Grillattu poron maksa & kermainen olutkastike

by Juulia 0 Comments
Grillattu poron maksa & kermainen olutkastike

En olisi ehkä arvannut vielä viisi vuotta takaperin, että fanitan maksaa – näin kuitenkin on! Lukioiästä kolmekymppiseksi elelin nimittäin kasvissyöjänä, enkä ollut maksaa syönyt kuin maksalaatikossa ja -pihveissä. Inhokkeja eivät kumpikaan edellämainituista olleet, mutta eivät varsinaisesti suosikkejakaan.

Niinpä ensimmäisenä kasvissyöntiajanjakson jälkeisenä sekaanivuonna yhtäkkiä tyhjästä iskenyt maksan himo pääsi yllättämään: näin ravintolan ruokalistalla poronmaksapihvejä ja niitä oli saatava. Miksi, en oikein vieläkään tiedä. Kroppani ei kuitenkaan vaatimuksessaan erehtynyt – taidokkaasti paistettua maksaa on tuosta lähtien pitänyt saada tasaisin välein.

Pääsin kesällä grillaamaan poron maksaa isäni lapsuudenkodissa Pohjanmaalla. Grilliin päätyi toki kaikkea muutakin (söimme mm. grillipizzaa sekä poron ulkofileetä ja grillivihanneksia jauhosavikan kera), mutta kaikkein suurimmat kehut keräsi yllättäen maksa! Varsinkin isä fiilisteli annosta useaankin otteeseen 🙂

Tilaan noin kerran vuodessa isomman määrän joko karitsaa tai poroa siskoni kanssa, ja kun pakettiin saa usein myös sisäelimiä sekä muita teurastuksen sivutuotteita, testaan niitä uteliaana (tsek tsek kielen vielä poronkieli). Hintahan näille herkuille on vieläpä yleensä naurettavan edullinen – seuraavalla tilauskerralla pitääkin siis muistaa ostaa maksaakin useampi kappale!

poron maksa

Paistoin viipaloidun poron maksan hyvin nopeasti, jotta se olisi sisältä syödessä edelleen hieman punertava. Mausteita maksa ei minusta juuri kaipaa, suola ja pippuri riittää. Kylkeen grillasin uusia perunoita sekä herkkusieniä ja pyöräytinpä vielä timjamilla maustetun olutkastikkeenkin.

Maksa kannattaa minusta viipaloida ja taputella kuivaksi juuri ennen paistamista. Tämän vuoksi maksaa kannattaa aloittaa valmistamaan vasta, kun aterian muut osat ovat valmiit ja kaikki ovat valmiita istumaan pöytään. Perunoiden paistamiselle en tässä nyt lähde antamaan sen kummempaa ohjetta, kuin että minulla on tapana yleensä esikypsentää perunat ennen grillaamista. Näin pystyn arvioimaan niiden valmistumisajan paremmin.

Grillattu poron maksa

4:lle

1 poron maksa (n. 700-800 g)

öljyä

suolaa, pippuria

Poista maksasta kalvo (mikäli se on tarpeen) ja viipaloi se noin puolentoista sentin paksuisiksi viipaleiksi. Öljyä viipaleet kevyesti ja grillaa niitä 1-2 minuuttia per puoli – oikeastaan voisi ajatella, että maksa vain ruskistetaan kunnolla kummaltakin puolelta ja se on jo valmis. Ripottele viipaleille suolaa ja pippuria.

Hieman riippuen millainen grilli teillä on käytössä, kannattaa pohtia josko maksan paistaisi grillissä valurautapannussa. Ainakin tuolla meidän landella se oli paras ratkaisu 🙂 Nyt grillikauden hiipuessa voi maksan tietysti paistaa siinä valurautapannussa myös sisätiloissa.

Tarjoile grillattu poron maksa timjamilla maustettujen grillattujen/paistettujen pottujen, herkkusienien ja kermaisen olutkastikkeen kera.

Kermainen timjami-olutkastike

4:lle

3 rkl voita

3 rkl vehnäjauhoja

3 valkosipulin kynttä

n. 3 rkl tuoretta timjamia / n. 1 tl kuivattua timjamia

2-3 dl tummaa lageria (*

2 dl kermaa

suolaa, pippuria

(hunajaa)

*) tummassa lagerissa on mukavasti maltaista makeutta, mutta ei kovin vahvaa humalointia.

Sulata voi pienessä (mieluiten pinnoitetussa) kasarissa. Viipaloi valkosipuli ja kuullota sitä voissa, kunnes se hieman pehmenee. Lisää kasariin sitten jauhot ja sekoita huolella. Kypsennä suurustetta muutama minuutti ja lisää kattilaan sitten desi olutta. Sekoita huolella tasaiseksi ja lisää loppu olut sekä timjami ja kerma. Keittele kymmenisen minuuttia pohjia myöten sekoitellen.

Ohenna seosta tarvittaessa hieman vedellä. Mausta kastike suolalla ja pippurilla sekä halutessasi pienellä määrää hunajaa, riippuen käyttämästäsi oluesta ja sen kastikkeeseen tuomasta makeudesta. Minusta on kiva, että poron maksan kaverina on jotain hieman makeaa.

Ps. Poron sisäelimiä hyödyntäviä reseptejä löytyy esim. täältä!


Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on Pinterest

Leave a reply

Your email address will not be published.

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>