Suppilovahveropasta sitruunalla ja ricotta salatalla

by Juulia 6 Comments
Suppilovahveropasta sitruunalla ja ricotta salatalla

suppispasta

Se on vissiin aika hurja suppilovahverosato tänä syksynä! Tai siis, näin olen nähnyt ja kuullut. Oma sienikausi on ollut poikkeuksellisen surkea – metsään olen ehtinyt kerran, eikä silloin saaliiksi saatu kuin kourallinen sieniä.

Onneksi kaupassa voi aina käydä! Minulla on jostain syystä sienien kanssa hyvin pinttyneet tavat: kanttarellit paistetaan sellaisenaan voissa esim. leivän päälle, tateista tehdään kermaista pastaa tai muhennosta (joka päätyy yleensä leivän päälle sekin) ja suppilovahveroista tehdään suppilovahveropastaa. Joskus harvoin metsäsienet pääsevät keittiössäni johonkin kokeellisempaan viritelmään (kuten vaikkapa viime vuotinen kantarellichowder ja kantarellipizza), mutta yleensä eivät. Varsinkin, jos sienivuoteni on ollut tämänvuotisen kaltainen.

Ihailenkin siksi kovasti kaikkia, jotka kehittelevät suuresti arvostamistani metsäsienistä jotain jännempää! Tänä syksynä silmiini on osunut jatkuvalla syötöllä Hannan Soppa -blogin upeat sienireseptit, suosittelen kaikille sienifaneille visiittiä Hannan sivustolle … siis tietysti sitten kun olette lukeneet tämän minun lempi suppispastareseptini 😉

sienimetsällä

suppilovahvero

Minulle paras suppilovahveropasta on jo vuosia ollut sellainen, joka sisältää rutosti sitruunaa (sekä kuorta että mehua), lehtipersiljaa sekä valkosipulia. Resepti on peräisin ammoisien aikojen takaa (ehkä?) Glorian Ruoka ja Viini -lehdestä ja se on yksinkertaisuudessaan herkullista! Tämä resepti on myös yksi niistä, joiden kokkaukseen ei mielestäni oikeastaan sen kummempaa ohjetta edes tarvita – raaka-aineet määritellään silmämääräisesti eikä kokkauskaan paljoa vaadi.

Tämän vuotinen lisäykseni tähän luottoruokaani oli kuitenkin lisätä annokseen hieman suolaista ricotta salataa. Ricotta salata on vähän kuin juustojen anjovis: pieni määrä korostaa muita makuja mutta liikaa tätä ja ruoka ei muulta enää maistukaan (kiitos tästä oivalluksesta ja vertauksesta kuuluu muuten lempiruokasivustolleni Serious Eatsille). Suppilovahveropastan sekaan murusteltuna ricotta salata toimiikin muiden makujen ohella kuin pieninä suolapommeina, joten muuta suolaa ruokaan ei kannata enää lisätäkään.

suppilovahveropasta

Suppilovahveropasta sitruunalla ja ricotta salatalla

2:lle

n. 200 g spagettia (kuivapastaa)

n. 200 g suppilovahveroita

1 luomusitruuna

4 valkosipulin kynttä

2-3 rkl oliiviöljyä

nokare luomuvoita

1 ruukku lehtipersiljaa

50-70g ricotta salataa

vastarouhittua mustapippuria

Kuumenna isossa kattilassa reilusti suolattua vettä pastaa varten. Valmistele muut raaka-aineet ennen kuin alat keittämään pastaa – kun se on valmista ruoka syödään mieluiten nimittäin heti!

Pese sitruuna huolella ja raasta sen kuori talteen raastimen pienellä terällä. Purista sitruunamehu pieneen kulhoon ja ongi siemenet mehusta pois. Viipaloi valkosipuli ohuelti ja revi isommat sienet muutamaan osaan. Repäise lehtipersiljan lehdet irti varsista ja silppua halutessasi vielä varretkin.

Laita pasta kiehumaan. Kuumenna oliiviöljyä paistinpannulla melko kuumaksi ja lisää pannulle sitten sienet. Paista sieniä hetki ja lisää pannulle valkosipuli. Pyörittele seosta pannulla, kunnes valkosipuli pehmenee – sienet kypsyvät kuumalla pannulla todella nopeasti. Ota pannu liedeltä ja lisää sekaan sitruunan mehu, puolet raastetusta sitruunankuoresta, reilusti mustapippuria, nokare voita sekä suurin osa lehtipersiljasta.

Kun pasta on juuri ja juuri kypsää, kippaa kattilasta puolisen desiä keitinvettä suppilovahveroiden sekaan. Valuta pasta ja sekoita se hyvin sekaisin sitruunaisten suppilovahveroiden ja lehtipersiljan kera.

Jaa suppilovahveropasta kahdelle lautaselle ja murenna päälle ricotta salata. Viimeistele annokset lopulla lehtipersiljalla ja sitruunankuorella, tarjoile heti! (Meillä lorautetaan pastan päälle tosin useimmiten lopuksi vielä hieman lisää oliviiöljyä)

suppilovahveropasta

134 views

Chermoulalla maustetut uunisilakat

by Juulia 0 Comments
Chermoulalla maustetut uunisilakat

uunisilakat

Ystäväni Eevis on aivan uskomattoman mahtava tyyppi: sen lisäksi että hänellä on ihailtavan positiivinen elämänasenne ja yleensäkin hulvaton meininki, Eeviksellä on varsin persoonallinen oma tyyli hiuksia, vaatteita ja meikkiä myöten. Lisäksi hänellä on oma kasvimaa ja hän kalastaa sissinä silakoita Lauttasaaren sillalta säässä kuin säässä. Eevis myös juoksee maratoneja, on kävellyt Camiño de Santiagon eikä sellaiset 30 km kävelylenkit täällä kotimaassakaan ole hänelle mitään harvinaisuuksia. Viimeisin fanittamistani Eeviksen tempauksista on alkaa kulkemaan työmatkoja meloen.

kevätsilakka

Tässä kohtaa on ehkä hieman valaistava miksi juuri nämä seikat Eeviksessä aiheuttavat minussa ihailua:

  • Luulin joskus olevani kova kävelemään ja koin tämän vuoksi varovaista viehtymystä Caminon kävelemiseen. Todellisuudessa olisin varmaan ensimmäisen etapin jälkeen jo bussissa –  se on kuitenkin aika eri asia kävellä vaikkapa Turusta Ruisrockiin ja takaisin, kuin talsia tuhannen kilometriä rinkka selässä.
  • Juoksuennätykseni on 10 kilometriä ja silloinkin sitä oli treenattu pitkään ja hartaasti. Toista kertaa ei ennäytkseen enää ole ylletty – ja itseasiassa just nyt en juokse muuta kuin bussipysäkille tai satunnaisesti vessaan.
  • Lapsena olin ukkini kala-apulainen nro 1: auttelin innolla verkkojen laskemisessa, nostamisessa ja selvittämisessä, tarkistin katiskat enkä nyrpisetellyt nenääni kalan perkaamisellekaan. Matoa en kuitenkaan näin aikuisena ongenkoukkuun kykene kiljumatta laittamaan, enkä todellakaan näe itseäni Lauttasaaren sillalla sadepäivänä litkan kanssa.
  • Olen ainakin viisi vuotta ajatellut että josko sitä laittaisi itsensä viljelyplänttijonoon, niitä kun olisi tuossa alle kilometrin päässä kotoa… (en ole jonossa vieläkään).

Eevis siis tekee elämässään monia sellaisia asioita, joita minäkin tavallaan haluaisin tehdä, mutta olen liian mukavuudenhaluinen tai suorastaan laiska. Mitä tulee persoonalliseen tyyliin, positiiviseen meininkiin ja hulvattomaan menoon … noh, sanotaanko niin että on minullakin ollut sellaisten suhteen hyvät hetkeni. Mutta niistä parhaista hetkistä alkaa nyt olemaan tooosi pitkä aika. Lempivärini vaatteissa on nykyään musta.

Eeviksen kävely- ja juoksuskillseistä minun on ehkä turha haaveilla, mutta kasvimaan ja meren antimista pääsen välillä osalliseksi minäkin pistämättä juuri tikkua ristiin sen eteen. Siitä kiitos sinulle rakas Eevis! Kaikkea toivoa en esimerkiksi sen kasvimaan suhteen ole muutenkaan vielä menettänyt, ehkä mullakin vielä on oma lehtikaali- ja pinaattipelto. Silakat haen kuitenkin varmasti aina kaupasta sekä huomenna alkavilta Silakkamarkkinoilta, joihin osallistun tänä vuonna myös silakkaraadin tuomarina. Ei muuten ole mikään pikkuhomma tuo silakkaraatiin kuuluminen – silakkaa kun on ilmeisesti maistettavana lähes 40 eri annosta.

uunisilakka

Sain Eevikseltä toukokuussa tuoreita kevätsilakoita suoraan Lauttasaaren sillalta ja vaikka tästä kokkailusta on jo vähän aikaa, poikkeuksellisen onnistunut ohje ansaitsee vihdoinkin päästä jakoon. Silakat pääsivät nimittäin keittiössäni kokonaisina uuniin oliivien, terttutomaattien, sitruunalohkojen, valkosipulin ja chermoula-mausteseoksen kera – ja aimo annos tätä aurinkoista herkkua sopii kuulkaas loistavasti myös tähän orastavan kaamoksen aikaan.

Chermoula on Pohjois-Afrikkalainen mausteseos, johon tulee yleensä ainakin juustokuminaa, korianteria, paprikaa, kurkumaa, mustapippuria ja sitruunaa, mutta se voi sisältää myös tuoreita yrttejä, säilöttyä sitruunaa, valkosipulia ja/tai sipulia (kuten tässä Serious Eatsin chermoula-kastikkeessa tai tässä Epicurious-reseptissä). Minulla oli tällä kertaa kuitenkin käytössä Hakiksen hallista ostamani valmis kuivamausteseos, joka olikin tähän ruokaan aivan täydellinen mauste ♥

uunisilakat

Chermoulalla maustetut uunisilakat

2:lle

n. 20 pientä päätöntä perattua silakkaa

10 terttutomaattia

4-6 valkosipulin kynttä

1 luomusitruuna

½ dl oliiviöljyä

n. 1 dl valutettuja kalamataoliiveja

mustapippuria, suolaa

n. 1 rkl chermoula -mausteseosta (tai ripaus juustokuminaa, korianteria, paprikaa, kurkumaa sekä mustapippuria)

Pese sitruuna ja jaa se noin kahdeksaan lohkoon. Pese ja kuivaa silakat ja mikäli et perannut kaloja itse, tarkista samalla ettei vatsaontelossa ole enää sisusten jäämiä. Lorottele puolet oliiviöljystä uunivuokaan ja asettele vuokaan sitten murskatut valkosipulin kynnet, terttutomaatit, silakat, sitruunanlohkot ja oliivit. Valuta päälle loppu öljy ja ripottele sitten vuokaan hieman suolaa, chermoula sekä muutama kierros pippurimyllystä.

Lykkää vuoka 200 asteisen uunin ylätasolle n. 20 minuutiksi. Valmista on, kun tomaatit ovat lysähtäneet kasaan ja saaneet hieman väriä ja silakat ovat läpikypsiä.

Tarjoile chermoulasilakat esim. paistettujen padronpaprikoiden sekä tuoreen leivän kera. Purista paistetut sitruunanlohkot lautasella annoksen päälle ja imeytä herkullinen liemi leipään. Jos silakat ovat todella pieniä, en ainakaan itse vaivaudu poistamaan niistä ruotoja – ne kun ovat pikkusilakoissa paistamisen jälkeen yleensä aika pehmeitä. Mikäli käytät isompia silakoita tai silakkafileitä, nosta pöytään pieni lautanen ruodoille.

uunisilakat

uunisilakat

Ps. Haastan kaikki teistä lukijoista kehumaan sekä lähimmäisiänne että tuntemattomiakin useammin! Eikä muuten tee pahaa välillä kehua itseäkin.

37 views

Baba ganoush, gremolata-oliivit & siemennäkkäri

Baba ganoush, gremolata-oliivit & siemennäkkäri

Kaupallinen yhteistyö Risenta & Asennemedia

Metsäbrunssi!

Jos metsän reunassa asumisesta pitäisi valita paras puoli, niin tähän aikaan vuodesta tehtävä on helppo: spontaanien metsäpiknikien järjestäminen vaatii vain eväiden pakkaamisen ja muutaman minuutin kävelyn. Ei ole haitaksi sekään, että kotioven ja piknikpaikan väliltä voi halutessaan kerätä vielä leivänpäällisiä, kuten ketunleipää tai litulaukkaa

Kesän edetessä pidemmälle metsäpiknikeissä alkaa olla inisevä kääntöpuoli, mutta näin touko-kesäkuun vaihteessa myös syvemmällä metsässä on saanut nauttia eväistään vielä ilman sen kummempaa huitomista.

metsäpiknik50 metriä eteenpäin ja perillä ollaan!

Meidän taloyhtiön pihalta alkaa polku, jonka varrelta löytyy monta tuulensuojaisaa pikku aukiota, joissa evästää ja paistattelee päivää rauhassa. Viime viikonloppuna pakkasimmekin itsemme metsään brunssille. Ihan täysin spontaani temppu tämä ei sentään ollut, jonkinlaista piknikiä olin kaavaillut nimittäin jo etukäteen: paistanut muutaman pellillisen ruokaisaa siemennäkkäriä ja muussannut jääkaappiin baba ganoush -purkillisen, valkopapusoseen ja za’atarilla maustetut gremolataoliivit.

Tämäntyyppisissä piknikeväissä on se hyvä puoli, etteivät ne ole moksiskaan, vaikka kaavailtuna piknikpäivänä sää ei yllättäen suosisikaan. Purkit voivat hyvin odottaa muutaman päivän verran jääkaapissa sitä hetkeä, kun aurinko suvaitsee tulla esiin. Sitten vaan viltti olalle, purnukat koriin ja asemiin! Purkkiin pakatuissa eväissä on myös se hyvä puoli, että erillisiä tarjoiluastioita ei tarvita, eikä purkkien pakkaaminen pois lähtiessä vie juuri aikaa – ei, vaikka kesäkuinen raekuuro yllättäisi 😛

risenta siemennäkkileipä

risenta siemennäkkileipä

Sama juttu pätee Risentan siemennäkkäreihin: näkkäriseoksen voi paistaa sopivalla hetkellä etukäteen ja pakata valmiit näkkärit paloina purkkiin odottelemaan piknikhetkeä. Kiertoilmauunissa tekee helposti kerralla useammankin pellillisen ja tuolloin näkkäreistä riittää tarvittaessa isommallekin seurueelle.

Risentan hapanjuurinäkkileipä on ollut jo pitkään lempparini itse paistettavista näkkäriseoksista, mutta nyt se sai kovat kilpailijat Risentan uutuustuotteista: 50 % siemeniä sisältävät juuressiemennäkkileipä & lehtikaali-siemennäkkileipä valmistuvat nimittäin aivan yhtä nopeasti ja helposti! Ne ovat lisäksi hauskan värikkäitä, maukkaita ja ruokaisia rouskuteltavia.

siemennäkkileipäPunatäpläisessä juuressiemennäkkärissä maistuu just sopivasti punajuuren, porkkanan ja palsternakan makeus!

risenta siemennäkkileipä

Risentan siemennäkkileipä -seoksissa on sekin hyvä puoli, että gluteenittomina ja vegaanisina ne sopivat myös jokaisen ystäväni ruokavalioon. Risenta myös lupaa kompensoida kaikki tuotteidensa viljelyssä, valmistamisessa, pakkaamisessa ja kuljetuksessa syntyvät hiilidioksidipäästöt, joten tuotetta on kiva käyttää myös kestävän kehityksen näkökulmasta.

Omaksi suosikikseni näistä kahdesta uutuusmausta nousi punajuurella, porkkanalla ja palsternakalla täplitetty juuressiemennäkkileipä, johon huomasin käteni kurottavan brunssillamme uudestaan ja uudestaan. Kun pakkasin brunssipiknikkimme rääppiäiset myöhemmin samana päivänä mukaan kyläilyreissulle, niin katosi tosin lehtikaalinäkkärikin vauhdilla viimeiseen muruun asti 🙂

baba ganoushBaba ganoush aka munakoisotahna on suurta herkkuani 

Parhain baba ganoush valmistuu minusta uunin/grillin ja haarukan avulla, suristelulaitteita ei munakoisotahnan valmistukseen tarvita! Oleellisinta munakoison kypsentämisessä on kypsentää se todella pehmeäksi ja mieluiten pinnaltaan jopa savuisen hiiltyneeksi. Sähköuunissa laitankin baba ganoushia valmistaessani aina grillivastukset päälle.

Haarukalla valmistaessa baba ganoush jää kivasti rouheammaksi, mutta kuohkeutta siitä ei silti puutu. Minulla on ollut usein tapana keventää ja raikastaa baba ganoush muutamalla ruokalusikallisella kreikkalaista jugurttia, mutta totesin taannoin homman toimivat aivan yhtä hyvin kreikkalaistyyppisellä vegaanisella kauravalmisteella. Niinpä tekemäni baba ganoush maistuu myös vegaaneille, vaikka ns. jugurttia sisältääkin 🙂

Baba ganoush

(vegaaninen)

n. 1 kg munakoisoa

puolikas valkosipuli

1 sitruunan mehu

n. 1 dl oliiviöljyä

2-3 rkl tahinia (tummaa)

n. 1 tl suolaa

+ 2-3 rkl kreikkalaistyyppistä kauravalmistetta

(kourallinen sileälehtistä persiljaa silputtuna)

Paahda munakoisoja uunipellille asetetun folion päällä 200 asteisessa uunissa n. 1 tunti. Käännä munakoisot kerran kypsymisen aikana. Laita viimeiseksi vartiksi uunin grillivastukset päälle ja yritä saada munakoison kuori tummenemaan oikein kunnolla. Mikäli pääset käsiksi grilliin, kypsennä munakoiso siellä.

Laita viimeisen puolen tunnin ajaksi uuniin myös foliopalan sisään kääritty puolikas valkosipuli. Munakoisojen kuuluu olla uunista otettaessa täysin pehmeitä, kokoon lysähtäneitä ja kuorestaan enemmän tai vähemmän mustuneita; valkosipulin täysin pehmeää muttei palanutta (kurkkaa sitä siis muutaman kerran kypsymisen aikana). Kääri munakoisot lopuksi folion sisään lepäämään vielä noin vartiksi otettuasi ne uunista.

Halkaise munakoisot niiden hieman jäähdyttyä pitkittäin. Irroita kypsä munakoiso kuoresta mahdollisimman huolellisesti. Laita munakoiso tiheään siivilään valumaan, jotta ylimääräinen neste saadaan siitä pois. Painella munakoisoa siivilää vasten, jotta saat siitä irtoamaan mahdollisimman paljon nestettä – älä kuitenkaan puserra munakoisoa siivilästä läpi.

Olen kuullut huhuja, että myös salaattilinko toimisi munakoison kuivaamisessa hyvin! Jos kotoasi siis löytyy sellainen ja olet rohkealla päällä, kokeile tätä metodia ihmeessä ja kerro sitten minullekin miten kävi!

baba ganoush

Purista sitruunan mehu kulhoon ja puristele sen sekaan jäähtyneet kypsät valkosipulin kynnet kuorestaan. Ripottele päälle suolaa ja murskaa valkosipulinkynnet haarukalla painellen tahnaksi sitruunamehun kanssa. Lisää kulhoon sitten munakoiso ja murjo sekin haarukalla rikki. Lisää seokseen tahini haarukalla reippaasti ”vatkaten”. Aloita tahinin lisääminen kahdesta ruokalusikallisesta, mutta lisää ihmeessä vielä kolmas mikäli haluat. Lisää oliiviöljy seokseen vähän kerrallaan edelleen haarukalla vatkaten, jolloin seos vaalenee ja kuohkeutuu. Mausta valmis baba ganoush lopuksi suolalla.

Baba ganoush on jo tässä vaiheessa minusta superherkullista, mutta happamien makujen ystävänä lisään seokseen vielä muutaman ruokalusikallisen kreikkalaistyyppistä kaurajugurttia, joka raikastaa, kepeyttää ja happamoittaa tahnaa hieman. Voit myös silputa tahnaan tässä vaiheessa hieman hienoksi silputtua persiljaa. Baba ganoush säilyy jääkaapissa 3-4 päivää.

baba ganoushBaba ganoush & gremolataoliivit / valkopapusose ja villiparsa

Za’atarilla maustetut gremolataoliivit

150 g vihreitä kivettömiä luomuoliiveja

1 luomusitruunan raastettu kuori

puolen sitruunan mehu

pieni valkosipulin kynsi raastettuna

2 rkl za’ataria (*

n. ½ dl oliiviöljyä

n. ½ dl hienoksi silputtua persiljaa

Valuta oliivit nesteestään huolella. Laita oliivit puhtaaseen lasipurkkiin ja lisää päälle loput raaka-aineet. Sulje purkin kansi ja ravistele raaka-aineet huolella sekaisin. Survo oliiveja hieman rikki purkissa esim. kaulimen tai kauhan varrella, ravista vielä kerran ja laita purkki sitten yön yli jääkaappiin maustumaan. Kun sopiva pikniksää koittaa, nappaa purkki ja haarukka kassiin ja napsi herkut näkkärin päälle suoraan purkista. Gremolata-oliivit säilyvät jääkaapissa 2-3 päivää tai muutaman päivän pidempäänkin, jos lisäät sitruunan mehun ja persiljan oliiveihin vasta juuri ennen tarjoilua.

*) Yrttinen ja kirpeän paahteinen za’atar on koukuttava mausteseos lähi-idästä. Sitä voi tehdä itse tai ostaa etnisistä ruokakaupoista. Muita za’atar-reseptejä blogissani ovat granaattiomena-za’atar-fetasalaatti, arabialaiset munakoisopihvit & savuiset za’atarpunajuuret.

Valkopaputahna

n. 350 g isoja valkoisia papuja

puolen sitruunan mehu

1 valkosipulin kynsi

1 dl oliiviöljyä

n. ½ tl suolaa

Huuhdo ja valuta pavut huolella. Raasta valkosipulin kynsi tehosekoittimen kulhoon ja purista sitruunanmehu päälle. Ripottele kulhoon vielä suola ja surauta valkosipulin kynsi mahdollisimman sileäksi tahnaksi. Jätä seos tekeytymään noin kymmeneksi minuutiksi – sitruunan happo ja suola pehmentävät kivasti raa’an valkosipulin makua.

Lisää kulhoon sitten valutetut valkopavut ja oliiviöljy. Soseuta kaikki mahdollisimman sileäksi ja kuohkeaksi tahnaksi – ohenna seosta tarvittaessa kylmällä vedellä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa. Pakkaa valkopaputahna purkkiin ja tarjoile se siemennäkkärin kera (näkkärin paloja voi halutessa vaikka dipata purkissa). Valkopaputahna säilyy jääkaapissa 3-4 päivää.

risenta siemennäkkileipä

Meillä oli brunssilla mukana vielä purkillinen pikaisesti kiehautettua villiparsaa, jota lastasimme sekä näkkäreille, että pistelimme menemään ihan sellaisenaan. Villiparsan saatavuus taitaa olla täällä Suomessa vähän niin ja näin, joten sen sijaan kannattaa kokeilla kiehauttaa minuutin pari kotimaista ”villiparsaa” eli hyvin nuoria maitohorsman versoja, tai perinteistä viljeltyä parsaa, joka vaatii tietysti vähän pidemmän keittoajan.

Seuraavaksi taidamme siirtyä eväinemme metsän siimeksestä lähikalliolle – tuulestakin tulee nimittäin taas ystävä kun hyttysarmeijat aloittavat hyökkäyksensä. Jostain syystä hyttyset ovat aina olleet erityisesti juuri minun kimpussani – eräänkin ikimuistoisen juhannusyönä jälkeen laskin itsestäni yli 100 hyttysenpistosta! Ei auta meikäläistä Offit, ei citronella, ei huitoiminen. Se on vain hyväksyttävä paikkansa ravintoketjussa 😀

Sekä hyttystenkarkoitus- että piknikvinkkejä siis vastaanotetaan!

378 views

Ime parsaa! (vihermehu x 3)

Ime parsaa! (vihermehu x 3)

vihermehu

Siitä asti, kun hankin vuosi sitten mehupuristimen, olen ollut raakamehukoukussa. Vihermehu on yleisimmin tekemäni mehutyyppi, vaikka konetta hankkiessa haaveilinkin lähinnä porkkanamehusta 🙂 Ihan joka päivä en innokkaimpien kausienkaan aikana mehua jaksa vääntää, mutta kyllä sitä kerran viikossa vähintään tulee edelleen puristeltua.

Pohjaksi vihermehulleni laitan yleensä joko ananasta tai kirpakkaa vihreää omenaa. Oman kokemukseni mukaan kummatkin häivyttävät sopivasti eri vihannesten makua jo pienessä määrin, mikä sopii minulle – vihermehu kun ei mielestäni oikein ole vihermehu, ellei sen raaka-aineet ole pääsääntöisesti rehuja. Itselleni uppoavat erilaiset vihannesmehut ilman hedelmääkin, mutta pieni määrä hedelmää takaa sen, että mehu maistuu myös Juusolle.

Koska kahden ihmisen vihermehusatsiin saa uppoamaan helposti isonkin määrän rehuja, olen ottanut tavakseni tehdä mehua lähinnä silloin, kun keittiöstäni löytyy raaka-aineita, joita muutoin uhkaisi biojäte. Vihermehuun uppoaakin yleensä sekalainen valikoima jääkaapin aarteita: kurkuntynkä, muutama sellerinvarsi, parsa- tai kukkakaalin kuiva tyvi, ruukkusalaatin jämä … ja niin edes päin. Myös yrttien varret on minusta fiksuinta hyödyntää mehun seassa, kun itseni tuntien kaikki edellä mainittu saattaisi muuten hautaantua jääkaappiin kunnes peli on menetetty.

ime parsaaParsa ja pinaatti löytyi tänään aamupalalta niin lasista kuin lautaseltakin.

Näin keväällä tuppaan laittamaan vihermehuun myös parsan kannat – siis ne puisevat tyvet, joita kenenkään ei tee mieli syödä. Jollen parsalla herkutellessani heti ole tekemässä mehua, laitan tyvet vesilasissa jääkaappiin odottelemaan sopivaa mehun tekohetkeä. Parsaa onkin siksi tullut sekä syötyä että juotua tänä keväänä niin paljon, eikä ”ime parsaa” alkaa olemaan uusi mottoni 😀

Vihermehu- ja mehustusbuumia on viime aikoina kritisoitu melkein yhtä paljon kuin hehkutettu, mutta ainakin itselleni vihermehujen tekeminen on tuntuu edelleen perustellulta. Toki salaattikulhollisen puristaminen mehuksi tuntuu itsestäkin välillä hassulta, kun ideaalitilanteessa söisin mehusatsiimme kuluvan määrän raakoja kasviksia mieluusti myös ihan sellaisenaan – kuituineen päivineen. Joskus turhan usein ruokavalioni kuitenkin lipsuu pitkien työpäivien ja muiden kiireiden vuoksi kauas tuosta tavoitteesta: syön lounaaksi täytettyjä sämpylöitä tietokoneen ääressä, tai lounas jää kokonaan välistä … ja kun lopulta ehtii syömään, maha kurnii jo vähintään pizzaburgerijuustopastaa. Sellaisina viikkoina vihermehulasilliset tekevät syystä meillä kauppansa: puristan satsin mehua illalla kotiin könyttyäni ja siitä juodaan lasilliset vielä aamupalaksikin.

Omena-fenkolimehu, nam nam!

Vihermehu × 3

Seuraavaksi kolme tämän keväistä lempparimehuani. Usein tosin lasiin päätyy jonkilainen sekalainen jääkaapintyhjennysseos, kuten edellä jo kerroin, mutta mikäli teen mehua oikein suunnitelmallisesti, lähden usein ostelemaan raaka-aineita johonkin seuraavanlaiseen mehuun 🙂

Järjestys jokaisen vihermehun puristamisessa kannattaa olla pääsääntöisesti pehmeämmistä/mehukkaammista raaka-aineista kovempiin, sillä ainakin oma mehupuristimeni puskee parhaiten kaiken kuidun ulos lopuksi, kun hieman vuorottelen pehmeitä ja kuituisempia raaka-aineita ja säästän lopuksi reilusti niitä kuivempia raaka-aineita. Mitä tulee mehun valmistamisessa käytettävän laitteen tyyppiin, itse kannatan mehupuristimia, jotka säilyttävät ravinteet mehussa linkoa paremmin, koska ne eivät kuumenna raaka-aineita. Kylmäpuristettu vihermehu on paras juoda heti – pisimpään olen sitä säilyttänyt vuorokauden ilmatiiviissä pullossa ja jääkaapissa. Itse tykkään tarjota vihermehun yleensä jäiden kanssa.

Omena-fenkolimehu

1-2:lle

2 granny smith -omenaa

1 keskikokoinen luomufenkoli

puolikas luomukurkku

1-2 limettiä

(kourallinen tuoretta minttua/basilikaa/persiljaa tai niiden varsia)

Pese/huuhdo kaikki raaka-aineet. Kuori limetit terävällä veitsellä ja jaa ne neljänneksiin. Puolita omenat ja koverra siemenkota irti, paloittele omenat. Siisti fenkolista kuiva tyvi sekä varsien kärjet ohuelti pois ja pilko fenkoli mehupuristimeesi sopiviksi suikaleiksi. Pätki kurkunpuolikas kahtia ja jaa se sitten pitkiksi lohkoiksi. Mehusta kaikki raaka-aineet ja tarjoile omena-fenkolivihermehu mieluiten heti.

parsamehuAnanas ja parsa sopii yhteen. Kuka olis arvannut?

Muistan, kun ekan kerran älysin laittaa parsaa vihermehuuni. Ding ding ding! Miten oivallinen vihermehun raaka-aine! Syön parsaa niin valtavan paljon aina keväisin ja kesäisin, että jotenkin minusta on ihanaa, että parsan kannoille löytyi näin hyvä käyttökohde. Puisevimmastakin tyvestä tulee yllättävän paljon mehua, eikä parsan maku ole perus vihermehuissani ollut lainkaan päällekäyvä. Sinne se katoaa siinä missä kaikki muukin ja tuo mehuun aimo annoksen ravinteita. Parsamehusta on tosin hyvä tietää se, että sillä on diureettinen vaikutus. En siis joisi tätä lasillista ilman tilaisuutta päästä vessaan lähitulevaisuudessa 😛

Ananas-parsamehu

1-2:lle

¼ kypsää luomuananasta

yhden vihreän parsanipun kannat

2-4 paksua sellerin vartta / sellerinipun jämät

kourallinen tuoretta nuorta nokkosta, joka on kerätty puhtaalta paikalta / pinaattia

(kurkun pätkä)

(parsakaalin tai broccolinin tyvet)

(kourallinen esim. persiljan varsia)

Kuori ja paloittele ananas. Pese parsan kannat ja leikkaa hyvin ohuelti kannan päästä se kaikkein kuivin osa pois. Pätki selleri ja huuhdo nokkonen / pinaatti hyvin. Pätki myös kurkku, mikäli käytät sitä. Mehusta sitten kaikki raaka-aineet aloittaen pehmeämmistä raaka-aineista. Sekoita ja tarjoile heti!

kuusenkerkkämehuLasillinen kirpeää selleri-kuusenkerkkämehua ja pling! Olet taatusti hereillä.

Runsaasti selleriä, sitruunaa ja hieman kirpeää vihreää omenaa sisältävä pirteä vihermehu on ollut meidän kotona ehkä suurimmassa suosiossa. Lasillinen tätä mehua nimittäin piristää kummasti myös sinä kaikkein harmaimpana ja uuvuttavimpanakin päivänä! Aloitteleville vihermehun juojille en tätä ehkä ilman omenalisäystä suosittelisi, sen verran ytyä kamaa tämä kyllä on 🙂 Kuusenkerkkä tuo tähän mehuun oman bonuskirpeytensä, mutta myös A- ja C-vitamiinia, hivenaineita ja antioksidantteja.

Helppo tapa käyttää kuusenkerkkää ympäri vuoden, on ripotella mehuun Arctic Warriorsin pakastekuivattua kuusenkerkkäjauhetta, joka on muuten  myös virallinen Suomi100-juhlavuoden tuote . Tuoreita kuusenkerkkiä ei oma mehupuristimeni hyödynnä kovin hyvin, joten mikäli käytän niitä, yleensä blendaan ne mehun sekaan.

Selleri-kuusenkerkkämehu

2:lle

nippu luomuvarsiselleriä

1 luomukurkku

1 vihreä omena

1 sitruuna

1-2 tl kuusenkerkkäjauhetta (Arctic Warriors*) tai n. ¼ dl tuoreita kuusenkerkkiä

Pilko sellerit, omena ja kurkku, poista omenan siemenkodat. Kuori sitruuna terävällä veitsellä ja paloittele se. Mehusta kaikki raaka-aineet kuusenkerkkäjauhetta / kuusenkerkkiä lukuunottamatta. Sekoita lopuksi jauhe mehuun. Mikäli käytät tuoreita kuusenkerkkiä, blendaa kuusenkerkät + n. 1 dl mehusta keskenään ja sekoita tämä seos sitten loppuun mehuun. Tarjoile heti!

Hemmottelua mehultaan kaipaaville vielä vinkki: punajuuri ja vesimeloni ovat loistava yhdistelmä!


*) Arctic Warriorsin Kuusenkerkkäjauhe saatu testiin blogin kautta.

64 views