Villiyrtti-vichyssoise

Villiyrtti-vichyssoise

vichyssoise

Vichyssoise eli kotoisammin purjo-perunasosekeitto on yksi aivan ensimmäisiä ruokia, jota olen oppinut kokkaamaan itsenäisesti. Niin kovasti keittoon yläasteen köksän tunnilla ihastuin, että keittelin koulusta kotiin tultuani sitä jossain vaiheessa varmaan joka viikko ison kattilallisen.

Aivan parasta minusta vichyssoise oli syötynä suoraan kattilasta ja jääkaappikylmänä – vastakeitettynä sitä sen sijaan lähinnä maistoin. Tapanani oli muistaakseni maustaa liemi kasvisliemikuutiolla, ripauksella suolaa ja rutosti valkopippuria. Sekä suolaisuus että valkopippurin voimakas, ettenkö sanoisi tulinen maku vain voimistuu keiton jäähtyessä, joten lopullisen maustamisen tein usein vasta kylmään kattilaan.

purjo-perunasosekeitto

Taannoinen visiittini Ravintola Shelteriin toi unhoksiin jääneen vichyssoisen taas nenän alle. Shelterin vichyssoise oli niin pehmoinen ja nostalginen maultaan, että se herätti innostuksen kaivella sen oman keittoni ohje aivojeni sopukoista.

Olen tässä villiyrttikauden alettua selaillut monesti Sami Tallbergin Villiyrtti -keittokirjaa, joten kun viikonlopun metsähaahuilulta mukaan tarttui runsain mitoin meheviä suolaheinän lehtiä, lähetin Juuson äkkiä kauppaan ostamaan purjoa ja perunoita. Kirjassa on nimittäin todella houkuttelevan kuuloinen ohje vichyssoisen tapaiselle suolaheinäkeitolle. Suoraan en Tallbergin ohjetta voinut lähteä toteuttamaan (mm. koivunmahla meidän köökistä nimittäin puuttuu), mutta sain hänen ohjeestaan kimmokkeen kokeilla maustaa vanhaa kunnon purjo-perunasosekeittoani villiyrteillä ja varsinkin suolaheinällä!

suolaheinä

Suolaheinä on nokkosen ja ketunleivän ohella minulle kaikkein tutuimpia villiyrttejä, joita on tullut mutusteltua jo lapsena. Ahosuolaheinää ja niittysuolaheinää en silti tänä päivänäkään uskalla lähteä tunnistamaan toisistaan, vaikka tiedänkin että ahosuolaheinä on kooltaan paljon pienempää. Eilen bongaamani suolaheinät olivat melko kookaslehtisiä, joten ehkäpä ne olivat siis niittysuolaheinää 🙂 Joka tapauksessa, lehtiä löytyi kerrankin runsain mitoin, joten keitto tuntui niille luontevalta käyttökohteelta.

Suolaheinän sisältämä oksaalihappo tuo kasviin sen ihanan hapokkuuden, joka tekee siitä tällaiselle happamien makujen ystävälle vastustamattoman, mutta oksaalihappo myös sitoo elimistön kalsiumia itseensä ja runsaasti sekä usein nautittuna voi aiheuttaa kalsiumin puutosoireita. Oksaalihappoa ei kannata syöttää lapsille, eikä se sovi reumaa, kihtiä tai munuaistautia poteville. HUS:in luonnehdinnan mukaan suolaheinä on ”myrkyllinen, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita.”

vichyssoise

Oksaalihappo neutraloituu vaarattomaksi, kun samalla aterialla nautitaan maitotuotteita, ja ryöppäyksessä oksaalihappo liukenee keitinveteen. Tein oman keittoni tällä kertaa vegaaniseksi, joten mikäli teet samoin ja oksaalihappomäärä mietityttää, ryöppää suolaheinä nopeasti, kaada ryöppäysvesi pois ja lisää suolaheinä vasta sitten keittoon. Mikäli teet keiton kermaan, suolaheinä kannattaa lisätä soppaan vasta sen jäähdyttyä – kuumuus nimittäin muuttaa suolaheinän heleän vihreän värin ruskeaksi.

Itse en oksaalihappoa tällaisissa määrin välttelisi, joten tein keittoni vegaaniseksi JA soseutin suolaheinän vasta jäähtyneeseen keittoon. Suoleheinän lisäksi käytin mausteena uutta tuttavuutta litulaukkaa, jossa on hieman sinappinen ja valkosipulinen maku. Lisäksi soseutin keittoon lopuksi kourallisen kuusenkerkkää ja lisäsin keiton päälle vielä hieman kuusenkerkkäjauhetta. Litulaukan sinappiset kukat, kuusenkerkät ja suolaheinä kruunasivat sunnuntailautasellisemme. Tolkuttoman hyvää, sanon vaan ♥

Villiyrtti-vichyssoise

(vegaaninen)

4:lle

600 g jauhoisia perunoita

200 g purjoa (valkoista ja vihreää osaa)

50 g suolaheinää

10-20 g litulaukan lehtiä

kourallinen kuusenkerkkiä ja/tai 1 rkl kuusenkerkkäjauhetta

250 ml kaurakermaa

1-2 tl suolaa

1 tl vastarouhittua valkopippuria

pinnalle:

litulaukan kukintoja

suolaheinää

kuusenkerkkiä ja/tai kuusenkerkkäjauhetta

Kuori perunat ja pese purjo huolellisesti. Pilko purjo muutaman sentin pätkiksi ja puolita / lohko perunat neljänneksiin (koosta riippuuen), laita molemmat kattilaan. Lisää päälle vettä sen verran, että ainekset peittyvät ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä, kunnes perunat ovat hajoavan kypsiä.

Kaada puolet keitinvedestä toiseen kulhoon ja soseuta perunat, huuhdotut litulaukan lehdet, purjo ja jäljelle jäänyt keitinvesi. Lisää keittoon kaurakerma, vastarouhittu valkopippuri 1 tl suolaa ja soseuta vielä hetki. Mikäli koostumus on liian paksua, lisää keittoon hieman keitinvettä. Mikäli tarjoilet keiton lämpimänä, soseuta mukaan vielä kuusenkerkät ja suolaheinä, tarkista sitten maku ja lisää suolaa jos keitto sitä kaipaa.

Itse tykkään syödä tällaista keittoa kylmänä, joten soseutan kuusenkerkät ja suolaheinän lehdet vasta kylmään keittoon. Näin sekä niiden ravinteet että vihreä väri säilyvät parhaiten. Tarkista maku ja tarjoile keitto muutaman kuusenkerkän ja kokonaisen suolaheinän lehden kera – myös litulaukan kukat ovat näyttävä ja sopiva mauste keiton päälle.

vichyssoise

116 views

Röstipizza litulaukalla ja nokkospestolla

Röstipizza litulaukalla ja nokkospestolla

röstipizza

Röstipizza on pelastus päivinä, jolloin jauhopeukalo tuntuu olevan keskellä kämmentä eikä käsi meinaa edes irrota taskusta. Ei tarvitse nimittäin kuin raastaa pari pottua (tai laittaa jonkinlainen keittiövempain tekemään sekin vähä työ), puristella raasteesta turhat nesteet pois, lisätä vähän mausteita ja litistellä raaste paistinpannuun.

Alle puolessa tunnissa nenän alla on rapea pannullinen just niillä herkuilla päällystettyä röstiperunaa, mitä mieli halajaa – tai omassa tapauksessani todennäköisemmin sitä, mitä kotoa nyt sattuu perunan lisäksi löytymään 😀

litulaukka

Mitä sieltä kotoa sitten on viime aikoina löytynyt (paitsi tyhjiä pakastepizzabokseja ja puoliksi juotuja kahvimukeja)? Iso purkillinen nokkospestoa, sekä erinäisiä villiyrttejä, joita metsästä tähän vuodenaikaa kotiin kantautuu. Mitä kiireempi on töissä ollut, sitä vähemmän aivot tuntuvat toimivan kauppareissulla ja sitä enemmän tekee mieli lähteä kävelemään metsään päätä rauhoittamaan. Viime viikolla metsässä onkin tullut haahuiltua harva se päivä ja kotiin on kannettu niin nokkosta kuin litulaukkaakin.

Päätin jo muutama kevät sitten, että villiyrttirepertuaariin on saatava joka kevät ainakin yksi uusi tuttavuus, jonka opetella tunnistamaan ja jota oppia käyttämään – tänä vuonna se on litulaukka. Innostukseni kyseiseen hieman sinappia ja valkosipulia maultaan muistuttavaan ”sipulittomaan sipuliin” on virinnyt pitkälti Ravintola Grönin tartarin ansiosta, jonka seassa olen litulaukkaan ensimmäistä kertaa tutustunut.

litulaukka

Litulaukka

Litulaukka kuuluu ristikukkaisten kasvien heimoon, jotka ovat onneksi aika helppoja tunnistaa, eikä sillä ole ilmeisesti täällä meidän kulmilla myrkyllisiä doppelgangereita. Siitä huolimatta tarkistutin saaliini ennen ensimmäistä maistamista luotettavalla kasvintuntijaystävälläni Eeviksellä ja maistoin vasta, kun hän oli varmistanut kasvin tosiaan olevan litulaukka. Varmuutta tosin sain jo ennen Eeviksen vastausta siitä, että murskatessani litulaukan lehden sormieni välissä, se tosiaan tuoksui vienosti valkosipulilta.

Nyt kun tunnistan litulaukan, sitä tuntuukin olevan joka puolella. Harmi kyllä, runsaimmat esiintymät tunnun bongaavan aina jonkinsortin koirankusetus- tai ajotien varrelta… Herkullisen maun vuoksi onneksi jaksaa talsia syvemmällekin metsään esiintymää paikallistamaan. Suomessa litulaukkakannat pysyvät ymmärtääkseni ihan itsestään kurissa, eikä kasvi lähde valtaamaan metsistä pinta-alaa samalla tavalla kuin vaikkapa Kanadassa, jossa sen leviäminen on todellinen ongelma.

röstipizza

Litulaukan kukkiminen ajoittuu touko- kesäkuulle, jolloin ainakin minunkaltaiseni aloittelijan on ehkä helpoin se oppia tunnistamaan, kiitos helposti tunnistettavien kukkien. Lehdet ovat maultaan parhaimmillaan ennen kukintaa, joten seuraava haasteeni on yrittää bongata kasvi myös ilman kukkien tuomaa tunnistusapua. Litulaukasta voi syödä kaikki kasvin osat (myös kukkimattoman kasvin juuren, jota voi raastaa ja käyttää kuulemma vähän piparjuuren tapaan) ja litulaukkaa onkin täällä meidän kolkassa maailmaa käytetty mausteena jo 7000 vuotta sitten. Itse olen nyt kuitenkin pidättäytynyt toistaiseksi litulaukan nuorissa lehdissä, nupuissa ja kukissa, jätetään ne juurten kaivelut suosiolla vaikka ensi vuoteen 🙂

Vaikka olen litulaukkaa käyttänyt niin munakkaassa kuin leivän ja pyttipannunkin päällä, kivoin osoite sille on toistaiseksi ollut röstipizza, jota olenkin tänä kiireisenä viikkona tehnyt jo muutamana iltana. Ei sitä pakastepizzaa siis kuitenkaan ihan joka päivä ole syöty!

Taannoisen nokkospesto-ohjeeni mukaan surautettu pestopurkillinen sai myös piristyksen reilusta kourallisesta litulaukan lehtiä, jota käyttäessä ohjeesta voi halutessaan jättää jopa valkosipulin pois. Röstipizza on saanut päälleen meillä litulaukka-nokkospeston lisäksi mm. herkkusieniä, vihreää parsaa ja kapriksia. Tomaatit lisään pizzaan kuin pizzaan mieluiten ohuina viipaleina vasta juuston päälle, jottei syödessä tulisi niin helposti poltettua kieltä juustokerroksen alla piileviin tulikuumiin tomaattipommeihin.

Röstipizza litulaukalla ja nokkospestolla

1-2:lle

Röstipohjaan:

n. 50 g mustaleimajuustoraastetta

2 isoa yleisperunaa (n. 350 g)

ripaus suolaa + vastarouhittua mustapippuria

½ dl mantelijauhoja

2 rkl oliiviöljyä tai voita

Päälliset:

3-4 rkl litulaukalla maustettua nokkospestoa

n. 100 g mustaleimajuustoraastetta

4-6 herkkusientä

1-2 rkl kapriksia

muutama kirsikkatomaatti

muutama vihreä parsa

litulaukan kukkia ja pieniä lehtiä

Valmista nokkospesto tämän ohjeen mukaan, mutta lisää soseutusvaiheessa pestoon kourallinen litulaukan lehtiä. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Raasta pestyt yleisperunat kuorineen karkeaksi raasteeksi ja purista raasteesta sitten mahdollisimman paljon nestettä pois. Sekoita perunaraasteeseen mantelijauhot, juustoraaste sekä mausteet. Voitele uunin kestävä ∅ 24 senttinen paistinpannu (mieluiten valurautainen) ja painele sitten perunaseos pannuun tasaisesti ja tiiviisti. Paista röstipohjaa uunin ylätasolla, kunnes rösti alkaa rapeutua reunoistaan ja saada hieman väriä pintaansa (n. 10-15 minuuttia).

Ennen kuin röstipizza täytetään, käännä rösti ympäri ison kattilankannen, lautasen tai leikkuulaudan avulla: kumoa rösti jollekin edellämainituista alustoista ja liu’uta se sitten takaisin pannuun toisin päin kuin aiemmin.

Peruna ⇒ rösti ⇒ röstipizza

Levittele röstin pintaan sitten litulaukalla maustettu nokkospesto. Viipaloi herkkusienet ohuelti ja asettele ne röstin päälle. Halkaise parsat ensin pitkittäin ja leikkaa ne sitten muutamaan osaan, lisää palat röstipohjalle. Ripottele päälle vielä valutettuja kapriksia sekä juustoraastetta. Viipaloi lopuksi kirsikkatomaatit ohuelti ja asettele viipaleet juustoraasteen päälle.

Jatka röstipizzan paistamista, kunnes juusto on kauniin ruskeaa ja röstin reunat ovat kauttaaltaan rapeat. Tarkista myös pohjan kiinteys nostamalla reunaa jostain sen verran että näet lötköttääkö keskiosa vielä; jatka paistamista kunnes rösti on pohjaltakin rapeaa. Pannun voi laskea uunissa tarvittaessa alemmas, jos pinta uhkaa muuten ruskistua liikaa.

Röstipizza on hyvää tarjottuna suoraan pannusta – bonuksena ei tuu tiskiäkään enempää. Lisää sen päälle vain vielä aivan juuri ennen tarjoilua reilusti litulaukan nuppuja, kukkia sekä nuoria pieniä lehtiä.

Isomman röstipizzan voi tehdä uunivuoassa tai uunipellillä – tällöin tosin röstin kääntäminen ennen täyttämistä kannattaa ehkä suosiolla skipata. Uunipellille voi myös taputella useampia annoskokoisia röstipizzoja, eikä niiden kääntäminen olekaan sitten temppu eikä mikään!

litulaukka

Onko litulaukka teille jo tuttu?

Ps. Nokkosta ja litulaukkaa vois yhdistellä myös tässä pizzapohjassa 🙂

Pps. Mikäli lähdet juttuni innoittamana hortoilemaan, muistathan lukea Jokamiehen oikeudet ja kerätä vain kasveja, jotka tunnistat varmasti. Älä kisko kasveja juurineen – ellet sitten ole nimenomaan kaivamassa juuria – ja kerää kasveja vain puhtailta mailta tarpeeksi kaukana pakokaasuista sunmuista myrkyistä. Vinkkejä villivihannesten ja -yrttien keruuseen ja käyttöön löytyy esim. Suomen Luonto -sivuilta ja Suomen Luonto Villivihannekset -mobiiliappsista, jonka tuotto käytetään kotimaiseen luonnonsuojelutyöhön.

51 views

Nokkospesto + vegaaninen pesto-herkkusienipasta

Nokkospesto + vegaaninen pesto-herkkusienipasta

nokkospestoKuvassa näkyvistä kesän pistiäisistä toinen on suosikkini. Arvaatteko kumpi?

Nokkossesonki on vihdoinkin alkanut! Nokkonen on villivihanneksista suosikkini monestakin syystä: sitä on helppo löytää (auts!), sitä voi kerätä kesän loppuun saakka ja siitä voi valmistaa vaikka minkälaisia ruokia!

Nokkospesto on matalan kynnyksen tie nokkoskokkailujen pariin. Nokkoskeitto ja nokkosletut maistuvat yleensä kaikille, joille pinaattiversiotkin, ja ainakin omassa kaveripiirissäni kauppansa on tehnyt myös nokkosilla täytetty tähkäleipä sekä nokkosmunakas tai -piirakka. Itse surautan nokkosta raakana myös smoothieen tai mehustan sitä vihermehun sekaan. Toissavuonna kehittelin nokkosista jopa yltiöterveellisen pizzapohjantapaisen 🙂

nokkospestoAhkeran hortoilijan palkintoateria: nokkospestopasta & savuisen suolaiset herkkusienet ♥

Minulla on ollut nuoresta asti vahva visio siitä, että ”isona” asun sellaisella alueella, josta metsään pääsee nopeasti ja vaivattomasti. Opiskeluaikoina kämpän sijainnin kriteerit olivat hetken keskustapainotteisemmat, mutta myöhemmin omaa kotia ostaessa luonnon läheisyys oli hyvien kulkuyhteyksien ohella ykkösasemassa. Kun polku pöheikköön lähtee nykyään melkein kotiovelta, voi ainakin tämän elämäntavoitteen osalta todeta osuneensa napakymppiin!

Tiesin siis jo lapsena, että metsässä haahuilu tekee mielelle tolkuttoman hyvää. Tämä seikka kuitenkin ainakin käytännössä turhan usein unohtuu. Mitenköhän paljon paremmin sitä arjessa voisi, jos vääntäisi itsenä metsäkävelylle myös vähän huonommilla keleillä? Hyviä säitä ja vapaapäiviä ootellessa kun Suomen olosuhteissa monesti menee kuukausia…

Parasta villivihanneskaudessa onkin niiden syömisen lisäksi keräilyyn liittyvä lisääntyvä metsähaahuilu. Metsään tulee lähdettyä varta vasten useammin, mutta lisäksi huomaan käveleväni töistä tai kaupasta kotiin vihreää kiertotietä. Taskuun pieni pussi vaan, niin kotiin saapuu aina jotain tuoretta mukanaan.

Nämä asiat ovat ehkä monelle jo tuttuja juttuja, mutta kerrataanpa kuitenkin vielä ne perusjutut nokkosten keräämisestä:

  • nokkonen kannattaa kerätä pienenä ja ennen sen kukintaa
  • kerää nokkoset mieluiten aurinkoisen jakson jälkeen, jolloin niiden nitraattipitoisuus on alhaisimmillaan
  • pyri keräämään nokkoset puhtaasta paikasta (elikkä ei esim. tien, koirankusetusreitin tai navetan vierustoilta)

Nokkosessa on rutosti rautaa ja erittäin runsaasti C-vitamiinia. Pienet ja nuoret nokkoset ovat ravintoarvoiltaan parhaita, joten kannattaa pyrkiä keräämään vain nuorta n. 10-senttistä kasvustoa. Varsinkin isommista kasveista kannattaakin kerätä vain lehdet; nekin mieluiten ennen kukintaa. Nokkoskasvustoa voi uudistaa niittämällä koko pöheikön maan tasalle, näin uusilla nokkosenversoilla pääsee herkuttelemaan myös myöhemmin kesällä.

nokkospesto

Eilen surauttamani nokkospesto maistuu myös vegaaneille, koska siihen käytetään juuston sijasta ravintohiivahiutaleita.

Hampunsiemenet taas ovat siitä kiva peston raaka-aine, että ne aiheuttavat pähkinöihin ja siemeniin verrattuna vähemmän allergisia reaktioita (superhyviä lähteitä en valitettavasti tälle tiedolle löytänyt, mutta esim. allergia ja astma-liiton sivuilta ei hampunsiemenistä löydy edes mainintaa – aika harvinainen hamppuallergia siis taitaa olla.). Hampunsiemenet ovat myös todella hyvä proteiinin, aminohappojen sekä omega 3: ja 6:n lähde.

Nokkospesto

n. 2 dl

70-100 g ryöpättyä ja kuivaksi puristettua nokkosta

½ dl oliiviöljyä

2-3 valkosipulin kynttä

1-2 tl chilihiutaleita

½ tl suolaa

3 rkl kuorittuja hampunsiemeniä (esim. Go Raw Luomu hampunsiemenet)

3 rkl ravintohiivahiutaleita

¾-1 dl vettä

Ryöppää nokkosia kiehuvassa vedessä noin minuutin verran ja huuhdo ne sitten kylmällä vedellä. Purista nokkosista sen jälkeen vesi pois. Kuori valkosipuli ja soseuta se nokkosten, hampunsiemenien, mausteiden ja öljyn kanssa. Lisää seokseen vettä, kunnes koostumus on makuusi sopivaa. Tarkista maku ja lisää halutessasi suolaa ja/tai chiliä.

Nokkospesto sopii hyvin esim. leivän päälle, mutta eilen me käytimme koko satsin nopeaan lounaspastaan!

nokkospesto

nokkospesto

Pastaksi tässä ohjeessa käy mikään vaan – kuten tarkkanäköisemmät kuvasta ehkä huomasivatkin jo, meillä lautaselle päätyi kahdenkin eri makaronipussin jämät.

Nokkospesto-herkkusienipasta

2:lle

n. 200 g makaronia/pastaa/spagettia

1 annos nokkospestoa

n. 100 g herkkusieniä

1 rkl soijaa

1 rkl vaahterasiirappia

1 tl chilihiutaleita / chilikastiketta kuten srirachaa

1 rkl oliiviöljyä

1 tl nestemäistä savua

reilusti vastarouhittua mustapippuria

Keitä pasta paketin ohjeen mukaan runsaassa suolavedessä. Pastan kypsyessä leikkaa herkkusienet neljään osaan ja paista niitä öljyssä keskilämmöllä, kunnes sienet saavat hieman väriä. Laske lieden lämpöä hieman ja lisää paistinpannulle sitten vaahterasiirappi, soijakastike, chili, nestesavu sekä reilusti vastarouhittua pippuria. Jatka paistamista kokoajan sekoitellen, kunnes mausteliemi imeytyy sieniin. Varo kuitenkin polttamasta seosta!

Kun pasta on kypsää, valuta se. Säästä kuitenkin puolisen desiä keitinvettä. Sekoita nokkospesto pastaan ja ohenna seosta tarvittaessa hieman keitinvedellä. Jaa lopuksi sienet annosten päälle. Tulisen ystävä voi vielä kruunata lautasellisensa ripauksella chilihiutaleita.

Metsästä mukaan tarttui eilen nokkosten lisäksi kourallinen nuoria maitohorsman versoja, jotka paistoimme iltapalaksi voissa pannulla. Nokkosten lisäksi yleisin saaliini metsästä on kuitenkin ketunleipä – rakastan sen kirpeää makua joka vie ajatukset suoraan lapsuuden kesiin 🙂

Mitäs te lukijat keräätte metsästä?

642 views

Skordalia – sitruunainen valkosipulitahna

Skordalia – sitruunainen valkosipulitahna

skordalia

Skordalia on täyteläinen ja paksu kreikkalainen valkosipulitahna, jonka pohjana on usein joko perunaa tai leipää. Lisämakua tahna saa manteleista (tai muista pähkinöistä sekä siemenistä), oliiviöljystä sekä viinietikasta ja/tai sitruunasta.

Skordaliaa tarjotaan usein joko dippinä tai paistetun kalan sekä vihannesten kera, mutta oma lempparitapani syödä sitä on leivän päällä vähän valkopapusoseen tai hummuksen tapaan.

Skordalia on helppo tahna valmistaa joko tehosekottimen leikkuriosassa tai käsin morttelissa/perunanuijalla murjoen – itse käytän sen valmistamiseen kuitenkin vähän kumpiakin. Raa’an valkosipulin terä pehmenee, kun valkosipulin soseuttaa hapon kera ja antaa happamuuden tehdä vähän aikaa taikojaan ennen soseen lisäämistä perunaan.

Mielestäni on vähän turhaa lähteä valmistamaan yhtä-kahta uunipottua vain tätä tahnaa varten, joten yleensä teen skordaliaa silloin, kun valmistan muutenkin uuniperunoita 🙂

Ohje etäisesti mukailtu Serious Eatsin reseptistä.

Skordalia

yhden keskikokoisen sitruunan mehu (tai n. 2 rkl valkoviinietikkaa)

3-4 valkosipulin kynttä

n. 40-50 g mantelilastuja

¾ dl neitsytoliiviöljyä

n. 1 tl suolaa

n. 150 g kypsää jauhoista perunaa* (1 keskikokoinen uunipottu)

(+ nippu /ruukku lehtipersiljaa)

(Valmista ensin uuniperuna: lämmitä uuni 200 asteeseen ja paista pestyä perunaa kuorineen uunipellillä n. 45-60 minuuttia, tai kunnes se on läpikypsä.)

Halkaise peruna ja murra se muutamaan osaan. Anna kosteuden haihtua ja irroita sitten kuoret.

Soseuta sitruunamehu, mantelit, suola ja valkosipuli sileäksi ja jätä ne hetkeksi muhimaan (näin raa’an valkosipulin maku hieman pehmenee).

Kun perunasta on haihtunut enin kosteus, voit survoa perunan karkeasti perunanuijalla (tai muussata sen haarukalla). Sekoita perunoihin oliiviöljy sekä valkosipuliseos ja kääntele tahna tasaiseksi. Tarkista sitten suola ja lisää sitä tarvittaessa.

Voit halutessasi silputa persiljan varren hienoksi ja lisätä sen seokseen, muussa tapauksessa tarjoile skordalia lehtipersiljan kera esim. leivän päältä tai paahdettujen vihannesten kera. Skordalia toimii muuten superhyvin myös krokettien raaka-aineena!

*) voit myös keittää tarpeellisen määrän jauhoista perunaa kuutioina. Kun kuutiot ovat kypsiä, levitä ne esim. talouspaperin päälle, jotta kosteus haihtuu. Muussaa vasta, kun perunat eivät enää höyryä.

152 views