Löytö: villiparsa

by Juulia 2 Comments
Löytö: villiparsa

villiparsa

Onpa minua lykästänyt tänä keväänä! Ensin toteutui unelmani karhunlaukasta ja nyt sain käsiini villiparsaa! Kaikenlaista sitä ehtii lyhyessä ajassa tapahtua – en vielä huhtikuussa nimittäin olisi kumpaakaan uskonut omalla lautasellani näkevän. Moinen lykky lienee pitkälti sen ansiota, että sekä erilaiset satokausikasvikset, että villivihannekset ovat nykyään niin kovin trendikkäitä – kysyntää riittää siis myös näille vähän erikoisemmillekin ruokakasveille.

Villiparsa on aivan sama kasvi (asparagus officinalis) kuin meille kaupassa myytävä mehevä pötkyläkin, mutta vapaana kasvaessaan se vain pääsee kasvamaan korkeammaksi (jopa 150 cm), ohuemmaksi, haarautuvaksi ja – yllätys yllätys – hieman erimakuiseksi. Luontoportti -sivun mukaan parsaa kasvaa luonnonvaraisena täällä meidän pallonpuoliskolla Etelä- ja Länsi-Euroopassa, mutta se menestyy myös Eteläisessä Suomessa. Netistä löytyy paljon lähteitä villiparsaresepteille erityisesti Kreikasta ja Kroatiasta, joten jos villiparsasta oikein innostuu, kannattaa varmasti harkita matkaa näihin kohteisiin 😀

Omat nippuni löysin kuitenkin vähän lähempää, eli Hakaniemen hallista, jonne piipahdin viikonloppuna hetken mielijohteesta äitini kanssa. Kyllä meinasi silmät pudota päästä, kun aivan varoittamatta edessäni oli yhtäkkiä vino pino villiparsaa! En siinä näystä innostuneena älynnyt edes kysyä mistä villiparsa myyjälle oli tullut. Koska hinta ei onneksi kuitenkaan ollut mikään päätä huimaava, nappasin kotiin lopulta jopa kaksi nippua alle kympillä.

Hieman kuivahtaneita osa villiparsojen latvuksista jo oli, mutta mitäs tuosta! Kauniita olivat joka ikinen minun silmissäni ♥ Leikkasin nippujen tyvestä vajaan sentin pois, jotta sain varsiin uudet imupinnat (ihan samoin kuin tehdään leikkokukille) ja lykkäsin villiparsaniput vesilaseissa jääkaappiin. Käärin kevyesti lasin päälle vielä hengittävän biopussin hieman suojaamaan villiparsoja. Näin saaliini sitten on odotellut käyttövalmiina jääkaapissa sitä kaikkea, mitä olen sille keksinyt tehdä.

villiparsa

Ekat villiparsani valmistin hyvin nopeasti kiehauttamalla ja söimme niitä valkopapusoseen kera näkkärin päältä piknikillä. Sunnuntaina samalla tavalla valmistetut villiparsat pääsivät aamupalapöytään bagelin päällisiksi.

Lounaaksi paistoin jäljelle jääneet villiparsat pikaisesti ruskistetussa voissa muutaman valkosipulin kynnen kera ja kääntelin koko komeuden lopuksi voineen päivineen tuorepastan sekaan.

Mitä huomasimme ystävien kanssa villiparsaa maistellessamme, oli että se on viljeltyä sisarustaan hieman kitkerämpi – joistain yksilöistä tuli jopa hieman voikukanlehti tai endiivi mieleen. Päätimme kuitenkin kuvailla villiparsan makua kitkerän sijasta ”villiksi”, kitkerä kun on ainakin minulle pääsääntöisesti vähän sellainen negatiivisempi kuvailu. Maku näissä ruipeloissa kun on kuitenkin varsin miellyttävä! Enimmäkseen toki maistuu tämä villinä kasvava parsa toki samalle, kuin viljelty parsakin – parsalle, eli ihanalle.

villiparsa

Koska villiparsa on niin valtavan ohut varreltaan, se kannattaa kypsentää todellakin nopeasti. Kiehautinkin omani niin, että laitoin paistinpannuun sentin verran vettä ja lisäsin parsat pannulle noin puoleksi minuutiksi veden alkaessa kiehumaan. Tämän jälkeen parsat saivat jääkylmän kylvyn, jotta kypsyminen loppuisi heti. Pannulla paistaessa toimin aivan yhtä nopeasti: kuumensin ruskistetun voin reilulla lämmöllä ja lisäsin villiparsan pannulle vajaaksi minuutiksi, jossa ajassa se jo pehmenee taipuisaksi.

Villiparsa-pasta ruskistetun voin kera

2:lle

n. 200 g villiparsaa

200 g tuorepastaa

n. 70 g ruskistettua voita

vastarouhittua mustapippuria + ripaus suolaa

kourallinen tuoretta persiljaa

2 valkosipulin kynttä

hieman sitruunanmehua

Valmista ensin ruskistettu voi:

Sulata voi mieluiten vaalean värisessä ja paksupohjaisessa kattilassa. Kun voi on sulanut, jatka sen keittämistä kokoajan pohjia myöten sekoitellen, jotta voista haihtuu vesi. Kattila kannattaa olla tässä vaiheessa korkeintaan keskilämmöllä. Voi alkaa lopulta vaahtoamaan aika runsaasti, jolloin sen ruskistumisvauhtia on vähän hankalampaa pitää silmällä, joten lämpöä kannattaa laskea prosessin loppua kohti.

Jatka voin ruskistamista huolellisesti pohjia myöten sekoitellen, kunnes sen väri muuttuu pähkinänruskeaksi ja tuoksu toffeemaiseksi. Varo polttamasta voin maitoproteiineja, eli niitä pieniä hippusia, jotka laskeutuvat kattilan pohjalle heti kun silmä välttää! Heti kun voi on tarpeeksi ruskeaa, kaada se kylmään astiaan jäähtymään, jotta ruskistuminen ei pääse enää jatkumaan. Voit säilyttää ruskistettua voita jääkaapissa tavallisen voin tapaan, joten sitä kannattaa tehdä kerralla ainakin minun mielestäni isompikin määrä. Mikäli teet voita vain tätä pastaa varten, aloita noin sadalla grammalla, jotta jäljelle jäisi tarpeeksi reilu määrä herkkua tähän ohjeeseen 🙂

Kun ruskistettu voi on valmista, viipaloi valkosipuli ohuelti ja silppua persilja varsineen. Lämmitä ruskistettua voita ja valkosipulia paistinpannussa miedolla lämmöllä, kunnes valkosipuli pehmenee. Keitä reilu kattilallinen vettä pastaa varten ja suolaa vesi kunnolla. Samalla, kun laitat tuorepastan kiehumaan, voit nostaa paistinpannun lämpötilaa kuumemmaksi ja lisätä sitten villiparsa pannuun. Kääntele parsaa kuumassa voissa, kunnes se pehmenee (n. 1-2 minuuttia) ja lisää sitten paistinpannun sisältö valutetun tuorepastan joukkoon heti kun pasta on kypsää.

Kääntele villiparsa-pastan sekaan lopuksi persiljasilppu ja mausta pasta mustapippurilla, suolaripauksella ja rutistuksella sitruunaa. Tarjoile heti!

villiparsa

villiparsa

Oletteko te bonganneet näitä harvinaisia herkkuja jostain? Mitä te näistä tekisitte tai olette jo tehneet? Omat nippuni on nyt mutusteltu ilolla loppuun, mutta käyn kyllä ensi tilassa tsekkaamassa hallin vielä uudelleen, josko pääsisin santsikierrokselle!

Varsinkin näitä bageleita tekisi mieli hioa vielä vähän pidemmälle – lisätä tuonne kierteiden väliin ohueksi viipaloitua retiisiä ja raastaa päälle vähän tuoretta piparjuurta esimerkiksi.

villiparsa

Ps. Kreetan maku -blogi on päässyt keräämään itse villiparsansa ja Isoäidin reseptillä -blogissa taas on kokattu villiparsaa kroatilaisen isoäidin reseptillä. Ai että! Ehkä minäkin vielä joskus… 🙂

59 views

Nokkospesto + vegaaninen pesto-herkkusienipasta

Nokkospesto + vegaaninen pesto-herkkusienipasta

nokkospestoKuvassa näkyvistä kesän pistiäisistä toinen on suosikkini. Arvaatteko kumpi?

Nokkossesonki on vihdoinkin alkanut! Nokkonen on villivihanneksista suosikkini monestakin syystä: sitä on helppo löytää (auts!), sitä voi kerätä kesän loppuun saakka ja siitä voi valmistaa vaikka minkälaisia ruokia!

Nokkospesto on matalan kynnyksen tie nokkoskokkailujen pariin. Nokkoskeitto ja nokkosletut maistuvat yleensä kaikille, joille pinaattiversiotkin, ja ainakin omassa kaveripiirissäni kauppansa on tehnyt myös nokkosilla täytetty tähkäleipä sekä nokkosmunakas tai -piirakka. Itse surautan nokkosta raakana myös smoothieen tai mehustan sitä vihermehun sekaan. Toissavuonna kehittelin nokkosista jopa yltiöterveellisen pizzapohjantapaisen 🙂

nokkospestoAhkeran hortoilijan palkintoateria: nokkospestopasta & savuisen suolaiset herkkusienet ♥

Minulla on ollut nuoresta asti vahva visio siitä, että ”isona” asun sellaisella alueella, josta metsään pääsee nopeasti ja vaivattomasti. Opiskeluaikoina kämpän sijainnin kriteerit olivat hetken keskustapainotteisemmat, mutta myöhemmin omaa kotia ostaessa luonnon läheisyys oli hyvien kulkuyhteyksien ohella ykkösasemassa. Kun polku pöheikköön lähtee nykyään melkein kotiovelta, voi ainakin tämän elämäntavoitteen osalta todeta osuneensa napakymppiin!

Tiesin siis jo lapsena, että metsässä haahuilu tekee mielelle tolkuttoman hyvää. Tämä seikka kuitenkin ainakin käytännössä turhan usein unohtuu. Mitenköhän paljon paremmin sitä arjessa voisi, jos vääntäisi itsenä metsäkävelylle myös vähän huonommilla keleillä? Hyviä säitä ja vapaapäiviä ootellessa kun Suomen olosuhteissa monesti menee kuukausia…

Parasta villivihanneskaudessa onkin niiden syömisen lisäksi keräilyyn liittyvä lisääntyvä metsähaahuilu. Metsään tulee lähdettyä varta vasten useammin, mutta lisäksi huomaan käveleväni töistä tai kaupasta kotiin vihreää kiertotietä. Taskuun pieni pussi vaan, niin kotiin saapuu aina jotain tuoretta mukanaan.

Nämä asiat ovat ehkä monelle jo tuttuja juttuja, mutta kerrataanpa kuitenkin vielä ne perusjutut nokkosten keräämisestä:

  • nokkonen kannattaa kerätä pienenä ja ennen sen kukintaa
  • kerää nokkoset mieluiten aurinkoisen jakson jälkeen, jolloin niiden nitraattipitoisuus on alhaisimmillaan
  • pyri keräämään nokkoset puhtaasta paikasta (elikkä ei esim. tien, koirankusetusreitin tai navetan vierustoilta)

Nokkosessa on rutosti rautaa ja erittäin runsaasti C-vitamiinia. Pienet ja nuoret nokkoset ovat ravintoarvoiltaan parhaita, joten kannattaa pyrkiä keräämään vain nuorta n. 10-senttistä kasvustoa. Varsinkin isommista kasveista kannattaakin kerätä vain lehdet; nekin mieluiten ennen kukintaa. Nokkoskasvustoa voi uudistaa niittämällä koko pöheikön maan tasalle, näin uusilla nokkosenversoilla pääsee herkuttelemaan myös myöhemmin kesällä.

nokkospesto

Eilen surauttamani nokkospesto maistuu myös vegaaneille, koska siihen käytetään juuston sijasta ravintohiivahiutaleita.

Hampunsiemenet taas ovat siitä kiva peston raaka-aine, että ne aiheuttavat pähkinöihin ja siemeniin verrattuna vähemmän allergisia reaktioita (superhyviä lähteitä en valitettavasti tälle tiedolle löytänyt, mutta esim. allergia ja astma-liiton sivuilta ei hampunsiemenistä löydy edes mainintaa – aika harvinainen hamppuallergia siis taitaa olla.). Hampunsiemenet ovat myös todella hyvä proteiinin, aminohappojen sekä omega 3: ja 6:n lähde.

Nokkospesto

n. 2 dl

70-100 g ryöpättyä ja kuivaksi puristettua nokkosta

½ dl oliiviöljyä

2-3 valkosipulin kynttä

1-2 tl chilihiutaleita

½ tl suolaa

3 rkl kuorittuja hampunsiemeniä (esim. Go Raw Luomu hampunsiemenet)

3 rkl ravintohiivahiutaleita

¾-1 dl vettä

Ryöppää nokkosia kiehuvassa vedessä noin minuutin verran ja huuhdo ne sitten kylmällä vedellä. Purista nokkosista sen jälkeen vesi pois. Kuori valkosipuli ja soseuta se nokkosten, hampunsiemenien, mausteiden ja öljyn kanssa. Lisää seokseen vettä, kunnes koostumus on makuusi sopivaa. Tarkista maku ja lisää halutessasi suolaa ja/tai chiliä.

Nokkospesto sopii hyvin esim. leivän päälle, mutta eilen me käytimme koko satsin nopeaan lounaspastaan!

nokkospesto

nokkospesto

Pastaksi tässä ohjeessa käy mikään vaan – kuten tarkkanäköisemmät kuvasta ehkä huomasivatkin jo, meillä lautaselle päätyi kahdenkin eri makaronipussin jämät.

Nokkospesto-herkkusienipasta

2:lle

n. 200 g makaronia/pastaa/spagettia

1 annos nokkospestoa

n. 100 g herkkusieniä

1 rkl soijaa

1 rkl vaahterasiirappia

1 tl chilihiutaleita / chilikastiketta kuten srirachaa

1 rkl oliiviöljyä

1 tl nestemäistä savua

reilusti vastarouhittua mustapippuria

Keitä pasta paketin ohjeen mukaan runsaassa suolavedessä. Pastan kypsyessä leikkaa herkkusienet neljään osaan ja paista niitä öljyssä keskilämmöllä, kunnes sienet saavat hieman väriä. Laske lieden lämpöä hieman ja lisää paistinpannulle sitten vaahterasiirappi, soijakastike, chili, nestesavu sekä reilusti vastarouhittua pippuria. Jatka paistamista kokoajan sekoitellen, kunnes mausteliemi imeytyy sieniin. Varo kuitenkin polttamasta seosta!

Kun pasta on kypsää, valuta se. Säästä kuitenkin puolisen desiä keitinvettä. Sekoita nokkospesto pastaan ja ohenna seosta tarvittaessa hieman keitinvedellä. Jaa lopuksi sienet annosten päälle. Tulisen ystävä voi vielä kruunata lautasellisensa ripauksella chilihiutaleita.

Metsästä mukaan tarttui eilen nokkosten lisäksi kourallinen nuoria maitohorsman versoja, jotka paistoimme iltapalaksi voissa pannulla. Nokkosten lisäksi yleisin saaliini metsästä on kuitenkin ketunleipä – rakastan sen kirpeää makua joka vie ajatukset suoraan lapsuuden kesiin 🙂

Mitäs te lukijat keräätte metsästä?

558 views

Vegaaninen temaki aka käsirulla aka sushitötterö

by Juulia 0 Comments
Vegaaninen temaki aka käsirulla aka sushitötterö

vegan temaki

Temaki eli käsirulla eli sushitötterö on hauska ja sosiaalinen tapa syödä sushia. Käsirullia kun ei oikein voi valmistaa etukäteen, sillä muuten norilevä vettyy eikä rulla ole enää parhaimmillaan. Temaki onkin siksi loistava illanistujaisruoka; jokainen voi kääräistä omansa samantien syötäväksi, siinä tahdissa kun tekee mieli.

Kovin taitavaksi temaki-rullailijaksi en ole vielä itse kehittynyt, mutta onneksi harjoittelukappaleet maistuvat yhtä hyvältä kuin näppärämmänkin tötteröntekijän taidonnäytteet. Temakit voi täyttää makirullien tapaan eri tavoin sashimilla, äyriäisillä, tofulla tai tamagolla, mutta tänään tässä köökissä niiden sisään on rullattu vegaaniset täytteet: portobellosientä, vihreää parsaa, avocadoa, ituja sekä sokeriherneitä. Vegaaninen temaki maistuu nimittäin isommassakin seurueessa jokaiselle ystävistäni, ruokavalioon katsomatta.

vegaaninen temaki

Niin paljon kuin perinteisesti riisiviinietikalla maustetusta sushiriisistä pidänkin, kokeilin näiden temakien täytteeksi tällä kertaa pähkinäistä täysjyväriisiä. Irtonaisuusongelman poistin sillä, että sekoitin riisiin sen hieman jäähdyttyä muutaman ruokalusikallisen sekä vegaanista majoneesi, että srirachaa. Näin aikaansaatu tahmainen ja ihanan tulinen riisi pysyi hyvin kasassa temakitötterön sisällä ja myös maistui herkulliselta.

Vegaaninen temaki

n. 12 kpl

6 norileväarkkia

2 ½ dl (pika)täysjyväriisiä

4-5 rkl vegaanista majoneesia

n. 1 rkl srirachaa

Täytteet:

1 rkl oliiviöljyä

2-3 portobellosientä tai 3-4 isoa herkkusientä (n. 250 g)

½ tl nestemäistä savua

2-3 tl soijakastiketta

2 tl vaahtera-/agavesiirappia

n. 100 g tuoreita sokeriherneen palkoja

pieni rasiallinen ituja (esim. sinimailasta tai mungpavun ituja)

1 iso kypsä avocado

n. 1 rkl riisiviinietikkaa

6 napakaksi keitettyä vihreää parsaa

1-2 kevätsipulin vartta

wasabia

garia eli pikkelöityä inkivääriä

Keitä riisi paketin ohjeen mukaan ja valuta siitä huolella kaikki vesi pois. Sekoita jäähtyneeseen riisin vegaaninen majoneesi sekä sriracha (jota voit laittaa oman makusi mukaan enemmän tai vähemmän). Majoneesia tarvitaan niin paljon, että riisistä muodostuu hyvin kasassa pysyvää, tahmeaa massaa.

Viipaloi portobellosienet noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi pitkittäin ja paista ne kullanruskeiksi öljyssä. Lisää pannulle lopuksi soija, vaahterasiirappi ja nestesavu ja anna nesteen imeytyä sieniin. Viipaloi (tai muussaa) avocado ja valuta riisiviinietikka viipaleille tummumisen ehkäisemiseksi. Napsauta parsasta kuiva tyvi pois ja keitä parsa juuri ja juuri kypsäksi. Jäähdytä kylmässä vedessä ja pätki parsat sitten kahteen osaan. Leikkaa vielä sokeriherneet pitkittäin kahdeksi osaksi ja suikaloi kevätsipuli. Aseta lopuksi riisi, idut sekä muut täytteet esille pöytään.

…ja sitten rullataan!

Leikkaa norileväarkit pitkittäin kahteen osaan. Ota pätkä levää kämmenellesi niin, että sen kiiltävä puoli on vasten kättäsi ja levyn toinen pää lepää kämmenelläsi. Nosta iso lusikallinen riisiä arkille niin, että siitä muodostuu kämmenesi kokoinen soikio ja painele riisi varoen vasten leväarkkia. Riisin kanssa ei minusta kannata ahnehtia, sillä mitä paksumpi tötterö, sen vaikeampi se on syödä 😀

Sipaise riisille halutessasi hieman wasabia ja nostele sille sitten haluamiasi täytteitä. Omaan käteen – ja suuhun! – sopivan täyte- ja riisimäärän oppii hahmottamaan kokeilemalla – itse tykkään tehdä temakeista suht pieniä. Taita lopuksi päätyyn jäänyt noriarkin kulma (katso kuva) täytteiden päälle. Rullaa sitten jäljelle jäänyt leväarkki tötteröksi täytteiden ympärille. Mallia rullailuun kannattaa kurkata näiden minun sanallisten selostusten lisäksi esim. tästä videosta 🙂

vegan temakiPaikoillanne…vegan temaki…valmiina…vegaaninen temaki…SYÖ!

Tärkeää rullatessa olisi saada tötterön kärki suljetuksi, jotteivat täytteet pääse syödessä karkaamaan sitä kautta. Rullasta kannattaa myös yrittää tehdä mahdollisimman napakka, jotta se pysyy kasassa syödessä. Lisäksi, kuten jo aiemmin mainitsin, tötterö pitää syödä heti, jolloin norilevä on vielä rapsakkaa!

Temakin voi dipata varovasti makisushin ja nigirien tapaan soijaan, mutta kun sekä riisi että portobellosienet ovat jo maustettu suht vahvaksi, ei tämä vegaaninen temaki välttämättä sitä edes kaipaa. Pikkelöityä inkivääriä nostaisin pöytään joka tapauksessa, se kun raikastaa suuta kivasti annosten välissä. Toimi toki kuitenkin siellä kotikeittiössäsi just oman makusi mukaan – niinkuin kannattaa tehdä muutenkin aina ♥

vegaaninen temaki

Kuvauskohteena temaki on muuten harvinaisen hankala, ihan tiedoksi vaan! Koitappa nimittäin tehdä näitä sillä nopeudella, että kuvassa näkyisi useampi tötterö, mutta että sen ensimmäisen kappaleen norilevä ei olisi jo aivan vettynyt siinä vaiheessa kun olet valmis räpsimään kuvia… Ei oo heleppoo ei! Olis pitänyt olla kuvauspäivänäkin useampi tötteröntekijä paikalla 😀

Ps. Myös Maikin Mokomin on tehnyt herkullisen näköisiä kasvistemakeja 🙂

Pps. Vaikka temaki on helppo tehdä, vielä helpommalla pääsee, kun rakentaa sushinsa kulhoon!

Pps. Tuoreita sokeriherneen palkoja voi hyvin syödä raakana, mutta mikäli haluat, voit myös kiehauttaa ne parsan kanssa nopeasti.

44 views

Silkkisen pehmeä karhunlaukka-munakokkeli

by Juulia 6 Comments
Silkkisen pehmeä karhunlaukka-munakokkeli

karhunlaukkaEi, lautasella ei ole risottoa, vaan superpehmoista munakokkeli karhunlaukalla!

Karhunlaukka eli ”villivalkosipuli” on kasvi, jota en uskonut koskaan näkeväni elävänä. Niin paljon olen siitä vuosien varrella lukenut, niin monia herkullisia karhunlaukka-annoksia nähnyt, niin houkuttelevia reseptejä tutkinut, että koko kasvista on tullut minulle kaunis, mutta saavuttamaton unelma.

Suurimmat karhunlaukka-apajat ja vouhuttajat tuntuvat löytyvän sekä rapakon takaa että vähän eteläisemmästä Euroopasta; ”ramp season” eli karhunlaukkasesonki on nimittäin todella lyhyt mutta kiihkeä! Karhunlaukan perässä rämmitään joko metsään tai taistellaan saaliista muiden ruokahullujen kanssa farmer’s marketilla (rahoja säästelemättä). Karhunlaukka on suorastaan niin trendikäs ja himottu herkku, että moni on syystä huolissaan villien karhunlaukkapopulaatioiden romahtamisesta.

Toki karhunlaukkaa kasvaa villinä myös täällä Suomessa, mutta vaikka lähiseudun metsissä on tullut hortoiltua jo monen monta kevättä, ei sitä ole tielleni koskaan osunut. Palstan tai pihan omaavilta ystäviltäni olen kuullut, että karhunlaukkaa voi viljellä ja että se tuppaa leviämään helposti –  tieto ei minua valitettavasti vaan auta kun en viljelyplänttiä omista! Nuuskinut toki olen lähimpien vuokrapalstojen reunametsät, jos se olis jonkun palstalta vaikka lähtenyt niihin leviämään … mutta turhaan. Karhunlaukkaa onkin tuntunut kasvavan vain Instagramissa.

karhunlaukka

karhunlaukka

Arvaattekin varmaan kuinka ilahduin, kun bongasin Satokausikalenterin FB-seinältä tiedon, että karhunlaukkaa löytyy nyt kuukauden satokausituotteena S-Marketeista ja Prismoista! Ei kuulkaa mennyt kuin vuorokausi, niin olin jo hoitanut itseni Itiksen Prismaan tutkimaan, pitääkö uutinen paikkaansa. Ensiksi näytti siltä, että vedän sielläkin vesiperän, mutta lopulta löysin hyllystä riveittäin karhunlaukkaruukkuja. BINGO! Kotiin kannoin näitä vamppyyrinkarkoittaja-graalin maljoja samantein neljä ruukkua – jos pitkään haudottu ruokaunelma on yhtäkkiä saavutettu, on siitä tietysti saatava heti irti vähän enenmmänkin!

Mietin kyllä kovasti, josko konstultoisin karhunlaukkaa palstallaan viljelevää ystävääni kasvin istuttamisen suhteen… Olishan se aika hienoa, jos saisin runsaampaa satoa ensi vuonna korjattavakseni jostain ihan omasta salaisesta paikastani tuolta lähimetsistä?

karhunlaukka

karhunlaukka

Nyt kun olen vihdoin maistanut tätä herkkua itsekin, voin allekirjoittaa jo aiemmin lukemani kuvailut sen mausta: karhunlaukka sekä tuoksuu että maistuu valkosipulilta, mutta on maultaan selvästi pehmeämpi ja makeampi. Se onkin sukua sekä purjolle että salottisipulille 🙂

Veikkaan, että teen jäljelle jääneistä karhunlaukoistani vielä ainakin risottoa sekä pestoa, mutta ihan ensimmäiset makupalani halusin syödä kermaisessa munakokkelissa. Hemmottelen itseäni aina välillä hipi-hitaasti matalalla lämmöllä kypsennetyllä ja pumpulinpehmeällä munakokkelilla, jonka maustan milloin parmesaanilla, milloin tryffeliöljyllä. Tällä kertaa kuullotin herkkuni sekaan siis muutaman karhunlaukan varsineen, lehtineen ja sipuleineen päivineen. Ja olihan se kaiken tämän odottelun ja haaveilun nostattamien, mahdollisesti jo hieman ylisuurtenkin odotusten jälkeen ikimuistoinen ateria!

Karhunlaukka-munakokkeli

1:lle nälkäiselle tai 2:lle makupalaksi

3 luomumunaa

2-3 karhunlaukkaa

n. 20 g luomuvoita

ripaus suolaa

vastarouhittua mustapippuria

Valmistele ensin karhunlaukka. Pese sipuli ja tarvittaessa myös kasvin lehdet. Irroita paperimaiset kalvot ja leikkaa juuret pois. Pätki vaaleat sipulit puolen sentin paloiksi ja laita ne paistinpannulle voinokareen kanssa. Kuullota karhunlaukkaa miedolla lämmöllä, kunnes sipulin palat muuttuvat läpikuultaviksi ja pehmenevät. Silppua sillä välin kasvin varret sekä lehdet, säästä kukat annoksen koristeluun.

karhunlaukka

Riko munien rakenne huolella ja sekoita silputut varret ja lehdet muniin. Alenna pannun lämpöä hyvin matalalle ja lisää munaseos pannuun. Kypsennä munakokkelia kokoajan rauhallisesti pohjia myöten hämmennellen, kunnes seos alkaa hieman paksuuntua. Jatka paistamista, kunnes munakokkeli muistuttaa koostumukseltaan risottoa. Pidä huoli siitä, että pannun lämpötila pysyy matalana, kermaisen ja silkkisen koostumuksen aikaansaamiseksi tarvitaan nimittäin sekä aikaa että kärsivällisyyttä! Munakokkeli on minun liedelläni valmis yleensä vajaassa vartissa.

Lopeta paistaminen aina mieluummin hieman liian aikaisin kuin liian myöhään – munakokkeli nimittäin jatkaa kypsymistään jälkilämmöllä vielä lautasellakin. Mausta karhunlaukka-munakokkeli ripauksella suolaa sekä vastarouhittua mustapippuria. Tarjoile herkku joko sellaisenaan karhunlaukan kukkien kera, tai hyvän leipäviipaleen päältä. Ouh mama!

karhunlaukka

Ps. Jos karhunlaukkafiilistely sekä reseptit kiinnostavat, lue seuraavaksi vaikka tämä, tämä ja tämä juttu!

353 views