Janoisena Berliinissä: Mikkeller Berlin & BrewDog Mitte

Janoisena Berliinissä: Mikkeller Berlin & BrewDog Mitte

Hallo! Kotiuduin juuri melko eeppisesti mönkään menneeltä Berliininmatkalta. Meillä ei tosiaankaan Juuson kanssa toistaiseksi ole ollut kovin kummoinen Berliini-tuuri, sillä viimevuotinen matka peruuntui passimokani takia (se mokoma kun oli mennyt vanhentumaan kertomatta minulle tilanteesta ajoissa) ja tänä kesänä mukaan änkesi 39 asteen kuume.

Lähdin kuumeesta huolimatta reissuun sillä ajatuksella, että miksi sairastaa yksin kotona kun voi sairastaa Berliinissä, samaa makaamistahan se on. En kuitenkaan tullut ottaneeksi huomioon tuossa päättelyssäni omaa luonnettani: enhän minä pysty makaamaan aloillani kiltisti hotellissa, jos hotelli sijaitsee lempikaupungissani!

mikkeller berlinHoukutin nro 1: Mikkeller Berlinbrewdog mitteHoukutin nro 2: BrewDog Mitte

Ensimmäisenä päivänä olin anivarhaisen lennon ja sitä edeltävän huonoissa oloissa valvotun yön jäljiltä niin ding dong, että päivä kului kuin kuluikin pitkälti hotellin pedissä. Seuraavana päivänä napsin kuitenkin jääräpäisesti kuumetta alentavia lääkkeitä sen verran, että pystyin kurvaamaan taksilla Mitteen syömään ja katsomaan maailman menoa edes muutamaksi tunniksi 😀

Näin jälkikäteen oma täysin aivoton toiminta on helppo tuomita, mutta tuolla hetkellä minusta oli aivan fiksua raahustaa samalla vaivalla katsastamaan Mitten hokuttelevat olutpaikat Mikkeller Berlin ja BrewDog Mitte. Sen verran sentään tajusin omaa parastani, että join kummassakin paikassa vain pikkuruiset ja prosenteiltaan miedot berliner weisset … mutta ei tainnut silti olla mikään maailman fiksuin veto tämä baarikatsaus, vaikka maltillinen olikin.

Mikkeller Berlin

No, kun vahinko on nyt kerran kuitenkin jo tapahtunut, siitä voi kai yhtä hyvin raportoida tänne blogiin? Olivat nimittäin superkivoja kummatkin baarit ja kätevästi vieläpä muutaman korttelin päässä toisistaan. Suosittelen lämmöllä (mutten kuumeella, hehe) kaikille olutihmisille!

Mikkeller Berlin

Mikkellerin baareissa odotettavissa on aina niin viimeiseen asti hiottu sisustus, kuin laadukas ja monipuolinen valikoimakin. Tällä kertaa jouduin kuitenkin hieman pettymään – en siihen tyyliin toki, mutta valikoimaan – todella IPA-painoitteista! Toisaalta ehkä tilanteen huomioon ottaen oli ihan hyvä, että tarjolla oli vain kaksi vastustamatonta hapanolutta. Alkuiltapäivästä sainkin nauttia yuzulla maustetun berliner weisseni rauhassa lähes tyhjässä baarissa sen viileän leikkisää sisustusta ihaillen.

mikkeller berlin

Drink’in Berliner  Yuzu, oivallinen hellepäivän janojuoma!

Hanoja pikkuinen Mikkeller Berlin tarjoaa 24 ja pullovalikoimaa parahulttaisesti saman verran. Olin suunnitellut visiittiä tähän baariin siitä asti, kun matkani varasin, ja pitänyt uteliaana myös baarin hanavalikoimaa silmällä – odotukset olivat siis korkealla!

Silmäilyjeni perusteella voinkin sanoa valikoiman vaikuttavan yleensä varsin monipuoliselta. Tarjolla on ollut jopa yksi kaikkien aikojen ikimuistoisin juomani olut, Buddelshipin ja Lervigin kollaboraatio Sauer d’Krauts (mangolla ja ananaksella maustettu, hapankaalilla hapatettu herkku) ja onpa tuo Mikkellerin oma iki-ihana Spontan-sarjakin ollut hyvin edustettuna … paitsi tuolloin visiittipäivänäni. No, kuten sanottu, ehkä parempi niin.

Mikkeller Berlin

Torstraße 102

Berlin, Mitte

brewdog mitte

BrewDog Mitte, vau mikä tila!

BrewDog Mitte

Muutaman korttelin päässä sijaitseva BrewDog Mitte teki vaikutuksen erityisesti korkealla ja avaralla tilallaan, pizzauunillaan sekä sisäpihan vehreällä terassillaan. Pizzaa oli tietysti testattava, enkä sitten voinut sitä olutvalikoimaakaan jättää tyystin Juuson kontolle… Yhdestä nurkasta löytyvä kolikkopelikokoelma jätettiin tällä kertaa kuitenkin rauhaan.

Hanoja tässä baarissa on 30. Valikoimassa on luonnollisesti laaja valikoima panimon omia tuotteita, muutamia yhteistyöoluita sekä kuusi vierashanaa. Pullovalikoima näytti varsin pätevältä, vaikken siihen näissä oloissa hirveän pitkäksi aikaa jäänyt tutustumaankaan – mutta sen verran sentään tilanteessa rekisteröin, että tästä baarista voi myös ostaa olutta mukaan 🙂

Pizzalistalta valitsimme King of Pigs -lätyn, jonka täytteinä oli gyula wurst, purjo, vesikrassi, tomaatti ja mozzarella. Pizza osoittautui aika pieneksi, mutta onneksi ihan maukkaaksi. Hyvä pikku välipala, tosin samalla hinnalla saa Berliinistä paljon parempaakin pizzaa.

Kaikki maistamani BrewDogin Blitz -sarjan berliner weisset ovat olleet minusta kivoja, mutta Mittessä juomani, katajanmarjalla maustettu Blitz Gin oli kyllä yliveto! Raikas, hapan, sitruksisen kuiva ja kevyesti inkiväärinen ja katajainen olut toimi hikisessä ja hieman tukalassa olossani todella virkistävästi.

Olihan tämä BrewDog kuitenkin kaiken kaikkiaan tosi mukavan ja viihtyisän oloinen baari, mutta ei se kyllä koti-BrewDogia millään päihittänyt, oli pizzaa tai ei ♥

BrewDog Mitte

Ackerstrasse 29,

Berlin, Mitte

Kummankin baarin läheltä löytyy muuten myös kaksi ravintolaa sekä yksi kahvila, joita ei kannata herkkusuun jättää väliin: Cocolo Ramen, Shiso Burger sekä THE BARN.

Toisinsanoen, jollen olisi ollut niin pipi, olisin noudattanut Mitte-retkelläni seuraavaa kaavaa: päivän aloitus espresso-tonicilla Barnissa, lounasburgeri Shisossa, sitten tasting-setit niin Mikkellerissä kuin BrewDogissakin ja lopuksi ramenille Cocoloon. Nyt tuosta suunnitelmasta jäi uupumaan niin Cocolo kuin tasting-setitkin, muuten tämä jääräpää kävi suunnitelmansa kuitenkin sairaanakin melkein läpi 😀

Kuumeesta huolimatta näin hilpeänä ja mukaan tarttui vielä myöhäisherännäiselle Birkenstockit! Mitkä ovat teidän lempikohteitanne Mittessä?


Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on Pinterest

Leave a reply

Your email address will not be published.

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>