Itämeri lautasella – Restaurant WILD (thing, you make my heart sing)

Itämeri lautasella – Restaurant WILD (thing, you make my heart sing)

restaurant wild

Oletteko te koskaan syöneet meduusaa? Minäpä olen! Juuri tuota, tuollaista yläpuolisessa kuvassa näkyvää. Aikamoista!

Kahvila / Ravintola Wild (jonka kahvilatuotteista taannoin jo kirjoittelinkin) tarjoilee noin kerran kuussa poikkeuksellisen erityisiä illallisia, joista sarjassaan toinen osui sopivasti syntymäpäivälleni. Teemana tällä illalisella oli Itämeri, mikä sopii tälle synttärisankarille mitä loistavimmin – merenelävät kun ovat ehkä suurinta luksusta mitä nenäni alle voin saada. Menu, johon pääsin tutustumaan jo reippaasti etukäteen näytti alustavasti todella lupaavalta, mutta ei se kyllä mitenkään valmistanut siihen mitä oli tuleman!

Baltic Sea @ Restaurant WILD

Silakka, siloneula ja hietakatkarapu

Itämeren ”MISO”

Merikaalikääryleet

Karitsaa ja merisinappia

Meduusa & ruusu

Itämeren ”boullabaisse”

Tyrniä ja limppua

restaurant wildWILD:in illallisille mahtuu kerralla 24 ruokailijaa ja illallinen nautitaan intiimisti yhteisessä pöydässä.

Ensimmäinen WILD:in illallisista oli niin suuri menestys, että nämä toisen setin paikat myytiin hetkessä loppuun. Arto Koskelon raportti ekalta illalliselta kärpässieni -makupaloineen siis villitsi muutkin kuin minut, minkä tajusin puoli päivää liian myöhään.

Minulla kävi kuitenkin tsägä ja sain loppuunmyydylle illalliselle kutsun itselleni ja Juusolle vähän niinkuin työn merkeissä ja saimmepa vielä oman kahden hengen pöytämmekin keittiön vierestä. Siinä sain rauhassa toteuttaa itseäni kamerani kanssa häiritsemättä kanssaruokailijoita, mikä sopi kaltaiselleni ujolle kuvaajalle paremmin kuin hyvin 😀

jouni toivanenIllallisen uskomattomat makuelämykset syntyvät tässä päässä: Jouni Toivanen, aikamoinen nero!

Jolly Nature Pet NatAlkumaljana Jolly Nature Pét’ Nat’

Näin iltamyöhään sisustuskauppa TRE:n jo suljettua illalliselle hipsitään sisäpihan kautta. Illallinen on kuitenkin katettu kaupan perällä sijaitsevien muutamien pikkupöytien sijaan keskeltä kauppaa löytyvälle pitkälle pöydälle.

Hämärässä kaupassa pyöri saapuessamme jo liuta jännittyneen oloisia illallistajia; jokaisella kädessään tunnelman nostattavaa pét nat:ia (lyhennys sanoista pétillant naturel; viinihipstereistä hipsterein kuplajuoma juuri nyt, lue aiheesta lisää esim. täältä). Jo yksikin lasillinen tätä ihanaa juomaa olisi saanut meidät kaksi pét nat:eihin tykästynyttä onnesta soikeaksi, mutta ei kuulkaas, sitä lasiahan tultiin vielä täyttämään monta kertaa! Hyvä alku illalle, sanoisin.

Alkumalja sopi myös mitä loistavimmin pöytään pikkuhiljaa ilmestyvien alkupalojen kaveriksi. Boqueorones -tyyliin valmistetut silakat olin jo kertaalleen päässyt maistamaan aiemmin – NAM – mutta varsinkin hietakatkarapuskagen ja fritattu ”Itämeren merihevonen” eli särmäneula vetivät kyllä pisteet kotiin. Pelkiksi kuriositeeteiksi edellämainitut harvinaisemmat suupalat eivät kuitenkaan jääneet, vaan olivat juuri niin herkullisia mereneläviä kuin etukäteen kuvittelinkin.

restaurant wildHietakatkarapu skagen

siloneulaFritattu siloneula (tai ehkä se oli sittenkin särmäneula?)

Illlallinen eteni mukavan verkkaista vauhtia ja pitkästä pöydästä kantautuvasta hilpeästä puheensorinasta päätelleen tunnelma oli muillakin mitä mainion. Annoksia kiikutettiin pöytään koko nelihenkisen keittiö- ja tarjoilutiimin voimin, mutta kellään ei vaikuttanut olevan kuitenkaan liian kiire vastailla kaikkiin mieleeni juolahtaviin kysymyksiin.

Jounin lyhyesti ja ytimekkäästi kuvailemat annokset syvensivät lautanen lautaselta menun teemaa: Itämerestä sukelletut toinen toistaan eksoottisemmat raaka-aineet kuten edellämainitut siloneulat sekä liejutaskuravut ja korvameduusat saivat seurakseen raaka-aineita tietysti niin merestä, kuin sen rannoiltakin. Niinpä lautasilta löytyikin esim. saariston karitsaa, rakkolevää, merikaalia, tyrnimarjoja, saaristolaisleipää, merisinappia…

Edgan Reppanen tarjoiluvuorossa

restaurant wildLitulaukkamiso, rakkoleväliemi, fermentoitu sananjalka, hauki katsuobushi; reunaa koristaa uuh lääh graavattu keltuainen ♥

Itselleni ehkä kiinnostavin annos koko illallisella oli merellinen misokeitto, joka sisälsi mm. litulaukkamisoa (!) ja fermentoituja sananjalkoja. Tutustuttani litulaukkaan ensimmäistä kertaa viime kesänä meillä on syöty sitä koko kauden ajan eri ruuissa (mm. villiyrtti-vichyssoisessa ja litulaukka-röstipizzassa), mutta miten ihmeessä siitä tehdään misoa? Täytyy ehkä käydä utelemassa asiaa Wildista tässä vielä lähipäivinä, moiset arvoitukset nimittäin tuppaavat pitämään minua hereillä öisin.

Sananjaloista olen ollut utelias siitä asti, kun minulle selvisi että tätä yhtä metsien sympaattisimmista kasveista voi syödä. Tai siis, mitä tahansa sananjalkaa ei tietenkään voi syödä, enkä ole uteliaisuudessani vielä edennyt siihen pisteeseen että selvittäisin mitkä niistä ovat syötäviä – niinpä maistaminenkin oli toistaiseksi jäänyt vain silmänruuan tasolle. Herkullisiahan nekin olivat. Hieman parsamaisia, ehkä hieman voikukanlehtien tyylistä kitkeryyttäkin niistä löytyi. Kiinnostava maku kaiken kaikkiaan!

katsuobushiNäin tehdään ruokahullu synttärisankari hyvin hyvin onnelliseksi!

Eikä siinä vielä kaikki: annoksessa oli nimittäin käytetty vieläpä itse valmistettua haukikatsuobushia!!! Blogiani pidempään lukeneet muistavat ehkä viime talven japanilaisten ruokien hurahdukseni – katsuobushia, kuten misoa ja kombulevääkin on keittiössäni oltava aina.

Ihannemaailmassa osaisin itsekin tehdä jos jonkinmoiset misot ja katsuobushit ja osaisin toki myös löytää metsistä ne syötävät sananjalat … mutta täällä todellisuudessa minä olen kuitenkin se, joka ostaa omansa kaupasta ja Jouni sekä Edgar taas niitä, jotka valmistavat kaikenlaiset jännät raaka-aineet tuosta noin vain itse. Siinä olikin sitten kyynelissä pidättelemistä, kun Edgar kiikutti kätösiini keittiöstä vakuumipakatun annoksen tuota haukikatsuobushia kotiin vietäväksi! Huh, mikä lahja ♥

karitsa tartarKaritsatartar, merisinappisinappia, merisinappia, merivesikurkkua, Närpiön tomaattia

Olemme Juuson kanssa molemmat suuria tartarin ystäviä ja syömme sitä yleensä aina, kun sen listalta bongaamme. WILD:in tartar oli valmistettu tietysti saariston karitsasta ja sen kaverina tarjoiltiin merivedessä mehevöitettyä kurkkua, merisinappia JA merisinappisinappia, sekä vielä Närpiön tomaattia.

Oli kuulkaa raikkain syömäni tartar konsanaan; liha oli jätetty ihanan krouveiksi paloiksi ja merisinappisinappia olisin voinut lusikoida vaikka vähän taskuuni kotiin vietäväksi.

Taskuuni päätyi kuitenkin lopulta jotain muuta kuin sinappia, sillä seuraavana pöytään kannettiin illan jännittävin annos: korvameduusa! Niin, kuten jutun alussa leuhkin, olen tosiaankin syönyt meduusaa. Tätä nimenomaista annosta myös todellakin jännitin etukäteen, sillä matkalla ravintolaan silmiini osui syötävistä meduusoista kertova Nordin Food Lab:in juttu … eikä se ollut ihan joka osaltaan meduusan syömiseen rohkaiseva juttu se. Erityisesti virke, joka alkoi ”Though none of us died after eating the moon jellyfish on the boat…” jäi jotenkin kummittelemaan mieleeni 😀

Tuon nimenomaisen jutun kirjoittamisesta on kuitenkin kulunut jo muutama vuosi enkä pienestä jännityksestä huolimatta epäillyt hetkeäkään kipata tuota korvameduusa-annosta kurkkuuni. WILD:in köökissä meduusa oli maustettu ruusun terälehdillä sekä ruusunmarjoilla ja ilmeisesti pakastettu – ainakin se nimittäin tarjoiltiin kohmeisena. Vahvasti merellinen maku annoksessa oli, kuin merivesisorbettia olisi syönyt.

edible jellyfishKorvameduusa, ruusun terälehtiä, ruusunmarjaa ja szechuan kukan nuppuja. Tarjoiluastia on muuten yksi lempiastioistani – tällaisesta kulhosta me lapsena syötiin aina kiisseliä mammalassa.

szechuan buttonKoukuttavaa kamaa nämä buzz button -kukat!

Kaikkihan tietävät, että meduusat voivat polttaa ja pahasti, joten annokseen kätkeytyvä sähköinen yllätys oli mitä oivallisin osoitus Jounin leikkisästä kokkailutyylistä! Illallisen ikimuistoisin komponentti ei nimittäin ollut se meduusa, vaan sähköinen ja turruttavan tulinen szechuan kukka eli Acmella oleracea, jota ”buzz buttoniksikin” sanotaan. Tätä kukkaa oli murusteltu meduusa-annoksen päälle, joten kun kulho oli tyhjä, alkoi suussa yhtäkkiä tuntua eräänlainen hitaasti yltyvä sähköiskun kaltainen tunne.

Saimme pöytään lähemmin tutkittavaksemme muutaman kukan ihan sellaisenaankin. Täytyy kyllä sanoa, että tämä pieni ja yllättävä kasvi veti meiltä kummaltakin sanat suusta ja jalat alta (onneksi siis maistettiin näitä istualteen), sillä sen syöminen oli täysin ennenkokematon elämys! Jäätävä polte, jonka tämä kukka suussa ja huulissa aiheuttaa, käy läpi monta vaihetta. Välillä tunne on kuumottava, välillä kihelmöivä, välillä oudon makea, syljen suuhun herauttava, koko suun turruttava ja kun tunne vihdoin laantuu, sen haluaa heti kokea uudelleen – totaalisen addiktoiva elämys siis.

(Nyt arvaattekin jo varmaan, mitä minulla oli taskussani, kun lähdimme ravintolasta myöhemmin kotiin… aarre, todellinen ruokahullun aarre, klunk-klunk)

restaurant wildPohjolan bouillabaisse: turskaa, leijutaskurapua, punakampelaa, artisokankukka-rapuöljyrouille, peruna, karhunlaukka

lahna ribsLahnaribsit

Pikkuruisia ja todella herkullisia liejutaskurapuja, turskaa, punakampelaa, karhunlaukkaa ja perunaa sisältävä ”pohjolan bouillabaisse” oli parasta koskaan syömääni bouillabaissea,  tosin varsin hyvin mieleen painui myös annoksen ohessa pöytään kiikutettu pieni lautasellinen rapeita lahnaribsejä. Siis lahnaribsejä!

Keittonsa sai vielä silata todella vahva-aromisella ja täyteläisellä artisokankukka-rapuöljyrouillella, johon kyllä dippasin myös niitä lahnaribsejä sekä läpi aterian tarjottua herkullista karhunalaukkaleipääkin.

jolly nature

restaurant wildTyrni, kallioimarre, saksankirveli, saaristolaisleipä

Ilta päättyi pirteän kirpeään ja anisaromiseen tyrnijälkkäriin, joka tosin oli itselleni ihan himpun verran liian makea. Juuso oli toki enemmänkin kuin tyytyväinen, kun sai syödäkseen puolet minunkin lautasellisestani. Jälkiruokaviini, Domaine Jolly Ferriolin Muscat de Rivesaltes sen sijaan oli just sellaista jumalten nektaria, jollaiseen täydellisen synttäri-illallisen haluankin päättää.

Pitkän pöydän ääressä iltaa taidettiin jatkaa vielä pitkään meidän kotiin hipsimisemme jälkeen – lähtiessämme siellä nimittäin maistatettiin parhaillaan ainakin rakkolevällä maustettua vodkaa ja loistavia Finnviinin viinejä. Käsittääkseni elämys on ollut muillekin niin poikkeuksellinen, että puhelinnumerojakin siellä oli kuulemma ennen kotiinlähtöä vaihdeltu – ei mikään pieni saavutus toisilleen entuudestaan tuntemattomien suomalaisten kesken.

buzz button

Muistelin Juusolle illallisella, kuinka parikymppisenä idealistisena taideopiskelijana aikoinaan haaveilin sellaisesta kokonaisvaltaisesta pop up taideravintolasta. Tämän haaveravintolan jokaisella illallisella olisi ollut oma teema, kaikki uniikkia huonekaluja ja astioita myöten, menuun sopiva livemusiikki soisi ja seinille heijastettaisiin kokeellista videotaidetta…

Nyt jos haaveilisin ravintolasta, se saisi mieluummin olla juuri tällainen: uniikki … mutta ei tykötarpeiltaan tai puitteiltaan, vaan sielultaan. VAU!

Restaurant WILD

Mikonkatu 6, 00100 Helsinki
Finland

+3598 503590848
info@restaurantwild.fi

Restaurant WILD löytyy myös Facebookista & Instagramista

Ps. Seuraava illallinen on 4.11. ja sen teema on … KOULURUOKA! Jounin & co käsissä kouluruokakaan ei voi olla mitään muuta kuin upea elämys, paikka illalliselle kannattaakin siis varata heti 😀


Restaurant WILD tarjosi meille illallisemme. KIITOS!

430 views

Rapeaksi paistetut osterit aka popcorn oysters

by Juulia 4 Comments
Rapeaksi paistetut osterit aka popcorn oysters

fried oysters

Olen tässä viimeisen parin vuoden aikana hurahtanut täysillä ostereihin. En suoraan sanoen tiedä paljon mitään parempaa, kuin täydellisen pullea, kermainen ja suolainen tuore osteri pienellä puserruksella sitruunaa… Haaveilenkin kovasti matkasta jonnekin, jossa minullakin olisi varaa syödä niitä kerrankin niin paljon kuin mieli tekee menemättä vararikkoon!

Toistaiseksi haaveeni ovat kuitenkin vielä vain haaveita ja jatkuva osterinhimo kalvaa mieltä. Paremman puutteessa olenkin turvautunut välillä jopa pakastettuihin ostereihin – niitä saa aasialaisista marketeista suorastaan huolestuttavan edullisesti! (Mikä ei voi kyllä olla hirmu hyvä juttu jos nyt asiaa oikein pysähtyy miettimään.) Olen joka tapauksessa muutamaan otteeseen kiikuttanut kotiin pakastettuja ostereita osterinhimoissani, ja niistä on tehty mm. osterimunakasta, risottoa sekä tällaiset dippaamiseen täydelliset öljyssä rapeaksi paistetut osterit!

popcorn oysters

Koska en käyttämäni korealaisen merkin pussin kyljestä pysty oikein selvittämään näiden pakastettujen ostereiden alkuperää, en suosittelisi tekemään ainakaan aasialaisilla pakasteostereilla ruokaa kovin usein. Vaikka osterit ovat yleisesti ottaen kasvatus- ja kalastustavaltaan WWF:n kalaoppan mukaan melko ympäristöystävällinen merenherkku, ei tällaisesta sokkopussista ihan varma voi olla. Harvinaiseksi herkuksi jääkööt siis nämä pakasteosteritkin, kunnes tiedän varmuudella enemmän niiden tuotantotavasta. Tuoreita ja alkuperältään jäljitettäviä ostereita nautin kyllä aina kun niitä eteeni sattuu, hinnasta välittämättä 😀 #YOLO!

HUOM! Älä syö pakastettuja ostereita koskaan kypsentämättä niitä ensin!

Rapeaksi paistetut osterit valmistuvat muuten yllättävän helposti, vaikka leivittämisessä oma puuhansa onkin. Niitä ei myöskään tarvitse välttämättä edes uppopaistaa – pari senttiä öljyä paistinpannun pohjalla riittää. Sormet sotkeentuvat juu toki, mutta missäpä kokkailussa sitä ei käsiään lopussa joutuisi pesemään?

Rapeaksi paistetut osterit

2:lle

1 paketti (n. 225 g) pakastettuja ostereita

2 kananmunaa

3 dl (tummia)riisijauhoja

1 tl suolaa

1-2 tl vastarouhittua pippuria

+ ½ tl cayennepippuria, 1 tl savupaprikaa sekä 1 tl sinappijauhetta ( tai 2-3 tl Old Bay -mausteseosta*)

4-6 dl neutraalin makuista rypsiöljyä

Sulata osterit yön yli jääkaapissa. Huuhdo ne nopeasti ja valuta hyvin huolella.

Riko kananmunat pieneen kulhoon ja sekoita ne haarukalla tasaiseksi. Laita toiseen pieneen kulhoon riisijauhot sekä mausteet, sekoita huolella. Laita työtasolle pala voipaperia.

Kasta osterit yksi kerrallaan kauttaaltaan ensin riisijauhoon, sitten kananmunaan ja vielä takaisin riisijauhoon. Mikäli et halua liata sormiasi, tämä onnistuu näppärältä myös kahden haarukan avulla. Laita valmiiksi leivitetyt osterit voipaperille odottelemaan loppujen valmistumista.

Lämmitä paistinpannussa öljyä sen verran, että sitä on sentin – kahden syvyydeltä. Sopiva lämpötila öljylle on 180 astetta, joten mikäli sinulla on paistomittari, käytä sitä! Voit myös testata öljyä leipäpalalla: jos se osuessaan öljyyn alkaa samantien sihistä ja öljy sen ympärillä kuplia ja leipä ruskistuu muutamassa minuutissa, öljy on sopivan lämpöistä.

Paista paneroituja ostereita 5-6 kerrallaan muutama minuutti molemmin puolin, kunnes ne ovat kauttaaltaan kauniin ruskeita. Nosta valmiit osterit talouspaperin päälle valumaan ja jatka paistamista, kunnes kaikki osterit ovat kypsennetty.

Tarjoile paistetut osterit heti esim. cayennepippurilla ja limetti- tai sitruunamehulla maustetun majoneesin sekä limetin- tai sitruunalohkojen kera.

paistetut osterit

paistetut osterit

* Jos saat jostain kätösiisi legendaarista amerikkalaista Old Bay -mausteseosta, kokeile maustaa riisijauhot tai majoneesi sillä! Old Bay koostuu mm. sellerin- ja sinapinsiemenistä, savustetusta paprikajauheesta, neilikasta, inkivääristä, mustapippurista sekä suolasta.

26 views

Silakkaraati – ihan silakkana silakkaa!

Silakkaraati – ihan silakkana silakkaa!

stadin silakkamarkkinatIhan silakkana silakkaa!

Tänään alkoi perinteiset Stadin Silakkamarkkinat! Tämä vuodesta 1743 järjestetty perinnetapahtuma on minusta yksi Helsingin kivoimipia ruokatapahtumia. Kalastajalaivoja täynnä olevan Kauppatorin tunnelma on aina aivan omanlaisensa. Pyörähdänkin Kauppatorilla joka vuosi hakemassa kotiin vähintään aitoa saaristolaisleipää ja rakastamiani katajanmarjasilakoita, mutta tänä vuonna osallistuin silakkamarkkinoille poikkeuksellisesti muussakin kuin kuluttajan ja katsojan roolissa!

Minulla oli siis iso kunnia osallistua silakkaraatiin. Silakkaraati arvioi vuosittain liudan erilaisia silakkaherkkuja ja valitsee niistä vuoden parhaat tuoteet – varsin tärkeä ja arvokas tehtävä siis! Silakkaraati 2017 olikin aikamoinen, pöydässä istui nimittäin seuranani Ali Toppinen, Ravintola Hiedan keittiömestari, Seija Kurunmäki, Elo-säätiön johtaja, Saara Suojoki, Helsingin kaupungin viestintä- ja markkinointipäällikkö, Petri Burtsov, Monoclen toimittaja, sekä Maria Lohela, Eduskunnan puhenainen. Hieman etukäteen jännäilin miten surkeat small talk -taitoni moisessa seurassa pärjäisivät, mutta kun suu täynnä silakkaa olisi kovin huonotapaista puhua, niin hienostihan se meni 😀

Silakkaraati kokoontui omassa pöydässään juhlateltan reunalla.

Haitarinsoittaja Seija Vesterinen nostatti tunnelmaa juhlateltassa, toivekappaleitakin sai esittää!

Kunnianarvoisa ja tärkeä tehtävä, tuo vuoden maustekalan ja vuoden silakkayllätyksen valitseminen! Voittajan tuotteille kysyntä on taattu – maineesta ja kunniasta puhumattakaan – joten tiedostimme vastuumme raadin jäseninä hyvin vahvasti. Jos mielipiteelläni on kerran varsin suora vaikutus jonkun elantoon, ei sitä sovi muodostaa hutiloiden!

Tehtävä osoittautuikin yllättävän vaikeaksi. Kuvitelkaa nyt: istut kynän ja lehtiön kanssa pöydässä ja eteesi tuodaan uusi silakkatuote maisteltavaksi noin kolmen-viiden minuutin välein. Jokaista silakkaa pitää haistella ja sen esillepanoa ja ulkonäköä pitää arvioida ennen kuin purkkiin on kajottu. Mielipide silakan mausta ja suutuntumasta pitää muodostaa hetkessä ja kirjoittaa kaikki edellämainittu suht selvällä käsialalla nopeasti ylös. Kokonaisuudelle pitää lopuksi vielä miettiä kouluarvosana väliltä 4-10 – eikä tehtävää helpottavia puolikkaita, plussia tai miinuksia sallittu.

Saara Suojoki tekemässä muistiinpanojaan

stadin silakkamarkkinatEnsimmäiset maustesilakat! Esillepano ja ulkonäkö oli suurimmassa osassa maustesilakoita muuten prikulleen sama.

Eihän tuo niin hankalaa ole, ajattelee ehkä joku, mutta kuvitelkaapa vielä että kuvailemani kaltainen tilanne jatkuu muutaman tunnin ajan ja että maisteltavana on yhteensä 36 silakkaa 😀 Kyllä siinä varsinkin ensin arvioitujen, keskenään monesti hyvin samankaltaisten maustesilakoiden kanssa oli välillä sanat vähissä.

Sinänsä ei ehkä siis yllätäkään, että kun viidentoista maustesilakan joukossa oli muutama poikkeama (esim. kala olikin makea eikä suolainen, filee eikä kokonainen), nousivat ne positiivisesti joukosta esiin. Kaikki kunnia kokonaisista silakoista perinteisin maustein tehdylle maustekalalle, mutta omaan makuuni tyyli on välillä auttamattomasti liian suolainen. Yllätävän paljon makuvariaatioita löytyi silti myös näistä perinteisistäkin maustesilakoista.

silakkaraati

Pienen tauon jälkeen silakkaraati jatkoi työtään arvioimalla 21 ”silakkayllätystä”. Sarjassa kilpailee siis erilaiset silakasta valmistetut kylmät tuotteet, joita ainakin itse odotin maultaan hieman monotonisempien maustesilakoiden jälkeen innolla.

Yllättäen näitä keskenään varsin erilaisia silakkatuotteita olikin vielä vaikeampi arvioida! Makuja oli nimittäin aivan laidasta laitaan: oli chilisilakkaa, aurinkokuivatuilla tomaateilla maustettua silakkaa, oli tillisilakkaa, perinteistä sinappisilakkaa ja sipulisilakkaa. Monesta tuotteesta näki jo päälle, millä silakka oli maustettu (purkeista tuli bongattua mm. pihlajanmarjaa, katajanmarjaa, limettiä, sitruunaa, puolukkaa, valkosipulia, rosépippuria, viherpippuria, maustepippuria…), mutta välillä maku tietysti selvisi vasta maistaessa.

Huomasin, että syön kyllä kovasti myös silmilläni! Joidenkin tuotteiden kohdalla huomasin hönkäiseväni suorastaan vau 😀 Toisaalta värikkäät tuotteet, joiden esillepanoon oli selvästi panostettu, herättivät myös eniten ennakko-odotuksia. Näkyvien mausteiden määrä kun ei aina korreloinut maun intensiteetin kanssa: mitä enemmän tuotteessa näki maustetta, sitä korkeammalta odotukset välillä putosivat.

Maistelun lomassa ehdittiin toki myös antaa lausuntoja eri medioille! Tässä Ali Toppinen MTV3:n tentattavana.

Omia suosikkejani olivat maustesilakkojen joukosta raikas ja etikkainen silakkafilee (napakymppi!) sekä makean mausteinen kokonainen maustesilakka, jota tuli santsattua suorastaan kolmeen kertaan. Koska arvioimme kaikki tuotteet sokkona, en valitettavasti tiedä, kuka nämä herkut oli valmistanut! Lähden siis metsästämään niitä Kauppatorilta ensi viikolla.

Silakkayllätysten joukosta herkullisia makuja löytyi niin runsain mitoin, että suosikkeja oli paljon vaikeampi valita! Omaan makuuni oli eniten kuitenkin todella tulinen mutta ihanan kermainen valkosipuli-chilisilakka, sekä sarjan ykkössijallekin yltänyt sitruuna-valkosipulisilakka.

Silakkaraati luovutti lopuksi muistiinpanonsa kisan järjestäjille, pisteet laskettiin yhteen ja sitten luovutimme pöydän lasten silakkaraadille joka jatkoi maistelua jälkeemme.

Silakkaraadin voittajat 2017:

Parhain maustesilakka:

  1. Magnus Nyholm Tirmosta
  2. Tanja Åkerfelt (Åkerfelts Service) Sipoosta
  3. Vento Aalto Pyhämaalta

Silakkayllätys:

  1. Liisa Vainio, Taivassalo: Sitruuna-valkosipulisilakka
  2. Pirjo ja Reima Salonen, Taivassalo: Tillisilakka
  3. Juha Välisalo, Merikarvia: Kraavisilakka

silakkaraati

Tämä oli mielestäni koko setin ehdottomasti näyttävin annos ja makukin oli mitä mainioin!

Stadin Silakkamarkkinat ovat avoinna sunnuntaista perjantaihin 1.–6. lokakuuta klo 7–19 ja lauantaina 7. lokakuuta klo 7–15. 

Silakkamarkkinat ovat osa Helsingin kaupungin Suomi 100 -juhlavuoden Syödään Yhdessä -ohjelmaa.

93 views

Chermoulalla maustetut uunisilakat

by Juulia 0 Comments
Chermoulalla maustetut uunisilakat

uunisilakat

Ystäväni Eevis on aivan uskomattoman mahtava tyyppi: sen lisäksi että hänellä on ihailtavan positiivinen elämänasenne ja yleensäkin hulvaton meininki, Eeviksellä on varsin persoonallinen oma tyyli hiuksia, vaatteita ja meikkiä myöten. Lisäksi hänellä on oma kasvimaa ja hän kalastaa sissinä silakoita Lauttasaaren sillalta säässä kuin säässä. Eevis myös juoksee maratoneja, on kävellyt Camiño de Santiagon eikä sellaiset 30 km kävelylenkit täällä kotimaassakaan ole hänelle mitään harvinaisuuksia. Viimeisin fanittamistani Eeviksen tempauksista on alkaa kulkemaan työmatkoja meloen.

kevätsilakka

Tässä kohtaa on ehkä hieman valaistava miksi juuri nämä seikat Eeviksessä aiheuttavat minussa ihailua:

  • Luulin joskus olevani kova kävelemään ja koin tämän vuoksi varovaista viehtymystä Caminon kävelemiseen. Todellisuudessa olisin varmaan ensimmäisen etapin jälkeen jo bussissa –  se on kuitenkin aika eri asia kävellä vaikkapa Turusta Ruisrockiin ja takaisin, kuin talsia tuhannen kilometriä rinkka selässä.
  • Juoksuennätykseni on 10 kilometriä ja silloinkin sitä oli treenattu pitkään ja hartaasti. Toista kertaa ei ennäytkseen enää ole ylletty – ja itseasiassa just nyt en juokse muuta kuin bussipysäkille tai satunnaisesti vessaan.
  • Lapsena olin ukkini kala-apulainen nro 1: auttelin innolla verkkojen laskemisessa, nostamisessa ja selvittämisessä, tarkistin katiskat enkä nyrpisetellyt nenääni kalan perkaamisellekaan. Matoa en kuitenkaan näin aikuisena ongenkoukkuun kykene kiljumatta laittamaan, enkä todellakaan näe itseäni Lauttasaaren sillalla sadepäivänä litkan kanssa.
  • Olen ainakin viisi vuotta ajatellut että josko sitä laittaisi itsensä viljelyplänttijonoon, niitä kun olisi tuossa alle kilometrin päässä kotoa… (en ole jonossa vieläkään).

Eevis siis tekee elämässään monia sellaisia asioita, joita minäkin tavallaan haluaisin tehdä, mutta olen liian mukavuudenhaluinen tai suorastaan laiska. Mitä tulee persoonalliseen tyyliin, positiiviseen meininkiin ja hulvattomaan menoon … noh, sanotaanko niin että on minullakin ollut sellaisten suhteen hyvät hetkeni. Mutta niistä parhaista hetkistä alkaa nyt olemaan tooosi pitkä aika. Lempivärini vaatteissa on nykyään musta.

Eeviksen kävely- ja juoksuskillseistä minun on ehkä turha haaveilla, mutta kasvimaan ja meren antimista pääsen välillä osalliseksi minäkin pistämättä juuri tikkua ristiin sen eteen. Siitä kiitos sinulle rakas Eevis! Kaikkea toivoa en esimerkiksi sen kasvimaan suhteen ole muutenkaan vielä menettänyt, ehkä mullakin vielä on oma lehtikaali- ja pinaattipelto. Silakat haen kuitenkin varmasti aina kaupasta sekä huomenna alkavilta Silakkamarkkinoilta, joihin osallistun tänä vuonna myös silakkaraadin tuomarina. Ei muuten ole mikään pikkuhomma tuo silakkaraatiin kuuluminen – silakkaa kun on ilmeisesti maistettavana lähes 40 eri annosta.

uunisilakka

Sain Eevikseltä toukokuussa tuoreita kevätsilakoita suoraan Lauttasaaren sillalta ja vaikka tästä kokkailusta on jo vähän aikaa, poikkeuksellisen onnistunut ohje ansaitsee vihdoinkin päästä jakoon. Silakat pääsivät nimittäin keittiössäni kokonaisina uuniin oliivien, terttutomaattien, sitruunalohkojen, valkosipulin ja chermoula-mausteseoksen kera – ja aimo annos tätä aurinkoista herkkua sopii kuulkaas loistavasti myös tähän orastavan kaamoksen aikaan.

Chermoula on Pohjois-Afrikkalainen mausteseos, johon tulee yleensä ainakin juustokuminaa, korianteria, paprikaa, kurkumaa, mustapippuria ja sitruunaa, mutta se voi sisältää myös tuoreita yrttejä, säilöttyä sitruunaa, valkosipulia ja/tai sipulia (kuten tässä Serious Eatsin chermoula-kastikkeessa tai tässä Epicurious-reseptissä). Minulla oli tällä kertaa kuitenkin käytössä Hakiksen hallista ostamani valmis kuivamausteseos, joka olikin tähän ruokaan aivan täydellinen mauste ♥

uunisilakat

Chermoulalla maustetut uunisilakat

2:lle

n. 20 pientä päätöntä perattua silakkaa

10 terttutomaattia

4-6 valkosipulin kynttä

1 luomusitruuna

½ dl oliiviöljyä

n. 1 dl valutettuja kalamataoliiveja

mustapippuria, suolaa

n. 1 rkl chermoula -mausteseosta (tai ripaus juustokuminaa, korianteria, paprikaa, kurkumaa sekä mustapippuria)

Pese sitruuna ja jaa se noin kahdeksaan lohkoon. Pese ja kuivaa silakat ja mikäli et perannut kaloja itse, tarkista samalla ettei vatsaontelossa ole enää sisusten jäämiä. Lorottele puolet oliiviöljystä uunivuokaan ja asettele vuokaan sitten murskatut valkosipulin kynnet, terttutomaatit, silakat, sitruunanlohkot ja oliivit. Valuta päälle loppu öljy ja ripottele sitten vuokaan hieman suolaa, chermoula sekä muutama kierros pippurimyllystä.

Lykkää vuoka 200 asteisen uunin ylätasolle n. 20 minuutiksi. Valmista on, kun tomaatit ovat lysähtäneet kasaan ja saaneet hieman väriä ja silakat ovat läpikypsiä.

Tarjoile chermoulasilakat esim. paistettujen padronpaprikoiden sekä tuoreen leivän kera. Purista paistetut sitruunanlohkot lautasella annoksen päälle ja imeytä herkullinen liemi leipään. Jos silakat ovat todella pieniä, en ainakaan itse vaivaudu poistamaan niistä ruotoja – ne kun ovat pikkusilakoissa paistamisen jälkeen yleensä aika pehmeitä. Mikäli käytät isompia silakoita tai silakkafileitä, nosta pöytään pieni lautanen ruodoille.

uunisilakat

uunisilakat

Ps. Haastan kaikki teistä lukijoista kehumaan sekä lähimmäisiänne että tuntemattomiakin useammin! Eikä muuten tee pahaa välillä kehua itseäkin.

37 views