Talvivihannes nimono (juureksia, kurpitsaa ja retikkaa dashissa)

Talvivihannes nimono (juureksia, kurpitsaa ja retikkaa dashissa)

daikon nimono

No nyt se on taas hurahtanut johonkin outoon – mikä ihmeen nimono?

Samaa mietin kuulkaa itsekin, kun yritin kuumeisesti muistella vuosi sitten Kiotossa syömääni herkullista annosta. Olisiko se ollut jonkinlainen nimono? Minkälaisia kaikki erilaiset nimonot oikein ovatkaan? Miksi oi miksi en kirjoittanut jokaisen syömäni ruuan nimeä säntillisesti ylös, ääh!

Söin nimittäin erittäin herkullisen mutta varsin yksinkertaisen oloisen kulhollisen haudutettuja vihanneksia dashiliemessä ryokanissa aamupalaksi, enkä kehdannut huudella tarjoilijamme perään kysymyksineni hänen kattaessa aamiaistamme ja pedatessamme futoneitamme. Tai sitten annos syötiin kaiseki-illallisella, jossa samaten en paljon tarjoilijan perään huudellut… Kumpikohan se oli? Syödäänkö nimonoa edes aamupalalla? Apua, näinkö nopeasti se muisti hapertuu? Kirjoitan itseasiassa yleensä matkoilla ylös kaikkien syömieni ruokien nimet, ja vaikka se tuntuu siellä matkalla välillä vähän turhankin pedantilta tai edellämainituissa tilanteissa hankalalta, niin tässä se nähdään miksi niin kannattaa tehdä.

Oli miten oli, tuo joko aamiaisella tai illallisella syöty herkullinen annos on jäänyt pyörimään alitajuntaani. Kun eräänä sairaspäivänä tuijotin putkeen kymmenkunta jaksoa loistavaa ”Japanese Style Originator” -ohjelmaa Netflixiltä ja eräässä jaksossa tehtiin samankaltaista ruokaa mitä muistan syöneeni, oli asia vihdoin selvitettävä!

Hektisen guuglailun tuloksena arvelen siis syöneeni jonkinlaista nimonoa. Nimono tarkoittaa kutakuinkin ”dashissa haudutettua” ja jos nyt olen oikein ymmärtänyt, dashissa voikin sitten haudutella jos jonkinlaisia valikoimaa vihanneksia ja/tai kalaa, lihaa, tofua, sieniä ja niin edes päin. Kyse ei siis ole niinkään yksittäisestä ruokalajista, vaan valmistustavasta ja lista nimonoksi luokiteltavia ruokalajeja on siis pitkä!

Haudutukseen käytetty dashiliemi maustetaan sokerilla, mirin-kastikkeella, sakella ja soijalla (huom! tässä järjestyksessä jos haluat kokata niinkuin japanissa) ja mitä ikinä liemessä haudutellaankin, kattilaan laitetaan otoshibuta, jonka aion nyt vapaasti suomentaa ”pudotuskanneksi”. Otoshibutaksi käy näin kotioloissa ihan hyvin voipaperistaa leikattu, juuri kattilan sisälle sopiva ympyrä, jonka keskelle leikataan reikä höyryä varten – sen funktio on mm. auttaa pehmeitä vihanneksia säilyttämään muotonsa estämällä nesteen kiehumista liian suurin kuplin.

Joissain nimono-ohjeissa liemen annetaan imeytyä raaka-aineeseen kokonaan, joissain sitä jätetään jäljelle hieman tarjoilua varten. Itse olen nyt testaillut tätä yksinkertaisen herkullista ruokalajia lähinnä erilaisilla talvivihanneksilla ja koska tämä liemi on vaan tolkuttoman hyvää, en ole antanut sen imeytyä raaka-aineisiin täysin vaan olen jättänyt sitä itselleni hörpittäväksi.

nimono

Lämmittävää ja herkullista aikaansaamani ”nimono” joka tapauksessa on ja mikä parasta, ruokaan tuntuu sopivan oivallisesti lähes kaikki tällä hetkellä kaupoista löytyvät kotimaiset juurekset: nauris, lanttu, porkkana, peruna, palsternakka… Ainoa sesonkijuures, mitä en ole testannut nimono-tulkinnoissani on punajuuri. Daikon-retikka on yksi suurista herkuistani, joten sitä olen nimonooni laittanut lähes joka kerta jos sitä vain on ollut kotona kokkailupäivänä. Myös myskikurpitsa todistetusti toimii kuin unelma tässä ruuassa, tosin itse kokeilemalla löytyy varmasti omat suosikit jokaiselle!

Talvivihannes nimono

(vegaaninen mikäli käytät vegaanista dashia)

250 g daikon-retikkaa

150 g erilaisia juureksia (perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, naurista, lanttua)

150 g myskikurpitsaa

n. 6-8 dl dashia

2 tl sokeria

1 rkl sakea

2 rkl miriniä

2-3 rkl soijaa

kevätsipulia / ruohosipulia

Kuori retikka, juurekset sekä myskikurpitsa. Leikkaa noin sentin paksuisiksi kiekoiksi, joista kaikkein isoimmat voit jakaa neljänneksiin tai puolittaa. Japanilaisen keittiöperinteen mukana tärkkelyspitoiset vihannekset / juurekset (esim. peruna, bataatti, kurpitsa, retikka) pyöristetään reunoistaan, terävät kulmat kun muuten murenisivat sameuttamaan haudutuslientä. Minusta pyöristäminen tekee paloista niin kivan näköisiä, että pyöristin sitten porkkanatkin.

Aseta raaka-aineet pieneen kasariin ja kaada päälle dashia niin, että se peittää kaiken juuri ja juuri. Laita kasari liedelle ja nosta lämpöä niin, että dashi kiehuu reippaasti. Kuori pinnalle muodostuva vaahto pois ja kun sitä ei enää muodostu, laske lämpö sellaiselle tasolle, että neste poreilee vain kevyesti.

Mausta liemi sokerilla, sakella, mirinillä ja kahdella ruokalusikallisella soijaa (juuri mainitsemassani järjestyksessä, mikäli haluat noudattaa japanilaista keittiöperinnettä). Aseta kasarin päälle voipaperista leikattu, juuri kasariin sujahtavan kokoinen ympyrä, jonka keskelle olet leikannut pienen reiän höyryä varten (katso kotikutoisen otoshibutan teko-ohjeet esim. täältä).

Keittele raaka-aineita puolisen tuntia ja nosta voipaperi sitten hetkeksi pois. Käännä vihannekset varovasti ympäri ja laske voipaperikansi takaisin paikoilleen. Jatka hauduttelua vielä 15-30 minuuttia, riippuen minkä kokoisia paloja olet leikannut ja kuinka kypsinä haluat vihanneksesi. Itse tykkään leikata kaikista vihanneksista hieman eri kokoisia paloja, koska silloin saan kulhooni niitä sekä erittäin kypsinä, että vielä aavistuksen pureskeltavina.

Tarjoa juurekset, kurpitsa ja retikka kulhosta haudutusliemen kera. Leikkaa päälle hieman ruohosipulia tai kevätsipulin vihreää vartta. Itse tykkään lorauttaa annokseeni vielä hitusen soijaa, suolaisen ystävä kun olen.

daikon nimono

Kutsun tätä aikaansaamaani ruokaa pokkana nyt paremman puutteessa omaksi versiokseni nimonosta. Jos jollain on antaa parempi nimitys luomukselleni tai valaista muuten lisää aihetta niin eikun kommenttia kehiin!

Ps. Jos nimono ruokalajina herätti kiinnostuksesi ja kaipaat lisää asiaa, kurkkaa vielä vaikkapa tämä ja tämä juttu! Just one cookbook -blogia suosittelen myös lukemaan. Kannattaa myös katsoa Japanese Style Originator -ohjelman S1 E22 –jakso, jossa tehtiin buri daikon -ruokalajia (daikonretikkaa ja keltapyrstöä haudutettuna dashiliemessä.) Nam!

47 views

Kuivatut veriappelsiinit (kas näin venyy veriappelsiinisesonki)

by Juulia 2 Comments
Kuivatut veriappelsiinit (kas näin venyy veriappelsiinisesonki)

kuivatut veriappelsiinit

Tämän vuoden veriappelsiinisesonki on hujahtamassa ohi jotenkin poikkeuksellisen nopeasti. Yleensä ehdin sulloa itseni veriappelsiinilla kyllästymispisteeseen ennen kuin kausi loppuu, mutta tänä vuonna jäin junasta jo kauden alussa. Onneksi on kuitenkin keinoja pidentää kautta edes pikkuriikkisen, kuten tämänpäiväisellä ohjeellani! Niinhän se nimittäin vain on, että kun veriappelsiinit katoavat kaupoista, niitä saa seuraavan kerran käsiinsä todennäköisesti vasta vuonna 2019… ellei sitten pistä muutamaa purkkiin, kuten minä.

Kuivatut sitruskiekot ovat monelle varmasti tuttuja cocktailbaarien drinkkilaseista. Itsekin tutustuin näihin herkkupaloihin baarissa, tosin en tajunnut että sen koristeen voisi ja kannattaisi syödäkin. En myöskään arvannut, miten monenlaiseen ruokaan kuivattuja sitruksia voisi käyttää, ennen kuin tein niitä itse! Niiden valmistaminen kotona on varsin helppoa: tarvitaan lähinnä vain veitsi, uuni ja hieman kärsivällisyyttä. Kun satsi on valmis, koti tuoksuu ihanalle ja vain luovuus on rajana lopputuloksen käyttötavoille.

kuivatut veriappelsiinit

kuivatut appelsiinit

Kuivatut veriappelsiinit sopivat toki juurikin erilaisten juomien koristeeksi tai killumaan vaikka joulukuuseen, mutta itse tykkään nakerrella näitä kiekkoja ohimennen vähän kuin sipsejä. Kun siivut maustaa ripauksella sokeria, kanelia ja/tai vaniljaa ennen kuivausta, lopputulos on todella koukuttava! Veriappelsiinin kirpeys ja kuoren hienoinen kitkeryys taittuu sokerin avulla ainakin omaan makuuni juuri täydelliseksi yhdistelmäksi kirpeää ja makeaa.

Olen tykännyt lykätä kuivattuja veriappelsiinikiekkoja mm. aamupuuron kruunuksi, muutamaan palaan murrettuna granolan sekaan, sekä paistetun lohen päälle. Voisin kuvitella, että nämä olisivat myös aika ihania dipattuina sulaan suklaaseen! Aion myös kokeilla maustaa jonkun pataruuan tai keiton näillä, ennen kuin pataruokakausikin päättyy. Maustamattomat kuivatut veriappelsiinit kävisivät myös monenlaisen mausteseoksen, -suolan tai -sokerin raaka-aineeksi.

kuivattu veriappelsiini

Jos satut omistamaan hyötykasvikuivurin, veriappelsiinisiivujen kuivaaminen sujuu kuulemma kuin itsestään ja vähintään puolet nopeammin kuin uunissa. Sanon ”kuulemma”, koska en ole kuivuria koskaan testannut! Siskollani on moinen peli, mutta muistan tämän aina vasta siinä vaiheessa, kun minulla on jo satsi sitä, mitä nyt milloinkin kuivattelen, uunissa. Pitäisi opetella ennakoimaan näitä omia kokkausimpulsseja!

Jos siis kuivattelet siivut uunissa kuten minä, valmistaudu kääntelemään viipaleita muutamaan kertaan kuivumisen aikana tasaisen lopputuloksen takaamiseksi. Jos omistat siistin uuniritilän josta ei tartu makua siivuihin, kuivata siivut ritilällä – tällöin ei tarvitse siivuja edes käännellä. Muuten kuivatut veriappelsiinit eivät paljoa vaivannäköä vaadi, lähinnä vain aikaa!

Kuivatut veriappelsiinit

1 pellillinen eli n. 25-30 siivua

3 veriappelsiinia (mieluiten luomua, sillä lopputulos syödään kuorineen)

sekä halutessasi:

n. 4 rkl sokeria (itse suosin tässä ruokosokeria)

n. 2 tl kanelia / 1 tl vaniljaa

Lämmitä uuni 50-100 asteeseen. Pese veriappelsiinit huolella ja kuivaa ne. Leikkaa hedelmistä muutaman millin paksuisia siivuja – mitä ohuemmat siivut ja mitä lämpimämpi uuni, sen nopeampaa kuivatus on.

Levitä siivut leivinpaperoidulle pellille (tai siistille uuniritilälle, jos sellaisen omistat). Jos haluat nopeuttaa kuivumista, voit painella siivuja kevyesti keittiöpyyhkeellä tai talouspaperilla ennen kuivattamista poistaaksesi osan kosteudesta jo etukäteen. Itse pidän siivuissa kuitenkin mieluummin kaiken maun ja kuivatan niitä vain pidempään. Mikäli käytät sokeria ja/tai mausteita, ripottele ne lopuksi ohuelti siivuille. Käännä siivut halutessasi vielä ympäri ja mausta ne toiseltakin puolelta.

 

veriappelsiini

Kuivatus:

Laita pelti uuniin, mutta jätä uunin luukku hieman raolleen esim. puulastan avulla. Jos uunissasi on kiertoilmatoiminto, se kannattaa ehdottomasti laittaa päälle. Kuivata veriappelsiinin siivuja uunissa puolisen tuntia. Käännä siivut ympäri ja jatka kuivaamista taas puolisen tuntia. Jatka kuivaamista tämän jälkeen käännellen siivuja suurinpiirtein tunnin välein, kunnes ne tuntuvat koskettaessa kuivilta, nahkamaisilta ja joustavilta. (Mikäli kuivatat siivut ritilällä siivuja ei tarvitse kääntää ympäri, riittää että käännät ritilän ympäri pari kertaa kuivatusaikana)

Kuivattamiseen menee minulla sata-asteista uunia käyttämällä neljästä viiteen tuntia, mutta aika riippuu toki hieman uunista, uunin lämmöstä, siivujen paksuudesta ja siitä, kuivasitko siivuista osan kosteudesta jo ennen uuniin lykkäämistä.

Matalammassa lämpötilassa kuivattaminen voi kestää jopa 12 tuntia, mutta toisaalta lopputulos on sitä laadukkaampi, mitä matalampi kuivatuslämpötila on. Tässä voi kukin siis valita laadun ja ajankäytön väliltä oman tilanteensa mukaan. Itse valitsen mieluummin tuon korkeamman lämmön ja lyhyemmän ajan, sillä uunini tuuletin rämisee ollessaan päällä, eikä sitä meteliä jaksa kuunnella kahtatoista tuntia 😀

Säilytys:

Itse jätän kuivatut veriappelsiinit uunista ottamisen jälkeen vielä pellille huoneenlämpöön muutamaksi tunniksi, jotta ne ovat täysin jäähtyneet ennen pakkaamista. Lopuksi lykkään siivut ilmatiiviiseen lasipurkkiin, jossa ne säilyvät huoneenlämmössä valolta suojattuna käyttökelpoisena kuukausia (ja pidempäänkin, tosin ennenpitkää sekä niiden maku että väri tulee kärsimään). Minusta siivut kannattaa purkittaa useampaan pieneen purkkiin, sillä joka kerran purkin avatessa sinne säilötyt siivut altistuvat ilman kosteudelle ja niiden säilyvyysaika lyhenee. Mieluummin siis monta pikkupurkkia kuin vain yksi iso!

Kerran purkin kannen avattuaan, kuivattuja veriappelsiinisiivuja voi heitellä niin niihin drinkkeihin, kuin jugurttikulhoon, aamupuuroon, suoraan suuhun… mihin kaikkeen sitä ihanaa veriappelsiinin makua nyt sitten sattuisi kaipaamaankin!

kuivattu appelsiini

kuivatut veriappelsiinit

Ps. Älä missään nimessä nosta uunin lämpöä yli sadan nopeuttaaksesi kuivatusprosessia – saatat käräyttää siivut.

Pps. Varman päälle pelaaja täyttää lasipurkit hieman vajaiksi ja tarkkailee muutaman vuorokauden verran, tiivistyykö purkin seinämiin kosteutta. Hedelmissä on kuivatuksen jälkeenkin nimittäin jonkin verran kosteutta, joka jakautuu tasaisesti siivujen välille purkissa eikä tasauduttuaan pitäisi aiheuttaa ongelmia. Liika kosteus, jonka ansioista siivut saattaisivat esim. takertua toisiinsa ja alkaa homehtumaan on kuitenkin ongelma. Niinpä säilytyspurkkia kannattaa pitää jonkin aikaa silmällä, ravistella kevyesti päivittäin ja mikäli kosteutta alkaa tiivistyä purkin seinämiin, lykätä siivut heti takaisin uuniin muutamaksi tunniksi kuivumaan hieman lisää. Homeiset siivut heitetään tietysti pois, jos niin huonosti kävisi. Aiheesta voi lukea lisää esim. täältä (suomeksi) sekä (englanniksi) täältä ja täältä!

925 views

Perunapasta + #ruokatrendit2018

Perunapasta + #ruokatrendit2018

perunapasta

Päivän reseptini ammentaa Etelä-Italialaisesta keittiökulttuurista, tarkemmin ottaen cucina poverasta (jonka voi suomentaa kutakuinkin ”köyhäksi keittiöksi”). Cucina povera hyödyntää mitä edullisimmat ja yksinkertaisimmatkin raaka-aineet, kuten perunat, pavut, sisäelimet tai vaikkapa luonnosta kerätyt villivihannekset ja taikoo niistä täyttävän ja maittavan aterian. Cucina poveran kokkailufilosofia juontaa juurensa tietysti siitä, että perhe on ruokittava silloinkin, kun ei ole pennin pyörylää käytettävänä, eikä kaapeistakaan löydy juuri mitään.

Haaveissani matkustan vielä jonain päivänä Italiaan, jotta pääsen maistamaan näitä taikatemppuja autenttisimmillaan ja ehkä osallistumaan jopa jollekin kurssillekin. Minullahan on siihen varaa, kuten on varaa myös syödä ravintolassa, jos en jaksa kokata. Tänään lautasellani on simppeli perunapasta, ”pasta e patate”, johon tulee minimissään vain pastaa, perunaa, valkosipulia, sekä parmesaanin kanta (se kova reuna, minkä useimmat ehkä heittävät roskiin), se on erittäin hyvää, se on täyttävää ja se on halpaa. Huomenna meinasin käydä sushilla.

perunapasta

Toki itsekin olen käynyt läpi myös ajanjaksoja, jolloin raha oli vähissä. Opiskeluaikoina tietysti, sekä myös muutama vuosi sitten avioeron jälkeen yksin isosta asuntolainasta suoriutuvana teki tiukkaa. Ei kuitenkaan koskaan niin tiukkaa, että olisin joutunut luopumaan kodistani tai syömään pelkkää makaroonia päivästä toiseen. Jouduin tinkimään monesta, mutten missään nimessä nähnyt nälkää. Tiesittekö, että täällä koti-Suomessakin jopa 470 000 ihmisen tulot eivät riitä kohtuulliseen vähimmäiskulutukseen?

Kun nyt fiilistelen ”köyhää keittiötä”, kyse on osittain nostalgiasta (kiva vaikkapa syödä pitkästä aikaa sitä linssi-pakastepinaattimössöä, millä elelin vuonna 2005) ja osittain siitä, että myös minun keittiöfilosofiaan kuuluu esim. ruokahävikin vähentäminen, ah niin trendikäs hortoilu sekä kaikkia ruhon osia hyödyntävä ”nose to tail” -kokkailu. Ongelmani ruuan suhteen ovat seuraavanlaisia: mitäs sitä tänään söisi? Mitähän mun tekisi mieli? Kokkaanko vai lähdenkö sushille? En jaksa suoriutua kauppaan, joten väännetäänkö  siitä mitä kaapista löytyy vai tilataanko pizza? Jep, ei kovin vakavia pulmia nämä.

WTD-blogin Nata haastoi ruokablogaajia osallistumaan tämän vuoden Yhteisvastuu-kampanjaan. Nata kirjoitti aiheesta loistavan jutun otsikolla ”Tässä se on, vuoden suurin ruokatrendi” – todeten jutussa tosin hyvin nopeasti, että vuoden suurin ruokatrendi on se, ettei sitä ole. Yhteisvastuukeräyksen tämänvuotinen hashtag #ruokatrendit2018 osuukin kaltaiseeni ruokahulluun kovaa ja kolahtaen. Viime vuonna vähintään 30 erilaista tartaria syöneenä ja niihin jo hieman kyllästyneenä (”Tartaria? Graavatulla keltuaisella? Hoh hoijaa…”) minäkin klikkasin Natan jutun auki miettien, että mihinkäs sitä tänä vuonna kyllästyisi. Sen sijaan särvin annoksen karua todellisuutta.

vuoden trendikkäin vihannesVuoden trendikkäin vihannes 2018: maissi. Neljä miljoonaa eteläsudanilaista on paennut kesästä 2016 lähtien maansa sisällissotaa. Kyseessä on Afrikan suurin pakolaiskriisi sitten Ruandan kansanmurhan. Pakolaisasutusalueilla ihmisten ruokavalio koostuu pääosin maissijauhoista tehdystä puurosta 200 gramman päiväannoksina.

ajankohtaisin raaka-aineVuoden ajankohtaisin raaka-aine proteiinin lähteenä 2018: papu. Yli miljoona eteläsudanilaista on paennut kotimaansa sisällissotaa Ugandaan, jossa pakolaisten ruoka-annoksia on jouduttu puolittamaan jo kahdesti. Valtavalle ihmismäärälle on vaikea taata elämän vähimmäistarpeita. Pakolaisasutusalueilla proteiinin lähteenä käytetään papuja. Pakolaisen saama 80 gramman päiväannos papuja vastaa yhtä desilitraa.

Täällä nykyään ihan mukavasti toimeentulevan ruokahullun ruokablogaajan kuplassa on väännetty viime vuonna maissista niin polentaa, pizzaa kuin maissintähkää neljällä tavallakin. Neljä miljoonaa eteläsudanilaista on taas elänyt pakolaisena jo vuodesta 2016 selviten nälästä päivittäin annoksella, joka sisältää 200 g maissipuuroa sekä 80 g papuja. Epäilen, että pakolaisleirillä kukaan tulee miettineeksi, kuinka monta mustapapubrownieta päivittäisestä annoksesta saisi väännettyä.

Yhteisvastuukeräys on käynnissä parhaillaan. Lahjoittaa voi keräyslippaiden lisäksi myös soittamalla, tekstarilla tai netissä – osallistuminen on siis vain hetken näpyttelyn päässä, joten eiköhän pistetä näpytellen vaikka sen sushilounaan äärellä. Itse aion laskea ravintolakäynteihin ja kahvilakahveihin viikon ajalla keskimäärin uppoavat euroni ja lahjoittaa saman summan keräykseen.

Lisää tietoa lahjoittamisesta voit lukea Yhteisvastuu -sivuilta. Tänä vuonna kerätyt varat ohjataan taisteluun nälänhätää vastaan niin Suomessa, kuin maailman katastrofialueillakin. Avun vie perille ulkomailla  Kirkon Ulkomaanapu. Suomessa Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan taloudellisesti vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä yhteistyössä Kirkon diakoniarahaston ja paikallisseurakuntien kanssa.

Perunapasta

2:lle

30 g voita / 2 rkl oliiviöljyä

4-5 valkosipulin kynttä

300 g kiinteää perunaa

150 g pastaa

n. 7 dl mietoa kasvislientä

n. 50 g parmesaanin kantaa

2-3 rkl raastettua parmesaania

n. 70 g (pakaste)pinaattia / nokkosta

mustapippuria, kuivattua chiliä

(suolaa)

Viipaloi valkosipuli ja laita se hautumaan hyvin miedolle lämmölle voihin/öljyyn (Etelä-Italiassa käytössä olisi tietysti oliiviöljy). Kuori ja kuutioi peruna noin sentin kuutioiksi. Kuori myös parmesaanin kannasta noin milli sitä kaikkein ulointa reunaa ja kuutioi loppu kovasta juustonkannasta muutaman millin kokoiseksi minikuutioksi.

Lisää peruna kattilaan ja pyörittele huolella sekaisin valkosipulirasvassa. Kypsentele perunaa kattilassa miedolla lämmöllä reilu viisi minuuttia ja lisää kattilaan sitten vielä kuutioitu parmesaanin kanta, pasta ja kasvisliemi, sekä muutama pyöräytys mustapippurimyllystä. Nosta lämpöä, kunnes seos alkaa kiehumaan ja anna seoksen poreilla sitten keskilämmöllä ilman kantta, kunnes pasta on melkein kypsää. Sekoittele pastaa aina välillä, sillä juustokuutiot tuppaavat muuten takertumaan kattilan pohjaan.

Lisää kattilaan lopuksi (pakaste)pinaatti (tai mikäli vuodenaika sallii, nokkonen) ja jatka keittämistä, kunnes pasta on sopivan al dente ja jäljellä oleva keittoneste on tiivistynyt tärkkelyspitoiseksi ja silkkiseksi liemeksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa.

Mausta perunapasta mustapippurilla sekä raastetulla parmesaanilla, ripaus kuivattua chiliäkään ei ole pahitteeksi.

pasta e patate

442 views

Paistettu hirven sydän & punajuuririsotto

Paistettu hirven sydän & punajuuririsotto

punajuuririsotto

Hei sehän on melkein ystävänpäivä – on siis aika tehdä ”sydämellistä” ruokaa, hehe. Jep, en ole niin niiden vaaleanpunaisten kaakkujen ja suklaiden perään minään muunakaan päivänä, joten voin skipata ne myös ystävänpäivänä. Myönnetään, että sydämen kokkaaminen ystävyyden ja rakkauden nimikkopäivänä on ehkä hieman groteski idea, mutta en nyt kuulkaa vain välitä. Olen hautonut tätä reseptiä joulukuusta saakka etsien sopivaa väliä sen julkaisuun ja en kyllä parempaakaan väliä tälle keksi!

Sydämen kokkaaminen liittyy itseasiassa minulla tavallaan rakkausasioihin. Tein muutamia vuosia sitten juhannustaikoja ihan tosissani ja päädyin näkemään unta, missä grillasin kanan sydämiä. Unelmien prinssiä unessa ei sen sijaan näkynyt, ei edes sammakkoa. Niinpä päädyin tulkitsemaan unta siten, että ruoka on se mun tosirakkauteni ja että ehkä mun olis aika laajentaa repertuaariani myös sisäelimien pariin?

hirven sydän

Unen näköhetkellä en ollut tainnut syödä edes maksaa, mutta sen jälkeen projekti on edennyt hitaasti mutta varmasti. Hitaasti, sillä en ole varsinaisesti juossut sisäelimien perässä, mutta varmasti aina kun niitä olen käsiini saanut. Niinpä en ole tähän päivään mennessä kokannut kuin muutaman kielen, muutamankin eri eläimen maksan ja nyt sitten tätä sydäntä. Olen myös varovaisen utelias munuaisten suhteen, mutta niitä voisin kyllä ensin maistaa jonkun osaavan valmistamana ennen kuin lähden säätämään niiden kanssa itse.

Blogiani pidempään lukeneet muistavat ehkä, että olin pitkään kasvissyöjä. Paluu sekaruokavalioon tapahtui ehkä noin vuosi ennen kuin aloin tämän blogin pitämisen, enkä vieläkään kokkaa lihaa kotona mitenkään valtavan usein. Silloin kun niin teen, pyrin painottamaan luomua, riistaa, poroa, karitsaa sekä sisäelimiä ja jättämään tehotuotetut tarjouslihat kauppaan.

Tiedostan lihansyönnin sekä maitotalouden eettiset ja ekologiset ongelmat, joten tasapainotan lihan ja maitotuotteiden kulutustani pitämällä usein myös vege- ja vegaanipäiviä. Jos ihan totta puhutaan, en edes miellä näitä päiviä vegaanipäiviksi, me vain syömme monesti kasvisruokaa tai vegaanista ruokaa ja silloin kyseessä on ateria siinä missä muutkin.

paistettu sydän

Tähän hirven vasan sydämeen pääsin käsiksi, kun avasin kerrankin suuni oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Höpöttelin siskon anopille kiinnostuksestani riistaan ja sisäelimiin ja koska hänen miehensä metsästää, sain samantien lupauksen sisäelintoimituksesta. Kuulemma eivät sisäelimet tuossa metsästysporukassa tee mitenkään erityisesti kauppaansa, joten niinpä meikäläistä lykästi!

Vain viikko keskustelumme jälkeen sydänkuriirini toimitti minulle paketin ja pääsin suunnittelemaan mitä kaikkea siitä valmistaisin. Koska hirven vasan sydän on ihan reilun kokoinen jötikkä, jaoin sen kolmeen osaan ja testasin sen valmistamista kolmella eri tapaa: perinteiseen tapaan keittämällä (ohje tähän löytyy esim. Sauvajyvänen-blogista) sekä kahdella Kaikki äitini reseptit -blogin ohjeella – nopeasti paistamalla ja hirvensydänpastramina. Mikäli olet näiden sydänhommien kanssa noviisi kuten minä, suosittelen piipahtamista tuolla Nannan blogissa, siellä on mm. sydämen siistimiseen oikein hyvät ohjeet.

Keitetty sydän oli oikein passeli leivänpäällinen ja tämänpäivänen ohjeeni eli nopeasti paistettu hirven sydän todellista herkkua. Pastramin sen sijaan sössin totaalisesti. 😀 Vika ei ollut Nannan reseptin, vaan oman urpoiluni – yritin nimittäin savustaa pastramini eräänlaisella DIY-metodilla ja sehän meni sitten auttamattomasti pieleen. Lopputulos oli kyllä maistuvaa mutta totaalisen ylikypsää. Oh well… näitä sattuu! Joka tapauksessa, jos saatte käsiinne jostain hirven (vasan) sydäntä, suosittelen aloittamaan sen kokkailun nopeasti paistamalla. Oli nimittäin ÄLY HYVÄÄ!

Paistettu hirven sydän

2:lle

¼ siistittyä hirven (vasan) sydäntä (n. 300 g)

2 rkl silputtua tuoretta rosmariinia

1 valkosipulin kynsi

1 tl suolaa

2 rkl oliiviöljyä

nokare luomuvoita + loraus oliiviöljyä paistamiseen

Hienonna veitsellä valkosipuli sekä rosmariini. Kerää silppu leikkuulaudalla keoksi ja ripottele keon päälle suola. Hierrä veitsen lappeella valkosipuli ja rosmariini tahnamaiseksi (muutamia ”sattumia” saa seassa toki olla). Hiero sydämen pintaan öljyä ja mausteseosta ja laita sydän joko vakuumiin tai minigrippiin ja jääkaappiin marinoitumaan yön yli (purista ilma minigrip pussista huolella pois).

Ota sydän huoneenlämpöön muutamaa tuntia ennen ruokailua. Kun olet valmis syömään ja ateriasi kaikki muut osaset ovat valmiit, pyyhi sydämestä enimmät marinadit pois. Viipaloi liha poikkisyin reilun sentin paksuisiksi paloiksi. Kuumenna öljy-voiseosta valurautapannussa ja paista viipaleet muutama kerrallaan kauniin roseeksi, eli noin minuutin per puoli. Kääri palat folioon vetäytymään noin viideksi minuutiksi ja tarjoile ne esim. punajuuririsoton kera (ohje seuraa perästä).

Punajuuririsotto

2:lle

1½ dl risottoriisiä

1 rkl oliiviöljyä

1 punasipuli

2 valkosipulin kynttä

n. 50 g pekonia

½ dl portviiniä

n. 6 dl mietoa lihalientä (esim. hirvensydämen keitinlientä)

2 pientä tai 1 iso punajuuri

muutama oksa rosmariinia

laakerinlehti

suolaa, vastarouhittua mustapippuria

n. 50 g luomuvoita

Lämmitä lihaliemi. Silppua sipuli, kuutioi pekoni ja murskaa valkosipulin kynnet. Kuori ja kuutioi punajuuri vajaan sentin kuutioiksi (älä tee liian isoa kuutiota, tai punajuuri ei kypsy ajoissa – tee siis mieluummin hieman liian pientä kuin liian suurta kuutiota). Silppua myös rosmariini. Kuullota sipuli paksupohjaisessa kasarissa oliiviöljyssä ja lisää sitten sekaan pekoni, rosmariini sekä punajuurikuutiot. Paistele vielä hetki ja lisää valkosipuli, laakerinlehti sekä risottoriisi. Pyörittele riisiä kasarissa, kunnes se muuttuu reunoiltaan läpikuultavaksi. Lisää kasariin sitten portviini ja keittele keskilämmöllä kokoajan sekoitellen, kunnes portviini on imeytynyt riisiin.

Ala lisäämään risottoon lihalientä kauhallinen kerrallaan. Lisää uusi kauhallinen vasta, kun edellinen on imeytynyt riisiin. Pidä liesi keskilämmöllä ja sekoittele aina lisätessäsi nestettä huolella pohjia myöten – risottoa kannattaa muutenkin hämmennellä vähän väliä. Kun riisi on juuri ja juuri kypsää, mausta risotto luomuvoilla, suolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla. Minusta risoton kuuluu olla kosteaa ja puuromaista, joten lihalientä saattaa joutua lopuksi lisäämään vielä hitusen mikäli risotto näyttää liian paksulta.

Tarjoile paistettu hirven sydän punajuuririsoton kera heti risoton valmistuttua lämmitetyiltä lautasilta. Risotto ei odottele ruokailijoita! Kylkeen sopii minusta loistavasti esim. pihlajanmarjahillo tai muutama pakastettu puolukka/karpalo.

hirven vasan sydän(Jos muuten ihmettelette, mitä mulla on lasissa, niin se on kuulkaa kylmää glögiä! Kuvasin tämän annoksen joulun tienoilla, ja joulun tienoilla suurkulutan kylmää glögiä. Ei sitä aina kuvia varten raaski punaviinipulloja avata?)

15 views