Karamellisoitu saksanpähkinävinegretti

by Juulia 12 Comments
Karamellisoitu saksanpähkinävinegretti

saksanpähkinävinegrettiKaramellisoitu saksanpähkinävinegretti + tuoreet viikunat = MATCH!

Joskus, kun tekee näppituntumalla ruokaa, eikä pistä mittoja heti muistiin … ruoka onnistuu täydellisesti. Seuraavalla kerralla kun yrittää samaa muistinvaraisesti, ei hommasta tulekaan enää mitään. Argh, miten ärsyttävää!

Kokkaustyylini on pitkälti sellainen, että ellen kirjoittaisi reseptejäni tänne blogiin, en kirjoittaisi niitä muistiin ollenkaan. Kokkaan fiiliksellä ja intuitiolla, joihin luotan ehdoitta. Intuition ohjaaman kokkailun tarkka jäljittäminen on kuitenkin mahdotonta – muistan tietysti kaiken mitä ruokaan laitoin ja minulla on mielikuva määristä, mutta muistikuvan kääntäminen tarkoiksi mitoiksi onkin sitten ihan oma juttunsa! Loraus sitä ja ripaus tätä on yllättävän vaikea kääntää deseiksi ja ruokalusikoiksi.

saksanpähkinävinegretti

Näin kävi taannoin, kun tein Tiskivuoren Emännän järjestämiin rapujuhliin vinegrettiä karamellisoiduista saksanpähkinöistä ja sherryviinietikasta. Kastike tuli Chocochili -blogin Elinan latva-artisokalle ja se onnistui niin hyvin, että päätin raportoida siitä ensi tilassa tänne blogiin.

Helpommin sanottu kuin tehty: kolmen mönkään menneen testauksen jälkeen karamellisoidut saksanpähkinät ja sherryviinietikka tulivat jo korvista ulos. Onneksi lopulta nappasi, joten tänään tämä epäonnen ohje nyt naputellaan vihdoinkin blogiin.

saksanpähkinävinegretti

Oma fiilis tämän kastikkeen käyttämisestä on sattuneesta syystä hetkellisesti kadoksissa, niin ihanaa kuin kastikkeesta (ja näistä kuvista!) tulikin… mutta testiversioita särpiessä tuli todettua että kastike sopii sen artisokan lisäksi yllättävän monenlaisen salaatin kaveriksi ja tulipahan sitä lätkittyä eräänä päivänä myös keitetyn maissin päälle.

Ohjeen voi hyvin tuplata, saksanpähkinävinegretti kun säilyy jääkaapissa varsin hyvin viikon päivät. Karamellisoituja saksanpähkinöitä kannattaa joka tapauksessa tehdä tuplamäärä, ne ovat nimittäin aivan ihania ihan sellaisenaan naposteltuina, salaateissa, juuressosekeiton päällä….

Karamellisoitu saksanpähkinävinegretti

karamellisoidut saksanpähkinät:

50 g luomusaksanpähkinöitä

1½ rkl fariinisokeria

2 rkl vettä

Vinegretti:

1½ rkl sherryviinietikkaa

1½ rkl saksanpähkinäöljyä

1 tl Dijon-sinappia

¼ tl suolaa

¼-½ tl vastarouhittua mustapippuria

¼ vaniljajauhetta (tai ½ tl vaniljasokeria)

2/3 + 1/3 osaa karamellisoituja saksanpähkinöitä

(½-1 rkl vaahterasiirappia)

2-5 rkl vettä

Paahda saksanpähkinöitä kuivalla paistinpannulla, kunnes ne saavat hieman väriä. Lisää pannulle fariinisokeri sekä vesi ja keitä kokoajan sekoittaen, kunnes seos muuttuu tahmean siirappimaiseksi ja tarttuu saksanpähkinöihin. Varo polttamasta! Kaada seos leivinpaperin päälle ja jätä jäähtymään.

Surauta vinegretin ainekset vaahterasiirappia lukuunottamatta tasaiseksi soseeksi esim. sauvasekoittimella tai tehosekottimen silppuriterällä. Laita seokseen vettä ensin 2-3 rkl ja mausteita aluksi vähemmän. Maista soseutettua kastiketta ja lisää mausteita sekä halutessasi makeutta vaahterasiirapin muodossa makusi mukaan. Mikäli käytät vaniljajauheen sijasta vaniljasokeria, ole tarkkana makeuden kanssa – kastikkeessa pitäisi olla happamuus, makeus, suolaisuus ja karamellisoitunut paahteisuus kivassa tasapainossa.

Ohenna kastiketta lopuksi tarpeen mukaan vedellä, kunnes sen koostumus on käyttökohteellesi sopiva (esim. latva-artisokan dippinä kastike kannattaa jättää paksummaksi, salaattia varten ohentaa lisää). Tarkista maku vielä lisättyäsi vettä uudelleen, sillä vesi tietysti hieman vesittää sitä. Rouhi loput pähkinät pieneksi veitsellä ja sekoita rouhe kastikkeeseen sattumiksi.

saksanpähkinävinegrettiArtisokan dippinä tarjoiltaessa karamellisoitu saksanpähkinävinegretti saa olla reilusti paksua.

saksanpähkinävinegrettiSalaattia varten kastiketta voi ohentaa enemmän.


Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on Pinterest

Comments ( 12 )

  1. ReplyKulinaari
    Kokkaan intuition ja tarkan reseptiikan yhdistelmällä. Saattaa olla että aloitan hyvinkin tarkan suunnitelman kanssan, mutta mieli ja maku lähtee vaeltelemaan kesken kaiken… kiakki on kirjattava ylös että muistaa mitä tuli tehtyä.
    • ReplyJuulia
      Joo, niinhän se olis juu tehtävä! Yleensä tän blogin aloittamisen jälkeen oon niin tehnytkin - tässä tuli taas todistettua miksi :D
  2. Replyminni / kokeileva keittiöni
    Ihana idea! Tosin itse kyllä teen ihan aina sillä tilkka tätä, ripaus tuota-menetelmällä. Ei vaan pysty reseptejä käyttämään, mulla se jotenkin vie hauskuuden ruoanlaitosta. Mutta toi artisokka. Kerran kokeilin ja olihan se ihanaa, mutta luultavasti se mun valmistus- ja syömisprosessi meni ihan metsään. Mä tarttisin jonkun juutuubivideon artisokan syömisestä.
  3. ReplySirkku
    Joo! Tää näyttää ihan täydelliseltä miun makuun. Toimiskohan pistaaseistakin… Täytynee metsästää sherryviinietikkaa jostain ja alkaa kokeilla 🙂
    • ReplyJuulia
      Kyl tää varmaan toimis hyvin muillakin pähkinöillä ja miksi ei myös vaikka balsamicolla :) Sherryviinietikka on kyllä ihanaa mutta sitä on ollut tosi vaikea löytää - muistan kun sitä joskus tuntui olevan ihan perukaupoissakin ja nyt ei niin missään. Pienen pullon löysin loppukesästä Ruoholahden Cittarista, siinä kaik! Pöyristyttävää :D #firstworldproblems
  4. ReplyJohanna / Hellan ja viinilasin välissä
    Karamellisoidut pähkinät on niin parasta. Joulun aikaan vielä vähän chiliä joukkoon niin glögitarjoilut on valmiina. Vinegretti ei voi olla kun järjettömän hyvää tuollaisista aineista tehtynä.
    • ReplyJuulia
      Kiitos Johanna - samaa mieltä! Karamellisoidut pähkinät on ihania ja mäkin laitan niihin usein chiliä :)
  5. ReplyMinna - Ku ite tekee
    Mulle käy aina noin! Sit oon ihan liemessä, että mitä mä siis teinkään ja paljonko sitä sun tätä tuli loppupeleissä lisättyä. Mä en oo kovin esimerkillinen reseptien kehittelijä, vaikka omasta mielestäni oiva kokki olenkin.
    • ReplyJuulia
      Kiva etten oo ainoo :D Välillä mulle käy tosin myös niin, että kun kirjoitan reseptiä ylös ja myöhemmin korjaan sitä, en enää myöhemmin tiedä kumpi resepti oli se onnistunut ja sit pitää TAAS kokata uusiksi. Pitäis siis aina merkata niihin raapustuksiin myös joku päivämäärä tms.....
    • ReplyJuulia
      Kiitos Minna tästä - kiva kuulla etten oo ainoo :D Välillä mulle käy tosin myös niin, että kun kirjoitan reseptiä ylös ja myöhemmin korjaan sitä, en enää myöhemmin tiedä kumpi resepti oli se onnistunut ja sit pitää TAAS kokata uusiksi. Pitäis siis aina merkata niihin raapustuksiin myös joku päivämäärä tms.....
  6. ReplyPeggy
    Uuuh, näyttää superhyvältä! Lasten kanssa on välillä hauskaa kokkailla, yrittää samalla kirjoittaa ohjeen muistiin ja sitten huomaat julkaisevasi ohjeen, jossa lukee 1 tl kamelia 😀
    • ReplyJuulia
      Mmm... kuullostaa hyvälle, kamelia!!! :'D Ah, kiitos näistä nauruista Peggy <3

Leave a reply

Your email address will not be published.

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>