Nizzansalaatti, kevään eka piknik ja muistojeni Pariisi

Nizzansalaatti, kevään eka piknik ja muistojeni Pariisi

Kaupallinen yhteistyö Les Dauphins & Asennemedia

Les Dauphins roséSekä piknik- että rosékausi korkattu tänä vuonna jo huhtikuussa!

Kevät alkaa minusta toden teolla vasta, kun lempipuistoni valtaa kukkameri. Puisto on sopivasti kotimatkani varrella, joten tilannetta on helppo pitää silmällä! Monesti istahdan puiston penkille hetkeksi keskellä talveakin, pyyhin lumet penkiltä vain pois. Eihän siinä kauaa pakkasilla jaksa kököttää, mutta keväisen väriloiston pienikin muistelu auttaa kummasti tarpomaan ne viimeiset sadat metrit painavien kauppakassien kanssa kodin lämpöön.

Omaksuin puistoissa istuskelun jalon taidon alle parikymppisenä, kun työskentelin vuoden au pairina Pariisissa. Asuimme isäntäperheeni kanssa aivan Eiffel-tornin vieressä ja yksi tehtävistäni oli viedä perheen lapsia päivittäin leikkipuistoon tornin juurelle. Niihin aikoihin kännykkä toimi viihteenä lähinnä matopelin voimin, joten lasten viihtyessä leikkiensä äärellä usein tuntejakin, totuin istuskelemaan penkillä aivan rauhassa heidän touhujaan sekä ympäröiviä kukkia ja muita ihmisiä tarkastellen.

(Ällistyttävää muuten jos nyt asiaa miettii, kun ei meinaa käsi pysyä joutilaina hetkinä irti luurista edes kymmentä minuuttia…)

Mäyräpuiston herääminen talviuniltaan on jokavuotinen tarkkailuni kohde.

Kulutin myös vapaa-aikaani usein Pariisin kaduilla, puistoissa ja varsinkin hautausmailla. En yrityksistäni huolimatta oikein tutustunut au pair -vuoteni aikana paikallisiin, joten harrastuksekseni muodostui tuona vuonna päivittäiset pitkät kävelylenkit ympäri Pariisin eri alueita. Katsoin lähtiessäni yleensä kartasta, mikä kaupunginosa juuri sillä hetkellä kiinnostaisi (tai missä en vielä ollut käynyt), hyppäsin metroon.  Määränpäähäni saavuttua suunnistin kävellen kotiin Eiffel-tornin avulla.

En tuolloin, 18-vuotiaana, ollut vielä mitenkään suvereeni kahvila- tai ravintolakävijä, joten makuelämykseni tuon vuoden ajalta koostuvat pitkälti puistoherkutteluhetkistä. Toinen toistaan houkuttelevammat boulangeriet ja fromageriet (eli leipomot ja juustokaupat) pysäyttivät vaelteluni aina ennenpitkää ja nautin niistä haalimani saaliin milloin milläkin ruohikolla. Muistan vieläkin elävästi, kuinka jännittävää oli ostaa erilaisia leivoksia – olinhan ensimmäistä kertaa pois kotoa ja vapaa syömään mitä ja milloin huvitti. Arvaattekin varmaan, että kiloja tuon vuoden aikana pääsi kertymään päivittäisistä kaupunkivaelluksista huolimatta useampia 😉

Lempikohteitani, joihin palasin aina uudestaan ja uudestaan olivat Pariisin länsilaidalla sijaitseva valtava Bois de Boulogne, kuuluisa Père Lachaisen hautausmaa, sekä 19. arrondissementin alueella sijaitseva Parc des Buttes-Chaumont.

Buttes-Chaumont -puisto viehätti minua erityisesti muodoiltaan, kyseinen puisto kun on pelkkää jyrkkää ylä- ja alamäkeä, johon lättänästä Suomesta saapuneena todella hurmaannuin. Puiston kiehtovin alue on mielestäni pieni tekojärvi, jonka reunalla pönöttää jyrkkäseinäinen ”vuori”. Vuoren huipulla voi istuskella ihailemassa maisemia sinne rakennetussa Sibyllan temppelissä, ja muistaakseni sain monesti istuskella siellä myös aivan omassa rauhassani. Hauskinta oli kuitenkin laskeutua vuorelta sen rinteeseen hakattuja, osittain sen sisällä kulkevia portaita pitkin, jotka johtivat lopulta saarelle vievälle riippusillalle (Eiffelin suunnittelema muuten sekin). Kaikki tämä oli minusta tuolloin vastustamattoman kiehtovaa ja romanttista!

Les Dauphins roséTältä näytti sissisiskosten huhtikuinen piknikpöytä!

Palataanpa muistoista kuitenkin nyt takaisin lähimenneisyyden Suomeen. Tänä vuonna halusin juhlistaa rakkaan Mäyräpuistoni orastavaa kukkaloistoa piknikillä – tekojärveä tästä puistosta ei toki löydy mutta pieni kukkameri kyllä! Nuput alkoivat nousta puiston ruohikosta huhtikuun toisen ja kolmannen viikon tienoilla, eivätkä onneksi lannistuneet muutamista takatalvihetkistä lumi- ja räntäsateineen. Viileitä säitä uhmaten pakkasinkin eväskassit ja itseni puistoon jo huhtikuun 20. päivä, onnistuen houkuttelemaan mukaani jopa yhden yhtä rämäpäisen seuralaisenkin.

Pariisin puistohetkien hengessä lojuin viltillä muutaman tunteroisen ihan itsekseni kirjaa lukien. Auringon paistaessa viltillä oli suorastaan lämmin, uskokaa tai älkää! Pikkusiskoni Nupun liityttyä seuraani alkoi tuuli kuitenkin jo yltymään melko hyiseksi. Piknikevääksi pakkaamani nizzansalaatti, pehmoinen Saint Agur -homejuusto, valuva herkkuhaisuli Brie de Meaux, patonki sekä muutama bebe– ja éclairleivos katosivatkin parempiin suihin vimmatulla tahdilla, kun aurinkokin uhkasi pikkuhiljaa piiloutua pilven taakse pysyvästi. Onneksi olimme varustautuneet ulkona istumiseen kunnon kerrospukeutumisella, joten pystyimme nauttimaan eväistä ja varsin huolella viilennetystä roséestamme jopa tunnin, ennen kuin oli lopulta luovutettava ja siirryttävä sisätiloihin.

Piknikviinimme oli raikas ja keväisen kepeä kuiva luomurosé Les Dauphins. Tämä Rhônen alueelta kotoisin oleva rosé on saapunut Alkoihin juuri sopivasti ennen kuuminta pikniksesonkia. Grenache noir ja syrah -rypäleistä tehty viini on väriltään upean lohenpunainen ja maultaan sekä mukavan hapokas että täynnä punaisia marjoja, kuten vadelmaa, punaherukkaa ja metsämansikkaa.

Kierrekorkkiviininä Les Dauphins on luonteva valinta piknikille ja vaikka se on loistava rosé nautittavaksi ihan sellaisenaan, se on myös tarpeeksi ryhdikäs ja vivahteikas maultaan piknikviltin sekalaisten eväiden kumppaniksi. Varsinkin nizzansalaatin kaverina tämä viini pääsi todella oikeuksiinsa!

Les Dauphins roséPiknik käynnistettiin juustoilla, tuoreilla viikunoilla ja viikunahillolla sekä leipomosta haetulla maalaispatongilla.

Siskolla oli huhtikuiselle piknikille oikeaoppinen varustelu: aurinkolasit, huulipunaa sekä rutosti vaatteita. Mutta missä pipo rakas sisko?

Jälkkäriksi Pariisivuoteni hengessä leipomoherkkuja: kahvi-éclaireja sekä vadelmabebe -leivoksia. ♥♥♥

Nizzansalaatti (salade niçoise) on siinä mielessä varsin mielenkiintoinen ruoka, että mielipiteitä sen oikeaoppisesta valmistamisesta on paljon. Raaka-ainelistat vaihtelevat lähteestä riippuen ja samoin myös ohjeistus salaatin oikeaoppisesta tarjoilutavasta. Itse olen sitä mieltä, että nizzansalaatissa on oltava ainakin perunoita, vihreitä papuja, mustia pieniä ranskalaisia oliiveja (mieluiten tietysti Cailletier-lajiketta, joka niçoise -nimelläkin kulkee), kovaksi keitettyä kananmunaa sekä sardellia.

Muiden raaka-aineiden suhteen nizzansalaatti muuttuu tässä keittiössä joka tekokerta hieman. Kirsikkatomaatit, retiisit ja kurkku sopivat minusta nizzansalaattiin hyvin ja usein laitan sekaan myös kaprista. Mikäli käytän tonnikalaa, valitsen öljyyn säilöttyä, MSC-sertifioitua tonnikalaa. Yrteistä lempparini tässä yhteydessä on lehtipersilja, jota salaatissa saakin olla runsaasti! Tykkään myös sekoittaa kastikkeen ja salaatin raaka-aineet kananmunia lukuunottamatta jo ennen tarjoilua yhteen ja jopa hieman murjoa perunoita siinä sekoitellessani rikki. Sievästi segmenteittäin lautaselle aseteltua nizzansalaattia ei siis minun tekemänäni tulla näkemään 😉

nizzansalaatti

Nizzansalaatti

4:lle

500 g kiinteitä perunoita (esim. siikli) tai uusia perunoita

200 g vihreitä papuja

200 g kirsikkatomaatteja

4-6 kananmunaa

ruukku lehtipersiljaa

¾ salottisipulia ohuina renkaina

n. 50 g öljyyn säilöttyä sardellia valutettuna (1 pieni purkillinen)

1 purkki öljyyn säilöttyä MSC-serftifikoitua tonnikalaa

n. 2 dl pieniä tummia oliiveja (mieluiten ranskalaisia niçoise-oliiveja)

mustapippuria

Keitä perunat kypsiksi ja anna kosteuden haihtua niistä. Voit kuoria perunat mikäli haluat, mutta varsinkaan uusia perunoita en ainakaan itse lähtisi kuorimaan. Puolita pienet perunat ja jaa vähän isommat neljään osaan. Keitä vihreät pavut niin, että ne ovat juuri ja juuri kypsiä – kolmisen minuuttia kiehuvassa vedessä siis riittää. Huuhdo pavut sitten kylmällä vedellä jottei kypsyminen enää jatku.

Keitä myös kananmunat – niiden olisi hyvä olla lähes kovaksi keitettyjä tätä salaattia varten. Itse keitän munat tämän ohjeen tapaan laittamalla ne kylmään veteen, nostamalla lämpötilan kiehumispisteeseen, ottamalla kattilan liedeltä ja laittamalla kannen päälle. Ajastin napsautetaan tuossa vaiheessa seitsemään minuuttiin, jonka jälkeen munat säikäytetään jääkylmällä vedellä ja kuoritaan.

Puolita sitten kirsikkatomaatit ja valuta anjovikset (säilytä öljy salaatinkastiketta varten), oliivit sekä tonnikala. Silppua persiljan varret. Valmista kastike (ohje seuraavana) ja sekoita se vielä lämpimiin perunoihin. Lisää sekaan tonnikala, oliivit, sipuli, persiljanvarret, vihreät pavut, kirsikkatomaatit sekä sardellit. Säästä kuitenkin muutama sardelli salaatinkastikkeeseen. Sekoita huolella ja mausta salaatti vielä pippurilla. Laita nizzansalaatti maustumaan kylmään ainakin tunniksi ennen tarjoilua, jotta kastikkeen maut imeytyvät raaka-aineisiin kunnolla.

nizzansalaatti

nizzansalaattiSaanko esitellä: nizzansalaattipurkki!

Pakkasin itse salaatin piknikiä varten isoon lasipurkkiin ja persiljan lehdet sekä kovaksi keitetyt kananmunat omiin purnukoihinsa. Munat kannattaa minusta lisätä lautaselle vasta tarjoillessa, jotteivat ne muhjuunnu salaatin sekaan pikniklokaatioon kuljetettaessa. Persiljan pakkaan erikseen, jottei se pääse nuupahtamaan. Annokset voi kotioloissa tietysti koota suoraan lautasille tai isoon tarjoilustiaan ja asetella tarjolle juuri niin kuin itse haluaa 🙂

Nizzansalaattiin käyttämäni kastikkeen ydin on vanhanajan Dijon-sinappi, eli se sellainen, jossa sinapinsiemenet ovat kokonaisina. Rakastuin tuohon sinappiin Pariisinvuotenani, ja se sopii minusta nizzansalaattiin loistavasti. Sitruunamehun sijasta kastikkeeseen voi käyttää myös valkoviinietikkaa tai miksei myös yhdistelmää kummastakin! Pääasia, että kastikkeessa on kunnolla hapokkuutta, kun salaatti on muuten melko öljyinen sardelleineen, oliiveineen ja tonnikaloineen.

Salaatinkastike nizzansalaatille:

2 rkl moutarde de Dijon à l’ancienne

¼ dl oliiviöljyä

¼ dl sardellien säilöntäöljyä

½ dl sitruunamehua (puolikas iso sitruuna)

1 rkl sokeria

pienenpieni valkosipulin kynsi

¼ hyvin pieneksi silputtua salottisipulia

muutama öljyyn säilötty sardellifile

(½ tl suolaa)

Sekoita vanhanajan sinappi, molemmat öljyt, sitruunanmehu ja sokeri yhteen ja raasta sekaan yksi pikkuinen valkosipulinkynsi. Leikkaa sipulin neljännes sekä sardellifileet hyvin pieneksi silpuksi ja sekoita molemmat sitten kastikkeeseen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa tai vielä hieman sitruunaa. Sekoita kastike sitten vielä lämpimiin perunoihin ja muihin salaatin raaka-aineisiin (miinus munat ja persiljan lehdet) ja jätä maustumaan jääkaappiin mieluusti ainakin tunniksi.

Sissi-sisko…

…ja sen sissi-sisko. Ens keväänä tämä nerokas idea voidaan ehkä kuitenkin toteuttaa vasta joskus toukokuun puolella.

Ps. Myös Viena.K on ollut ranskalaisissa tunnelmissa tämän saman viinin äärellä!


Koska kyseessä on alkoholiyhteistyö, en voi Valviran ohjeistuksen mukaan hyväksyä alkoholia koskevia kommentteja. Muut ajatukset ovat kuitenkin varsin tervetulleita!

97 views

Sfincione aka joulupizza

Sfincione aka joulupizza

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja Social Wines

Punkku ja pizza. Klassikkoyhdistelmä, jota himoitsen ympäri vuoden – tosin erityisesti talvella ja mieluiten kotisohvalle käpertyneenä.

Ei siis ihme, että meinasin hyppiä pöksyistäni, kun kuulin sfincionesta, sisilialaisesta joulupizzasta! Minulle joulu on nimittäin juurikin sohvalle käpertymisen aikaa, pötköttelyä, rentoilua ja mitäpä muuta kuin useamman vuorokauden kestävä herkuttelumaratoni. Vaikka perinteisillä jouluruuilla on vakaa paikkansa joulupöydässäni, alkaa sitä kokemukseni mukaan jossain vaiheessa pyhiä aina tekemään mieli jo jotain ihan muuta – kuten vaikkapa juuri pizzaa (koska sitä nyt ei tekisi mieli?)

Sfincione on sisilialainen pizza, joka eroaa napolilaisesta siinä, että sen pohja on pannupizzamaisesti paksumpi, siihen tulee enemmän soossia ja se päällystetään juuston lisäksi leivänmuruilla. Usein se myös paistetaan neliskulmaisella pellillä. Kaikkein esteettisin pizza se tuskin on, mutta älkää antako ulkonäön hämätä, se on mehevää ja täyteläistä ja todella vaarallisen koukuttavaa! Sisiliassa sfincione kuuluu niin joulun kuin uudenvuodenkin juhliin, kertoo pikainen netin kaivelu, tosin sitä syödään ilmeisesti myös ympäri vuoden kuten minäkin tähän herkkuun tutustuttuani todennäköisesti teen.

Tehtyäni ensimmäiset sfincioneni hoksasin heti, mikä tässä pizzassa on parasta ja miksi se sopii joulupyhien aikaan kuin nakutettu: lähes jokaisen sen ainesosista voi valmistaa useita päiviä etukäteen. Pizzahimon iskiessä ei siis tarvitse kuin kurkottaa jääkaappiin, kasata pizza ja paistaa se.

Taikina varsinkin on helpoimpia pizzataikoinoita, joita olen koskaan kokeillut. Siinä kun ei juuri muuta kuin sekoiteta ainekset yhteen ja lykätä ne kelmutettuna jääkaappiin, jossa se saa fermentoitua jopa 3-4 vuorokautta.

Ystäväni Eevis ja Jarkko vääntäytyivät keskikaupungilta tänne lähiöön viime viikolla lounaalle, joten nostin suorituksen kunniaksi sfincionen kaveriksi pöytään pullon jouluista punaviiniä, Los Monteros Crianzaa.

Los Monteros on sopivan mehevä, täyteläinen ja tanniininen tuhdin pizzan kaveriksi (vaikkei sisilialaista olekaan). Tämä aavistuksen nahkainen, vaniljainen ja makean mausteinen punaviini on myös pizzassa käytettävän suolaisten ja terävien cacciocavallon/provolone piccante -juustojen oiva kumppani. Eipä viinivalintaa lainkaan huononna sekään, että tätä viiniä on ilo nautiskella sohvalla vielä senkin jälkeen, kun pizza on kadonnut viimeistä murua myöten!

Käyttämäni reseptin mukaisesti tehtynä sekä taikinaa että iki-ihanaa, karamellisoidulla sipulilla ja anjoviksella maustettua tomaattisoossia tuli todella reilu määrä, joten tässä kahden hengen taloudessa pizzaa saatiin syödäkseen ekaa kertaa reseptiä testatessani useampikin päivä putkeen. Tämän havainnon tehtyäni puolitin ohjeen.

Alkuperäisohjeessa ainesosat pitää lisäksi mitata gramman tarkkuudella – ei tule tapahtumaan tässä taloudessa, ellen saa joululahjaksi pikkutarkkaa keittiövaakaa! Niinpä käänsin grammamäärät omaan ohjeeseeni hieman summittaisemmiksi teelusikoiksi ja desilitroiksi, enkä usko tehneeni alkuperäisohjeelle näin toimiessani kovin suurta hallaa. Täyttä varmuutta en taida tosin saada, ennen kuin pääsen mittailemaan raaka-aineita gramman tarkkuudella… Joulupukki, olethan kuulolla?

Suurperheelle tai kestopizzanhimoisille suosittelen ohjeen tuplaamista takaisin alkuperäismäärään – yhden paistinpannukokoisen pizzan sijasta saat silloin joko useamman samanmoisen, tai sitten kokonaisen uunipellillisen tätä rapeaa ja koukuttavaa herkkua!

Sfincione n. 4:lle

Taikinaan:

250 g vehnäjauhoja

5 g suolaa (vajaa 1 tl)

3 g kuivahiivaa (n. ½ tl)

2 rkl oliiviöljyä: 1 rkl taikinaan + 1 rkl kulhoon

173 g vettä (n. 1 ¾ dl)

Tomaattisoossiin:

n. 4 dl kokonaisia säilyketomaatteja liemineen

1 iso keltasipuli

2-4 valkosipulin kynttä

3 rkl oliiviöljyä

½ rkl sokeria

½-1 tl chilihiutaleita

1 tl oreganoa

4-10 anjovisfilettä

suolaa ja mustapippuria maun mukaan

Päälle:

n. 200 g ciabattaa tms. maukasta vehnä- tai sekaleipää

¼ dl oliiviöljyä

30 g hienolla terällä raastettua cacciocavalloa/provolone piccantea (*

50-100 g cacciocavalloa/provolone piccantea (**

¾ dl oliiviöljyä

Aloita valmistelut pizzataikinasta: mittaa taikinan kuivat aineet kulhoon ja sekoita huolella. Lisää vesi sekä 1 rkl öljyä, sekoita tasaiseksi – taikinaa ei tarvitse vaivata ja sen kuuluu jäädä hieman kosteaksi. Valuta loppu öljy kulhoon ja pyörittele taikinapallo siinä. Kelmuta kulho ja siirrä jääkaappiin vähintään yön yli, tai jopa kolmeksi vuorokaudeksi.

Myös kastikkeen voi valmistaa useamman päivän etukäteen: silppua sipuli ja valkosipuli hienoksi. Kuullota niitä öljyssä paistinpannulla viitisen minuuttia, lisää sitten sekä sokeri että ripaus suolaa. Jatka paistamista miedolla lämmöllä, kunnes sipuli muuttuu kullanruskeaksi – tähän menee ainakin minulla vähintään parikymmentä minuuttia. Lisää karamellisoituneeseen sipuliseokseen sitten tomaatit ja riko niitä lastalla hieman. Lisää kastikkeeseen makusi mukaan anjovisfileitä, chiliä sekä oreganoa. Keittele kastiketta vähintään puoli tuntia miedolla lämmöllä ja tarkista lopuksi maku. Lisää tarvittaessa suolaa sekä vastarouhittua mustapippuria.

Valmistele vielä leivänmurut: viipaloi leipä ja kuivata sitä uunissa n. 175 asteessa, kunnes se saa hieman väriä ja on kauttaaltaan kuivunut (jos omistat leivänpaahtimen, voit myös paahtaa viipaleet). Silppua kuivahtaneet viipaleet sitten tehosekoittimessa juustoraasteen ja oliiviöljyn kera.

Ota taikina huoneenlämpöön n. tuntia ennen kuin alat leipomaan. Öljyä pieni uunivuoka tai uunin kestävä paistinpannu ja kumoa taikina siihen. Painele ja tuupi taikina varovasti astiaan reunoja myöten ja jätä sitten kohoamaan vielä tunniksi. Taikinaa saa olla jo tässä vaiheessa paistoastiassa noin sentin paksuinen kerros – vähän kuin focacciaa siis tekisi.

Laita uuni lämpenemään 230 asteeseen. Lisää kohonneen taikinan päälle hellästi tomaattisoossi, sitten leivänmuruseos ja lopuksi loppu juusto raastettuna sekä oliiviöljy ohuena nauhana. Paista pizzaa n. 25-30 minuuttia uunin keskitasolla, eli kunnes juusto on ruskistunut ja pohja kypsä. Varo polttamasta leivänmuruja – siirrä vuoka tarvittaessa uunin alatasolle.

Sitten ei muuta kuin pala pizzaa käteen ja herkuttelemaan! Sfincione maistuu erittäin hyvälle myös kylmänä … ehkä tuo ohje olisi siis sittenkin hyvä tuplata takaisin alkuperäismääräänsä?

*) Cacciocavalloa on suomesta harmillisen vaikea löytää, mutta hyvin sen kaltaista provolone piccantea löytyy ainakin Hakaniemen Kauppahallin Lentävästä Lehmästä. Olen tosin tehnyt sfincionea myös kotimaisella mustaleimalla, parmesanilla ja pecorinolla … mutta ei kerrota sitä sisilialaisille!

**) Alkuperäisohjeen mukaan juustoa ei tule tähän pizzaan minunlaiseni juustohiiren mielestä kovinkaan paljoa – tässä keittiössä määrä on siksi ruvennut pikkuhiljaa hieman kasvamaan. Ehkä ei kerrota sitten siitäkään niille sisilialaisille?

Ps. JOULUPUKKI, voisin mieluusti myös ottaa joululahjaksi matkan Sisiliaan testaamaan tätä pizzaa sen alkulähteillä 😀


Koska kyseessä on alkoholiyhteistyö, Valviran ohjeistuksen mukaan en voi julkaista alkoholia koskevia kommentteja.

Sfincioneen liittyvät ajatukset ovat kuitenkin erittäin tervetulleita!

137 views

Blinikakku

Blinikakku

Maistuisko blini tai pari? No maistuishan se – ja kun blineistä on kyse, pari ei riitä alkuunsakaan!

Blinihimon iskiessä ei minusta kannata turhia tuhista, vaan lähteä samantein mielitekoa toteuttamaan. Niinpä päädyimme blinibrunsseilemaan eilen ihan muuten vaan, vaikka alunperin olinkin kaavaillut rakentavani tällaisen blinifanin kakun Juusolle hänen syntymäpäiväkseen. En sitten vain millään malttanut odottaa siihen asti… eikä se onneksi haitannut Juusoakaan lainkaan.

Tulipahan myös todettua, että näyttävän blinikakun ex tempore väsääminen brunssille onnistuu myös aamu-uniselta ja kiireiseltä blinifanilta – kaikkea kun ei aina tarvitse valmistaa itse. Hyviä ideoita ei kannata pantata, tai siirtää niiden toteuttamista tulevaisuuteen vain siksi, ettei juuri nyt ole aikaa tai energiaa ns. täydelliseen suoritukseen. Sellaisina aikoinahan jotain kivaa juuri tarvitaan!

Niinpä pistin tuumasta toimeksi, vaikka ihanneminäni kuiskailikin jostain aivojeni perukoilta syytöksiä siitä, etten blinikakkuni osasista tällä kertaa itse valmistanut ainuttakaan. Jotenkin kuitenkin kuvittelisin, etten ole se ainoa intohimoinen kotikokki, jolla on tarve välillä hieman oikaista … eli ihanneminälleni siis tiedoksi: oleppa hiljaa siellä.  Loistavien itsepaistettujen blinien tekeminen, lohen graavaaminen ja sen sellainen on ihanaa puuhaa, mutta juuri nyt se on sellaista luksusta, johon vain tuolla ihanneminälläni on aikaa ja energiaa – ehkä hän pääsee siis päättämään asioista sitten lomalla.

Ihanneminän suun tukittuani suuntasin siis päättäväisesti perjantaisella lounastauollani Stockan Herkkuun. Tuossa vaiheessa vielä mietin vähintäänkin graavaavani lohen itse, mutta poistuessani kaupasta löytyi koristani kuitenkin valmiiksi paistettujen blinien lisäksi niin lohen mätiä, graavilohta, kylmäsavustettuja silakkafileitä kuin valmista skagen röraakin + muutama muu tilpehööri. Kalliiksihan se tuli, mutta eipä tällaisia ideoita joka viikonloppu toteutetakaan 🙂 Lisäksi moisen törsäilyn avulla ostin itselleni blinin paistohommista vapaan perjantai-illan, jonka vietin sen sijaan ystävän kanssa rauhassa jutellen. Ei paha valinta, ei lainkaan.

Sen verran ihanneminä pääsi lopulta ääneen, että edellämainittuja ainesosia hieman tuunattiin kakkua varten: graavilohi laitettiin maustumaan puolukkasurvokseen muutamaksi tunniksi ja Herkun varsin simppeli skagen rörä sai ytyä runsaasta määrästä vastaraastettua piparjuurta.

Blinikakku oli sekä tämän parhaillaan äänessä olevan oravanpyöräminän, että hiljennetyn ihanneminän mielestä sen verran suuri menestys, että lopuksi kakun osien alkuperällä ei ollut mitään väliä. Veikkaan kuitenkin, että seuraavalla kerralla alan tällaiseen kakunrakentelupuuhaan, kun minulla on aikaa paistaa blinit ihan itse. Kaupan blineille kaikki kunnia, mutta ovathan ne itsepaistetut ihan omaa luokkaansa!

Senpä vuoksi en malta olla laittamatta tähän lempi bliniohjettani. Minusta parhaat blinit tehdään tattarijauhoihin ja taikinanesteessä on oltava ehdottomasti olutta. Pidän kovasti happamista mauista, joten teen joskus blinitaikinan kermaviilin sijasta myös Bulgarian jugurttiin. Resepti, jota yleensä käytän hieman ainesosia vaihdellen, perustuu tähän ohjeeseen ja on kutakuinkin seuraavanlainen:

Tattari-olut blinit n. 10 kpl

2 dl bulgarian jugurttia tai kermaviiliä

3 dl tummaa lageria (Karhun Tumma Ykkönen on oma suosikkini blinitaikinassa)

20 g tuorehiivaa

ripaus sokeria

3 dl tattarijauhoja

Seuraavana päivänä:

1 dl kuumaa maitoa

1 dl tummaa lageria

suolaa maun mukaan (n. 1 tl)

1 kananmuna valkuainen ja keltuainen eroteltuina

n. ½ dl voisulaa

runsaasti voita paistamiseen

Lämmitä kermaviili/jugurtti ja olut kädenlämpöiseksi. Liuota seokseen sitten hiiva. Lisää taikinaan ripaus sokeria ja tattarijauhot, sekoita huolella. Peitä taikinajuuri ja laita se tekeytymään viileään (esim. jääkaappiin) seuraavaan päivään saakka. Kiireellisemmän blininälän yllättäessä taikinajuuren tekeytymistä voi nopeuttaa hapattamalla juuren huoneenlämmössä, silloin taikinan tekoa voi jatkaa noin parin tunnin kuluttua.

Kun olet valmis aloittamaan blinien paiston, lisää taikinajuureen kuuma maito, loppu olut, suola, voisula sekä keltuainen ja sekoita huolella. Vatkaa valkuainen vaahdoksi ja kääntele se taikinaan juuri ennen paistamista. Paista blinit blinipannussa reilussa voissa kullanrapeiksi ja tarjoile omien mieltymyksiesi mukaisten lisukkeiden kera. Blinien määrä riippuu siitä, minkä kokoisesta pannua käytät ja kuinka paksuista blineistä pidät.

Mitä tulee yksittäisten blinien muuntamisesta kakuksi: uskon, että jokaisella herkkusuulla on blinien itsensä lisäksi myös täytteiden suhteen oma näkemyksensä. Niinpä seuraavaksi listaamani ainesosat ovat oma suositukseni; laittakaa ihmiset toki omaan kaakkuunne just sitä mitä mielenne halajaa! … Tosin jos siihen tulee sienisalaattia, niin minua ei tarvitse kutsua kylään 😛

Blinikakku 4:lle

4-6 keskikokoista bliniä (riippuen nälästä ja blininhimosta)

täytteeksi esim:

n. 100 g graavilohta (+ n. 3 rkl puolukkasurvosta)

n. 100 g kylmäsavukalaa (esim. kylmäsavusilakoita)

n. 150 g valmista tai itse tehtyä katkarapusalaattia

n. 150 g mätiä (oma suosikkini on kylmäsavustettu lohen mäti)

1 keskikokoinen punasipuli hienona silppuna

yhteensä n. 3 dl creme fraichea ja/tai smetanaa

vastarouhittua mustapippuria

puolisen ruukkua tilliä

tuoretta piparjuurta

muutama hapankurkku + 2-3 rkl hunajaa

Kakun kerrosten suunnittelussa tyyli on tietysti yhtä vapaa kuin itse täytteiden ja blinitaikinan valinnassakin. Itse kasasin kerrokseni kuitenkin niin, että ladoin blinille ensin muutaman ruokalusikallisen ranskankermaa, sitten hieman mätiä/graavilohta/kylmäsavukalaa/katkarapusalaattia sekä lopuksi punasipulisilppua, mustapippuria ja tilliä – ja sitten seuraava kerros ja täyte kehiin. Graavilohen maustoin muutamaa tuntia ennen kakun kokoamista puolukkasurvoksella, jonka kaavin lohen pinnasta pois juuri ennen kakkuhommia. Puolukka antaa kalalle kauniin värin lisäksi mukavaa hapokkuutta ja raikkautta. Skagen röran maustoin vastaraastetulla piparjuurella.

Lopuksi koristelin blinikakun ranskankermalla, mädillä, raastetulla piparjuurella sekä smetanaruusukkeilla, joiden pursottamista voisin tosin selvästi hieman treenata…

Tässä muutama käytännön vinkkini:

  • tuin blinikerrokset kahdella sopivan pituiseksi leikatulla grillivartaan pätkällä, jotka työnnettiin pystyyn blinitornin vastakkaisiin reunoihin.
  • Kaupan blinejä kannattaa lämmittää hieman ennen kakun kokoamista. Vastapaistetun kuumat taas sulattaisivat smetanaa ja ranskankermaa tällaisen kerrostelun suhteen liikaa – omatekemiä kannattaa siis sen sijaan jäähdytellä. Lämmitetyistä blineistä rakennettu kakku tarjoillaan tietysti myös aikailematta jo pöydässä odotteleville herkkusuille.
  • Mikäli blinit jättää jo kakkua kootessa täysin kylmiksi, menee tämä viritelmä omasta mielestäni hieman voileipäkakun suuntaan (nam!) ja tuolloin laittaisin kuoruttamattoman kakun vetäytymään ja tekeytymään jääkaappiin ainakin muutamaksi tunniksi. Tämän totesimme hyväksi ideaksi käytännössä viime yönä: söimme nimittäin erinäisistä juhlista kotiuduttuamme lopun blinikakun jääkaapista, jossa se oli mehevöitynyt aivan tolkuttoman herkulliseksi. Yöpala deluxe!
  • Mikäli paistelet blinit pikkupannulla, voi jokainen koota oman kakkunsa vaikka suoraan pöydässä. Moinen ohjelmanumero blinikesteillä saisi ainakin minut huokailemaan onnesta ♥

Kakun kaverina meillä oli blineille hienosti sopivaa kuivaa rieslingiä, Dr. Pauly-Bergweiler Riesling Trockenia vuodelta 2015. Viini on rasvaisen puoleiselle blinikakulle sopivan hapokas ja sen sitruksiset ja viheromenaiset aromit raikastava kokonaismakuelämystä mukavasti. Eipä olis varmasti silti shampanjakaan ollut hullumpi valinta tähän herkuttelutuokioon!


Viini saatu testiin blogini kautta Social Winesiltä.

83 views

Dukkah & kultaiset pikkujoulut

Dukkah & kultaiset pikkujoulut

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja Social Wines

Jokos teillä on pikkujoulukausi korkattu? Mullapa on! Näissä blogihommissa pääsee usein ottamaan varaslähdön juhlaan kuin juhlaan; olen siis viettänyt myös ensimmiset pikkujouluni varsin hyvissä ajoin jo lokakuussa 😉

Aika eksklusiivinen meininki meillä kyllä oli, pikkujouluihin oli kutsuttu nimittäin vain pikkusiskoni Nuppu hauvoineen, ekstrasisko Eevis sekä tietysti Juuso – eli toisinsanoen luottomallini, kun pitäisi saada vähän elämää näihin mun ruokakuviin. Tällä VIP-porukalla sitten etkoilimme muutaman tunnin, kunnes talo täyttyi lopuista vieraista ja juhla muuttui simsalabim vaan pikkujouluista Juuson tupaantuliaisiksi ♥

Juuso (kameran takana), ekstrasisko, pikkusisko & kaksi karvaista siskoa = Very Important People.

Tarjolla näissä supereksklusiivissa pikkujouluissa oli yhtä lempikuohuviiniäni Jaume Serra Cava Brutia, jonka kylkeen ideoin jo viime vuonna vähän naposteltavaa. Jaume Serra on luottovalintani kuohuviinihyllyllä sen erinomaisen hinta-laatusuhteen vuoksi; se on loistava juhlajuoma sellaisenaan ja lisäksi se toimii todella monenlaisen ruuan kaverina. Tänä syksynä Jaume Serra on puettu kultaiseen asuun, minkä ansioista se sopii pikkujoulukauden juhlapöytään jopa entistä paremmin – ainakin itselläni oli hauskaa suunnitellessani valkoisen ja kullan sävyistä, omasta mielestäni varsin ”rennon eleganttia” tarjoilupöytää.

Tryffelipopparit toimivat viime vuonna niin hyvin tämän cavan kanssa, että niitä oli tarjolla tietysti näissäkin pikkujouluissa. Lisäksi pöydässä oli mustapapubrownieita, jotka eivät mielestäni ole liian makeita kuivalle cavalle, sekä vielä tämänvuotinen makuparitukseni dukkah, johon dipattiin oliiviöljyyn kastettua leipää. Dukkahin pähkinäiset, maanläheiset ja lämpimän mausteiset aromit sopivat Jaume Serran erittäin kuivaan, kevyen paahteiseen ja keskihapokkaaseen makuun hienosti. Hapokkuus myös taittaa oliiviöljyn sekä pähkinöiden rasvaisuutta mielestäni juuri sopivasti.

Dukkah (tai duqqa) on egyptiläinen mauste- ja pähkinäseos, johon tutustuin ensimmäistä kertaa vuosituhannen vaihteessa muuttaessani Helsinkiin opiskelemaan. Tuolloin tuntui, että lähes jokaisessa trendikkäässä juhlassa tai ravintolassa tuotiin pöytään kulhollinen oliiviöljyä, dukkahia sekä leipää (joka oli, mikäli muistan oikein, aina focacciaa ).

Duqqaa voi käyttää perinteiseen tapaan öljyyn kastetun leivän dippinä, mutta se on myös maukas kuorrute/mauste kalalle, kanalle tai vaikkapa uunijuureksille. Sen maku on ainakin itselleni ollut silloin aikoinaan todella mieleenjäävä ja inspiroiva, joten käyttökohteita rajoittanee vain mielikuvitus! Olin kuitenkin jo suorastaan unohtanut koko duqqan, kunnes se alkoi taas ilmestyä gastronomiseen tutkaani: ettei vaan olisi dukkah taas vähän trendikästä?

Vaikka duqqaa voi ostaa valmiina, sen tekeminen itse on todella helppoa. Kotona voi lisäksi vaikuttaa seoksen ainesosiin, seosta kun voi tehdä hyvin monenlaisella kokoonpanolla. Yleensä dukkah kuitenkin sisältää ainakin joitain paahdettuja pähkinöitä ja/tai siemeniä, sekä erilaisia mausteita kuten juustokuminaa, korianteria ja yrttejä.

”Dukkah”sana on peräisin arabian kielestä ja tarkoittaa ilmeisesti kutakuinkin murskaamista/survomista/jauhamista, joten mortteli lienee oikeaoppisin duqqan valmistuväline. Itse kuitenkin oikaisen surutta varsinkin isompaa määrää tehdessä (morttelini on kovin pieni) ja rouhin mausteet, siemenet ja pähkinät silppurissa. Koneella rouhiessa pitää vain huolehtia siitä, ettei seos vahingossa rouhiinnu jauheeksi asti – duqqassa pitää olla kunnolla sattumia!

Omat suosikkiraaka-aineeni ovat paahdetut hasselpähkinät, seesaminsiemenet ja mantelit, jotka rouhitaan karkeaksi ja maustetaan ripauksella suolaa, sokeria, korianterinsiemeniä, juustokuminaa, timjamia, fenkolinsiemeniä ja ihanasti lämmittävää chiliä. Se on talvi nyt, kaikki lisälämpö on kuulkaas tarpeen!

Dukkah (n. 2½ dl)

n. 1 dl kuorittuja hasselpähkinöitä

n. 1 dl kuorittuja manteleita

½ dl seesaminsiemeniä

1 rkl korianterin siemeniä

1 rkl jauhettua juustokuminaa

1 ½ tl suolaa

1 ½ tl sokeria

1 tl kuivattua timjamia

1 tl fenkolin siemeniä

1 tl chilihiutaleita

Paahda manteleita ja hasselpähkinöitä kuivalla pannulla keskilämmöllä, kunnes ne saavat hieman väriä. Lisää pannulle sitten seesamin, korianterin ja fenkolin siemenet, chilihiutaleet, timjami sekä jauhettu juustokumina ja jatka paahtamista, kunnes seos alkaa tuoksua voimakkaasti ja korianterin siemenet alkavat poksua. Varo polttamasta!

Jäähdytä seos ja lisää siihen suola ja sokeri. Rouhi seos sitten joko morttelissa tai tehosekoittimen silppuriosassa. Itse teen rouhimisen varsinkin koneella kahdessa osassa, jotta voin varmistaa seokseen jäävän tarpeeksi isompia sattumia.

Tarjoile dukkah hyvän leivän ja oliiviöljyn kera. Leiväksi suosittelen juureen leivottua rapeakuorista leipää ja öljyksi vihertävää, ruohoisia ja jopa pippurisia aromeja sisältävää neitsytoliiviöljyä. Lasillinen cavaa tietysti kyytipojaksi!

Ps. Hasselpähkinöitä saattaa olla vaikeaa löytää kuorettomina. Kuoret saa kuitenkin irti, kun paahtaa pähkinöitä kuivalla paistinpannulla miedolla lämmöllä, kunnes kuoret alkavat halkeilla. Kumoa hieman jäähtyneet pähkinät sitten keittiöpyyhkeelle ja hiero niitä pyyhkeen sisällä, kunnes kuoret irtoavat. Muutama tiukempaan istuva kuorenpala seassa ei kuitenkaan haittaa mitään! Lopuksi pähkinät voi napsia pyyhkeeltä talteen ja ravistella pyyhkeestä kuoret irti vaikkapa parvekkeella. Paahtamalla kuorittuja hasselpähkinöitä ei tarvitse tietenkään erikseen enää paahtaa duqqa-seosta varten.

Pps. Tein meidän noin kolmenkymmenen hengen juhlia varten tupla-annoksen ohjeesta ja dipattavaa riitti pitkälle iltaan, kun tarjolla oli muutakin naposteltavaa. Menekkiä on tietysti aika hankala arvioida, joten mikäli duqqaa sattuisi jäämään yli, säilytä se suljetussa astiassa jääkaapissa. Huoneenlämmössä pähkinöiden rasva alkaa ennenpitkää härskiintymään, joten niin pähkinät kuin siemenetkin kannattaisikin säilyttää viileässä aina!


Koska kyseessä on alkoholiyhteistyö, Valviran ohjeistuksen mukaan en voi julkaista alkoholia koskevia kommentteja.

Kuulisin kuitenkin mieluusti vaikkapa teidän parhaat pikkujoulunaposteluvinkkinne!

170 views