Baba ganoush, gremolata-oliivit & siemennäkkäri

Baba ganoush, gremolata-oliivit & siemennäkkäri

Kaupallinen yhteistyö Risenta & Asennemedia

Metsäbrunssi!

Jos metsän reunassa asumisesta pitäisi valita paras puoli, niin tähän aikaan vuodesta tehtävä on helppo: spontaanien metsäpiknikien järjestäminen vaatii vain eväiden pakkaamisen ja muutaman minuutin kävelyn. Ei ole haitaksi sekään, että kotioven ja piknikpaikan väliltä voi halutessaan kerätä vielä leivänpäällisiä, kuten ketunleipää tai litulaukkaa

Kesän edetessä pidemmälle metsäpiknikeissä alkaa olla inisevä kääntöpuoli, mutta näin touko-kesäkuun vaihteessa myös syvemmällä metsässä on saanut nauttia eväistään vielä ilman sen kummempaa huitomista.

metsäpiknik50 metriä eteenpäin ja perillä ollaan!

Meidän taloyhtiön pihalta alkaa polku, jonka varrelta löytyy monta tuulensuojaisaa pikku aukiota, joissa evästää ja paistattelee päivää rauhassa. Viime viikonloppuna pakkasimmekin itsemme metsään brunssille. Ihan täysin spontaani temppu tämä ei sentään ollut, jonkinlaista piknikiä olin kaavaillut nimittäin jo etukäteen: paistanut muutaman pellillisen ruokaisaa siemennäkkäriä ja muussannut jääkaappiin baba ganoush -purkillisen, valkopapusoseen ja za’atarilla maustetut gremolataoliivit.

Tämäntyyppisissä piknikeväissä on se hyvä puoli, etteivät ne ole moksiskaan, vaikka kaavailtuna piknikpäivänä sää ei yllättäen suosisikaan. Purkit voivat hyvin odottaa muutaman päivän verran jääkaapissa sitä hetkeä, kun aurinko suvaitsee tulla esiin. Sitten vaan viltti olalle, purnukat koriin ja asemiin! Purkkiin pakatuissa eväissä on myös se hyvä puoli, että erillisiä tarjoiluastioita ei tarvita, eikä purkkien pakkaaminen pois lähtiessä vie juuri aikaa – ei, vaikka kesäkuinen raekuuro yllättäisi 😛

risenta siemennäkkileipä

risenta siemennäkkileipä

Sama juttu pätee Risentan siemennäkkäreihin: näkkäriseoksen voi paistaa sopivalla hetkellä etukäteen ja pakata valmiit näkkärit paloina purkkiin odottelemaan piknikhetkeä. Kiertoilmauunissa tekee helposti kerralla useammankin pellillisen ja tuolloin näkkäreistä riittää tarvittaessa isommallekin seurueelle.

Risentan hapanjuurinäkkileipä on ollut jo pitkään lempparini itse paistettavista näkkäriseoksista, mutta nyt se sai kovat kilpailijat Risentan uutuustuotteista: 50 % siemeniä sisältävät juuressiemennäkkileipä & lehtikaali-siemennäkkileipä valmistuvat nimittäin aivan yhtä nopeasti ja helposti! Ne ovat lisäksi hauskan värikkäitä, maukkaita ja ruokaisia rouskuteltavia.

siemennäkkileipäPunatäpläisessä juuressiemennäkkärissä maistuu just sopivasti punajuuren, porkkanan ja palsternakan makeus!

risenta siemennäkkileipä

Risentan siemennäkkileipä -seoksissa on sekin hyvä puoli, että gluteenittomina ja vegaanisina ne sopivat myös jokaisen ystäväni ruokavalioon. Risenta myös lupaa kompensoida kaikki tuotteidensa viljelyssä, valmistamisessa, pakkaamisessa ja kuljetuksessa syntyvät hiilidioksidipäästöt, joten tuotetta on kiva käyttää myös kestävän kehityksen näkökulmasta.

Omaksi suosikikseni näistä kahdesta uutuusmausta nousi punajuurella, porkkanalla ja palsternakalla täplitetty juuressiemennäkkileipä, johon huomasin käteni kurottavan brunssillamme uudestaan ja uudestaan. Kun pakkasin brunssipiknikkimme rääppiäiset myöhemmin samana päivänä mukaan kyläilyreissulle, niin katosi tosin lehtikaalinäkkärikin vauhdilla viimeiseen muruun asti 🙂

baba ganoushBaba ganoush aka munakoisotahna on suurta herkkuani 

Parhain baba ganoush valmistuu minusta uunin/grillin ja haarukan avulla, suristelulaitteita ei munakoisotahnan valmistukseen tarvita! Oleellisinta munakoison kypsentämisessä on kypsentää se todella pehmeäksi ja mieluiten pinnaltaan jopa savuisen hiiltyneeksi. Sähköuunissa laitankin baba ganoushia valmistaessani aina grillivastukset päälle.

Haarukalla valmistaessa baba ganoush jää kivasti rouheammaksi, mutta kuohkeutta siitä ei silti puutu. Minulla on ollut usein tapana keventää ja raikastaa baba ganoush muutamalla ruokalusikallisella kreikkalaista jugurttia, mutta totesin taannoin homman toimivat aivan yhtä hyvin kreikkalaistyyppisellä vegaanisella kauravalmisteella. Niinpä tekemäni baba ganoush maistuu myös vegaaneille, vaikka ns. jugurttia sisältääkin 🙂

Baba ganoush

(vegaaninen)

n. 1 kg munakoisoa

puolikas valkosipuli

1 sitruunan mehu

n. 1 dl oliiviöljyä

2-3 rkl tahinia (tummaa)

n. 1 tl suolaa

+ 2-3 rkl kreikkalaistyyppistä kauravalmistetta

(kourallinen sileälehtistä persiljaa silputtuna)

Paahda munakoisoja uunipellille asetetun folion päällä 200 asteisessa uunissa n. 1 tunti. Käännä munakoisot kerran kypsymisen aikana. Laita viimeiseksi vartiksi uunin grillivastukset päälle ja yritä saada munakoison kuori tummenemaan oikein kunnolla. Mikäli pääset käsiksi grilliin, kypsennä munakoiso siellä.

Laita viimeisen puolen tunnin ajaksi uuniin myös foliopalan sisään kääritty puolikas valkosipuli. Munakoisojen kuuluu olla uunista otettaessa täysin pehmeitä, kokoon lysähtäneitä ja kuorestaan enemmän tai vähemmän mustuneita; valkosipulin täysin pehmeää muttei palanutta (kurkkaa sitä siis muutaman kerran kypsymisen aikana). Kääri munakoisot lopuksi folion sisään lepäämään vielä noin vartiksi otettuasi ne uunista.

Halkaise munakoisot niiden hieman jäähdyttyä pitkittäin. Irroita kypsä munakoiso kuoresta mahdollisimman huolellisesti. Laita munakoiso tiheään siivilään valumaan, jotta ylimääräinen neste saadaan siitä pois. Painella munakoisoa siivilää vasten, jotta saat siitä irtoamaan mahdollisimman paljon nestettä – älä kuitenkaan puserra munakoisoa siivilästä läpi.

Olen kuullut huhuja, että myös salaattilinko toimisi munakoison kuivaamisessa hyvin! Jos kotoasi siis löytyy sellainen ja olet rohkealla päällä, kokeile tätä metodia ihmeessä ja kerro sitten minullekin miten kävi!

baba ganoush

Purista sitruunan mehu kulhoon ja puristele sen sekaan jäähtyneet kypsät valkosipulin kynnet kuorestaan. Ripottele päälle suolaa ja murskaa valkosipulinkynnet haarukalla painellen tahnaksi sitruunamehun kanssa. Lisää kulhoon sitten munakoiso ja murjo sekin haarukalla rikki. Lisää seokseen tahini haarukalla reippaasti ”vatkaten”. Aloita tahinin lisääminen kahdesta ruokalusikallisesta, mutta lisää ihmeessä vielä kolmas mikäli haluat. Lisää oliiviöljy seokseen vähän kerrallaan edelleen haarukalla vatkaten, jolloin seos vaalenee ja kuohkeutuu. Mausta valmis baba ganoush lopuksi suolalla.

Baba ganoush on jo tässä vaiheessa minusta superherkullista, mutta happamien makujen ystävänä lisään seokseen vielä muutaman ruokalusikallisen kreikkalaistyyppistä kaurajugurttia, joka raikastaa, kepeyttää ja happamoittaa tahnaa hieman. Voit myös silputa tahnaan tässä vaiheessa hieman hienoksi silputtua persiljaa. Baba ganoush säilyy jääkaapissa 3-4 päivää.

baba ganoushBaba ganoush & gremolataoliivit / valkopapusose ja villiparsa

Za’atarilla maustetut gremolataoliivit

150 g vihreitä kivettömiä luomuoliiveja

1 luomusitruunan raastettu kuori

puolen sitruunan mehu

pieni valkosipulin kynsi raastettuna

2 rkl za’ataria (*

n. ½ dl oliiviöljyä

n. ½ dl hienoksi silputtua persiljaa

Valuta oliivit nesteestään huolella. Laita oliivit puhtaaseen lasipurkkiin ja lisää päälle loput raaka-aineet. Sulje purkin kansi ja ravistele raaka-aineet huolella sekaisin. Survo oliiveja hieman rikki purkissa esim. kaulimen tai kauhan varrella, ravista vielä kerran ja laita purkki sitten yön yli jääkaappiin maustumaan. Kun sopiva pikniksää koittaa, nappaa purkki ja haarukka kassiin ja napsi herkut näkkärin päälle suoraan purkista. Gremolata-oliivit säilyvät jääkaapissa 2-3 päivää tai muutaman päivän pidempäänkin, jos lisäät sitruunan mehun ja persiljan oliiveihin vasta juuri ennen tarjoilua.

*) Yrttinen ja kirpeän paahteinen za’atar on koukuttava mausteseos lähi-idästä. Sitä voi tehdä itse tai ostaa etnisistä ruokakaupoista. Muita za’atar-reseptejä blogissani ovat granaattiomena-za’atar-fetasalaatti, arabialaiset munakoisopihvit & savuiset za’atarpunajuuret.

Valkopaputahna

n. 350 g isoja valkoisia papuja

puolen sitruunan mehu

1 valkosipulin kynsi

1 dl oliiviöljyä

n. ½ tl suolaa

Huuhdo ja valuta pavut huolella. Raasta valkosipulin kynsi tehosekoittimen kulhoon ja purista sitruunanmehu päälle. Ripottele kulhoon vielä suola ja surauta valkosipulin kynsi mahdollisimman sileäksi tahnaksi. Jätä seos tekeytymään noin kymmeneksi minuutiksi – sitruunan happo ja suola pehmentävät kivasti raa’an valkosipulin makua.

Lisää kulhoon sitten valutetut valkopavut ja oliiviöljy. Soseuta kaikki mahdollisimman sileäksi ja kuohkeaksi tahnaksi – ohenna seosta tarvittaessa kylmällä vedellä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa. Pakkaa valkopaputahna purkkiin ja tarjoile se siemennäkkärin kera (näkkärin paloja voi halutessa vaikka dipata purkissa). Valkopaputahna säilyy jääkaapissa 3-4 päivää.

risenta siemennäkkileipä

Meillä oli brunssilla mukana vielä purkillinen pikaisesti kiehautettua villiparsaa, jota lastasimme sekä näkkäreille, että pistelimme menemään ihan sellaisenaan. Villiparsan saatavuus taitaa olla täällä Suomessa vähän niin ja näin, joten sen sijaan kannattaa kokeilla kiehauttaa minuutin pari kotimaista ”villiparsaa” eli hyvin nuoria maitohorsman versoja, tai perinteistä viljeltyä parsaa, joka vaatii tietysti vähän pidemmän keittoajan.

Seuraavaksi taidamme siirtyä eväinemme metsän siimeksestä lähikalliolle – tuulestakin tulee nimittäin taas ystävä kun hyttysarmeijat aloittavat hyökkäyksensä. Jostain syystä hyttyset ovat aina olleet erityisesti juuri minun kimpussani – eräänkin ikimuistoisen juhannusyönä jälkeen laskin itsestäni yli 100 hyttysenpistosta! Ei auta meikäläistä Offit, ei citronella, ei huitoiminen. Se on vain hyväksyttävä paikkansa ravintoketjussa 😀

Sekä hyttystenkarkoitus- että piknikvinkkejä siis vastaanotetaan!

347 views

Nizzansalaatti, kevään eka piknik ja muistojeni Pariisi

Nizzansalaatti, kevään eka piknik ja muistojeni Pariisi

Kaupallinen yhteistyö Les Dauphins & Asennemedia

Les Dauphins roséSekä piknik- että rosékausi korkattu tänä vuonna jo huhtikuussa!

Kevät alkaa minusta toden teolla vasta, kun lempipuistoni valtaa kukkameri. Puisto on sopivasti kotimatkani varrella, joten tilannetta on helppo pitää silmällä! Monesti istahdan puiston penkille hetkeksi keskellä talveakin, pyyhin lumet penkiltä vain pois. Eihän siinä kauaa pakkasilla jaksa kököttää, mutta keväisen väriloiston pienikin muistelu auttaa kummasti tarpomaan ne viimeiset sadat metrit painavien kauppakassien kanssa kodin lämpöön.

Omaksuin puistoissa istuskelun jalon taidon alle parikymppisenä, kun työskentelin vuoden au pairina Pariisissa. Asuimme isäntäperheeni kanssa aivan Eiffel-tornin vieressä ja yksi tehtävistäni oli viedä perheen lapsia päivittäin leikkipuistoon tornin juurelle. Niihin aikoihin kännykkä toimi viihteenä lähinnä matopelin voimin, joten lasten viihtyessä leikkiensä äärellä usein tuntejakin, totuin istuskelemaan penkillä aivan rauhassa heidän touhujaan sekä ympäröiviä kukkia ja muita ihmisiä tarkastellen.

(Ällistyttävää muuten jos nyt asiaa miettii, kun ei meinaa käsi pysyä joutilaina hetkinä irti luurista edes kymmentä minuuttia…)

Mäyräpuiston herääminen talviuniltaan on jokavuotinen tarkkailuni kohde.

Kulutin myös vapaa-aikaani usein Pariisin kaduilla, puistoissa ja varsinkin hautausmailla. En yrityksistäni huolimatta oikein tutustunut au pair -vuoteni aikana paikallisiin, joten harrastuksekseni muodostui tuona vuonna päivittäiset pitkät kävelylenkit ympäri Pariisin eri alueita. Katsoin lähtiessäni yleensä kartasta, mikä kaupunginosa juuri sillä hetkellä kiinnostaisi (tai missä en vielä ollut käynyt), hyppäsin metroon.  Määränpäähäni saavuttua suunnistin kävellen kotiin Eiffel-tornin avulla.

En tuolloin, 18-vuotiaana, ollut vielä mitenkään suvereeni kahvila- tai ravintolakävijä, joten makuelämykseni tuon vuoden ajalta koostuvat pitkälti puistoherkutteluhetkistä. Toinen toistaan houkuttelevammat boulangeriet ja fromageriet (eli leipomot ja juustokaupat) pysäyttivät vaelteluni aina ennenpitkää ja nautin niistä haalimani saaliin milloin milläkin ruohikolla. Muistan vieläkin elävästi, kuinka jännittävää oli ostaa erilaisia leivoksia – olinhan ensimmäistä kertaa pois kotoa ja vapaa syömään mitä ja milloin huvitti. Arvaattekin varmaan, että kiloja tuon vuoden aikana pääsi kertymään päivittäisistä kaupunkivaelluksista huolimatta useampia 😉

Lempikohteitani, joihin palasin aina uudestaan ja uudestaan olivat Pariisin länsilaidalla sijaitseva valtava Bois de Boulogne, kuuluisa Père Lachaisen hautausmaa, sekä 19. arrondissementin alueella sijaitseva Parc des Buttes-Chaumont.

Buttes-Chaumont -puisto viehätti minua erityisesti muodoiltaan, kyseinen puisto kun on pelkkää jyrkkää ylä- ja alamäkeä, johon lättänästä Suomesta saapuneena todella hurmaannuin. Puiston kiehtovin alue on mielestäni pieni tekojärvi, jonka reunalla pönöttää jyrkkäseinäinen ”vuori”. Vuoren huipulla voi istuskella ihailemassa maisemia sinne rakennetussa Sibyllan temppelissä, ja muistaakseni sain monesti istuskella siellä myös aivan omassa rauhassani. Hauskinta oli kuitenkin laskeutua vuorelta sen rinteeseen hakattuja, osittain sen sisällä kulkevia portaita pitkin, jotka johtivat lopulta saarelle vievälle riippusillalle (Eiffelin suunnittelema muuten sekin). Kaikki tämä oli minusta tuolloin vastustamattoman kiehtovaa ja romanttista!

Les Dauphins roséTältä näytti sissisiskosten huhtikuinen piknikpöytä!

Palataanpa muistoista kuitenkin nyt takaisin lähimenneisyyden Suomeen. Tänä vuonna halusin juhlistaa rakkaan Mäyräpuistoni orastavaa kukkaloistoa piknikillä – tekojärveä tästä puistosta ei toki löydy mutta pieni kukkameri kyllä! Nuput alkoivat nousta puiston ruohikosta huhtikuun toisen ja kolmannen viikon tienoilla, eivätkä onneksi lannistuneet muutamista takatalvihetkistä lumi- ja räntäsateineen. Viileitä säitä uhmaten pakkasinkin eväskassit ja itseni puistoon jo huhtikuun 20. päivä, onnistuen houkuttelemaan mukaani jopa yhden yhtä rämäpäisen seuralaisenkin.

Pariisin puistohetkien hengessä lojuin viltillä muutaman tunteroisen ihan itsekseni kirjaa lukien. Auringon paistaessa viltillä oli suorastaan lämmin, uskokaa tai älkää! Pikkusiskoni Nupun liityttyä seuraani alkoi tuuli kuitenkin jo yltymään melko hyiseksi. Piknikevääksi pakkaamani nizzansalaatti, pehmoinen Saint Agur -homejuusto, valuva herkkuhaisuli Brie de Meaux, patonki sekä muutama bebe– ja éclairleivos katosivatkin parempiin suihin vimmatulla tahdilla, kun aurinkokin uhkasi pikkuhiljaa piiloutua pilven taakse pysyvästi. Onneksi olimme varustautuneet ulkona istumiseen kunnon kerrospukeutumisella, joten pystyimme nauttimaan eväistä ja varsin huolella viilennetystä roséestamme jopa tunnin, ennen kuin oli lopulta luovutettava ja siirryttävä sisätiloihin.

Piknikviinimme oli raikas ja keväisen kepeä kuiva luomurosé Les Dauphins. Tämä Rhônen alueelta kotoisin oleva rosé on saapunut Alkoihin juuri sopivasti ennen kuuminta pikniksesonkia. Grenache noir ja syrah -rypäleistä tehty viini on väriltään upean lohenpunainen ja maultaan sekä mukavan hapokas että täynnä punaisia marjoja, kuten vadelmaa, punaherukkaa ja metsämansikkaa.

Kierrekorkkiviininä Les Dauphins on luonteva valinta piknikille ja vaikka se on loistava rosé nautittavaksi ihan sellaisenaan, se on myös tarpeeksi ryhdikäs ja vivahteikas maultaan piknikviltin sekalaisten eväiden kumppaniksi. Varsinkin nizzansalaatin kaverina tämä viini pääsi todella oikeuksiinsa!

Les Dauphins roséPiknik käynnistettiin juustoilla, tuoreilla viikunoilla ja viikunahillolla sekä leipomosta haetulla maalaispatongilla.

Siskolla oli huhtikuiselle piknikille oikeaoppinen varustelu: aurinkolasit, huulipunaa sekä rutosti vaatteita. Mutta missä pipo rakas sisko?

Jälkkäriksi Pariisivuoteni hengessä leipomoherkkuja: kahvi-éclaireja sekä vadelmabebe -leivoksia. ♥♥♥

Nizzansalaatti (salade niçoise) on siinä mielessä varsin mielenkiintoinen ruoka, että mielipiteitä sen oikeaoppisesta valmistamisesta on paljon. Raaka-ainelistat vaihtelevat lähteestä riippuen ja samoin myös ohjeistus salaatin oikeaoppisesta tarjoilutavasta. Itse olen sitä mieltä, että nizzansalaatissa on oltava ainakin perunoita, vihreitä papuja, mustia pieniä ranskalaisia oliiveja (mieluiten tietysti Cailletier-lajiketta, joka niçoise -nimelläkin kulkee), kovaksi keitettyä kananmunaa sekä sardellia.

Muiden raaka-aineiden suhteen nizzansalaatti muuttuu tässä keittiössä joka tekokerta hieman. Kirsikkatomaatit, retiisit ja kurkku sopivat minusta nizzansalaattiin hyvin ja usein laitan sekaan myös kaprista. Mikäli käytän tonnikalaa, valitsen öljyyn säilöttyä, MSC-sertifioitua tonnikalaa. Yrteistä lempparini tässä yhteydessä on lehtipersilja, jota salaatissa saakin olla runsaasti! Tykkään myös sekoittaa kastikkeen ja salaatin raaka-aineet kananmunia lukuunottamatta jo ennen tarjoilua yhteen ja jopa hieman murjoa perunoita siinä sekoitellessani rikki. Sievästi segmenteittäin lautaselle aseteltua nizzansalaattia ei siis minun tekemänäni tulla näkemään 😉

nizzansalaatti

Nizzansalaatti

4:lle

500 g kiinteitä perunoita (esim. siikli) tai uusia perunoita

200 g vihreitä papuja

200 g kirsikkatomaatteja

4-6 kananmunaa

ruukku lehtipersiljaa

¾ salottisipulia ohuina renkaina

n. 50 g öljyyn säilöttyä sardellia valutettuna (1 pieni purkillinen)

1 purkki öljyyn säilöttyä MSC-serftifikoitua tonnikalaa

n. 2 dl pieniä tummia oliiveja (mieluiten ranskalaisia niçoise-oliiveja)

mustapippuria

Keitä perunat kypsiksi ja anna kosteuden haihtua niistä. Voit kuoria perunat mikäli haluat, mutta varsinkaan uusia perunoita en ainakaan itse lähtisi kuorimaan. Puolita pienet perunat ja jaa vähän isommat neljään osaan. Keitä vihreät pavut niin, että ne ovat juuri ja juuri kypsiä – kolmisen minuuttia kiehuvassa vedessä siis riittää. Huuhdo pavut sitten kylmällä vedellä jottei kypsyminen enää jatku.

Keitä myös kananmunat – niiden olisi hyvä olla lähes kovaksi keitettyjä tätä salaattia varten. Itse keitän munat tämän ohjeen tapaan laittamalla ne kylmään veteen, nostamalla lämpötilan kiehumispisteeseen, ottamalla kattilan liedeltä ja laittamalla kannen päälle. Ajastin napsautetaan tuossa vaiheessa seitsemään minuuttiin, jonka jälkeen munat säikäytetään jääkylmällä vedellä ja kuoritaan.

Puolita sitten kirsikkatomaatit ja valuta anjovikset (säilytä öljy salaatinkastiketta varten), oliivit sekä tonnikala. Silppua persiljan varret. Valmista kastike (ohje seuraavana) ja sekoita se vielä lämpimiin perunoihin. Lisää sekaan tonnikala, oliivit, sipuli, persiljanvarret, vihreät pavut, kirsikkatomaatit sekä sardellit. Säästä kuitenkin muutama sardelli salaatinkastikkeeseen. Sekoita huolella ja mausta salaatti vielä pippurilla. Laita nizzansalaatti maustumaan kylmään ainakin tunniksi ennen tarjoilua, jotta kastikkeen maut imeytyvät raaka-aineisiin kunnolla.

nizzansalaatti

nizzansalaattiSaanko esitellä: nizzansalaattipurkki!

Pakkasin itse salaatin piknikiä varten isoon lasipurkkiin ja persiljan lehdet sekä kovaksi keitetyt kananmunat omiin purnukoihinsa. Munat kannattaa minusta lisätä lautaselle vasta tarjoillessa, jotteivat ne muhjuunnu salaatin sekaan pikniklokaatioon kuljetettaessa. Persiljan pakkaan erikseen, jottei se pääse nuupahtamaan. Annokset voi kotioloissa tietysti koota suoraan lautasille tai isoon tarjoilustiaan ja asetella tarjolle juuri niin kuin itse haluaa 🙂

Nizzansalaattiin käyttämäni kastikkeen ydin on vanhanajan Dijon-sinappi, eli se sellainen, jossa sinapinsiemenet ovat kokonaisina. Rakastuin tuohon sinappiin Pariisinvuotenani, ja se sopii minusta nizzansalaattiin loistavasti. Sitruunamehun sijasta kastikkeeseen voi käyttää myös valkoviinietikkaa tai miksei myös yhdistelmää kummastakin! Pääasia, että kastikkeessa on kunnolla hapokkuutta, kun salaatti on muuten melko öljyinen sardelleineen, oliiveineen ja tonnikaloineen.

Salaatinkastike nizzansalaatille:

2 rkl moutarde de Dijon à l’ancienne

¼ dl oliiviöljyä

¼ dl sardellien säilöntäöljyä

½ dl sitruunamehua (puolikas iso sitruuna)

1 rkl sokeria

pienenpieni valkosipulin kynsi

¼ hyvin pieneksi silputtua salottisipulia

muutama öljyyn säilötty sardellifile

(½ tl suolaa)

Sekoita vanhanajan sinappi, molemmat öljyt, sitruunanmehu ja sokeri yhteen ja raasta sekaan yksi pikkuinen valkosipulinkynsi. Leikkaa sipulin neljännes sekä sardellifileet hyvin pieneksi silpuksi ja sekoita molemmat sitten kastikkeeseen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa tai vielä hieman sitruunaa. Sekoita kastike sitten vielä lämpimiin perunoihin ja muihin salaatin raaka-aineisiin (miinus munat ja persiljan lehdet) ja jätä maustumaan jääkaappiin mieluusti ainakin tunniksi.

Sissi-sisko…

…ja sen sissi-sisko. Ens keväänä tämä nerokas idea voidaan ehkä kuitenkin toteuttaa vasta joskus toukokuun puolella.

Ps. Myös Viena.K on ollut ranskalaisissa tunnelmissa tämän saman viinin äärellä!


Koska kyseessä on alkoholiyhteistyö, en voi Valviran ohjeistuksen mukaan hyväksyä alkoholia koskevia kommentteja. Muut ajatukset ovat kuitenkin varsin tervetulleita!

111 views

Kootut vappuherkut

Kootut vappuherkut

Harjoituspiknik vedetty läpi hytisten – toivotaan enemmän auringon lämpöä viikonvaihteeseen!

Oho, joko se vappu on jo tänä viikonloppuna? Ulos katsellessa ei ihan uskoisi… Olin kaavaillut kunnon ruokablogaajan tavoin tekeväni vapuksi jotain erityisherkullista ja jännää, mutta yhtäkkiä aikaa hienon reseptini viilaamiselle saatikka kuvaamiselle ei ole riittänytkään. Niinpä päätin tehdä sen sijaan reseptikoosteen vanhoista lemppareistani! On nimittäin ihan hauskaa pysähtyä itsekin välillä muistelmaan, mistä kaikesta on aiemmin intoillut ja minkä eteen on tehnyt töitä; juttujahan tästä blogista nimittäin löytyy jo sadoittain.

Pottumuussihodari FTW!

Eli tästäpä lähtee mun blogiarkistoistani kootut vappuherkut!

Vappuaatto

Vappuaattona on ainakin minun ystäväpiirissäni tapana kokoontua jonkun Vallilan suunnalla asustelevan ystävän kotiin lasilliselle ja jollekin pienelle suolapalalle. Vallilan Vapputansseissa ollana piipahdettu jo vuosia aina, kun niitä on järjestetty ja onhan se ollut kiva, että lähistöllä on ollut a) sisävessa b) sateensuoja. Jonkinlaiseksi ruokaperinteeksi on ystäväpiirissäni muodostunut kuin varkain hodaribuffetti! Niinpä vappuaaton resepteiksi suosittelen ruotsalaistyylisiä nakit & muusi -hodareita tai mansikka-mangosalsalla silattuja vähän freesimpiä kuumia koiria.

Makeaa on kiva syödä aattona myös. Vappumunkit, sima ja tippaleivät maistuvat minullekin, mutta jonkilainen suolaisen ja makean yhdistämisperversio minusta löytyy, olen nimittäin tykännyt laittaa pekonia makeisiin tarjoiluihini jo useamminkin. Pekonia löytyy siis niin Elvis-suklaasta kuin vappumunkin sydämestäkin. Ei-pekoninhimoisille suosittelen marjaisaa ja näyttävää vappusuklaata!

A little less conversation, a little more chocolate bark!

Pekonimunkki, anyone?

Vapunpäivän aamupala

Vappuaaton usein kosteahkojen kemujen jälkeen on ystäväpiirissäni tapana suoriutua sinnikkäästi piknikille, jonne jokainen kynnelle kykenevä tuo oman panoksensa. Minulla se on häpeällisen usein salt & vinegar -sipsipussi … mutta jospa hetki leikittäisiin että olisin kerrankin hieman tehokkaampi ja ennakoisin tuomiseni huolella etukäteen? Siinä tapauksessa aloittaisin aamuni kotosalla ravitsevalla aamupalalla, joka taittaa myös pahimman dagen efter -olon.

Kalja-Mary armaani!

Minulle krapulankarkoitustarkoitukseen toimii juomien puolelta parhaiten vanhan kunnon Bloody Mary, joko oluella lantrattuna Kalja-Marynä tai sitten neitseellisempänä Virgin Mary -raakamehuversiona.

Ruokapuolelta olon kohtentamiseen toimii minulle parhaiten MUNA! Reipastava aamupala voisikin vappuaamuna olla joko hobittileipä, dagen efter -tortillapizza TAI sesonkiin hienosti sopiva parsaleipä uppomunalla. Aika hyvin lähtee päivä käyntiin myös tex-mex shakshoukalla eli uunimunilla chipotlesoossissa. Kyllähän moisen aamupalan voimilla jaksaakin vähintään sen sipsipussin piknikviltille kantaa?

Gluteeniton pannuleipä saa makunsa oluesta, cheddarista ja jalapenosta.

Vappupiknik

Jotten olisi taas se uuno, joka tuo nyyttäripiknikille vain sipsipussin, lähtisin fiksuna naisena tekemään tarjoiluni jo vappuaattona. Edellispäivänä valmistetuiksi piknikeväiksi sopii hyvin pekonilla ja cheddarilla mehevöitetyt zucchinimuffinssit tai gluteeniton olut-cheddar-jalapenoleipä.

Toimivia ovat myös ruokaisat salaatit, kuten savumanteli-perunasalaatti, kikhernesalaatti olutvinegretin kera, tai lehtikaali-chorizosalaatti (josta voi muuten myös kääräistä piknikille sopivat burritot). Tämäntyyppiset salaatit ovat parhaimmillaan yön yli vetäydyttyään, joten ne ovat kuin omiaan etukäteisvalmistelijan piknikikoriin.

Lehtikaali-chorizosalaatin voi tarjota sellaisenaan, tai burritoksi kääräistynä + tämä salaatti toimii loistavasti myös vegechorizolla!

Kotisohva-vappuherkut

Itseni tuntien varaudun ruokaostoksissani etukäteen myös siihen, että kaikista parhaista aikomuksista huolimatta joko väsymys, laiskuus tai arvaamaton vappusää voi saada minut jumahtamaan kotisohvalle. Siinä tapauksessa ei olisi lainkaan pahitteeksi, jos kotoa löytyisi ainekset kimchipizzaan Omnipollon tapaan. Parempaa vappuruokaa RUOKAA saa itseasiassa hakea 😀

Jos olo on superlaiska tahi isompaan kokkailuun heikohko, teen tämänhetkisiä lempparilohturuokiani eli okayua tai pika-ochazukea, joiden valmistaminen ei paljoa aktiivisuutta vaadi. Raaka-aineet riisuttuihin versioihin näistä kahdesta riisiruiasta löytyvät kotoani aina, joten niihin minun ei tarvitse sen kummemmin edes varautua.

Kimchipizza ♥♥♥

Mitä teidän vappubravuurinne ovat? Ja mikä vielä tärkeämpää, onko siellä maailmassa joku muukin, joka hyvistä aikomuksista huolimatta päätyy ilmestymään välillä piknikviltille silkalla sipsipussilla varusteltuna? Olis kiva tietää, etten ole ainoa…

Viimevuotisella pre-vappupiknikillä oli muuten aika paljon aurinkoisempaa.

190 views

Onigirazu!

Onigirazu!

onigirazuTässä on onigirazu! …ai mikä? Mun uusin ruokaihastus.

Onigirazu on eräänlainen norilevään kääritty ”riisileipä”, jonka väliin voi laittaa ihan just sitä mitä milloinkin halajaa. Ei huolta, jos et ole koskaan moisesta kuullutkaan – en ollut minäkään vielä pari viikkoa sitten. Törmäsin tähän nerokkaaseen ruokalajiin sattumalta etsiskellessäni reseptiä onigireille, joihon ihastuin kesällä ravintola Kamomessa.

Kamomen onigiri (käsin kokoon puristettu ja muotoiltu riisipallo tai -kolmio, joka on välillä täytetty, välillä ei; tarjoillaan usein norisuikaleeseen käärittynä) oli maustettu hurmaavan aromaattisella violetilla mausteella yukarilla, joka on kuivattua ja jauhettua shisolehteä. Hurahdin sekä onigireihin että niiden mausteeseen niin kovasti, että lähdin heti haeskelemaan keinoa nauttia molemmista myös kotona. Yukaria löysin Tokyokanista, onigirireseptejä taas yllin kyllin netistä.

Samalla silmiini osui jotain vielä jännemmän näköistä: onigirazuja. Houkutteleva mutta monimutkaisen oloinen ruoka paljastui onneksi yllättävän helpoksi valmistaa: perinteiset onigirit muotoillaan käsin puristamalla, mutta onigirazut saavat sen sijaan muotonsa kuin itsestään kelmun ja norileväarkin avulla. Testattu on vapaaehtoisvoimin, onnistuu vaikka olis se kokkailupeukalo vähän keskemmällä kämmentä! Täytteitäkin tähän hauskaan riisileipäseen saa laittaa serkkuaan runsaammin ja vapaamielisemmin (tyyliin ketsuppia, kinkkua ja juustoa) – perinteisiin onigireihinhan ei tule yleensä kuin yksi täyte.

onigirazu

Onigirazu on ollut Japanissa ilmeisesti kova ruokahitti erityisesti viime vuosina, mutta sen historia ulottuu alunperin noin 25 vuoden päähän. Onigirazu on peräisin Tochi Ueyaman sarjakuvasta nimeltä Kukkingu Papa (kokkaava Papa): päähenkilö on kokkausharrastustaan työkavereiltaan salaileva salaryman. Onigirazu päätyi Kukkingu Papan luomukseksi sarjakuvan sivuille, kun Ueyama näki vaimonsa tekevän kiireessä hieman uudentyyppisiä onigireja ja piirsi näkemänsä sarjakuvaan. (Lähde: Japan Times)

Sattumoisin yksi lempisarjakuvistani on eräänlainen japanilainen ”ruokapäiväkirja” Koduko no Gourmet, joten arvatkaas vaan, haluanko saada nämäkin sarjakuvat näppeihini!

Muun muassa japanilaisella munakasrullalla ja kylmäsavulohella täytetty onigirazu  ♥

Instagramin kuvia selaillessa käy aika nopeasti selväksi, että näihin herkkupaketteihin voidaan tosiaankin tuuppia melkein mitä vaan, aina pehmeäksi keitetyistä kananmunista säilykelihaan eli spamiin ja chicken tonkatsuun. Höysteeksi töräytellään fiiliksen mukaan ketsuppia, majoneesia, misoa, wasabia, srirachaa, gochujangia, teriyakikastiketta … paketti voi sisältää ilmeisesti oikeastaan ihan mitä vaan, kunhan täyte on riisikerrosten välissä ja koko komeus kääritty norilevään.

Ensimmäisiin omiin onigirazuihini lykkäsin gochujangilla ja vaahterasiirapilla karamellisoituja paksuja pekonisiivuja, avocadoa, tomaattia, ruohosipulia, shisoa ja wasabimajoneesia. Riisin maustoin tietysti iki-ihanalla yukarilla. Yhdistelmä osoittautui niin herkulliseksi, että se päätyi itseoikeutetusti tämän jutun reseptiksi asti.

Vahva suositus kuitenkin myös toiselle viritelmälleni: kylmäsavulohta, srirachamajoneesia, tamagoa, ruohosipulia ja riisiviinietikalla nopeasti marinoituja retikkasiivuja. AAH! Mitähän seuraviin sitten laittaisi…

Pekoni-avocado onigirazu 4 kpl

4 norileväarkkia

Riisiin:

4 dl japanilaista riisiä / sushiriisiä

4,4 dl vettä

(1 rkl mishima yukari -shisomaustetta tai  furikake-seosta)

Täytteeksi:

4 paksua siivua pekonia (”grillipekonia”) tai 8 tavallista

2 tl gochujangtahnaa (voi korvata srirachalla)

2 tl vaahterasiirappia

1 kypsä avocado + n. 1 rkl riisiviinietikkaa

2 rkl majoneesia

1 tl wasabia

1 ruukku ruohosipulia

1 ruukku shisoa (toiselta nimeltään perilla)

2 tomaattia

Pese riisiä, kunnes siitä irtoava vesi ei ole enää maitomaista (4-5 kertaa ja joka kerta aina uudessa vedessä). Valuta pesuvesi riisistä huolella. Laita riisi kattilaan, jossa on tiiviisti istuva kansi ja kaada päälle vesi. Laita kansi päälle ja jätä riisi veteen likoamaan vähintään vartiksi – liotuksen ansiosta riisi kypsyy tasaisemmin.

Sitten vaan kattila kansineen liedelle ja levy päälle keskilämmölle. Kun kuulet veden alkavan kiehua, voit alentaa lämpöä hieman. Kypsennä riisiä kannen alla yhteensä 14 minuuttia – aika ajastetaan siitä, kun laitat lieden päälle. Älä avaa kantta missään välissä! Ajan kuluttua loppuun ota kattila liedeltä mutta jätä kansi sen päälle vielä kymmeneksi minuutiksi.

Tämän jälkeen riisi on valmista – kaiken veden pitäisi olla imeytynyt ja riisin olla täysin kypsää. Jyvästen kuuluu hieman takertua toisiinsa. Mikäli haluat, voit käännellä riisin sekaan varovasti jyviä murjomatta hieman yukari- tai furikake-maustetta. Pidä riisi lämpimänä onigirien kokoamista varten!

Leikkaa pekonisiivut puoliksi ja voitele ne kevyesti gochujangin ja vaahterasiirapin sekoituksella. Paista siivuja leivinpaperoidulla pellillä 200 asteessa 10-15 minuuttia, tai kunnes siivut saavat hieman rapeutta. Viipaloi avocado ja pyörittele viipaleet viinietikassa tummumisen ehkäisemiseksi. Sekoita pienessä kupissa majoneesi ja wasabi keskenään ja leikkaa tomaatti ohuiksi siivuiksi. Pätkäise ruohosipuliruukusta kourallinen n. 10 cm pitkiä ruohosipulin varsia.

Onigirazun kokoaminen:

Valmistele ensin työtila. Levitä työtasolle pätkä kelmua ja aseta sen päälle norileväarkki. Ota noin kahdeksasosa lämpimästä riisistä ja taputtele se varovasti kastelluin käsin norilevän keskelle neliön muotoon – muovilasta on myös kätevä apuväline riisin levittelyssä. Riisikerroksesta ei saa tehdä liian paksua, tai onigirazusta tulee liian paksu noriin käärittäväksi – vajaa sentti on hyvä paksuus. Riisineliön kulmien kuuluu olla kohti leväarkin sivujen keskikohtia, eli riisineliö on leväarkin keskellä vinoneliönä. Jätä riisineliön ja noriarkin reunan väliin muutama sentti tyhjää (kuva 1).

Voitele riisi wasabimajoneesilla ja aseta sen päälle sitten ruohosipulia, neljännes viipaloidusta avocadosta, kaksi siivua pekonia, muutama tomaattisiivu ja lopuksi reilusti shisoa (järjestyksellä ei ole niin väliä, mutta ruohosipulit kannattaa ankkuroida majoneesiin tai ne lähtevät helposti omille teilleen). Taputtele kastelluin käsin päälle lopuksi noin kahdeksasosa riisiä samaan neliön muotoon.

Käännä leväarkin kaksi vastakkaista kulmaa riisin päälle, sitten jäljelle jääneet kulmat, ikäänkuin sulkisit kirjekuoren (kuvat 4 ja 5). Mikäli riisineliön koko ja korkeus osuivat nappiin, levä peittää paketin juuri sopivasti; lämmin riisi pehmittää norilevän niin että se asettuu kuuliaisesti riisin pintaan. Kääri paketti tiukasti kelmuun ja aseta tasolle lepäämään saumapuoli alaspäin. Tee loput paketit samoin.

Leikkaa paketit tarjoilua varten terävällä veitsellä kahtia. Leikkuupinnasta saa siistin, kun veitsen kastelee vedellä ennen jokaista leikkuukertaa. Mikäli haluat leikkuupinnasta ekstranäyttävän, leikkaa onigirazu halki poikittain täytteiden asettelusuuntaa vasten. Leikkuusuunta kannattaa merkitä pakettiin jo pakkausvaiheessa esim. ruohosipulin pätkällä (kuva 5), paketin lepäiltyä tovin pöydällä on muuten ehkä vaikea enää muistaa miten päin täytteet siellä sisällä oikein lepäilevätkään.

Sitten vain syömään! Onigirazut ovat herkullisia hetken levättyään, kun riisi on vielä lämmintä. Ne ovat myös oivallista eväsruokaa. Mikäli teet onigirazuja reilusti ennen tarjoilua, säilytä ne kelmuun ja keittiöpyyhkeeseen käärittyinä jääkaapissa ja ota huoneenlämpöön ainakin puoli tuntia ennen tarjoilua. Vuorokautta pidempään en niitä kuitenkaan säilöisi, sillä riisi tuppaa kovettumaan jääkaapissa.

onigirazu

Ps. Useita houkuttelevia onigirazureseptejä sekä tietoa ruuan taustasta löysin mm. Just One Cookbook -sivulta 🙂

374 views