Nizzansalaatti, kevään eka piknik ja muistojeni Pariisi

Nizzansalaatti, kevään eka piknik ja muistojeni Pariisi

Kaupallinen yhteistyö Les Dauphins & Asennemedia

Les Dauphins roséSekä piknik- että rosékausi korkattu tänä vuonna jo huhtikuussa!

Kevät alkaa minusta toden teolla vasta, kun lempipuistoni valtaa kukkameri. Puisto on sopivasti kotimatkani varrella, joten tilannetta on helppo pitää silmällä! Monesti istahdan puiston penkille hetkeksi keskellä talveakin, pyyhin lumet penkiltä vain pois. Eihän siinä kauaa pakkasilla jaksa kököttää, mutta keväisen väriloiston pienikin muistelu auttaa kummasti tarpomaan ne viimeiset sadat metrit painavien kauppakassien kanssa kodin lämpöön.

Omaksuin puistoissa istuskelun jalon taidon alle parikymppisenä, kun työskentelin vuoden au pairina Pariisissa. Asuimme isäntäperheeni kanssa aivan Eiffel-tornin vieressä ja yksi tehtävistäni oli viedä perheen lapsia päivittäin leikkipuistoon tornin juurelle. Niihin aikoihin kännykkä toimi viihteenä lähinnä matopelin voimin, joten lasten viihtyessä leikkiensä äärellä usein tuntejakin, totuin istuskelemaan penkillä aivan rauhassa heidän touhujaan sekä ympäröiviä kukkia ja muita ihmisiä tarkastellen.

(Ällistyttävää muuten jos nyt asiaa miettii, kun ei meinaa käsi pysyä joutilaina hetkinä irti luurista edes kymmentä minuuttia…)

Mäyräpuiston herääminen talviuniltaan on jokavuotinen tarkkailuni kohde.

Kulutin myös vapaa-aikaani usein Pariisin kaduilla, puistoissa ja varsinkin hautausmailla. En yrityksistäni huolimatta oikein tutustunut au pair -vuoteni aikana paikallisiin, joten harrastuksekseni muodostui tuona vuonna päivittäiset pitkät kävelylenkit ympäri Pariisin eri alueita. Katsoin lähtiessäni yleensä kartasta, mikä kaupunginosa juuri sillä hetkellä kiinnostaisi (tai missä en vielä ollut käynyt), hyppäsin metroon.  Määränpäähäni saavuttua suunnistin kävellen kotiin Eiffel-tornin avulla.

En tuolloin, 18-vuotiaana, ollut vielä mitenkään suvereeni kahvila- tai ravintolakävijä, joten makuelämykseni tuon vuoden ajalta koostuvat pitkälti puistoherkutteluhetkistä. Toinen toistaan houkuttelevammat boulangeriet ja fromageriet (eli leipomot ja juustokaupat) pysäyttivät vaelteluni aina ennenpitkää ja nautin niistä haalimani saaliin milloin milläkin ruohikolla. Muistan vieläkin elävästi, kuinka jännittävää oli ostaa erilaisia leivoksia – olinhan ensimmäistä kertaa pois kotoa ja vapaa syömään mitä ja milloin huvitti. Arvaattekin varmaan, että kiloja tuon vuoden aikana pääsi kertymään päivittäisistä kaupunkivaelluksista huolimatta useampia 😉

Lempikohteitani, joihin palasin aina uudestaan ja uudestaan olivat Pariisin länsilaidalla sijaitseva valtava Bois de Boulogne, kuuluisa Père Lachaisen hautausmaa, sekä 19. arrondissementin alueella sijaitseva Parc des Buttes-Chaumont.

Buttes-Chaumont -puisto viehätti minua erityisesti muodoiltaan, kyseinen puisto kun on pelkkää jyrkkää ylä- ja alamäkeä, johon lättänästä Suomesta saapuneena todella hurmaannuin. Puiston kiehtovin alue on mielestäni pieni tekojärvi, jonka reunalla pönöttää jyrkkäseinäinen ”vuori”. Vuoren huipulla voi istuskella ihailemassa maisemia sinne rakennetussa Sibyllan temppelissä, ja muistaakseni sain monesti istuskella siellä myös aivan omassa rauhassani. Hauskinta oli kuitenkin laskeutua vuorelta sen rinteeseen hakattuja, osittain sen sisällä kulkevia portaita pitkin, jotka johtivat lopulta saarelle vievälle riippusillalle (Eiffelin suunnittelema muuten sekin). Kaikki tämä oli minusta tuolloin vastustamattoman kiehtovaa ja romanttista!

Les Dauphins roséTältä näytti sissisiskosten huhtikuinen piknikpöytä!

Palataanpa muistoista kuitenkin nyt takaisin lähimenneisyyden Suomeen. Tänä vuonna halusin juhlistaa rakkaan Mäyräpuistoni orastavaa kukkaloistoa piknikillä – tekojärveä tästä puistosta ei toki löydy mutta pieni kukkameri kyllä! Nuput alkoivat nousta puiston ruohikosta huhtikuun toisen ja kolmannen viikon tienoilla, eivätkä onneksi lannistuneet muutamista takatalvihetkistä lumi- ja räntäsateineen. Viileitä säitä uhmaten pakkasinkin eväskassit ja itseni puistoon jo huhtikuun 20. päivä, onnistuen houkuttelemaan mukaani jopa yhden yhtä rämäpäisen seuralaisenkin.

Pariisin puistohetkien hengessä lojuin viltillä muutaman tunteroisen ihan itsekseni kirjaa lukien. Auringon paistaessa viltillä oli suorastaan lämmin, uskokaa tai älkää! Pikkusiskoni Nupun liityttyä seuraani alkoi tuuli kuitenkin jo yltymään melko hyiseksi. Piknikevääksi pakkaamani nizzansalaatti, pehmoinen Saint Agur -homejuusto, valuva herkkuhaisuli Brie de Meaux, patonki sekä muutama bebe– ja éclairleivos katosivatkin parempiin suihin vimmatulla tahdilla, kun aurinkokin uhkasi pikkuhiljaa piiloutua pilven taakse pysyvästi. Onneksi olimme varustautuneet ulkona istumiseen kunnon kerrospukeutumisella, joten pystyimme nauttimaan eväistä ja varsin huolella viilennetystä roséestamme jopa tunnin, ennen kuin oli lopulta luovutettava ja siirryttävä sisätiloihin.

Piknikviinimme oli raikas ja keväisen kepeä kuiva luomurosé Les Dauphins. Tämä Rhônen alueelta kotoisin oleva rosé on saapunut Alkoihin juuri sopivasti ennen kuuminta pikniksesonkia. Grenache noir ja syrah -rypäleistä tehty viini on väriltään upean lohenpunainen ja maultaan sekä mukavan hapokas että täynnä punaisia marjoja, kuten vadelmaa, punaherukkaa ja metsämansikkaa.

Kierrekorkkiviininä Les Dauphins on luonteva valinta piknikille ja vaikka se on loistava rosé nautittavaksi ihan sellaisenaan, se on myös tarpeeksi ryhdikäs ja vivahteikas maultaan piknikviltin sekalaisten eväiden kumppaniksi. Varsinkin nizzansalaatin kaverina tämä viini pääsi todella oikeuksiinsa!

Les Dauphins roséPiknik käynnistettiin juustoilla, tuoreilla viikunoilla ja viikunahillolla sekä leipomosta haetulla maalaispatongilla.

Siskolla oli huhtikuiselle piknikille oikeaoppinen varustelu: aurinkolasit, huulipunaa sekä rutosti vaatteita. Mutta missä pipo rakas sisko?

Jälkkäriksi Pariisivuoteni hengessä leipomoherkkuja: kahvi-éclaireja sekä vadelmabebe -leivoksia. ♥♥♥

Nizzansalaatti (salade niçoise) on siinä mielessä varsin mielenkiintoinen ruoka, että mielipiteitä sen oikeaoppisesta valmistamisesta on paljon. Raaka-ainelistat vaihtelevat lähteestä riippuen ja samoin myös ohjeistus salaatin oikeaoppisesta tarjoilutavasta. Itse olen sitä mieltä, että nizzansalaatissa on oltava ainakin perunoita, vihreitä papuja, mustia pieniä ranskalaisia oliiveja (mieluiten tietysti Cailletier-lajiketta, joka niçoise -nimelläkin kulkee), kovaksi keitettyä kananmunaa sekä sardellia.

Muiden raaka-aineiden suhteen nizzansalaatti muuttuu tässä keittiössä joka tekokerta hieman. Kirsikkatomaatit, retiisit ja kurkku sopivat minusta nizzansalaattiin hyvin ja usein laitan sekaan myös kaprista. Mikäli käytän tonnikalaa, valitsen öljyyn säilöttyä, MSC-sertifioitua tonnikalaa. Yrteistä lempparini tässä yhteydessä on lehtipersilja, jota salaatissa saakin olla runsaasti! Tykkään myös sekoittaa kastikkeen ja salaatin raaka-aineet kananmunia lukuunottamatta jo ennen tarjoilua yhteen ja jopa hieman murjoa perunoita siinä sekoitellessani rikki. Sievästi segmenteittäin lautaselle aseteltua nizzansalaattia ei siis minun tekemänäni tulla näkemään 😉

nizzansalaatti

Nizzansalaatti

4:lle

500 g kiinteitä perunoita (esim. siikli) tai uusia perunoita

200 g vihreitä papuja

200 g kirsikkatomaatteja

4-6 kananmunaa

ruukku lehtipersiljaa

¾ salottisipulia ohuina renkaina

n. 50 g öljyyn säilöttyä sardellia valutettuna (1 pieni purkillinen)

1 purkki öljyyn säilöttyä MSC-serftifikoitua tonnikalaa

n. 2 dl pieniä tummia oliiveja (mieluiten ranskalaisia niçoise-oliiveja)

mustapippuria

Keitä perunat kypsiksi ja anna kosteuden haihtua niistä. Voit kuoria perunat mikäli haluat, mutta varsinkaan uusia perunoita en ainakaan itse lähtisi kuorimaan. Puolita pienet perunat ja jaa vähän isommat neljään osaan. Keitä vihreät pavut niin, että ne ovat juuri ja juuri kypsiä – kolmisen minuuttia kiehuvassa vedessä siis riittää. Huuhdo pavut sitten kylmällä vedellä jottei kypsyminen enää jatku.

Keitä myös kananmunat – niiden olisi hyvä olla lähes kovaksi keitettyjä tätä salaattia varten. Itse keitän munat tämän ohjeen tapaan laittamalla ne kylmään veteen, nostamalla lämpötilan kiehumispisteeseen, ottamalla kattilan liedeltä ja laittamalla kannen päälle. Ajastin napsautetaan tuossa vaiheessa seitsemään minuuttiin, jonka jälkeen munat säikäytetään jääkylmällä vedellä ja kuoritaan.

Puolita sitten kirsikkatomaatit ja valuta anjovikset (säilytä öljy salaatinkastiketta varten), oliivit sekä tonnikala. Silppua persiljan varret. Valmista kastike (ohje seuraavana) ja sekoita se vielä lämpimiin perunoihin. Lisää sekaan tonnikala, oliivit, sipuli, persiljanvarret, vihreät pavut, kirsikkatomaatit sekä sardellit. Säästä kuitenkin muutama sardelli salaatinkastikkeeseen. Sekoita huolella ja mausta salaatti vielä pippurilla. Laita nizzansalaatti maustumaan kylmään ainakin tunniksi ennen tarjoilua, jotta kastikkeen maut imeytyvät raaka-aineisiin kunnolla.

nizzansalaatti

nizzansalaattiSaanko esitellä: nizzansalaattipurkki!

Pakkasin itse salaatin piknikiä varten isoon lasipurkkiin ja persiljan lehdet sekä kovaksi keitetyt kananmunat omiin purnukoihinsa. Munat kannattaa minusta lisätä lautaselle vasta tarjoillessa, jotteivat ne muhjuunnu salaatin sekaan pikniklokaatioon kuljetettaessa. Persiljan pakkaan erikseen, jottei se pääse nuupahtamaan. Annokset voi kotioloissa tietysti koota suoraan lautasille tai isoon tarjoilustiaan ja asetella tarjolle juuri niin kuin itse haluaa 🙂

Nizzansalaattiin käyttämäni kastikkeen ydin on vanhanajan Dijon-sinappi, eli se sellainen, jossa sinapinsiemenet ovat kokonaisina. Rakastuin tuohon sinappiin Pariisinvuotenani, ja se sopii minusta nizzansalaattiin loistavasti. Sitruunamehun sijasta kastikkeeseen voi käyttää myös valkoviinietikkaa tai miksei myös yhdistelmää kummastakin! Pääasia, että kastikkeessa on kunnolla hapokkuutta, kun salaatti on muuten melko öljyinen sardelleineen, oliiveineen ja tonnikaloineen.

Salaatinkastike nizzansalaatille:

2 rkl moutarde de Dijon à l’ancienne

¼ dl oliiviöljyä

¼ dl sardellien säilöntäöljyä

½ dl sitruunamehua (puolikas iso sitruuna)

1 rkl sokeria

pienenpieni valkosipulin kynsi

¼ hyvin pieneksi silputtua salottisipulia

muutama öljyyn säilötty sardellifile

(½ tl suolaa)

Sekoita vanhanajan sinappi, molemmat öljyt, sitruunanmehu ja sokeri yhteen ja raasta sekaan yksi pikkuinen valkosipulinkynsi. Leikkaa sipulin neljännes sekä sardellifileet hyvin pieneksi silpuksi ja sekoita molemmat sitten kastikkeeseen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa tai vielä hieman sitruunaa. Sekoita kastike sitten vielä lämpimiin perunoihin ja muihin salaatin raaka-aineisiin (miinus munat ja persiljan lehdet) ja jätä maustumaan jääkaappiin mieluusti ainakin tunniksi.

Sissi-sisko…

…ja sen sissi-sisko. Ens keväänä tämä nerokas idea voidaan ehkä kuitenkin toteuttaa vasta joskus toukokuun puolella.

Ps. Myös Viena.K on ollut ranskalaisissa tunnelmissa tämän saman viinin äärellä!


Koska kyseessä on alkoholiyhteistyö, en voi Valviran ohjeistuksen mukaan hyväksyä alkoholia koskevia kommentteja. Muut ajatukset ovat kuitenkin varsin tervetulleita!

97 views

Tamagoyaki / dashimaki tamago (aka munakasrulla lohella)

Tamagoyaki / dashimaki tamago (aka munakasrulla lohella)

tamagoyaki

Aamiaiseni tänään: japanilaistyyppinen munakasrulla eli tamagoyaki. Tamagoyaki on monelle varmaan tuttu herkku sushiravintoloista, joissa sitä usein näkee kylmänä viipaleena nigirin päällä. Tämä aromikas munakas on kuitenkin todella ihanaa myös vastapaistettuna: kuohkeaa, kosteaa ja pehmoista! Sen maku on ihanan suolaisenmakea, eikä ainakaan kaltaiseni munahullu sitä voi vastustaa.

Kaikkein herkullisimman tamagoyakin tekemisessä on kuitenkin muutama kommervenkki, joka on hyvä tietää, mikäli haluaa säästää hermoja, aikaa ja munia. Tämä munakashan paistetaan ohut kerros kerrallaan, jotka sitten rullataan uusien kerrosten sisään. Oikea paistotekniikka on tärkeä, muuten lopputulos muistuttaa enemmän kuivaksi jäänyttä kääretorttua kuin pehmoista ja kosteaa pumpulipilveä.

Minulla on kuitenkin käytössä nykyään kikka, jolla saan munakkaani onnistumaan poikkeuksetta! Olen ollut keinosta niin fiiliksissä, että tamagoyakista on tullut keittiöni luottoruoka, jota laitetaan, kun pitää saada aikaan helposti ja nopeasti aamupalaa, välipalaa tai iltapalaa. Niinkuin tänään 🙂

dashimaki tamago

Perinteisen tamagoyakin tekemiseen tarvitset pienen pinnoitetun suorakaiteenmuotoisen munakaspannun – jollaisen itse ostin Japanin matkaltani alle kympillä (!) – mutta pieni pyöreä teflonpannu toimii toki myös. Paino on kuitenkin sanalla pieni ja sen pinnoitteen pitää tietysti olla oikeasti tarttumaton!

Tamagoyaki maustetaan soijalla ja mirinkastikkeella suolaisenmakeaksi, mutta vielä herkullisempaa se on omasta mielestäni, kun munakasseokseen lisää hieman dashilientä ♥ Dashia käyttäessä munakkaan nimi on dashimaki tamago. Vaikka siinä maku on perustamagoyakia vielä syvempi, nesteen määrän kasvaminen munakasseoksessa tekee sen paistamisesta ja rullaamisesta tietysti hieman vaikeampaa.

tamagoyaki

Tässä kohtaa apuun astuu onneksi norilevä! Kaivellessani netistä vinkkejä tämän herkun paistamiseen huomasin ohjeen, jossa käärittiin norilevää kerrosten väliin. Varsinkin ohuempaa dashilla maustettua munakasseosta rullatessa homma helpottuu, kun ensimmäisiä, kaikkein hauraimpia munakaskerroksia on tukemassa norilevän palanen. Lisäksi nori tietysti maustaa munakasta ihanasti.

Ideasta inspiroituneena käärin nykyään koko munakkaan vielä lopuksi norilevään. Sen ansioista ei ole niin nuukaa, jos munakkaan pinta jää röpelöksi, tai jos johonkin tulee repeämä – sellaiset kun eivät näy norileväkerroksen alta. Lisäksi munakkaan ei tarvitse olla vastapaistettuna täydellisen muotoinen, lämpimän tamagoyakin saa nimittäin muotoiltua norilevän sisällä juuri sen muotoiseksi kuin haluaa 🙂

dashimaki tamago

Dashimaki tamago / tamagoyaki 1-2:lle

Munakasseokseen:

3 luomumunaa

(2-3 rkl dashia mikäli teet dashimaki tamagoa)

1-2 tl soijaa

1-2 tl miriniä (voit korvata ripauksella sokeria)

ripaus suolaa

n. 2 rkl öljyä paistamiseen

Täytteeksi:

2 norileväarkkia

sekä halutessasi:

n. 50 g soijakastikkeella maustettua lohifilettä tai muutama viipale kylmäsavulohta

pieni nippu ruohosipulia

Mikäli haluat täyttää munakkaan lohella, aloita valmistelemalla se: leikkaa nahaton filee munakaspannusi pituiseksi, noin reilun sentin kokoiseksi pitkäksi palaksi. Hiero palan pintaan soijaa ja jätä se odottamaan paistovuoroaan. Vaihtoehtoisesti voit käyttää munakkaassa kylmäsavulohta, jolle ei sitten tarvitsekaan tehdäkään mitään!

Riko munat kaatonokalliseen kulhoon ja lisää sekaan dashi (jos käytät sitä), soija, mirin sekä ripaus suolaa. Sekoita niin, että munien rakenne rikkoutuu. Varo kuitenkin vaahdottamasta seosta yhtään!

Öljyä munakaspannu kevyesti ja kuumenna se keskilämmölle. Pidä pannun vieressä joko pientä pullasutia, jolla voit lisätä pannuun öljyä kerrosten välissä, tai kastele talouspaperi öljyyn ja käytä sitä öljyämiseen. Kun pannu on kuuma, lisää sinne hyvin ohut kerros munakasseosta ja paista vain sen aikaa, että seos hyytyy pohjasta. Mikäli munakkaan pintaan syntyy kuplia, töki ne rikki esim. syömäpuikolla.

Mikäli käytät lohta, lisää se munakaspannun yhteen reunaan ja ala käärimään sitä varovasti munakkaaseen. Ei haittaa, vaikka tässä vaiheessa munakas menisi vähän ruttuun eikä rullautuisi suosiolla – tämä osa jää rullan keskelle piiloon.

Mikäli et käytä lohta, siirry ohjeen seuraavaan kohtaan.

Kuten näkyy, se eka rullaus on haastavin. Loppua kohti homma helpottaa!

Kun olet saanut lohen ja munakkaan kieritettyä pannun toiseen reunaan, öljyä pannua taas hieman ja lisää sen tyhjäksi jääneeseen osaan taas ohut kerros munakasseosta. Paista vain se aikaa, että seos hyytyy pohjasta ja aseta munakaskerroksen päälle sitten sopivan kokoiseksi leikattu pala norilevää. Rullaa lohi-munakasrulla norilevällä peitetyn munakkaan yli takaisin aloitusreunaan. Norilevä auttaa rullaamisessa ja maustaa munakasta kivasti. Mikäli et käytä lohta rullan sisällä, rullaa norilevä jo ensimmäiseen kerrokseen.

Lisää pannuun taas hieman öljyä sekä ohut kerros munakasta. Kääri tällä kertaa rullaan halutessasi pieni sopivan pituinen nippu ruohosipulia. Jatka sitten munakkaan rullaamista ja ohuen uuden kerroksen paistamista, kunnes kaikki munaseos on käytetty. Riko pintaan mahdollisesti syntyviä kuplia sitä mukaa kun ne yrittävät siihen ilmestyä. Ensimmäisten kerrosten jälkeen rullaaminen helpottuu jo huomattavasti, joten älä lannistu 🙂

Voit lisätä johonkin väliin vielä toisen tai miksei kolmannenkin kerroksen norilevää, mikäli rullaaminen tuntuu hankalalta. Älä kuitenkaan stressaa vaikka rulla olisi hieman kömpelön näköinen, tai vaikka sen pinta olisi hieman rikki – sehän kääritään lopuksi vielä norilevään piiloon!

Huom! Pyri rullaamaan munakas aina ennen kuin kerros on täysin hyytynyt, jotta saat munakkaaseen ihanan pehmeän ja mehevän koostumuksen. Nopeus on tässä siis valttia!

Nosta valmis rulla noriarkin päälle ja rullaa munakas levään tiukasti. Voit muotoilla lämmintä munakasta bambumaton tai kelmun avulla haluamaasi muotoon. Itse tykkään muotoilla sen usein kulmikkaaksi palkiksi. Paloittele vielä lämmin rulla reilun sentin paksuisiksi viipaleiksi ja tarjoile soijan kera. Wasabihullu laittaa tarjolle myös nokareen wasabia soijaan sekoitettavaksi.

Munakkaan voi kuitenkin myös jättää jäähtymään maton sisään ja tarjoilla sen kylmänä, jolloin sen maut korostuvat vähän eri tavalla. Voit myös säilyttää kelmutettua munakasrullaa seuraavaan päivään asti jääkaapissa. Se on siis aika kätevä ruoka esim. kiireisiin aamuihin tai vaivattomalle brunssille, puhumattakaan eväsretkille tai lounasevääksi. Iltapalan, välipalan sekä munahulluuden taisinkin mainita jo jutun alussa…

Ps. voit käyttää paistamiseen myös pientä pyöreää paistinpannua. Huomioi kuitenkin, että tällöin munakasrulla jää todennäköisesti ohuemmaksi, pannu kun on pinta-alaltaan suurempi. Saadaksesi paksun rullan aikaiseksi myös pyöreällä pannulla, kannattaa munakasseosta tehdä isompi määrä.

145 views

Janoisena Japanissa 1/2

Janoisena Japanissa 1/2

Tiedättekö sen tunteen, kun on matkustanut lähemmäs vuorokauden ja lopulta pääsee määränpäähän … ja saa ensimmisen kylmän oluen kätösiinsä? Se se vasta on ihanaa. Japanin ollessa määränpäänä, ensimmäinen käteen osuva olut on todennäköisesti Asahi. Asahin Super Drytä ei Japanin matkalla taida oikein voida välttääkään – mikä sopi minulle edelläkuvailemassani tilanteessa paremmin kuin hyvin, sellainen vetinen janojuomahan tuo lagerhan nyt on!

Hupsista. Taisin hypätä suoraan asiaan. Uusille lukijoille selvennykseksi, että lensimme siis kumppanini Juuson kanssa Osakaan joulun alla vajaaksi kahdeksi viikoksi. Matkamme oli kaukana Japanin kiertomatkasta, pysyimme nimittäin visusti Honshū-saaren eteläpuoliskolla: Osakassa, Tokiossa ja Kiotossa, kuten varmaan useimmat ensikertalaiset Japaniin lähtiessään. Minkälaisesta tahansa Japaninmatkasta olimme kumpikin tahoillamme haaveilleet jo yli kymmenen vuotta, joten voitte ehkä kuvitella sen oloni, kun lopulta istuin Osakassa, sushibaarissa, kylmä Asahi nenäni alla? Ei sitä osaa kuvailla.

Ensimmäinen ateria Osakassa: sushia ja Asahia. Samalla tuli maistettua elämäni ensimmäinen uni eli merisiili, johon jäinkin heti koukkuun. Huh mitä herkkua!

Matka oli liiottelematta elämäni paras. Se oli täydellinen irtiotto arjesta ja todellinen herkuttelijan unelmaloma! Jotenkin reissu oli suorastaan niin onnistunut, että minun on ollut vaikeaa alkaa kertomaan siitä täällä blogissa. Mistä aloittaa, kun on niin paljon kerrottavaa? Ja miten parhaiten välittää muille kaikki kokemani elämykset? Miten niitä kuvailisi niin, että tekee niille oikeutta?

Loma teki siinä mielessä tehtävänsä vähän liiankin hyvin, että blogin kirjoittaminen tuntuu yhtäkkiä kovin vaikealta!

Lopulta totesin, että on parasta vain aloittaa kirjoittaminen, eikä jahkailla ikuisuuksiin mitä kirjoittaisi ja mistä aiheesta aloittaisi. Niinpä aloitan nyt matkan alusta, ja kuten jo kerroin, tuolloin alussa mielessä pyöri kovasti kylmä olut. Kerron teille siis matkastamme olutnäkökulmasta. Tiedän, ettei se varmasti ole ihan kaikkien ensisijainen kiinnostuksenkohde, mutta enköhän minä tässä vauhtiin päästyäni pääse lopulta niihin ruokaraportteihinkin 🙂 ja niitä sitten riittää. Kyllästymiseen saakka. Ensimmäisen matkan inspiroiman reseptinhän jo sentään julkasin ja lisää on tulossa niitäkin!

Far Yeast Brewingin Tatsuya Oshiro piti meistä, paikalle heidän yllätykseksekseen pöllähtäneistä turisteista superhyvää huolta. Arigato Tatsuya!

Erityisesti Kagua Rouge (keskellä) oli mieleeni: tätä vahvaa, makean maltaista, yrttistä ja pippurista kauniin punaista olutta toivoisin löytäväni vähän kotia lähempääkin.

Kuten matkoilla monesti käy, ihka ensimminen etappimme oli täysi susi – Namban ostoskeskushelvetin ”Craft Beer Bar” osoittautui pettymykseksi niin oluiden, kuin ruokienkin osalta. Mitäänsanomatonta ja kallista, kiitos ei! Siitä opittiin hyvä läksy: ”craft beer” ei välttämättä tarkoita Japanissakaan aina laatua. Ei pitäisi olla yllättynyt, eihän se niin ole täälläkään.

Onneksi olin selvitellyt olutpaikkoja etukäteen enemmänkin, joten virhettä oli helppo lähteä reippaasti korjaamaan. Seuraava osoitteemme, JR Namba -aseman takaisella kadulla piilotteleva Smokehouse Ape, vaikuttikin huomattavasti lupaavammalta! Mitä Google ei minulle tosin ollut kertonut, oli että kyseinen paikka oli suljettu pysyvästi. Onni onnettomuudessa, sillä siellä majaili parhaillaan kuitenkin Tokiolaisen pienpanimon, Far Yeast Brewingin Pop Up olutbaari! Mikä tsägä!

Vietimme loppuillan tuossa viihtyisässä pikkubaarissa (harmi että se on suljettu!) maistellen kutakuinkin koko pop upin valikoiman läpi. Tykästyin erityisesti kepeän raikkaaseen ja trooppisen hedelmäiseen Far Yeast FINAL CUT Session Aleen, sekä panimon vahvoihin belgioluisiin: yuzulla maustettuun Kagua Blanciin ja shansopippurilla maustettuun Kagua Rougeen. Illan lopuksi saimme pop upin vetäjältä Tatsyualta myös suosittelun hänen suosikkiolutbaaristaan Tokiossa – kullanarvoinen vinkki, jos nyt verrataan näihin kahteen ensimmäiseen guuglailuni tulokseen 🙂

Ensimmäinen päivämme Tokiossa osui Keisarin syntymäpäivälle, joka on pyhäpäivä, joten suuntasimme aina takuuvarmasti auki olevaan nörttitaivaaseen Akihabaraan. Suunnitelmissa oli kaikenlainen shoppailu kellon ostamisesta uuden kameran hankintaan, mutta loppujen lopuksi taisimme viettää eniten aikaa kahdeksankerroksisessa manga- ja animekaupassa Mandarakessa.

Akihabarasta kävelimme iltapäivällä sen itäiseen naapurikaupunginosaan Ryōgokuun oluelle. Siellä sijaitsevaa Popeyetä minulle suositteli Tempel Brygghusin Arvid, mutta eipä se olisi varmaan guuglailututkastani jäänyt ulos muutenkaan: kyseinen baari taitaa olla lähes legendan asemassa Tokion olutskenessä. Popeyessä on 70 olutta hanassa ja suurin osa niistä on paikallisia oluita.

Me emme lähteneet testaamaan ihan jokaista hanaa – sentään – vaan tyydyimme vaatimattomasti sellaiseen kymmenen oluen maistelusettiin. Musta-valkoisiin pukeutunut, asiantunteva ja ystävällinen henkilökunta osasi hieman englantiakin, mikä oli kiva juttu. Parhaillaan meneillään oli happy hour, minkä ansiosta pöytään ilmestyi myös muutama lautasellinen ilmaista ruokaa 🙂

Ilmainen ruoka on aina iloinen asia, mutta en minä Popeyeen takaisin suuntaisi ruuan perässä. Japanilaisista oluista kiinnostuneille paikkaa sen sijaan kyllä suosittelisin – moista valikoimaa ei taida ihan missä tahansa ollakaan. Maistelusettimme mieleenpainuvimmat oluet olivat savuisen raikas Fujizakura Heights Rauch sekä paahteinen ja kitkerän suklainen Brimmer Brewingin Porter. VBA-kisoissa Japanin parhaan savuoluen 2016 -tittelin voittanut rauch kolahti erityisesti minulle, ehkä samasta syystä miksi se ei maistunut Juusolle: se oli vähän kuin nestemäistä palvikinkkua. Nam!

Koska ilta oli tuossa vaiheessa vasta nuori, jatkoimme matkaamme metrolla Shibuyaan. Sinne päästyämme totesimme, että kerranhan täällä vaan ollaan, eikä meitä vielä väsytä, joten päätimme etsiä käsiimme vielä Tatsyuan suositteleman baarin, Watering Holen. Shibuyasta ei ole sinne hurjan pitkä matka, joten kävelimme määränpäähämme, kiertäen samalla Harajukun söpöjä pikkukujia (jossa ilmeisesti pyhäpäivän vuoksi suurin osa kivan oloisista putiikeista oli valitettavasti suljettuna).

Watering Hole sijaitsee hieman Shinjukun eteläpuolella pilvenpiirtäjien varjossa. Popeyessä ei länkkäreitä visiitillämme näkynyt, mutta täällä meistä koostui lähes puolet asiakaskunnasta. Olutvalikoimasta löytyi tuttuja eurooppalaisia herkkuja Mikkelleristä Loverbeeriin, hieman tuntemattomampia jenkkioluita, sekä mukavasti myös paikallisia oluita – Far Yeast Brewing mukaanlukien.

 

Neljän oluen maistelusetti + jälkiruuaksi maistettu viides olut, erinomainen annos curry udoneita sekä Juuson ahmaisema ”paras burgeri pitkään aikaan” kustansi n. 35 euroa, mikä ei mielestäni ole lainkaan paha hinta moisesta setistä viihtyisässä ja hauskassa pikku baarissa.

Erityispisteet tällä maistelukierroksella keräsi Sankt Gallen Breweryn Shonan Gold, raikas, sitruksinen hedelmäolut, joka tuossa vaiheessa varsin pitkää päivää virkisti juuri mukavasti. Päivän paras olut se ei kuitenkaan ollut, sen tittelin keräsi supermausteinen Ballast Pointin Indra Kunindra. Curry stout ja curry udon, match made in heaven!

Ja tähän päättyy olutmatkakertomukseni ensimmäinen osa. Voin varoittaa jo ennalta, että kakkososassa hehkutan armottomasti pienintä ja suloisinta olutbaaria, jossa olen koskaan vieraillut. Lisäksi tiedossa on lähestulkoon sensuroimaton minikuvaraportti joulupäivämme illasta … joka kului tietysti Shibuyassa karaokea lauleskellen. Jep, jep, oli kyllä ensiluokkainen joulu!

71 views

Löytö: Ravintola Kamome (osa 2)

Löytö: Ravintola Kamome (osa 2)

Hamachitartar ja lime-soijajäätelö

Löysin Ravintola Kamomen viime kesänä, juuri ennen kuin Juuso muutti sen yläkerrasta luokseni. Olimme kumpikin talsineet ravintolan ohi varmaan satoja kertoja, mutta sisään emme jostain syystä uskaltautuneet ennen kuin Juuson vihoviimeisellä Punavuoriviikolla.

Kamome teki tuolloin meihin molempiin niin suuren vaikutuksen, että kirjoittelin löydöstäni innoissani teillekin. Ravintolan ruoka oli ensiluokkaista ja sekä miljöö että palvelu eleettömän ystävällistä. Ihastuin erityisesti ravintolan tavasta yhdistää japanilaisia ja suomalaisia makuja kiinnostavalla tavalla.

Sittemmin opin, että Kamomessa on viime keväästä asti vaikuttanut saksalainen huippukokki Gerald Zogbaum, jolla oli aiemmin Saksassa Michelintähdellä varustettu ravintola. No sehän selittää, ajattelin, ja päätin vakaasti vierailla Kamomessa mahdollisimman pian uudelleen.

Vastahöyrytettyjä possusämpylöitä char siu bao,  kotitekoista kimchiä, muikku nanban zuke sekä mustekalaa ja misoa makeassa soijakastikkeessa.

Ennen kuin kuitenkaan ehdin paikalle omin nokkineni, oltiin Kamomessa bongattu kesäinen blogipostaukseni ja heiltä tuli kutsu tutustumaan ravintolan uudistettuun ruokalistaan. Niinpä kipitimme Juuson vanhaa kotikatua pitkin taas paikalle, valmiina makumatkailemaan; odotukset olivat korkealla ja hieman jännitti, etukäteen kun oltiin sovittu visiitillemme aika, jolloin myös tähtikokki Zogbaum olisi paikalla.

Jää kuitenkin rikkoutui nopeasti, kun emäntämme Angela tervehti meitä jo ovella cavalasillisten kera. Ensimmäinen annos, hamachi tartar soija-limejäätelöllä saapui pöytään lähes istuuduttuamme: suolaisen kirpeä jäätelö täydensi raikasta tartaria uskomattoman hienosti, enkä oikein vieläkään osaa elämystä artikuloida syvää ja onnellista huokausta paremmin.

Seuraavaksi pöytään kannettiin lajitelma erilaisia herkkuja: char siu baoja eli höyrytettyjä possusämpylöitä, kimchiä, japanilaiseen tyyliin viinietikassa marinoituja muikkuja sekä edellisvisiitilläni ihastuttanutta/ihmetyttänyttä mustekalaa mison ja makean soijan kanssa (mikä oli muuten tälläkin kertaa todella mainiota, tosin ehkä aavistuksen miedompaa kuin muistin).

Onsen Tamago eli kylpevä muna – oma reseptini tälle herkkupalalle löytyy täältä!

Alkupalalajitelmaan kuului myös henkilökohtainen suosikkini koko ateriasta, onsen tamago. Hitaasti lämpimässä kylvyssä kypsyneen munan valkuainen oli täydellisen silkkinen ja keltuainen aavistuksen paksuuntunut, täyteläinen ja juokseva. Muna kellui todella aromaattisessa ja vahvassa dashiliemessä, jollaiseen voisin itsekin varsin hyvin laskeutua lillumaan näinä marraskuun pimeinä iltoina.

Ihastuin annokseen niin, etten meinannut millään raaskia syödä koko lautasellista. Säästelin sitä hartaasti ja hitaasti vähän kerrallaan lusikoiden, kunnes lautanen oli pakko luovuttaa uusien tieltä pois.

Kultaotsa-ahvensashimin kanssa joimme Takehara Junmai ”True Mirror” sakea: aavistuksen kukkea ja banaaniarominen sake jakoi meidän mielipiteet, minä ihastuin, Juuso ei niinkään.

Juomat olivat läpi aterian täydellisesti annoksilleen sopivia. Pääsimme tutustumaan kolmeen eri sakeen, joista yksi oli kupliva. Lisäksi ruokajuomina oli mm. ihania rieslingejä Viinitieltä.

…ja annokset vain jatkoivat ilmestymistään pöytäämme. Nipin napin toivuttuani onsen tamagon aiheuttamasta sydämentykytyksestä, kannettiin pöytäämme kokonainen kultaotsa-ahven! Tällaisia annoksia Kamomessa kuulemma tarjotaan vain, jos kalaa on saatavilla tuoreena – meillä kävi siis niinsanotusti mäihä. Kultaotsa-ahven oli leikattu suupaloiksi, joista puolet oli valeltu kuumalla vedellä. Moista sashimiannosta en konsanaan ole nenäni alle saanutkaan.

Kultaotsa-ahven sashimi

Wagyu-härkää mison ja nashipyreen kera

Upean sashimiannoksen jälkeen alkoi napamme jo ratkeilla liitoksistaan. Lautasellinen seuraavaa houkutusta odotti kuitenkin jo: hiillostettua Waguy-härkää misolla ja nashipäärynäpyreellä sekä tahmean mausteisia ribsejä. Mehukas härkä oli juuri ihanasti pinnaltaan karamellisoitunut ja ribsien glaseeraus oli koukuttavan tiukka (oikein pistävää kalakastiketta ja suolaista misoa, nam!)

Sticky spareribs

Seafood nabe

Ikäänkuin siinä ei jo olisi ollut tarpeeksi, luoksemme tuotiin valtava tarjottimellinen kaikenlaista herkkua: lohta, piikkimakrillia eli hamachia, tofua, sinisimpukoita, siitakesieniä, jättirapuja… Niiden mukana tuli kattilallinen maukasta ja tulikuumana höyryävää lientä, jossa saimme itse kypsennellä makupalamme.

Puuha oli todella hauskaa, joten hetkeksi suorastaan unohdin miten ähkyssä jo olin – eihän tällaisia herkkuja nyt syömättä jätetä? Viimeiset suolaiset herkut eli onigiri (jonka mausteeseen yukariin ihastuin edellisvisiitilläni suuresti, ja josta olen kirjoitellut hieman enemmän tässä onigirazu-jutussa) sekä happamankirpeä tsukemono (eli erilaiset hapatetut vihannekset) upposivat meihin täysinäisestä tilasta huolimatta kuitenkin vielä tämän jälkeen kuin varkain.

Kotitekoinen mochi mustaseesamilla ja litsisorbetilla, lasissa ihanasti pirskahteleva Sparkling Sake Awayuki.

Kun pöytään tuotiin ensimmäinen jälkiruoka, huokasin helpotuksesta – toisaalta harmittelin jo ikimuistoisen illan lähestyvää loppua. Lasi on minulla niinsanotusti siis aina sekä puolitäysi että -tyhjä, vaikka Kamomessa se taisi kyllä olla kokoajan täysi, niin hyvää huolta meistä pidettiin 😀

Kotitekoinen mochi mustalla seesamilla ja litsisorbetilla oli minusta hieman erikoisesta koostumuksestaan huolimatta ihanaa, tässä höyrytetyssä riisitaikinapallerossa kun on todella mielenkiintoinen puruvastus ja musta seesamitahna sopi sen aromiin hienosti. Juusolle sen sijaan kolahti mochia seuraava suklaakohokas puolukkasorbetilla niin, että hän söi suurimman osan minunkin annoksestani. Muutama päivä sitten hän mainitsi muistelevansa annosta edelleen kaiholla – pitänee opetella tekemään suklaakohokkaita!

Suklaakohokas ja puolukkasorbetti

Voitte varmaan kuvitella, että kun lopulta noin neljä tuntia ravintolaan astumistamme myöhemmin vyöryimme ovesta ulos, olimme aika lailla sanattomia. Moista elämysmakumatkaa ei tule kovin usein koettua, saatikka niin ystävällistä ja huomaavaista emännöintiä. Listan parhainta antia oli mielestäni edelleen japanilaiset ja japanilais-suomalaiset annokset, joiden kaltaisia ei vastaan kävelekään ihan jokaisessa japanilaisessa ravintolassa. Niiden rinnalla jäi kakkoseksi kaikki listan muut muihin Aasian maihin pohjaavat annokset, niistä kun puuttui tuo erityisyys.

Aterian loppupuolella pääsimme juttelemaan sekä Angelan että Geraldin kanssa pitkään ja hartaasti: sain kuulla mm. heidän Virossa sijaistevasta maatilastaan, jossa he kaavailevat tulevaisuudessa kasvattavansa pääosan ravintolan vihanneksista. Samaisella maatilalla ollaan pian tekemässä myös omaa kojia ja jopa misoa, mille todella nostan hattua! Ei jäänyt epäselväksi, minkä tasoista parin omistauminen gastronomialle ja japanilaiselle ruokakulttuurille oikein on.

Illan päätteeksi kurkkasimme vielä naapuritilaan (entiseen kahvila Kuumaan), johon pariskunta on remontoimassa Kamomen jatketta: kahvilaa/workshoptilaa, jossa tullaan järjestämään erilaista japanin kulttuuriin liittyvää ohjelmaa niin meille helsinkiläisille, kuin korvapuustityöpajaa ravintolassa edelleen juokseville japanilaisille Ravintola Lokki -elokuvan faneillekin.

Ravintola Kamome
Pursimiehenkatu 12, 00150 Helsinki


Illan tarjosi meille Ravintola Kamome. KIITOS ♥

204 views