paahdetut puolet ylöspäin ja kasaa toiselle leivälle rutosti juustoa (meillä se oli tällä kerralla vahvaa cheddaria). Nosta toinen leipä paahdettu puoli juustoa päin kanneksi ja paista tämä ihanuus molemmin puolin kullanruskeaksi. Halkaise leipä kahteen osaan ja tarjoile keiton kaverina.

Tuota valuvaa ja dekadenttia herkkua oli poikkeuksellisen ihanaa dipata siihen soppaanja kyllä kuulkaa katosi työstressi mielestä hetkeksi.

433 views

Pataruokaa: voipapuja ja pecorinoa

by Juulia 37 Comments
Pataruokaa: voipapuja ja pecorinoa

Meri-Tuuli Lindströmin uunituore Pataruokaa -kirja on poltellut näppejäni jo viikkoja pääsemättä kuitenkaan tarkempaan syyniin. Olen odotellut kirjan valmistumista uteliaana jo vuoden verran, osallistuin nimittäin Meri-Tuulin ja kirjan superlahjakkaan kuvaajan Kreetta Järvenpään järjestämään ruokakuvausworkshopiin viime syksynä ja kuulin projektista tuolloin ensimmäisen kerran 🙂

Sekä Meri-Tuulin että Kreetan Instagramista on saanut seurata toinen toistaan houkutteleviempien reseptien muotoutumista upeiksi ruokakuviksi, joten olen tiennyt varsin hyvin mitä on odotettavissa. Koska hyvän kanssa ei minusta kannata hätiköidä, kirjan luettavaksi saatuani halusin odottaa sitä sopivaa rauhallista hetkeä, jolloin pystyn tosissaan tutkimaan sen kannesta kanteen keskeytyksettä. Sitä tässä sitten on odoteltu! Viime viikolla jouduin kuitenkin jäämään päiväksi kotiin potemaan flunssaa ja ykskaks pystyin antamaan kirjalle vihdoinkin sitä jakamatonta huomiota, jota se mielestäni ansaitsee.

Minusta on hauskaa huomata, miten erilaiset asiat kiinnittävät eri ihmisten huomiota – Hannan Soppa -blogissa on nimittäin juuri tehty tästä samasta kirjasta hänelle ensimmäisenä silmiin osunutta palsternakkapataa, kun itselleni sivuilta hyppäsi ekalla pläräyksellä esiin houkuttelevimmin Voipapua ja pecorinoa -ohje.

Olisi hauskaa joskus pysähtyä pohtimaan ja yrittää tiedostaa, mikä minun katsettani ohjaa. Työni on varsin visuaalinen ja olen erilaisten kuvien kanssa tekemisissä jatkuvasti, mutten silti arjessa pysähdy pohtimaan omaa havainnointiani läheskään niin usein kuin alallani olevan ihmisen ehkä sietäisi! Oliko se joku katseeni pysäyttävä ohjeen otsikossa, kuvissa väreineen ja sommitelmineen, vai silkkaa sattumaa?

Itse jouduin oikein etsimällä etsimään Hannan katseen pysäyttänyttä palsternakkapataa kirjasta, kun taas aukeama, jolla voipapupata majailee tuntuu aukenevan kirjasta minulle kuin itsestään. Voisikohan joku keittiöpsykologi laatia meille ruokanörteille omat horoskoopit ruokakirjoista silmään ekanan osuvien reseptien pohjalta? Ja mitähän tämä papuja, kirsikkatomaatteja, valkosipulia ja yrttejä sisältävä rusiikkisen yksinkertainen, miedossa lämmössä pitkään viihtyvä pata minusta kertoisi? 😀

Olen lukenut keittokirjoja lapsesta asti (jolloin rakentelin niistä tosin myös linnoja, patsaita ynnä muita viritelmiä), enkä kovin usein törmää sellaiseen kirjaan, josta haluaisin tehdä lähes jokaisen reseptin – ja vieläpä sellaisenaan, sooloilematta omia ideoitani reseptin sekaan. Tuppaan käyttämään keittokirjoja ja reseptejä nimittäin yleensä inspiksenä, en minä niitä siis kokatessa lue vaan iltasaduksi!

Pataaruokaa -kirjalla on siis jo nyt melko poikkeuksillinen paikka kotonani: se ei ole kirjahyllyssä, vaan työpöydälläni ja sen sivuilla on jo roiskeita ties mistä soosseista ja liemistä. Ensimmäiset roiskeet tulivat tietysti tästä papupadasta, jota täydellisempää flunssaruokaa en just nyt taida edes keksiä! Koska hoksasin laittaa pavut likoamaan edellisenä iltana, valmistui tämä ruoka kuin itsestään uunissa samalla kuin potilas levytti sängyssä kirjan kanssa. Sen verran jouduin reseptistä joustamaan, että käytin voipapujen sijasta tavallisia valkoisia papuja, joita kotoa löytyi jo valmiiksi. Maussa ei onneksi suuren suurta eroa voipavun ja valkoisen pavun välillä ole, mutta pienemmän kokonsa puolesta pata valmistui valkopavuilla ohjetta hieman lyhyemmässä ajassa.

Voipapuja ja pecorinoa 4:lle

5 dl kuivattuja voipapuja (tai valkopapuja!)

5 valkosipulin kynttä

1 tl suolaa

7 dl kasvislientä

400 g kirsikkatomaatteja

4 oksaa tuoreita yrttejä, kuten timjamia, oreganoa, meiramia tms.

2 rkl oliiviöljyä

Viimeistelyyn:

3 lehtikaalin lehteä (n. 6o g)

100 g pecorinojuustoa

suolaa

rapeaan leivänmuruun:

3 palaa vanhaa vaaleaa leipää (tai 3 dl japanilaisia pankojauhoja)

½ tl fenkolinsiemeniä

1 valkosipulin kynsi

3 rkl oliiviöljyä

½ dl hienonnettuja tuoreita yrttejä (esim. persiljaa, oreganoa ja timjamia)

suolaa

Huuhtele pavut ja laita ne likoamaan runsaaseen veteen yön yli. Valuta pavut ja huuhtele runsaassa vedessä. Kuori valkosipulit ja murskaa niitä kevyesti veitsen lappeella.

Laita pavut pataan, ripottele päälle suola ja lisää kasvisliemi. Asettele valkosipulit, tomaatit ja yrtit papujen päälle, valuta viimeiseksi oliiviöljy pataan ja laita uuniin. Paahda 200 asteessa grillivastuksia käyttäen noin 15 minuuttia tai kunnes tomaatit ja valkosipulit ovat ruskistuneet.

Nosta pata ulos ja laske lämpötilaa 140 asteeseen. Paina kevyesti lusikalla tomaatit ja valkosipulinkynnet papujen sekaan ja nosta pata takaisin uuniin. Anna hautua ilman kantta noin 2-3 tuntia tai kunnes pavut ovat pehmeitä. Tarkista välillä, että nestettä on tarpeeksi ja lisää tarvittaessa tilkka vettä.

Kun pavut ovat kypsiä, tarkista suolan määrä ja lisää tarvittaessa. Pese lehtikaalit ja revi ne suupaloiksi, heitä lehden kova keskiruoti pois. Kääntele lehtikaalit kuumaan pataan ja nosta vielä 5 minuutiksi uuniin pehmenemään.

Nosta pata pöytään ja veistele tai raasta päälle pecorinoa.

Padan voi viimeistellä lautasella vielä rapeilla leivänmuruilla, joita itse en potilaana jaksanut poikkeuksellisesti vääntää. Ohje kuuluu näin:

Kuivaa leipää yön yli keittiön pöydällä tai uunissa 120 asteessa, kunnes se on kokonaan kuivaa. Murenna leipä tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen ja jauha karkeaksi muruksi. Jauha fenkolinsiemenet morttelissa.

Kuori valkosipulin kynsi ja leikkaa se puoliksi pituussuunnassa. Paina murskaksi veitsen lappeella. Laita valkosipulit ja öljy pannuun ja kuumenna keskikuumaksi. Paahda valkosipuleita hetki. Levitä leivänmurut ohueksi kerrokseksi pannulle ja ripottele päälle fenkolinsiemenet. Nosta lämpötilaa ja paahda murut kullanruskeiksi aina välillä ravistellen pannua. Kun leivänmurut ovat kauniin kullankeltaisia, lisää yrtit ja kääntele nopeasti seokseen. Mausta ripauksella suolaa ja kumoa muruseos lautaselle jäähtymään.

Jälkikäteen täytyy kyllä sanoa, että tuo rapea leivänmuru jäi kovasti houkuttelemaan! Fenkoli on mielestäni ihana mauste ja toimii loistavasti niin papujen kuin tomaattienkin kanssa. Pata maistui kuitenkin todella ihanalle ja mikä parasta, siitä riitti syötävää vielä seuraavallekin päivälle! …eikä tarvinnut pelätä muuten pariin päivään Draculaakaan 😀 ah, rakastan pitkään hautunutta valkosipulia!!!

1 522 views