Brandyllä maustettu pihlajanmarjahillo

by Juulia 0 Comments
Brandyllä maustettu pihlajanmarjahillo

pihlajanmarjahillo

Parempi myöhään, kuin milloinkaan vasta ensi syksynä – elämäni ensimmäinen pihlajanmarjahillo nököttää nimittäin nyt jääkaapissa odottamassa joulua! Heräsin tässä syksyn mittaan syvenneestä arkihorroksestani pihlajanmarjakauteen vasta muutama viikko takaperin, mutta onnistuinpa kuin onnistuinkin silti löytämään metsästä tarpeeksi käyttökelpoisia marjoja yhteen hillosatsiin.

Inspiraation hillon tekemiseen sain viime keväänä Ruokaa Suomesta -pop up tapahtumasta ostamastani konjakilla maustetusta pihlajanmarjahillosta … jonka siis löysin kaappini perältä tuolloin muutama viikko takaperin kokkaillessani pattypan -kurpitsaa. Tämä pihlajanmarjahillo oli niin herkullista, että vähemmästäkin sitä lähtee koluamaan kaikki alueen lähipihlajat päästäkseen tekemään omia hillokokeilujaan 🙂

pihlajanmarjahilloPikkuruinen purkki konjakki-pihlajanmarjahilloinspiraatiota!

En ole mitenkään ansioitunut hillonkeittelijä – jos ihan totta puhutaan niin olen tainnut hilloa keitellä elämässäni ehkä kahdesti ennen tätä. Niinpä etsin suosiolla netin uumenista konjakilla maustetun pihlajahillon reseptin, jonka avulla hilloni keittelin. Mielestäni kivoin ohje löytyi Isoäidin reseptillä -blogista, jossa siis blogin nimen mukaisesti kokkaillaan ruokia kirjoittajan isoäidin reseptikirjasta. Minullakin on tallessa oman mammani (siis isoäidin) reseptikirja, joka pursuilee kaikenlaisia irrallisia lippulappuja ja muistiinpanoja rakkaalla käsialalla. Kyseinen blogi onkin siksi minusta aivan mahtava!

Monet mamman perinteiset reseptit ovat suurimpia aarteitani, joten yhtä suurella arvostuksella kohtaan kaikkien muidenkin isovanhempien reseptit ♥ Tämän blogin kirjoittajalla on kuitenkin tapana myös kääntää reseptit nykykielelle, mikä välillä todella tarpeen onkin – toppasokeri ja pergamenttipaperi esimerkiksi tästä huushollista nimittäin puuttuvat 😀

Alkuperäinen resepti löytyy siis Isoäidin reseptillä -blogista! Tarkoitukseni oli maustaa hillo konjakilla kuten tässä ohjeessa, mutta jostain syystä tulin Alkosta kotiin brandypullon kanssa.

Brandyllä maustettu pihlajanmarjahillo

500 g pihlajanmarjoja

vettä

500 g sokeria

1-2 tl vaniljaa

1 dl brandyä (tai konjakkia)

Irroita marjat oksista ja laita ne kattilaan. Lisää kattilaan niin paljon vettä, että marjat juuri ja juuri peittyvät. Keitä marjoja kymmenen minuuttia ja siivilöi vesi sitten toiseen astiaan.

Mittaa 2½ dl keitinvedestä sokerin kanssa kattilaan ja keitä, kunnes sokeri liukenee. Lisää kattilaan vanilja sekä pihlajanmarjat ja jatka keittämistä vartin verran. Kuori mahdollinen vaahto pinnalta. Sekoita lopuksi hieman jäähtyneeseen hilloon brandy (tai konjakki).

Pese ja desinfioi tarpeellinen määrä lasipurkkeja (itse käytän tätä Marttojen ohjetta) ja täytä purkit piripintaan. Sulje purkit heti kansilla ja jätä huoneenlämpöön jäähtymään. Säilytä hillopurkit jääkaapissa.

pihlajanmarjahillo

Ps. Mikäli olet ensi syksynä minua aikaisemmin liikenteessä näiden pihlajanmarjahommien kanssa, eikä pakkanen ole vielä puraissut puiden marjoja, pakasta marjat edes yön yli ennen käyttöä. Kuulemma se pahin kirpeys taittuu kun marjat vähän paleltuvat. Toisin käy kyllä itselle kun pakkaset toden teolla alkavat: mitä kylmempi on, sitä happamampi on meikäläisen mieliala. Mutta niin, ehkä silloin pitääkin just pistää suu makeaksi 😀


Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on Pinterest
10 views

Halloumiranskalaiset, mums!

by Juulia 7 Comments
Halloumiranskalaiset, mums!

halloumiranskalaiset

Kuulin taannoin Twitterissä huhuja uudesta trendiruuasta: halloumiranskalaiset ovat kuulemma nyt hotteinta hottia. Itseasiassa minulta tiedusteltiin, että joko olen tehnyt niitä –  no en! Jouduin guuglaamaan koko ilmiön, sillä en ollut halloumiranuista koskaan kuullutkaan 😀

Ilmiö on lähtöisin Lontoon Camden Marketista, kojusta nimeltä Oli Baba’s. Oli Baba’s on tarjoillut rapeaksi paistettuja halloumiranuja jo vuodesta 2015 ja saanut näköjään aikaan pienoisen foodieilmiön – #olibabas tägillä varustettuja kuvia löytyy IG:stä yli 600 ja kyllä, kuvat saavat veden kihoamaan kielelle. #halloumifries -kuvia löytyykin sitten jo lähes 5000!

halloumiranskalaiset

Hassua kyllä, ennen kuin ehdin testikokkaamaan halloumiranskalaiset itse, niitä ilmestyi nenäni alla Sori Taproomin ruokalistalla. Tilattavahan se oli, kun kerran joku oli ilmiön kyytiin hypännyt! Sori Taproomissa halloumi oli paistettu sellaisenaan (kuten käsittääkseni Oli Baba’ssakin) ja herkullisiahan ne toki olivat. Huomasin kuitenkin heti kaipaavani itse pintaan jotain … jonkinlaista kevyttä kuorrutetta, jolla halloumiranskalaiset saataisiin extrarapeiksi.

Näin syksyllä kaikenlainen suolainen ja rasvainen suorastaan kiljuu päästä mahaani, joten eipä sitten muuta kuin kokeilemaan! Pyörittelin noin sentin paksuisiksi haloiksi leikkaamani halloumit karkeassa riisijauhossa, riisijauho kun on kokemukseni mukaan ollut aina aikamoinen ässä leivityshommissa. Tämän jälkeen paistoin halloumiranskalaiset pannulla, jolle laitoin öljyä ehkä noin sentin verran. Lopputulos: älyttömän rapea pinta ja aikamoinen rasvankäry kotona 😀 Toisinsanoen, homma toimii!

granaattiomena

halloumi fries

Lisukkeiden kanssa en lähtenyt näin heti alussa kikkailemaan, vaan pysyin tuolla Oli Baba’sin linjalla: viileä za’atarjugurtti, makea granaattiomenasiirappi, raikkaan poksuvat granaattiomenan siemenet ja tuore minttu kyydittää nimittäin sumacilla maustetut suolaisenrasvaiset halloumiranskalaiset tyylillä masuun.

Se tässä tuli kuitenkin huomattua, että kun ahneena paistoin suoralta kädeltä kaksi halloumikimpaletta ranskalaisiksi, niitä on saatu syödä täällä useampi päivä. Ei, näitä ranuja ei syödä samanlaisia määriä kuin perunaa. Vaikka olen suuri suolan ja rasvan ystävä, en oikein usko, että pystyisin Oli Baba’sin kokoista annosta kertaistumalta yksin syömään. Niin suolaista halloumi kuitenkin on.

Halloumi ranskalaiset

n. 20 kpl eli 2-4:lle

400 g halloumia

n. 1 dl karkeaa riisijauhoa

n. 1-2 dl mietoa öljyä

n. 2-3 tl sumacia

lisukkeet:

1 granaattiomena

1 ruukku tuoretta minttua

n. ½ dl granaattiomenasiirappia

150 g turkkilaista jugurttia

1-1½ rkl za’ataria

(2-3 rkl paahdettuja pinjansiemeniä)

Sekoita za’atar jugurttiin ja nosta seos jääkaappiin maustumaan sillä välin kun valmistelet muut annoksen osat. Irrottele granaattiomenan siemenet varovaisesti niitä rikkomatta hedelmästä. Riivi minttupuskasta lehdet irti ja suikaloi ne halutessasi. Mikäli lisäät annoksiin pinjansiemeniä, paahda siemenet kuivalla pannulla kullanruskeiksi.

Minä käytin tähän kaksi 200 g kimpaletta halloumia: leikkaa halloumikimpale ensin viiteen siivuun ja jaa sitten jokainen siivu pitkittäin puoliksi. Näin yhdestä kimpaleesta tulee 10 ranskalaista, jotka ovat halkaisijaltaan noin sentin levyisiä – paljon pienemmiksi tikuiksi en ainakaan itse halloumia uskalla yrittää leikellä, se kun tuppaaa minusta helposti tuolloin murenemaan.

Kaada desin verran karkeaa riisijauhoa syvälle lautaselle ja pyörittele halloumiranskalaiset jauhossa. Voit myös laittaa riisijauhon pieneen pussiin ja hyppyytellä varoavasti pussissa muutaman halloumiranskalaisen kerrallaan.

Kuumenna paistinpannussa keskilämmöllä noin sentin syvyydeltä kuumuutta kestävää öljyä (öljyn määrä riippuu paistinpannusi koosta). Testaa öljyn lämpöä laskemalla yksi halloumiranskalainen pannulle. Mikälli se alkaa samantien sihistä ja kuplia reunoiltaan, öljy on sopivan lämpöistä. Voi paistaa kerralla 5-6 ranua, isompi määrä laskee öljyn lämpötilaa helposti liikaa. Paista ranuja välillä käännellen, kunnes ne ovat kauttaaltaan kullanrapeita. Nosta valmiit halloumiranskalaiset lämmitetylle lautaselle tai 80 asteiseen uuniin odottelemaan, kunnes kaikki halloumi on paistettu.

Ripottele ennen tarjoilua halloumiranskalaisille sitruksisen kirpakkaa sumacia ja tarjoile vastapaistettuna za’atarjugurtin, granaattiomenasiirapin, granaattiomenan siemenien, mintun ja halutessasi paahdettujen pinjansiemenien kera.

fries before guys

Ps. Oli Baba’sin tunnelmiin pääsee esim. tästä blogikirjoituksesta!

Ootteko te jo törmänneet halloumiranuihin?


Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on Pinterest
176 views

Itämeri lautasella – Restaurant WILD (thing, you make my heart sing)

Itämeri lautasella – Restaurant WILD (thing, you make my heart sing)

restaurant wild

Oletteko te koskaan syöneet meduusaa? Minäpä olen! Juuri tuota, tuollaista yläpuolisessa kuvassa näkyvää. Aikamoista!

Kahvila / Ravintola Wild (jonka kahvilatuotteista taannoin jo kirjoittelinkin) tarjoilee noin kerran kuussa poikkeuksellisen erityisiä illallisia, joista sarjassaan toinen osui sopivasti syntymäpäivälleni. Teemana tällä illalisella oli Itämeri, mikä sopii tälle synttärisankarille mitä loistavimmin – merenelävät kun ovat ehkä suurinta luksusta mitä nenäni alle voin saada. Menu, johon pääsin tutustumaan jo reippaasti etukäteen näytti alustavasti todella lupaavalta, mutta ei se kyllä mitenkään valmistanut siihen mitä oli tuleman!

Baltic Sea @ Restaurant WILD

Silakka, siloneula ja hietakatkarapu

Itämeren ”MISO”

Merikaalikääryleet

Karitsaa ja merisinappia

Meduusa & ruusu

Itämeren ”boullabaisse”

Tyrniä ja limppua

restaurant wildWILD:in illallisille mahtuu kerralla 24 ruokailijaa ja illallinen nautitaan intiimisti yhteisessä pöydässä.

Ensimmäinen WILD:in illallisista oli niin suuri menestys, että nämä toisen setin paikat myytiin hetkessä loppuun. Arto Koskelon raportti ekalta illalliselta kärpässieni -makupaloineen siis villitsi muutkin kuin minut, minkä tajusin puoli päivää liian myöhään.

Minulla kävi kuitenkin tsägä ja sain loppuunmyydylle illalliselle kutsun itselleni ja Juusolle vähän niinkuin työn merkeissä ja saimmepa vielä oman kahden hengen pöytämmekin keittiön vierestä. Siinä sain rauhassa toteuttaa itseäni kamerani kanssa häiritsemättä kanssaruokailijoita, mikä sopi kaltaiselleni ujolle kuvaajalle paremmin kuin hyvin 😀

jouni toivanenIllallisen uskomattomat makuelämykset syntyvät tässä päässä: Jouni Toivanen, aikamoinen nero!

Jolly Nature Pet NatAlkumaljana Jolly Nature Pét’ Nat’

Näin iltamyöhään sisustuskauppa TRE:n jo suljettua illalliselle hipsitään sisäpihan kautta. Illallinen on kuitenkin katettu kaupan perällä sijaitsevien muutamien pikkupöytien sijaan keskeltä kauppaa löytyvälle pitkälle pöydälle.

Hämärässä kaupassa pyöri saapuessamme jo liuta jännittyneen oloisia illallistajia; jokaisella kädessään tunnelman nostattavaa pét nat:ia (lyhennys sanoista pétillant naturel; viinihipstereistä hipsterein kuplajuoma juuri nyt, lue aiheesta lisää esim. täältä). Jo yksikin lasillinen tätä ihanaa juomaa olisi saanut meidät kaksi pét nat:eihin tykästynyttä onnesta soikeaksi, mutta ei kuulkaas, sitä lasiahan tultiin vielä täyttämään monta kertaa! Hyvä alku illalle, sanoisin.

Alkumalja sopi myös mitä loistavimmin pöytään pikkuhiljaa ilmestyvien alkupalojen kaveriksi. Boqueorones -tyyliin valmistetut silakat olin jo kertaalleen päässyt maistamaan aiemmin – NAM – mutta varsinkin hietakatkarapuskagen ja fritattu ”Itämeren merihevonen” eli särmäneula vetivät kyllä pisteet kotiin. Pelkiksi kuriositeeteiksi edellämainitut harvinaisemmat suupalat eivät kuitenkaan jääneet, vaan olivat juuri niin herkullisia mereneläviä kuin etukäteen kuvittelinkin.

restaurant wildHietakatkarapu skagen

siloneulaFritattu siloneula (tai ehkä se oli sittenkin särmäneula?)

Illlallinen eteni mukavan verkkaista vauhtia ja pitkästä pöydästä kantautuvasta hilpeästä puheensorinasta päätelleen tunnelma oli muillakin mitä mainion. Annoksia kiikutettiin pöytään koko nelihenkisen keittiö- ja tarjoilutiimin voimin, mutta kellään ei vaikuttanut olevan kuitenkaan liian kiire vastailla kaikkiin mieleeni juolahtaviin kysymyksiin.

Jounin lyhyesti ja ytimekkäästi kuvailemat annokset syvensivät lautanen lautaselta menun teemaa: Itämerestä sukelletut toinen toistaan eksoottisemmat raaka-aineet kuten edellämainitut siloneulat sekä liejutaskuravut ja korvameduusat saivat seurakseen raaka-aineita tietysti niin merestä, kuin sen rannoiltakin. Niinpä lautasilta löytyikin esim. saariston karitsaa, rakkolevää, merikaalia, tyrnimarjoja, saaristolaisleipää, merisinappia…

Edgan Reppanen tarjoiluvuorossa

restaurant wildLitulaukkamiso, rakkoleväliemi, fermentoitu sananjalka, hauki katsuobushi; reunaa koristaa uuh lääh graavattu keltuainen ♥

Itselleni ehkä kiinnostavin annos koko illallisella oli merellinen misokeitto, joka sisälsi mm. litulaukkamisoa (!) ja fermentoituja sananjalkoja. Tutustuttani litulaukkaan ensimmäistä kertaa viime kesänä meillä on syöty sitä koko kauden ajan eri ruuissa (mm. villiyrtti-vichyssoisessa ja litulaukka-röstipizzassa), mutta miten ihmeessä siitä tehdään misoa? Täytyy ehkä käydä utelemassa asiaa Wildista tässä vielä lähipäivinä, moiset arvoitukset nimittäin tuppaavat pitämään minua hereillä öisin.

Sananjaloista olen ollut utelias siitä asti, kun minulle selvisi että tätä yhtä metsien sympaattisimmista kasveista voi syödä. Tai siis, mitä tahansa sananjalkaa ei tietenkään voi syödä, enkä ole uteliaisuudessani vielä edennyt siihen pisteeseen että selvittäisin mitkä niistä ovat syötäviä – niinpä maistaminenkin oli toistaiseksi jäänyt vain silmänruuan tasolle. Herkullisiahan nekin olivat. Hieman parsamaisia, ehkä hieman voikukanlehtien tyylistä kitkeryyttäkin niistä löytyi. Kiinnostava maku kaiken kaikkiaan!

katsuobushiNäin tehdään ruokahullu synttärisankari hyvin hyvin onnelliseksi!

Eikä siinä vielä kaikki: annoksessa oli nimittäin käytetty vieläpä itse valmistettua haukikatsuobushia!!! Blogiani pidempään lukeneet muistavat ehkä viime talven japanilaisten ruokien hurahdukseni – katsuobushia, kuten misoa ja kombulevääkin on keittiössäni oltava aina.

Ihannemaailmassa osaisin itsekin tehdä jos jonkinmoiset misot ja katsuobushit ja osaisin toki myös löytää metsistä ne syötävät sananjalat … mutta täällä todellisuudessa minä olen kuitenkin se, joka ostaa omansa kaupasta ja Jouni sekä Edgar taas niitä, jotka valmistavat kaikenlaiset jännät raaka-aineet tuosta noin vain itse. Siinä olikin sitten kyynelissä pidättelemistä, kun Edgar kiikutti kätösiini keittiöstä vakuumipakatun annoksen tuota haukikatsuobushia kotiin vietäväksi! Huh, mikä lahja ♥

karitsa tartarKaritsatartar, merisinappisinappia, merisinappia, merivesikurkkua, Närpiön tomaattia

Olemme Juuson kanssa molemmat suuria tartarin ystäviä ja syömme sitä yleensä aina, kun sen listalta bongaamme. WILD:in tartar oli valmistettu tietysti saariston karitsasta ja sen kaverina tarjoiltiin merivedessä mehevöitettyä kurkkua, merisinappia JA merisinappisinappia, sekä vielä Närpiön tomaattia.

Oli kuulkaa raikkain syömäni tartar konsanaan; liha oli jätetty ihanan krouveiksi paloiksi ja merisinappisinappia olisin voinut lusikoida vaikka vähän taskuuni kotiin vietäväksi.

Taskuuni päätyi kuitenkin lopulta jotain muuta kuin sinappia, sillä seuraavana pöytään kannettiin illan jännittävin annos: korvameduusa! Niin, kuten jutun alussa leuhkin, olen tosiaankin syönyt meduusaa. Tätä nimenomaista annosta myös todellakin jännitin etukäteen, sillä matkalla ravintolaan silmiini osui syötävistä meduusoista kertova Nordin Food Lab:in juttu … eikä se ollut ihan joka osaltaan meduusan syömiseen rohkaiseva juttu se. Erityisesti virke, joka alkoi ”Though none of us died after eating the moon jellyfish on the boat…” jäi jotenkin kummittelemaan mieleeni 😀

Tuon nimenomaisen jutun kirjoittamisesta on kuitenkin kulunut jo muutama vuosi enkä pienestä jännityksestä huolimatta epäillyt hetkeäkään kipata tuota korvameduusa-annosta kurkkuuni. WILD:in köökissä meduusa oli maustettu ruusun terälehdillä sekä ruusunmarjoilla ja ilmeisesti pakastettu – ainakin se nimittäin tarjoiltiin kohmeisena. Vahvasti merellinen maku annoksessa oli, kuin merivesisorbettia olisi syönyt.

edible jellyfishKorvameduusa, ruusun terälehtiä, ruusunmarjaa ja szechuan kukan nuppuja. Tarjoiluastia on muuten yksi lempiastioistani – tällaisesta kulhosta me lapsena syötiin aina kiisseliä mammalassa.

szechuan buttonKoukuttavaa kamaa nämä buzz button -kukat!

Kaikkihan tietävät, että meduusat voivat polttaa ja pahasti, joten annokseen kätkeytyvä sähköinen yllätys oli mitä oivallisin osoitus Jounin leikkisästä kokkailutyylistä! Illallisen ikimuistoisin komponentti ei nimittäin ollut se meduusa, vaan sähköinen ja turruttavan tulinen szechuan kukka eli Acmella oleracea, jota ”buzz buttoniksikin” sanotaan. Tätä kukkaa oli murusteltu meduusa-annoksen päälle, joten kun kulho oli tyhjä, alkoi suussa yhtäkkiä tuntua eräänlainen hitaasti yltyvä sähköiskun kaltainen tunne.

Saimme pöytään lähemmin tutkittavaksemme muutaman kukan ihan sellaisenaankin. Täytyy kyllä sanoa, että tämä pieni ja yllättävä kasvi veti meiltä kummaltakin sanat suusta ja jalat alta (onneksi siis maistettiin näitä istualteen), sillä sen syöminen oli täysin ennenkokematon elämys! Jäätävä polte, jonka tämä kukka suussa ja huulissa aiheuttaa, käy läpi monta vaihetta. Välillä tunne on kuumottava, välillä kihelmöivä, välillä oudon makea, syljen suuhun herauttava, koko suun turruttava ja kun tunne vihdoin laantuu, sen haluaa heti kokea uudelleen – totaalisen addiktoiva elämys siis.

(Nyt arvaattekin jo varmaan, mitä minulla oli taskussani, kun lähdimme ravintolasta myöhemmin kotiin… aarre, todellinen ruokahullun aarre, klunk-klunk)

restaurant wildPohjolan bouillabaisse: turskaa, leijutaskurapua, punakampelaa, artisokankukka-rapuöljyrouille, peruna, karhunlaukka

lahna ribsLahnaribsit

Pikkuruisia ja todella herkullisia liejutaskurapuja, turskaa, punakampelaa, karhunlaukkaa ja perunaa sisältävä ”pohjolan bouillabaisse” oli parasta koskaan syömääni bouillabaissea,  tosin varsin hyvin mieleen painui myös annoksen ohessa pöytään kiikutettu pieni lautasellinen rapeita lahnaribsejä. Siis lahnaribsejä!

Keittonsa sai vielä silata todella vahva-aromisella ja täyteläisellä artisokankukka-rapuöljyrouillella, johon kyllä dippasin myös niitä lahnaribsejä sekä läpi aterian tarjottua herkullista karhunalaukkaleipääkin.

jolly nature

restaurant wildTyrni, kallioimarre, saksankirveli, saaristolaisleipä

Ilta päättyi pirteän kirpeään ja anisaromiseen tyrnijälkkäriin, joka tosin oli itselleni ihan himpun verran liian makea. Juuso oli toki enemmänkin kuin tyytyväinen, kun sai syödäkseen puolet minunkin lautasellisestani. Jälkiruokaviini, Domaine Jolly Ferriolin Muscat de Rivesaltes sen sijaan oli just sellaista jumalten nektaria, jollaiseen täydellisen synttäri-illallisen haluankin päättää.

Pitkän pöydän ääressä iltaa taidettiin jatkaa vielä pitkään meidän kotiin hipsimisemme jälkeen – lähtiessämme siellä nimittäin maistatettiin parhaillaan ainakin rakkolevällä maustettua vodkaa ja loistavia Finnviinin viinejä. Käsittääkseni elämys on ollut muillekin niin poikkeuksellinen, että puhelinnumerojakin siellä oli kuulemma ennen kotiinlähtöä vaihdeltu – ei mikään pieni saavutus toisilleen entuudestaan tuntemattomien suomalaisten kesken.

buzz button

Muistelin Juusolle illallisella, kuinka parikymppisenä idealistisena taideopiskelijana aikoinaan haaveilin sellaisesta kokonaisvaltaisesta pop up taideravintolasta. Tämän haaveravintolan jokaisella illallisella olisi ollut oma teema, kaikki uniikkia huonekaluja ja astioita myöten, menuun sopiva livemusiikki soisi ja seinille heijastettaisiin kokeellista videotaidetta…

Nyt jos haaveilisin ravintolasta, se saisi mieluummin olla juuri tällainen: uniikki … mutta ei tykötarpeiltaan tai puitteiltaan, vaan sielultaan. VAU!

Restaurant WILD

Mikonkatu 6, 00100 Helsinki
Finland

+3598 503590848
info@restaurantwild.fi

Restaurant WILD löytyy myös Facebookista & Instagramista

Ps. Seuraava illallinen on 4.11. ja sen teema on … KOULURUOKA! Jounin & co käsissä kouluruokakaan ei voi olla mitään muuta kuin upea elämys, paikka illalliselle kannattaakin siis varata heti 😀


Restaurant WILD tarjosi meille illallisemme. KIITOS!


Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on Pinterest
430 views

Tyrniposset valkosuklaalla

by Juulia 4 Comments
Tyrniposset valkosuklaalla

tyrniposset

Onko kolmen raaka-aineen jälkiruoka posset teille jo tuttu? Kermaa, sokeria ja jotain hyvin hapokasta, kuten vaikkapa sitruunamehua sisältävä brittijälkkäri on oikein onnistuessaan kermaisen täyteläinen ja vaivaton herkku. Historiallinenkin se on: posset (joka kirjoitetaan joskus myös muodossa poshote tai poshotte) oli alunperin kanelilla ja/tai muskottipähkinällä maustettu kuuma juoma, joka tehtiin juoksetuttamalla maitoa viinillä tai oluella.

Tällä juomalla hoidettiin esim. flunssaisia. Nimitys ”posset” on jäljitetty 1500-luvulle asti, mutta tähän aikaan päästyämme on itse juoma muuttunut jo kuumasta kylmäksi, nestemäisestä kiinteäksi – ja makeampikin se varmasti nyt on.

tyrniposset

Valkosuklaa-tyrniposset paahdetulla valkosuklaalla ja tyrnimarjoilla

Posset ”perinteiseen” tapaan valmistuu kutakuinkin suhteella 2 dl kermaa, ½-1 dl sokeria, ½-¾ dl jotain hapanta (tyrnimehua, passionhedelmää, sitruunanmehua…). Simppeliä, ainakin paperilla, mutta useampaa hapanta raaka-ainetta testattuani ja muutamaa kertaa hyytymisen epäonnistuttua pelaan nyt mieluummin varman päälle possettini kanssa ja lisään siihen sokerin sijaan valkosuklaata!

Valkosuklaa jeesaa rakenteen kanssa nimittäin kahdella tapaa: se tuo kermaan lisää rasvaa, joka reagoi hapon kanssa, sekä jähmettyessään kiinteyttää seosta entisestään. En tiedä teistä, mutta kun itse teen jälkkäreitä sen verran harvoin, haluan olla varma niiden onnistumisesta!

Valkosuklaa-tyrniposset paahdetulla valkosuklaalla:

4:lle

2 dl kuohukermaa

¾ dl kylmäpuristettua sokeroimatonta tyrnitäysmehua

50-75 g valkosuklaata eli riippuen kuinka makeasta tykkäät

Paahdettu valkosuklaa:

100 g valkosuklaata

Valmista tyrniposset kolmisen tuntia ennen tarjoilua.

Kuumenna kerma ja keittele sitä sitten kevyesti poreillen noin viisi minuuttia. Varo polttamasta kermaa pohjaan, mutta anna sen kuitenkin poreilla sen verran, että siitä pääsee haihtumaan osa nesteestä. Ota kattila sitten liedeltä ja lisää sekaan tyrnimehu kokoajan sekoittaen. Tässä vaiheessa seoksen rakenteen pitäisi hieman muuttua paksumpaan suuntaan, vaikkei se varsinaisesti paksuunnukkaan. Eron kyllä havaitsee vaikkei se massiivinen olekaan! Sekoita lopuksi mukaan pieneksi rouhittu valkosuklaa, niin että se sulaa kermaan.

Anna seoksen jäähtyä hieman ja jaa se sitten neljään lasiin. Sitten vaan kelmua päälle ja jääkaappiin, jossa tyrniposset hyytyy sopivaksi noin kolmessa tunnissa – tosin sen voi tehdä jääkaappiin hyvin jo edellisenä päivänä.

Tarjoile tyrniposset paahdetun valkosuklaan ja tyrnimarjojen kera.

tyrniposset

Paahdettu valkosuklaa valmistuu näin:

Erottele suklaalevyn palaset toisistaan ja laita ne uunivuuassa 150 asteisen uunin keskitasolle. Valkosuklaa paahtuu pinnaltaan kinuskin väriseksi noin vartissa (uunista riippuen toki), jonka jälkeen sen annetaan vain jäähtyä. Valkosuklaan koostumus muuttuu paahtuessaan hieman keksimäiseksi ja suklaa murenee kuin itsestään sormissa.

Murua voi säilyttää ilmatiiviissä astiassa jääkaapissa viikon päivät, mutta kun sitä kerran tekee, se tuppaa yleensä katoamaan huomattavasti nopeammin (esim. aamupuuron tai jätskiannoksen päällä, toki itsehän olen tuota herkkumurua änkenyt jopa keltajuurisalaattiin).

paahdettu valkosuklaa

Syksyiseksi sesonkiherkuksi valkosuklainen tyrniposset muuttuu muuten lorauksella tämänvuotista mangolla ja intialaisilla mausteilla maustettua Blossaa – testattu on, nam! Laitoin siis tuohon edellä annettuun perusreseptiin lisäksi noin puoli desiä Blossaa. Ehkä tämän herkun nimi voisi silloin olla tyrni-Blosset?

Ps. Kurkkaa myös Suolaa ja Hunajaa -blogin perinteisempi sitruunaposset!


Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on Pinterest
45 views