Halloumiranskalaiset, mums!

by Juulia 7 Comments
Halloumiranskalaiset, mums!

halloumiranskalaiset

Kuulin taannoin Twitterissä huhuja uudesta trendiruuasta: halloumiranskalaiset ovat kuulemma nyt hotteinta hottia. Itseasiassa minulta tiedusteltiin, että joko olen tehnyt niitä –  no en! Jouduin guuglaamaan koko ilmiön, sillä en ollut halloumiranuista koskaan kuullutkaan 😀

Ilmiö on lähtöisin Lontoon Camden Marketista, kojusta nimeltä Oli Baba’s. Oli Baba’s on tarjoillut rapeaksi paistettuja halloumiranuja jo vuodesta 2015 ja saanut näköjään aikaan pienoisen foodieilmiön – #olibabas tägillä varustettuja kuvia löytyy IG:stä yli 600 ja kyllä, kuvat saavat veden kihoamaan kielelle. #halloumifries -kuvia löytyykin sitten jo lähes 5000!

halloumiranskalaiset

Hassua kyllä, ennen kuin ehdin testikokkaamaan halloumiranskalaiset itse, niitä ilmestyi nenäni alla Sori Taproomin ruokalistalla. Tilattavahan se oli, kun kerran joku oli ilmiön kyytiin hypännyt! Sori Taproomissa halloumi oli paistettu sellaisenaan (kuten käsittääkseni Oli Baba’ssakin) ja herkullisiahan ne toki olivat. Huomasin kuitenkin heti kaipaavani itse pintaan jotain … jonkinlaista kevyttä kuorrutetta, jolla halloumiranskalaiset saataisiin extrarapeiksi.

Näin syksyllä kaikenlainen suolainen ja rasvainen suorastaan kiljuu päästä mahaani, joten eipä sitten muuta kuin kokeilemaan! Pyörittelin noin sentin paksuisiksi haloiksi leikkaamani halloumit karkeassa riisijauhossa, riisijauho kun on kokemukseni mukaan ollut aina aikamoinen ässä leivityshommissa. Tämän jälkeen paistoin halloumiranskalaiset pannulla, jolle laitoin öljyä ehkä noin sentin verran. Lopputulos: älyttömän rapea pinta ja aikamoinen rasvankäry kotona 😀 Toisinsanoen, homma toimii!

granaattiomena

halloumi fries

Lisukkeiden kanssa en lähtenyt näin heti alussa kikkailemaan, vaan pysyin tuolla Oli Baba’sin linjalla: viileä za’atarjugurtti, makea granaattiomenasiirappi, raikkaan poksuvat granaattiomenan siemenet ja tuore minttu kyydittää nimittäin sumacilla maustetut suolaisenrasvaiset halloumiranskalaiset tyylillä masuun.

Se tässä tuli kuitenkin huomattua, että kun ahneena paistoin suoralta kädeltä kaksi halloumikimpaletta ranskalaisiksi, niitä on saatu syödä täällä useampi päivä. Ei, näitä ranuja ei syödä samanlaisia määriä kuin perunaa. Vaikka olen suuri suolan ja rasvan ystävä, en oikein usko, että pystyisin Oli Baba’sin kokoista annosta kertaistumalta yksin syömään. Niin suolaista halloumi kuitenkin on.

Halloumi ranskalaiset

n. 20 kpl eli 2-4:lle

400 g halloumia

n. 1 dl karkeaa riisijauhoa

n. 1-2 dl mietoa öljyä

n. 2-3 tl sumacia

lisukkeet:

1 granaattiomena

1 ruukku tuoretta minttua

n. ½ dl granaattiomenasiirappia

150 g turkkilaista jugurttia

1-1½ rkl za’ataria

(2-3 rkl paahdettuja pinjansiemeniä)

Sekoita za’atar jugurttiin ja nosta seos jääkaappiin maustumaan sillä välin kun valmistelet muut annoksen osat. Irrottele granaattiomenan siemenet varovaisesti niitä rikkomatta hedelmästä. Riivi minttupuskasta lehdet irti ja suikaloi ne halutessasi. Mikäli lisäät annoksiin pinjansiemeniä, paahda siemenet kuivalla pannulla kullanruskeiksi.

Minä käytin tähän kaksi 200 g kimpaletta halloumia: leikkaa halloumikimpale ensin viiteen siivuun ja jaa sitten jokainen siivu pitkittäin puoliksi. Näin yhdestä kimpaleesta tulee 10 ranskalaista, jotka ovat halkaisijaltaan noin sentin levyisiä – paljon pienemmiksi tikuiksi en ainakaan itse halloumia uskalla yrittää leikellä, se kun tuppaaa minusta helposti tuolloin murenemaan.

Kaada desin verran karkeaa riisijauhoa syvälle lautaselle ja pyörittele halloumiranskalaiset jauhossa. Voit myös laittaa riisijauhon pieneen pussiin ja hyppyytellä varoavasti pussissa muutaman halloumiranskalaisen kerrallaan.

Kuumenna paistinpannussa keskilämmöllä noin sentin syvyydeltä kuumuutta kestävää öljyä (öljyn määrä riippuu paistinpannusi koosta). Testaa öljyn lämpöä laskemalla yksi halloumiranskalainen pannulle. Mikälli se alkaa samantien sihistä ja kuplia reunoiltaan, öljy on sopivan lämpöistä. Voi paistaa kerralla 5-6 ranua, isompi määrä laskee öljyn lämpötilaa helposti liikaa. Paista ranuja välillä käännellen, kunnes ne ovat kauttaaltaan kullanrapeita. Nosta valmiit halloumiranskalaiset lämmitetylle lautaselle tai 80 asteiseen uuniin odottelemaan, kunnes kaikki halloumi on paistettu.

Ripottele ennen tarjoilua halloumiranskalaisille sitruksisen kirpakkaa sumacia ja tarjoile vastapaistettuna za’atarjugurtin, granaattiomenasiirapin, granaattiomenan siemenien, mintun ja halutessasi paahdettujen pinjansiemenien kera.

fries before guys

Ps. Oli Baba’sin tunnelmiin pääsee esim. tästä blogikirjoituksesta!

Ootteko te jo törmänneet halloumiranuihin?

174 views

Polentaa, kantarelleja ja paistettua munaa mesjuusto-kruunulla

by Juulia 2 Comments
Polentaa, kantarelleja ja paistettua munaa mesjuusto-kruunulla

hobbit food

No hei sinä! Juu, just sinä, siinä lautasella. Sinä ihana, aurinkoinen, lohdullinen ja lämmittävä, kultakruunuinen herkkupala! Missäs sinä olet luurannut?

Tämmöinen yksinpuhelu täällä käytiin äsken, kun törmäsin kuva-arkistoihini piiloutuneeseen mesjuusto-fanin unelma-aamupalaan. Suolaisen makealla mesjuustolla, rapeaksi paistetulla valkosipulilla ja paistetulla munalla kuorrutettu polenta-annos on minun kirjossani silkkaa ruokapornoa, enkä oikein voi käsittää miten moinen herkku on unohtunut ladata tänne blogiin. Mitä synkemmäksi ja sateisemmiksi päivät käyvät, sen enemmän tällaisia ruokia tarvitaan!

mesjuusto

polentaTässä nämä kuurupiiloilleet aamupalaräpsyni

Tein yläpuolisissa kuvissa esiintyvän sydäntä sykähdyttävän (jollei suorastaan pysähdyttävän) tuhdin herkkuaamupalan suurinpiirtein elokuun puolivälissä ja jostain syystä se tosiaan unohtui julkaista täällä blogissa. Kuvat oli käsitelty ja ladattu jo asemiinsa, mutta prosessi oli sen jälkeen jäänyt kesken – siitäkin huolimatta, että joku vielä erikseen Instagramissani kyseli reseptin perään – oi nolous…

Olin tuolloin juuri löytänyt uudelleen juustonmyyjäaikojen suosikkini mesjuuston ja laitoin sitä jonkin aikaa vähän kaikkeen. Erilaisten mesjuusto-kokeilujeni jälkeen voin kuitenkin helposti todeta, että polentan, rapeiden valkosipulien ja pehmoisen kananmunan kaverina toffeearominen mesjuusto pääsee parhaiten oikeuksiinsa.

mesjuusto

Ihan joka aamua en tällaisella setillä aloittaisi, mutta nyt syysflunssaisena sateen sisälle vangitsemana kyllä kovasti tekee tätä settiä taas mieli. Alkuperäistä, hieman minimalistista annostani voisi kuitenkin vähän täydentää jollain!

Jostain syystä minulle tulee tästä annoksesta mieleen hobitit – ehkä siksi, että luen parhaillaan Tolkienin Tarua Sormusten Herrasta, kuten tapanani on ollut teini-iästä asti lähes joka syksy. Olen vasta aloittanut kirjan ja tarinassa on juuri selvitty erinäisten sattumusten kautta Vanhan Metsän läpi Briihin. Vanhassa Metsässä hobitit tapaavat lyhyesti erään mielestäni arvoituksellisimmista Keskimaan hahmoista, Tom Bombadilin ja hänen vaimonsa Kultamarjan. Kummankin henkilöhahmon vaatetusta ja heidän ruokapöytänsä antimia kuvataan kirjassa vuolaasti ja nämä yksityiskohdat mielessäni lähti annoksen stailauskin ehkä hieman lapasesta … mutta kerrankos sitä!

Onko pöytä katettu? Näen keltakermaa, hunajaa, vehnäleipää ja voita; maitoa, juustoa, vihreitä yrttejä, kypsiä marjoja. Riittääkö se meille? Onko ruoka valmis? – Tom Bombadil

Alkuperäinen annokseni täydentyi joka tapauksessa hobittien lempiraaka-aineella eli sienillä. Polenta sai siis päälleen ruskistetussa voissa paistettuja kantarelleja, paistetun munan, oliiviyrttiä, rapeaa valkosipulia sekä pinjansiemeniä. Melkoista lohturuokaa tämä! Ollappa vielä tuopillinen Pomppivan Ponin olutta (eikä vain tätä häistä yli jäänyttä bulkkilageria) ja loputtomasti aikaa uppotua rakkaisiin kirjamaisemiin…

Polentaa, kantarelleja ja paistettua munaa mesjuusto-kruunulla

2:lle

2 dl polentaa

n. 7-8 dl kasvislientä

mustapippuria

(suolaa)

4-5 valkosipulin kynttä

n. 50 g luomuvoita

100-150 g mesjuustoa

2 luomumunaa

Sekä halutessasi:

n. 200 g kantarelleja

n. 20 g pinjansiemeniä

1-2 tl tuoretta timjamia, rosmariinia tai oliiviyrttiä

Kuumenna 7 dl kasvislientä ja vispaa polenta sekaan. Keittele, kunnes polenta on kypsää, lisää tarvittaessa hieman nestettä. Huom! Tarkista nesteen + polentan mittasuhde vielä oman pakettisi kyljestä, nämä joskus vähän vaihtelevat eri merkkien välillä. Polentapuuro saa olla joka tapauksessa valmiina lusikoitavan paksua. Mausta polenta ripauksella vastarouhittua mustapippuria ja annostele se kahdelle lämmitetylle lautaselle.

Polentan kiehuessa laita kylmälle paistinpannulle ohuelti viipaloitu valkosipuli sekä voi. Lämmitä voita keskilämmöllä kunnes se sulaa ja alkaa vaahtoamaan. Mikäli käytät pinjansiemeniä, lisää ne pannulle kun valkosipulit ovat saaneet hieman väriä. Jatka paistamista pitäen valkosipulia tarkasti silmällä ja lusikoi viipaleet (sekä pinjansiemenet) pannusta pienelle lautaselle heti, kun ne ovat muuttuneet kullanruskeiksi. Jätä valkosipulit (sekä pinjansiemenet) odottamaan annoksen kokoamista ja muista jättää ihanasti maustunut ja karamellisoitunut voi pannuun.

Mikäli käytät kantarelleja, revi isoimmat muutamaan osaan ja jätä kokonaiset ehjiksi. Paista sieniä melko kuumalla pannulla valkosipulisessa voissa, kunnes ne saavat hieman väriä. Oma tyylini on pyrkiä pitämään sienten neste sienissä, joten pannun kuumuus on oleellinen! Kun sienet ovat valmiit, nostele ne lautasille annostetun polentan päälle.

Riko lopuksi kananmunat pannuun, jossa on edelleen hieman valkosipulin paistinvoita ( tai jos voi on päässyt tässä vaiheessa hupenemaan liikaa, lisää pannulle hieman voita). Paista kananmunia yhdeltä puolelta melko kuumalla pannulla muutama minuutti pitsireunaisiksi ja keltuaiseltaan edelleen pehmoisiksi. Nosta munat sitten polentan päälle ja annostele lautasille vielä rapea valkosipuli (sekä pinjansiemenet). Viimeistele annos raastamalla päälle reilusti mesjuustoa. Sitten vaan ääntä kohti!

Ps. Jos tähän jo entuudestaan överiin lohturuokaan kaipaa vielä lisää ”lohtua”, niin kannattaa ruskistaa voita tuplamäärä ja käännellä pannulle jäänyt aromikas ruskistettu voi lopuksi polentan sekaan. Polentan sekaan voi halutessaan raastaa myös hieman mesjuustoa 😀

paistettu kantarelli

Syksyihini kuuluu Taru Sormusten Herrasta -kirjan uudelleenlukemisen lisäksi syysmusiikki, jota tuntuu jostain syystä aina vain jotenkin väärältä kuunnella muihin vuodenaikoihin. Syksyisellä soittolistallani on vuodesta toiseen mm. tietyt dEUS, Mansun, Pixies ja Wigwam -yhtyeiden levyt, sekä itseoikeutetusti Bo Hanssonin Sagan Om Ringen

Onko teillä syystraditioita?
57 views

Miniloma Englannissa: Victoria & Abdul -elokuva + iltapäivätee

Miniloma Englannissa: Victoria & Abdul -elokuva + iltapäivätee

Kaupallinen yhteistyö Victoria and Abdul –elokuva

victoriaandabdul

Syksy on nyt todella saapunut jäädäkseen, ei epäilystäkään. Vettä sataa ropisee päivästä toiseen ja valo hupenee päivä päivältä. Tekisi mieli paeta tätä ankeutta jotenkin! Onneksi miniloman muihin maisemiin, todellisuuksiin, jopa aikakausiin voi ottaa aika helposti: piipahtamalla leffassa. Mikään ei minusta virkistävämpää arjen keskellä juuri ole,  kuin hyvän elokuvan katselu elokuvateatterin pimeässä sylissä. Toki katselen paljon leffoja ja sarjoja kotonakin, mutta läppärin tihrustelu kotisohvalle ei vaan ole yhtä tehokas irtiotto.

Viikon karmaisevimpana sadepäivänä nappasin oman pikku äitini kainaloon ja lähdimme minilomalle Englantiin. Elokuvateattereissa pyörii parhaillaan Stephen Frearsin ohjaama Victoria & Abdul. Tämä uskomaton kertomus kahden varsin erilaisista taustoista tulevan ihmisen ystävyydestä perustuu tositapahtumiin: Englannin kuningatar Victoria ystävystyi vanhuudenpäivillään intialaiseen Abduliin. Abdul saapuu Englantiin osallistuakseen kuningattaren valtakauden 50-vuotisjuhlallisuuksiin ja päätyy ystävyyden puhjettua jäämään hieman pidemmäksi aikaa kuin alun perin oli kaavailtu.

Victoriaa esittää elokuvassa todellisen girlbossin auktoriteetillä Oscar-voittaja, upea Judy Dench ja Abdulia taas Ali Fazal. Muissa rooleissa vilisee laadukkaita brittinäyttelijöitä Eddie Izzardista Sir Michael Gamboniin.

victoriaandabdulPitkästä aikaa laatuaikaa äidin kanssa = BEST!

victoriaa & abdul

Täysin ilman vastustusta ei moisen rajoja rikkovan ystävyyden toki tuohon aikaan sallittu kuninkaallisissa piireissä kukoistaa, mutta siitä ei nyt enempää – en halua paljastaa elokuvasta liikoja. Sen verran voinen varmaan kuitenkin kertoa, että Victoria & Abdul kuvaa kiehtovasti Viktoriaanisen ajan viimeisiä vuosia; puvustus ja lavastus on mitä mainioin ja tässä elokuvassa syödään ja juodaan todella usein.

Niinpä olikin varsin sopivaa täydentää elokuvakokemusta piipahtamalla Tennispalatsin Brasserie Lumièressa englantilaisella iltapäiväteellä! Iltapäiväteetä tarjoillaan alkaen klo 14 aina lokakuun 14. päivään asti. 15 euron hintainen setti sisältää kannullisen haudutettua Ambassador-teetä, kurkku-savulohi-sandwichin, metsäsienitarteletin, palan juustoa herukkahillolla (meidän annoksessamme juusto oli herkullista gruyereä), sekä macaron-leivoksen. Meidän tarjottimeltamme löytyi tosin vielä pala suussasulavaa mascarpone-juustokakkua!

victoriaandabdul

victoria & abdul

Muistojeni Englanti

Otimme äidin kanssa rauhassa aikaa aterioinnille ja vaihdoimme pitkästä aikaa kuulumisia, niitä kun ehtii välillä kertyä enemmänkin ennen kuin ehditään nähdä kasvotusten. Äidin pyytäminen seuraksi juuri tähän elokuvaan oli muuten täysin itsestäänselvyys: olen käynyt Englannissa kahdesti ja kummallakin kerralla juuri äidin kanssa.

Ensimmäisen matka oli 10-vuotislahjani. Tuolloin kiertelimme äidin ja isän kanssa autolla kolmistaan ympäri Britanniaa kahden viikon ajan. Matkasta on jäänyt minulle pikku herkkusuulle mieleen vahvimmin (Mount Snowdonille kiipeämisen lisäksi) tietysti ruokaelämykset: pubissa syöty todella juustoinen munakas, jota ei vaan voinut jättää kesken vaikka maha oli jo aivan täynnä, sekä lohitäytteiset kolmioleivät 😀 Tuolloinen kolmioleipäviehätykseni lähinnä naurattaa nyt (ja varsinkin Brasserie Lumièren oivallista savulohileipää mutustellessa) mutta silloin ne olivat minusta jotain todella erityistä!

Toisella matkalla olimme äidin kanssa viikon Lontoossa ihan kahdestaan. Tuolloin olin 15-vuotias ja koin matkalla mm. ensimmäisen suuren ja sykähdyttävän taide-elämykseni (John Martin: The Great Day Of His Wrath, 1851-53). Tajusin myös ensimmäistä kertaa, että vaikka maailma on suuren suuri, se voi välillä olla pienen pieni: keskellä Lontoota kadulla käveli nimittäin yllättäen vastaan entinen poikaystäväni! Tietysti myös shoppailin minkä jaksoin … ja äiti kipitti kiltisti mukana.

victoriaandabdulBrasserie Lumièren savulohileipää ei ollut leikattu kolmioksi, mutta se oli silti yhtä hyvä – ellei jopa parempi – kuin muistojeni kultaamat lontoolaiset kolmioleivät.

Sekä iltapäiväteehetkemme että elokuva olivat omiaan herättämään muistoja ja nostamaan monenlaisia tunteita pintaan. Hyvillä elokuvilla onkin usein tapana tehdä niin! Erityiseksi teemaksi itselleni nousi ajan kuluminen ja ajan ottaminen – erityisesti niille, jotka minulle rakkaita ovat. Arkirumbassa uppoan usein viikkokausiksi omaan kuplaani, johon mahtuu vain työ ja sen vastapainona kokkailu sekä tämä rakas blogiharrastukseni. Sosiaaliset suhteet jäävät siinä helposti tyystin somen varaan ja oma aika on yhtä eksoottista kuin Abdulin tarinoinnit Victorialle varmasti kuulostivat.

Kyse on kuitenkin omista valinnoistani: voisin aivan hyvin hieman vähentää työn tekoa sen laadun siitä kärsimättä ja ottaa kuriin tapani ylisuorittaa. Elokuvan herättämissä tunnelmissa olen itseasiassa pohtinut suorastaan sellaista hurjan radikaalia ajatusta ( 😀 ), että poistan hetkeksi kännykästäni kaikenlaiset applikaatiot, joihin huomaamattani imeydyn silloin kun en muuta tee. Kyllä ne aina takaisin kuitenkin saa. Huomasin myös ehdottavani Juusolle, että jahka pahin työrumba meiltä kummaltakin helpottaa, otettaisiin tavaksi pitää viikottain täysin elektroniikkavapaita treffipäiviä.

Kaikenlaista sitä yksi pieni miniloma Englannissa saakin aikaan!

iltapäivätee

brasserie lumiere

Liput Englanninmatkalle löytyvät täältä ja suosittelen piipahtamaan samalla matkalla myös siellä iltapäiväteellä. Esimakua elokuvan tunnelmiin (ja niihin aterioihin!) voi kurkistaa Victoria & Abdultrailerista.

Ps. Minulle selvisi muuten juuri, että Judi Dench on näytellyt kuningatar Victoriaa myös kerran aiemmin! Tiedän mitä katson seuraavaksi.

105 views

Janoisena Berliinissä: Wild Things & Industry Standard

Janoisena Berliinissä: Wild Things & Industry Standard

Käsi ylös kaikki, jotka ovat kokeneet tulvivan Berliinin! Jep, me ollaan … enkä voi sanoa, että se olis ollut hirmuisen kivaa. ”Vuosisadan sateiden” vuoksi tulvivassa Berliinissä nimittäin sekosi niin julkinen kuin yksityinenkin liikenne, eikä pöytävarauksen perässä sumpliminen Neuköllnin perukoille onnistunut laisinkaan kuivin jaloin. Tällaisia ne ovat ne ruokaturistin murheet 😀

Toisaalta kengät olivat tuossa vaiheessa kaatosateista päivää joka tapauksessa jo litimärät, varpaat yhtä rusinaa ja takin liepeetkin kuin uitetut. Totesimme, että samapa tuo niissä vermeissä on oleskella vielä muutama tunti, kun kyseinen pöytävaraus oli kuitenkin matkan odotetuin ja olin juuri ja juuri parantunut alkumatkan flunssariesasta! Hankittuamme bränikät sateenvarjot lähimmältä rihkamanmyyjältä pysyi pää sentään kuivana (eikö muuten ole hienot?). Sitten vain langanpäähän Industry Standard, Berliinin yksi kuumimmista natural wine -ravintoloista ja varmistus, että ravintola on hätätilaan julistetun kaupungin kaaoksesta huolimatta auki, ja eiku menoks.

Mitäpä ei hyvän viinilasillisen eteen kestäisi?

Metrolinjasta pätkä oli poikki ja korvattu bussilla, mutta muuten ei vedenpaisumus matkan tekoa onneksi reittimme varrella hidastanut. Olimme kuitenkin varmuuden varalta varanneet matkantekoon useamman tunnin, joten päästyämme kulmille odotettua nopeammin, ehdimme ilokseni piipahtamaan myös ravintolan viereisessä natural wine baarissa, Wild Thingsissä!

Kävi varmaan jo tuosta toistuvasta sanaparista ”natural wine” ilmi, miksi sinne Neuköllniin piti päästä katastrofisäästä huolimatta. Luonnolliset viinit ovat kokemukseni mukaan aina kiehtovia ja jänniä makuelämyksiä, vaikkei niistä jokainen henkilökohtaisiin makumieltymyksiini kolahtaisikaan. Ravintolat, jotka niitä tarjoavat, tarjoavat myös kokemukseni mukaan poikkeuksellisen kiinnostavaa ruokaa. Tämä on todettu niin Helsingissä (esim. Ravintola Grön ja Kallio Wino) kuin Köpiksessäkin (Mandfred’s, Geist...), eikä tilaisuutta tsekata Berliinin tarjontaa niin vaan jätetä jonkun ”pikku sateen” takia väliin.

wild things berlin

Wild Things Berlin

Wild Things on käsittääkseni yleensä varsin vilkas ja suosittu baari, mutta tässä säässä saimme jakaa tilan suurimman osan ajasta aivan keskenämme.

Niin kivaa kuin se olisi ollutkin, emme ehtineet Wild Thingsissä kovin pitkään pöytävarauksemme vuoksi kuitenkaan istuskella. Lasilliset oivallista weisser burgunderia sekä lautasellisen ostereita ehdimme siellä silti tuhota! Yritin kyllä kovasti ehdotella Juusolle kaikenlaisen muunkin pienen tilaamista, mutta fiksuna ihmisenä hän vain kärsivällisesti muistutti minua lähitulevaisuuden ravintolaillallisesta.

Mitä tulee baarin sisustukseen ja tunnelmaan, niin olipahan vaan todella söpö paikka! Just niin Neuköllniläisen rento ja trendikäs kuin olla voi. Seinissä näkyy historian kerrostumat, joita täplittävät hassut pikku taulut sekä niin uudet kuin lähes peittyneet vanhat seinämaalaukset. Kellastuneista ja kulmikkaista puutuoleista ja -pöydistä henkii ainakin minulle aito koulun pulpetti -viba.

Listalta olisi löytynyt perus leikkeleiden ja juustojen lisäksi kaikenlaista jännää kivaa pientä naposteltavaa, kuten furikakella maustettua popcornia, sardiineja sekä mustekalaa perunasalaatin kera, mutta niiden testaaminen jääköön nyt sitten seuraavaan kertaan (josta jo haaveilen).

Wild Things Berlin

Weserstraße 172

Neukölln, Berlin

Wild Things: such cool, very Neukölln

Industry Standard

Kun kello lähestyi yhdeksää, kipaisimme korttelin toiselle puolelle Industry Standardiin. Vaikka olin jo etukäteen täysin myyty tälle kaikin puolin houkuttelevan oloiselle ravintolalle, voitettiin sydämeni silti vielä eteishuoneen levysoittimella ja sen vieressä nököttävällä lempilevylläni.

(Arvaatteko muuten kumpi se noista kahdesta päällimäisestä on?)

industry standardHunky Dory ♥industry standard

Peremmällä ravintolassa symppistely vain jatkui ja vaikka yläpuolisessa kuvassa näkyvä takahuone loisti tyhjyyttään, oli ravintolasali muuten ääriään myöten täynnä hilpeitä seurueita. Naapuripöydän pari keskusteli siitä, mihin päin maailmaa sitä seuraavaksi lentäisi ja toisella puolellamme taas kaksi paikallista DJ:tä (päätellen mukana kulkevista levylaukuista) viihdytti seuralaisiaan.

Minä osterihulluna tilasin alkuun vielä yhden osterin (guillardeau) ja otimme kumpikin lasilliset italialaista, kolmen päivän kuorikontaktin johdosta kevyesti vaaleanpunaista pinot grigiota (Quinto Quarto Pinot Grigio 2012).

Paikan leipä oli testattava toki myös (ihan jees, vaikkei mitään ikimuistoista), samoin ravintolan omat pikkelöidyt vihannekset (perunaa, kurkkua ja kukkakaalia). Pikkelöity peruna osoittautui kuulkaas yllättävän HYVÄKSI! Täytyy testata moisen tekemistä kotonakin. Lakritsiarominen pikkelöity kukkakaali vei kielen yhtä lailla.

Tilasimme myös mantelilla ja tuoreella kirsikalla ryyditettyä ajo blancoa, joka oli ehkä kaunein näkemäni annos aikoihin (valitettavasti kuvausvalo oli sen verran surkea että te joudutte vain uskomaan sanaani). Keitto ei onneksi ollut vain kaunis katsella, vaan myös erinomaisen hyvää! Juuso alkoikin samantien kyselemään, osaisinko tehdä jotain samankaltaista kotona ja aion totta toki yrittää. Ajo Blanco à la Industry Standard kehitteillä siis viimeistään seuraavaksi vuosipäiväksemme 😀

…mutta entäs se tartar?

Tartaria on meidän kummankin mahdotonta olla tilaamatta, jos sen listalta bongaamme … ja niin kävi nytkin. Minulle tartar on vähän kuin margheritan tilaaminen pizzeriassa – sillä mitataan keittiön taso! Esillepanoltaan Industry Standardin tartar oli varsin vaatimaton esitys, mutta voi luoja sitä makua!!! Rouskuvan tattarin peittämä liha kätki alleen mm. keltuaiskreemiä, rapeaa salottisipulia ja jostain mukaan tuli ihana tryffelin maku. Tällä kombolla päästiin omassa tartarmittapuussani lähelle kärkisijoja, vaikka nyt asiaa jo pidempään mutusteltuani ehkä se Grönin tartar siellä kuitenkin edelleen korkeimmalla keikkuu.

Seuraavaksi pöytään kannettiin tirisevä luu herkullisine sisältöineen. Mausteena luuytimelle oli mm. pinjansiemeniä, spelttiä, vesikrassia ja sipulia. Olimme tilanneet annoksen kylkeen myös shotit luuydinpestyä bourbonia … mutta ne henkilökunta selvästi unohti tuoda oikeaan aikaan, emmekä me epävarmat tohtineet sen perään ajoissa kysellä. Olis pitänyt vaan avata se suu, sillä kyllähän se viskitilkka olis tälle rasvaiselle herkulle tehnyt oivallisesti seuraa!

Söimme myös annoksen turskaa, uusia perunoita ja vihannesportulakkaa, juustoja sekä Juuson mukaan maailman parasta, katajanmarjoilla maustettua suklaamoussea. Niiden suttuisisista kuvista ei nyt ilahtuisi kuitenkaan kukaan – minäkään – joten jätetään loppuillan dokumentaatiot täältä tällä kertaa väliin.

Sen sijaan jätän teidät tällä virtuaaliaterialla mieluummin sen luuydinpestyn viskishotin seuraan, joka pöytään lopulta sen perään kysyttyämme kannettiin. Kyllä teki poikaa!

Industry Standard veti tuosta pienestä viskikömmähdyksestä huolimatta pisteet kotiin sekä ruuan, viinin että erittäin huomaavaisen ja tilannetajuisen palvelun vuoksi, enkä voisi iltaan tyytyväisempi olla.

Kyllä kannatti lähteä seikkailemaan sinne kaatosateeseen, vaikka hotelliin päästyä nilkat olivatkin hiertyneet märissä tennareissa verille ja olimme molemmat kaulaamme myöten totaalisen uitetut. Tarinaahan tästä tulvivasta Berliiniseikkailusta kerrotaan tietysti vielä lapsenlapsille, mitä nyt lisätään kertomukseen vuosittain kymmenkunta senttiä lisää vettä 😉

Industry Standard

Sonnenallee 83,

Neukölln, Berlin

industry standard

Onko teillä hyviä vinkkejä Berliinin muista luonnollisia viinejä tarjoilevista baareista ja ravintoloista? Voisin ruveta jo keräämään listaa seuraavan Berliininmatkan herkkuetapeista. Ja uskokaa pois, en aio silloin olla kipeä, saatikka matkustella vanhentuneen passin kanssa (kuten viime vuonna, jolloin matka jäikin sitten kokonaan väliin)…

57 views