Pataruokaa: voipapuja ja pecorinoa

by Juulia 37 Comments
Pataruokaa: voipapuja ja pecorinoa

Meri-Tuuli Lindströmin uunituore Pataruokaa -kirja on poltellut näppejäni jo viikkoja pääsemättä kuitenkaan tarkempaan syyniin. Olen odotellut kirjan valmistumista uteliaana jo vuoden verran, osallistuin nimittäin Meri-Tuulin ja kirjan superlahjakkaan kuvaajan Kreetta Järvenpään järjestämään ruokakuvausworkshopiin viime syksynä ja kuulin projektista tuolloin ensimmäisen kerran 🙂

Sekä Meri-Tuulin että Kreetan Instagramista on saanut seurata toinen toistaan houkutteleviempien reseptien muotoutumista upeiksi ruokakuviksi, joten olen tiennyt varsin hyvin mitä on odotettavissa. Koska hyvän kanssa ei minusta kannata hätiköidä, kirjan luettavaksi saatuani halusin odottaa sitä sopivaa rauhallista hetkeä, jolloin pystyn tosissaan tutkimaan sen kannesta kanteen keskeytyksettä. Sitä tässä sitten on odoteltu! Viime viikolla jouduin kuitenkin jäämään päiväksi kotiin potemaan flunssaa ja ykskaks pystyin antamaan kirjalle vihdoinkin sitä jakamatonta huomiota, jota se mielestäni ansaitsee.

Minusta on hauskaa huomata, miten erilaiset asiat kiinnittävät eri ihmisten huomiota – Hannan Soppa -blogissa on nimittäin juuri tehty tästä samasta kirjasta hänelle ensimmäisenä silmiin osunutta palsternakkapataa, kun itselleni sivuilta hyppäsi ekalla pläräyksellä esiin houkuttelevimmin Voipapua ja pecorinoa -ohje.

Olisi hauskaa joskus pysähtyä pohtimaan ja yrittää tiedostaa, mikä minun katsettani ohjaa. Työni on varsin visuaalinen ja olen erilaisten kuvien kanssa tekemisissä jatkuvasti, mutten silti arjessa pysähdy pohtimaan omaa havainnointiani läheskään niin usein kuin alallani olevan ihmisen ehkä sietäisi! Oliko se joku katseeni pysäyttävä ohjeen otsikossa, kuvissa väreineen ja sommitelmineen, vai silkkaa sattumaa?

Itse jouduin oikein etsimällä etsimään Hannan katseen pysäyttänyttä palsternakkapataa kirjasta, kun taas aukeama, jolla voipapupata majailee tuntuu aukenevan kirjasta minulle kuin itsestään. Voisikohan joku keittiöpsykologi laatia meille ruokanörteille omat horoskoopit ruokakirjoista silmään ekanan osuvien reseptien pohjalta? Ja mitähän tämä papuja, kirsikkatomaatteja, valkosipulia ja yrttejä sisältävä rusiikkisen yksinkertainen, miedossa lämmössä pitkään viihtyvä pata minusta kertoisi? 😀

Olen lukenut keittokirjoja lapsesta asti (jolloin rakentelin niistä tosin myös linnoja, patsaita ynnä muita viritelmiä), enkä kovin usein törmää sellaiseen kirjaan, josta haluaisin tehdä lähes jokaisen reseptin – ja vieläpä sellaisenaan, sooloilematta omia ideoitani reseptin sekaan. Tuppaan käyttämään keittokirjoja ja reseptejä nimittäin yleensä inspiksenä, en minä niitä siis kokatessa lue vaan iltasaduksi!

Pataaruokaa -kirjalla on siis jo nyt melko poikkeuksillinen paikka kotonani: se ei ole kirjahyllyssä, vaan työpöydälläni ja sen sivuilla on jo roiskeita ties mistä soosseista ja liemistä. Ensimmäiset roiskeet tulivat tietysti tästä papupadasta, jota täydellisempää flunssaruokaa en just nyt taida edes keksiä! Koska hoksasin laittaa pavut likoamaan edellisenä iltana, valmistui tämä ruoka kuin itsestään uunissa samalla kuin potilas levytti sängyssä kirjan kanssa. Sen verran jouduin reseptistä joustamaan, että käytin voipapujen sijasta tavallisia valkoisia papuja, joita kotoa löytyi jo valmiiksi. Maussa ei onneksi suuren suurta eroa voipavun ja valkoisen pavun välillä ole, mutta pienemmän kokonsa puolesta pata valmistui valkopavuilla ohjetta hieman lyhyemmässä ajassa.

Voipapuja ja pecorinoa 4:lle

5 dl kuivattuja voipapuja (tai valkopapuja!)

5 valkosipulin kynttä

1 tl suolaa

7 dl kasvislientä

400 g kirsikkatomaatteja

4 oksaa tuoreita yrttejä, kuten timjamia, oreganoa, meiramia tms.

2 rkl oliiviöljyä

Viimeistelyyn:

3 lehtikaalin lehteä (n. 6o g)

100 g pecorinojuustoa

suolaa

rapeaan leivänmuruun:

3 palaa vanhaa vaaleaa leipää (tai 3 dl japanilaisia pankojauhoja)

½ tl fenkolinsiemeniä

1 valkosipulin kynsi

3 rkl oliiviöljyä

½ dl hienonnettuja tuoreita yrttejä (esim. persiljaa, oreganoa ja timjamia)

suolaa

Huuhtele pavut ja laita ne likoamaan runsaaseen veteen yön yli. Valuta pavut ja huuhtele runsaassa vedessä. Kuori valkosipulit ja murskaa niitä kevyesti veitsen lappeella.

Laita pavut pataan, ripottele päälle suola ja lisää kasvisliemi. Asettele valkosipulit, tomaatit ja yrtit papujen päälle, valuta viimeiseksi oliiviöljy pataan ja laita uuniin. Paahda 200 asteessa grillivastuksia käyttäen noin 15 minuuttia tai kunnes tomaatit ja valkosipulit ovat ruskistuneet.

Nosta pata ulos ja laske lämpötilaa 140 asteeseen. Paina kevyesti lusikalla tomaatit ja valkosipulinkynnet papujen sekaan ja nosta pata takaisin uuniin. Anna hautua ilman kantta noin 2-3 tuntia tai kunnes pavut ovat pehmeitä. Tarkista välillä, että nestettä on tarpeeksi ja lisää tarvittaessa tilkka vettä.

Kun pavut ovat kypsiä, tarkista suolan määrä ja lisää tarvittaessa. Pese lehtikaalit ja revi ne suupaloiksi, heitä lehden kova keskiruoti pois. Kääntele lehtikaalit kuumaan pataan ja nosta vielä 5 minuutiksi uuniin pehmenemään.

Nosta pata pöytään ja veistele tai raasta päälle pecorinoa.

Padan voi viimeistellä lautasella vielä rapeilla leivänmuruilla, joita itse en potilaana jaksanut poikkeuksellisesti vääntää. Ohje kuuluu näin:

Kuivaa leipää yön yli keittiön pöydällä tai uunissa 120 asteessa, kunnes se on kokonaan kuivaa. Murenna leipä tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen ja jauha karkeaksi muruksi. Jauha fenkolinsiemenet morttelissa.

Kuori valkosipulin kynsi ja leikkaa se puoliksi pituussuunnassa. Paina murskaksi veitsen lappeella. Laita valkosipulit ja öljy pannuun ja kuumenna keskikuumaksi. Paahda valkosipuleita hetki. Levitä leivänmurut ohueksi kerrokseksi pannulle ja ripottele päälle fenkolinsiemenet. Nosta lämpötilaa ja paahda murut kullanruskeiksi aina välillä ravistellen pannua. Kun leivänmurut ovat kauniin kullankeltaisia, lisää yrtit ja kääntele nopeasti seokseen. Mausta ripauksella suolaa ja kumoa muruseos lautaselle jäähtymään.

Jälkikäteen täytyy kyllä sanoa, että tuo rapea leivänmuru jäi kovasti houkuttelemaan! Fenkoli on mielestäni ihana mauste ja toimii loistavasti niin papujen kuin tomaattienkin kanssa. Pata maistui kuitenkin todella ihanalle ja mikä parasta, siitä riitti syötävää vielä seuraavallekin päivälle! …eikä tarvinnut pelätä muuten pariin päivään Draculaakaan 😀 ah, rakastan pitkään hautunutta valkosipulia!!!

1 672 views

Mustikka-timjami smash

by Juulia 40 Comments
Mustikka-timjami smash

Mustikka ja timjami ne yhteen soppii, laitetaan ne jäillä täytettyyn lasiseen pussauskoppiin

Kyllä vaan, tällaisen havainnon olen mennyt tekemään! Esimerkiksi mustikkapiirakka timjamilla on herkkua, mutta niin on myös tämä mustikka-timjami smash! Sitä kun tuppaa välillä unohtamaan, että drinkkilasiin voisi hyvin upottaa muitakin yrttejä kuin sitä iänikuista (mutta toki ihanaa) minttua.

Yleensä lähinnä suolaisiin ruokiin yhdistettävät yrtit, kuten rosmariini, salvia, basilika, korianteri, rakuuna ja timjami toimivat nimittäin mahtavasti varsin monenlaisissa juomasekoituksissa – äkkisilteen haluaisin testailla ainakin seuraavia yhdistelmiä: ananas-basilika, rosmariini-greippi, rakuuna-aprikoosi, salvia-karpalo, korianteri-kurkku, tilli-sitruuna… itseasiassa yksi ikimuistoisimmista koskaan juomistani cocktaileistani käytti esikuvanaan mummonkurkkuja ja maistui mukavasti myös tillille.

Laitoin mustikan ja timjamin pussauskoppiin itseasiassa jo viime kesänä, mutta kuvat unohtuivat luoja ties minkä takia tietokoneen uumeniin. Harmi, sillä lopputulos oli erinomaisesti loppukesään sopiva ihanan vaaleanpunainen herkku, jonka olisi hyvin voinut jakaa teille lukijoille jo aikaisemmin. Onneksi tässä blogilomalta palattuani päädyin ensitöikseni järjestelemään virtuaalikansioitani ja sieltähän tämäkin jutuntynkä sitten putkahti uudelleen esiin – suoraan jakoon siis vaan!

Viime kesänä en vielä omistanut shakeria, joten tein juomani tuolloin kannellisessa lasipurkissa. Tänä vuonna olen päässyt kuitenkin ravistelemaan ikiomalla shakerilla (kiitos vieläkin lahjasta Juuso). Juomaan on tullut toistaiseksi laitettua vain pensasmustikkaa, kun en näemmä ikinä ehdi mustikkametsälle … mutta veikkaisin että metsämustikalla tehtynä tässä olisi vielä reippaammin niin makua kuin väriäkin + mikäli saisin käsiini sitruunatimjamia, kokeilisin tämän juoman maustamista välillä myös sillä.

Vanha suosikkijuomani gin tonic väistyi talvella erilaisten sourien tieltä, mutta tässä on nyt palattu hieman sieltä suurimmasta hapanhuumasta takaisin vanhan tutun pariin. Viskiin on myös tullut tutustuttua enenevässä määrin, vaikka gini onkin vielä enemmän makuuni.  Jotta mustikan ja timjamin aromit pääsisivät enemmän esiin, en kuitenkaan lotrannut tässä juomassa kummallakaan, vaan vodkalla – tosin myönnettävä on että tulihan tästä toki testattua myös se GT-versio 😀

Mustikka-timjami smash 2:lle

1 dl mustikkaa

2 cl timjamisiirappia (sokeria, vettä, tuoretta timjamia – ohje perässä)

6 cl vodkaa

2 cl kuivaa vaaleaa vermuttia

1 limetti

4-5 timjaminoksaa

n. 8 cl tonicia tai kivennäisvettä

+ koristeeksi muutama timjaminoksaan työnnetty mustikka

Kiehauta 1 dl sokeria ja 1 dl vettä sekä reilu nippu tuoretta timjamia, kunnes sokeri sulaa veteen. Jätä timjami uuttumaan siirappiin, kunnes seos on jäähtynyt. Purista sitten yrtistä mahdollisimman paljon siirappia irti samalla kuin siivilöit seoksen. Valmiin timjamisiirapin voi säilyttää pikku pullossa jääkaapissa, mikäli drinkkejä ei tule kerralla tehtyä koko määrästä.

Taputtele ja pyörittele kämmenelläsi neljää-viittä timjaminoksaa, kunnes ne alkavat tuoksua. Murskaa mustikat, puolitettu hyvin pesty limetti sekä timjaminoksat kannellisessa tiiviisti sulkeutuvassa lasipurkissa tai shakerin pohjalla. Lisää päälle timjamisiirappi, vodka sekä vermutti. Lisää reilusti jäitä. Sulje kansi tai shaker ja ravistele reippaasti puolisen minuuttia. Siivilöi juoma kahteen jäillä täytettyyn lasiin (teesiivilä toimii hillopurkkimetodin kanssa hyvin).

Jatka juomaa lorauksella tonicia (tai vissyä) ja koristele mustikkaisella timjaminoksalla.

Ps. muutamia kutkuttavia ideoita yrttijuomiin löytyy esim. täältä 🙂

279 views

Aamu-unisen vappupiknik

Aamu-unisen vappupiknik

Yhteistyössä Castello Suomi ja Asennemedia

Vappu tulee, oletko valmis? Minä olen, kerrankin. Olen suunnitellut osallistumiseni kaveriporukan perinteiseen vappupiknikiin poikkeuksellisen ajoissa – hävettävän usein kontribuutioni tarjoiluun on nimittäin ollut lähimmältä avoinaiselta kiskalta hätäpäissä ostettu sipsipussi.

Kiitos blogihommien, treenaan nykyään juhlapyhien tarjoiluja jo viikkoja etukäteen – välillä yhteistyöjuttuja varten, kuten nyt, välillä täysin omista syistä. Minusta etukäteisjuhlat ovat mahtavia, sillä treenikierroksen ansiosta stressi varsinaisen juhlapäivän onnistumisesta vähenee. Muutaman viikon takaisten vapputreenien ansiosta olenkin valmistautunut vappupiknikille tänä vuonna paremmin kuin koskaan: suunnittelin niin helpot ja nopeasti kasattavat eväät, että vaikka aamuheräilyt menisivät vähän mönkään (niinkuin minulla aina…), en tule saapumaan paikalle pelkkä sipsipussi kainalossa.

Castello Suomi pyysi minua miettimään vappuun sopivia makupareja Castello-juustoille. Helppo homma, sillä rakastan juustoja! Keksisin niille käyttöä mieluusti vaikka jokaiselle viikonpäivälle, haastavampaa tässä tehtävässä on mielestäni vappu itse. En ole koskaan ollut aamuihminen, joten kaikenlaiset brunssit ja aamiaistreffit puhumattakaan aamujumpasta ovat minulle vaikeita. Koitappa siinä sitten aamupöhnässä kasailla jotain järkevää evästä, jota kehtaisi tarjota muillekin?

Castellon juustoista suosikeitani ovat erityisesti homejuustot; ne ovat rakenteeltaan niin pehmeitä, että niitä voi käyttää levitteen tapaan leivällä tai jopa dippinä – suoraan paketista vaan, erittäin kätevää erityisesti piknikillä. Kermaiset ja pehmeäaromiset Castellot maistuvat lisäksi usein jopa heille, jotka eivät homejuustoja normaalisti niin fanita. Castello Mildiin, mietoon valko-sinihomejuustoon liittyy tärkeä makumuistokin: rakas Mammani tarjosi aina juuri sitä, kun ei vahvemmista homejuustoista niin tykännyt. En vieläkään voi tuota juustoa syödä ajattelematta Mammaa ♥

Piknikeväiksi valikoitui lopulta sekä superkätevät wrapit, että nopea ja helppo suolaisenmakea piirakka. Molemmat ovat helppoja valmistaa (osittain tai kokonaan etukäteen), helppoja kuljettaa ja helppoja syödä piknikviltillä.

Tässä homejuuston ja sellerin kaverina tulisen makeita pähkinöitä sekä ”Mamman homejuustoa”

Klassikkoyhdistelmä sinihomejuusto ja varsiselleri toimii loistavasti ihan sellaisenaan, mutta taivutan kuitenkin tämän makuparin nyt piknikystävällisesti rullalle. Homejuuston voi wrappeihin valita kukin makunsa mukaan – veikkaan että itse halajan vapunpäivänä sitä vahvinta eli Castello Blackia. Ja paljon chiliä!

Moni ystävistäni on kasvissyöjä, joten tein wrapeista sekä kana- että vegeversion. Nopeita, maukkaita ja helppoja ovat kumpikin, mutta erityisesti vegeversion voi väsätä rullalle kukin itse vaikka ihan siinä piknikviltillä, mikäli sen aamun kanssa kuitenkin kävisi jotenkin hassusti… Pikku puuhailu pitää sormetkin mukavasti vetreinä takatalven yllättäessä 😀 Tätä on tosiaankin nyt mietitty huolella!

Sinihome-selleriwrapit (16 kpl)

8 pehmeää tortillaa

1 paketti Castello Blue  / Castello Black / Castello Mild -homejuustoa

1 kerä lehtisalaattia

8 vartta luomulehtiselleriä

50 g voita

n. 2-3 rkl etikkaista chilikastiketta (Texas Pepe, Tabasco tms.)

½ dl riisijauhoa

½ tl jauhettua mustapippuria, sinappijauhetta, suolaa sekä juustokuminaa itse kutakin

300 g broilerin rintafilettä

vegersioon: 2-3 dl erilaisia chili- ja/tai hunajamaustettuja pähkinöitä; cashew, manteli tms.

Leikkaa broilerinrinnat ohuiksi ja pitkiksi suikaleiksi (16 suikaletta olis just eikä melkein passeli määrä). Sekoita mausteet riisijauhoon ja pyörittele suikaleet jauhoissa. Sulata paistinpannulla voi ja mausta se reilulla määrällä chilikastiketta (itse laitoin tähän määrään loppujen lopuksi melkein 3 rkl, mikä kuullostaa paljolta mutta ei sitten ollutkaan). Paista broilerisuikaleet muutamassa erässä kullanruskeiksi ja kypsiksi, lisää tarvittaessa välillä hieman voita ja chilikastiketta pannulle.

Aseta tortillaletun keskelle muutama salaatinlehti sekä sellerinpätkä, joka on kummastakin suunnasta tortillalettua muutaman sentin lyhyempi. Täytä sellerin kolo sinihomejuustolla ja tuupi juustoon chilipähkinöitä. Broilerisuikaleetkin voi työnnellä selleriin tai latoa siihen viereen – tyyli on vapaa!

Taita tortillalettu sellerinvarren päätyjen yli ja rullaa koko komeus sitten sellerin suuntaisesti tiukalle kerälle. Hoksasin, että pehmeää homejuustoa voi käyttää rullaamisessa eräänlaisena liimana – joten lisäsin tortillan reunoihin myös ohuen sipaisun juustoa pitämään kääröä paremmin kasassa. Kääri rulla lopuksi tiiviisti voipaperiin tai pergamiiniin ja leikkaa terävällä veitsellä keskeltä kahtia. Voit valmistaa wrapit jo edellisenä päivänä – säilytä ne jääkaapissa peitettyinä tarjoiluun saakka. Vege- ja kanaversiot voi myös merkata vaikka värikoodatulla teipillä ja pakata erikseen niin ei tarvitse jengin arpoa kumman käteensä piknikillä nappaa.

That’s a wrap – sinihome-sellerirullat valmiina piknikille!

Valkohomejuustoa syön useimmiten ihan sellaisenaan vaikkapa viikunahillon kera. Tällä kertaa käytin kermaista valkohomejuustoa kuitenkin piirakassa, jossa yhdistyy suolainen, makea ja hapan aromaattiseen timjamiin ja rouskuviin manteleihin.

Piirakan muodoksi päätyi galette: vapaamuotoinen ranskalainen suolainen tai makea piirakka, jonka herkullinen pohja taitetaan reunoilta täytteen päälle (samaa nimeä käytetään muuten myös Bretagnelaisisita tattariohukaisista). Galettetaikina tehdään yleensä voista, mutta itse olen tykästynyt öljypohjaiseen taikinaan, joka on todella helppo ja nopea valmistaa. Tämäntyyppisen galettepohjan ohjeeseen törmäsin ensimmäistä kertaa Andalusian Auringossa -blogissa ja täytyy kyllä sanoa että tämä taikina on ollut todellinen löytö!

Kevytruokaa tämä galette ei ole; niinpä yhdestä piirakasta riittää mielestäni piknikolosuhteissa helposti kahdeksalle tai jopa useammalle, kun tarjolla on kuitenkin kaikkea muutakin syötävää. Piirakkataikinan voi tehdä edellispäivänä, kokoaminen vie vajaat kymmenen minuuttia ja paistamisen aikana voi vaikka hilpasta suihkuun – tämäkin piknikherkku on siis ihan realistisesti valmistettavissa vappupäivän aamuna. Epäileväiset voivat toki paistaa piirakan edellispäivänä, se ei nimittäin yhden jääkaapissa vietetyn yön jälkeen juuri vetisty. Parhaimmillaan tämä piirakka kuitenkin on vastapaistettuna ja haaleaksi jäähtyneenä.

Hapankirsikka-valkohomegalette n. 8:lle

taikinaan:

1 dl vettä

1 dl saksanpähkinäöljyä

n. 2,5 dl vehnäjauhoja

1,25 dl mantelijauhoja

1 tl suolaa

1 rkl ruokosokeria

1 tl kuivattua timjamia tai muutaman tuoreen timjaminoksan lehdet

Täytteeseen:

n. 2 dl hapankirsikoita

1 paketti Castello White -valkohomejuustoa

3-4 oksaa tuoretta timjamia

kourallinen luomumanteleita

2-3 rkl ruokosokeria

2 rkl mantelijauhoja

(3-4 rkl hedelmäsosetta tai -hilloa, esim. omenaa tai aprikoosia)

Liuota suola ja sokeri veteen ja lisää sitten öljy (saksanpähkinäöljystä tulee pohjaan ihana maku mutta voit halutessasi käyttää toki myös jotain muuta öljyä, tai useamman öljyn sekoitusta). Sekoita nesteeseen lusikalla molemmat jauhot sekä timjami. Ainesten pitäisi yhdistyä melko helposti kiinteäksi ja kulhon reunoista irtoavaksi palloksi. Kääri taikinapallo kelmuun ja nosta se jääkaappiin lepäämään vähintään puoleksi tunniksi tai yön yli.

Kun olet valmis leipomaan, lämmitä uuni 200 asteiseksi. Ota taikina jääkaapista ja kauli se kahden leivin- tai voipaperin välissä vajaan puolen sentin paksuiseksi levyksi. Taikina saattaa hieman repeillä reunoista. Paikkaile repeämät varovasti, mutta älä murehdi niistä kuitenkaan liikaa: reunathan taitetaan lopuksi täytteen päälle. Vuokaa tähän vapaamuotoiseen piirakkaan ei tarvita, eikä muodollakaan ole niin väliä, jos syötte piirakan leivontapaikassa. Kuljettaminen paikasta toiseen kuitenkin helpottuu, kun valmis galette mahtuu sopivasti johonkin omistamaasi piirakkavuokaan – niinpä mitoitin itse piirakan mahtumaan halkaisijaltaan 28 senttiseen vuokaan (huomioiden tietysti reunojen taitteet).

Levitä täytteet ohueksi kerrokseksi pohjan keskelle niin, että reunoihin jää viitisen senttiä tyhjää. Ripottelen itse pohjalle ensin mantelijauhoja imemään täytteen mahdollista kosteutta, sitten muutaman ruokalusikallisen makeuttamatonta omenasosetta, sitten viipaloidun valkohomejuuston. Näin kirsikkakauden ulkopuolella täytteeksi sopivat säilötyt kivettömät hapankirsikat, joita löytyy yleensä hyvin varustelluista kaupoista hillohyllyn läheisyydestä – kesällä tätä voisi toki kokeilla tuoreilla kirsikoilla 🙂

Hapankirsikat ja mantelit ladon juustoviipaleiden päälle tasaisin välein ja ripottelen koko komeudelle lopuksi hieman ruokosokeria sekä tuoretta timjamia. Sitten vain taitellaan taikinan reunat varovasti täytteen päälle ja piirakka laitetaan paistumaan. Pohja rapeutuu n. 30-40 minuutissa uunin ala- tai keskitasolla ilman, että täytteet ruskistuvat liikaa.

Vapputreeneissäni oli aidon vapun fiilistä, koska katoin piknikin asianmukaisesti lattialle enkä pöydälle ja puhaltelin oikein serpentiinit ja ilmapallotkin sekaan. Vieraani loivat treeneihin lisätunnelmaa asianmukaisilla päähineillä – eivätkä olleet moksiskaan kameransa kanssa ympärillä hääräilleestä blogaajasta. Piknikeväät olisivat riittäneet naapuriviltillekin (jos sellainen olisi olkkarissani ollut), ja toisin kuin varsinaisena vappuna, kenellekään ei tullut kylmä!

…ja myönnetään nyt vielä, että oli meillä niitä sipsejäkin. Niitä ei vain näy kuvissa 😀

Kiitos maailman mahtavimmat kuvausmallit Nuppu ja Eeva-Kaisa

231 views

Rapeat risottopallot

by Juulia 0 Comments
Rapeat risottopallot

Olen kokkaillut viime aikoina tihenevällä tahdilla risottoa. Se ei ehkä kuullosta teille mitenkään oudolle, mutta tosiasiahan on, etten ennen ole risotosta juuri perustanut! En tilaa sitä ravintoloissa, enkä ole myöskään juurikaan sitä laittanut kotona – poikkeuksena sahramirisotto kampasimpukoiden kera, joka oli entisen mieheni lempiruokia. Erottuamme senkin tekeminen kuitenkin jäi.

Muutama kuukausi takaperin laitoin hetken mielijohteesta juuri tuota vanhaa sahramilla silattua bravuuriani sillä seuraamuksella, että olen laittanut risottoa siitä asti lähestulkoon viikottain. Eniten olen tainnut tehdä varsin yksinkertaista hernerisottoa (risi e bisi), jonka teen välillä vegeversiona, välillä pekonilla. Kokeiluni tehdä jotain risoton tapaista riisihiutaleista oli omasta mielestäni niin hyvä idea, että siitä lähtien risottopuuro on kuulunut tässä keittiössä pikaisten arkiruokien eliittiin.

Juusokin tykkää risotosta, mikä on tietysti mukavaa, koska juuri nyt tykkään kokata sitä niin paljon. Ruuan valmistamisessa Juusolle on vain yksi pulma: en koskaan tiedä, paljonko hän syö! Juuso on melkoinen hujoppi ja syö välillä kahden edestä, välillä kolmen. Usein käy niin, että tunti syötyämme pitää jo keksiä herralle lisää murkinaa, vaikka olisin kuinka mitoittanut ruokamäärän omasta mielestäni yläkanttiin. Välillä taas käy niin, että teen ruokaa ihan liikaa. Mitä tulee risottoon, se onkin huonompi homma – risotto ei ruokailijaa nimittäin odottele, eikä taatusti ole jääkaapissa yön yli seisottuaan enää ihan risottoa… Onneksi sen voi siinä tilanteessa kuitenkin taikoa rapeiksi risottopalloiksi!

Risotosta pyöriteltyjä palleroita on niiden syntykodissa Italiassa moneen lähtöön. On sisilialainen arancini, joka täytetään esim. ragùlla, ja on roomalainen supplì, jonka sisältä paljastuu mozzarellasydän. Napolissa riisipalloja kutsutaan ihan vaan riisipalloiksi (pall’e riso) – omassa keittiössäni kutsun niitä hieman tarkentaen risottopalloiksi.

Risottopallerot vaativat hieman vaivannäköä, sekä uskallusta frittihommiin. Koska olen sekä laiska, että nössö uppopaistaja, en vartavasten pyri ylimitottamaan risoton tarvettani. Joskus sitä kuitenkin ylittää molemmat edellämainituista esteistä, ja muistaa heti miksi niiden yli kannattaisi kömpiä useamminkin…

Tässä suuntaa antava ohje risottopalleroille. Määrät ovat suuntaa-antavia, sillä raaka-aineiden määrä on tietysti suhteessa ylijääneesen risoton määrään. Olen käyttänyt palleroiden leivittämiseen sekä riisijauhoja että -hiutaleita, joten pallerot ovat sekä ekstrarapeita, että gluteenittomia. Omiani en välttämättä täytä millään, mutta toki risottopallon sisään voi työnnellä ihan mitä vaan risoton omia makuja täydentämään. Kuvauspäivänä ylijäämärisotto oli punaviinirisottoa.

Risottopallot, n. 6-10 kpl

1 annos kylmää risottoa

1,5 dl riisijauhoja

2 kananmunaa

2,5 dl riisihiutaleita

1 dl raastettua parmesaania

timjamia

ripaus suolaa, vastarouhittua mustapippuria

4-6 dl kovaa kuumuutta kestävää öljyä

Kokoa ensiksi itsellesi tuotantolinja: laita yhdelle syvälle lautaselle riisijauho, toiselle kevyesti vispatut kananmunat, kolmannelle riisihiutaleet joihin on sekoitettu juustoraastetta ja mausteita. Lisäksi tarvitset kulhollisen kylmää vettä sekä pitkän pinnan – ainakin jos olet yhtä kärsimätön pääsemään jo syömään kuin minä.

Kastele kätesi vedessä ja ota kämmenellesi reilu ruokalusikallinen risottoa. Muotoile risotosta tiivis pallo ja pyörittele se riisijauhoissa (mikäli haluat täyttää palleron esim. nokareella juustoa, tuppaa se pallon keskelle ja ummista kolo huolella). Tee samoin niin monelle pallolle, kun riisijauholautaselle mahtuu. Kääntele palloja varovasti jauhoissa, kunnes ne ovat kauttaaltaan niiden peitossa. Seuraavaksi pallerot pyöritellään kananmunassa. Sieltä ne nostellaan yksi kerrallaan riisihiutaleisiin, joilla pallero vielä kuorrutetaan.

Kun olet käsitellyt samoin kaiken risoton, pese kätesi ja taputa itseäsi sitten olalle! Työläin vaihe on nyt ohi.

Kuumenna mahdollisimman kapean kattilan (itse käytän tähän kasaria) pohjalla n. 3 cm syvyydeltä öljyä. Öljyn sopiva lämpötila on 180 astetta, jonka vahtaamiseen käytän itse mieluiten lämpömittaria – samalla nössö uppopaistelija kokee olonsa turvallisemmaksi kun näkee, missä lämpötiloissa liikutaan. Mikäli et omista mittaria, öljy on kuitenkin suurinpiirtein sopivan kuumaa, kun tipautat siihen esim. palan leipää, ja se paistuu reippaalla tahdilla kullanruskeaksi.

Paista risottopalloja kolmen satseissa (jottei öljy jäähdy liikaa) n. 2-3 minuuttia per puoli, tai kunnes pallerot ovat kauttaaltaan kullanruskeita. Nostele kypsät valumaan talouspaperin päälle, kunnes kaikkia pallot on paistettu. Nössö uppopaistelija käyttää muuten paisteluhommissa mieluusti suojalaseja ja pitkähihaista paitaa 😉 lisäksi nössö uppopaistelija haluaa alleviivata seuraavaa:

Muista huolehtia turvallisuudesta öljypalon varalta: varaa kädenulottuville kattilalle sopiva kansi ja pidä se liesituuletin pois päältä!

Ps. Risottopallot ovat parhaimmillaan vastapaistettuina – mikäli teen kerralla isompaa määrää, pidä jo paistetut lämpiminä n. 175 asteisessa uunissa kunnes koko satsi on valmis. Sitten vain ääntä kohti!

164 views