Hasselbackan kurpitsa ja mausteinen Härkis

by Juulia 1 Comment
Hasselbackan kurpitsa ja mausteinen Härkis

hasselbackan kurpitsa

Ai että! Pimein vuodenaika ja ruokakuvaus, match made in hell! Nämä kuvat eivät suuresti miellytä silmääni, mutta kuvissa esiintyvä ruoka sitäkin enemmän. Kyseessä on sellainen sarjassamme mitä kotoa löytyy -rätkäys, joista itse yleensä olen aina kovin innoissani.

Jos kaupassa käydessä ovat aivot jo lakanneet päivän ajalta toimintansa (tai kauppaan ei edes jaksa lähteä), mutta jotain pitäisi silti kotoa löytyvistä sekalaisista aineksista saada kyhättyä, on kokkaamiseni melko luovaa toimintaa ilman takeita lopputuloksesta. Välillä onnistun paremmin ja välillä … noh, en, mutta aina saadaan kuitenkin syödäksemme. Kaikkein väsyneempinä arkipäivinä pelataan varman päälle ja syödään pakastepelmeneitä.

hasselbackan kurpitsa

hasselbackan kurpitsa

Meiltä löytyi tässä joulun alla eräänä joulukuisena päivänä Härkistä, pikkusitruksia, glögiä (jota joulun tienoilla kotona onkin yleensä useamman sortin voimin) sekä myskikurpista. Kaapista kaivelin myös kuivattuja karpaloita sekä mantelilastuja. Ja mikä ehkä merkittävintä, kotoa löytyi myös pullo oivallista punaviiniä! Kyllä kuulkaa joskus mitä epämääräisimmätkin ateriat muuttuvat onnistuneiksi, kun ruokajuomana on jotain vettä maukkaampaa 😀

Kuvien perusteella herää ajatus, että annos olisi ehkä kaivannut jotain vihreää. Kun meillä ei sellaista tuolloin tosiaan kotoa löytynyt, mehevöitettiin ja piristettiin ruoka reilulla määrällä makoisaa hedelmämehua. Ratkaisu toimi mitä oivallisimmin 🙂 Jos teillä glögi tulee jo ulos korvista, voi sen sijaan tässä ohjeessa hyvin käyttää punaviiniä, omenamehua tai miksei vaikka ihan vaan kasvislientä.

Hasselbackan kurpitsa ja mausteinen Härkis

4:lle

1 keskikokoinen myskikurpitsa

oliiviöljyä

1 paketti maustamatonta Härkistä

1 keskikokoinen keltasipuli

4 valkosipulin kynttä

1 dl kuivattuja karpaloita

1½ dl glögiä / punaviiniä / omppumehua / kasvislientä

n. 50 g mantelilastuja

n. 3 rkl garam masala mausteseosta

tai:

n. 2 tl kanelia, ½ tl maustepippuria, 1 tl jauhettua kardemummaa, 2 tl rouhittuja korianterin siemeniä, 2 tl juustokuminaa, 1 tl kuivattua chiliä

suolaa, vastarouhittua mustapippuria

n. 2 rkl vaahterasiirappia

3 mehukasta sesongin pikkusitrusta

Halkaise myskikurpitsa pitkittäin ja poista siemenet. Aseta puolikkaat leikkuulaudalle leikkuupinta alaspäin. Laita kurpitsan kummallekin puolelle esim. puinen syömäpuikko, ja leikkaa kurpitsaan sitten syviä viiltoja noin millin välein niin, että viilto loppuu silloin kuin veitsi osuu syömäpuikkoon. Kun molemmat kurpitsat on ”hasselbackattu”, laita ne oliiviöljyllä valeltuun uunivuokaan leikkuupinta alaspäin, ja valele vielä kurpitsoillekin hieman öljyä.

Paista kurpitsoja 175 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, tai kunnes haarukka uppoaa kurpitsaan suht helposti. Täysin kypsiä kurpitsojen ei tässä vaiheessa vielä tarvitse olla. Kurpitsan paistuessa lämmitä glögiä hieman ja laita karpalot sen sekaan turpoamaan. Silppua sipuli ja valkosipuli. Pehmitä ne oliiviöljylorauksessa paistinpannulla ja lisää pannulle sitten mausteet sekä mantelilastut. Paistele vielä sen aikaa, että seos alkaa tuoksumaan ja lisää pannulle sitten härkis. Riko isommat palat puuhaarukalla vähän pienemmäksi ja sekoita härkis huolella sipuliseoksen kanssa. Ota pannu liedeltä ja lisää mukaan vielä karpalot liemineen.

Kun hasselbackan kurpitsa on lähes kypsää, lisää härkisseos vuokaan sen ympärille. Jatka tämän jälkeen paistamista vielä sen aikaa, että kurpitsa on läpikypsää ja härkis pinnalta mukavan rapsakkaa.

Tarjoile hasselbackan kurpitsa ja joulumausteinen härkis pikkusitrusten kera. Purista yhden sitruksen mehu suoraan vuokaan härkisseosta mehustamaan ja puolita loput tarjolle pöytään – näin jokainen voi puristaa haluamansa määrän makeankirpeää sitrusmehua annokselleen.

hasselbackan kurpitsa

Palaanpa hetkeksi vielä aiheeseen viini: ostin tämän Hewitsonin La Secateur -punaviinin sokkona Alkosta, lähinnä siksi että köynnöksiin kuivatuista rypäleistä tehtyä punkkua en ennen ollut maistanutkaan. Kyllä kolahti! Maussa on reilusti hillomaisia tummia marjoja ja mausteisuutta, täyteläisyyttä ja pehmeää tanniniisuutta.

Kun viiniin käytetyt rypäleet ovat saaneet kuivua köynnöksiin paahtavassa Australian auringossa, syntyy mielikuva rusinoista tehdystä viinistä, heh. Aika makea punaviiniksi tämä viini onkin. Ei välttämättä ihan jokaisen makuun, mutta itselleni tästä tuli hetkessä vaihtoehto tilanteille, jolloin haluan hemmotella itseäni vähän paremmalla punkulla 🙂

Hewitson Le Secateur

95 views

Hodaria ”nakit ja muusi” + sileäotsainen punaviinitasting

Hodaria ”nakit ja muusi” + sileäotsainen punaviinitasting

Huh mikä viikonloppu mulla on takana: kummipojan ihka ensimmäinen yökyläily sekä 7-vuotissynttärit + ystäväporukan illanistujaiset hodaribuffetteineen, lautapeleineen ja viininmaisteluineen. Ihanaa, mutta aikaa omalle rauhoittumiselle jäi kyllä pyöreät nolla minuuttia 😛 Sunnuntaipäivä alkoi sitäpaitsi jo noin kello viisi, jolloin armas kummipoikani päätti että on aika ruveta kyselemään, mitä olen hankkinut hänelle synttärilahjaksi. Tutumpaa mulle on viideltä nukkumaanmeno kuin silloin herääminen, joten loppupäivä meni melkoisessa koomassa!

Viikonloppu meni myös kevyiden nakkiövereiden merkeissä, sillä lauantaina meidän ruokalistalla oli Halloween-henkisesti nakkimuumioita perunamuussipedillä ja sunnuntain kevyt iltapalahan oli tosiaan se kaikkea muuta kuin vaatimaton hodaribuffet. Onneksi niillä synttäreillä ei sentään tarjoiltu nakkeja (vaikka oman lapsuuteni lastenjuhlien vakiotarjoilu eli ”nakkisiili” voisikin mielestäni tehdä comebackin)!

Syy kaveriporukan kokoontumiselle oli ystäväpariskunnan avioituminen; häälahjamme kun oli ”yhteistä laatuaikaa”, johon poppoosta jokainen oli ideoinut tai valmistanut jotain. Koska pikkusiskoni on entinen Alkolainen, päätimme siskon kanssa vetäistä ohjelmanumerona kevyen ja sileäotsaisen viinitastingin. Viinit maisteluun saimme blogini kautta Social Winesiltä, jonka asiantuntevan henkilökunnan annoin myös valkata meille ne maisteltavat viinit. Tastingiin lähtikin tämän vuoksi myös itselleni yhtä lukuunottamatta vähän tuntemattomampi punaviininelikko, minkä ansioista olin itse tastingissä kutakuinkin samalla viivalla muiden kanssa.

Tiukka punaviinitastingnelikko: Wakefield Cabernet Sauvignon 2015, Concannon Livermore Petit Sirah 2012, McGuigan Bin 3000 Merlot 2014 sekä Castillo Murviedro Tempranillo 2015.

Sileäotsaisessa viinitastingissä ei murehdita, vaikka viinit joudutaan maistelemaan kertislaseista – ne eivät ole viininmaisteluun ihanteellisia, mutta kellä oikeasti on 40 viinilasia?

Neljän suht keskitanniinisen ja -täyteläisen punkun maistelu ei muuten ole mikään helppo homma vaikka vähän viineistä kuvittelee tietävänsäkin. Jotta kellekään ei tulisi liikaa suorituspaineita, olin kehitellyt maistelun oheen luovuutta ruokkivia kysymyksiä tyyliin ”kuvaile viinin makua kolmella kultsipuppelisi nimen alkukirjaimella alkavalla sanalla” tai ”mikä viineistä muistuttaa eniten rakkauspakkaustasi ja miksi” sekä ”kuvaile yhteisen historianne tapahtumaa/tilannetta, jonka viini tuo mieleesi”. Sitä saa mitä tilaa, joten vastauksissa vilisi mm. seuraavanlaisia kuvailuja: jörssärit, totinen, lentokenttäloungemainen, kompromissitreffit ja janottava.

Omaksi suosikikseni viineistä nousi lopulta Castillo Murviedro Tempranillo 2015, joka tastingin alkaessa oli itseasiassa se viini, jota vähiten teki mieleni maistella. Avauduttuaan viinin ensimmäiset tiukan karpaloiset hapot kuitenkin pehmenivät ja makea mausteisuus nousi enemmän esiin. Porukan keskuudessa selkeää yhteistä suosikkiviiniä ei kuitenkaan löytynyt, vaan valinnat jakautuivat melko tasaisesti kaikkien neljän viinin välillä. Ja mikä tärkeintä, meillä oli hauskaa 🙂

Koska olen viime aikoina pyrkinyt kiinnittämään enenevässä määrin huomiota köökkini ruokahävikkiin, oli lauantailta ylijääneille nakeille ja pottumuussille keksittävä maanantaina käyttöä. Kun sunnuntain ylenpalttisesta buffetista riitti jokaiselle kaveriporukan jäsenelle myös kotiinviemisiä, löytyi kotoa maanantaina myös hodarisämpylöitä. Mitäs muutakaan moisesta kombosta voi tehdä kuin ruotsalaistyyppisiä pottumuussilla täytettyjä hodareita?

Muistan vielä varsin elävästi tyrmistykseni, kun kuulin aikoinaan Göteborgissa opiskelleelta isosiskoltani ruotsalaisista hodareista, joihin tulee perunamuussia. Itse asustelin tuolloin Etu-Töölössä ja siinä Mechelininkadun Essolla (joka ei ehkä siinä vaiheessa enää Esso edes ollut, mutta jota en osaa muuksi kutsua) tuli vierailtua harva se lauantaiyö baarista kotiin päin könytessä. Mukaan Essolta tarttui yleensä Ötkerin pizzaa tai sipsejä, mutta jossain vaiheessa kyseinen huoltsikka alkoi tarjoilemaan myös hodareita perunamuussilla ja kuivasipulilla, eivätkä aamuöiset mässäilyni enää olleet entisensä ♥

Maanantaiateriamme oli siis nostalgisesti ruotsalaisia hodareita, tai hodareita ”nakit ja muusi” – periruotsalaiseen tyyliin tietysti majoneesia tihkuvalla rapusalaatilla kuorrutettuina. Kuulostanee vähintäänkin epäilyttävältä, mutta suosittelen lämpimästä testaamaan ennen tyrmäämistä!

Perunamuussin tein lauantaina itse oikein perinteiseen tapaan jauhoisista perunoista, maidosta ja voista, mutta rapusalaatin hain lähikauppani tuoretiskistä – piiiiiiitkän maanantaipäivän päätteeksi moisen itse väsääminen väsyneenä nyt olisi ollut sulaa hulluutta. Jollei kotonani olisi jo valmiiksi ollut ystäväni Pian itse leipomia mahtavia hodarisämpylöitä, olisin pokkana ostanut nekin kaupasta. Poikkeuksellisesti siis ateria valmistui tällä kertaa lähinnä valmiita ainesosia lämmittämällä ja kasaamalla – ihanaa!

Ruotsalaiset hodarit 4:lle tai 2:lle tosi nälkäiselle

4 hodarisämpylää

4-8 makuusi ja ruokavalioosi sopivaa nakkia (määrä riippuu nakin ja sämpylän koosta ja nälkäsi määrästä)

n. 2 dl valmista perunamuussia

n. 150 g valmista majoneesipohjaista rapusalaattia (oma valintani tuoretiskillä on aina tulinen chili-rapusalaatti)

ketsuppia, sinappia

n. 4 rkl kuivasipulia

muutama kevätsipulin varsi tai n. 2 rkl hienoksi silputtua punasipulia

Lämmitä nakit kiehauttamalla ne nopeasti kattilassa. Lämmitä myös pottumuussi (notkista sitä tarvittaessa hieman maidolla). Halkaise hodarisämpylät ja laita alaosille ensiksi muussia, sitten 1-2 nakkia per sämpylä. Kuorruta nakit rapusalaatilla, ketsupilla, kuivasipulilla ja kevät- tai punasipulisilpulla. Voitele sämpylöiden kannet sinapilla ja paina kansi kevyesti hodarin päälle.

Sitten vaan ääntä kohti! Mikäli joku onnistuu muuten syömään tällaisen viritelmän sotkematta, nostan hälle hattua, kumarran ja lähetän virtuaaliset 10 pistettä ja papukaijamerkin: olet sankarini!


Viinit tastingiin saatu Social Winesiltä blogini kautta.

54 views

Kirsikkainen punaviinibrownie

Kirsikkainen punaviinibrownie

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja Social Wines

Syksy on ehdottomasti mun lempivuodenaika! …tai ainakin tämä alkusyksy. Pimenevät illat, kirpeä tuuli ja viilenevä sää antavat luvan uppoutua kotiin musiikin ja kirjojen kanssa ulkona huitelemisen sijaan. Syystraditioihini kuuluukin tiettyjen artistien ja levyjen luukuttaminen, lempikirjani uudelleen lukeminen ja elokuvamaratonit Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla.

Kesän kevyet ja kylmät herkut vaihtuvat pikkuhiljaa pitkään hauduteltuihin ja tuhdimpiin ruokiin, jotka maistuvat taas pitkästä aikaa sekä turvallisilta, lohdullisilta, että voimistavilta. Tulkoon talvi, minä olen kyllä valmis!

Juomapuolella kallistun loppuvuotta kohden aina tummempaan ja tummempaan: valkoviinit ja roséet vaihtuvat täyteläisiin punaisiin – berliner weisset ja goset stoutteihin ja porttereihin. Samettiset, vaniljaiset, mausteiset ja tummasävyiset juomat sekä dekadentit pitkään hauduteltavat keittiöklassikot vahvistavat entisestään kuuntelemieni kappalaiden ja lempikirjojeni luomaa mystistä ja taianomaista tunnelmaa. Eskapistisen fiilistelyni ansiosta lähestyvä räntä- ja lumikausi ei pian enää tunnu lainkaan niin masentavalta. Olenko romantikko? KYLLÄ.

Persoonani romanttisen puolen olen oppinut hyväksymään jo aikoja sitten, mutta jotain huolestuttavaa olen viime aikoina itsestäni kyllä havainnut: kun avaan aterialle viinipullon, se ei automaattisesti tyhjenekään loppuun saakka. Ei, vaikka olisi laitettu loraus pataan ja kumottu muutamakin lasillinen siinä sen aterian kyljessä. Ennenvanhaan olisin moista havaitessani huitaissut sen viimeisenkin lirun pois kuleksimasta, mutta nykyään olen ruvennut ilmaamaan niitä viinipullon jämiä seuraavaa päivää varten. Kovin aikuismaista touhua, eikö?

Ilmaamalla viini säilyy mukavasti muutaman päivän, joten se kannattaa tehdä kun tietää jämälle tulevan käyttöä lähipäivinä. Mitäs sitten, jos lähipäiville ei ole tiedossa sopivaa viinikokkailuhetkeä, eikä aikaa lasillisen nautiskelullekaan? No pakkaseenhan se silloin laitetaan! Pakastaminen mahdollistaa viinin käytön ruuanlaittossa vielä kuukausia myöhemmin.

Taannoisessa sunnuntaipöydässämme fiilisteltiin jo syysruokia, vaikka elokuun puolella tuolloin vielä oltiinkin. Oli pitkään hauduteltua ragùuta tagliatellen ja parmesaanikeon kera, sekä pullollinen marjaisaa Zuccardi Q Cabernet Sauvignonia. Kaukaa viisaana verotin pullosta jo alkuun vielä lorauksen muihin tarkoituksiin – uusin käyttökohteeni punaviinin jämille on nimittäin jälkkäriosastoa! Niinpä ateriallamme nautittiin tätä mainiota Argentiinalaista punaviiniä suorastaan kolmessa muodossa: lasissa, ragùssa sekä jälkiruuaksi leipomissani punaviinibrownieissa.

Zuccardi Q Cabernet Sauvignon ei ole kotonamme mikään uusi tuttavuus, maistelin sitä nimittäin jo keväällä pääsiäisaterian merkeissä. Ryhdikäs, tummia marjoja tulviva, aavistuksen kahvia ja tummaa suklaata vilautteleva viini kolahti minulle jo tuolloin, vaikkei se ateriani kylkeen tuolloin päätynytkään. Siinä on sekä puolentoista vuoden tammitynnyröinnin tuomaa rotevuutta, että mustaherukan, karhunvatukan ja kirsikan kepeyttä kivassa tasapainossa. Zuccardi Q toimiikin loistavasti vähän tuhdimpienkin liharuokien kaverina, mutta se ei ole kuitenkaan tanniineiltaan liian tiukka juotavaksi sellaisenaankaan. Erinomainen syysfiilistelypunaviini siis!

Viinin ja suklaan yhdistely menee osastoon makuasiat, mutta itselleni tämä nimenomainen kombo ainakin toimii. Apuvälineenä yhdistämisessä toimii kuivattu kirsikka, joka sitoo brownien maun mukavasti viiniin. Nämä browniet eivät myöskään ole super makeita, minkä vuoksi ne maistuvat myös tällaisen kuivan punaviinin kaverina  – makeamman ystävät voivat halutessaan lisätä toki brownieiden sokerin määrää, mutta tällöin kannattaa valita myös viiniksi jotain vähän makeampaa.

Kirsikkainen punaviinibrownie (4-8 palaa riippuen ahneuden määrästä)

1 ¾ dl punaviiniä (täyteläistä, runsasta, marjaisen mausteista)

1 dl kuivattuja kirsikoita

200 g tummaa suklaata

125 g voita

3 munaa

1¼ dl mantelijauhoja

½ tl suolaa

1,5 dl kookossokeria tai muuta aromikasta tummaa sokeria (muscavado, ruokosokeri)

1 tl vaniljasokeria

1 dl sokeroimatonta kaakaojauhetta

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita kirsikat likoamaan punaviiniin. Voitele pinnoitettu pienehkö vuoka reilusti voilla ja jauhota se ripauksella mantelijauhoa (itse käytän näihin mieluiten leipävuokaa).

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Siivilöi kuivat aineet keskenään kulhoon ja sekoita hyvin. Kun suklaa ja voi ovat täysin sulaneet, nosta kulho vesihauteesta. Anna seoksen jäähtyä kymmenisen minuuttia ja sekoita sitten vispilällä mukaan munat yksi kerrallaan. Lisää tämän jälkeen muna-suklaa-voiseokseen kuivat aineet ja lopuksi punaviiniset kirsikat viineineen. Kääntele seos huolella sekaisin.

Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla n. 20-30 minuuttia, tai kunnes brownien keskiosaan tuupattu hammastikku tulee ulos enimmäkseen puhtaana. Itse tykkään jättää brownien ihan vähän tahmaiseksi mieluummin kuin paistaa sen läpikypsäksi. Paistoaika riippuu vuuan koosta eli brownien paksuudesta, joten uunia kannattaa vähän pitää silmällä.

Jäähdytä brownieta ensin vuoassa puolisen tuntia ja kumoa se sitten leivinpaperin päälle nurinpäin jäähtymään loppuun. Leikkaa herkku terävällä veitsellä paloiksi ja tarjoile vielä hieman lämpimänä ihanan mustapilkkuisen aidon vaniljajäätelön kanssa. Lasi punaviiniä vielä kylkeen ja talvi saa totisesti tulla!

Huom! Valviran ohjeistuksen mukaan en saa julkaista alkoholiin liittyvää kommentointia.

215 views

Kimchipizzaa Omnipollon tyyliin

Kimchipizzaa Omnipollon tyyliin

Kun on viime aikoina tullut tehtailtua näitä erilaisia donbureja, bibimbapeja sekä ties mitä ramensopan tapaisia, on kotonani nykyään kokoajan kimchiä. Kimchi on minusta ihanaa, joten ei ihme, että mielessäni on kummitellut kimchipizza siitä asti, kun sellaista maistoin Tuklholman maagisessa olut- ja pizzataivaassa Omnipollos Hattissa uutenavuotena! Ihme sen sijaan on, että tässä on päässyt vierähtämään näin pitkään ennenkuin sain aikaiseksi tehdä sellaista kotona.

Omnipollon kimchipizza hipoi täydellisyyttä; siinä oli juuri sopivasti tulisuutta, suolaa ja rasvaa olematta kuitenkaan liikaa. Olisin mieluusti syönyt vielä toisen, jos mahani olisi suinkaan sen sallinut! Omnipollon kimchipizzatäytteet olivat:

  • tomaatti
  • mozzarella
  • ilmakuivattu entrecôte
  • kimchi
  • bulgogimarinadi
  • kevätsipuli

Täydensin listaa kotona siitakesienillä ja makoisilla sokeriherneillä (joita puputan nykyään lähes päivittäin). Ilmakuivatun entrecôten korvasin lähikaupan bresaolalla, bulgogimarinadin gochujangtahnalla. Kotoisan kimchipizzani kruunasi kevyen pippuriset retiisinversot (joita olen myös suurkuluttanut viimeaikoina).

Kimchipizza Omnipollon tyyliin (1 lätty)

pohjalle:

annos pizzataikinaa (kukin ruokavalionsa ja makunsa mukaan, täällä ihan perinteistä vehnätaikinaa)

2 rkl gochujangtahnaa + 2 rkl paseerattua tomaattia tai ketsuppia (!)

päälliset:

n. 2 dl kimchiä

 1 iso pallo bufalamozzarella

6 siitakesientä

n. 50 g bresaolaa (löytyy esim. Pirkalta)

n. 10 sokeriherneenpalkoa

n. 2 dl mustaleimaraastetta

2 kevätsipulin vartta

vesikrassia tai retiisinversoja

Pizzapohjan voi jokainen tehdä makunsa mukaan, tosin Omnipolloa imitoidessa vehnäpohja kyllä vähän niinkuin kuuluisi asiaan. Passelin peruspohjan ohje löytyy esim. täältä – itse nostatan taikinan tosin mieluiten yön yli jääkaapissa, jos vain mahdollista.

Pizzan pohjan tavoin täyttämisessä on jokaisella varmaan omat tapansa tai suorastaan ”sääntönsä”. Minusta näiden raaka-aineiden kanssa toimii kuitenkin parhaiten täyttötaktiikka, jossa pohja peitetään tomaattisose-gochujangseoksella ja sitten mustaleimaraasteella (muukin juusto toki käy). Siihen päälle sitten vasta loput täytteet. Näin juustoa tulee siis sekä pohjalle, että pinnalle 🙂

Täytteiden määrää kannattaa myös viilata omien tottumusten mukaiseksi; listassa omat suuntaa-antavat raaka-ainemääräni. Jotkut tykkää runsaammista pizzoisat, toiset niukemmista – itse pyrin täyttämään pohjan tasaisesti niin ettei aukkoja täytteiden välissä juuri näy … ahne mikä ahne! Siitakesienet puolitan, isommat leikkaan neljään osaan, sokeriherneet puolitan. Kimchiä laitan kimchifanina tietysti reilusti. Bresaolaviipaleet revin kahtia, jotta saan ne levitettyä kauttaaltaan pizzalle. Päällimmäiseksi revitty mozzarella!

Raa’an kevätsipulin ystävät voivat jättää osan sipulista valmiin pizzan päälle, mulla taisi mennä kaikki kuvauskerralla uunin kautta. Pizza kannattaa paistaa mielestäni nopeasti mahdollimman kuumassa uunissa: 250 astetta ja 7-8 minuuttia ylätasolla riittää hyvin, kun pohja on tarpeeksi ohut. Vesikrassi ja/tai retiisinversot kannattaa laittaa pizzan päälle vasta juuri ennen tarjoilua, jotta ne säilyvät rapeina.

Ekan kerran kun tein tätä pizzaa, kotonani oli avoinna pääsiäisen jäljiltä pullollinen Bixio Amaronea. Ihastuin tuohon viiniin sen verran, että kokeilin sitä muutamankin eri ruuan kanssa kunnes pullossa ei ollut enää tipan tippaa. Kallistahan amarone on (vaikka kyseinen pullo olikin saatu testiin blogin kautta), joten avatusta pullosta on otettava kaikki ilo irti – kuinka usein sitä tällaisia viinejä nyt kuitenkaan juo? Amaronea siis lasiin vaan ja pizzaa ahmimaan.

Tuliselle ruualle harvemmin suositellaan punaviinejä, eikä varsinkaan korkea-alkoholipitoisia tai tanniinisia. Bixio täyttää kummatkin kriteerit, mutta on oman arvioni  mukaan myös sen verran täyteläinen ja runsas makeine kuivattuine hedelmäaromineen, että se toimii kuin toimiikin tämän aasialaishenkisen pizzan kaverina … vähän samalla logiikalla kuin parfyymisen kukkainen gewurtztraminerer tai muscatkin toimisi.

Oppimani vastainen ruoka-viini-paritus jäi askarruttamaan mieltäni sen verran, että suuntasin nettiin selvittämään asiaa lisää. Punaviinin ja tulisten ruokien yhdistelystä löytyi useampikin mielenkiintoinen artikkeli, mutta erityisesti Wine Follyn rohkaisemana uskaltaudun kuin uskaltaudunkin suosittelemaan tätä yhdistelmää 😀

Ymmärrän hyvin, että suositteluni ei välttämättä vakuuta teistä montakaan tarpeeksi kalliin viinin hankintaa varten – joten toki tätä teoriaa voi testata myös amaronea edullisemmalla ripassolla (josta löytyy amaronen piirteitä valmistustavan vuoksi). Lisäksi voi kokeilla, miten valkoviini sointuu pizzan kaveriksi, ja metsästää niitä edellämainittuja parfyymisiä/puolikuivia valkoviinejä, joita suositellaan aasialaisille ruuille. Raikkaat, vaaleat ja runsaskuplaiset oluset toimivat myös. Pääasia, että juoma on kylmää – jopa se punaviini!

… ja mikäli sitä amaronea kotiin joskus ajautuu… niin pitäkää suositukseni mielessä 😉

191 views