Janoisena Berliinissä: Wild Things & Industry Standard

Janoisena Berliinissä: Wild Things & Industry Standard

Käsi ylös kaikki, jotka ovat kokeneet tulvivan Berliinin! Jep, me ollaan … enkä voi sanoa, että se olis ollut hirmuisen kivaa. ”Vuosisadan sateiden” vuoksi tulvivassa Berliinissä nimittäin sekosi niin julkinen kuin yksityinenkin liikenne, eikä pöytävarauksen perässä sumpliminen Neuköllnin perukoille onnistunut laisinkaan kuivin jaloin. Tällaisia ne ovat ne ruokaturistin murheet 😀

Toisaalta kengät olivat tuossa vaiheessa kaatosateista päivää joka tapauksessa jo litimärät, varpaat yhtä rusinaa ja takin liepeetkin kuin uitetut. Totesimme, että samapa tuo niissä vermeissä on oleskella vielä muutama tunti, kun kyseinen pöytävaraus oli kuitenkin matkan odotetuin ja olin juuri ja juuri parantunut alkumatkan flunssariesasta! Hankittuamme bränikät sateenvarjot lähimmältä rihkamanmyyjältä pysyi pää sentään kuivana (eikö muuten ole hienot?). Sitten vain langanpäähän Industry Standard, Berliinin yksi kuumimmista natural wine -ravintoloista ja varmistus, että ravintola on hätätilaan julistetun kaupungin kaaoksesta huolimatta auki, ja eiku menoks.

Mitäpä ei hyvän viinilasillisen eteen kestäisi?

Metrolinjasta pätkä oli poikki ja korvattu bussilla, mutta muuten ei vedenpaisumus matkan tekoa onneksi reittimme varrella hidastanut. Olimme kuitenkin varmuuden varalta varanneet matkantekoon useamman tunnin, joten päästyämme kulmille odotettua nopeammin, ehdimme ilokseni piipahtamaan myös ravintolan viereisessä natural wine baarissa, Wild Thingsissä!

Kävi varmaan jo tuosta toistuvasta sanaparista ”natural wine” ilmi, miksi sinne Neuköllniin piti päästä katastrofisäästä huolimatta. Luonnolliset viinit ovat kokemukseni mukaan aina kiehtovia ja jänniä makuelämyksiä, vaikkei niistä jokainen henkilökohtaisiin makumieltymyksiini kolahtaisikaan. Ravintolat, jotka niitä tarjoavat, tarjoavat myös kokemukseni mukaan poikkeuksellisen kiinnostavaa ruokaa. Tämä on todettu niin Helsingissä (esim. Ravintola Grön ja Kallio Wino) kuin Köpiksessäkin (Mandfred’s, Geist...), eikä tilaisuutta tsekata Berliinin tarjontaa niin vaan jätetä jonkun ”pikku sateen” takia väliin.

wild things berlin

Wild Things Berlin

Wild Things on käsittääkseni yleensä varsin vilkas ja suosittu baari, mutta tässä säässä saimme jakaa tilan suurimman osan ajasta aivan keskenämme.

Niin kivaa kuin se olisi ollutkin, emme ehtineet Wild Thingsissä kovin pitkään pöytävarauksemme vuoksi kuitenkaan istuskella. Lasilliset oivallista weisser burgunderia sekä lautasellisen ostereita ehdimme siellä silti tuhota! Yritin kyllä kovasti ehdotella Juusolle kaikenlaisen muunkin pienen tilaamista, mutta fiksuna ihmisenä hän vain kärsivällisesti muistutti minua lähitulevaisuuden ravintolaillallisesta.

Mitä tulee baarin sisustukseen ja tunnelmaan, niin olipahan vaan todella söpö paikka! Just niin Neuköllniläisen rento ja trendikäs kuin olla voi. Seinissä näkyy historian kerrostumat, joita täplittävät hassut pikku taulut sekä niin uudet kuin lähes peittyneet vanhat seinämaalaukset. Kellastuneista ja kulmikkaista puutuoleista ja -pöydistä henkii ainakin minulle aito koulun pulpetti -viba.

Listalta olisi löytynyt perus leikkeleiden ja juustojen lisäksi kaikenlaista jännää kivaa pientä naposteltavaa, kuten furikakella maustettua popcornia, sardiineja sekä mustekalaa perunasalaatin kera, mutta niiden testaaminen jääköön nyt sitten seuraavaan kertaan (josta jo haaveilen).

Wild Things Berlin

Weserstraße 172

Neukölln, Berlin

Wild Things: such cool, very Neukölln

Industry Standard

Kun kello lähestyi yhdeksää, kipaisimme korttelin toiselle puolelle Industry Standardiin. Vaikka olin jo etukäteen täysin myyty tälle kaikin puolin houkuttelevan oloiselle ravintolalle, voitettiin sydämeni silti vielä eteishuoneen levysoittimella ja sen vieressä nököttävällä lempilevylläni.

(Arvaatteko muuten kumpi se noista kahdesta päällimäisestä on?)

industry standardHunky Dory ♥industry standard

Peremmällä ravintolassa symppistely vain jatkui ja vaikka yläpuolisessa kuvassa näkyvä takahuone loisti tyhjyyttään, oli ravintolasali muuten ääriään myöten täynnä hilpeitä seurueita. Naapuripöydän pari keskusteli siitä, mihin päin maailmaa sitä seuraavaksi lentäisi ja toisella puolellamme taas kaksi paikallista DJ:tä (päätellen mukana kulkevista levylaukuista) viihdytti seuralaisiaan.

Minä osterihulluna tilasin alkuun vielä yhden osterin (guillardeau) ja otimme kumpikin lasilliset italialaista, kolmen päivän kuorikontaktin johdosta kevyesti vaaleanpunaista pinot grigiota (Quinto Quarto Pinot Grigio 2012).

Paikan leipä oli testattava toki myös (ihan jees, vaikkei mitään ikimuistoista), samoin ravintolan omat pikkelöidyt vihannekset (perunaa, kurkkua ja kukkakaalia). Pikkelöity peruna osoittautui kuulkaas yllättävän HYVÄKSI! Täytyy testata moisen tekemistä kotonakin. Lakritsiarominen pikkelöity kukkakaali vei kielen yhtä lailla.

Tilasimme myös mantelilla ja tuoreella kirsikalla ryyditettyä ajo blancoa, joka oli ehkä kaunein näkemäni annos aikoihin (valitettavasti kuvausvalo oli sen verran surkea että te joudutte vain uskomaan sanaani). Keitto ei onneksi ollut vain kaunis katsella, vaan myös erinomaisen hyvää! Juuso alkoikin samantien kyselemään, osaisinko tehdä jotain samankaltaista kotona ja aion totta toki yrittää. Ajo Blanco à la Industry Standard kehitteillä siis viimeistään seuraavaksi vuosipäiväksemme 😀

…mutta entäs se tartar?

Tartaria on meidän kummankin mahdotonta olla tilaamatta, jos sen listalta bongaamme … ja niin kävi nytkin. Minulle tartar on vähän kuin margheritan tilaaminen pizzeriassa – sillä mitataan keittiön taso! Esillepanoltaan Industry Standardin tartar oli varsin vaatimaton esitys, mutta voi luoja sitä makua!!! Rouskuvan tattarin peittämä liha kätki alleen mm. keltuaiskreemiä, rapeaa salottisipulia ja jostain mukaan tuli ihana tryffelin maku. Tällä kombolla päästiin omassa tartarmittapuussani lähelle kärkisijoja, vaikka nyt asiaa jo pidempään mutusteltuani ehkä se Grönin tartar siellä kuitenkin edelleen korkeimmalla keikkuu.

Seuraavaksi pöytään kannettiin tirisevä luu herkullisine sisältöineen. Mausteena luuytimelle oli mm. pinjansiemeniä, spelttiä, vesikrassia ja sipulia. Olimme tilanneet annoksen kylkeen myös shotit luuydinpestyä bourbonia … mutta ne henkilökunta selvästi unohti tuoda oikeaan aikaan, emmekä me epävarmat tohtineet sen perään ajoissa kysellä. Olis pitänyt vaan avata se suu, sillä kyllähän se viskitilkka olis tälle rasvaiselle herkulle tehnyt oivallisesti seuraa!

Söimme myös annoksen turskaa, uusia perunoita ja vihannesportulakkaa, juustoja sekä Juuson mukaan maailman parasta, katajanmarjoilla maustettua suklaamoussea. Niiden suttuisisista kuvista ei nyt ilahtuisi kuitenkaan kukaan – minäkään – joten jätetään loppuillan dokumentaatiot täältä tällä kertaa väliin.

Sen sijaan jätän teidät tällä virtuaaliaterialla mieluummin sen luuydinpestyn viskishotin seuraan, joka pöytään lopulta sen perään kysyttyämme kannettiin. Kyllä teki poikaa!

Industry Standard veti tuosta pienestä viskikömmähdyksestä huolimatta pisteet kotiin sekä ruuan, viinin että erittäin huomaavaisen ja tilannetajuisen palvelun vuoksi, enkä voisi iltaan tyytyväisempi olla.

Kyllä kannatti lähteä seikkailemaan sinne kaatosateeseen, vaikka hotelliin päästyä nilkat olivatkin hiertyneet märissä tennareissa verille ja olimme molemmat kaulaamme myöten totaalisen uitetut. Tarinaahan tästä tulvivasta Berliiniseikkailusta kerrotaan tietysti vielä lapsenlapsille, mitä nyt lisätään kertomukseen vuosittain kymmenkunta senttiä lisää vettä 😉

Industry Standard

Sonnenallee 83,

Neukölln, Berlin

industry standard

Onko teillä hyviä vinkkejä Berliinin muista luonnollisia viinejä tarjoilevista baareista ja ravintoloista? Voisin ruveta jo keräämään listaa seuraavan Berliininmatkan herkkuetapeista. Ja uskokaa pois, en aio silloin olla kipeä, saatikka matkustella vanhentuneen passin kanssa (kuten viime vuonna, jolloin matka jäikin sitten kokonaan väliin)…

27 views

Nizzansalaatti, kevään eka piknik ja muistojeni Pariisi

Nizzansalaatti, kevään eka piknik ja muistojeni Pariisi

Kaupallinen yhteistyö Les Dauphins & Asennemedia

Les Dauphins roséSekä piknik- että rosékausi korkattu tänä vuonna jo huhtikuussa!

Kevät alkaa minusta toden teolla vasta, kun lempipuistoni valtaa kukkameri. Puisto on sopivasti kotimatkani varrella, joten tilannetta on helppo pitää silmällä! Monesti istahdan puiston penkille hetkeksi keskellä talveakin, pyyhin lumet penkiltä vain pois. Eihän siinä kauaa pakkasilla jaksa kököttää, mutta keväisen väriloiston pienikin muistelu auttaa kummasti tarpomaan ne viimeiset sadat metrit painavien kauppakassien kanssa kodin lämpöön.

Omaksuin puistoissa istuskelun jalon taidon alle parikymppisenä, kun työskentelin vuoden au pairina Pariisissa. Asuimme isäntäperheeni kanssa aivan Eiffel-tornin vieressä ja yksi tehtävistäni oli viedä perheen lapsia päivittäin leikkipuistoon tornin juurelle. Niihin aikoihin kännykkä toimi viihteenä lähinnä matopelin voimin, joten lasten viihtyessä leikkiensä äärellä usein tuntejakin, totuin istuskelemaan penkillä aivan rauhassa heidän touhujaan sekä ympäröiviä kukkia ja muita ihmisiä tarkastellen.

(Ällistyttävää muuten jos nyt asiaa miettii, kun ei meinaa käsi pysyä joutilaina hetkinä irti luurista edes kymmentä minuuttia…)

Mäyräpuiston herääminen talviuniltaan on jokavuotinen tarkkailuni kohde.

Kulutin myös vapaa-aikaani usein Pariisin kaduilla, puistoissa ja varsinkin hautausmailla. En yrityksistäni huolimatta oikein tutustunut au pair -vuoteni aikana paikallisiin, joten harrastuksekseni muodostui tuona vuonna päivittäiset pitkät kävelylenkit ympäri Pariisin eri alueita. Katsoin lähtiessäni yleensä kartasta, mikä kaupunginosa juuri sillä hetkellä kiinnostaisi (tai missä en vielä ollut käynyt), hyppäsin metroon.  Määränpäähäni saavuttua suunnistin kävellen kotiin Eiffel-tornin avulla.

En tuolloin, 18-vuotiaana, ollut vielä mitenkään suvereeni kahvila- tai ravintolakävijä, joten makuelämykseni tuon vuoden ajalta koostuvat pitkälti puistoherkutteluhetkistä. Toinen toistaan houkuttelevammat boulangeriet ja fromageriet (eli leipomot ja juustokaupat) pysäyttivät vaelteluni aina ennenpitkää ja nautin niistä haalimani saaliin milloin milläkin ruohikolla. Muistan vieläkin elävästi, kuinka jännittävää oli ostaa erilaisia leivoksia – olinhan ensimmäistä kertaa pois kotoa ja vapaa syömään mitä ja milloin huvitti. Arvaattekin varmaan, että kiloja tuon vuoden aikana pääsi kertymään päivittäisistä kaupunkivaelluksista huolimatta useampia 😉

Lempikohteitani, joihin palasin aina uudestaan ja uudestaan olivat Pariisin länsilaidalla sijaitseva valtava Bois de Boulogne, kuuluisa Père Lachaisen hautausmaa, sekä 19. arrondissementin alueella sijaitseva Parc des Buttes-Chaumont.

Buttes-Chaumont -puisto viehätti minua erityisesti muodoiltaan, kyseinen puisto kun on pelkkää jyrkkää ylä- ja alamäkeä, johon lättänästä Suomesta saapuneena todella hurmaannuin. Puiston kiehtovin alue on mielestäni pieni tekojärvi, jonka reunalla pönöttää jyrkkäseinäinen ”vuori”. Vuoren huipulla voi istuskella ihailemassa maisemia sinne rakennetussa Sibyllan temppelissä, ja muistaakseni sain monesti istuskella siellä myös aivan omassa rauhassani. Hauskinta oli kuitenkin laskeutua vuorelta sen rinteeseen hakattuja, osittain sen sisällä kulkevia portaita pitkin, jotka johtivat lopulta saarelle vievälle riippusillalle (Eiffelin suunnittelema muuten sekin). Kaikki tämä oli minusta tuolloin vastustamattoman kiehtovaa ja romanttista!

Les Dauphins roséTältä näytti sissisiskosten huhtikuinen piknikpöytä!

Palataanpa muistoista kuitenkin nyt takaisin lähimenneisyyden Suomeen. Tänä vuonna halusin juhlistaa rakkaan Mäyräpuistoni orastavaa kukkaloistoa piknikillä – tekojärveä tästä puistosta ei toki löydy mutta pieni kukkameri kyllä! Nuput alkoivat nousta puiston ruohikosta huhtikuun toisen ja kolmannen viikon tienoilla, eivätkä onneksi lannistuneet muutamista takatalvihetkistä lumi- ja räntäsateineen. Viileitä säitä uhmaten pakkasinkin eväskassit ja itseni puistoon jo huhtikuun 20. päivä, onnistuen houkuttelemaan mukaani jopa yhden yhtä rämäpäisen seuralaisenkin.

Pariisin puistohetkien hengessä lojuin viltillä muutaman tunteroisen ihan itsekseni kirjaa lukien. Auringon paistaessa viltillä oli suorastaan lämmin, uskokaa tai älkää! Pikkusiskoni Nupun liityttyä seuraani alkoi tuuli kuitenkin jo yltymään melko hyiseksi. Piknikevääksi pakkaamani nizzansalaatti, pehmoinen Saint Agur -homejuusto, valuva herkkuhaisuli Brie de Meaux, patonki sekä muutama bebe– ja éclairleivos katosivatkin parempiin suihin vimmatulla tahdilla, kun aurinkokin uhkasi pikkuhiljaa piiloutua pilven taakse pysyvästi. Onneksi olimme varustautuneet ulkona istumiseen kunnon kerrospukeutumisella, joten pystyimme nauttimaan eväistä ja varsin huolella viilennetystä roséestamme jopa tunnin, ennen kuin oli lopulta luovutettava ja siirryttävä sisätiloihin.

Piknikviinimme oli raikas ja keväisen kepeä kuiva luomurosé Les Dauphins. Tämä Rhônen alueelta kotoisin oleva rosé on saapunut Alkoihin juuri sopivasti ennen kuuminta pikniksesonkia. Grenache noir ja syrah -rypäleistä tehty viini on väriltään upean lohenpunainen ja maultaan sekä mukavan hapokas että täynnä punaisia marjoja, kuten vadelmaa, punaherukkaa ja metsämansikkaa.

Kierrekorkkiviininä Les Dauphins on luonteva valinta piknikille ja vaikka se on loistava rosé nautittavaksi ihan sellaisenaan, se on myös tarpeeksi ryhdikäs ja vivahteikas maultaan piknikviltin sekalaisten eväiden kumppaniksi. Varsinkin nizzansalaatin kaverina tämä viini pääsi todella oikeuksiinsa!

Les Dauphins roséPiknik käynnistettiin juustoilla, tuoreilla viikunoilla ja viikunahillolla sekä leipomosta haetulla maalaispatongilla.

Siskolla oli huhtikuiselle piknikille oikeaoppinen varustelu: aurinkolasit, huulipunaa sekä rutosti vaatteita. Mutta missä pipo rakas sisko?

Jälkkäriksi Pariisivuoteni hengessä leipomoherkkuja: kahvi-éclaireja sekä vadelmabebe -leivoksia. ♥♥♥

Nizzansalaatti (salade niçoise) on siinä mielessä varsin mielenkiintoinen ruoka, että mielipiteitä sen oikeaoppisesta valmistamisesta on paljon. Raaka-ainelistat vaihtelevat lähteestä riippuen ja samoin myös ohjeistus salaatin oikeaoppisesta tarjoilutavasta. Itse olen sitä mieltä, että nizzansalaatissa on oltava ainakin perunoita, vihreitä papuja, mustia pieniä ranskalaisia oliiveja (mieluiten tietysti Cailletier-lajiketta, joka niçoise -nimelläkin kulkee), kovaksi keitettyä kananmunaa sekä sardellia.

Muiden raaka-aineiden suhteen nizzansalaatti muuttuu tässä keittiössä joka tekokerta hieman. Kirsikkatomaatit, retiisit ja kurkku sopivat minusta nizzansalaattiin hyvin ja usein laitan sekaan myös kaprista. Mikäli käytän tonnikalaa, valitsen öljyyn säilöttyä, MSC-sertifioitua tonnikalaa. Yrteistä lempparini tässä yhteydessä on lehtipersilja, jota salaatissa saakin olla runsaasti! Tykkään myös sekoittaa kastikkeen ja salaatin raaka-aineet kananmunia lukuunottamatta jo ennen tarjoilua yhteen ja jopa hieman murjoa perunoita siinä sekoitellessani rikki. Sievästi segmenteittäin lautaselle aseteltua nizzansalaattia ei siis minun tekemänäni tulla näkemään 😉

nizzansalaatti

Nizzansalaatti

4:lle

500 g kiinteitä perunoita (esim. siikli) tai uusia perunoita

200 g vihreitä papuja

200 g kirsikkatomaatteja

4-6 kananmunaa

ruukku lehtipersiljaa

¾ salottisipulia ohuina renkaina

n. 50 g öljyyn säilöttyä sardellia valutettuna (1 pieni purkillinen)

1 purkki öljyyn säilöttyä MSC-serftifikoitua tonnikalaa

n. 2 dl pieniä tummia oliiveja (mieluiten ranskalaisia niçoise-oliiveja)

mustapippuria

Keitä perunat kypsiksi ja anna kosteuden haihtua niistä. Voit kuoria perunat mikäli haluat, mutta varsinkaan uusia perunoita en ainakaan itse lähtisi kuorimaan. Puolita pienet perunat ja jaa vähän isommat neljään osaan. Keitä vihreät pavut niin, että ne ovat juuri ja juuri kypsiä – kolmisen minuuttia kiehuvassa vedessä siis riittää. Huuhdo pavut sitten kylmällä vedellä jottei kypsyminen enää jatku.

Keitä myös kananmunat – niiden olisi hyvä olla lähes kovaksi keitettyjä tätä salaattia varten. Itse keitän munat tämän ohjeen tapaan laittamalla ne kylmään veteen, nostamalla lämpötilan kiehumispisteeseen, ottamalla kattilan liedeltä ja laittamalla kannen päälle. Ajastin napsautetaan tuossa vaiheessa seitsemään minuuttiin, jonka jälkeen munat säikäytetään jääkylmällä vedellä ja kuoritaan.

Puolita sitten kirsikkatomaatit ja valuta anjovikset (säilytä öljy salaatinkastiketta varten), oliivit sekä tonnikala. Silppua persiljan varret. Valmista kastike (ohje seuraavana) ja sekoita se vielä lämpimiin perunoihin. Lisää sekaan tonnikala, oliivit, sipuli, persiljanvarret, vihreät pavut, kirsikkatomaatit sekä sardellit. Säästä kuitenkin muutama sardelli salaatinkastikkeeseen. Sekoita huolella ja mausta salaatti vielä pippurilla. Laita nizzansalaatti maustumaan kylmään ainakin tunniksi ennen tarjoilua, jotta kastikkeen maut imeytyvät raaka-aineisiin kunnolla.

nizzansalaatti

nizzansalaattiSaanko esitellä: nizzansalaattipurkki!

Pakkasin itse salaatin piknikiä varten isoon lasipurkkiin ja persiljan lehdet sekä kovaksi keitetyt kananmunat omiin purnukoihinsa. Munat kannattaa minusta lisätä lautaselle vasta tarjoillessa, jotteivat ne muhjuunnu salaatin sekaan pikniklokaatioon kuljetettaessa. Persiljan pakkaan erikseen, jottei se pääse nuupahtamaan. Annokset voi kotioloissa tietysti koota suoraan lautasille tai isoon tarjoilustiaan ja asetella tarjolle juuri niin kuin itse haluaa 🙂

Nizzansalaattiin käyttämäni kastikkeen ydin on vanhanajan Dijon-sinappi, eli se sellainen, jossa sinapinsiemenet ovat kokonaisina. Rakastuin tuohon sinappiin Pariisinvuotenani, ja se sopii minusta nizzansalaattiin loistavasti. Sitruunamehun sijasta kastikkeeseen voi käyttää myös valkoviinietikkaa tai miksei myös yhdistelmää kummastakin! Pääasia, että kastikkeessa on kunnolla hapokkuutta, kun salaatti on muuten melko öljyinen sardelleineen, oliiveineen ja tonnikaloineen.

Salaatinkastike nizzansalaatille:

2 rkl moutarde de Dijon à l’ancienne

¼ dl oliiviöljyä

¼ dl sardellien säilöntäöljyä

½ dl sitruunamehua (puolikas iso sitruuna)

1 rkl sokeria

pienenpieni valkosipulin kynsi

¼ hyvin pieneksi silputtua salottisipulia

muutama öljyyn säilötty sardellifile

(½ tl suolaa)

Sekoita vanhanajan sinappi, molemmat öljyt, sitruunanmehu ja sokeri yhteen ja raasta sekaan yksi pikkuinen valkosipulinkynsi. Leikkaa sipulin neljännes sekä sardellifileet hyvin pieneksi silpuksi ja sekoita molemmat sitten kastikkeeseen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa tai vielä hieman sitruunaa. Sekoita kastike sitten vielä lämpimiin perunoihin ja muihin salaatin raaka-aineisiin (miinus munat ja persiljan lehdet) ja jätä maustumaan jääkaappiin mieluusti ainakin tunniksi.

Sissi-sisko…

…ja sen sissi-sisko. Ens keväänä tämä nerokas idea voidaan ehkä kuitenkin toteuttaa vasta joskus toukokuun puolella.

Ps. Myös Viena.K on ollut ranskalaisissa tunnelmissa tämän saman viinin äärellä!


Koska kyseessä on alkoholiyhteistyö, en voi Valviran ohjeistuksen mukaan hyväksyä alkoholia koskevia kommentteja. Muut ajatukset ovat kuitenkin varsin tervetulleita!

111 views

Tamagoyaki / dashimaki tamago (aka munakasrulla lohella)

Tamagoyaki / dashimaki tamago (aka munakasrulla lohella)

tamagoyaki

Aamiaiseni tänään: japanilaistyyppinen munakasrulla eli tamagoyaki. Tamagoyaki on monelle varmaan tuttu herkku sushiravintoloista, joissa sitä usein näkee kylmänä viipaleena nigirin päällä. Tämä aromikas munakas on kuitenkin todella ihanaa myös vastapaistettuna: kuohkeaa, kosteaa ja pehmoista! Sen maku on ihanan suolaisenmakea, eikä ainakaan kaltaiseni munahullu sitä voi vastustaa.

Kaikkein herkullisimman tamagoyakin tekemisessä on kuitenkin muutama kommervenkki, joka on hyvä tietää, mikäli haluaa säästää hermoja, aikaa ja munia. Tämä munakashan paistetaan ohut kerros kerrallaan, jotka sitten rullataan uusien kerrosten sisään. Oikea paistotekniikka on tärkeä, muuten lopputulos muistuttaa enemmän kuivaksi jäänyttä kääretorttua kuin pehmoista ja kosteaa pumpulipilveä.

Minulla on kuitenkin käytössä nykyään kikka, jolla saan munakkaani onnistumaan poikkeuksetta! Olen ollut keinosta niin fiiliksissä, että tamagoyakista on tullut keittiöni luottoruoka, jota laitetaan, kun pitää saada aikaan helposti ja nopeasti aamupalaa, välipalaa tai iltapalaa. Niinkuin tänään 🙂

dashimaki tamago

Perinteisen tamagoyakin tekemiseen tarvitset pienen pinnoitetun suorakaiteenmuotoisen munakaspannun – jollaisen itse ostin Japanin matkaltani alle kympillä (!) – mutta pieni pyöreä teflonpannu toimii toki myös. Paino on kuitenkin sanalla pieni ja sen pinnoitteen pitää tietysti olla oikeasti tarttumaton!

Tamagoyaki maustetaan soijalla ja mirinkastikkeella suolaisenmakeaksi, mutta vielä herkullisempaa se on omasta mielestäni, kun munakasseokseen lisää hieman dashilientä ♥ Dashia käyttäessä munakkaan nimi on dashimaki tamago. Vaikka siinä maku on perustamagoyakia vielä syvempi, nesteen määrän kasvaminen munakasseoksessa tekee sen paistamisesta ja rullaamisesta tietysti hieman vaikeampaa.

tamagoyaki

Tässä kohtaa apuun astuu onneksi norilevä! Kaivellessani netistä vinkkejä tämän herkun paistamiseen huomasin ohjeen, jossa käärittiin norilevää kerrosten väliin. Varsinkin ohuempaa dashilla maustettua munakasseosta rullatessa homma helpottuu, kun ensimmäisiä, kaikkein hauraimpia munakaskerroksia on tukemassa norilevän palanen. Lisäksi nori tietysti maustaa munakasta ihanasti.

Ideasta inspiroituneena käärin nykyään koko munakkaan vielä lopuksi norilevään. Sen ansioista ei ole niin nuukaa, jos munakkaan pinta jää röpelöksi, tai jos johonkin tulee repeämä – sellaiset kun eivät näy norileväkerroksen alta. Lisäksi munakkaan ei tarvitse olla vastapaistettuna täydellisen muotoinen, lämpimän tamagoyakin saa nimittäin muotoiltua norilevän sisällä juuri sen muotoiseksi kuin haluaa 🙂

dashimaki tamago

Dashimaki tamago / tamagoyaki 1-2:lle

Munakasseokseen:

3 luomumunaa

(2-3 rkl dashia mikäli teet dashimaki tamagoa)

1-2 tl soijaa

1-2 tl miriniä (voit korvata ripauksella sokeria)

ripaus suolaa

n. 2 rkl öljyä paistamiseen

Täytteeksi:

2 norileväarkkia

sekä halutessasi:

n. 50 g soijakastikkeella maustettua lohifilettä tai muutama viipale kylmäsavulohta

pieni nippu ruohosipulia

Mikäli haluat täyttää munakkaan lohella, aloita valmistelemalla se: leikkaa nahaton filee munakaspannusi pituiseksi, noin reilun sentin kokoiseksi pitkäksi palaksi. Hiero palan pintaan soijaa ja jätä se odottamaan paistovuoroaan. Vaihtoehtoisesti voit käyttää munakkaassa kylmäsavulohta, jolle ei sitten tarvitsekaan tehdäkään mitään!

Riko munat kaatonokalliseen kulhoon ja lisää sekaan dashi (jos käytät sitä), soija, mirin sekä ripaus suolaa. Sekoita niin, että munien rakenne rikkoutuu. Varo kuitenkin vaahdottamasta seosta yhtään!

Öljyä munakaspannu kevyesti ja kuumenna se keskilämmölle. Pidä pannun vieressä joko pientä pullasutia, jolla voit lisätä pannuun öljyä kerrosten välissä, tai kastele talouspaperi öljyyn ja käytä sitä öljyämiseen. Kun pannu on kuuma, lisää sinne hyvin ohut kerros munakasseosta ja paista vain sen aikaa, että seos hyytyy pohjasta. Mikäli munakkaan pintaan syntyy kuplia, töki ne rikki esim. syömäpuikolla.

Mikäli käytät lohta, lisää se munakaspannun yhteen reunaan ja ala käärimään sitä varovasti munakkaaseen. Ei haittaa, vaikka tässä vaiheessa munakas menisi vähän ruttuun eikä rullautuisi suosiolla – tämä osa jää rullan keskelle piiloon.

Mikäli et käytä lohta, siirry ohjeen seuraavaan kohtaan.

Kuten näkyy, se eka rullaus on haastavin. Loppua kohti homma helpottaa!

Kun olet saanut lohen ja munakkaan kieritettyä pannun toiseen reunaan, öljyä pannua taas hieman ja lisää sen tyhjäksi jääneeseen osaan taas ohut kerros munakasseosta. Paista vain se aikaa, että seos hyytyy pohjasta ja aseta munakaskerroksen päälle sitten sopivan kokoiseksi leikattu pala norilevää. Rullaa lohi-munakasrulla norilevällä peitetyn munakkaan yli takaisin aloitusreunaan. Norilevä auttaa rullaamisessa ja maustaa munakasta kivasti. Mikäli et käytä lohta rullan sisällä, rullaa norilevä jo ensimmäiseen kerrokseen.

Lisää pannuun taas hieman öljyä sekä ohut kerros munakasta. Kääri tällä kertaa rullaan halutessasi pieni sopivan pituinen nippu ruohosipulia. Jatka sitten munakkaan rullaamista ja ohuen uuden kerroksen paistamista, kunnes kaikki munaseos on käytetty. Riko pintaan mahdollisesti syntyviä kuplia sitä mukaa kun ne yrittävät siihen ilmestyä. Ensimmäisten kerrosten jälkeen rullaaminen helpottuu jo huomattavasti, joten älä lannistu 🙂

Voit lisätä johonkin väliin vielä toisen tai miksei kolmannenkin kerroksen norilevää, mikäli rullaaminen tuntuu hankalalta. Älä kuitenkaan stressaa vaikka rulla olisi hieman kömpelön näköinen, tai vaikka sen pinta olisi hieman rikki – sehän kääritään lopuksi vielä norilevään piiloon!

Huom! Pyri rullaamaan munakas aina ennen kuin kerros on täysin hyytynyt, jotta saat munakkaaseen ihanan pehmeän ja mehevän koostumuksen. Nopeus on tässä siis valttia!

Nosta valmis rulla noriarkin päälle ja rullaa munakas levään tiukasti. Voit muotoilla lämmintä munakasta bambumaton tai kelmun avulla haluamaasi muotoon. Itse tykkään muotoilla sen usein kulmikkaaksi palkiksi. Paloittele vielä lämmin rulla reilun sentin paksuisiksi viipaleiksi ja tarjoile soijan kera. Wasabihullu laittaa tarjolle myös nokareen wasabia soijaan sekoitettavaksi.

Munakkaan voi kuitenkin myös jättää jäähtymään maton sisään ja tarjoilla sen kylmänä, jolloin sen maut korostuvat vähän eri tavalla. Voit myös säilyttää kelmutettua munakasrullaa seuraavaan päivään asti jääkaapissa. Se on siis aika kätevä ruoka esim. kiireisiin aamuihin tai vaivattomalle brunssille, puhumattakaan eväsretkille tai lounasevääksi. Iltapalan, välipalan sekä munahulluuden taisinkin mainita jo jutun alussa…

Ps. voit käyttää paistamiseen myös pientä pyöreää paistinpannua. Huomioi kuitenkin, että tällöin munakasrulla jää todennäköisesti ohuemmaksi, pannu kun on pinta-alaltaan suurempi. Saadaksesi paksun rullan aikaiseksi myös pyöreällä pannulla, kannattaa munakasseosta tehdä isompi määrä.

154 views

Janoisena Japanissa 1/2

Janoisena Japanissa 1/2

Tiedättekö sen tunteen, kun on matkustanut lähemmäs vuorokauden ja lopulta pääsee määränpäähän … ja saa ensimmisen kylmän oluen kätösiinsä? Se se vasta on ihanaa. Japanin ollessa määränpäänä, ensimmäinen käteen osuva olut on todennäköisesti Asahi. Asahin Super Drytä ei Japanin matkalla taida oikein voida välttääkään – mikä sopi minulle edelläkuvailemassani tilanteessa paremmin kuin hyvin, sellainen vetinen janojuomahan tuo lagerhan nyt on!

Hupsista. Taisin hypätä suoraan asiaan. Uusille lukijoille selvennykseksi, että lensimme siis kumppanini Juuson kanssa Osakaan joulun alla vajaaksi kahdeksi viikoksi. Matkamme oli kaukana Japanin kiertomatkasta, pysyimme nimittäin visusti Honshū-saaren eteläpuoliskolla: Osakassa, Tokiossa ja Kiotossa, kuten varmaan useimmat ensikertalaiset Japaniin lähtiessään. Minkälaisesta tahansa Japaninmatkasta olimme kumpikin tahoillamme haaveilleet jo yli kymmenen vuotta, joten voitte ehkä kuvitella sen oloni, kun lopulta istuin Osakassa, sushibaarissa, kylmä Asahi nenäni alla? Ei sitä osaa kuvailla.

Ensimmäinen ateria Osakassa: sushia ja Asahia. Samalla tuli maistettua elämäni ensimmäinen uni eli merisiili, johon jäinkin heti koukkuun. Huh mitä herkkua!

Matka oli liiottelematta elämäni paras. Se oli täydellinen irtiotto arjesta ja todellinen herkuttelijan unelmaloma! Jotenkin reissu oli suorastaan niin onnistunut, että minun on ollut vaikeaa alkaa kertomaan siitä täällä blogissa. Mistä aloittaa, kun on niin paljon kerrottavaa? Ja miten parhaiten välittää muille kaikki kokemani elämykset? Miten niitä kuvailisi niin, että tekee niille oikeutta?

Loma teki siinä mielessä tehtävänsä vähän liiankin hyvin, että blogin kirjoittaminen tuntuu yhtäkkiä kovin vaikealta!

Lopulta totesin, että on parasta vain aloittaa kirjoittaminen, eikä jahkailla ikuisuuksiin mitä kirjoittaisi ja mistä aiheesta aloittaisi. Niinpä aloitan nyt matkan alusta, ja kuten jo kerroin, tuolloin alussa mielessä pyöri kovasti kylmä olut. Kerron teille siis matkastamme olutnäkökulmasta. Tiedän, ettei se varmasti ole ihan kaikkien ensisijainen kiinnostuksenkohde, mutta enköhän minä tässä vauhtiin päästyäni pääse lopulta niihin ruokaraportteihinkin 🙂 ja niitä sitten riittää. Kyllästymiseen saakka. Ensimmäisen matkan inspiroiman reseptinhän jo sentään julkasin ja lisää on tulossa niitäkin!

Far Yeast Brewingin Tatsuya Oshiro piti meistä, paikalle heidän yllätykseksekseen pöllähtäneistä turisteista superhyvää huolta. Arigato Tatsuya!

Erityisesti Kagua Rouge (keskellä) oli mieleeni: tätä vahvaa, makean maltaista, yrttistä ja pippurista kauniin punaista olutta toivoisin löytäväni vähän kotia lähempääkin.

Kuten matkoilla monesti käy, ihka ensimminen etappimme oli täysi susi – Namban ostoskeskushelvetin ”Craft Beer Bar” osoittautui pettymykseksi niin oluiden, kuin ruokienkin osalta. Mitäänsanomatonta ja kallista, kiitos ei! Siitä opittiin hyvä läksy: ”craft beer” ei välttämättä tarkoita Japanissakaan aina laatua. Ei pitäisi olla yllättynyt, eihän se niin ole täälläkään.

Onneksi olin selvitellyt olutpaikkoja etukäteen enemmänkin, joten virhettä oli helppo lähteä reippaasti korjaamaan. Seuraava osoitteemme, JR Namba -aseman takaisella kadulla piilotteleva Smokehouse Ape, vaikuttikin huomattavasti lupaavammalta! Mitä Google ei minulle tosin ollut kertonut, oli että kyseinen paikka oli suljettu pysyvästi. Onni onnettomuudessa, sillä siellä majaili parhaillaan kuitenkin Tokiolaisen pienpanimon, Far Yeast Brewingin Pop Up olutbaari! Mikä tsägä!

Vietimme loppuillan tuossa viihtyisässä pikkubaarissa (harmi että se on suljettu!) maistellen kutakuinkin koko pop upin valikoiman läpi. Tykästyin erityisesti kepeän raikkaaseen ja trooppisen hedelmäiseen Far Yeast FINAL CUT Session Aleen, sekä panimon vahvoihin belgioluisiin: yuzulla maustettuun Kagua Blanciin ja shansopippurilla maustettuun Kagua Rougeen. Illan lopuksi saimme pop upin vetäjältä Tatsyualta myös suosittelun hänen suosikkiolutbaaristaan Tokiossa – kullanarvoinen vinkki, jos nyt verrataan näihin kahteen ensimmäiseen guuglailuni tulokseen 🙂

Ensimmäinen päivämme Tokiossa osui Keisarin syntymäpäivälle, joka on pyhäpäivä, joten suuntasimme aina takuuvarmasti auki olevaan nörttitaivaaseen Akihabaraan. Suunnitelmissa oli kaikenlainen shoppailu kellon ostamisesta uuden kameran hankintaan, mutta loppujen lopuksi taisimme viettää eniten aikaa kahdeksankerroksisessa manga- ja animekaupassa Mandarakessa.

Akihabarasta kävelimme iltapäivällä sen itäiseen naapurikaupunginosaan Ryōgokuun oluelle. Siellä sijaitsevaa Popeyetä minulle suositteli Tempel Brygghusin Arvid, mutta eipä se olisi varmaan guuglailututkastani jäänyt ulos muutenkaan: kyseinen baari taitaa olla lähes legendan asemassa Tokion olutskenessä. Popeyessä on 70 olutta hanassa ja suurin osa niistä on paikallisia oluita.

Me emme lähteneet testaamaan ihan jokaista hanaa – sentään – vaan tyydyimme vaatimattomasti sellaiseen kymmenen oluen maistelusettiin. Musta-valkoisiin pukeutunut, asiantunteva ja ystävällinen henkilökunta osasi hieman englantiakin, mikä oli kiva juttu. Parhaillaan meneillään oli happy hour, minkä ansiosta pöytään ilmestyi myös muutama lautasellinen ilmaista ruokaa 🙂

Ilmainen ruoka on aina iloinen asia, mutta en minä Popeyeen takaisin suuntaisi ruuan perässä. Japanilaisista oluista kiinnostuneille paikkaa sen sijaan kyllä suosittelisin – moista valikoimaa ei taida ihan missä tahansa ollakaan. Maistelusettimme mieleenpainuvimmat oluet olivat savuisen raikas Fujizakura Heights Rauch sekä paahteinen ja kitkerän suklainen Brimmer Brewingin Porter. VBA-kisoissa Japanin parhaan savuoluen 2016 -tittelin voittanut rauch kolahti erityisesti minulle, ehkä samasta syystä miksi se ei maistunut Juusolle: se oli vähän kuin nestemäistä palvikinkkua. Nam!

Koska ilta oli tuossa vaiheessa vasta nuori, jatkoimme matkaamme metrolla Shibuyaan. Sinne päästyämme totesimme, että kerranhan täällä vaan ollaan, eikä meitä vielä väsytä, joten päätimme etsiä käsiimme vielä Tatsyuan suositteleman baarin, Watering Holen. Shibuyasta ei ole sinne hurjan pitkä matka, joten kävelimme määränpäähämme, kiertäen samalla Harajukun söpöjä pikkukujia (jossa ilmeisesti pyhäpäivän vuoksi suurin osa kivan oloisista putiikeista oli valitettavasti suljettuna).

Watering Hole sijaitsee hieman Shinjukun eteläpuolella pilvenpiirtäjien varjossa. Popeyessä ei länkkäreitä visiitillämme näkynyt, mutta täällä meistä koostui lähes puolet asiakaskunnasta. Olutvalikoimasta löytyi tuttuja eurooppalaisia herkkuja Mikkelleristä Loverbeeriin, hieman tuntemattomampia jenkkioluita, sekä mukavasti myös paikallisia oluita – Far Yeast Brewing mukaanlukien.

 

Neljän oluen maistelusetti + jälkiruuaksi maistettu viides olut, erinomainen annos curry udoneita sekä Juuson ahmaisema ”paras burgeri pitkään aikaan” kustansi n. 35 euroa, mikä ei mielestäni ole lainkaan paha hinta moisesta setistä viihtyisässä ja hauskassa pikku baarissa.

Erityispisteet tällä maistelukierroksella keräsi Sankt Gallen Breweryn Shonan Gold, raikas, sitruksinen hedelmäolut, joka tuossa vaiheessa varsin pitkää päivää virkisti juuri mukavasti. Päivän paras olut se ei kuitenkaan ollut, sen tittelin keräsi supermausteinen Ballast Pointin Indra Kunindra. Curry stout ja curry udon, match made in heaven!

Ja tähän päättyy olutmatkakertomukseni ensimmäinen osa. Voin varoittaa jo ennalta, että kakkososassa hehkutan armottomasti pienintä ja suloisinta olutbaaria, jossa olen koskaan vieraillut. Lisäksi tiedossa on lähestulkoon sensuroimaton minikuvaraportti joulupäivämme illasta … joka kului tietysti Shibuyassa karaokea lauleskellen. Jep, jep, oli kyllä ensiluokkainen joulu!

71 views