Makkara-leipävanukasta + eräänlainen kiitosten päivä

by Juulia 26 Comments
Makkara-leipävanukasta + eräänlainen kiitosten päivä

”Kiitospäivä”. Eräänlaista sellaista tuli tässä vietettyä, vaikken suoraan amerikkalaisesta kulttuurista ja historiasta kopioituja juhlapäiviä varsinaisesti fanitakaan. Positiivisiin asioihin keskittyminen ja läheisten kanssa ajan viettäminen ei kuitenkaan ole koskaan huono idea, ainakaan, jos sen tekee omalla tavallaan pyrkimättä imitoimaan jotain telkusta tai leffoista näkemäänsä.

Ruokakulttuurista aktiivisesti kiinnostuneena ihmisenä minun on kuitenkin vaikea väittää, etten olisi hieman utelias siitä perinteisestä amerikkalaisesta kiitospäivän ateriasta. Kokonaista kalkkunaa en sentään haaveile paistavani, mutta kurpitsapiirasta on kyllä tullut tehtyä ja erityisesti olen viehättynyt kalkkunan kumppanista, stuffingista.

Stuffingia, eli ”täytettä” ei nimestään huolimatta yleensä tarjoilla kalkkunan sisältä, vaan sen lisukkeena – tai näin olen eri lähteiden perusteella ainakin ymmärtänyt. Stuffingin pääraaka-aine on hieman kuivahtanut leipä, jota ryyditetään erilaisilla yrteillä, kuivatuilla hedelmillä tai marjoilla, pähkinöillä ja makkaralla. Sitten seos kostutetaan kananmuna-liemiseoksella ja herkku paisteaan kullanrapeaksi uunissa. Lopputulos on vähän kuin suolainen leipävanukas – ja sellainen kuulostaa niin hyvältä!

Tämä lautasellinen amerikkalaista ruokaperinnettä on tervetullut kotiini milloin vaan.

Olen tässä pohtinut keinoja tuoda jokaiseen päivään hieman kiitosta: keskittyä negatiivisten asioiden sijasta positiivisiin. Olen nimittäin potenut melko eeppistä syysflunssaa yli kolme viikkoa ja siinä ohessa kärsinyt uniongelmista – ei siis ehkä ihme, että olen jumahtanut negatiivisten ajatusten kehään, josta ei ihan niin helpolla sitten irrotakaan. Arjesta selviytyminen puolikuntoisena ja univajeessa aiheuttaa stressiä, eikä tämä iänikuinen kotona kököttäminenkään ole omiaan nostamaan mielialaa. On ikävä ystäviä ja sitä, että voi ja jaksaa töiden jälkeen tehdä muutakin kuin tuijottaa Netflixiä kotisohvalla.

Aktiivisen roolin ottaminen oman mielialan kohottamisen suhteen on kyllä helpommin sanottu kuin tehty; huono fyysinen olo ja väsymys kun ruokkii huonoa mieltä. Tilanteeseen lopulta sisuunnuttuani päätin kuitenkin mm. kieltää itseltäni kaikenlaisen valittamisen, itseni mollaamisen ja ikävien asioiden turhan vatvomisen. Tosiasiassahan elämässäni on rutosti kiitoksen aihetta: olen pääasiallisesti terve, minulla on kaunis oma koti, olen kutsumusammatissani, toimeentuloni on turvattu, saan ja voin toteuttaa luovaa puoltani tämän blogin kautta, ja mikä tärkeintä – olen löytänyt elämänkumppanini. Voiko elämältä oikein enempää pyytää?

Jokapäiväisen kiitoksen aihe numero 1: ♥

Edellämainittujen syvällisten mietteiden lisäksi olen pohtinut hälyttävissä määrin stuffingia. Kokkailin sellaista nimittäin viime viikolla – tai no, minä kutsun aikaansaannostani mieluummin makkara-leipävanukkaksi, kun en ole ihan varma millaista se stuffing pitäisi oikeasti olla – ja se oli aivan käsittämättömän hyvää. Sitä pitikin sitten tehdä heti perään toisenkin kerran. Stuffing-tulkinnassani on kaikkea ihanaa: chilimakkaraa, herkkusieniä, voissa haudutettua purjoa, pekaanipähkinöitä, kuivattuja karpaloita, hunajaolutta sekä cheddaria – mmmmm…

Lautasellista lusikoidessani huomasin myös, että positiivisten ajatusten ja kiitollisuuden lisääminen arkeen on huomattavasti helpompaa, kun nenän alla on keko tätä herkkua!

Makkara-leipävanukas 4:lle

200 g kuivahtanutta maalaisleipää tms.

200 g raakamakkaraa (esim. Harjun Makkaratehtaan 7 chilin makkara)

yhden purjosipulin valkoinen osa

8 herkkusientä

2 valkosipulin kynttä

50 g voita

30 g kuivattuja karpaloita

50 g pekaanipähkinöitä

150 g vahvaa cheddarjuustoa

2 kananmunaa

3 dl maitoa

2½ dl hunajaista vaalea olutta, jossa matala IBU/EBU (esim. Stallhagenin Honungöl)

1 tl suolaa

1 tl timjamia

reilusti mustapippuria

1 tl chilihiutaleita

puoli ruukkua salviaa + 1 rkl oliiviöljyä

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Kuutioi kuivahtanut leipä parin sentin kuutioiksi. Sekoita kananmunat, maito, olut, suola, timjami, pippuri ja chili huolella isossa kulhossa ja upota sitten leipäkuutiot nesteeseen. Jätä seos muhimaan sillävälin kun valmistelet leipävanukkaan muut osat.

Viipaloi herkkusienet ja purjon valkoinen osa sekä valkosipulin kynnet. Sulata paistinpannulla voi ja kuullota sieniä ja sipuleita, kunnes ne pehmenevät. Jätä seos hieman jäähtymään.

Purista raakamakkara kuorestaan pieninä nokareina leipäkuutioseoksen mukaan. Lisää sekaan myös hieman pienemmäksi rouhittu pekaanipähkinä sekä kuivattu karpalo. Raasta cheddar isolla terällä ja sekoita myös se kulhoon, jätä kuitenkin kourallinen juustoraastetta pinnan kuorruttamiseen. Lisää seokseen lopuksi hieman jäähtyneet herkkusienet ja sipulit.

Sekoita huolella. Kun neste on imeytynyt lähes kokonaan leipäkuutioihin, voit kaataa seoksen voideltuun syvään uunivuokaan – tai neljään annosvuokaan. Kuorruta seos vielä juustoraasteella ja lykkää sitten vuoka/vuoat uunin keskitasolle. Paistele leipävanukasta n. 30 minuuttia (annosvuuille riittää hieman lyhyempikin aika) ja anna sen vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Tarjoilua varten paista salvianlehtiä rapeaksi öljyssä ja koristele/mausta leipävanukas niillä. Voit myös silputa osan salvianlehdistä vanukkaan sekaan.

Ps. Kiitospäivää vietetään Amerikassa joka marraskuun neljäs torstai. Vaikkei samaan päivämäärään lähtisi omaa perinnettä juurruttamaan, täytyy kyllä sanoa, että marraskuu ei ole lainkaan huono ajankohta yleiselle mielialan kohottamiselle… vai mitä mieltä te olette?

120 views

Arjen pelastus: mustakaali-makkararibollita

by Juulia 4 Comments
Arjen pelastus: mustakaali-makkararibollita

Ribollita pelasti mun viime viikon. Ihan tosi! Keitin nimittäin sunnuntaina valtavan kattilallisen ribollitaa, eli perinteistä toskanalaista kasviskeittoa ja sitä riittikin sitten useamman superkiireisen päivän pelastajaksi viikon varrella.

Normaalisti en niin innostu saman aterian syömisestä peräkkäisinä päivinä (saatikka vielä useampina peräkkäisinä päivinä), mutta ribollitan maku vain paranee uudelleenlämmitettäessä. Keiton nimikin tarkoittaa uudelleenkiehauttamista! Pitkien ja energiasyöppöjen työpäivien päätteeksi kulhollinen ribollitaa lohduttaa sitäpaitsi melkein kuin äidin halaus, lämmittää melkein kuin heinäkuinen aurinko ja voimistaa melkein kuin hyvin nukutut pitkät yöunet. Siis ainakin melkein, ei nyt sentään ihan. Mitään edellämainituista ei ole ollut kuitenkaan tässä viime aikoina oikein saatavilla, joten ribollita on kelvannut korvikkeeksi enemmän kuin hyvin!

Hei pää pystyyn, kyllä se siitä! Lautasellinen ribollitaa vaan massuun ja johan helpottaa.

Viimeaikoina viikonloppuni ovatkin kuluneet lähinnä työviikoista toipumisen merkeissä; en ole jaksanut poistua kotoa juuri lähikauppaa kauemmas. Poikkeuksena visiitti Stadin Puutarhurin pelloille lehtikaalin itsepoimintaan! Osallistuin vastaavaan tapahtumaan ensimmäistä kertaa viime syksynä ja suosittelen tilaisuutta kokemukseni perusteella lämpimästi kaikille kaltaisilleni lehtikaalifaneille. Mukaansa pellolta saa kerätä ison muovipussillisen lehti- ja mustakaalia 12 € passeliin hintaan, eikä kukaan ole kyttäämässä kuinka tiukkaan sen kassin sulloo. Pienempi pussillinen maksaa 4 € ja sehän on luomulaatuista supertuoretta lehtikaalia, suoraan pellosta (vieläpä melkein mun takapihalta) – ihanaa!

Aurinkoinen sää oli houkutellut Herttoniemen kartanon takana majailevalle pellolle toissaviikonloppuna reippaasti ahkeria lehti- ja mustakaalimetsän harventajia. Hyvin sitä kaalia sinne silti vielä jäi, jos jotakuta nyt alkoi kaalisavotta houkuttelemaan. Seuraava tilaisuus on lauantaina 15.10. eikä sitä kannata jättää väliin – säistä ja peltoon jäävän kaalin määrästä kun ei koskaan tiedä. Viime vuonna kävin pellolla muistaakseni vielä marraskuun puolella, mutta tänä vuonna tämä kerta voi hyvinkin olla jo viimeinen.

Massiivisen lehti- ja mustakaalikeon lisäksi nappasin pellolta mukaani myös muutaman mehevän maissintähkän (maissihan on suurta herkkuani, jos ette ole sattuneet viime kuukausien lukuisista maissiresepteistä vielä asianlaitaa päättelemään). Olisin tuonut kotiin mieluusti myös muutaman auringonkukan, mutta ne olivat lähes yhtä nuutuneita kuin minäkin 😛 Sitä ainoaa löytämääni vielä nupussaan piilottelevaa pirteää yksilöä en raaskinut katkaista maljakkoon, nauttikoon syksystään siinä!

Hetken valtava keko kahisevaa vihreää luonnon mammonaa jaksoi kotona ilahduttaa, mutta voin kyllä kertoa, että näin suuren lehtikaalisatsin perkaaminen ja pilkkominen pakastimeen ei kauaa hirveästi naurattanut. Aherruksen tuloksista nautitaan kuitenkin vielä monta monituista kertaa ja myöhemmin itseä jaksaa varmasti myös kiitellä siitä, että on vaivautunut silppuamaan kaalin jo etukäteen –  sitä kun on varsin helppo heitellä suoraan pakastimesta jos jonkinlaiseen viritelmään.

Lehtikaalin perkaamisesta ylijääneet lehtiruodit hyödynsin vielä vihermehun raaka-aineena. Pellolta keräämääni mustakaalia ei pakastimeen liiennyt, sillä osa päätyi jo poimimispäivänä sipseiksi (inspiraatio tähän Jotain Maukasta -blogilta, joka taas oli saanut inspiksensä Ravintola Gröniltä), loput siihen sunnuntaiseen ribollitakattilaan.

Ribollitan ihanuus piilee sen edullisuudessa, käytännöllisyydessä ja yksinkertaisuudessa: maukkaasen liemeen voi nimittäin upottaa mitä tahansa vihanneksia ja juureksia, mitä siellä kaapeissa nyt sattuu olemaan. Ruokaisuutta keitto saa vaatimattomista ja edullisista valkoisista pavuista ja lopuksi koko komeus suurustetaan kuivahtaneella leivällä.

Ribollita on siis kutakuinkin täydellistä hävikkiruokaa: kaikenlaiset hylkiöraaka-aineet, nuutuneet sellerinvarret, porkkanat, sipulit ja potut sekä leivän- ja juustonkäntyt muuttuvat simsalabim hävikistä voittajiksi 🙂 Viikon varrella keittoa voi vielä jatkaa uusilla jääkaapin jämillä, tai tuoda siihen vaihtelua lisäämällä sekaan keitettyjä linssejä, jyviä, soseutettuja papuja, pekonia…

Italialaisen keittiön pyhä kolminaisuus eli porkkana, selleri ja sipuli löytyvät tämänkin sopan pohjalta ♥

Mustakaali-makkararibollita 4-6:lle

2-3 sellerin vartta

4-5 valkosipulin kynttä

1 sipuli

1-2 porkkanaa

2 rkl oliiviöljyä

2 ½ l kasvislientä

250 g kirsikkatomaatteja

2-3 jauhoista perunaa

250 g raakamakkaraa (esim. salsicciaa, mulla tällä kertaa varsin epä-italialaista lammaswurstia)

1 tölkki valko- tai voipapuja

n. 300 g mustakaalia

1 tl sekä kuivattua timjamia että rosmariinia

1 tl fenkolin siemeniä

1-2 tl chilihiutaleita

2-3 laakerinlehteä

reilusti vastarouhittua mustapippuria

(suolaa maun mukaan)

Tarjoiluun:

leipää

parmesaania

oliiviöljyä

Silppua sipuli sekä valkosipuli ja kuutioi porkkana sekä sellerinvarret pieniksi kuutioiksi. Kuullota niitä oliiviöljyssä viitisen minuuttia, tai kunnes ne saavat kevyesti väriä ja pehmenevät (eli aloitetaan keiton kokkailu perinteisellä italialaisella soffrittolla).

Lisää kattilaan sitten kasvisliemi, kirsikkatomaatit ja noin kahden sentin paloiksi leikattu kuorittu peruna. Lisää kattilaan kaikki mausteet suolaa lukuunottamatta ja kiehauta liemi. Alenna sitten lämpöä ja keittele soppaa vartin verran eli kunnes perunat ovat kypsiä ja alkavat hajoilla.

Leikkaa mustapavut lehtiruoteineen muutaman sentin viipaleiksi ja lisää ne kattilaan. Huuhtele säilykepavut huolella ja lisää nekin keittoon. Puserra raakamakkara kuorestaan nokareina kevyesti poreilevaan soppaan ja jatka keittämistä vielä kymmenisen minuuttia. Tarkista keiton maut ja lisää tarvittaessa hieman suolaa.

Tarjoile keitto hieman kuivahtaneen leivän kanssa  – leivän voi lisätä halutessaan jo kattilaan, mutta itse tykkään lisätä sen vasta lautaselle, jolloin jokainen voi itse valita sen määrän. Lautaselle voi lorauttaa vielä hyvää oliiviöljyä sekä raastaa muutaman lastun parmesaania.

Tätä keittoa voi soveltaa monella tavalla ihan sen mukaan, mitä kotoa löytyy: pavut voi liottaa ja keittää itse liemessä, kirsikkatomaatit voi vaihtaa säilyketomaatteihin, mustakaalin lehtikaaliin, valkokaaliin tai vaikka savoykaaliin. Soffritoa en kuitenkaan jättäisi pohjalta pois, enkä oikestaan papujakaan, vaikkei niiden valkoisia ehkä pakko sentään ole olla.

Mikä kuitenkin on mielestäni on tärkeintä, on keiton rikastaminen ja suurustaminen kuivahtaneella leivällä. Meillä se tehtiin kuvauspäivänä valkosipulin kanssa rapeaksi paistetuilla kauraleivän muruilla (kuvassa), mutta vielä paremmaksi osoittautui seuraavan päivän oivallus: paistettu kerrosjuustoleipä (ei kuvassa, nyyh)! Paistettu kerrosjuustovoileipä ei taida kovin perinteinen lisuke ribollitalle olla, mutta perinteitä voi onneksi pistää uusiksi.

Juustoleivän valmistus kahdelle menee kutakuinkin näin: voitele kaksi upeaa ison juureen leivotun maalaisleivän siivua molemmin puolin (!) ja paahda ne ensin yhdeltä puolelta paistinpannussa. Käännä paahdetut puolet ylöspäin ja kasaa toiselle leivälle rutosti juustoa (meillä se oli tällä kerralla vahvaa cheddaria). Nosta toinen leipä paahdettu puoli juustoa päin kanneksi ja paista tämä ihanuus molemmin puolin kullanruskeaksi. Halkaise leipä kahteen osaan ja tarjoile keiton kaverina.

Tuota valuvaa ja dekadenttia herkkua oli poikkeuksellisen ihanaa dipata siihen soppaanja kyllä kuulkaa katosi työstressi mielestä hetkeksi.

433 views

Toinen aamiainen (aka hobittileipä)

by Juulia 0 Comments
Toinen aamiainen (aka hobittileipä)

Mikä on lomassa parasta?

A) pitkään koisiminen

B) toinen aamiainen

Olen ilmeisesti aikuistunut, sillä en oikein millään enää saa itseäni nukkumaan yli puolen päivän – en edes lomalla. Kaukana ovat ne ajat, kun uinuin tyytyväisesti iltapäivän puolelle; yli 20 tunnen unosetkaan eivät olleet mitenkään harvinaisuus. Tätä nykyä saan olla tyytyväinen, jos saan edes sen seitsemän tuntia kasaan, enkä heräile aamuyöstä kukkumaan.

Muistan, kuinka teininä ihmettelin isovanhempieni päivärytmiä – he kun heräsivät harva se päivä ennen kuutta. Nyt se on sitten ruvennut näyttämään siltä, että siihen suuntaan olen itsekin menossa, vaikka iltaisin en mene nukkumaan yhtään sen aiempaa kuin ennenkään.

Uniongelmista stressaaminen ei niitä ainakaan paranna, joten olen päättänyt nähdä tilanteeni positiiviselta kannalta: aikaisin herääminen aikaansaa tarpeen toiselle aamiaiselle!

Jos herään loma-aamuna ennen kahdeksaa, vaikka herätyskello olisi laitettu optimistisesti soimaan yhdeltätoista, keitän kupin kahvia, avaan purkin Bulgarian jugurttia ja kömmähdän takaisin sänkyyn katselemaan jakson pari jotain puoliaivoiselle tilalle sopivaa hömppää (RuPaul’s Drag Racelle iso kimaltava peukku). Niihin aikoihin kun se herätys lopulta pirahtaa, olen yleensä jo suoriutunut keittiöön vääntämään toista aamiaista.

Tänään latasin lautaselleni hobiteillekin varmasti maistuvan kekosen juustoa, herkkusieniä ja uppomunaa …  ja johan alkoi taas päivä hymyilemään!

Hobittileipä

1 luomukananmuna

n. 2 tl valkoviinietikkaa

1 viipale hyvää paahtoleipää (esim. Coquus juureen leivottu hunajapaahtis)

3-4 viipaletta hyvää vahvaa juustoa (täällä tänään Appenzeller Extraa)

1 kevätsipuli

4-5 ruskeaa herkkusientä

nokare voita

suolaa, vastarouhittua mustapippuria

Viipaloi sienet ja laita ne paistinpannuun ruskistumaan voinokareen kera. Paistele sieniä kullanruskeiksi, ja lisää pannulle sitten viipaloitu kevätsipuli (jätä hieman vihreää osaa leivän viimeistelyyn). Paista vielä hetki, ja tee sitten pannun keskelle tilaa paahtoleivälle. Anna leivän paistua rapeaksi yhdeltä puolelta ja käännä se. Viipaloi leivälle juustoa ja käännä liedeltä lämpö pois. Jätä juusto sulamaan lämpimälle leivälle.

Valmista sitten uppomuna. Kiehauta kattilassa reilusti vettä. Kun vesi poreilee, lisää siihen etikka. Pyöräytä kauhalla veteen pyörre ja riko kattilaan yksi muna – sen voi laskea veteen kauhalla, jos hirvittää rikkoa muna suoraan veteen. Pyörre saa munan valkuaisen kiertymään (ainakin enimmäkseen) keltuaisen ympärille. Veden kuuluu poreilla, muttei kiehua kuitenkaan liian kovaa – muutoin muna hajoaa veteen. Kypsennä munaa n. neljä minuuttia, jolloin keltuainen jää ihanan pehmeäksi ja valuvaksi, nosta muna sitten vedestä reikäkauhalla.

Kokoa leivälle herkkusienet sekä uppomuna, rouhi päälle sitten reilusti mustapippuria ja ripaus suolaa. Silppua vielä kevätsipulin vihreää vartta koko komeuden päälle – sitten ei muuta kuin ääntä kohti!

Ps. Toinen aamiainen maistuu minulle niin hyvin, että tarkistan välillä, kasvaako jalkapohjissani jo karvaa. Ei – ainakaan vielä – mutta olen silti aika varma, että olen pituudestani huolimatta hobittien sukua 😉

72 views

Leipävanukasta ja karhunvatukoita

by Juulia 0 Comments
Leipävanukasta ja karhunvatukoita
SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Sunnuntai. Rankka viikko takana, rankempi edessä – arvaatte varmaan mitä se tarkoittaa? Lohturuokaa, tietenkin. Useimmat lohturuokani ovat suolaisia, mutta onpahan niitä muutama makeakin. Köyhät ritarit ykkösenä, äidin tekemä pannari kakkosena.

Tänään jalostin köyhistä ritareista hieman vähempitöisen version leipävanukkaan: leipävanukas on todellakin laiskan herkku, valmistelu vie viisi minuuttia ja sitten vain odotellaan! Hetken kuluttua nenän alla on pinnalta rapeaa, pohjalta samettisen pehmeää herkkua, jonka voi kruunata vaikkapa jäätelöllä. Ja varmasti mieli paranee!

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Leipävanukkaat 2:lle

3-4 sentin paksuista viipaletta kuivahtanutta leipää

3-4 dl täysmaitoa

2 kananmunaa

2 rkl vaahterasiirappia

1 tl kardemummaa

muutama nokare voita

ripaus ruokosokeria pinnalle

(1 tl kanelia)

kourallinen marjoja/rusinoita

Kuutioi leipäviipaleet muutaman sentin paloiksi. Vatkaa kevyesti munat ja maito sekaisin, mausta vaahterasiirapilla ja kardemummalla. Voitele kaksi uunin kestävää pikkuvuokaa. Sekoita leipäkuutiot (ja marjat/rusinat) munamaitoon ja jaa vuokiin. Laita kummankin annoksen päälle muutama voinokare ja ripottele pinnalle vielä sokeria.

Leipävanukkaat hyytyvät kypsiksi 175 asteessa noin puolessa tunnissa. Tarjoile vaniljajäätelön kera!

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Ps. leipävanukkaat voi tehdä paistoa vaille valmiiksi illalla ja lykätä uuniin aamulla = luksusaamiainen simsalabim!

0 views