Passio Dining – intohimosta ruokaan, viiniin ja olueen

Passio Dining – intohimosta ruokaan, viiniin ja olueen

Yhteistyössä Passio Dining

Passio Dining hurautti suoraan tajuntaani alkukesän Taste of Helsinki -festareilla kahden vahvasti mieleenpainuneen annoksen voimin. Omalla mittapuullani koko tapahtuman annosten kärkeen nousseet gazpachosorbet sekä koukuttava makkaraperunat (luit oikein: makkaraperunat) jättivät himon saada lisää Passion köökistä lähteneitä lautasellisia!

Eipä muuta kuin nokka kohti Passiota ja hyvää seuraa mukaan. Illallisella sain nauttia sekä Keittiössä kaupungissa -blogin Jaanan että hänen hyvän ystävänsä Ellan loistavasta seurasta, ja istuipahan pöytään hetkeksi myös Passion ravintoloitsija Jussi Hukkanenkin.

Jussin kanssa jutellessa selvisi, että Passion alkutaipaleella oluella oli ravintolan konseptissa vahva rooli. Jussi kun on paitsi ravintoloitsija, myös panimomestari, ja Savonlinnalaisen panimoravintolan Huvilan entinen toimitusjohtaja. Huvilasta tuotiin Helsinkiin panimoravintolan konseptin lisäksi myös keittiömestari Jesse Vottonen.

Casual diningiä ja olutta yhdistelleen Passion suunta lähti kuitenkin alkuperäiskonseptista omille teilleen ja nykyään Passio on menuravintola. Menu vaihtuu kolmen viikon välein ja niitä kyydittävät viinitkin tuodaan maahan itse. Olutta Jussi ei ole viiniin suinkaan silti tyystin vaihtanut, sillä hän on osakkaana Kaartinkaupungin Ohrana –panimossa. Niinpä löytyy Passiostakin toki palan painikkeeksi viinien lisäksi myös oman panimon oluita ja olutta käytetään myös ruuanlaitossa.

jussi hukkanenJussi Hukkanen

Intohimo ruokaan, viiniin ja olueen paistaa Jussista ja hänen puheistaan. Aterioimaan päästyämme kiinnitin huomiota myös siihen, että monessa annoksessa viiniä löytyy myös lautaselta eri muodoissa. Kokkaanhan minäkin toki viinin ja oluiden kanssa, mutta en ihan tällä tapaa 😀

Kun kyse on menuravintolasta, on tilaaminen poikkeuksellisen helppoa: valinta tehdään kolmen tai viiden ruokalajin menun väliltä. Varmaan on sanomattakin selvää, kumman valinnan me teimme!

Ateria käynnistyi raikkaalla lasillisella kuohuviiniä, jonka kaverina tarjoiltiin keittiön tervehdys. Tattaririeskan päältä tarjoiltu taimentartar hapankermalla, raastetulla kananmunan keltuaisella ja mädillä olisi kelvannut minulle myös pääruuaksi, väliruuaksi ja jälkiruuaksi, niin täydellisesti se osui makuuni.

Nelles Riesling Sekt Brut

passio diningTaimentartar

Alkuruuaksi söimme ankkaa. Sitä olikin lautasella suorastaan kolmessa muodossa: oli rillettenä, oli paistettua ankanrintaa ja oli foie gras’ia. Ankkatrion kaverina oli porkkanapyreetä ja blanc de noir -hyytelöä, sekä ihanaa Pinot Noiria (Wagram Pinot Noir 2013). Viinihyytelö oli muuten täydellinen kaveri sekä ankka foie gras’lle että -rilletelle, pitää ehkä opetella tekemään jotain samanlaista itsekin!

Passion maahantuomat viinit ovat kaikki peräisin pientuottajilta, joiden tuottajat tunnetaan ihan kasvokkain. Suurin osa viineistä tulee Italiasta ja Saksasta, mutta joitain myös Ranskasta tai Itävallasta, kuten ankan kaverina nauttimamme kirsikkainen Pinot Noir.

passio diningAnkkarilletteä, paistettua ankanrintaa, ankka foie gras ♥

Myös seuraavana tarjoillussa väliruuassa oli keskitytty yhteen asiaan: simpukkaan. Annos sisälsi simpukkalientä, suussasulavaa konfattua kampasimpukkaa, sinisimpukkaa ja mykyjä. Liemi kaadettiin asianmukaisesti lautaselle vasta pöydässä, ja yhtä asianmukaisesti kuvasin tämän operaation.

Konfatut kampasimpukat varastivat huomioni tässä annoksessa, niiden tekstuuri oli nimittäin jotain aivan ihanaa : pumpulinpehmeää mutta samalla sopivan pureskeltavaa.

Well hello, konfattu kampasimpukka! Voitais tavata useamminkin?

Ensimmäinen pääruoka oli hiillostettua siikaa, grillattua pulpoa ja fermentoidusta valkosipulista tehtyä aiolia. Koska rakastan mustekalaa (olettaen tietysti että se on valmistettu hyvin), taisi huomioni keskittyä annoksessa lähinnä pulpoon, kuten kuvakulmastakin näkyy. Jos ihan totta puhutaan, annoksen muut osat jäivät herkullisuudestaan huolimatta ihan paitsioon, kun taas ihanasti hiiltynyttä mustekalaa olisin kaivannut lisääkin!

Toinen pääruoka oli härän flanksteak endiivien, vaniljalla maustettujen retiisien ja sipulikastikkeen kanssa. Flanksteakia maustanut gremolatan tapainen sitruksinen yrttiseos ei oikein kolahtanut minulle, vaikka liha sen alla mehevää ja maukasta olikin. Parasta lautasella oli kuitenkin vaatimaton retiisi – tulen maustamaan kotonakin vastaisuudessa retiisini vaniljalla … ja niin varmaan yhtä lailla vaniljaretiiseihin hurahtanut Jaanakin 😀

passio dining

Välijälkiruoka oli kaunein näkemistäni jälkkäreistä vähään aikaan: kimmeltävässä mansikka-ruusuöljykastikkeessa lepäilevä kuohuviinisorbetti mansikoilla ja ruusuhyytelöllä oli niin kuvauksellinen, että sorbetti oli lähes sulanut kun laskin kamerani alas.

Maun puolesta tämä jälkiruoka oli minulle hieman liian makea, mutta niinhän jälkkärit melkein aina ovat. Toinen jälkiruoka (vanilja-mustaherukkakääretorttua, mustaherukkasorbettia, marenkia ja hunajavaahtoa) jäi kuvaamatta, kun valo ravintolassa väheni. Makeutensa vuoksi annos jäi minulta pitkälti myös syömättä, mutta aivan varmasti sama annos olisi saanut makeamman ystävät yhtä lailla taivaisiin kuin välijälkkärikin.

Passio Dining jätti viiden ruokalajin menusta huolimatta kaikkea muuta kuin tukalan olon – annokset olivat siis juuri sopivan kokoisia minulle. Illan parhaat annokset oli minusta ehdottomasti keittiön tervehdys sekä simpukka-annos, mutta sen Taste of Helsingin gazpachosorbetin kaltaista ekstaasia jäin vähän kaipailemaan.

Kun menu kuitenkin vaihtuu kolmen viikon välein, lähden mielelläni Passioon uudelleen testaamaan mitä keittiö milloinkin keksii! Ravintolan miljöö ja tunnelma on sopivan rento ex tempore -dinnereille, mutta samalla sopivan erityinen hemmottelulounaalle. Passion pitäjien uusi ravintola Corsokin tosin pitäisi testata … ja sinne Ohranaan pitää ehtiä oluelle, ja ja ja…


Passio Dining tarjosi seurueemme illallisen viineineen. Kiitos!

35 views

Löytö: Kallio Wino

Löytö: Kallio Wino

Kallio

Onks tää tottakaan? Helsingissä – vielä tarkemmin ottaen Kalliossa – on paikka, jonne voi hipsiä aivan itsekseen nauttimaan erinomaista tartaria ja naukata sen kylkeen lasillisen vielä erinomaisempaa luonnollista viiniä (mieluiten oranssia, jos multa kysytään).

Totta se kuitenkin on. Kehitys kehittyy ja Kallion ”puukkokatukaan” ei ole entisensä (näin kutsuin Flemarin baaripätkää opiskeluaikoinani kiitos kuulopuheiden mukaan siellä heiluneiden puukkosankareiden). Se hävyttömän halpa muutaman euron kaljapaikka, jossa vielä pari vuotta sitten istuin satunnaisella Kallion räkäläkierroksella tuopillisella, on kuoriutunut ensiluokkaiseksi viinibaariksi – josta saa vieläpä erinomaista murkinaa!

Kallio Wino voitti minut puolelleen konseptillaan jo ennen ensivisiittiäni, luonnollisiin viineihin keskittyneitä viinibaareja kun täältä Helsingistä on kummasti ennen saanut etsiä. Wino onkin ansaitusti saanut runsain mitoin sekä palstatilaa että asiakkaita, eikä näin hypetettyyn ravintolaan ihan niin vain sitten enää kävelläkkään sisään.

Isomman seurueen ex tempore -visiitit Winoon siis tuskin niin vain onnistuvat, varsinkaan perjantai- tai lauantai-iltoina, mutta mihinpä hyvään ravintolaan toisaalta moinen onnistuisikaan. Itse olen kuitenkin monesti piipahtanut Winossa yhden naisen hemmotteluafterworkeilla myös perjantaisin, eikä paikan saannissa ole ollut mitään ongelmia: tiskin ääreen kun useimmiten se yksi takapuoli kuitenkin aina mahtuu.

Toistaiseksi olenkin varannut pöydän Winosta vasta kerran, kun halusin viedä äitini sinne aterialle. Jos äiti kerran saadaan houkuteltua illanviettoon Kallioon, ei istumapaikan saantia alueen kuumimmassa ravintolassa jätetä todellakaan sattuman varaan!

Olimme kuitenkin niin aikaisessa vaiheessa perjantaita äidin kanssa liikkeellä, että todistimme pöytävarauksinemme tovin typötyhjää trendiravintolaa. Iltapäivän valo ja oma rauha toikin ateriamme alkuosioon aivan oman luksuselementtinsä 🙂 Aterian loppua kohden alkoi tila toki täyttymään aikamoisella tahdilla.

Oranssia, luonnollisesti.

Kallio WinoDat tartar ♥Näyttääkö tämä teistä kuuden euron annokselta?

Tartaria olen Winossa syönyt toistaiseksi jokaisella käyntikerrallani, joten olihan se äidillekin maistatettava. Pientä evoluutiota annos on kevään aikana käynyt läpi, mutta jokaisesta lautasellisestani olen nauttinut niin kovasti, että sitä on täytynyt tilata joka viisiitillä aina uudestaan 🙂

Lisäksi tilasimme silakoita, jotka osoittautuivat melkeinpä tartariakin herkullisemmiksi. Läpikuultavia ja täydellisen rapeita sipsejä kirpeiden silakkafileiden päällä, purjotuhkaa (?) ja mitä muuta, härregyyd! Kalaa ja perunaa siis, mutta millä tavalla tarjottuna! Kun listalla lukee vain ”silakkaa” ja annos maksaa kuusi euroa, eivät odotukset ehkä ole kovin korkealla – ja niin Wino pääsee iloisesti yllättämään.

Kateenkorvaa ja raparperia

Lisäksi tilasimme ahventa ja kevätkasviksia sekä äidin aloitteesta kateenkorvaa ja raparperia. Kateenkorva-annos näyttää tuossa kuvassani kovin yksiväriseltä ja ehkä kuivaltakin, mutta sitä se kuitenkaan ei ollut. Suussasulavaa ja pinnaltaan rapeaa kateenkorvaa raikasti ja mehevöitti raparperigeeli ja kirveli, ja yhdistelmä teki vaikutuksen erityisesti äitiini.

Paistetut ahvenfileet ja kevätkasvikset oli ateriamme kallein annos, 15 €, mutta voisin hyvin kuvitella vastaavan annosen maksavan jossain muualla reilusti enemmänkin. Tämäkin annos kuulostaa vaatimattomalta, mutta voi sitä maun intensiteettiä! Kuin olis syönyt lautasellisen kesää.

Entäs ne viinit?

Viinien suhteen luotan Winossa aina henkilökunnan suosituksiin, sillä vaikka minullakin alkaa olla maistelukokemusta jo useammista luonnollisista viineistä (kävin jopa luonnollisten viinien messuilla pööpöilemässä tässä männävuonna), tiedän varsin hyvin olevani niistä silti aivan pihalla. Ilman Winon henkilökuntaa en esim. olisi tähän päivään mennessä tutustunut hurmaaviin Pét-Nat -viineihin (Pétillant Naturel), ihan vain siksi, että jollei kupliva juoma ole olutta, sitä harvemmin listalta valitsen. Nyt kuitenkin kyselen pet-natin perään aina tilaisuuden tullen 😀

Luonnollisten viinien suhteen kannattaa muistaa se, että jokainen vuosikerta tai jopa pullollinen voi olla enemmän tai vähemmän erilainen siitä edellisestä. Nämä viinit kun ovat nimensä mukaisesti sekä luonnollisesti kasvaneita että perinteisellä – ei tieteellisesti ja koneellisesti lopputulosta manipuloiden – tavalla valmistettuja. Niinpä kerran nautittu ikimuistoinen luonnollinen viinilasillinen voi toisella kerralla maistua kummasti erilaiselta. Luonnolliset viinit tuntuvatkin minusta elävän aivan omalla tasollaan sekä lasissa että suussa. Lasillinen luonnollista viiniä onkin aina kiehtova seikkailu ♥

WINO
Fleminginkatu 11,
00500, Helsinki

Ps. Luonnollisista viineistä voit lukea lisää esim. täältä ja täältä ja pét-nat-viineistä täältä.

Pps. Koska visiitistä on jo muutama kuukausi, on WINOn menu ehtinyt tässä vaiheessa jo muuttua. Käytiinkin mm. tämän vuoksi ex tempore -viinillä Winossa toissaviikolla ja samalla testattiin uudelta listalta kolme annosta (riimihärkä, gnocchi sekä pavlova) – UUH to the AAH vaan taas ja eikun testaamaan listan loputkin ruuat ♥ Tartaria listalta ei näyttänyt valitettavasti tällä kertaa löytyvän … mutta ehkäpä se tekee seuraavalla listalla taas paluun?

350 views

Janoisena Berliinissä: Wild Things & Industry Standard

Janoisena Berliinissä: Wild Things & Industry Standard

Käsi ylös kaikki, jotka ovat kokeneet tulvivan Berliinin! Jep, me ollaan … enkä voi sanoa, että se olis ollut hirmuisen kivaa. ”Vuosisadan sateiden” vuoksi tulvivassa Berliinissä nimittäin sekosi niin julkinen kuin yksityinenkin liikenne, eikä pöytävarauksen perässä sumpliminen Neuköllnin perukoille onnistunut laisinkaan kuivin jaloin. Tällaisia ne ovat ne ruokaturistin murheet 😀

Toisaalta kengät olivat tuossa vaiheessa kaatosateista päivää joka tapauksessa jo litimärät, varpaat yhtä rusinaa ja takin liepeetkin kuin uitetut. Totesimme, että samapa tuo niissä vermeissä on oleskella vielä muutama tunti, kun kyseinen pöytävaraus oli kuitenkin matkan odotetuin ja olin juuri ja juuri parantunut alkumatkan flunssariesasta! Hankittuamme bränikät sateenvarjot lähimmältä rihkamanmyyjältä pysyi pää sentään kuivana (eikö muuten ole hienot?). Sitten vain langanpäähän Industry Standard, Berliinin yksi kuumimmista natural wine -ravintoloista ja varmistus, että ravintola on hätätilaan julistetun kaupungin kaaoksesta huolimatta auki, ja eiku menoks.

Mitäpä ei hyvän viinilasillisen eteen kestäisi?

Metrolinjasta pätkä oli poikki ja korvattu bussilla, mutta muuten ei vedenpaisumus matkan tekoa onneksi reittimme varrella hidastanut. Olimme kuitenkin varmuuden varalta varanneet matkantekoon useamman tunnin, joten päästyämme kulmille odotettua nopeammin, ehdimme ilokseni piipahtamaan myös ravintolan viereisessä natural wine baarissa, Wild Thingsissä!

Kävi varmaan jo tuosta toistuvasta sanaparista ”natural wine” ilmi, miksi sinne Neuköllniin piti päästä katastrofisäästä huolimatta. Luonnolliset viinit ovat kokemukseni mukaan aina kiehtovia ja jänniä makuelämyksiä, vaikkei niistä jokainen henkilökohtaisiin makumieltymyksiini kolahtaisikaan. Ravintolat, jotka niitä tarjoavat, tarjoavat myös kokemukseni mukaan poikkeuksellisen kiinnostavaa ruokaa. Tämä on todettu niin Helsingissä (esim. Ravintola Grön ja Kallio Wino) kuin Köpiksessäkin (Mandfred’s, Geist...), eikä tilaisuutta tsekata Berliinin tarjontaa niin vaan jätetä jonkun ”pikku sateen” takia väliin.

wild things berlin

Wild Things Berlin

Wild Things on käsittääkseni yleensä varsin vilkas ja suosittu baari, mutta tässä säässä saimme jakaa tilan suurimman osan ajasta aivan keskenämme.

Niin kivaa kuin se olisi ollutkin, emme ehtineet Wild Thingsissä kovin pitkään pöytävarauksemme vuoksi kuitenkaan istuskella. Lasilliset oivallista weisser burgunderia sekä lautasellisen ostereita ehdimme siellä silti tuhota! Yritin kyllä kovasti ehdotella Juusolle kaikenlaisen muunkin pienen tilaamista, mutta fiksuna ihmisenä hän vain kärsivällisesti muistutti minua lähitulevaisuuden ravintolaillallisesta.

Mitä tulee baarin sisustukseen ja tunnelmaan, niin olipahan vaan todella söpö paikka! Just niin Neuköllniläisen rento ja trendikäs kuin olla voi. Seinissä näkyy historian kerrostumat, joita täplittävät hassut pikku taulut sekä niin uudet kuin lähes peittyneet vanhat seinämaalaukset. Kellastuneista ja kulmikkaista puutuoleista ja -pöydistä henkii ainakin minulle aito koulun pulpetti -viba.

Listalta olisi löytynyt perus leikkeleiden ja juustojen lisäksi kaikenlaista jännää kivaa pientä naposteltavaa, kuten furikakella maustettua popcornia, sardiineja sekä mustekalaa perunasalaatin kera, mutta niiden testaaminen jääköön nyt sitten seuraavaan kertaan (josta jo haaveilen).

Wild Things Berlin

Weserstraße 172

Neukölln, Berlin

Wild Things: such cool, very Neukölln

Industry Standard

Kun kello lähestyi yhdeksää, kipaisimme korttelin toiselle puolelle Industry Standardiin. Vaikka olin jo etukäteen täysin myyty tälle kaikin puolin houkuttelevan oloiselle ravintolalle, voitettiin sydämeni silti vielä eteishuoneen levysoittimella ja sen vieressä nököttävällä lempilevylläni.

(Arvaatteko muuten kumpi se noista kahdesta päällimäisestä on?)

industry standardHunky Dory ♥industry standard

Peremmällä ravintolassa symppistely vain jatkui ja vaikka yläpuolisessa kuvassa näkyvä takahuone loisti tyhjyyttään, oli ravintolasali muuten ääriään myöten täynnä hilpeitä seurueita. Naapuripöydän pari keskusteli siitä, mihin päin maailmaa sitä seuraavaksi lentäisi ja toisella puolellamme taas kaksi paikallista DJ:tä (päätellen mukana kulkevista levylaukuista) viihdytti seuralaisiaan.

Minä osterihulluna tilasin alkuun vielä yhden osterin (guillardeau) ja otimme kumpikin lasilliset italialaista, kolmen päivän kuorikontaktin johdosta kevyesti vaaleanpunaista pinot grigiota (Quinto Quarto Pinot Grigio 2012).

Paikan leipä oli testattava toki myös (ihan jees, vaikkei mitään ikimuistoista), samoin ravintolan omat pikkelöidyt vihannekset (perunaa, kurkkua ja kukkakaalia). Pikkelöity peruna osoittautui kuulkaas yllättävän HYVÄKSI! Täytyy testata moisen tekemistä kotonakin. Lakritsiarominen pikkelöity kukkakaali vei kielen yhtä lailla.

Tilasimme myös mantelilla ja tuoreella kirsikalla ryyditettyä ajo blancoa, joka oli ehkä kaunein näkemäni annos aikoihin (valitettavasti kuvausvalo oli sen verran surkea että te joudutte vain uskomaan sanaani). Keitto ei onneksi ollut vain kaunis katsella, vaan myös erinomaisen hyvää! Juuso alkoikin samantien kyselemään, osaisinko tehdä jotain samankaltaista kotona ja aion totta toki yrittää. Ajo Blanco à la Industry Standard kehitteillä siis viimeistään seuraavaksi vuosipäiväksemme 😀

…mutta entäs se tartar?

Tartaria on meidän kummankin mahdotonta olla tilaamatta, jos sen listalta bongaamme … ja niin kävi nytkin. Minulle tartar on vähän kuin margheritan tilaaminen pizzeriassa – sillä mitataan keittiön taso! Esillepanoltaan Industry Standardin tartar oli varsin vaatimaton esitys, mutta voi luoja sitä makua!!! Rouskuvan tattarin peittämä liha kätki alleen mm. keltuaiskreemiä, rapeaa salottisipulia ja jostain mukaan tuli ihana tryffelin maku. Tällä kombolla päästiin omassa tartarmittapuussani lähelle kärkisijoja, vaikka nyt asiaa jo pidempään mutusteltuani ehkä se Grönin tartar siellä kuitenkin edelleen korkeimmalla keikkuu.

Seuraavaksi pöytään kannettiin tirisevä luu herkullisine sisältöineen. Mausteena luuytimelle oli mm. pinjansiemeniä, spelttiä, vesikrassia ja sipulia. Olimme tilanneet annoksen kylkeen myös shotit luuydinpestyä bourbonia … mutta ne henkilökunta selvästi unohti tuoda oikeaan aikaan, emmekä me epävarmat tohtineet sen perään ajoissa kysellä. Olis pitänyt vaan avata se suu, sillä kyllähän se viskitilkka olis tälle rasvaiselle herkulle tehnyt oivallisesti seuraa!

Söimme myös annoksen turskaa, uusia perunoita ja vihannesportulakkaa, juustoja sekä Juuson mukaan maailman parasta, katajanmarjoilla maustettua suklaamoussea. Niiden suttuisisista kuvista ei nyt ilahtuisi kuitenkaan kukaan – minäkään – joten jätetään loppuillan dokumentaatiot täältä tällä kertaa väliin.

Sen sijaan jätän teidät tällä virtuaaliaterialla mieluummin sen luuydinpestyn viskishotin seuraan, joka pöytään lopulta sen perään kysyttyämme kannettiin. Kyllä teki poikaa!

Industry Standard veti tuosta pienestä viskikömmähdyksestä huolimatta pisteet kotiin sekä ruuan, viinin että erittäin huomaavaisen ja tilannetajuisen palvelun vuoksi, enkä voisi iltaan tyytyväisempi olla.

Kyllä kannatti lähteä seikkailemaan sinne kaatosateeseen, vaikka hotelliin päästyä nilkat olivatkin hiertyneet märissä tennareissa verille ja olimme molemmat kaulaamme myöten totaalisen uitetut. Tarinaahan tästä tulvivasta Berliiniseikkailusta kerrotaan tietysti vielä lapsenlapsille, mitä nyt lisätään kertomukseen vuosittain kymmenkunta senttiä lisää vettä 😉

Industry Standard

Sonnenallee 83,

Neukölln, Berlin

industry standard

Onko teillä hyviä vinkkejä Berliinin muista luonnollisia viinejä tarjoilevista baareista ja ravintoloista? Voisin ruveta jo keräämään listaa seuraavan Berliininmatkan herkkuetapeista. Ja uskokaa pois, en aio silloin olla kipeä, saatikka matkustella vanhentuneen passin kanssa (kuten viime vuonna, jolloin matka jäikin sitten kokonaan väliin)…

50 views

Janoisena Berliinissä: BRLO Brwhouse

Janoisena Berliinissä: BRLO Brwhouse

Kyssäkaalia, kyssäkaalia ja kyssäkaalia. Nam!

Mikäli olen mitään käsittänyt oikein, Berliinin kuumimpiin uusiin olutskene- JA kasvisravintoloihin kuuluu tällä hetkellä BRLO Brwhouse. Kyllä, luit oikein: tämä panimoravintola tosiaan painottaa vahvasti kasvisruokia!

BRLO Brwhouse pyrkii olemaan sekä nykyaikainen gastropubi, että olutkulttuuria, kulinaarisia taiteita, hulluja ideoita ja ainutlaatuisia yksilöitä palveleva paikka (näin kerrotaan heidän nettisivuillaan siis). Uniikki konsepti tarvitsee toki myös uniikin kodin ja sellainen BRLO:n rakennus kyllä onkin.

Tämä panimoravintola on nimittäin rakennettu 38:sta kierrätetystä kontista. Arkkitehtuuritoimisto GRAFT:in suunnitteleman moduulirakenteen ansiosta rakennuksen voi purkaa ja uudelleenkasata helposti minne milloinkin. BRLO Brwhouse onkin nykyisessä lokaatiossaan Gleisdreieck-ulkoilupuiston reunassa vain muutaman vuoden, ennenkuin se etsii itselleen uuden majapaikan.

brlo brwhouse

BRLO berliner weisse (ilman siirappia kiitos) – aivan pätevä janojuoma.

Juhannuksen jälkeisen, eeppisesti mönkään menneen Berliininmatkani yksi odotetuimmista etapeista oli tietysti juurikin BRLO. Olin kovasti lähdössä reissuun useammankin kiinnostavan ravintolavarauksen tehneenä, mutta kun kaksi päivää ennen matkaa minulle nousi kova kuume, jouduin katkerana perumaan varauksista melkein jokaisen. Mutta en tätä!

Onneksi keskiviikkoon mennessä oloni olikin jo sen verran parempi, että päätös varauksen pitämisestä ei osoittautunut virheeksi. Jouduin kuitenkin lähtemään tutustumaan joutomaalle rakennetun ja palkitun ulkoilupuiston Gleisdreieckin reunalla sijaitsevaan panimoravintolaan itsekseni, Juusolla kun oli tuona päivänä työhommia. Sanonkin heti alkuun, että se se vasta virhe oli: mitä hauskaa on ruuan saatikka oluiden maistelussa, jos sen tekee yksin? Varsinkin BRLO:ssa annokset on vieläpä ajateltu jaettavaksi 🙂

brlo brwhouse

BRLO:n terassi oli varsin mukava paikka nautiskella yksi panimon oma kylmä berliner weisse ravintolapuolen avautumista odotellessa, kunnes alkoi satamaan kaatamalla. Ravintolan puolelle pakkautuvien kastuneiden ihmisten sekä mahdollisesti hieman huonosti toimivan ilmastoinnin (?) johdosta ravintolasali osoittautui tukalan kuumaksi ja tunkkaiseksi, sekä todella pimeäksi. Toipilasolotilassani meinasinkin heittää hanskat tässä vaiheessa visiittiä jo tiskiin ja lähteä takaisin hotellille, kun olin liikkeellä reippaasti etuajassa ja odotusaikaa keittiön aukeamiseen oli tuolloin vielä yli tunti.

Onneksi hoksasin kurkata ravintolan parvelle, josta löytyi kuin löytyikin ilmavampia pöytiä, muutama ikkuna, sekä tuulenvireen ja raikkaan ilman sisään päästävä avoin ovikin. Ankkuroin itseni ravintolan ainoaan luonnonvaloisaan pöytään ja kökötin siinä sitten sinnikkäästi keittiön aukeamiseen saakka. Kun kännykästä akku tuossa vaiheessa jo veteli viimeisiään, eikä paikan WiFikään oikein suostunut toimimaan, pääsin harvinaislaatuiseen meditatiiviseen olotilaan katsellessani vain ikkunasta ulos sateeseen. Ei se netitön hetki välillä niin kamalaa olekaan!

brlo brwhouse

Lopulta pääsin vihdoinkin tilaamaan. Nälkäkiukku ja väsähdys vaihtui nopeasti hyvään mieleen, kun sekä palvelu, että ruoka- ja olutvalikoima olivat niin kovin erinomaisia. Hyvä ruoka/juoma – parempi mieli, todellakin!

Koska olin todella odottanut pääseväni tähän ravintolaan, en kursaillut tilaukseni kanssa: kuuden oluen maistelusetti, kyssäkaaliannos, pihvitomaatti panzanellakreemin ja hollandaisen kera, mustalla valkosipulilla maustettua perunamuussia ja ahneen mutta maltillisen pikkupossun annos raakakypsytettyä mangalitzapossun rapeaksi paistettua masua hunaja-viskikastikkeella.

BRLO:n pääasiallinen ruokalista koostuu toinen toistaan houkuttelevammista kasvisannoksista, joiden kokkaamisessa on monesti käytetty myös olutta. Jokaisen annoksen pääraaka-ainetta – oli se sitten selleri, kukkakaali tai parsakaali – on käytetty annoksessa monella eri tapaa: on fermentoitu, kuivattu, savustettu, pikkelöity…

BRLO:n keittiömestarin Ben Pommerin rakkaus vihanneksiin onkin ilmeistä pelkkää menua lukemalla. Suunnitelmissa ravintolalla on tulevaisuudessa jopa kasvattaa omat vihanneksensa ravintolan vieressä, ja kuinkas muutenkaan, tämäkin kasvimaa on rakentumassa ravintolan tavoin konttiin.

brlo brwhouse

Kun itsekin rakastan kasvisruokaa yli kaiken ja olen sitä mieltä, että kasviksien ympärille rakentuva ruoka on usein paljon moniulotteisempaa ja kiinnostavampaa kuin liharuoka, odotukseni olivat BRLO:n kasvisruokien suhteen todella korkealla. Suurena kyssäkaalin ystävänä valitsin listalta annoksen, jossa sitä on niin paistettuna, fermentoituneena kuin marintoitunakin. Lisäksi annoksessa oli vihreää omenaa, yrtti-emulsiota ja Sainte-Maure vuohenjuustoa.

Kunpa voisin sanoa olleeni annokseen tyytyväinen! Annoksen komponentit olivat toki jokainen purkkipestolta maistuvaa yritti-emulsiota lukuunottamatta maukkaita, mutta niiden tasapaino oli aivan pielessä. Pitkä ja näyttävästi laskostettu kyssäkaalisuikale oli hankala ja loppua kohden tylsä syötävä ja sen mutkiin piilotettua omenaa olisi voinut annosta raikastamassa olla reilusti enemmänkin. Sekä hapatetut että kevyesti pikkelöidyt kyssäkaalikiekot olivat herkullisia, mutta niitäpä ei annoksessa sitten montaa ollutkaan.

Onneksi sekä pihvitomaatti että fermentoidulla mustavalkosipulilla maustettu muussi olivat todella erinomaisia … ja se possu, huh! En ole koskaan juuri ymmärtänyt ihmisiä jotka kohkaavat rapeaksi paistetun sian kamaran perään, mutta nyt taidan tajuta mistä siinä on kyse. Aterian paras osa taisi silti olla hunaja-viskikastike, jota lusikoin siinä ruokailuni lomassa jatkuvasti sellaisenaan, niin koukuttavan tiukka potku siinä oli.

Aterian jälkeen olo oli kuitenkin tyytyväinen ja poikkeuksellisen täysi. Jollei ulkona olisi edelleen ripsonut vettä, olisin varmasti kömpinyt puiston puolelle lekottelemaan yläpuolisen kuvan tyyliin 🙂

BRLO Brwhouse ei ehkä päässyt tällä kertaa näyttämään minulle parhaita puoliaan, mutta uuden visiitin teen silti varmasti jahka tieni seuraavan kerran vie Berliiniin. Olutvalikoimasta löytyi minulle hapanoluiden ystävälle yllin kyllin testattavaa ja mönkään menneen annosvalinnan haluan kovasti vielä korjata! Listalta jäi houkuttamaan mm. pale ale -glaseerattu kukkakaali sekä paistettu sydänsalaatti. Veikkankin, että mikäli olisin jakanut kyssäkaaliannokseni jonkun kanssa, ja jos pöydässä olisi ollut muutama muukin annos, olisi ateriakokemukseni ollut paljon parempi.

BRLO BRWHOUSE

Schöneberger Straße 16
10963 Berlin

 

30 views